Mies varasti puhelimen putkasta päästessään Lahdessa

NordenBladet — Mies pääsi putkasta ja jatkoi rikollistatoimintaa jo poliisin tiloissaLAHTI. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän maanantaina iltapäivällä Mannerheiminkadulle. Ilmoituksen mukaan henkilöautolla oli ajettu punaisia liikennevaloja päin ja törmätty toiseen henkilöautoon.Partio sai tapahtumapaikalla selville, että keski-ikäinen mies oli lähtenyt henkilöautolla Rautatienkadun liikennevaloista kiihdyttäen jättäen noudattaen punaiset liikennevalot. Hän törmäsi Mannerheiminkatua idän suuntaan ajaneeseen henkilöautoon. Ensihoito tarkasti osalliset tapahtumapaikalla, eikä kukaan tarvinnut sairaalahoitoa vaativia vammoja. Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.LAHTI. Keski-ikäinen mies oli anastanut toiselle poliisin asiakkaalle kuuluvaa omaisuutta päästessään pois Lahden pääpoliisiaseman putkasta maanantaina iltapäivällä. Mies oli ottanut muun muassa toisen asiakkaan matkapuhelimen ja kellon. Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus varkaudesta.LAHTI. Poliisipartio tapasi ajokiellossa olevan 90-luvulla syntyneen miehen kuljettamassa henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena maanantai-iltana Lahden Tonttilassa. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.Tämä oli miehen kahdeksas kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta vuoden sisällä. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.LAHTI. Nuori poika jäi kiinni myymälävarkaudesta maanantai-iltana kauppaliikkeessä Launeella. Poika oli ottanut lompakon kaupassa ja laittanut sen housuihinsa. Vartijan havaintojen mukaan poika oli vienyt jonkin muukin tuotteen sovituskoppiin, mutta se jäi kateisiin kiinniottotilanteessa.Poliisipartio löysi turvallisuustarkastuksessa pojan kengästä aktiivisuusrannekkeen, joka oli myös anastettu kaupasta. Lisäksi hänen hallusta löytyi huumausaineeksi luokiteltavia lääkeaineita. Pojan epäillään syyllistyneen näpistykseen ja huumausaineen käyttörikokseenLAHTI. Kerrostalosta tuli murtohälytys varhain tiistaiaamuna Lahden Mukkulassa. Vartija ilmoitti, että hän oli saanut kiinni yhden tekijöistä ja toinen oli päässyt karkuun. Poliisipartiolle selvisi, että kiinni jäänyt parikymppinen mies ja hänen kaverinsa olivat murtautuneet kerrostaloon vääntämällä oven auki. Parikymppinen mies otettiin kiinni varkauden yritykseen.PADASJOKI. Poliisipartio kiinni huomiota edellä kulkevaan henkilöautoon myöhään maanantai-iltana 24-tiellä Padasjoella. Auto oli seilannut kaistallaan ylittäen keskiviivan. Partio päätti pysäyttää auton tarkastusta varten. Auto kiihdytti nopeuttaan partion yrittäessä tavoittaa sitä. Poliisipartion nopeus oli suurimmillaan 173 km/h, eikä se tavoittanut edellä menevää autoa. Alueella on 80 km/h nopeusrajoitus.Lopulta auto hidasti nopeuttaan ja pysähtyi. Autoa kuljettanut keski-ikäinen mies puhalsi seulonta-alkometriin 0.73 mg/l tuloksen. Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.HÄMEENLINNA. Keski-ikäinen mies oli mennyt entisen puolisonsa kiinteistön pihaan luvatta. Nainen oli pyytänyt miestä poitsumaan pihasta. Mies oli alkanut riehua ja uhkailla naista, lopulta mies oli kuristanut naista. Mies oli poistunut paikalta ennen poliisipartion paikalle saapumista, joten partio kirjasi tapahtuneesta rikosilmoituksen pahoinpitelystä.RIIHIMÄKI. Nelikymppinen mies oli mennyt riehumaan kerrostaloasunnon oven taakse maanantai-iltana Peltosaaressa. Asunnon haltija ei ollut päästänyt miestä asuntoonsa, jolloin mies oli uhkailun jälkeen tyhjentänyt vaahtosammuttimen postilaatikosta asunnon sisälle. Nelikymppisen miehen epäillään syyllistyneen lievään vahingontekoon. Hänet vietiin yöksi putkaan rauhoittumaan. 

