Hallitus esittää rakentamislakiin säännöksiä lyhytvuokrauksesta

NordenBladet — Hallitus on antanut eduskunnalle rakentamislain muutosesityksen, jolla lakiin lisättäisiin ensimmäistä kertaa säännökset asuntojen lyhytaikaisesta vuokrauksesta.“Nopeasti yleistyneessä lyhytvuokrauksessa on paljon hyvää, mutta myös haastavia lieveilmiöitä. Toiminta tarvitsee selkeät pelisäännöt. Lyhytvuokrauksen ennakoitavuuden vahvistaminen on kaikkien osapuolten etu. Jatkossa niin lyhytvuokrauksesta kiinnostunut asunnon omistaja, naapurit kuin viranomaisetkin tietävät, kuinka laajamittainen lyhytvuokraus on sallittua ilman lupaprosessia”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala.Asemakaava-alueiden muussa kuin asuinkäytössä olevien asuntojen lyhytvuokraukselle vuorokausiraja
Esityksen mukaan asemakaava-alueella sijaitsevan asunnon, joka ei ole vakinaisesti tai tilapäisesti asuttu, voisi vuokrata lyhytaikaisesti alle 28 päivän jaksoissa yhteensä enintään 90 päivää kalenterivuoden aikana hakematta rakentamislupaa. Vuorokausirajat koskisivat esimerkiksi taajamien sijoitusasuntoja, joissa ei ole kirjoilla yhtään asukasta.  
Kunta voisi nostaa vuorokausirajan enintään 180 päivään haluamillaan asemakaava-alueilla. Näin kunnat voisivat huomioida oman tilanteensa ja vastata esimerkiksi matkailusesongin aikaiseen kasvaneeseen majoituskysyntään. “Lyhytvuokraukseen liittyy monia näkökulmia, ja tilanne Suomen kunnissa vaihtelee huomattavasti. Haluamme antaa kunnille mahdollisuuden sallia lyhytvuokraus lain perustasoa laajemmin tietyissä rajoissa. Näin kunnat voivat huomioida paremmin oman tilanteensa ja tarpeensa”, ministeri Sari Multala sanoo. Kunnan olisi kuultava kuntalaisia vuorokausirajan nostoa koskevassa päätöksenteossa, eikä asemakaavan toteuttamiselle saisi aiheutua haittaa. Asunnon haltijan olisi pidettävä kirjaa asunnon lyhytvuokrauspäivistä, ja esitettävä tiedot rakennusvalvonnalle pyydettäessä. Rakennusvalvonta voisi edelleen puuttua kiellettyyn lyhytvuokraukseen uhkasakolla. Lyhytvuokrauksen vuorokausiraja ja muistiinpanovelvollisuus tulisivat voimaan 1.1.2027. Lakiesitystä varten on tutustuttu muiden Euroopan maiden sääntelyyn lyhytvuokrauksesta. Monessa maassa on käytössä lyhytvuokrauksen vuorokausirajat, mutta ne vaihtelevat huomattavasti maiden kesken.  Asuinkäytössä olevien asuntojen, loma-asuntojen ja haja-asutusalueilla sijaitsevien asuntojen lyhytvuokraukseen ei muutoksia  Vakinaisesti ja tilapäisesti asuttujen asuntojen, loma-asuntojen sekä haja-asutusalueella sijaitsevien asuntojen lyhytvuokraukseen ei esitetä muutoksia. Niiden lyhytvuokrauksessa noudatettaisiin myös jatkossa voimassa olevan rakentamislain yleistä sääntelyä.  Esimerkiksi asunnon käyttötarkoituksen muuttaminen majoitustilaksi edellyttäisi rakentamislupaa, kuten se edellyttää nykyäänkin.  Rakentamislakiin myös rakennusten energiatehokkuusdirektiiviä (EPBD) ja uusiutuvan energian direktiiviä (RED III) toimeenpanevia muutoksia 
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rakentamislakia EPBD- ja RED III -direktiivien toimeenpanemiseksi. Rakentamislakiin lisättäisiin päästöttömän rakennuksen määritelmä. Lisäksi rakentamislakiin lisättäisiin uusi hyötypinta-alan käsite, tarkennettaisiin lähes nollaenergiarakennuksen määritelmää ja muutettaisiin energiatehokkuuden olennaista teknistä vaatimusta koskevaa pykälää. 
Uusien ja laajamittaisesti korjattavien rakennusten uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian vähimmäisosuuden määrää nostettaisiin 38 prosentista 52 prosenttiin energialaskennassa käytettävästä laskennallisesta ostoenergian määrästä, jos se on teknisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti toteutettavissa.  
 
Rakentamislakiin tehtäisiin myös eräitä muita muutoksia. Lakiin esimerkiksi lisättäisiin seuraamus EU:n rakennustuoteasetuksen rikkomisesta. Suunnittelutehtävien ja työnjohtajien kelpoisuuksia koskevaa siirtymäsäännöstä muutettaisiin siten, että poikkeuksellisen vaativan työnjohtajan ja suunnittelijan kelpoisuusvaatimukset katsottaisiin täyttyviksi myös henkilöllä, joka on suorittanut rakennusinsinöörin tutkinnon. 
Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian lukuun ottamatta lyhytvuokrauksen vuorokausirajaa ja muistiinpanovelvollisuutta, jotka tulisivat voimaan vuoden 2027 alusta.Kysymyksiä ja vastauksia lyhytvuokrauksestaRakentamislakiValtioneuvoston päätökset 

Hallitus on antanut eduskunnalle rakentamislain muutosesityksen, jolla lakiin lisättäisiin ensimmäistä kertaa säännökset asuntojen lyhytaikaisesta vuokrauksesta.

