NordenBladet — Sunnuntaina noin puolen päivän aikaan Mikkelin Ristiinassa poliisipartiota vastaan tullut henkilöauto ajoi ulos tieltä kovalla vauhdilla.Sunnuntaina noin puolen päivän aikaan Mikkelin Ristiinassa poliisipartiota vastaan tuli henkilöauto, jonka polisiipartio aikoi tarkistaa. Poliisipartion kääntäessä autoaan lähti em. auto kiihdyttämään vauhtiaan ja katosi poliisipartiolta. Hieman myöhemmin tuli ilmoitus, että kyseinen henkilöauto oli ajanut kovalla vauhdilla ulos tieltä. Tapahtumapaikalta oli poistunut kävellen nainen ja mies, jotka poliisipartio tavoitti poistumassa tapahtumapaikalta. Auton kuljettajaksi osoittautui hieman yli 30-vuotias mikkeliläinen nainen, häntä epäillään mm. törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta jne.
Sunnuntaina noin puolen päivän aikaan Mikkelin Ristiinassa poliisipartiota vastaan tullut henkilöauto ajoi ulos tieltä kovalla vauhdilla.
Sunnuntaina noin puolen päivän aikaan Mikkelin Ristiinassa poliisipartiota vastaan tuli henkilöauto, jonka polisiipartio aikoi tarkistaa. Poliisipartion kääntäessä autoaan lähti em. auto kiihdyttämään vauhtiaan ja katosi poliisipartiolta. Hieman myöhemmin tuli ilmoitus, että kyseinen henkilöauto oli ajanut kovalla vauhdilla ulos tieltä. Tapahtumapaikalta oli poistunut kävellen nainen ja mies, jotka poliisipartio tavoitti poistumassa tapahtumapaikalta.
Auton kuljettajaksi osoittautui hieman yli 30-vuotias mikkeliläinen nainen, häntä epäillään mm. törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta jne.
NordenBladet — Lauantaina 18.6.2022 kello 19 aikoihin päihtyneenä autoa kuljettanut ulkopaikkakuntalainen nainen ajautui tieltä ulos Patruunantiellä Juankoskella. Paikalle tullut poliisipartio puhallutti naisen ja seulonta-alkometri antoi tulokseksi 0, 89 mg/l. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Lauantaina 18.6.2022 kello 18 aikoihin ulkopaikkakuntalainen nuori mies ajoi VT5:llä Kallansiltojen kohdilla etelän suuntaan nopeudella 178 km/h. Kyseisellä kohdalla nopeusrajoitus on 100 km/h. Liikennevalvontaa tekemässä ollut partio havaitsi ylinopeuden ja pysäytti auton. Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Lauantaina 18.6.2022 kello 19 aikoihin päihtyneenä autoa kuljettanut ulkopaikkakuntalainen nainen ajautui tieltä ulos Patruunantiellä Juankoskella. Paikalle tullut poliisipartio puhallutti naisen ja seulonta-alkometri antoi tulokseksi 0, 89 mg/l. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Lauantaina 18.6.2022 kello 18 aikoihin ulkopaikkakuntalainen nuori mies ajoi VT5:llä Kallansiltojen kohdilla etelän suuntaan nopeudella 178 km/h. Kyseisellä kohdalla nopeusrajoitus on 100 km/h. Liikennevalvontaa tekemässä ollut partio havaitsi ylinopeuden ja pysäytti auton. Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
NordenBladet — Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli murtauduttu Juvalla Juvantie 7:ssä sijaitsevaan kampaamoon ja anastettu omaisuutta.Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli murtauduttu Juvalla Juvantie 7:ssä sijaitsevaan kampaamoon ikkuna rikkomalla ja anastettu kampaamon omaisuutta.Mahdolliset havainnot tapahtumista voi ilmoittaa sähköpostilla osoitteeseen [email protected]
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli murtauduttu Juvalla Juvantie 7:ssä sijaitsevaan kampaamoon ja anastettu omaisuutta.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli murtauduttu Juvalla Juvantie 7:ssä sijaitsevaan kampaamoon ikkuna rikkomalla ja anastettu kampaamon omaisuutta.