Mies pääsi putkasta ja jatkoi rikollistatoimintaa jo poliisin tiloissa

LAHTI. Poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän maanantaina iltapäivällä Mannerheiminkadulle. Ilmoituksen mukaan henkilöautolla oli ajettu punaisia liikennevaloja päin ja törmätty toiseen henkilöautoon.
Partio sai tapahtumapaikalla selville, että keski-ikäinen mies oli lähtenyt henkilöautolla Rautatienkadun liikennevaloista kiihdyttäen jättäen noudattaen punaiset liikennevalot. Hän törmäsi Mannerheiminkatua idän suuntaan ajaneeseen henkilöautoon. 
Ensihoito tarkasti osalliset tapahtumapaikalla, eikä kukaan tarvinnut sairaalahoitoa vaativia vammoja. Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

LAHTI. Keski-ikäinen mies oli anastanut toiselle poliisin asiakkaalle kuuluvaa omaisuutta päästessään pois Lahden pääpoliisiaseman putkasta maanantaina iltapäivällä. Mies oli ottanut muun muassa toisen asiakkaan matkapuhelimen ja kellon. 
Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus varkaudesta.

LAHTI. Poliisipartio tapasi ajokiellossa olevan 90-luvulla syntyneen miehen kuljettamassa henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena maanantai-iltana Lahden Tonttilassa. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen.
Tämä oli miehen kahdeksas kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta vuoden sisällä. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.

LAHTI. Nuori poika jäi kiinni myymälävarkaudesta maanantai-iltana kauppaliikkeessä Launeella. Poika oli ottanut lompakon kaupassa ja laittanut sen housuihinsa. Vartijan havaintojen mukaan poika oli vienyt jonkin muukin tuotteen sovituskoppiin, mutta se jäi kateisiin kiinniottotilanteessa.
Poliisipartio löysi turvallisuustarkastuksessa pojan kengästä aktiivisuusrannekkeen, joka oli myös anastettu kaupasta. Lisäksi hänen hallusta löytyi huumausaineeksi luokiteltavia lääkeaineita. Pojan epäillään syyllistyneen näpistykseen ja huumausaineen käyttörikokseen

LAHTI. Kerrostalosta tuli murtohälytys varhain tiistaiaamuna Lahden Mukkulassa. Vartija ilmoitti, että hän oli saanut kiinni yhden tekijöistä ja toinen oli päässyt karkuun. Poliisipartiolle selvisi, että kiinni jäänyt parikymppinen mies ja hänen kaverinsa olivat murtautuneet kerrostaloon vääntämällä oven auki. 
Parikymppinen mies otettiin kiinni varkauden yritykseen.

PADASJOKI. Poliisipartio kiinni huomiota edellä kulkevaan henkilöautoon myöhään maanantai-iltana 24-tiellä Padasjoella. Auto oli seilannut kaistallaan ylittäen keskiviivan. Partio päätti pysäyttää auton tarkastusta varten. Auto kiihdytti nopeuttaan partion yrittäessä tavoittaa sitä. Poliisipartion nopeus oli suurimmillaan 173 km/h, eikä se tavoittanut edellä menevää autoa. Alueella on 80 km/h nopeusrajoitus.
Lopulta auto hidasti nopeuttaan ja pysähtyi. Autoa kuljettanut keski-ikäinen mies puhalsi seulonta-alkometriin 0.73 mg/l tuloksen. Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

HÄMEENLINNA. Keski-ikäinen mies oli mennyt entisen puolisonsa kiinteistön pihaan luvatta. Nainen oli pyytänyt miestä poitsumaan pihasta. Mies oli alkanut riehua ja uhkailla naista, lopulta mies oli kuristanut naista. Mies oli poistunut paikalta ennen poliisipartion paikalle saapumista, joten partio kirjasi tapahtuneesta rikosilmoituksen pahoinpitelystä.

RIIHIMÄKI. Nelikymppinen mies oli mennyt riehumaan kerrostaloasunnon oven taakse maanantai-iltana Peltosaaressa. Asunnon haltija ei ollut päästänyt miestä asuntoonsa, jolloin mies oli uhkailun jälkeen tyhjentänyt vaahtosammuttimen postilaatikosta asunnon sisälle. 
Nelikymppisen miehen epäillään syyllistyneen lievään vahingontekoon. Hänet vietiin yöksi putkaan rauhoittumaan.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Paraisten paloja tutkitaan tuhotöinä

