Sisä-Suomen poliisilaitoksessa ajanvarausaikoja aseluvan hakijoille

NordenBladet — Sisä-Suomen poliisilaitos avaa lisää ajanvarausaikoja aselupien jättämistä varten. Tällä hetkellä vain aselupien hakemiseen avattavia asiakaspalvelupaikkoja on suunniteltu avattavaksi ainakin Tampereelle, Valkeakoskelle ja Jyväskylään. Muihinkin toimipisteisiin aikoja pyritään järjestämään.Sisä-Suomen poliisilaitoksen lupahallintosektori on edellisen kerran toukokuussa avannut vain aseluvan hakijoille tarkoitettuja ajanvarausaikoja eri toimipisteissään. Seuraavan kerran kyseisiä aikoja on varattavissa elokuun lopulle ja syyskuun alkuun.Poliisin lupapalvelun ruuhkautumisen vuoksi ovat erityisesti asealan harrastajat olleet huolissaan siitä, että asehakemuksia ei ole päässyt jättämään ajoissa. Aseluvan myöntäminen on oma prosessinsa, joka saattaa huonossa tapauksessa kestää jopa kuukausia. Passien ja henkilökorttien valtavan kysynnän vuoksi ajanvarausaikoja on kuitenkin ollut hankala saada, ja se on aiheuttanut aselupien myöntämiseen lisää viiveitä. Toukokuussa Sisä-Suomen poliisilaitoksessa Tampereen, Valkeakosken, Kangasalan ja Jyväskylän toimipisteissä järjestettiin yhteensä seitsemän eri päivää, jolloin avattiin palvelutiski erikseen koko päivän ajaksi vain aselupien jättämistä varten. Kyseiset ajat varattiin lähes kaikki samana päivänä, kun ne ajanvarausjärjestelmään ilmestyivät. Kysyntä oli jo tuolloin varsin suurta.Metsästyssesonki ajoittuu syksyyn ja aselupien kysyntä on nyt erityisen kovaa. Siksi Sisä-Suomen poliisilaitos avaa lisää ajanvarausaikoja aselupien jättämistä varten. Tällä hetkellä vain aselupien hakemiseen avattavia asiakaspalvelupaikkoja on suunniteltu avattavaksi ainakin Tampereelle, Valkeakoskelle ja Jyväskylään. Muihinkin toimipisteisiin aikoja pyritään järjestämään. Niistä ei tiedoteta erikseen, vaan ajat ilmaantuvat ajanvarausjärjestelmään heti, kun henkilöstöä kyseiseen tehtävään saadaan järjesteltyä.Aseluvan hakijoiden kannattaa siis vierailla aktiivisesti poliisin ajanvarausjärjestelmässä osoitteessa poliisi.fi.

Sisä-Suomen poliisilaitos avaa lisää ajanvarausaikoja aselupien jättämistä varten. Tällä hetkellä vain aselupien hakemiseen avattavia asiakaspalvelupaikkoja on suunniteltu avattavaksi ainakin Tampereelle, Valkeakoskelle ja Jyväskylään. Muihinkin toimipisteisiin aikoja pyritään järjestämään.

Sisä-Suomen poliisilaitoksen lupahallintosektori on edellisen kerran toukokuussa avannut vain aseluvan hakijoille tarkoitettuja ajanvarausaikoja eri toimipisteissään. Seuraavan kerran kyseisiä aikoja on varattavissa elokuun lopulle ja syyskuun alkuun.

Poliisin lupapalvelun ruuhkautumisen vuoksi ovat erityisesti asealan harrastajat olleet huolissaan siitä, että asehakemuksia ei ole päässyt jättämään ajoissa. Aseluvan myöntäminen on oma prosessinsa, joka saattaa huonossa tapauksessa kestää jopa kuukausia. Passien ja henkilökorttien valtavan kysynnän vuoksi ajanvarausaikoja on kuitenkin ollut hankala saada, ja se on aiheuttanut aselupien myöntämiseen lisää viiveitä.
 
Toukokuussa Sisä-Suomen poliisilaitoksessa Tampereen, Valkeakosken, Kangasalan ja Jyväskylän toimipisteissä järjestettiin yhteensä seitsemän eri päivää, jolloin avattiin palvelutiski erikseen koko päivän ajaksi vain aselupien jättämistä varten. Kyseiset ajat varattiin lähes kaikki samana päivänä, kun ne ajanvarausjärjestelmään ilmestyivät. Kysyntä oli jo tuolloin varsin suurta.