Mahdolliset havainnot tapahtumista voi ilmoittaa sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi
NordenBladet — Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Joroisissa Ryyhtöläntiellä oli törmätty autolla sähköpylvääseen sillä seurauksella, että pylväs oli katkennut ja lähitaloista oli sähköt poikki.Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Joroisissa Ryyhtöläntiellä oli törmätty autolla sähköpylvääseen sillä seurauksella, että pylväs oli katkennut ja lähitaloista oli sähköt poikki.Tapahtumapaikalla jääneitä auton osista oli pääteltävissä, että pylvääseen oli törmätty Volkswagen-merkkisellä autolla.Mahdolliset havainnot tapahtumasta voi ilmoittaa poliisipäivystykseen numeroon 0295415268 tai sähköpostilla osoitteeseen [email protected]
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Joroisissa Ryyhtöläntiellä oli törmätty autolla sähköpylvääseen sillä seurauksella, että pylväs oli katkennut ja lähitaloista oli sähköt poikki.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Joroisissa Ryyhtöläntiellä oli törmätty autolla sähköpylvääseen sillä seurauksella, että pylväs oli katkennut ja lähitaloista oli sähköt poikki.
Tapahtumapaikalla jääneitä auton osista oli pääteltävissä, että pylvääseen oli törmätty Volkswagen-merkkisellä autolla.
Mahdolliset havainnot tapahtumasta voi ilmoittaa poliisipäivystykseen numeroon 0295415268 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi
NordenBladet — Lauantaina n. klo 01.30 Kokemäen poliisin kenttäpartio pysäytti Huittisissa henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman.Kokemäen poliisi sai lauantai aamuyöllä hätäkeskukselta ilmoituksen epävarmasti ja seilaavasti ajavasta henkilöautosta Huittisten Korvenkyläntiellä. Poliisipartio sai näköhavainnon ajoneuvoon ja kuljettajana toimineelle parikymppiselle naishenkilölle tehty puhalluskoe antoi tuloksen 0,51 mg/l. Kuljettajalle suoritettu tarkkuusalkometrikoe antoi tuloksen 0,41 mg/l.Lounais-Suomen poliisi tutkii asiaa rattijuopumuksena. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Lauantaina n. klo 01.30 Kokemäen poliisin kenttäpartio pysäytti Huittisissa henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman.
Kokemäen poliisi sai lauantai aamuyöllä hätäkeskukselta ilmoituksen epävarmasti ja seilaavasti ajavasta henkilöautosta Huittisten Korvenkyläntiellä. Poliisipartio sai näköhavainnon ajoneuvoon ja kuljettajana toimineelle parikymppiselle naishenkilölle tehty puhalluskoe antoi tuloksen 0,51 mg/l. Kuljettajalle suoritettu tarkkuusalkometrikoe antoi tuloksen 0,41 mg/l.
Lounais-Suomen poliisi tutkii asiaa rattijuopumuksena. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
NordenBladet — Pyöräkoneen päihtynyt kuljettaja pakeni jalan ajettuaan ojaan Kemissä Ajoksentiellä.Lauantai-iltana poliisipartio havaitsi moottoritiellä Kemissä Paattion liittymän kohdalla etelään päin liikkuneen pyöräkuormaajan. Kuljettaja ei reagoinut poliisin antamiin pysäytysmerkkeihin, mutta poistui kuitenkin moottoritieltä Ajoksen liittymässä. Ajoksentiellä työkoneen kuljettaja kääntyi junaradalle, josta suistui ojaan. Kuljettaja jatkoi matkaa paikalta juosten, mutta poliisipartio tavoitti kuljettajan myöhemmin. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Perjantai-illan ja sunnuntaiaamun välisenä aikana poliisi tavoitti Meri-Lapin alueella yhteensä viisi kuljettajaa, joiden epäillään ajaneen alkoholin tai huumausaineiden vaikutuksen alaisina.Lisäksi poliisin liikennevalvonnassa jäi moottoritiellä Kemissä ja Torniossa kiinni kaksi autoilijaa, joiden käyttämät nopeudet ylittivät sallitun nopeuden 73 ja 68 kilometrillä tunnissa. Kumpaakin kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Pyöräkoneen päihtynyt kuljettaja pakeni jalan ajettuaan ojaan Kemissä Ajoksentiellä.