NordenBladet — Paraisilla on palanut kaksi kertaa viikon sisällä. Poliisi tutkii molempia tulipaloja tuhötyönä.Maanantaina Paraisilla paloi taas. Iltapäivällä neljän jälkeen hätäkeskus sai ilmoituksen autiotalon tulipalosta Kirkkoesplanadilla. Poliisi tutkii syttymissyytä, asiassa epäillään rikosta.Poliisi on saanut vihjeen, että kaksi teini-ikäistä poikaa olisi poistunut talosta sen syttymishetkellä. Toisella pojalla oli päällään punainen paita, kun taas toisella oli musta paita ja tummat hiukset. Poliisi ottaa mielellään vastaan lisää vihjeitä sähköpostiosoitteeseen [email protected]Viime viikon keskiviikkoiltana paloi puolestaan Kirjalassa Koivupolulla. Pihassa syttyi ensin auto palamaan, ja siitä palo levisi vieressä olleisiin veneeseen ja toiseen autoon sekä omakotitaloon. Kaksi talossa asunutta henkilöä oli kotona tapahtuma-aikaan, mutta kumpikaan ei loukkaantunut palossa. Talo paloi asuinkelvottomaksi, autot ja vene tuhoutuivat täysin.Poliisi epäilee tuhotyötä myös tässä tapauksessa, syttymissyytä tutkitaan. Epäillyt on saatu kuulusteltua, tekninen tutkinta palopaikalla jatkuu edelleen.

Paraisilla on palanut kaksi kertaa viikon sisällä. Poliisi tutkii molempia tulipaloja tuhötyönä.

Maanantaina Paraisilla paloi taas. Iltapäivällä neljän jälkeen hätäkeskus sai ilmoituksen autiotalon tulipalosta Kirkkoesplanadilla. Poliisi tutkii syttymissyytä, asiassa epäillään rikosta.

Poliisi on saanut vihjeen, että kaksi teini-ikäistä poikaa olisi poistunut talosta sen syttymishetkellä. Toisella pojalla oli päällään punainen paita, kun taas toisella oli musta paita ja tummat hiukset. Poliisi ottaa mielellään vastaan lisää vihjeitä sähköpostiosoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.

Viime viikon keskiviikkoiltana paloi puolestaan Kirjalassa Koivupolulla. Pihassa syttyi ensin auto palamaan, ja siitä palo levisi vieressä olleisiin veneeseen ja toiseen autoon sekä omakotitaloon. Kaksi talossa asunutta henkilöä oli kotona tapahtuma-aikaan, mutta kumpikaan ei loukkaantunut palossa. Talo paloi asuinkelvottomaksi, autot ja vene tuhoutuivat täysin.

Poliisi epäilee tuhotyötä myös tässä tapauksessa, syttymissyytä tutkitaan. Epäillyt on saatu kuulusteltua, tekninen tutkinta palopaikalla jatkuu edelleen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hämeen poliisi kaipaa vihjeitä kadonneesta henkilöstä

NordenBladet — Havaintoja kaivataan Heinolasta 19.8 kadonneesta Johanna Nyqvististä.Hämeen poliisi etsii Heinolasta kadonnutta 43 -vuotiasta Johanna Nyqvistiä. Nyqvist poistui kotoaan Heinolasta perjantaiaamuna 19.8.2022 tarkoituksenaan mennä ennalta sovittuun tapaamiseen Heinolan keskustaan. Nyqvist ei koskaan saapunut tapaamiseen ja hänestä ei ole havaintoja tuon jälkeen. Nyqvist saattaa olla välittömässä sairaalahoidon tarpeessa ja senkin vuoksi hänen pikainen löytyminen olisi tärkeää.Nyqvist on ruumiinrakenteeltaan hoikka, noin 165 senttiä pitkä ja hänellä on violetin väriset hiukset . Nyqvistin läheiset antoivat poliisille Nyqvistin kuvan julkaistavaksi ja toivovat median apua hänen löytämisekseen.Havainnot Nyqvististä pyydetään ilmoittamaan sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai akuuteissa tilanteissa puhelimitse lähimpään poliisiin.Ville HahlrikoskomisarioHämeen poliisilaitos 

Havaintoja kaivataan Heinolasta 19.8 kadonneesta Johanna Nyqvististä.

Hämeen poliisi etsii Heinolasta kadonnutta 43 -vuotiasta Johanna Nyqvistiä. Nyqvist poistui kotoaan Heinolasta perjantaiaamuna 19.8.2022 tarkoituksenaan mennä ennalta sovittuun tapaamiseen Heinolan keskustaan. Nyqvist ei koskaan saapunut tapaamiseen ja hänestä ei ole havaintoja tuon jälkeen. Nyqvist saattaa olla välittömässä sairaalahoidon tarpeessa ja senkin vuoksi hänen pikainen löytyminen olisi tärkeää.

Nyqvist on ruumiinrakenteeltaan hoikka, noin 165 senttiä pitkä ja hänellä on violetin väriset hiukset . 

Nyqvistin läheiset antoivat poliisille Nyqvistin kuvan julkaistavaksi ja toivovat median apua hänen löytämisekseen.