Metsästyssesonki ajoittuu syksyyn ja aselupien kysyntä on nyt erityisen kovaa. Siksi Sisä-Suomen poliisilaitos avaa lisää ajanvarausaikoja aselupien jättämistä varten. Tällä hetkellä vain aselupien hakemiseen avattavia asiakaspalvelupaikkoja on suunniteltu avattavaksi ainakin Tampereelle, Valkeakoskelle ja Jyväskylään. Muihinkin toimipisteisiin aikoja pyritään järjestämään. Niistä ei tiedoteta erikseen, vaan ajat ilmaantuvat ajanvarausjärjestelmään heti, kun henkilöstöä kyseiseen tehtävään saadaan järjesteltyä.
Aseluvan hakijoiden kannattaa siis vierailla aktiivisesti poliisin ajanvarausjärjestelmässä osoitteessa poliisi.fi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tutkii Mellunmäen epäiltyä yliajoa

NordenBladet — Helsingin poliisi tutkii tapausta, jossa 18-vuotiaan miehen epäillään ajaneen 72-vuotiaan naisen päälle. Uhri menehtyi paikan päällä. Epäilty yliajo tapahtui Länsimäentiellä sunnuntai-iltana 14. elokuuta kello kahdeksan jälkeen.Poliisi epäilee, että autoilija ja polkupyöräilijä törmäsivät toisiinsa suojatiellä. Pyöräilijällä on tapahtumapaikalla väistämisvelvollisuus.Autoilijaa epäillään tässä vaiheessa kuolemantuottamuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajoneuvon kuljettamisesta oikeudetta.Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa muun muassa puhuttamalla useita todistajia. Lisäksi epäillyn autoon tehdään teknistä tutkintaa.

Helsingin poliisi tutkii tapausta, jossa 18-vuotiaan miehen epäillään ajaneen 72-vuotiaan naisen päälle. Uhri menehtyi paikan päällä. Epäilty yliajo tapahtui Länsimäentiellä sunnuntai-iltana 14. elokuuta kello kahdeksan jälkeen.

Poliisi epäilee, että autoilija ja polkupyöräilijä törmäsivät toisiinsa suojatiellä. Pyöräilijällä on tapahtumapaikalla väistämisvelvollisuus.

Autoilijaa epäillään tässä vaiheessa kuolemantuottamuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajoneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa muun muassa puhuttamalla useita todistajia. Lisäksi epäillyn autoon tehdään teknistä tutkintaa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Mopoilija ajoi karkuun poliisia Kontiolahdella ja päihtynyt autoilija Joensuussa

NordenBladet — Mopopoika ajoi karkuun moottoripyöräpoliisia Lehmossa Törkeä rattijuopumus MulonväylälläMopoilija pakeni poliisia 14.08.2022 klo 17.08 aikaan Kontiolahdella Lehmossa. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu häiritsevästä mopoilusta Kylmäojan koulun lähistöltä. Moottoripyöräpoliisi yritti pysäyttää sitä pakenemaan lähtenyt mopoilijaa ulkoilureitillä maastossa, jonne mopoilija pakeni jatkaen matkaa ylittäen pohjatuulentien ja vt.6:lle jatkaen pakenemista Joensuun suuntaan, kunnes mopoilija törmäsi moottoripyörän takarenkaaseen, tämän ajettua mopon eteen. Mopedi oli liikennekäytöstä poistettu ja siihen oli asennettu itse tehty kilpi. Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta. Mopoilijaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, maastoliikennerikkomuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta.Naisen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Joensuussa Mulonväylällä 14.08.2022 klo 19.56 aikaan. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu ajosta. Poliisipartio pysäytti Mulonväylällä henkilöautolla liikkuneen naisen ja hänelle tehty puhalluskoe oli osoittanut 1,34 promillea. Nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Mopopoika ajoi karkuun moottoripyöräpoliisia Lehmossa Törkeä rattijuopumus Mulonväylällä