Lähde: ym.fi

Hallitus esittää lakimuutoksia kiertotaloutta edistävän EU:n pakkausasetuksen toimeenpanemiseksi

NordenBladet — Valtioneuvosto päätti tänään muutoksista jätelakiin ja verkon välityspalveluiden valvonnasta annettuun lakiin EU:n uuden pakkausasetuksen toimeenpanemiseksi. Pakkausten tuottajayhteisöjen ja juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjien tulisi rahoittaa toimia jätteen synnyn vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi. Lisäksi hallitus esittää uusia viranomaisia valvomaan pakkausasetuksen velvoitteita. Hallituksen esitys on pakkausasetuksen toimeenpanon ensimmäinen vaihe.Lainsäädännön muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan 12.8.2026. EU:n pakkausasetus on sellaisenaan suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä. Pakkausasetuksen keskeisenä tavoitteena on ehkäistä syntyvän pakkausjätteen määrää sekä edistää kierrätystä ja pakkausten uudelleenkäyttöä. Asetuksessa säädetään muun muassa pakkauksia koskevista tuotevaatimuksista, kuten pakkausten kierrätettävyydestä, kierrätetyn muovin käyttöosuusvelvoitteesta muovipakkauksissa, kielletyistä aineista pakkauksissa tai tietyistä kielletyistä pakkaustyypeistä sekä tiettyjen pakkausten uudelleenkäyttövaatimuksista.Asetus edellyttää myös täydentävää kansallista lainsäädäntöä ja toimia, joilla voidaan saavuttaa muun muassa jäsenmaita sitovat pakkausten kierrätystä ja pakkausten määrän vähentämistä koskevat tavoitteet. Uusia viranomaisia valvontaanPakkauksia ja pakkausten tuotevastuuta valvovat nykyisin Tukes sekä Lupa- ja valvontavirasto. Esityksessä ehdotetaan uusiksi pakkauksia valvoviksi viranomaisiksi Ruokavirastoa, kunnan elintarvikevalvontaviranomaisia ja Traficomia. Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että Ruokavirasto tai kunnan elintarvikevalvontaviranmainen voisivat periä maksun valvontatoimistaan.Tukes valvoisi pakkausten markkinavalvontaviranomaisena pakkauksia koskevia tuotevaatimuksia. Tukesin tehtävistä säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, jonka olisi tarkoitus tulla voimaan samanaikaisesti ehdotettujen lakimuutosten kanssa.Lupa- ja valvontavirasto valvoisi pakkausten tuottajavastuuta valtakunnallisena viranomaisena. Se valvoisi lisäksi uudelleenkäyttöjärjestelmiä ja uudelleenkäyttötavoitteiden toteutumista. Kunnan elintarvikeviranomainen valvoisi noutoruoka- ja -juoma-alan take away -tuotteita koskevan uudelleentäyttövelvollisuuden ja uudelleenkäyttötarjontaa koskevan velvollisuuden noudattamista. Velvollisuuden mukaan asiakkaalla tulee olla 12.8.2027 alkaen mahdollisuus ostaa take away -ruoat ja -juomat omaan astiaan ja 12.8.2028 alkaen uudelleenkäytettävään astiaan. Uudelleenkäyttötarjontaa koskeva velvollisuus ei kuitenkaan koske alle kymmenen työtekijän ravintoloita.Kunnan elintarvikevalvontaviranomainen ja Ruokavirasto valvoisivat elintarvikepakkausten valmistajille asetettua velvollisuutta, jonka mukaan yrityksen valmistamien tai maahantuomien muovipakkausten tulee sisältää tietty osuus kierrätettyä muovia. Tukes valvoisi vastaavaa vaatimusta muiden muovipakkausten osalta. Ruokavirasto osallistuisi lisäksi kunnan elintarvikeviranomaisen vastuulla olevan valvonnan suunnitteluun, ohjaukseen ja kehittämiseen.Traficom valvoisi verkkoalustan tarjoajalle säädettyä velvollisuutta hankkia etämyyjiltä tiedot tuottajavastuuvelvoitteidensa hoitamisesta.Rahoitus jätteen synnyn vähentämiseksi ja ehkäisemiseksiPakkausten tuottajayhteisölle ja juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjälle ehdotetaan velvollisuutta rahoittaa toimia jätteen synnyn vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi. Rahoituksen määrä olisi korkeintaan 5 prosenttia niiden jäseniltään perimistä maksuista. Valtioneuvosto asetuksella olisi mahdollista säätää tarkemmin rahoituksen määrästä. Pakkausten tuottajayhteisölle säädettäisiin lisäksi vaatimus asettaa vakuus, jolla katetaan tuottajan vastuulle kuuluvien tuotteiden jätehuoltotoimista aiheutuvat kustannukset vähintään kolmen kuukauden ajan tuottajayhteisön toiminnan päättymisen tai maksukyvyttömyyden varalta. Pakkausasetuksen toimeenpano jatkuuPakkausasetuksen toimeenpanon seuraavassa vaiheessa säädettäisiin muun muassa asetuksen säännösten rikkomiseen sovellettavista mahdollisista uusista seuraamuksista. Lisäksi jatkossa arvioidaan tarpeelliset toimet ja lainsäädäntöehdotukset sitovien pakkausjätteen kierrätystavoitteiden ja pakkausjätteen määrän vähentämistavoitteiden saavuttamiseksi sekä arvioidaan asetuksen sallimissa rajoissa mahdollisten kansallisten poikkeusten tai joustojen tarkoituksenmukaisuus.Seuraavassa vaiheessa säädettäisiin myös tiettyjen myöhemmin voimaan tulevien vaatimusten edellyttämästä kansallisesta täydentävästä sääntelystä. Osa lainsäädännön muutoksista, kuten kierrätyksen edistämistä koskevat toimet, on tarkoitus valmistella vielä tällä hallituskaudella ja osa muutoksista myöhemmin kiertotalouslain valmistelun yhteydessä.LisätietojaTarja-Riitta Blauberg
ympäristöneuvos
p. 0295 250 059
[email protected]
Jussi Kauppila
lainsäädäntöneuvos
p. 0295 250 085
[email protected]

Valtioneuvosto päätti tänään muutoksista jätelakiin ja verkon välityspalveluiden valvonnasta annettuun lakiin EU:n uuden pakkausasetuksen toimeenpanemiseksi. Pakkausten tuottajayhteisöjen ja juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjien tulisi rahoittaa toimia jätteen synnyn vähentämiseksi ja ehkäisemiseksi. Lisäksi hallitus esittää uusia viranomaisia valvomaan pakkausasetuksen velvoitteita. Hallituksen esitys on pakkausasetuksen toimeenpanon ensimmäinen vaihe.