Havainnot Nyqvististä pyydetään ilmoittamaan sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.hame@poliisi.fi tai akuuteissa tilanteissa puhelimitse lähimpään poliisiin.

Ville Hahl
rikoskomisario
Hämeen poliisilaitos
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi tavoitti poliisia autolla pakoon lähteneet kuljettajat Urjalassa ja Lempäälässä

NordenBladet — Molempien kuljettajien epäillään syyllistyneen mm. törkeään liikenneturvallisuden vaarantamiseen.22.8.2022 klo 08.20 Sisä-Suomen poliisilaitoksen valvonta- ja hälytyssektorin poliisipartiot tekivät nopeusvalvontaa Urjalassa. Poliisipartiota vastaan tullut ajoneuvo ei totellut poliisin antamaa pysähtymiskäskyä ja ajoneuvo pakeni kovalla ylinopeudella nopeusvalvontaa suorittavilta poliisipartioilta.Takaa-ajo jatkui noin 40 minuutin ajan. Paenneen ajoneuvon kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ajamalla huomattavalla ylinopeudella tieosuudella vaarantaen takaa-ajon aikana muun muassa jalankulkijoiden sekä polkupyöräilijöiden liikenneturvallisuutta.Takaa-ajo päättyi ajoneuvon ajettua ulos tieltä ojaan. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä huumausainerikoksesta. 22.8.2022 klo 21.11 Sisä-Suomen poliisilaitoksen valvonta- ja hälytyssektorin poliisipartiot tekivät niin ikään nopeusvalvontaa Lempäälässä. Poliisipartiota vastaan tullut ajoneuvo ei totellut poliisin antamaa pysähtymiskäskyä vaan pakeni paikalta huomattavalla ylinopeudella ajaen muun muassa 30 kilometrin nopeusrajoitusalueella 89km/h nopeudella poliiseja pakoon suistuen ojaan.Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä törkeästä rattijuopumuksesta. 

Molempien kuljettajien epäillään syyllistyneen mm. törkeään liikenneturvallisuden vaarantamiseen.

22.8.2022 klo 08.20 Sisä-Suomen poliisilaitoksen valvonta- ja hälytyssektorin poliisipartiot tekivät nopeusvalvontaa Urjalassa. Poliisipartiota vastaan tullut ajoneuvo ei totellut poliisin antamaa pysähtymiskäskyä ja ajoneuvo pakeni kovalla ylinopeudella nopeusvalvontaa suorittavilta poliisipartioilta.

Takaa-ajo jatkui noin 40 minuutin ajan. Paenneen ajoneuvon kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ajamalla huomattavalla ylinopeudella tieosuudella vaarantaen takaa-ajon aikana muun muassa jalankulkijoiden sekä polkupyöräilijöiden liikenneturvallisuutta.

Takaa-ajo päättyi ajoneuvon ajettua ulos tieltä ojaan. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä huumausainerikoksesta. 

22.8.2022 klo 21.11 Sisä-Suomen poliisilaitoksen valvonta- ja hälytyssektorin poliisipartiot tekivät niin ikään nopeusvalvontaa Lempäälässä. Poliisipartiota vastaan tullut ajoneuvo ei totellut poliisin antamaa pysähtymiskäskyä vaan pakeni paikalta huomattavalla ylinopeudella ajaen muun muassa 30 kilometrin nopeusrajoitusalueella 89km/h nopeudella poliiseja pakoon suistuen ojaan.

Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä törkeästä rattijuopumuksesta. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ihminen jäi junan alle ja menehtyi Pedersöressä

NordenBladet — Tänään noin kello 09 jäi ihminen junan alle Pedersöressä, Pedersören ja Pietarsaaren välisellä rataosuudella.Poliisi ei epäile rikosta tapauksessa ja poliisi suorittaa asiassa kuolemansyyntutkinnan. Asiasta ei tiedoteta enempää

Tänään noin kello 09 jäi ihminen junan alle Pedersöressä, Pedersören ja Pietarsaaren välisellä rataosuudella.

Poliisi ei epäile rikosta tapauksessa ja poliisi suorittaa asiassa kuolemansyyntutkinnan. Asiasta ei tiedoteta enempää

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Murto kahvilaan Voikkaalla – poliisi pyytää havaintoja

NordenBladet — Voikkaantiellä sijaitsevaan kahvilaan murtauduttiin sunnuntain ja maanantain välisen yön aikana. Tiloihin oli päästy sisään ovet murtamalla.Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan kahvilasta anastettiin pohjakassa.Poliisi pyytää silminnäkijöitä tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa: [email protected] tai puh. 050 4479 574.

Voikkaantiellä sijaitsevaan kahvilaan murtauduttiin sunnuntain ja maanantain välisen yön aikana. Tiloihin oli päästy sisään ovet murtamalla.

Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan kahvilasta anastettiin pohjakassa.

Poliisi pyytää silminnäkijöitä tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa: rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi tai puh. 050 4479 574.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rankka sää karkotti metsästäjät – 28 tarkastusta viikonloppuna

NordenBladet — Korkea aallokko vaikutti poliisin erävalvonnan avausviikonloppuun Länsi-Uudellamaalla. Valvonta muuttui meripelastustehtäväksi, kun veneilijöiden kulkupeli upposi lauantaina.Eri riistalajien metsästysajat alkavat porrastetusti elokuussa. 20.8. käynnistyi sorsastuskausi, ja Länsi-Uudenmaan eräpoliisit valvoivat avausviikonloppua eri puolilla aluetta. Valvonnassa oli mukana myös Porkkalan merivartiosto.Poliisi suoritti erävalvontaa muun muassa Lohjalla, Vihdissä, Kirkkonummella, Espoossa ja Raaseporissa. Kaikkien tarkistettujen metsästäjien asiat olivat kunnossa. Myös kymmenen tarkastettua kalastajaa olivat hoitaneet asiansa esimerkillisesti.Lauantain ja sunnuntain välisenä aikana tarkastettiin yhteensä 28 metsästäjää Länsi-Uudenmaan alueella. Poliisin erävalvonta jatkuu pitkin vuotta autolla, veneellä, jalan sekä dronen avulla.Korkea aallokko karkotti metsästäjät ja upotti veneenLauantaipäivän aikana sää muuttui haastavaksi, mikä ilmeisesti karkotti metsästäjät. Aallokko oli 1-1,5-metristä, ja kulku oli vaikeaa.Erävalvonnan keskeyttikin meripelastustehtävä. Poliisi ja Rajavartiolaitoksen merivartiosto noutivat kaksi henkilöä, joiden vene oli uponnut rankassa säässä.Ota yhteyttä metsästys-, kalastus- ja aselupa-asioihin liittyenKuten Länsi-Uudenmaan poliisilaitos on aiemmin tiedottanut, käytössä on nyt uusi sähköposti kansalaisten eräkysymyksiä varten. Kuka tahansa voi kysyä poliisille kuuluvista metsästys- tai kalastusasioista sähköpostitse osoitteesta [email protected]fi.Viimeistään metsästyskauden alkaessa myös aselupa-asiat tulee hoitaa kuntoon. Kysy neuvoa Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen lupavalvonnasta sähköpostilla [email protected].​​​​​​

Korkea aallokko vaikutti poliisin erävalvonnan avausviikonloppuun Länsi-Uudellamaalla. Valvonta muuttui meripelastustehtäväksi, kun veneilijöiden kulkupeli upposi lauantaina.

Eri riistalajien metsästysajat alkavat porrastetusti elokuussa. 20.8. käynnistyi sorsastuskausi, ja Länsi-Uudenmaan eräpoliisit valvoivat avausviikonloppua eri puolilla aluetta. Valvonnassa oli mukana myös Porkkalan merivartiosto.

Poliisi suoritti erävalvontaa muun muassa Lohjalla, Vihdissä, Kirkkonummella, Espoossa ja Raaseporissa. Kaikkien tarkistettujen metsästäjien asiat olivat kunnossa. Myös kymmenen tarkastettua kalastajaa olivat hoitaneet asiansa esimerkillisesti.

Lauantain ja sunnuntain välisenä aikana tarkastettiin yhteensä 28 metsästäjää Länsi-Uudenmaan alueella. Poliisin erävalvonta jatkuu pitkin vuotta autolla, veneellä, jalan sekä dronen avulla.

Korkea aallokko karkotti metsästäjät ja upotti veneen

Lauantaipäivän aikana sää muuttui haastavaksi, mikä ilmeisesti karkotti metsästäjät. Aallokko oli 1-1,5-metristä, ja kulku oli vaikeaa.

Erävalvonnan keskeyttikin meripelastustehtävä. Poliisi ja Rajavartiolaitoksen merivartiosto noutivat kaksi henkilöä, joiden vene oli uponnut rankassa säässä.

Ota yhteyttä metsästys-, kalastus- ja aselupa-asioihin liittyen

Kuten Länsi-Uudenmaan poliisilaitos on aiemmin tiedottanut, käytössä on nyt uusi sähköposti kansalaisten eräkysymyksiä varten. Kuka tahansa voi kysyä poliisille kuuluvista metsästys- tai kalastusasioista sähköpostitse osoitteesta erayhdyshenkilot.lansi-uusimaa@poliisi.fi.