Mopoilija pakeni poliisia 14.08.2022 klo 17.08 aikaan Kontiolahdella Lehmossa. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu häiritsevästä mopoilusta Kylmäojan koulun lähistöltä. Moottoripyöräpoliisi yritti pysäyttää sitä pakenemaan lähtenyt mopoilijaa ulkoilureitillä maastossa, jonne mopoilija pakeni jatkaen matkaa ylittäen pohjatuulentien ja vt.6:lle jatkaen pakenemista Joensuun suuntaan, kunnes mopoilija törmäsi moottoripyörän takarenkaaseen, tämän ajettua mopon eteen. Mopedi oli liikennekäytöstä poistettu ja siihen oli asennettu itse tehty kilpi. Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta. Mopoilijaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, maastoliikennerikkomuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta.

Naisen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Joensuussa Mulonväylällä 14.08.2022 klo 19.56 aikaan. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu ajosta. Poliisipartio pysäytti Mulonväylällä henkilöautolla liikkuneen naisen ja hänelle tehty puhalluskoe oli osoittanut 1,34 promillea. Nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisilla kiireinen viikonloppu Etelä-Karjalassa

NordenBladet — Poliisilla on ollut työntäyteinen viikonloppu Etelä-Karjalassa. Viikonlopun aikana poliisi onnistui tavoittamaan valvonnassaan muun muassa kolme rattijuoppoa. Lisäksi poliisia on työllistänyt useat epäillyt väkivallanteot.Kolme epäiltyä rattijuopumustaPoliisin suorittama valvonta tavoitti viikonlopun aikana kolme epäiltyä rattijuoppoa. Kyseisissä tapauksissa kuljettajien epäillään ajaneen alkoholin vaikutuksen alaisena. Yhtä kuljettajaa poliisi epäilee päihtyneenä ajamisen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Poliisi tavoitti kuljettajista yhden Ruokolahdella ja kaksi Lappeenrannassa. Kahdeksan epäiltyä pahoinpitelyäViikonlopun aikana poliisin tietoon on tullut useampi epäilty pahoinpitely, joista neljä on tapahtunut Lappeenrannassa ja neljä Imatralla. Tutkittavana olevista teoista kolme on tapahtunut Lappeenrannan keskustan alueella ja kaksi Imatran keskustan alueella. Muut epäillyt väkivallanteot ovat tapahtuneet yksityisasunnoissa. Yhtä tapauksista tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä.Rikoksen kohteeksi joutuneiden henkilöiden tukipalveluVäkivallantekoihin liittyen poliisi haluaa muistuttaa, että Rikosuhripäivystys (RIKU) on maksuton tukipalvelu, jonka tehtävänä on parantaa rikoksen uhrin, hänen läheisensä ja rikosasian todistajan asemaa.

Poliisilla on ollut työntäyteinen viikonloppu Etelä-Karjalassa. Viikonlopun aikana poliisi onnistui tavoittamaan valvonnassaan muun muassa kolme rattijuoppoa. Lisäksi poliisia on työllistänyt useat epäillyt väkivallanteot.

Kolme epäiltyä rattijuopumusta

Poliisin suorittama valvonta tavoitti viikonlopun aikana kolme epäiltyä rattijuoppoa. Kyseisissä tapauksissa kuljettajien epäillään ajaneen alkoholin vaikutuksen alaisena. Yhtä kuljettajaa poliisi epäilee päihtyneenä ajamisen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Poliisi tavoitti kuljettajista yhden Ruokolahdella ja kaksi Lappeenrannassa. 

Kahdeksan epäiltyä pahoinpitelyä

Viikonlopun aikana poliisin tietoon on tullut useampi epäilty pahoinpitely, joista neljä on tapahtunut Lappeenrannassa ja neljä Imatralla. Tutkittavana olevista teoista kolme on tapahtunut Lappeenrannan keskustan alueella ja kaksi Imatran keskustan alueella. Muut epäillyt väkivallanteot ovat tapahtuneet yksityisasunnoissa. Yhtä tapauksista tutkitaan törkeänä pahoinpitelynä.