Lähde: ym.fi

Ympäristöministeriö valmistelee uutta asuinrakennusten korjausrakentamisen avustusta

NordenBladet — Hallitus linjasi viime viikon kehysriihessä uudesta määräaikaisesta asuinrakennusten korjausrakentamisen avustuksesta. Avustukseen ja sen hallinnointikustannuksiin on varattu 110 miljoonaa euroa vuosille 2026–2027.“Korjausrakentamisen edistäminen on merkittävä työllisyystoimi. Uuden avustuksen myötä saadaan liikkeelle lukuisia energiatehokkuutta parantavia remontteja”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala.  Avustus suunnataan asuinrakennusten korjausten yhteydessä tai erillisinä toimenpiteinä tehtäviin rakennuksen energiatehokkuutta merkittävästi parantaviin toimiin. Valtio tuki asuinrakennusten energiatehokkuutta parantavia korjauksia energia-avustuksella vuosina 2020–2023. Uusi avustus hyödyntää aikaisemman avustuksen mallia. Viimeksi rakennuksen energiatehokkuutta piti parantaa vähintään 20 prosenttia lainsäädännön edellyttämää energiatehokkuutta paremmaksi.Avustusta voivat saada asunto-osakeyhtiöt sekä valtion tuella rahoitettuja vuokra- ja asumisoikeustaloja omistavat yhteisöt. Avustuksessa ei edellytetä perusparannuskorkotukilainan käyttöä.Avustuksella tavoitellaan suunnitteilla olevien remonttien nopeuttamista sekä uusia korjaushankkeita. Tarkoituksena on, että avustusta voitaisiin myöntää takautuvasti hankkeisiin, joiden tarjouspyynnöt on hyväksytty tai urakkasopimukset allekirjoitettu ja rakennustyöt alkaneet aikaisintaan 1.6.2026.Ympäristöministeriö valmistelee valtioneuvoston asetusta, jossa määritellään tarkemmin muun muassa avustuksen ehdot ja avustusmäärä. Asetusluonnos on tarkoitus lähettää lausunnoille toukokuussa. 
 
Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus valmistelee avustuksen käytännön hallinnointia. Avustushaun käynnistymisen aikataulusta ja hakemusten jättämisestä viestitään myöhemmin.
Korjausrakentamisen lisäämiseksi on valmisteilla ympäristöministeriössä myös asunto-osakeyhtiötalojen perusparannuslainojen valtiontakauksen kehittäminen, jossa uudet takausehdot on tarkoitus saada voimaan 1.1.2027 alkaen. Kehysriihessä linjattiin myös asuintalovarauksen korotuksesta ja kotitalousvähennyksen korotuksesta, joiden valmistelu tapahtuu valtiovarainministeriössä.  Lisätietoja
 
Timo Tähtinen 
Rakennusneuvos 
puh. 0295 250 306 
[email protected] 
 
Emma-Stina Vehmanen 
ympäristö- ja ilmastoministerin erityisavustaja 
p. 029 525 0078 
[email protected]

Hallitus linjasi viime viikon kehysriihessä uudesta määräaikaisesta asuinrakennusten korjausrakentamisen avustuksesta. Avustukseen ja sen hallinnointikustannuksiin on varattu 110 miljoonaa euroa vuosille 2026–2027.

Lähde: ym.fi

Luonnonarvokaupassa välittäjän roolissa keskeistä on osaaminen

NordenBladet — Ilmari Räsäsen säätiön hankkeessa tuotetaan valmiita hyvitysalueita luonnonarvomarkkinoille Koneen Säätiön rahoituksen turvin.”Keskeinen tavoite on saada luonnonarvomarkkina ylipäätään syntymään, siis tukea ekologisen kompensaation järjestelmän syntymistä nyt alkuvaiheessa, jossa vaikeutena on ”muna-kana-ongelma”. Poistamme osaltamme tarjonnan puutetta”, kertoo Risto Sulkava.Sulkava toimii kahdessa aiheeseen liittyvässä organisaatiossa: johtajana Ilmari Räsäsen säätiön ekologisten kompensaatioiden hankkeessa ja myös asiantuntijana ja konsulttina kaupallisessa Hiilipörssi Oy:ssä. Valmistelussa 350 hehtaaria hyvitysalueitaIlmari Räsäsen säätiön hankkeessa valmistelussa on tällä hetkellä noin 350 hehtaaria hyvitysalueita, jotka sijoittuvat Etelä-Hämeestä aina Lappiin saakka. ”Suurin osa alueista on erityyppisiä metsiä lehdoista karukkokankaisiin ja kivikoihin. Myös erityyppisiä soita on valmistelussa. Joukkoon mahtuu myös hieman puroja tai noroja sekä rantaa ja kalliota”, Sulkava lisää.
Viivästystä valmisteluun on Sulkavan mukaan tuottanut erityisesti aluehallinnon keskeneräinen viranomaisportaali. Myös laskentojen eri vaiheissa on vielä paljon kehitettävää. 
”Käytännön ennallistamistöitä ei vielä ole päästy tekemään millään alueella, mutta tavoite on saada myyntikelpoisia luonnonarvohehtaareja syksyyn mennessä markkinoille”, Sulkava kertoo.Luonnon kokonaisetu ohjenuoranaToimintaa ohjaavana perusperiaatteena säätiöllä on luonnon kokonaisetu. Lisäksi ajurina on parantaa luontoarvojen tuottamisen osaamista. Luontokadon ja ilmastonmuutoksen vastaiset toimet yhdistyvät ennallistamishankkeissa saumattomasti. ”Haluamme tuoda tätä laajemmin yksityissektorin tietoisuuteen. On ihmisten ja yritysten elinehto olla pelastamassa maailmaa. Toivon pilkahduksia on nähtävissä.”Viherpesu pannassaVälittäjän roolissa tärkeintä on rehellisyys ja osaaminen. Sulkava toivoo, että ekologisten kompensaatioiden kanssa vältetään se, mikä tapahtui ilmastokompensaatioille, jossa markkinaa ei säädelty ja mukaan tuli huijareita. Viherpesu ja suoranainen valehtelu veivät ilmastokompensaatioiden uskottavuuden ja hyvin käyntiin lähtenyt markkina romahti. Nyt mahdollisuus parempaan on olemassa, koska säätely on tehty etukäteen. Toki valvojan rooli on tärkeä, jotta huijaukset eivät pääse pilaamaan kehitystä.    ”Valtion pitäisi myös alkaa kompensoida itse aiheuttamansa haitat ja tehdä ekologisista kompensaatioista pakollisia ainakin joillekin yrityssektoreille.” Luontokadon pysäyttäminen edellyttää koko yhteiskunnan sitoutumista. Esittelemme juttusarjassamme ekologisen kompensaation hyödyntämistä ja luonnonarvomarkkinoita toimijoiden näkökulmasta. Ekologisen kompensaation avulla ihmisen toiminnasta luonnon monimuotoisuudelle yhtäällä aiheutunut haitta hyvitetään lisäämällä luonnon monimuotoisuutta toisaalla. Luonnonarvomarkkinat ovat uusi ja kehittyvä keino kanavoida yksityistä rahoitusta luontotyöhön.Teksti: Sirpa Mustonen
Kuva: Risto Sulkava

Ilmari Räsäsen säätiön hankkeessa tuotetaan valmiita hyvitysalueita luonnonarvomarkkinoille Koneen Säätiön rahoituksen turvin.

Lähde: ym.fi

22 tilaa lähtee kokeilemaan uutta tulosperusteista avustusta – tavoitteena kehittää maatalouden vesiensuojelua Saaristomeren alueella

NordenBladet — Lounais-Suomen elinvoimakeskus on myöntänyt uutta tulosperusteista avustusta 22 tilalle Saaristomeren valuma-alueella. Uuden tukimuodon avulla kehitetään ja testataan tulosperusteisen avustuksen toimintamallia tulevaisuuden tarpeisiin. Avustusta saaneet viljelijät ovat sitoutuneet peltojensa korkean fosforipitoisuuden alentamiseen, ja avustusta maksetaan saavutettujen tulosten perusteella. Hankkeen ensimmäinen vaihe, peltojen maanäytteiden ottaminen, alkoi maaliskuussa.Ympäristöministeriö ja Lounais-Suomen elinvoimakeskusTulosperusteinen avustus on uusi vapaaehtoinen avustusmuoto, jonka tavoitteena on vähentää maatalouden fosforikuormitusta Saaristomereen sekä kerätä käytännön kokemuksia tulosperusteisen rahoitusmallin toimivuudesta maatalouden vesiensuojelussa.  Tulosperusteisen avustuksen haku oli auki Saaristomeren valuma-alueella alkuvuonna 2026. Avustusta myönnettiin 22 tilalle. Peltoalaa hankkeessa on yhteensä mukana vajaa 200 hehtaaria. ”Tulosperusteinen avustus tarjoaa viljelijöille mahdollisuuden vaikuttaa tulevaisuuden tukipolitiikkaan ja samalla edistää Saaristomeren tilaa. Hankkeen aikana kerätään tietoa ja kokemuksia, joita voidaan hyödyntää tulevien maatalouden tukimuotojen kehittämisessä”, kertoo ympäristöasiantuntija Jenna Bergholm Lounais-Suomen elinvoimakeskuksesta. Viljelijät saavat osallistumisestaan kiinteän 1 000 euron korvauksen. Lisäksi avustusta maksetaan saavutetun fosforiluvun alenemisen perusteella.  ”Hienoa, että näin moni viljelijä lähtee mukaan pilottiin ja saamme käytännön kokemuksia ja luotettavaa tietoa tulosperusteisesta tuesta. On entistä tärkeämpää varmistaa resurssien niukentuessa, että rahoituksella saavutetaan mahdollisimman suuri ympäristövaikutus Saaristomerellä”, ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala sanoo.”Lähdin mukaan kokeiluun, sillä maaperäasiat ja maanäytteiden tulokset kiinnostavat aina. Myös rahallinen kannustin innosti hakemaan mukaan. Odotan kokeilulta erityisesti uuden toimintatavan testauksen tuloksia”, kertoo kokeiluun mukaan lähtenyt viljelijä Olli-Pekka Ruponen. Maanäytteiden ottaminen on käynnissä Avustus kohdistuu pelloille, joiden fosforiluku on korkea tai arveluttavan korkea. Tärkeää on, ettei fosforipitoisuuden laskeminen vaikuta negatiivisesti maan viljavuuteen tai satotasoihin.  
Fosforitasot mitataan maanäytteillä hankkeen alussa ja lopussa, jotta muutokset voidaan todentaa luotettavasti. Ensimmäisten maanäytteiden ottaminen alkoi maaliskuussa. Näytteitä kerätään yhteensä noin 850. 
Viljelijä saa itse valita keinot, joilla hän lähtee alentamaan fosforilukua hankkeen aikana. Kahden vuoden kuluttua peltolohkoilta kerätään uudet maanäytteet, joilla fosforipitoisuuden muutos todennetaan. Tulosperusteisen avustus toteutetaan vuosina 2026–2028 osana Saaristomeri-ohjelmaa yhteistyössä ACWA LIFE -hankkeen kanssa. Valmistelusta on vastannut ympäristöministeriö. Avustuksen taustalla on pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman kirjaukset Saaristomeren ravinnekuormituksen laskemiseksi.  

Lounais-Suomen elinvoimakeskus on myöntänyt uutta tulosperusteista avustusta 22 tilalle Saaristomeren valuma-alueella. Uuden tukimuodon avulla kehitetään ja testataan tulosperusteisen avustuksen toimintamallia tulevaisuuden tarpeisiin. Avustusta saaneet viljelijät ovat sitoutuneet peltojensa korkean fosforipitoisuuden alentamiseen, ja avustusta maksetaan saavutettujen tulosten perusteella. Hankkeen ensimmäinen vaihe, peltojen maanäytteiden ottaminen, alkoi maaliskuussa.

Lähde: ym.fi

Rakennusvalvonnan 2020–2024 hyväksymiä suunnittelijoiden ja työnjohtajien pätevyyksiä jatkettu vuoden 2030 alkuun

NordenBladet — Ympäristöministeriö on tehnyt päätöksen, jonka mukaan kaikkien kuntien rakennusvalvontaviranomaisten 1.1.2020–31.12.2024 välisenä aikana hyväksymät rakentamisen suunnittelijoiden ja työnjohtajien pätevyydet hyväksytään rakentamislain mukaisiksi pätevyyksiksi 1.1.2030 asti.Suunnittelijat ja työnjohtajat voivat toimia vastaavissa tehtävissä sekä vaativuusluokan että rakentamishankkeen osalta.Vuoden 2025 voimaan tulleen rakentamislain myötä rakentamisen suunnittelu- ja työnjohtotehtävistä tuli säänneltyjä ammatteja. Suunnittelijoiden ja työnjohtajien on osoitettava pätevyytensä tavanomaiseen, vaativaan, erittäin vaativaan ja poikkeuksellisen vaativaan suunnittelu- ja työnjohtotehtävään ympäristöministeriön valtuuttaman toimijan antamalla todistuksella.Moni rakentamisen suunnittelu- ja johtotehtävissä toimiva ammattilainen ei ole vielä saanut pätevyystodistusta, ja ympäristöministeriön aikaisempaan päätökseen perustuva siirtymäaika pätevyystodistuksen hankkimiseksi loppuu kuluvan vuoden loppuun. Nyt tehdyllä päätöksellä varmistetaan, että pätevät suunnittelijat ja työnjohtajat voivat harjoittaa ammattiaan, kunnes rakentamislain mukaiset pätevyystodistukset on myönnetty.Päätös koskee myös EU- ja ETA-maiden ulkopuolella tutkintonsa suorittaneita rakentamisen ammattilaisia, joilla on rakennusvalvontaviranomaisen 1.1.2020–31.12.2024 välisenä aikana hyväksymä pätevyys. Ympäristöministeriö selvittää myös muita tarvittavia toimenpiteitä pätevyyksiin liittyvien säädösten sekä EU- ja ETA-maiden ulkopuolella tutkintonsa suorittaneiden suunnittelijoiden ja työnjohtajien pätevyyden tunnustamiseksi.Ympäristöministeriö järjestää toukokuun alussa sidosryhmien kuulemistilaisuuden, jossa kerätään palautetta pätevyyksiin liittyvästä sääntelystä ja mahdollisista muutostarpeista.

Ympäristöministeriö on tehnyt päätöksen, jonka mukaan kaikkien kuntien rakennusvalvontaviranomaisten 1.1.2020–31.12.2024 välisenä aikana hyväksymät rakentamisen suunnittelijoiden ja työnjohtajien pätevyydet hyväksytään rakentamislain mukaisiksi pätevyyksiksi 1.1.2030 asti.

Lähde: ym.fi

Hallitus esittää ympäristönsuojelulakiin teollisuuden päästöjä koskevia muutoksia EU-lainsäädännön muutosten vuoksi

NordenBladet — Hallitus esittää muutoksia ympäristönsuojelulakiin EU:n teollisuuspäästödirektiivin muutosten takia. Muutos toisi uusia teollisuuslaitoksia ja eläinsuojia direktiivin piiriin. Muut keskeiset muutokset koskisivat muun muassa teollisuuslaitosten päästörajoja ja vaatimusta ympäristöjärjestelmän käyttöönotosta teollisuuslaitoksissa.Euroopan komissio julkaisi 5.4.2022 lainsäädäntöehdotukset teollisuuspäästödirektiivin ja päästöportaaliasetuksen tarkistuksesta. Jäsenmaiden tulee saattaa muutokset kansallisesti voimaan 1.7.2026 mennessä. Teollisuuspäästödirektiivi säätelee suurimpien teollisuuslaitosten ja eläinsuojien ilmaan ja vesiin johdettavia päästöjä. Direktiivin piiriin yhteensä sata uutta laitosta ja eläinsuojaaDirektiiviä sovelletaan jatkossa myös muun muassa metallimineraalien kaivoksiin, akkuteollisuuteen ja nykyistä suurempaan määrään sika- ja siipikarjatiloja. Suomessa on noin 900 teollisuuslaitosta tai suurta eläinsuojaa, jotka kuuluvat nykyisen direktiivin soveltamisalaan. Muutosdirektiivin takia direktiivin soveltamisalassa olevien laitosten määrää kasvaa noin 1 000 teollisuuslaitokseen ja eläinsuojaan. Metallimineraalikaivosten lisääminen soveltamisalaan koskee Suomessa yhdeksää kaivosta. Soveltamisalaan lisättiin noin 100 sika- ja siipikarjatilaa. Ympäristönsuojelulaissa (527/2014) on säädetty teollisuuslaitoksilta ja eläinsuojilta vaadittavasta ympäristöluvasta, jossa asetetaan kunkin teollisuuslaitoksen päästöjä koskevat lupamääräykset. Teollisuuslaitosten päästörajat olisi määrättävä jatkossa tiukimpien saavutettavissa olevien parhaan käyttökelpoisen tekniikan mukaisten päästötasojen mukaisesti. Tällä muutoksella pyritään pitämään teollisuuslaitosten päästöt mahdollisimman pieninä normaaleissa toimintaolosuhteissa. Päästötasoista olisi kuitenkin edelleen mahdollista poiketa silloin, kun kustannukset olisivat kohtuuttomia saavutettaviin ympäristöhyötyihin verrattuna. Uusia vaatimuksia tulisi noudattaa viimeistään vuonna 2036. Ympäristötehokkuudelle, joka käsittää energia-, vesi- ja materiaalitehokkuuden, voitaisiin jatkossa asettaa sitovia vaatimuksia ympäristöluvissa, jos näitä on asetettu toimialaa koskevissa päätelmissä. Muutoksella parannetaan teollisuuslaitosten ympäristötehokkuutta. Lainsäädäntömuutosten lisäksi tarvitaan muutoksia esimerkiksi tietojärjestelmiin ja nykyisiin ohjeistuksiin.Ehdotuksessa lisättäisiin ympäristönsuojelulakiin uusi vaatimus ympäristöjärjestelmän käyttöönotosta kaikissa teollisuuslaitoksissa vuoteen 2030 mennessä. Euroopan komission on antanut 10.12.2025 lainsäädäntöehdotuksia tiettyjen ympäristösääntelyä koskevien direktiivien ja asetusten sisältövaatimusten muuttamiseksi tavoitteena vähentää yritysten hallinnollista taakkaa. Ehdotus todennäköisesti tuo muutoksia nyt esitettyihin lakimuutoksiin. Komission ehdotukset poistavat tai supistavat tiettyjä teollisuuspäästödirektiivin muutoksen vaatimuksia. Nämä muutokset saatetaan voimaan ympäristönsuojelulakiin myöhemmässä vaiheessa erillisellä hallituksen esityksellä sen jälkeen, kun uusi EU-lainsäädäntö on julkaistu. LisätietojaEeva-Maija Puheloinen 
hallitussihteeri
p. 0295 250 302 
[email protected]
Jaakko Kuisma 
ympäristöneuvos
p. 0295 250 442
[email protected]

Hallitus esittää muutoksia ympäristönsuojelulakiin EU:n teollisuuspäästödirektiivin muutosten takia. Muutos toisi uusia teollisuuslaitoksia ja eläinsuojia direktiivin piiriin. Muut keskeiset muutokset koskisivat muun muassa teollisuuslaitosten päästörajoja ja vaatimusta ympäristöjärjestelmän käyttöönotosta teollisuuslaitoksissa.

Lähde: ym.fi

Selvitys: Tyhjissä, vajaakäyttöisissä ja purettavissa rakennuksissa merkittävä mahdollisuus säästää ilmastopäästöjä

NordenBladet — Suomessa on viime vuosina purettu rakennuksia kiihtyvällä tahdilla. Lisäksi tyhjillään olevia tai tyhjilleen jääviä rakennuksia on runsaasti. Rakennusten käyttöasteella, uudelleenkäytöllä ja purkumateriaalien hyödyntämisellä on merkittäviä ekologisia, taloudellisia ja kulttuurisia vaikutuksia. Tuore selvitys lisää tietoa erityisesti tyhjillään olevan ja purettavan rakennuskannan ilmastovaikutuksista.Selvityksen mukaan Suomessa on viime vuosina purettu noin 7 000 rakennusta vuodessa. Vuosittainen purkumäärä on 2020-luvulla lähes kaksinkertaistunut 2000-luvun alkuun verrattuna. Tyhjillään olevia ja lähiaikoina tyhjiksi jääviä pien- ja asuinkerrostaloja sekä toimisto-, sote- ja opetusrakennuksia arvioidaan olevan yhteensä noin 17,6 miljoonaa neliötä. Niistä vain osalle tullaan löytämään uusi käyttötarkoitus, koska rakennuksista valtaosa sijaitsee väestöä menettävillä alueilla.Tyhjillään olevissa rakennuksissa jopa 1 000 uuden kerrostalon rakentamisen päästöihin verrattava säästöpotentiaaliTyhjillään olevan rakennuskannan säästöpotentiaali kasvaa sitä suuremmaksi mitä suurempi osa saadaan korjaamalla jatkokäyttöön. 
 
Jos viidennes kuntien tyhjistä tai tyhjenevistä sote- ja opetusrakennuksista saataisiin korjaamalla tai käyttötarkoitusta muuttamalla säilymään ja purettavista rakennuksista päärakenteet uudelleenkäyttöön, mahdollinen päästösäästö olisi vähän yli 0,5 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia (CO2e). Tämä vastaisi noin 700 uuden 2 300 neliön asuinkerrostalon rakentamisesta aiheutuvia päästöjä. 
Mikäli mukaan lasketaan pääkaupunkiseudun toimistorakennusten korjaamisen ja käyttötarkoituksen muutoksen potentiaali, päästösäästö olisi noin 0,7 miljoonaa tonnia CO2e. Se vastaa yli 2 miljoonan neliön uudisrakentamisen tai lähes tuhannen uuden asuinkerrostalon rakentamisesta aiheutuvia päästöjä. Suomessa valmistui vuonna 2024 rakennushankkeita vähän yli 5 miljoonaa kerrosneliötä.Selvitys suosittaa tilannekuvan tarkentamista ja ohjauskeinojen kehittämistäSelvityksen mukaan tarvitaan nykyistä tarkempaa tietoa tyhjillään olevista ja vajaakäyttöisistä rakennuksista käyttötarkoitusluokittain sekä niiden sijainnista ja purku-uhan asteesta. Tarpeen olisi selvittää myös purku-uhan alaisten rakennustyyppien uudelleenkäyttöpotentiaalia koko rakennuksen säilyttämisen sekä purkuosien näkökulmasta. Tietoa tarvittaisiin myös purkamisen kokonaistaloudellisista vaikutuksista, esimerkiksi uudelleenkäytön säästöpotentiaalista.Selvitys suosittaa muun muassa rakennusten jatko- ja uudelleenkäytön edistämistä lisäämällä ohjeita ja kannusteita, purkamisen päästövaikutuksen näkyväksi tekemistä rakennuksen ilmastoselvityksessä sekä kokonaisvaltaisen kestävyysarvioinnin mallin kehittämistä osaksi kaavoituksen ja rakennushankkeiden vaikutusten arviointia.Purku, korjaus vai uudelleenkäyttö: Selvitys tyhjillään olevan ja purettavan rakennuskannan ilmastovaikutuksista (valtioneuvoston julkaisuarkisto Valto) Lisätietoja
 
Harri Hakaste 
Yliarkkitehti
p. 0295 250 074
[email protected]
 
Annukka Lyra 
Erityisasiantuntija
p. 0295 250 326
[email protected]
 
Tarja Häkkinen
tekniikan tohtori
p. 040 727 4561
[email protected]

Suomessa on viime vuosina purettu rakennuksia kiihtyvällä tahdilla. Lisäksi tyhjillään olevia tai tyhjilleen jääviä rakennuksia on runsaasti. Rakennusten käyttöasteella, uudelleenkäytöllä ja purkumateriaalien hyödyntämisellä on merkittäviä ekologisia, taloudellisia ja kulttuurisia vaikutuksia. Tuore selvitys lisää tietoa erityisesti tyhjillään olevan ja purettavan rakennuskannan ilmastovaikutuksista.

Lähde: ym.fi

Kansallisen maailmanperintöstrategian arviointi: toteutus onnistui, vaikuttavuutta vahvistettava

NordenBladet — Kansallisen maailmanperintöstrategian (2015–2025) arvioinnin mukaan strategian toteutus on ollut laaja-alaista ja merkittävää. Strategia on vahvistanut Suomen roolia vastuullisena maailmanperintötoimijana ja tiivistänyt yhteistyötä maailmanperintökohteiden välillä. Arvioinnin tuloksia ja strategian merkitystä käsiteltiin Maailmanperintöfoorumissa Vaasassa.Arvioinnissa tarkasteltiin strategian ja sen toimeenpanosuunnitelman toteutumista, vaikutuksia kansalliseen maailmanperintöpolitiikkaan sekä UNESCOn maailmanperintösopimuksen toimeenpanoon Suomessa. Strategia perustuu niin sanottuun 5C-viitekehykseen: uskottavuus, suojelu ja hoito, voimavarat ja osaaminen, viestintä sekä yhteisöt.Aieluettelo, kohde-esitykset ja yhteistyö vahvuuksinaArvioinnin mukaan erityisen onnistuneita osa-alueita olivat aieluetteloprosessi, kohde-esitysten valmistelu sekä maailmanperintökohteiden tiivistynyt yhteistyö. Suomi on toteuttanut maailmanperintösopimuksen velvoitteet asianmukaisesti ja vahvistanut kansainvälistä rooliaan.Strategia on toiminut keskeisenä yhteistyön rakentajana ja konkreettisten toimenpiteiden jäsentäjänä. Sen myötä maailmanperintötyön kypsyystaso on noussut, ja toiminnalla on ollut myönteisiä vaikutuksia muun muassa paikallistalouteen, matkailuun ja kasvatukseen.Lainsäädäntö, viestintä ja yhteisöjen rooli kehittämiskohteinaTuloksia saavutettiin kaikissa toimenpidekokonaisuuksissa, mutta tavoitteisiin ei päästy täysimääräisesti erityisesti lainsäädännön kehittämisessä, viestinnässä ja yhteisöjen roolin vahvistamisessa.Arvioinnin mukaan toiminnan vaikuttavuus on pitkälti rakentunut pienen ja sitoutuneen toimijajoukon varaan, ja toimintaa toteutetaan monin paikoin nykyisten rakenteiden ylärajoilla. Rahoituksen niukkuus ja projektiriippuvuus haastavat pitkäjänteistä kehittämistä.Katse tulevaan Jo käynnistettyjen toimien syventäminen ja laajentaminen vahvistavat maailmanperintöpolitiikan tavoitteiden toteutumista myös jatkossa. Samalla toimintaympäristön muutokset – kuten ilmastonmuutos, turvallisuustilanteen muutokset ja laajemmat yhteiskunnalliset murrokset – korostavat tarvetta tuoda aiempaa näkyvämmin esiin maailmanperinnön yhteiskunnallinen merkitys osana kestävää kehitystä ja alueiden elinvoimaa.Arvioinnin mukaan strategisen ohjauksen tarve ei vähene strategiakauden päättyessä. Ilman yhteistä strategiaa toiminta uhkaa pirstaloitua ja heikentyä.Maailmanperintöfoorumi kokoaa asiantuntijat Vaasaan Maailmanperintöfoorumi kokoaa yhteen maailmanperintötyön parissa toimivia ja aiheesta kiinnostuneita keskustelemaan ajankohtaisista kysymyksistä. Tilaisuuden avaa valtiosihteeri Kristiina Kokko, ja juontajana toimii Hippi Hovi.Foorumin teemana on kansallisen maailmanperintöstrategian arviointi ja sen rooli tulevaisuudessa. Ohjelmassa esitellään arvioinnin tuloksia, käydään paneelikeskustelu strategian merkityksestä sekä tarkastellaan tulevaisuuden kehittämistarpeita.Iltapäivän ohjelmassa juhlistetaan 20 vuotta täyttävää Merenkurkun saariston maailmanperintökohdetta, joka on Suomen ainoa luonnonperintökohde UNESCOn maailmanperintöluettelossa. Lisäksi tilaisuudessa juhlistetaan Suomen maailmanperintökohteiden yhdistyksen 10-vuotista toimintaa.Maailmanperintöfoorumin järjestävät Suomen maailmanperintökohteiden yhdistys ry yhdessä ympäristöministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa.Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä ympäristöministeriön tilaaman maailmanperintöstrategian arvioinnin toteutti konsultointitoimisto MDI. Arvioinnissa tarkasteltiin maailmanperintöstrategian toimeenpanoa ja vaikutuksia sekä tuotettiin suosituksia maailmanperintöpolitiikan jatkokehittämiseksi. Kansallinen maailmanperintöstrategia (2015–2025) on ohjannut Suomen toimia Unescon maailmanperintösopimuksen toimeenpanossa. Tavoitteena ovat olleet hyvin hoidetut kohteet, kestävä matkailu ja osallistava toimintakulttuuri.Maailmanperintö muuttuvassa maailmassa. Kansallisen maailmanperintöstrategian arviointiMaailmanperintöfoorumin 2026 ohjelma

Kansallisen maailmanperintöstrategian (2015–2025) arvioinnin mukaan strategian toteutus on ollut laaja-alaista ja merkittävää. Strategia on vahvistanut Suomen roolia vastuullisena maailmanperintötoimijana ja tiivistänyt yhteistyötä maailmanperintökohteiden välillä. Arvioinnin tuloksia ja strategian merkitystä käsiteltiin Maailmanperintöfoorumissa Vaasassa.

Lähde: ym.fi

Kiertotalouden strategisen ohjelman arviointi: ”Kehitys on oikeansuuntaista, vaikuttavuus edellyttää vahvempaa ohjausta”

NordenBladet — Kiertotalouden strateginen ohjelma on ollut ja on edelleen keskeinen väline Suomen siirtymässä kohti hiilineutraalia ja resurssiviisasta yhteiskuntaa, toteaa ohjelmasta tehty tuore arviointi. Arvioinnin mukaan ohjelman strateginen merkitys on suuri, mutta tavoitteiden saavuttaminen edellyttää jatkossa vahvempaa ohjausta, järeämpiä keinoja sekä pitkäjänteisen poliittisen sitoutumisen varmistamista.Ilmastonmuutos, luontokato ja luonnonvarojen ylikulutus sekä maailman muuttunut geopoliittinen ja taloudellinen tilanne asettavat merkittäviä haasteita suomalaiselle yhteiskunnalle. Kiertotalous on keskeinen keino näihin haasteisiin vastaamisessa, sillä se voi vähentää riippuvuutta neitseellisistä luonnonvaroista, parantaa resurssitehokkuutta sekä vahvistaa kilpailukykyä, huoltovarmuutta ja yhteiskunnan resilienssiä.Strateginen ohjelma on ollut tärkeä ja toteutus pääosin onnistunutta Vuonna 2021 käynnistetty kiertotalouden strateginen ohjelma edistänyt kiertotaloutta yli hallintorajojen ja pitänyt teeman näkyvästi esillä kansallisessa ja EU-tason päätöksenteossa, toteaa arviointi. Ohjelma on tukenut laajaa joukkoa hankkeita ja kehittämistoimia, ja sen strateginen relevanssi on arvioinnin mukaan edelleen vahva.Arvioinnin mukaan ohjelman alla toteutetut toimet ja hankkeet ovat olleet pääosin tarkoituksenmukaisia ja onnistuneita, erityisesti vapaaehtoisen ja informaatio-ohjauksen sekä osaamisen kehittämisen osalta. Kauden aikana toteutettuja toimia ovat muun muassa Circular Design -ohjelma, kiertotalouden osaamismerkistö, Kiertotalous kuluttajakaupassa -opas sekä Kiertotalouden green deal. Ohjelma on myös helpottanut julkisen TKI rahoituksen suuntaamista kiertotalouteen.Vaikuttavuutta heikentävät erityisesti sääntelyn ja taloudellisen ohjauksen pullonkaulatSamalla arviointi osoittaa, että ohjelman vaikutukset luonnonvarojen käyttöön, resurssitehokkuuteen ja kiertotalouden määrällisiin tavoitteisiin sekä talouden murrokseen ovat toistaiseksi jääneet rajallisiksi. Kiertotalousohjelman vaikuttavuutta ovat heikentäneet erityisesti sääntely  ja verouudistusten hidas eteneminen, kiertotalousmarkkinoiden kehittymättömyys sekä rahoituksen pullonkaulat TKI vaiheen ja teollisen mittakaavan investointien välillä. Lisäksi muuttunut taloudellinen ja geopoliittinen toimintaympäristö on vaikeuttanut investointien käynnistymistä.Kiertotalouden green dealissa on merkittävää potentiaalia, mutta se tarvitsee tuekseen myös muuta ohjaustaKiertotalouden green deal on arvioinnin mukaan merkittävä uusi, vapaaehtoisuuteen perustuva toimintamalli, joka on onnistunut sitouttamaan yrityksiä, kuntia ja muita toimijoita kiertotalouden tavoitteisiin. Green deal on tukenut strategiatyötä, konkretisoinut kiertotaloustavoitteita organisaatiotasolla sekä edistänyt verkostoitumista ja tiedonvaihtoa. Toimintamallin vaikuttavuus edellyttää arvioinnin mukaan kuitenkin riittävän laajaa ja vaikutusvaltaista sitoutujajoukkoa sekä kiertotaloustoimintaa tukevaa sääntelyä ja taloudellista ohjausta.Suosituksissa korostuvat ohjauksen, rahoituksen ja toimeenpanon vahvistaminenArvioinnin suosituksissa painotetaan tarvetta vahvistaa kiertotalouden ohjausta ja varmistaa toimeenpanon jatkuvuus valtioneuvostossa strategisella tasolla. Kiertotalous tarjoaa keinoja ilmastonmuutoksen vaikutusten lieventämiseksi ja luontokadon hidastamiseksi. Samalla se vahvistaa kilpailukykyä ja yhteiskunnan resilienssiä. Suosituksissa korostetaan tarvetta kehittää taloudellista ohjausta kiertotalousmarkkinoiden synnyttämiseksi, vahvistaa rahoituspolkuja TKI vaiheesta kaupalliseen mittakaavaan sekä parantaa sääntelyn ennakoitavuutta ja lupaprosessien sujuvuutta. Lisäksi suositellaan kiertotalousvaatimusten vahvempaa integrointia julkisiin hankintoihin, kiertotalouden green deal  toimintamallin potentiaalin kasvattamista sekä seurannan ja tietopohjan vahvistamista päätöksenteon tueksi.Arviointi tukee päätöksentekoa ja ohjelman jatkokehittämistä Arviointi tarjoaa tiiviin kokonaiskuvan kiertotalouden strategisen ohjelman edistymisestä, ja sen on tarkoitus tukea myös jatkotoimien suunnittelua. Arvioinnin mukaan esimerkiksi kiertotalouden green deal voi muodostua merkittäväksi vipuvarreksi ohjelman vaikuttavuuden vahvistamisessa yhdessä kiertotalousmyönteisen sääntelyn ja taloudellisen ohjauksen kanssa.Kiertotalouden strategisen ohjelman arvioinnin toteuttivat Sweco ja 4Front ympäristöministeriön toimeksiannosta lokakuun 2025 ja maaliskuun 2026 välisenä aikana.

Kiertotalouden strateginen ohjelma on ollut ja on edelleen keskeinen väline Suomen siirtymässä kohti hiilineutraalia ja resurssiviisasta yhteiskuntaa, toteaa ohjelmasta tehty tuore arviointi. Arvioinnin mukaan ohjelman strateginen merkitys on suuri, mutta tavoitteiden saavuttaminen edellyttää jatkossa vahvempaa ohjausta, järeämpiä keinoja sekä pitkäjänteisen poliittisen sitoutumisen varmistamista.

Lähde: ym.fi