Viimeistään metsästyskauden alkaessa myös aselupa-asiat tulee hoitaa kuntoon. Kysy neuvoa Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen lupavalvonnasta sähköpostilla lupavalvonta.lansi-uusimaa@poliisi.fi.

​​​​​​

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Asiakas, saavuthan Espoon pääpoliisiaseman lupapalveluihin Nuijalantien kautta

NordenBladet — Espoon pääpoliisiaseman peruskorjaus Kilossa etenee, ja remontin uusimman vaiheen vuoksi työmaa-alue laajenee tiistaista 23.8. alkaen. Lupapalveluiden asiakkaiden tulee tästä päivästä alkaen saapua poliisiaseman lupapalveluihin ainoastaan Nuijalantien kautta, sillä Nihtisillankuja muuttuu osaksi työmaa-aluetta.Espoon pääpoliisiaseman lupapalvelut (passit, henkilökortit, aseluvat, yksityiseen turvallisuusalaan liittyvät luvat) löytyvät peruskorjauksen ajan pääpoliisiaseman rakennuksen siivestä, jonka käyntiosoite on Nihtisillankuja 4 A 4. Asiakaspysäköintiin on varattu erikseen merkittyjä asiakaspaikkoja sisäänkäynnin edustalla olevan pysäköintialueen reunoilta. Lupapalveluihin voi saapua niin jalan kuin autolla Nuijalantien kautta. Nuijalantien varrella on myös bussipysäkkejä.Kulku poliisipäivystykseen ja aseen esittämiseen pysyy edelleen samana. Poliisipäivystys, jossa poliisi palvelee asiakkaita rikosilmoituksen tekemisessä sekä löytötavaroiden luovuttamisessa ja noutamisessa, löytyy osoitteesta Vitikka 1 F. Asiakaspysäköinti löytyy sisäänkäynnin vierestä, ja sinnekin pääsee helpoiten, kun lähestyy Vitikkaa Nuijalantietä pitkin. Aseen esittämispaikka Espoon pääpoliisiaseman väistötiloissa on Vitikka 1 E. Myös asetta esittämään tulevat voivat saapua Vitikkaan Nuijalantien kautta. Asiakaspysäköinti löytyy sisäänkäynnin 1 F vierestä. 

Espoon pääpoliisiaseman peruskorjaus Kilossa etenee, ja remontin uusimman vaiheen vuoksi työmaa-alue laajenee tiistaista 23.8. alkaen. Lupapalveluiden asiakkaiden tulee tästä päivästä alkaen saapua poliisiaseman lupapalveluihin ainoastaan Nuijalantien kautta, sillä Nihtisillankuja muuttuu osaksi työmaa-aluetta.

Espoon pääpoliisiaseman lupapalvelut (passit, henkilökortit, aseluvat, yksityiseen turvallisuusalaan liittyvät luvat) löytyvät peruskorjauksen ajan pääpoliisiaseman rakennuksen siivestä, jonka käyntiosoite on Nihtisillankuja 4 A 4. Asiakaspysäköintiin on varattu erikseen merkittyjä asiakaspaikkoja sisäänkäynnin edustalla olevan pysäköintialueen reunoilta. Lupapalveluihin voi saapua niin jalan kuin autolla Nuijalantien kautta. Nuijalantien varrella on myös bussipysäkkejä.

Kulku poliisipäivystykseen ja aseen esittämiseen pysyy edelleen samana. Poliisipäivystys, jossa poliisi palvelee asiakkaita rikosilmoituksen tekemisessä sekä löytötavaroiden luovuttamisessa ja noutamisessa, löytyy osoitteesta Vitikka 1 F. Asiakaspysäköinti löytyy sisäänkäynnin vierestä, ja sinnekin pääsee helpoiten, kun lähestyy Vitikkaa Nuijalantietä pitkin. Aseen esittämispaikka Espoon pääpoliisiaseman väistötiloissa on Vitikka 1 E. Myös asetta esittämään tulevat voivat saapua Vitikkaan Nuijalantien kautta. Asiakaspysäköinti löytyy sisäänkäynnin 1 F vierestä. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lupapalvelujen ja asetarkastusten aukioloajat muuttuvat Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla

NordenBladet — Oulun poliisilaitoksen lupapalveluilla ja asetarkastuksilla on uudet aukioloajat syyskuun 1. päivästä alkaen.Oulun poliisilaitoksen lupapalvelujen ja asetarkastusten uudet aukioloajat astuvat voimaan 1. syyskuuta 2022.Lupapalvelujen aukioloajat 1. syyskuuta 2022 alkaenVuoronumerojen jako lopetetaan Oulun keskustan poliisiasemalla 30 minuuttia ja muilla poliisiasemilla 15 minuuttia ennen aukioloajan päättymistä.Haapajärven poliisiasemaLupapalvelut ovat avoinna maanantaista perjantaihin kello 9.00–12.00 ja 13.00–15.00. Asiointiin täytyy varata aika.Haapaveden poliisiasemaLupapalvelut ovat avoinna ajanvarauksella 1–4 kertaa kuukaudessa. Palvelut sovitetaan kysynnän ja henkilöstötilanteen mukaisesti.Kajaanin poliisiasemaLupapalvelut ovat avoinna maanantaista perjantaihin kello 9.00–16.00.Kalajoen poliisiasemaLupapalvelut ovat avoinna ajanvarauksella 1–4 kertaa kuukaudessa. Palvelut sovitetaan kysynnän ja henkilöstötilanteen mukaisesti.Kuhmon poliisiasemaLupapalvelut ovat avoinna maanantaina, tiistaina, torstaina ja perjantaina kello 9.00–12.00 ja 13.00–16.00. Keskiviikkoisin lupapalvelut ovat suljettu. Asiointiin täytyy varata aika.Kuusamon poliisiasemaLupapalvelut ovat avoinna maanantaina ja keskiviikosta perjantaihin kello 9.00–12.00 ja 13.00–16.00. Tiistaisin lupapalvelut ovat suljettu. Asiointiin täytyy varata aika.Oulun keskustan poliisiasemaLupapalvelut ovat avoinna maanantaina, tiistaina, torstaina ja perjantaina kello 8.00–16.15 sekä keskiviikkona kello 9.00–16.15.Pudasjärven poliisiasemaLupapalvelut ovat avoinna maanantaina ja keskiviikosta perjantaihin kello 9.00–12.00 ja 13.00–16.00. Tiistaisin lupapalvelut ovat suljettu. Asiointiin täytyy varata aika.Puolangan palvelupisteLupapalvelut ovat pääsääntöisesti avoinna kerran kuukaudessa. Palvelut sovitetaan kysynnän ja henkilöstötilanteen mukaisesti.Raahen poliisiasemaLupapalvelut ovat avoinna maanantaista perjantaihin kello 9.00–16.00.Suomussalmen poliisiasemaLupapalvelut ovat avoinna maanantaina, tiistaina, torstaina ja perjantaina kello 9.00–12.00 ja 13.00–16.00. Keskiviikkoisin lupapalvelut ovat suljettu. Asiointiin täytyy varata aika.Vaalan palvelupisteLupapalvelut ovat pääsääntöisesti avoinna kerran kuukaudessa. Palvelut sovitetaan kysynnän ja henkilöstötilanteen mukaisesti.Ylivieskan poliisiasemaLupapalvelut ovat avoinna maanantaista perjantaihin kello 9.00–16.00. Asetarkastusten aukioloajat 1. syyskuuta 2022 alkaenHaapajärven poliisiasemaAseita tarkastetaan keskiviikkoisin kello 12.00–16.00.Kajaanin poliisiasemaAseita tarkastetaan keskiviikkoisin kello 11.00–16.00. Asiointiin täytyy varata aika.Kuhmon poliisiasemaAseita tarkastetaan torstaisin kello 9.00–11.00 ja 13.00–15.00. Asiointiin täytyy varata aika.Oulun poliisiasemaAseita tarkastetaan torstaisin kello 9.00–11.00 ja 12.00–17.00.Pudasjärven poliisiasemaAseita tarkastetaan keskiviikkoisin kello 9.00–12.00.Raahen poliisiasemaAseita tarkastetaan parittomien viikkojen keskiviikkoina kello 8.00–11.00 ja 12.00–16.00.Kuusamon poliisiasemaAseita tarkastetaan torstaisin kello 12.00–16.00.Ylivieskan poliisiasemaAseita tarkastetaan parillisten viikkojen tiistaina kello 8.00–11.00 ja 12.00–16.00.

Oulun poliisilaitoksen lupapalveluilla ja asetarkastuksilla on uudet aukioloajat syyskuun 1. päivästä alkaen.

Oulun poliisilaitoksen lupapalvelujen ja asetarkastusten uudet aukioloajat astuvat voimaan 1. syyskuuta 2022.

Lupapalvelujen aukioloajat 1. syyskuuta 2022 alkaen

Vuoronumerojen jako lopetetaan Oulun keskustan poliisiasemalla 30 minuuttia ja muilla poliisiasemilla 15 minuuttia ennen aukioloajan päättymistä.

Haapajärven poliisiasema

Lupapalvelut ovat avoinna maanantaista perjantaihin kello 9.00–12.00 ja 13.00–15.00. Asiointiin täytyy varata aika.