Rikoksen kohteeksi joutuneiden henkilöiden tukipalvelu

Väkivallantekoihin liittyen poliisi haluaa muistuttaa, että Rikosuhripäivystys (RIKU) on maksuton tukipalvelu, jonka tehtävänä on parantaa rikoksen uhrin, hänen läheisensä ja rikosasian todistajan asemaa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hämeessä liikenneonnettomuuksia ja päihtyneitä kuljettajia

NordenBladet — Hämeen poliisia työllisti sunnuntaina päihtyneet kuljettajat sekä liikenneonnettomuudet. Lisäksi näpistyksestä epäilty mies pinkaisi vartijaa karkuun Hämeenlinnan keskustassa.HOLLOLA:Poliisi sai sunnuntaina iltapäivällä ilmoituksen valtatiellä 4 ylinopeutta ja vaarallisella ajotavalla etenevästä henkilöautosta. Poliisipartio havaitsi hetkeä myöhemmin kyseisen auton olevan pysähtyneenä moottoritien pientareelle. Auton kuljettajaksi epäillylle hieman yli 30-vuotiaalle naiselle suoritettu puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Törkeästä rattijuopumuksesta epäilty nainen otettiin kiinni ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.HEINOLA:Vierumäellä tapahtui sunnuntaina iltapäivällä kahden henkilöauton välinen liikenneonnettomuus, jossa vastakkaisista suunnista ajaneet henkilöautot törmäsivät etukulmistaan hiekkapintaisella tiellä. Ensihoito tarkasti molemmissa autoissa yksin olleet kuljettajat tapahtumapaikalla. Molemmat autot vaurioituivat törmäyksessä hinauskuntoon. Onnettomuuteen johtaneita tapahtumia tutkitaan molempien osalta liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Toisen auton 17-vuotiasta kuljettajaa epäillään lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.HÄMEENLINNA:Poliisi sai sunnuntaina iltapäivällä tehtävän Hämeensaaressa sijaitsevaan kauppaan, jossa näpistelemässä ollut mies pyrki karkuun vartijalta. Poliisin saapuessa paikalle mies oli ehtinyt juosta vartijaa karkuun läheiselle moottoritien rampille, jossa vartija oli saanut miehen lopulta kiinni. Uhmakkaasti käyttäytynyt näpistyksestä epäilty mies otettiin kiinni ja toimitettiin putkaan rauhoittumaan. Miehen hallussa olleet anastetut alkoholijuomat palautettiin kauppaan, tosin myyntikelvottomina.RIIHIMÄKI:Poliisi sai sunnuntaina iltapäivällä ilmoituksen Hämeenlinnantiellä tapahtuneesta kahden henkilöauton välisestä peräänajosta. Edellä ajaneen henkilöauton kuljettaja oli hidastanut nopeuttaan lähestyessään liikenneympyrää, jolloin takana tullut henkilöauto oli tuntemattomasta syystä törmännyt hänen kuljettamansa auton perään. Molemmat auton vaurioituivat törmäyksessä ja takimmaisen auton kuljettaja toimitettiin sairaalaan tarkastettavaksi. Perään törmänneen henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. HAUSJÄRVI:Poliisipartio pysäytti sunnuntaina iltapäivällä Oitissa henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettajana toimineelle iäkkäälle miehelle suoritettiin puhalluskoe, jonka tulos ylitti rangaistavuuden rajan. Tarkkuusalkometrikokeen perusteella miehelle kirjattiin sakko rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Hämeen poliisia työllisti sunnuntaina päihtyneet kuljettajat sekä liikenneonnettomuudet. Lisäksi näpistyksestä epäilty mies pinkaisi vartijaa karkuun Hämeenlinnan keskustassa.

HOLLOLA:

Poliisi sai sunnuntaina iltapäivällä ilmoituksen valtatiellä 4 ylinopeutta ja vaarallisella ajotavalla etenevästä henkilöautosta. Poliisipartio havaitsi hetkeä myöhemmin kyseisen auton olevan pysähtyneenä moottoritien pientareelle. Auton kuljettajaksi epäillylle hieman yli 30-vuotiaalle naiselle suoritettu puhalluskoe ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Törkeästä rattijuopumuksesta epäilty nainen otettiin kiinni ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

HEINOLA:

Vierumäellä tapahtui sunnuntaina iltapäivällä kahden henkilöauton välinen liikenneonnettomuus, jossa vastakkaisista suunnista ajaneet henkilöautot törmäsivät etukulmistaan hiekkapintaisella tiellä. Ensihoito tarkasti molemmissa autoissa yksin olleet kuljettajat tapahtumapaikalla. Molemmat autot vaurioituivat törmäyksessä hinauskuntoon. Onnettomuuteen johtaneita tapahtumia tutkitaan molempien osalta liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Toisen auton 17-vuotiasta kuljettajaa epäillään lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

HÄMEENLINNA:

Poliisi sai sunnuntaina iltapäivällä tehtävän Hämeensaaressa sijaitsevaan kauppaan, jossa näpistelemässä ollut mies pyrki karkuun vartijalta. Poliisin saapuessa paikalle mies oli ehtinyt juosta vartijaa karkuun läheiselle moottoritien rampille, jossa vartija oli saanut miehen lopulta kiinni. Uhmakkaasti käyttäytynyt näpistyksestä epäilty mies otettiin kiinni ja toimitettiin putkaan rauhoittumaan. Miehen hallussa olleet anastetut alkoholijuomat palautettiin kauppaan, tosin myyntikelvottomina.

RIIHIMÄKI:

Poliisi sai sunnuntaina iltapäivällä ilmoituksen Hämeenlinnantiellä tapahtuneesta kahden henkilöauton välisestä peräänajosta. Edellä ajaneen henkilöauton kuljettaja oli hidastanut nopeuttaan lähestyessään liikenneympyrää, jolloin takana tullut henkilöauto oli tuntemattomasta syystä törmännyt hänen kuljettamansa auton perään. Molemmat auton vaurioituivat törmäyksessä ja takimmaisen auton kuljettaja toimitettiin sairaalaan tarkastettavaksi. Perään törmänneen henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

HAUSJÄRVI:

Poliisipartio pysäytti sunnuntaina iltapäivällä Oitissa henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettajana toimineelle iäkkäälle miehelle suoritettiin puhalluskoe, jonka tulos ylitti rangaistavuuden rajan. Tarkkuusalkometrikokeen perusteella miehelle kirjattiin sakko rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopumuksia Etelä-Kymenlaaksossa

NordenBladet — Viikonlopun rikkeet Kotkassa ja Haminassa; törkeitä liikenteen vaarantamisia ja rattijuopumuksia13.8.2022 Haminassa varhain lauantai-aamuna E18 tiellä autonsa katolleen ajaneen kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Myöhemmin samana aamuna Kotkan keskustassa ajosta pysäytettiin kuljettaja, jonka epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Haminan yössä kolme henkilöä saivat pahoinpitelyvammoja lyönneistä ja potkuista, tuntemattomaksi jääneen henkilön johdosta. Sunnuntai-iltapäivällä 14.8.2022 Hyväntuulen tietyömaalla törkeää ylinopeutta ajanutta kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Ruonalassa sunnuntai-iltapäivällä poliisi pysäytti moottoripyörää ajaneen kuljettajan. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Hovinsaarella poliisi pysäytti henkilöautolla ajaneen kuljettajan, jonka epäillään syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen ja rattijuopumukseen.

Viikonlopun rikkeet Kotkassa ja Haminassa; törkeitä liikenteen vaarantamisia ja rattijuopumuksia

13.8.2022 Haminassa varhain lauantai-aamuna E18 tiellä autonsa katolleen ajaneen kuljettajan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Myöhemmin samana aamuna Kotkan keskustassa ajosta pysäytettiin kuljettaja, jonka epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Haminan yössä kolme henkilöä saivat pahoinpitelyvammoja lyönneistä ja potkuista, tuntemattomaksi jääneen henkilön johdosta. Sunnuntai-iltapäivällä 14.8.2022 Hyväntuulen tietyömaalla törkeää ylinopeutta ajanutta kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Ruonalassa sunnuntai-iltapäivällä poliisi pysäytti moottoripyörää ajaneen kuljettajan. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Hovinsaarella poliisi pysäytti henkilöautolla ajaneen kuljettajan, jonka epäillään syyllistyneen huumausaineen käyttörikokseen ja rattijuopumukseen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopumuksia ja automurtoja Etelä-Savossa, apteekin murtoyritys Varkaudessa

