Evakuoinnit Afganistanista – tilanne

NordenBladet — Intensiivinen työ suomalaisten ja Suomen valtiolle työskennelleiden afgaanien evakuoimiseksi Afganistanista jatkuu. Kabulista evakuoitiin lauantaina kymmenisen henkeä ja sunnuntain aikana evakuointilennoille on toistaiseksi saatu 52 hengen ryhmä. Evakuoitujen kokonaismäärä on siten tällä hetkellä 110 henkeä. Nämä ovat Suomen kansalaisia tai pysyvästi Suomessa asuvia sekä Suomelle, EU:lle ja Natolle töitä tehneitä henkilöitä perheineen.Evakuointeja jatketaan hyvässä yhteistyössä puolustusvoimien suojausjoukon, muiden viranomaistahojen sekä Suomen läheisten kumppanimaiden kanssa. Kabulissa olevaa ulkoministeriön avustustiimiä on vahvistettu, kentällä paikan päällä on viisihenkinen avustustiimi. Puolustusvoimien suojausjoukot saapuivat alueelle lauantaina. Tuen nopealla aloittamisella on ollut merkitystä, sillä evakuoitavien määrä on merkittävästi kasvanut joukon saapumisen jälkeen. Alueella olevan joukon tehtävä on suojata ulkoministeriön työntekijöitä ja auttaa evakuoinneissa, muun muassa opastamalla evakuoitavia. Suomen ja kaikkien muidenkin evakuoivien maiden suurimmat vaikeudet liittyvät edelleen siihen miten vaikeaa ja vaarallista on saada ihmiset lentokentälle ja sisään porteista valtavan ihmismassan keskeltä. Paikalla oleva tiimimme tekee jatkuvaa arviota turvallisuustilanteen kehittymisestä, tiiviissä yhteistyössä muiden maiden edustajien kanssa. Näiden tietojen perusteella ohjeistamme evakuoitavia ihmisiä, heidän turvallisuustilanteensa ensisijaisena prioriteettinamme.Turvallisuussyistä ja evakuoitavien ihmisten yksityisyyttä kunnioittaen, ulkoministeriö ei tule kertomaan yksityiskohtaista tietoa siitä, miten tai milloin evakuoivat ihmiset saapuvat Suomeen. On tärkeää, että Suomeen saapuville avustettaville henkilöille varmistetaan heidän ansaitsemansa rauha ja mahdollisuus lepoon traumaattisten kokemusten jälkeen.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Tasavallan presidentti päätti puolustusvoimien joukon lähettämisestä Kabulin lentokentälle Suomen avustustiimin tueksi

NordenBladet — Tasavallan presidentti päätti tänään perjantaina 20.8. puolustusvoimien joukon lähettämisestä Kabulin lentokentälle turvaamaan Suomen avustustiimin evakuointitehtävää. Päätöstä edelsi eduskunnan täysistunnon selontekokäsittely, joka vietiin läpi vuorokaudessa. Selonteko annettiin eduskunnalle torstaina 19.8. Päätös joukon lähettämisestä on tehty kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta annetun lain mukaisesti. Tämä on ensimmäinen kerta, kun lakia sovelletaan.Joukko on lähtövalmiudessa avustustiimin tueksi heti päätöksen jälkeen. Tehtävään asetettava joukko on koulutuksen ja kriisinhallintakokemuksen kautta paras kansallinen suorituskyky. Joukko toimii operaation aikana Suomen kansallisessa johdossa. Joukko toimii vain Kabulin lentokentällä ja sen välittömässä läheisyydessä.Päätösaineistot 20.8.2021

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Tasavallan presidentin esittelyn 20.8.2021 päätösaineisto julkaistu

NordenBladet — Tasavallan presidentin esittelyn 20.8.2021 päätösaineistot ovat luettavissa tältä sivulta.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Uutta tukea Pk-yrityksille, säätiöille ja seurakunnille energiatehokkuuden täsmäkatselmuksiin

NordenBladet — Pk-yritykset, seurakunnat ja säätiöt voivat hakea valtion energiatukea uudenlaiseen täsmäkatselmukseen, jossa kartoitetaan kannattavimmat ja järkevimmät tavat tehostaa energiankäyttöä ja vähentää ilmastopäästöjä. Tukea voi hakea sähköisesti Business Finlandin kautta 15.8.2022 saakka.Täsmäkatselmuksessa energiatehokkuuden ammattilainen etsii ja ehdottaa katselmoitavalle kohteelle taloudellisesti kannattavimmat ja toteutuskelpoisimmat toimenpiteet, joilla voi tehostaa energiankäyttöä, lisätä uusiutuvan energian käyttöä tai edetä kohti vähähiilisyyttä.Täsmäkatselmuksen ei tarvitse kattaa kohteen koko energiankäyttöä, vaan tarkasteluun voidaan ottaa esimerkiksi lämmitysjärjestelmä, ilmanvaihto tai teollisuudessa jokin tietty osa tuotannosta. Tämä ei ole aiemmin ollut mahdollista. Työn sisällölle, toteutustavalle tai raportoinnille ei ole asetettu määrämuotoisia vaatimuksia, kuten muissa energiakatselmusmalleissa.Tukea täsmäkatselmuksille vuoteen 2022 saakkaTyö- ja elinkeinoministeriö on jo pitkään tukenut pienten ja keskisuurten yritysten sekä kuntien vapaaehtoisia energiakatselmuksia. Vuosina 2021–2022 pilotoitavan täsmäkatselmuksen toivotaan aktivoivan erityisesti pk-sektorin toimijoita, joilla ei ole edellytyksiä tai tarvetta selvittää yhtä kokonaisvaltaisesti energiankäytön tehostamismahdollisuuksia kuten perinteisissä energiakatselmuksissa tehdään. Tukea jopa puolet työn kustannuksistaValtion tuki täsmäkatselmukselle on 40‒50 prosenttia työhön hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista. Energiatehokkuussopimuksiin liittyneet pk-yritykset, seurakunnat ja säätiöt saavat selvitykselle korkeampaa 50 prosentin tukea. Tukea voi hakea sähköisesti Business Finlandin asiointipalvelun kautta 15.8.2022 saakka. Katselmuksen voi toteuttaa Motivan pätevöittämä energiakatselmoija suoritettuaan täsmäkatselmuksen verkkokurssin. Suomessa on runsaasti energiakatselmuksia tekeviä yrityksiä, joista tilaaja voi valita työlle tekijän. Lista yrityksistä löytyy Motivan verkkosivuilta.Täsmäkatselmuksen lisäksi Suomessa on käytössä useita muita energiatuen piiriin kuuluvia katselmusmalleja, joihin voi hakea energiatukea vakiintuneeseen tapaan. Nämä energiakatselmusmallit soveltuvat muille kuin suurille yrityksille, sillä suurille yrityksille energiakatselmuksen tekeminen on lakisääteistä, eikä siihen voi saada tukea. Kaikki hakemukset tehdään Business Finlandin asiointipalvelun kautta.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Yhteinen ruokapöytä -keskustelufoorumi: Pandemia-ajan rajoitukset ovat kohdelleet eriarvoisesti ruokajärjestelmän toimijoita

NordenBladet — Korona on iskenyt voimalla yhteiskuntaamme ja sen vuoksi myös ruoan huoltovarmuutta on koeteltu. Elintarvikehuolto on toiminut poikkeusaikana hyvin, ja suomalaisten ravinnonsaanti on ollut turvattu koko pandemian ajan. Sen on varmistanut ruokajärjestelmän vahva ja pitkäjänteinen yhteistyö, jota se tekee huoltovarmuuden eteen.Huoltovarmuuden tavoitteena on turvata väestölle kaikissa olosuhteissa normaalioloja vastaava ravinnon saanti. Keskeisenä perustana on kansallinen maataloustuotanto, riittävä jalostuskapasiteetti sekä toimiva jakelujärjestelmä.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Suomi valmistelee puolustusvoimien joukkojen lähettämistä Afganistaniin

NordenBladet — Suomen evakuointioperaatiota suorittavan ulkoministeriön avustustiimin tueksi Kabulissa on esitetty käytettäväksi puolustusvoimien joukkoa. Päätös joukon lähettämisestä tehdään kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta annetun lain mukaisesti. Tämä on ensimmäinen kerta, kun lakia sovelletaan.Kansainvälinen apu, joka voi sisältää sotilaallisten voimakeinojen käyttöä erityisen vaativassa tilanteessa,  edellyttää selontekoa eduskunnalle. Valtioneuvosto on tänään antanut asiasta selonteon eduskunnalle. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta käsittelee asiaa jo perjantaina aamupäivällä, josta asia etenee eduskunnan täysistuntoon päätettäväksi. Eduskunnan kuulemisen jälkeen tasavallan presidentti tekee päätöksen joukkojen lähettämisestä.Tehtävään asetettava joukko toimii operaation aikana Suomen kansallisessa johdossa. Joukko toimii vain Kabulin lentokentällä ja sen välittömässä läheisyydessä.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Afganistanin tilanne esillä TP-UTVA:ssa

NordenBladet — Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta keskustelivat torstaina 19. elokuuta 2021 Suomen evakuointioperaatiosta Kabulin lentokentällä.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

STM on antanut ohjauskirjeen yleisötilaisuuksien rajoitussuosituksista

NordenBladet — Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut suosituksen yleisötilaisuuksien terveysturvallisen järjestämisen mahdollistamiseksi sekä kiihtymis- että leviämisvaiheessa. Suositus on annettu 30.9.2021 saakka.STM katsoo, että tartuntatautilain 58 §:n mukaisin päätöksin voidaan sisä- ja ulkotiloissa järjestää pieniriskisiä yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia määrätyin edellytyksin. Pieniriskiset tilaisuudet ovat sellaisia, jotka todennäköisesti muodostavat pienen riskin koronavirustaudin leviämiselle.  STM:n kirje: Yleisötilaisuuksien rajoitussuositukset (19.8.2021)Myös koronapassin mahdollista käyttöönottoa eri tilanteissa tai tapahtumissa on alettu valmistella. Koronapassin tavoitteena on vähentää koronatartuntojen esiintyvyyttä ihmisten kokoontumisissa ja edistää yhteiskunnan terveysturvallista avaamista.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Ulkorajoja koskevia maahantulon rajoituksia jatketaan 19.9. asti

NordenBladet — Ulkorajoja koskeviin maahantulon rajoituksiin tehdään pari ilmaantuvuuslukuihin perustuvaa muutosta. Valtioneuvosto päätti asiasta 19.8. ja päätös tulee voimaan 23.8. Rajoitukset jatkuvat 19.9. asti. Suomeen voi kuitenkin tulla kaikista maista esittämällä hyväksyttävän todistuksen täydestä rokotussarjasta.Ulkorajaliikenteellä tarkoitetaan Suomen ja Schengen-alueeseen kuulumattomien kolmansien maiden välistä liikennettä. Maahantulon rajoitukset palautetaan Albanian, Bosnia ja Hertsegovinan ja Kanadan asukkaille kyseisistä maista Suomeen saapuvassa liikenteessä. Jos näistä maista saapuva henkilö ei ole saanut täyttä rokotussarjaa, sallittuja maahantuloperusteita ovat paluu Suomeen, paluu muihin EU- tai Schengen-valtioihin, säännöllisen reittiliikenteen kauttakulku lentoasemalla tai muu välttämätön syy.Maahantulon rajoituksiin ei tule muita muutoksia. Sisärajavalvonta poistettiin 26.7. alkaen eli siitä lähtien Suomeen on voinut saapua EU- ja Schengen-maista vapaasti ilman matkustusrajoituksia.Katso voimassa olevat maahantulon rajoitukset ja terveysturvallisuusvaatimukset alla olevilta verkkosivuilta.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Suomi ja Kiina allekirjoittivat sopimuksen kalanrehun viennistä

NordenBladet — Sopimus on ensimmäinen Kiinan ja Suomen välinen rehun vientiehtoja koskeva sopimus.Suomi ja Kiina ovat allekirjoittaneet sopimuksen koskien Suomesta Kiinaan vietävän kalanrehun vientiehtoja.

Lähde: Valtioneuvosto.fi