Haapaveden poliisiasema

Lupapalvelut ovat avoinna ajanvarauksella 1–4 kertaa kuukaudessa. Palvelut sovitetaan kysynnän ja henkilöstötilanteen mukaisesti.

Kajaanin poliisiasema

Lupapalvelut ovat avoinna maanantaista perjantaihin kello 9.00–16.00.

Kalajoen poliisiasema

Lupapalvelut ovat avoinna ajanvarauksella 1–4 kertaa kuukaudessa. Palvelut sovitetaan kysynnän ja henkilöstötilanteen mukaisesti.

Kuhmon poliisiasema

Lupapalvelut ovat avoinna maanantaina, tiistaina, torstaina ja perjantaina kello 9.00–12.00 ja 13.00–16.00. Keskiviikkoisin lupapalvelut ovat suljettu. Asiointiin täytyy varata aika.

Kuusamon poliisiasema

Lupapalvelut ovat avoinna maanantaina ja keskiviikosta perjantaihin kello 9.00–12.00 ja 13.00–16.00. Tiistaisin lupapalvelut ovat suljettu. Asiointiin täytyy varata aika.

Oulun keskustan poliisiasema

Lupapalvelut ovat avoinna maanantaina, tiistaina, torstaina ja perjantaina kello 8.00–16.15 sekä keskiviikkona kello 9.00–16.15.

Pudasjärven poliisiasema

Lupapalvelut ovat avoinna maanantaina ja keskiviikosta perjantaihin kello 9.00–12.00 ja 13.00–16.00. Tiistaisin lupapalvelut ovat suljettu. Asiointiin täytyy varata aika.

Puolangan palvelupiste

Lupapalvelut ovat pääsääntöisesti avoinna kerran kuukaudessa. Palvelut sovitetaan kysynnän ja henkilöstötilanteen mukaisesti.

Raahen poliisiasema

Lupapalvelut ovat avoinna maanantaista perjantaihin kello 9.00–16.00.

Suomussalmen poliisiasema

Lupapalvelut ovat avoinna maanantaina, tiistaina, torstaina ja perjantaina kello 9.00–12.00 ja 13.00–16.00. Keskiviikkoisin lupapalvelut ovat suljettu. Asiointiin täytyy varata aika.

Vaalan palvelupiste

Lupapalvelut ovat pääsääntöisesti avoinna kerran kuukaudessa. Palvelut sovitetaan kysynnän ja henkilöstötilanteen mukaisesti.

Ylivieskan poliisiasema

Lupapalvelut ovat avoinna maanantaista perjantaihin kello 9.00–16.00. 

Asetarkastusten aukioloajat 1. syyskuuta 2022 alkaen

Haapajärven poliisiasema

Aseita tarkastetaan keskiviikkoisin kello 12.00–16.00.

Kajaanin poliisiasema

Aseita tarkastetaan keskiviikkoisin kello 11.00–16.00. Asiointiin täytyy varata aika.

Kuhmon poliisiasema

Aseita tarkastetaan torstaisin kello 9.00–11.00 ja 13.00–15.00. Asiointiin täytyy varata aika.

Oulun poliisiasema

Aseita tarkastetaan torstaisin kello 9.00–11.00 ja 12.00–17.00.

Pudasjärven poliisiasema

Aseita tarkastetaan keskiviikkoisin kello 9.00–12.00.

Raahen poliisiasema

Aseita tarkastetaan parittomien viikkojen keskiviikkoina kello 8.00–11.00 ja 12.00–16.00.

Kuusamon poliisiasema

Aseita tarkastetaan torstaisin kello 12.00–16.00.

Ylivieskan poliisiasema

Aseita tarkastetaan parillisten viikkojen tiistaina kello 8.00–11.00 ja 12.00–16.00.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Leppävirralta anastettu moottoripyörä

NordenBladet — Oksmanintiellä sijaitsevan kerrostalon parkkipaikalta anastettiin 21.8.-22.8.2022 välisenä yönä Kawasaki Z750 -merkkinen moottoripyörä. Moottoripyörän rekisteritunnus on WK-847.Havainnot ja tiedot anastetusta moottoripyörästä voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisilaitoksen vihjesähköpostiin [email protected] tai vihjepuhelimen numeroon 029 5415 232.

Oksmanintiellä sijaitsevan kerrostalon parkkipaikalta anastettiin 21.8.-22.8.2022 välisenä yönä Kawasaki Z750 -merkkinen moottoripyörä. Moottoripyörän rekisteritunnus on WK-847.

Havainnot ja tiedot anastetusta moottoripyörästä voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisilaitoksen vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai vihjepuhelimen numeroon 029 5415 232.

]]>

Lähde: Poliisi.fi