NordenBladet — Poliisi tapasi liikenteessä useampia rattijuoppoja Pertunmaalla ja Kangasniemellä torstaina. Samana päivänä Mikkelissä murtauduttiin useampaan henkilöautoon. Perjantai-yönä Varkaudessa yritettiin murtautua apteekkiin.Rattijuopumus PertunmaallaPoliisipartio pysäytti Pertunmaalla Ahvensuontiellä traktorilla liikkuneen mieshenkilön torstaina 11.8.2022 noin klo 16 aikaan. Kuljettaja puhalsi alkometriin 1,22 mg/l lukemat. Traktorilla liikkunutta mieshenkilöä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.Automurtoja MikkelissäSammonkadulla Mikkelissä murtauduttiin kahteen henkilöautoon torstaina 11.8.2022 aamuyöllä noin klo 00.00-06.30 välisenä aikana. Autoista anastettiin vähäinen määrä irtainta omaisuutta.Rattijuopumuksia KangasniemelläKangasniemellä Niirasentiellä skootterilla liikkeellä ollut mieshenkilö suistui ulos tieltä torstaina 11.8.2022 noin klo 18.20 aikaan. Kuljettaja puhalsi alkometriin 1,07 mg/l lukemat. Kuljettaja sai lieviä vammoja ulosajossa. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.Poliisipartio sai tehtävän torstaina 11.8.2022 noin klo 19.10 aikaan Telakkatielle Kangasniemelle. Ilmoittajan mukaan henkilöautolla liikkunut naishenkilö oli ajanut vastaantulevien kaistalla ja välillä jalkakäytävällä. Sivullinen oli saanut pysäytettyä auton Telakkatielle. Partio puhallutti kuljettajana toimineen naishenkilön. Puhalluskokeen tulos 1,83 mg/l. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Apteekkiin yritettiin murtautua VarkaudessaVarkaudessa Kommilan apteekkiin yritettiin murtautua perjantaina 12.8.2022 noin klo 2.10 aikaan aamuyöstä. Kaksi tummiin vaatteisiin pukeutunutta tekijää oli rikkonut apteekin ulko-oven lasit. Murtoääniä kuullut sivullinen oli ajanut paikalle autolla, jolloin tekijät olivat paenneet paikalta. Apteekista ei oltu anastettu mitään.

Poliisi tapasi liikenteessä useampia rattijuoppoja Pertunmaalla ja Kangasniemellä torstaina. Samana päivänä Mikkelissä murtauduttiin useampaan henkilöautoon. Perjantai-yönä Varkaudessa yritettiin murtautua apteekkiin.

Rattijuopumus Pertunmaalla

Poliisipartio pysäytti Pertunmaalla Ahvensuontiellä traktorilla liikkuneen mieshenkilön torstaina 11.8.2022 noin klo 16 aikaan. Kuljettaja puhalsi alkometriin 1,22 mg/l lukemat. Traktorilla liikkunutta mieshenkilöä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Automurtoja Mikkelissä

Sammonkadulla Mikkelissä murtauduttiin kahteen henkilöautoon torstaina 11.8.2022 aamuyöllä noin klo 00.00-06.30 välisenä aikana. Autoista anastettiin vähäinen määrä irtainta omaisuutta.

Rattijuopumuksia Kangasniemellä

Kangasniemellä Niirasentiellä skootterilla liikkeellä ollut mieshenkilö suistui ulos tieltä torstaina 11.8.2022 noin klo 18.20 aikaan. Kuljettaja puhalsi alkometriin 1,07 mg/l lukemat. Kuljettaja sai lieviä vammoja ulosajossa. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Poliisipartio sai tehtävän torstaina 11.8.2022 noin klo 19.10 aikaan Telakkatielle Kangasniemelle. Ilmoittajan mukaan henkilöautolla liikkunut naishenkilö oli ajanut vastaantulevien kaistalla ja välillä jalkakäytävällä. Sivullinen oli saanut pysäytettyä auton Telakkatielle. Partio puhallutti kuljettajana toimineen naishenkilön. Puhalluskokeen tulos 1,83 mg/l. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

Apteekkiin yritettiin murtautua Varkaudessa

Varkaudessa Kommilan apteekkiin yritettiin murtautua perjantaina 12.8.2022 noin klo 2.10 aikaan aamuyöstä. Kaksi tummiin vaatteisiin pukeutunutta tekijää oli rikkonut apteekin ulko-oven lasit. Murtoääniä kuullut sivullinen oli ajanut paikalle autolla, jolloin tekijät olivat paenneet paikalta. Apteekista ei oltu anastettu mitään.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lämmin viikonloppu ja yleisötapahtumat pitivät poliisin kiireisenä Pohjanmaalla

NordenBladet — Viikonloppuna poliisi hoiti kaikkiaan 682 poliisitehtävää. Vilkkainta oli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, jolloin erityisesti Etelä-Pohjanmaan alueella yleisötapahtumat työllistivät poliisia.Poliisia työllistivät erityisesti päihtyneet henkilöt ja erilaiset häiriötehtävät varsinkin yleisötapahtumissa. Näistä kesätapahtumista on kirjattu yhteensä seitsemän pahoinpitelyilmoitusta, jotka ovat tapahtuneet tapahtuma-alueella tai sen läheisyydessä. Seinäjoen Solarsound yleisötapahtuman läheisyydessä oli sen verran häiriö-, juopumus- ja liikennetehtäviä, että poliisi joutui laajentamaan yleisötilaisuuspaikan läheisyydessä olleita teiden sulkupaikkoja.Lämmin kesäinen viikonloppu näkyi muutenkin päihtymyksen vuoksi kiinniotettujen määrässä. Viikonloppuna päihtymyksen vuoksi oli kiinniotettuna kaikkiaan 60 henkilöä. Rikosperusteisesti kiinniotettuina oli 20 henkilöä. Pahoinpitelyjä viikonlopun osalta epäillään tapahtuneen kaikkiaan 18 kappaletta, joista kolme yksityisasunnossa. Rattijuoppoja tavattiin kaikkiaan 15 kappaletta, joista kuusi oli törkeitä rattijuopumuksia. Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia oli kuusi kappaletta ja kaikissa tapauksissa kyse oli ylinopeuksista.Sunnuntaina pidettiin Kauhavalla liikennejuopumusvalvontaa yleisötapahtuman paluuliikenteen osalta. Tulos oli erittäin huolestuttava, 20 puhalluskokeesta tuloksena neljä rattijuoppoa, joista yksi oli törkeä. 10 puhallutuksen osalta mittari värähti, mutta tulos oli alle rangaistavuuden rajan. Yhdeltä kuljettajalta puuttui ajo-oikeus. 

Viikonloppuna poliisi hoiti kaikkiaan 682 poliisitehtävää. Vilkkainta oli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, jolloin erityisesti Etelä-Pohjanmaan alueella yleisötapahtumat työllistivät poliisia.

Poliisia työllistivät erityisesti päihtyneet henkilöt ja erilaiset häiriötehtävät varsinkin yleisötapahtumissa. Näistä kesätapahtumista on kirjattu yhteensä seitsemän pahoinpitelyilmoitusta, jotka ovat tapahtuneet tapahtuma-alueella tai sen läheisyydessä. Seinäjoen Solarsound yleisötapahtuman läheisyydessä oli sen verran häiriö-, juopumus- ja liikennetehtäviä, että poliisi joutui laajentamaan yleisötilaisuuspaikan läheisyydessä olleita teiden sulkupaikkoja.

Lämmin kesäinen viikonloppu näkyi muutenkin päihtymyksen vuoksi kiinniotettujen määrässä. Viikonloppuna päihtymyksen vuoksi oli kiinniotettuna kaikkiaan 60 henkilöä. Rikosperusteisesti kiinniotettuina oli 20 henkilöä. Pahoinpitelyjä viikonlopun osalta epäillään tapahtuneen kaikkiaan 18 kappaletta, joista kolme yksityisasunnossa. Rattijuoppoja tavattiin kaikkiaan 15 kappaletta, joista kuusi oli törkeitä rattijuopumuksia. Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia oli kuusi kappaletta ja kaikissa tapauksissa kyse oli ylinopeuksista.

Sunnuntaina pidettiin Kauhavalla liikennejuopumusvalvontaa yleisötapahtuman paluuliikenteen osalta. Tulos oli erittäin huolestuttava, 20 puhalluskokeesta tuloksena neljä rattijuoppoa, joista yksi oli törkeä. 10 puhallutuksen osalta mittari värähti, mutta tulos oli alle rangaistavuuden rajan. Yhdeltä kuljettajalta puuttui ajo-oikeus.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Raideliikenteen pysähtymiseen liittyvän varkauden yrityksen esitutkinta edistyy Lempäälässä

NordenBladet — Poliisi on ottanut kiinni kaksi epäiltyä tekijää.Sisä-Suomen poliisilaitos otti kiinni 11.8.2022 kaksi epäiltyä tekijää liittyen Lempäälässä tapahtuneeseen kaapelien katkaisuun, joka aiheutti 8.8.82022 raideliikenteen pysähtymiseen.  Molempien epäillään syyllistyneen tekoon todennäköisin syin.  

Poliisi on ottanut kiinni kaksi epäiltyä tekijää.

Sisä-Suomen poliisilaitos otti kiinni 11.8.2022 kaksi epäiltyä tekijää liittyen Lempäälässä tapahtuneeseen kaapelien katkaisuun, joka aiheutti 8.8.82022 raideliikenteen pysähtymiseen.  Molempien epäillään syyllistyneen tekoon todennäköisin syin. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Keravalta ja Järvenpäästä ilmoituksia itsensäpaljastajasta

NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisi on saanut ilmoituksia Keravan ja Järvenpään alueilla liikkuneesta itsensäpaljastajasta ja tutkii tapausta.– Kehotamme aina ensisijaisesti näissä tilanteissa ottamaan heti yhteyttä hätäkeskukseen eli soittamaan puhelinnumeroon 112  ja mielellään välittömästi tilanteen tapahtuessa, eikä vasta tekijän poistuttua paikalta. Toki tilanteen yllättävyys voi hämmentää eikä silloin tule heti mieleen soittaa poliisia paikalle. Mutta vain hätäkeskukseen soittamalla  poliisin on mahdollista reagoida tilanteeseen akuutisti. Saatujen havaintojen perusteella pystymme paremmin kohdentamaan valvontaa alueilla, rikoskomisario Krista Vallila neuvoo. 

Itä-Uudenmaan poliisi on saanut ilmoituksia Keravan ja Järvenpään alueilla liikkuneesta itsensäpaljastajasta ja tutkii tapausta.

– Kehotamme aina ensisijaisesti näissä tilanteissa ottamaan heti yhteyttä hätäkeskukseen eli soittamaan puhelinnumeroon 112  ja mielellään välittömästi tilanteen tapahtuessa, eikä vasta tekijän poistuttua paikalta. Toki tilanteen yllättävyys voi hämmentää eikä silloin tule heti mieleen soittaa poliisia paikalle. Mutta vain hätäkeskukseen soittamalla  poliisin on mahdollista reagoida tilanteeseen akuutisti. Saatujen havaintojen perusteella pystymme paremmin kohdentamaan valvontaa alueilla, rikoskomisario Krista Vallila neuvoo. 

Itsensäpaljastamisella tarkoitetaan seksuaalista häiriötä, jolle ominaista on pyrkimys saada mielihyvää paljastamalla omat sukupuolielimensä, tietyt ruumiinmuodot tai seksuaalinen toiminta muille ihmisille. Itsensäpaljastamisen rikosnimike on sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen ja siitä voi saada sakon tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Jos itsensäpaljastajan kohteena on lapsi, voi tulla rikosnimikkeeksi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritys ja tällöin ovat rangaistuksetkin kovempia. 

Itsensäpaljastaja saattaa siis  hakeutua myös alaikäisten seuraan. Alaikäisiin kohdistuneet seksuaalissävytteiset lähestymiset tai vastaavat on aina hyvä ilmoittaa poliisille. Siksi huoltajien on hyvä keskustella lasten ja nuorten kanssa, miten pitää toimia, jos kohtaa itsensäpaljastajan, koska tilanne voi olla lapselle hyvinkin traumaattinen.  

– Jos kohtaa itsensäpaljastajan, on viisainta ja turvallisinta poistua paikalta välittömästi ja olla osoittamatta itsensäpaljastajalle huomiota.  Ja soittaa heti hätäkeskukseen, Vallila neuvoo.
 
Poliisi muistuttaa myös, että on syytä  jättää itsensäpaljastajaksi epäillyn henkilön kiinniottaminen viranomaisille, jotta ei itse syyllisty rikokseen. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi