perjantai, 14 marraskuun, 2025

Poliisiuutiset

Mopoilukulttuurin muutokseen tarvitaan poliisin ja kansalaisten yhteistyötä

NordenBladet — Itä-Uudenmaan poliisilaitos on käynyt keskusteluja alueensa isoimpien kuntien kanssa siitä, mitä mopoiluun liittyville ongelmille voitaisiin yhteistyössä tehdä. Erityisesti ajotapa ja ajamisesta aiheutuva meteli, tarpeeton ajeleminen yöaikaan taajamissa ja koulujen pihoilla sekä kovaääniset kiihdyttelyt häiritsevät alueen asukkaita.Kesäkausi on täydessä vauhdissa ja poliisin liikennetyössä tämä näkyy siinä, että häiritsevästä mopoilusta tulee poliisille paljon palautetta. Nuoret ovat nyt vapaalla opinnoistaan, ajokelit mopoiluun ja autoilla ”kruisailuun” ovat ihanteelliset ja taajamien ulkopuolella nuoret ovat jopa traktoreilla liikenteessä. Pääosa nuorista osaa käyttäytyä liikenteessä kuten pitääkin; he noudattavat liikennesääntöjä, ajoneuvot ovat kunnossa ja vain ani harvalle sattuu onnettomuuksia. Mutta on myös niitä nuoria kuljettajia, jotka eivät noudata lakia: ajotapa on tieliikennelain vastaista, käytös riskialtista ja pahimmissa tapauksissa riskihakuista. Myös ajoneuvot ovat paikoin ajoneuvolain vastaisia. Kun mopoja, jarruja ja moottoreita viritellään, aiheutuu niistä konkreettista vaaraa kuljettajille, matkustajille ja muille tienkäyttäjille. Pelkällä poliisin valvonnalla ei mopoilun häiriöitä korjata eikä ratkaistaMopoilukulttuurin muutoksen aikaansaamiseen tarvitaan yhteistyötä kaupunkien ja kuntien asukkaiden ja aivan erityisesti lasten ja nuorten vanhempien kanssa. Itä-Uudenmaan poliisilaitos on käynyt keskusteluja alueensa isoimpien kuntien kanssa siitä, mitä mopoiluun liittyville ongelmille voitaisiin yhteistyössä tehdä.  Esimerkiksi Järvenpään kaupunki korostaa omalta osaltaan viestinnässään huoltajien vastuuta lasten ja nuorten liikennekäyttäytymisessä. Monet perustaidot opitaan kotona, kuten myös sujuva ja toiset huomioon ottava käyttäytyminen liikenteessä. Liikennekasvatusta annetaan toki kouluissa, mutta ensisijainen vastuu asiassa on kuitenkin perheillä.Holtiton mopoilu vaarantaa yleistä järjestystä ja turvallisuutta– Erityisesti ajotapa ja ajamisesta aiheutuva meteli, tarpeeton ajeleminen yöaikaan taajamissa ja koulujen pihoilla sekä kovaääniset kiihdyttelyt häiritsevät ihmisiä. Näistä tulee poliisille runsaasti palautetta ja valvontapyyntöjä kaikista alueemme kaupungeista ja kunnista, kertoo rikoskomisario Asko Sartanen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen ennalta estävästä toiminnasta. – Kouluissa tehdään liikennekasvatustyötä mutta sekään ei yksin riitä. Tärkeässä roolissa ovat lasten ja nuorten huoltajat. Hehän useimmiten ovat niitä, jotka mopoilun myös rahoittavat. Kun mopoilun pelisäännöt ovat selvät ja toisten huomioiminen liikenteessä ja muutenkin ulkoillessa otetaan paremmin huomioon, säästytään monelta mielipahalta ja myös onnettomuuksilta, Sartanen painottaa. Kokoontumisajot yleistyvät koko ajanItä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on kesäaikana lähes joka viikonloppu mopomiitti tai muu vastaava kokoontumisajo käynnissä. – Ilmiö yleistyy koko ajan. Kokoontumiset ovat usein ilman virallista järjestäjää, ne ovat spontaaneja tapahtumia. Niiden yhteydessä nähdään usein hyvin vaarallista ajotapaa, kun niissä ajetaan isoissa letkoissa ylinopeutta. Lisäksi mukana tulee aina kovaa metelihaittaa ja runsaasti päästöjä, Sartanen korostaa ja peräänkuuluttaa kaikilta nuorilta kunnioittavaa ajotapaa. – Kyse on itsensä ja toisten tienkäyttäjien kunnioittamisesta siten, että ajetaan turvallisesti ja arvostetaan omaa harrastusta kunnioittamalla sääntöjä ja muita.      

Itä-Uudenmaan poliisilaitos on käynyt keskusteluja alueensa isoimpien kuntien kanssa siitä, mitä mopoiluun liittyville ongelmille voitaisiin yhteistyössä tehdä. Erityisesti ajotapa ja ajamisesta aiheutuva meteli, tarpeeton ajeleminen yöaikaan taajamissa ja koulujen pihoilla sekä kovaääniset kiihdyttelyt häiritsevät alueen asukkaita.

Kesäkausi on täydessä vauhdissa ja poliisin liikennetyössä tämä näkyy siinä, että häiritsevästä mopoilusta tulee poliisille paljon palautetta. Nuoret ovat nyt vapaalla opinnoistaan, ajokelit mopoiluun ja autoilla ”kruisailuun” ovat ihanteelliset ja taajamien ulkopuolella nuoret ovat jopa traktoreilla liikenteessä. Pääosa nuorista osaa käyttäytyä liikenteessä kuten pitääkin; he noudattavat liikennesääntöjä, ajoneuvot ovat kunnossa ja vain ani harvalle sattuu onnettomuuksia. 

Mutta on myös niitä nuoria kuljettajia, jotka eivät noudata lakia: ajotapa on tieliikennelain vastaista, käytös riskialtista ja pahimmissa tapauksissa riskihakuista. Myös ajoneuvot ovat paikoin ajoneuvolain vastaisia. Kun mopoja, jarruja ja moottoreita viritellään, aiheutuu niistä konkreettista vaaraa kuljettajille, matkustajille ja muille tienkäyttäjille. 

Pelkällä poliisin valvonnalla ei mopoilun häiriöitä korjata eikä ratkaista

Mopoilukulttuurin muutoksen aikaansaamiseen tarvitaan yhteistyötä kaupunkien ja kuntien asukkaiden ja aivan erityisesti lasten ja nuorten vanhempien kanssa. Itä-Uudenmaan poliisilaitos on käynyt keskusteluja alueensa isoimpien kuntien kanssa siitä, mitä mopoiluun liittyville ongelmille voitaisiin yhteistyössä tehdä.  Esimerkiksi Järvenpään kaupunki korostaa omalta osaltaan viestinnässään huoltajien vastuuta lasten ja nuorten liikennekäyttäytymisessä. Monet perustaidot opitaan kotona, kuten myös sujuva ja toiset huomioon ottava käyttäytyminen liikenteessä. Liikennekasvatusta annetaan toki kouluissa, mutta ensisijainen vastuu asiassa on kuitenkin perheillä.

Holtiton mopoilu vaarantaa yleistä järjestystä ja turvallisuutta

– Erityisesti ajotapa ja ajamisesta aiheutuva meteli, tarpeeton ajeleminen yöaikaan taajamissa ja koulujen pihoilla sekä kovaääniset kiihdyttelyt häiritsevät ihmisiä. Näistä tulee poliisille runsaasti palautetta ja valvontapyyntöjä kaikista alueemme kaupungeista ja kunnista, kertoo rikoskomisario Asko Sartanen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen ennalta estävästä toiminnasta. 

– Kouluissa tehdään liikennekasvatustyötä mutta sekään ei yksin riitä. Tärkeässä roolissa ovat lasten ja nuorten huoltajat. Hehän useimmiten ovat niitä, jotka mopoilun myös rahoittavat. Kun mopoilun pelisäännöt ovat selvät ja toisten huomioiminen liikenteessä ja muutenkin ulkoillessa otetaan paremmin huomioon, säästytään monelta mielipahalta ja myös onnettomuuksilta, Sartanen painottaa. 

Kokoontumisajot yleistyvät koko ajan

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on kesäaikana lähes joka viikonloppu mopomiitti tai muu vastaava kokoontumisajo käynnissä. 

– Ilmiö yleistyy koko ajan. Kokoontumiset ovat usein ilman virallista järjestäjää, ne ovat spontaaneja tapahtumia. Niiden yhteydessä nähdään usein hyvin vaarallista ajotapaa, kun niissä ajetaan isoissa letkoissa ylinopeutta. Lisäksi mukana tulee aina kovaa metelihaittaa ja runsaasti päästöjä, Sartanen korostaa ja peräänkuuluttaa kaikilta nuorilta kunnioittavaa ajotapaa. 

– Kyse on itsensä ja toisten tienkäyttäjien kunnioittamisesta siten, että ajetaan turvallisesti ja arvostetaan omaa harrastusta kunnioittamalla sääntöjä ja muita. 
 

 

 

 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Nokialla löytötavaran huutokauppa 22.6.2022

NordenBladet — Myytävänä on muun muassa polkupyöriä.Poliisi järjestää löytötavaran huutokaupan keskiviikkona 22.6.2022 kello 12.00. Tavaroihin pääsee tutustumaan samana päivänä kello 11.30.Huutokauppa järjestetään Nokian poliisiasemalla osoitteessa Nokian valtatie 25 E, poliisiaseman autotallin edustalla ulkotilassa.Huutokaupassa on myynnissä polkupyöriä ja muuta löytötavaraa. Käteismaksu.Tervetuloa! 

Myytävänä on muun muassa polkupyöriä.

Poliisi järjestää löytötavaran huutokaupan keskiviikkona 22.6.2022 kello 12.00. Tavaroihin pääsee tutustumaan samana päivänä kello 11.30.

Huutokauppa järjestetään Nokian poliisiasemalla osoitteessa Nokian valtatie 25 E, poliisiaseman autotallin edustalla ulkotilassa.

Huutokaupassa on myynnissä polkupyöriä ja muuta löytötavaraa. Käteismaksu.

Tervetuloa!
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Pahoinpitelyjä ja rattijuopumuksia Pohjanmaalla

NordenBladet — Yksityisasunnossa sattuneet pahoinpitelyt ja ojaan ajaneet rattijuopot työllistivät Pohjanmaan poliisia viikonloppuna.Poliisilla on kohtalaisen rauhallinen viikonloppu takana. Yhteensä Pohjanmaan poliisi kirjasi 551 tehtävää. Poliisia työllistivät erityisesti erilaiset väkivaltarikokset sekä rattijuopumukset.Pahoinpitelytapauksia sattui varsinkin yksityisasunnossa mutta myös julkisilla paikoilla.  Rattijuopumustapauksia kirjattiin 12 kappaletta, joista kuusi olivat törkeitä. Useassa tapauksessa rattijuopot tekivät ulosajon autollaan. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut ulosajoissa vakavasti. Lauantaina aamuyöstä Vöyrillä kuljettaja päätyi ojaan ja puhalsi 0,77 promillea. Lauantaina aamuyöstä Vöyrillä kuljettaja päätyi ojaan ja puhalsi 0,77 promillea. Oravaisissa, vt 8 täysperävaunu päätyi ojaan lauantaina klo 20.42. Kuljettaja puhalsi 0,58 promillea. Sunnuntaina, Uudessa karlepyyssä klo 04.12 kuljettaja puhalsi 0,86 mg/l ajettuaan ojaan ja 7.34 sattui Kuortaneella ulosajo kt 66:lla. Kuljettaja oli poistunut jo paikalta, kun poliisi saapui, mutta hänet tavoitettiin Lapualta ja alkometri antoi tuloksen 0,46 mg/l. 17.6.2022 klo 23.10 liikennevalvonnan yhteydessä poliisia ajoi vastaan moottoripyörä huomattavalla ylinopeudella, Ouluntiellä Kokkolassa. Pyörälle mitattiin nopeudeksi 96km/h alueella, jossa nopeusrajoitus 40km/h. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon. Pohjanmaa – ralliin, Seinäjoelle, kokoontui runsaasti katsojia mutta tapahtuma ei aiheuttanut poliisille tehtäviä. Sama koski Vaasassa järjestettyä Kvarken Fest -tapahtumaa.  

Yksityisasunnossa sattuneet pahoinpitelyt ja ojaan ajaneet rattijuopot työllistivät Pohjanmaan poliisia viikonloppuna.

Poliisilla on kohtalaisen rauhallinen viikonloppu takana. Yhteensä Pohjanmaan poliisi kirjasi 551 tehtävää. Poliisia työllistivät erityisesti erilaiset väkivaltarikokset sekä rattijuopumukset.

Pahoinpitelytapauksia sattui varsinkin yksityisasunnossa mutta myös julkisilla paikoilla.  