Lauantai-iltana poliisipartio havaitsi moottoritiellä Kemissä Paattion liittymän kohdalla etelään päin liikkuneen pyöräkuormaajan. Kuljettaja ei reagoinut poliisin antamiin pysäytysmerkkeihin, mutta poistui kuitenkin moottoritieltä Ajoksen liittymässä. Ajoksentiellä työkoneen kuljettaja kääntyi junaradalle, josta suistui ojaan. Kuljettaja jatkoi matkaa paikalta juosten, mutta poliisipartio tavoitti kuljettajan myöhemmin. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Perjantai-illan ja sunnuntaiaamun välisenä aikana poliisi tavoitti Meri-Lapin alueella yhteensä viisi kuljettajaa, joiden epäillään ajaneen alkoholin tai huumausaineiden vaikutuksen alaisina. Lisäksi poliisin liikennevalvonnassa jäi moottoritiellä Kemissä ja Torniossa kiinni kaksi autoilijaa, joiden käyttämät nopeudet ylittivät sallitun nopeuden 73 ja 68 kilometrillä tunnissa. Kumpaakin kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
NordenBladet — Mopojen peräänajo, kaksi päihtynyttä autonkuljettajaa ja ravintolan ikkunan rikkominen JoensuussaMopoilijat olivat kolaroineet Joensuun Rantakylässä, Koillisväylällä, lauantaina kello 15 jälkeen. Takana ajanut mopoilija oli törmännyt edellä ajaneen perään seurauksella, että molemmat olivat kaatuneet. Perään törmännyt mopoilija oli viety ambulanssilla keskussairaalaan ja toinenkin mopoilija oli mennyt keskussairaalaan tarkistettavaksi. Molemmat mopot olivat vaurioituneet kolarissa.Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen henkilöautolla ja huumausaineen käyttörikokseen Joensuun Penttilässä, Vallilankadulla, lauantaina kello 15.30 jälkeen. Miehelle tehty puhalluskoe oli antanut 1,10 promillen tuloksen ja huumepikatesti oli antanut positiivisen tuloksen huumausaineelle. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu epäily miehen ajokunnosta.Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen henkilöautolla ja huumausaineen käyttörikokseen Joensuun keskustassa, Siltakadulla, sunnuntaina kello 3.30. Miehelle tehty puhalluskoe oli antanut nollatuloksen, huumepikatesti oli antanut positiivisen tuloksen huumausaineelle. Poliisi oli pysäyttänyt miehen kuljettaman auton normaalissa liikennevalvontatarkastuksessa. Mies oli ollut olemuksensa ja käytöksensä perusteella päihtynyt.Miehen epäillään syyllistyneen vahingontekoon Joensuun keskustassa Siltakadulla lauantaina kello 21. Mies oli poistettu päihtymyksen vuoksi ravintolasta ja tämän jälkeen hän oli rikkonut ravintolan oven lasin tuolilla.
Mopojen peräänajo, kaksi päihtynyttä autonkuljettajaa ja ravintolan ikkunan rikkominen Joensuussa
Mopoilijat olivat kolaroineet Joensuun Rantakylässä, Koillisväylällä, lauantaina kello 15 jälkeen. Takana ajanut mopoilija oli törmännyt edellä ajaneen perään seurauksella, että molemmat olivat kaatuneet. Perään törmännyt mopoilija oli viety ambulanssilla keskussairaalaan ja toinenkin mopoilija oli mennyt keskussairaalaan tarkistettavaksi. Molemmat mopot olivat vaurioituneet kolarissa.
Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen henkilöautolla ja huumausaineen käyttörikokseen Joensuun Penttilässä, Vallilankadulla, lauantaina kello 15.30 jälkeen. Miehelle tehty puhalluskoe oli antanut 1,10 promillen tuloksen ja huumepikatesti oli antanut positiivisen tuloksen huumausaineelle. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu epäily miehen ajokunnosta.
Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen henkilöautolla ja huumausaineen käyttörikokseen Joensuun keskustassa, Siltakadulla, sunnuntaina kello 3.30. Miehelle tehty puhalluskoe oli antanut nollatuloksen, huumepikatesti oli antanut positiivisen tuloksen huumausaineelle. Poliisi oli pysäyttänyt miehen kuljettaman auton normaalissa liikennevalvontatarkastuksessa. Mies oli ollut olemuksensa ja käytöksensä perusteella päihtynyt.
Miehen epäillään syyllistyneen vahingontekoon Joensuun keskustassa Siltakadulla lauantaina kello 21. Mies oli poistettu päihtymyksen vuoksi ravintolasta ja tämän jälkeen hän oli rikkonut ravintolan oven lasin tuolilla.
NordenBladet — Hämeen polisiillla oli kiireinen vuorokausi. Tehtäviä kertyi lähes 250 kappaletta. Poliisin suojiin päätyi erinäisistä syistä 21 henkilöä. Polisiia työllisti liikenne, polkupyörävarkaat ja päihtyneet häiriköt.Kanta-HämePoliisipartio pysäytti lauantaina noin kello 10.00 aikaan Hämeenlinnassa Alvettulantiellä henkilöauton, jonka kuljettajana toiminut noin 30-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Tarkkuusalkometrikoe vahvisti epäilyn.Noin kello 12.00 aikaan sai partio ilmoituksen valkoisesta pakettiautosta Riihimäen Prismalla, johon oli juuri nostettu anastetuksi epäilty polkupyörä kyytiin. Pakettiautoa ei tavoitettu tuolloin, mutta noin kolme tuntia myöhemmin tuli samasta pakettiautosta ilmoitus Paloheimonkadulta. Ilmoittajan mukaan autosta oli mennyt henkilö oven murtamalla talon pyöräkellariin ja poistunut sieltä hetken kuluttua. Partio tavoitti ajoneuvon hiukan myöhemmin. Autoa kuljettanut reilu 40-vuotias mies ja saman ikäinen nainen otettiin kiinni varkauteen epäiltyinä. Kuljettajaa epäillään myös huumaantuneena ajamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta neljä kertaa.Noin kello 18.00 aikaan pysäytti partio Rengossa tie 10:lla henkilöauton, jonka kuljettajana toimineella, reilu 20-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta neljä kertaa.Noin kello 20.00 aikaan mittasi partio Humppilassa Vt2:lla henkilöautolle nopeudeksi 127 km/h. Kyseisessä kohdassa on nopeusrajoitus 100 km/h. Partio pysäytti ajoneuvon ja selvisi että autoa kuljettaneella noin 20-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen myös käyttäneen huumausaineita ennen ajoa.Hiukan ennen puolta yötä tuli ilmoitus epäillystä rattijuopumuksesta Hattulasta Opintieltä. Ilmoituksen mukaan päihtynyt alaikäinen tyttö on lähdössä liikkeelle traktorimönkijällä. Partion tullessa paikalle, havaittiin traktorimönkijän juuri ajaneen päin betoniporsasta ja kuljettajan paikalta lähti juosten karkuun nuori tyttö. Sivullisten toimesta tyttö saatiin kiinni ja häntä puhutettaessa tyttö kertoi partiolle aluksi kahteen otteeseen väärän nimen. Muut paikalla olevat kertoivat partiolle tytön oikean henkilöllisyyden. Tytölle suoritettiin seulonta-alkometrikoe, joka osoitti tytön syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Asia varmistetiin vielä tarkkuusalkometrikokeella. Tyttö määrättiin tarkkuusalkometrikokeen jälkeen väliaikaiseen ajokieltoon. Hiukan enne puolta yötä tapahtui Riihimäellä Hämeenkadun ja Kauppakadun risteyksessä kevytmoottoripyörän ja jalankulkijan välinen onnettomuus. Todistajien mukaan kevytmoottoripyörä oli tullut Hämeenkatua koillista kohti normaalin oloisella nopeudella, kun yllättäen moottoripyörän eteen oli suojatielle juossut mies, joka oli kääntynyt kohti moottoripyörää, sekä ojentanut kädet moottoripyörän tulosuuntaan. Moottoripyöräilijä ei pystynyt väistämään jalankulkijaa, vaan osui mieheen, joka kaatui maahan sekä loukkaantui. Kevytmoottoripyörä kaatui ajoradalle ja kuljettaja loukkaantui lievästi. Kuljettajan puhallus o o/oo. Jalankulkija toimitettiin sairaalaan saamaan hoitoa vammoihinsa. Alustavasti epäillään, että alkoholilla oli osuutta jalankulkijan toimintaan.Kello 03.45 aikoihin sai partio Riihimäen keskustasta ilmoituksen ravintolassa tapahtuneesta pahoinpitelystä. Partion mennessä paikalle, selvisi että asianomistajalle entuudestaan tuntematon mies oli käynyt tanssilattialla asianomistajan kimppuun ja kuristanut tätä kaulasta. Mies oli poistunut paikalta, mutta järjestyksenvalvojat osoittivat partiolle epäillyn tekijän toisen ravintolan terassilta. Reilu 40-vuotias mies otettiin kiinni ja hänet toimitettiin poliisilaitokselle odottamaan kuulusteluja.Päijät-HämeLauantaina kello 11.00 aikaan pysäytti partio Hollolassa Erämiehentiellä henkilöauton, joka oli hetkeä aiemmin ajanut Hämeenlinnantiellä punaisia liikennevaloja päin. autoa kuljettanut, noin 50-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Epäily varmistettiin vielä tarkkuusalkometrikokeella.Noin kello 18.00 aikaan pysäytti partio Iitissä Kymentiellä henkilöauton, jossa peräkärry perässä. Yhdistelmää kuljettanut reilu 20-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta ja hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoon lähtöä.Kello 22.00 aikaan pysäytti partio Lahdessa Suorakulmankadulla henkilöauton, jonka noin 25-vuotias mies kuljettaja puhalsi nollat. Miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoa. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kiinni 15 kertaa.Noin kello 23.30 mittasi partio Nastolassa VT12 tiellä henkilöautolle nopeudeksi 169 km/h. Kyseisellä tieosuudella on nopeusrajoitus 100 km/h. Autoa kuljettanutta reilu 20-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin paikan päällä ajokieltoon.
Hämeen polisiillla oli kiireinen vuorokausi. Tehtäviä kertyi lähes 250 kappaletta. Poliisin suojiin päätyi erinäisistä syistä 21 henkilöä. Polisiia työllisti liikenne, polkupyörävarkaat ja päihtyneet häiriköt.
Kanta-Häme
Poliisipartio pysäytti lauantaina noin kello 10.00 aikaan Hämeenlinnassa Alvettulantiellä henkilöauton, jonka kuljettajana toiminut noin 30-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Tarkkuusalkometrikoe vahvisti epäilyn.
Noin kello 12.00 aikaan sai partio ilmoituksen valkoisesta pakettiautosta Riihimäen Prismalla, johon oli juuri nostettu anastetuksi epäilty polkupyörä kyytiin. Pakettiautoa ei tavoitettu tuolloin, mutta noin kolme tuntia myöhemmin tuli samasta pakettiautosta ilmoitus Paloheimonkadulta. Ilmoittajan mukaan autosta oli mennyt henkilö oven murtamalla talon pyöräkellariin ja poistunut sieltä hetken kuluttua. Partio tavoitti ajoneuvon hiukan myöhemmin. Autoa kuljettanut reilu 40-vuotias mies ja saman ikäinen nainen otettiin kiinni varkauteen epäiltyinä. Kuljettajaa epäillään myös huumaantuneena ajamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta neljä kertaa.
Noin kello 18.00 aikaan pysäytti partio Rengossa tie 10:lla henkilöauton, jonka kuljettajana toimineella, reilu 20-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta neljä kertaa.
Noin kello 20.00 aikaan mittasi partio Humppilassa Vt2:lla henkilöautolle nopeudeksi 127 km/h. Kyseisessä kohdassa on nopeusrajoitus 100 km/h. Partio pysäytti ajoneuvon ja selvisi että autoa kuljettaneella noin 20-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen myös käyttäneen huumausaineita ennen ajoa.
Hiukan ennen puolta yötä tuli ilmoitus epäillystä rattijuopumuksesta Hattulasta Opintieltä. Ilmoituksen mukaan päihtynyt alaikäinen tyttö on lähdössä liikkeelle traktorimönkijällä. Partion tullessa paikalle, havaittiin traktorimönkijän juuri ajaneen päin betoniporsasta ja kuljettajan paikalta lähti juosten karkuun nuori tyttö. Sivullisten toimesta tyttö saatiin kiinni ja häntä puhutettaessa tyttö kertoi partiolle aluksi kahteen otteeseen väärän nimen. Muut paikalla olevat kertoivat partiolle tytön oikean henkilöllisyyden. Tytölle suoritettiin seulonta-alkometrikoe, joka osoitti tytön syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Asia varmistetiin vielä tarkkuusalkometrikokeella. Tyttö määrättiin tarkkuusalkometrikokeen jälkeen väliaikaiseen ajokieltoon.
Hiukan enne puolta yötä tapahtui Riihimäellä Hämeenkadun ja Kauppakadun risteyksessä kevytmoottoripyörän ja jalankulkijan välinen onnettomuus. Todistajien mukaan kevytmoottoripyörä oli tullut Hämeenkatua koillista kohti normaalin oloisella nopeudella, kun yllättäen moottoripyörän eteen oli suojatielle juossut mies, joka oli kääntynyt kohti moottoripyörää, sekä ojentanut kädet moottoripyörän tulosuuntaan. Moottoripyöräilijä ei pystynyt väistämään jalankulkijaa, vaan osui mieheen, joka kaatui maahan sekä loukkaantui. Kevytmoottoripyörä kaatui ajoradalle ja kuljettaja loukkaantui lievästi. Kuljettajan puhallus o o/oo. Jalankulkija toimitettiin sairaalaan saamaan hoitoa vammoihinsa. Alustavasti epäillään, että alkoholilla oli osuutta jalankulkijan toimintaan.
Kello 03.45 aikoihin sai partio Riihimäen keskustasta ilmoituksen ravintolassa tapahtuneesta pahoinpitelystä. Partion mennessä paikalle, selvisi että asianomistajalle entuudestaan tuntematon mies oli käynyt tanssilattialla asianomistajan kimppuun ja kuristanut tätä kaulasta. Mies oli poistunut paikalta, mutta järjestyksenvalvojat osoittivat partiolle epäillyn tekijän toisen ravintolan terassilta. Reilu 40-vuotias mies otettiin kiinni ja hänet toimitettiin poliisilaitokselle odottamaan kuulusteluja.
Päijät-Häme
Lauantaina kello 11.00 aikaan pysäytti partio Hollolassa Erämiehentiellä henkilöauton, joka oli hetkeä aiemmin ajanut Hämeenlinnantiellä punaisia liikennevaloja päin. autoa kuljettanut, noin 50-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Epäily varmistettiin vielä tarkkuusalkometrikokeella.
Noin kello 18.00 aikaan pysäytti partio Iitissä Kymentiellä henkilöauton, jossa peräkärry perässä. Yhdistelmää kuljettanut reilu 20-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta ja hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoon lähtöä.
Kello 22.00 aikaan pysäytti partio Lahdessa Suorakulmankadulla henkilöauton, jonka noin 25-vuotias mies kuljettaja puhalsi nollat. Miehelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoa. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kiinni 15 kertaa.
Noin kello 23.30 mittasi partio Nastolassa VT12 tiellä henkilöautolle nopeudeksi 169 km/h. Kyseisellä tieosuudella on nopeusrajoitus 100 km/h. Autoa kuljettanutta reilu 20-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin paikan päällä ajokieltoon.
NordenBladet — Rovaniemellä Sipolantiellä ajoneuvonkuljettaja menetti ajoneuvon hallinnan ja törmäsi lyhtypylvääseen, poliisi epäilee kuljettajaa useista eri rikoksista. Nivavaarassa työmaalla on töhritti spray maalilla kaivinkonetta.Liikenneonnettomuus Sipolantiellä.Poliisi sai hälytyksen Rovaniemellä Sipolantielle, lauantaina 18.6. aamupäivällä kymmenen aikoihin. Poliisi selvitti asiaa, jonka mukaan henkilöautoa oli kuljetettu kovalla nopeudella Sipolantiellä. Ajoneuvon kuljettaja menetti autonsa hallinnan ja törmäsi kovalla vauhdilla puiseen valaisinpylvääseen. Auto vaurioitui törmäyksessä käyttökelvottomaksi. Ajoneuvon kuljettaja ja matkustaja loukkasivat itsensä kolarissa ja heidät vietiin sairaalaan ensihoidon toimesta. Poliisi epäilee, että päihteiden käytöllä oli kovan nopeuden lisäksi osuutta kolariin. Ajoneuvon kuljettajaa epäillään useista rikoksista. Vahingonteot jatkuvat NivavaarassaNivavaaran alueella on useana päivänä tehty vahingontekoja, joiden kohteena on ollut työmaa-ajoneuvot. Kaivinkonetta oli edellisenä päivänä sotkettu vaahtosammuttimella. Teko toistui seuraavana päivänä, nyt käytettiin spraymaalia. Samaisella työmaalla toista kaivinkonetta maalattiin myös spraymaalilla, sekä koneen ikkunat rikottiin. Jos alueella havaitaan liikkujia epätavalliseen aikaan, niin kannattaa soittaa hätänumeroon 112 ja poliisi tulee paikalle tarkistamaan, onko alueella olijat oikealla asialla.
Rovaniemellä Sipolantiellä ajoneuvonkuljettaja menetti ajoneuvon hallinnan ja törmäsi lyhtypylvääseen, poliisi epäilee kuljettajaa useista eri rikoksista. Nivavaarassa työmaalla on töhritti spray maalilla kaivinkonetta.
Liikenneonnettomuus Sipolantiellä.
Poliisi sai hälytyksen Rovaniemellä Sipolantielle, lauantaina 18.6. aamupäivällä kymmenen aikoihin. Poliisi selvitti asiaa, jonka mukaan henkilöautoa oli kuljetettu kovalla nopeudella Sipolantiellä. Ajoneuvon kuljettaja menetti autonsa hallinnan ja törmäsi kovalla vauhdilla puiseen valaisinpylvääseen. Auto vaurioitui törmäyksessä käyttökelvottomaksi. Ajoneuvon kuljettaja ja matkustaja loukkasivat itsensä kolarissa ja heidät vietiin sairaalaan ensihoidon toimesta. Poliisi epäilee, että päihteiden käytöllä oli kovan nopeuden lisäksi osuutta kolariin. Ajoneuvon kuljettajaa epäillään useista rikoksista.
Vahingonteot jatkuvat Nivavaarassa
Nivavaaran alueella on useana päivänä tehty vahingontekoja, joiden kohteena on ollut työmaa-ajoneuvot. Kaivinkonetta oli edellisenä päivänä sotkettu vaahtosammuttimella. Teko toistui seuraavana päivänä, nyt käytettiin spraymaalia. Samaisella työmaalla toista kaivinkonetta maalattiin myös spraymaalilla, sekä koneen ikkunat rikottiin. Jos alueella havaitaan liikkujia epätavalliseen aikaan, niin kannattaa soittaa hätänumeroon 112 ja poliisi tulee paikalle tarkistamaan, onko alueella olijat oikealla asialla.
NordenBladet — Poliisi etsii Pukinmäen Myrttitieltä kadonnutta 64-vuotiasta miestä.Hänet on nähty viimeksi perjantaina 17.6.2022. Mies on noin 170cm pitkä ja hänellä on tummat hiukset. Hänellä on ollut kadotessaan päällään vaalea takki ja khakinvihreät housut. Pyydämme ilmoittamaan kaikki havainnot kadonneesta henkilöstä hätänumeroon 112.
Poliisi etsii Pukinmäen Myrttitieltä kadonnutta 64-vuotiasta miestä.
Hänet on nähty viimeksi perjantaina 17.6.2022. Mies on noin 170cm pitkä ja hänellä on tummat hiukset. Hänellä on ollut kadotessaan päällään vaalea takki ja khakinvihreät housut. Pyydämme ilmoittamaan kaikki havainnot kadonneesta henkilöstä hätänumeroon 112.