Rattijuopumustapauksia kirjattiin 12 kappaletta, joista kuusi olivat törkeitä. Useassa tapauksessa rattijuopot tekivät ulosajon autollaan. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut ulosajoissa vakavasti. Lauantaina aamuyöstä Vöyrillä kuljettaja päätyi ojaan ja puhalsi 0,77 promillea. Lauantaina aamuyöstä Vöyrillä kuljettaja päätyi ojaan ja puhalsi 0,77 promillea. Oravaisissa, vt 8 täysperävaunu päätyi ojaan lauantaina klo 20.42. Kuljettaja puhalsi 0,58 promillea. Sunnuntaina, Uudessa karlepyyssä klo 04.12 kuljettaja puhalsi 0,86 mg/l ajettuaan ojaan ja 7.34 sattui Kuortaneella ulosajo kt 66:lla. Kuljettaja oli poistunut jo paikalta, kun poliisi saapui, mutta hänet tavoitettiin Lapualta ja alkometri antoi tuloksen 0,46 mg/l. 

17.6.2022 klo 23.10 liikennevalvonnan yhteydessä poliisia ajoi vastaan moottoripyörä huomattavalla ylinopeudella, Ouluntiellä Kokkolassa. Pyörälle mitattiin nopeudeksi 96km/h alueella, jossa nopeusrajoitus 40km/h. Kuljettaja määrättiin ajokieltoon. 

Pohjanmaa – ralliin, Seinäjoelle, kokoontui runsaasti katsojia mutta tapahtuma ei aiheuttanut poliisille tehtäviä. Sama koski Vaasassa järjestettyä Kvarken Fest -tapahtumaa. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopumukset Kiteellä ja Joensuussa sekä vahingonteko Joensuussa

NordenBladet — Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Kiteen Kesälahdella ja toisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen Joensuussa. Joensuun Utrassa rikottiin koulun ulko-oven lasi.Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen henkilöautolla Kiteen Kesälahdella sunnuntaina noin kello 18. Miehelle tehty puhalluskoe oli antanut 0,68 mg/l tuloksen. Poliisi oli pysäyttänyt miehen kuljettaman auton normaalissa liikennevalvontatarkastuksessa.Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta henkilöautolla sekä huumausaineen käyttörikokseen Joensuun Siihtalassa maanantaina kello 3 jälkeen. Miehelle tehty puhalluskoe oli antanut nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli antanut positiivisen tuloksen huumausaineelle. Poliisi oli pysäyttänyt miehen kuljettaman auton normaalissa liikennevalvontatarkistuksessa. Miehellä ei ole voimassaolevaa ajokorttia.Joensuun Utrassa Miilunpolttajantiellä oli rikottu Utran koulun ulko-oven lasi sunnuntaina kello 17.30 ja kello 18 välisenä aikana. Mahdollisia havaintoja edellä mainittuun vahingontekoon liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen [email protected], vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15. 

Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Kiteen Kesälahdella ja toisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen Joensuussa. Joensuun Utrassa rikottiin koulun ulko-oven lasi.

Miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen henkilöautolla Kiteen Kesälahdella sunnuntaina noin kello 18. Miehelle tehty puhalluskoe oli antanut 0,68 mg/l tuloksen. Poliisi oli pysäyttänyt miehen kuljettaman auton normaalissa liikennevalvontatarkastuksessa.

Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta henkilöautolla sekä huumausaineen käyttörikokseen Joensuun Siihtalassa maanantaina kello 3 jälkeen. Miehelle tehty puhalluskoe oli antanut nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli antanut positiivisen tuloksen huumausaineelle. Poliisi oli pysäyttänyt miehen kuljettaman auton normaalissa liikennevalvontatarkistuksessa. Miehellä ei ole voimassaolevaa ajokorttia.

Joensuun Utrassa Miilunpolttajantiellä oli rikottu Utran koulun ulko-oven lasi sunnuntaina kello 17.30 ja kello 18 välisenä aikana. Mahdollisia havaintoja edellä mainittuun vahingontekoon liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisilla kiireinen viikonloppu Vakka-Suomessa

NordenBladet — Vakka-Suomessa tapahtui viikonlopun aikana useita pahoinpitelyjä. Laitilassa viisi nuorta loukkaantui traktorimönkijän kaatuessa.Lounais-Suomen poliisi sai viikonlopun aikana yhteensä kuusi ilmoitusta pahoinpitelyistä Uudessakaupungissa ja Laitilassa. Yhdessäkään tapauksessa uhreille ei kuitenkaan aiheutunut vakavia vammoja. Traktorimönkijä kaatui kyljelleen LaitilassaPoliisi sai sunnuntai-iltana kymmenen aikaan ilmoituksen Laitilan Urheilutiellä opistotalon pihalla kaatuneesta traktorimönkijästä.Kun partio pääsi paikalle, selvisi, että nuoriso oli ajanut traktorimönkijällä ympyrää pihassa. Mönkijä oli kaatunut kyljelleen, kun toisen puolen renkaat olivat tökänneet johonkin. Mönkijän kyydissä oli onnettomuuden aikaan yhteensä viisi nuorta, joista kaksi oli mönkijän hytissä ja kolme sen lavalla. Kaikki kyydissä olleet loukkaantuivat ja saivat eriasteisia vammoja. Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Mönkijää kuljettanut henkilö määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Vakka-Suomessa tapahtui viikonlopun aikana useita pahoinpitelyjä. Laitilassa viisi nuorta loukkaantui traktorimönkijän kaatuessa.

Lounais-Suomen poliisi sai viikonlopun aikana yhteensä kuusi ilmoitusta pahoinpitelyistä Uudessakaupungissa ja Laitilassa. Yhdessäkään tapauksessa uhreille ei kuitenkaan aiheutunut vakavia vammoja. 

Traktorimönkijä kaatui kyljelleen Laitilassa

Poliisi sai sunnuntai-iltana kymmenen aikaan ilmoituksen Laitilan Urheilutiellä opistotalon pihalla kaatuneesta traktorimönkijästä.

Kun partio pääsi paikalle, selvisi, että nuoriso oli ajanut traktorimönkijällä ympyrää pihassa. Mönkijä oli kaatunut kyljelleen, kun toisen puolen renkaat olivat tökänneet johonkin. 

Mönkijän kyydissä oli onnettomuuden aikaan yhteensä viisi nuorta, joista kaksi oli mönkijän hytissä ja kolme sen lavalla. Kaikki kyydissä olleet loukkaantuivat ja saivat eriasteisia vammoja. 

Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Mönkijää kuljettanut henkilö määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Jatkotiedote poliisin tehtävästä Vesilahdella

NordenBladet — Poliisi sai 18.6.2022 hieman ennen kello viittä aamulla hätäkeskuksen välittämänä tiedon yksityisasunnossa tapahtuneesta uhkaavasta tilanteesta. Tehtävään osallistui useita poliisipartioita ja sen yhteydessä otettiin kiinni yksi henkilö epäiltynä laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikoksesta.Asunnossa oleskelleeseen seurueeseen kuuluneen henkilön epäillään uhanneen muita paikallaolijoita ampuma-aseella. Paikalla on tapahtumahetkellä ollut kolme ihmistä. Ampuma-aseella ei ole ammuttu ihmistä kohti eikä kiinni otetun henkilön toiminnasta ole aiheutunut vaaraa seurueeseen kuulumattomille sivullisille. Rikoksesta epäillyn kiinniotto sujui rauhallisesti.Poliisi ei tiedota asiasta enempää.

Poliisi sai 18.6.2022 hieman ennen kello viittä aamulla hätäkeskuksen välittämänä tiedon yksityisasunnossa tapahtuneesta uhkaavasta tilanteesta. Tehtävään osallistui useita poliisipartioita ja sen yhteydessä otettiin kiinni yksi henkilö epäiltynä laittomasta uhkauksesta ja ampuma-aserikoksesta.

Asunnossa oleskelleeseen seurueeseen kuuluneen henkilön epäillään uhanneen muita paikallaolijoita ampuma-aseella. Paikalla on tapahtumahetkellä ollut kolme ihmistä. Ampuma-aseella ei ole ammuttu ihmistä kohti eikä kiinni otetun henkilön toiminnasta ole aiheutunut vaaraa seurueeseen kuulumattomille sivullisille. Rikoksesta epäillyn kiinniotto sujui rauhallisesti.

Poliisi ei tiedota asiasta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Henkilöauton kuljettaja törmäsi tietä ylittäneeseen jalankulkijaan Uudenmaankadulla

NordenBladet — Poliisipartiot selvittelivät liikenneonnettomuuksia Heinolassa ja Lahdessa. Lisäksi Hämeenlinnassa liikennevalvonnassa jäi kiinni päihtynyt auton kuljettaja.LAHTI:Poliisi sai sunnuntai-iltana ilmoituksen Uudenmaankadulla tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta. Paikalla selvisi, että henkilöauton kuljettaja oli törmännyt suojatiellä jalankulkijaan, joka kaatui törmäyksen voimasta maahan. Jalankulkija sai törmäyksessä vammoja ainakin käteensä ja jalkaansa. Henkilöauton kuljettajan epäillään tilanteessa ohittaneen vireiselle kaistalle suojatien eteen pysähtyneen toisen auton pysähtymättä, eikä hän ollut ajoissa havainnut auton takaa tullutta jalankulkijaa. Henkilöautoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.HEINOLA:Poliisi sai sunnuntaina iltapäivällä ilmoituksen Jyrängössä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta. Henkilöauton kuljettaja oli törmännyt pihaliittymästä ajoradalle tulleen toisen henkilöauton kylkeen. Autoissa oli yhteensä viisi henkilöä, joista yksi sai lieviä vammoja. Pihaliittymästä tulleen henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisi sai sunnuntaina iltapäivällä ilmoituksen Siltakadulla tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta, jossa oli osallisena henkilöauto ja moottoripyörä. Paikalla selvisi, että henkilöauton kuljettaja ei ollut väistämisvelvollisena liikenneympyrään ajaessaan havainnut liikenneympyrässä jo ollutta moottoripyörän kuljettajaa. Moottoripyörän kuljettaja oli kaatunut väistämisen seurauksena ja loukkaantunut lievästi. Onnettomuutta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.HÄMEENLINNA:Poliisipartio pysäytti henkilöauton sunnuntaina puolenpäivän aikaan Hauholla. Auton kuljettanut noin 50-vuotias mies puhalsi alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Miehelle suoritettiin poliisiautossa tarkkuusalkometrikoe, jonka tuloksen perusteella hänelle kirjattiin sakko rattijuopumuksesta. Mies määrättiin myös väliaikaiseen ajokieltoon. 

Poliisipartiot selvittelivät liikenneonnettomuuksia Heinolassa ja Lahdessa. Lisäksi Hämeenlinnassa liikennevalvonnassa jäi kiinni päihtynyt auton kuljettaja.

LAHTI:

Poliisi sai sunnuntai-iltana ilmoituksen Uudenmaankadulla tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta. Paikalla selvisi, että henkilöauton kuljettaja oli törmännyt suojatiellä jalankulkijaan, joka kaatui törmäyksen voimasta maahan. Jalankulkija sai törmäyksessä vammoja ainakin käteensä ja jalkaansa. Henkilöauton kuljettajan epäillään tilanteessa ohittaneen vireiselle kaistalle suojatien eteen pysähtyneen toisen auton pysähtymättä, eikä hän ollut ajoissa havainnut auton takaa tullutta jalankulkijaa. Henkilöautoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.

HEINOLA:

Poliisi sai sunnuntaina iltapäivällä ilmoituksen Jyrängössä tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta. Henkilöauton kuljettaja oli törmännyt pihaliittymästä ajoradalle tulleen toisen henkilöauton kylkeen. Autoissa oli yhteensä viisi henkilöä, joista yksi sai lieviä vammoja. Pihaliittymästä tulleen henkilöauton kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

Poliisi sai sunnuntaina iltapäivällä ilmoituksen Siltakadulla tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta, jossa oli osallisena henkilöauto ja moottoripyörä. Paikalla selvisi, että henkilöauton kuljettaja ei ollut väistämisvelvollisena liikenneympyrään ajaessaan havainnut liikenneympyrässä jo ollutta moottoripyörän kuljettajaa. Moottoripyörän kuljettaja oli kaatunut väistämisen seurauksena ja loukkaantunut lievästi. Onnettomuutta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

HÄMEENLINNA:

Poliisipartio pysäytti henkilöauton sunnuntaina puolenpäivän aikaan Hauholla. Auton kuljettanut noin 50-vuotias mies puhalsi alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat. Miehelle suoritettiin poliisiautossa tarkkuusalkometrikoe, jonka tuloksen perusteella hänelle kirjattiin sakko rattijuopumuksesta. Mies määrättiin myös väliaikaiseen ajokieltoon.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopumuksia Etelä-Karjalassa

NordenBladet — Poliisi valvoi liikennettä Etelä-Karjalassa ja tavoitti viikonlopun aikana kolme rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa.Kolmen henkilöauton kuljettajan epäillään ajaneen huumausaineen vaikutuksen alaisena. Poliisi tavoitti kuljettajat Lappeenrannasta ja Ruokolahdelta. Lisäksi poliisi tavoitti Imatralta henkilöautonkuljettajan, jonka epäillään ajaneen ilman vaadittavaa ajo-oikeutta ja syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Lappeenrannan Myllymäessä sytytettiin jäteastia ja autokatos palamaanLappeenrannassa syttyi kaksi pientä paloa lauantaiyönä. Myllymäen kaupunginosassa sytytettiin eri osoitteissa jäteastia ja autokatos palamaan. Tapauksissa vahingoittui omaisuutta, mutta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Tapahtumapaikalta oli nähty poistuvan kaksi tummiin pukeutunutta henkilöä. Poliisi epäilee, että  tulipalot sytytettiin tahallaan.Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja, tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa sähköpostilla [email protected] tai puhelimitse 0295414559.

Poliisi valvoi liikennettä Etelä-Karjalassa ja tavoitti viikonlopun aikana kolme rattijuopumuksesta epäiltyä kuljettajaa.

Kolmen henkilöauton kuljettajan epäillään ajaneen huumausaineen vaikutuksen alaisena. Poliisi tavoitti kuljettajat Lappeenrannasta ja Ruokolahdelta. Lisäksi poliisi tavoitti Imatralta henkilöautonkuljettajan, jonka epäillään ajaneen ilman vaadittavaa ajo-oikeutta ja syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. 

Lappeenrannan Myllymäessä sytytettiin jäteastia ja autokatos palamaan

Lappeenrannassa syttyi kaksi pientä paloa lauantaiyönä. Myllymäen kaupunginosassa sytytettiin eri osoitteissa jäteastia ja autokatos palamaan. Tapauksissa vahingoittui omaisuutta, mutta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Tapahtumapaikalta oli nähty poistuvan kaksi tummiin pukeutunutta henkilöä. Poliisi epäilee, että  tulipalot sytytettiin tahallaan.

Poliisi pyytää silminnäkijähavaintoja, tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa sähköpostilla vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse 0295414559.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi suoritti tehostettu liikenteen valvontaa Kemi-Tornio alueella kuluvana viikonloppuna

NordenBladet — Poliisi valvoi viikonloppuna tehostetusti mopoilijoiden ja moottoripyöräilijöiden ajokäyttäytymistä sekä ajoneuvojen kuntoa. Valvontaa kohdistettiin myös autojen ajonopeuksiin.Valvontaa suoritettiin kattavasti Kemi-Tornio alueella. Poliisi keskitti valvontaa kansalaisilta tulleiden valvontapyyntöjen ja poliisin omien havaintojen pohjalta ongelmallisimpiin paikkoihin. Mopoja ja moottoripyöriä tarkastettiin viikonlopun aikana noin parikymmentä. Tarkastetuista mopoista kahdesta poistettiin rekisterikilvet  epäkuntoisuuden takia ja ne määrättiin valvontakatsastukseen. Mopojen rakennetta oli muutettu niin, että ne vastasivat teholtaan moottoripyöriä. Lisäksi kahdesta moposta poistettiin kilvet epäkuntoisuuden takia.  Vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan syyllistyi kolme mopoilijaa, jotka määrättiin ajokieltoon. Viikonlopun aikana kirjoitettiin yhteensä noin 100 sakkoa, joista osa oli liikennevirhemaksuja. Lisäksi kirjattiin kaksi rikosilmoitusta. Ajokieltoon määrättiin 15 kuljettajaa. Suurin osa sakoista tuli ylinopeuksista ja nopeudet olivat reiluja ylityksiä.Poliisilla oli valvonnassa käytössä kaksi poliisimoottoripyörää ja se näkyi selvästi sakkojen määrissä. Poliisi on huolissaan liikennekulttuurin huonontumisesta näin kesällä. Usealla ajokieltoon määrätyllä henkilöllä oli kyydissä myös matkustajia.  

Poliisi valvoi viikonloppuna tehostetusti mopoilijoiden ja moottoripyöräilijöiden ajokäyttäytymistä sekä ajoneuvojen kuntoa. Valvontaa kohdistettiin myös autojen ajonopeuksiin.

Valvontaa suoritettiin kattavasti Kemi-Tornio alueella. Poliisi keskitti valvontaa kansalaisilta tulleiden valvontapyyntöjen ja poliisin omien havaintojen pohjalta ongelmallisimpiin paikkoihin. 

Mopoja ja moottoripyöriä tarkastettiin viikonlopun aikana noin parikymmentä. 

Tarkastetuista mopoista kahdesta poistettiin rekisterikilvet  epäkuntoisuuden takia ja ne määrättiin valvontakatsastukseen. Mopojen rakennetta oli muutettu niin, että ne vastasivat teholtaan moottoripyöriä. Lisäksi kahdesta moposta poistettiin kilvet epäkuntoisuuden takia.  

Vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan syyllistyi kolme mopoilijaa, jotka määrättiin ajokieltoon. 

Viikonlopun aikana kirjoitettiin yhteensä noin 100 sakkoa, joista osa oli liikennevirhemaksuja. Lisäksi kirjattiin kaksi rikosilmoitusta. Ajokieltoon määrättiin 15 kuljettajaa. Suurin osa sakoista tuli ylinopeuksista ja nopeudet olivat reiluja ylityksiä.

Poliisilla oli valvonnassa käytössä kaksi poliisimoottoripyörää ja se näkyi selvästi sakkojen määrissä. 

Poliisi on huolissaan liikennekulttuurin huonontumisesta näin kesällä. Usealla ajokieltoon määrätyllä henkilöllä oli kyydissä myös matkustajia. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi suoritti tehostettu liikenteen valvontaa Kemi-Tornio alueella kuluvana viikonloppuna

NordenBladet — Poliisi valvoi viikonloppuna tehostetusti mopoilijoiden ja moottoripyöräilijöiden ajokäyttäytymistä sekä ajoneuvojen kuntoa. Valvontaa kohdistettiin myös autojen ajonopeuksiin.Valvontaa suoritettiin kattavasti Kemi-Tornio alueella. Poliisi keskitti valvontaa kansalaisilta tulleiden valvontapyyntöjen ja poliisin omien havaintojen pohjalta ongelmallisimpiin paikkoihin. Mopoja ja moottoripyöriä tarkastettiin viikonlopun aikana noin parikymmentä. Tarkastetuista mopoista kahdesta poistettiin rekisterikilvet  epäkuntoisuuden takia ja ne määrättiin valvontakatsastukseen. Mopojen rakennetta oli muutettu niin, että ne vastasivat teholtaan moottoripyöriä. Lisäksi kahdesta moposta poistettiin kilvet epäkuntoisuuden takia.  Vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan syyllistyi kolme mopoilijaa, jotka määrättiin ajokieltoon. Viikonlopun aikana kirjoitettiin yhteensä noin 100 sakkoa, joista osa oli liikennevirhemaksuja. Lisäksi kirjattiin kaksi rikosilmoitusta. Ajokieltoon määrättiin 15 kuljettajaa. Suurin osa sakoista tuli ylinopeuksista ja nopeudet olivat reiluja ylityksiä.Poliisilla oli valvonnassa käytössä kaksi poliisimoottoripyörää ja se näkyi selvästi sakkojen määrissä. Poliisi on huolissaan liikennekulttuurin huonontumisesta näin kesällä. Usealla ajokieltoon määrätyllä henkilöllä oli kyydissä myös matkustajia.  

Poliisi valvoi viikonloppuna tehostetusti mopoilijoiden ja moottoripyöräilijöiden ajokäyttäytymistä sekä ajoneuvojen kuntoa. Valvontaa kohdistettiin myös autojen ajonopeuksiin.

Valvontaa suoritettiin kattavasti Kemi-Tornio alueella. Poliisi keskitti valvontaa kansalaisilta tulleiden valvontapyyntöjen ja poliisin omien havaintojen pohjalta ongelmallisimpiin paikkoihin. 

Mopoja ja moottoripyöriä tarkastettiin viikonlopun aikana noin parikymmentä. 

Tarkastetuista mopoista kahdesta poistettiin rekisterikilvet  epäkuntoisuuden takia ja ne määrättiin valvontakatsastukseen. Mopojen rakennetta oli muutettu niin, että ne vastasivat teholtaan moottoripyöriä. Lisäksi kahdesta moposta poistettiin kilvet epäkuntoisuuden takia.  

Vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan syyllistyi kolme mopoilijaa, jotka määrättiin ajokieltoon. 

Viikonlopun aikana kirjoitettiin yhteensä noin 100 sakkoa, joista osa oli liikennevirhemaksuja. Lisäksi kirjattiin kaksi rikosilmoitusta. Ajokieltoon määrättiin 15 kuljettajaa. Suurin osa sakoista tuli ylinopeuksista ja nopeudet olivat reiluja ylityksiä.

Poliisilla oli valvonnassa käytössä kaksi poliisimoottoripyörää ja se näkyi selvästi sakkojen määrissä. 

Poliisi on huolissaan liikennekulttuurin huonontumisesta näin kesällä. Usealla ajokieltoon määrätyllä henkilöllä oli kyydissä myös matkustajia. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi