Työ- ja elinkeinoministeriö käynnistää huoltovarmuusselonteon valmistelun

NordenBladet — Työ- ja elinkeinoministeriö käynnistää valtioneuvoston selonteon valmistelun huoltovarmuudesta. Koronapandemia on nostanut huoltovarmuuden ja varautumistyön yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön, ja synnyttänyt tarpeen huoltovarmuuden kehittämisestä yli hallituskausien. Selonteko tukee tätä kehitystyötä.Selonteon tavoitteena on kirkastaa huoltovarmuuden kehittämisen päälinjat pidemmällä aikavälillä myös parlamentaarisen valmistelun ja keskustelun kautta, sekä turvata entistä parempi kokonaisvaltainen varautuminen uusiin uhkiin. Lisäksi tarkoituksena on määritellä, mitkä ovat tavoitteiden kannalta keskeiset työkalut ja niiden kehittämistarpeet. Tavoitteena on myös modernisoida huoltovarmuutta vastaamaan muuttuneen toimintaympäristön haasteisiin.Suomen huoltovarmuusjärjestelmä on perustaltaan toimiva. Hyviä lähtökohtia tähän ovat julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöhön perustuva verkostomalli sekä huoltovarmuusorganisaation edellytykset toimia ketterästi myös kriisitilanteessa. Muuttuneessa tilanteessa tarvitaan kuitenkin kehittämistä koskevan yhteisen tahtotilan täsmentämistä. Selonteon valmistelussa keskeiset aihealueita ovat huoltovarmuuden jatkuvuuden hallinta sekä modernisoinnin tarve, huoltovarmuussääntelyn kokonaiskehittäminen sekä toimeenpanon edellytysten varmistaminen, huoltovarmuusorganisaatioon liittyvät kehittämiskysymykset, Huoltovarmuusrahaston toiminnan turvaamiseen liittyvät kysymykset sekä eduskunnan osallistuminen aktiivisena vaikuttajana.Selonteko keskittyy pääosin huoltovarmuuden kansallisten tavoitteiden, ohjaavien periaatteiden ja ohjauksen yhteiskunnallisen tason tarkasteluun. Siinä ei ole tarkoitus käsitellä yksityiskohtaisesti operatiivisia kysymyksiä. Selonteossa arvioidaan, onko kansallinen huoltovarmuus toivotulla tasolla ja miten sitä tulisi kehittää. Huoltovarmuudesta ja Huoltovarmuuskeskuksesta (HVK) on tehty vuosina 2020–2021 useita arviointeja ja selvityksiä. Myös Turvallisuuskomitean ohjauksessa tehtävä yhteiskunnan turvallisuusstrategian päivitys on käynnistymässä.Valmistelussa otetaan huomioon myös yhteydet ilmastonmuutokseen, energia- ja ilmastostrategiaan sekä huoltovarmuuden kansainvälisen yhteistyön ja vaikuttamisen päälinjoihin niin pohjoismaisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Myös keskeiset EU-hankkeet kuten kriittisten toimijoiden häiriönsietokyvyn parantamista koskevan CER-direktiiviehdotuksen valmistelu ja sen toimeenpanoon liittyvät keskeiset vaikutukset sisältyvät tarkasteluun.Sidosryhmät ja parlamentaariset toimijat tiiviisti mukana selonteon valmistelussaSelonteon valmistelua ohjaa suppea poikkihallinnollinen johtoryhmä, jonka puheenjohtaja toimii kansliapäällikkö Raimo Luoma työ- ja elinkeinoministeriöstä. Johtoryhmällä on kiinteä yhteys syyskuun lopussa asetettuun valtioneuvoston poikkihallinnolliseen huoltovarmuuden yhteistyöryhmään. Selonteon valmistelun seurantaa varten asetetaan myös parlamentaarinen seurantaryhmä. Selonteko on tarkoitus antaa eduskunnalle syyskuussa 2022. Sitä ennen selonteon luonnoksesta järjestetään laaja lausuntokierros keväällä 2022. Valmistelun aikana järjestetään sidosryhmille myös työpajoja, joiden pohjalta täsmennetään selonteossa käsiteltäviä painopisteitä ja haetaan eri toimijoilta evästystä selonteon valmisteluun. 

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Aluevaltuutetun opas on julkaistu

NordenBladet — Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut Aluevaltuutetun oppaan, johon on koottu tietoa aluevaltuuston ja valtuutettujen tehtävistä. Opas on suunniteltu aluevaaleissa ehdolle asettuvien ja aluevaltuutettujen tietolähteeksi ja työn tueksi.Aluevaltuutetut päättävät hyvinvointialueen ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelustrategiasta, pelastustoimen palvelutasosta, hyvinvointialueen taloudesta ja jäsenten valitsemisesta toimielimiin. Ensimmäisen aluevaltuustojen toimikausi alkaa 1.3.2022 ja päättyy 31.5.2025. Jatkossa aluevaltuuston toimikausi on neljä vuotta.Aluevaaleissa vaalipiirinä on hyvinvointialue. Ehdokkaat asetetaan koko hyvinvointialueelle, äänestäjät äänestävät vain oman hyvinvointialueensa ehdokkaita ja tulos lasketaan hyvinvointialuekohtaisesti. Aluevaaleissa vaalikelpoinen on henkilö, jonka kotikunta kuuluu kyseiseen hyvinvointialueeseen ja jolla on jollakin hyvinvointialueella äänioikeus aluevaaleissa. Aluevaalien vaalitapa on suhteellinen ja avoin listavaali samalla tavalla kuin kuntavaaleissa.Vuoden 2023 alusta lukien vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisestä siirtyy kunnilta ja kuntayhtymiltä 21 hyvinvointialueelle. Poikkeuksena on Helsingin kaupunki, jolla säilyy sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuu. Lisäksi HUS-yhtymällä on erikseen säädetty järjestämisvastuu erikoissairaanhoitoon liittyvistä tehtävistä omalla alueellaan. Aluevaalit järjestetään kaikilla hyvinvointialueilla. Helsingissä vaaleja ei järjestetä. Helsinki huolehtii ainoastaan ennakkoäänestykseen liittyvistä asioista hyvinvointialueiden väestölle. 

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Suomi mukana Glasgow’n metsäjulistuksessa

NordenBladet — Suomi on mukana Glasgow’n ilmastokokouksen metsäjulistuksessa, jossa yli sata maata sitoutuu lopettamaan metsien hävittämisen 2030 mennessä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö puhuu metsäjulistuksen julkistustilaisuudessa tiistaina Glasgow’ssa.Julistuksen allekirjoittavat esimerkiksi Brasilia, Venäjä, Kiina ja USA. Suomi pitää tärkeänä monenkeskistä yhteistyötä metsiin liittyvien kansainvälisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Julistuksen myötä maat sitoutuvat myös edistämään edelleen globaalitasolla kestävää kehitystä metsien kestävä hoito ja käyttö mukaan lukien sekä vahvistamaan paikallistalouksia: pienviljelijät, alkuperäiskansat ja paikallisyhteisöt, joiden elinkeinot ovat metsistä riippuvaisia, tarvitsevat muilta vahvempaa tukea metsiensä kestävään hoitoon ja käyttöön.Läpimurtosuunnitelman tavoitteina puhdas sähkö, päästötön liikenne, nollapäästöinen teräs ja vähähiilinen vety vuoteen 2030 mennessä
Suomi ilmoittaa tiistaina tukensa myös läpimurtosuunnitelmalle (Breakthrough Agenda), joka koostuu yhteensä neljästä Glasgow’n läpimurrosta. Läpimurtosuunnitelmassa linjataan globaaleja tavoitteita vuodelle 2030. Suunnitelman mukaan puhtaan energian tulisi olla tuolloin kustannustehokasta ja saavutettavissa kaikkialla maailmassa, ja päästöttömien ajoneuvojen uusi normaali. Lisäksi tavoitteena on, että lähes nollapäästöinen teräs on globaalien markkinoiden suosituin vaihtoehto ja että edullista uusiutuvaa ja vähähiilistä vetyä on maailmanlaajuisesti saatavilla vuoteen 2030 mennessä.
Läpimurtojen toteutuminen vähentäisi päästöjä, edistäisi uusien liiketoimintamallien kehittymistä, uusien työpaikkojen syntyä ja eri ympäristötavoitteiden saavuttamista. Suomi on jo jäsen tai mukana prosesseissa, jotka tulevat olemaan keskeisessä osassa läpimurtosuunnitelman toteuttamisessa ja seurannassa. Näitä ovat esimerkiksi kansainvälinen energiajärjestö (IEA), kansainvälinen uusiutuvan energian järjestö (IRENA), Mission Innovation (MI) ja Clean Energy Ministerial (CEM). Metaanisitoumuksen tavoitteena 30 prosentin vähennys ihmisperäisiin metaanipäästöihin 2030 mennessä
Lisäksi Suomi liittyy tiistaina Glasgow’ssa EU ja Yhdysvaltojen perustamaan maailmanlaajuiseen metaanisitoumukseen, joka tavoittelee 30 prosentin globaalia vähennystä ihmisperäisissä päästöissä 2030 mennessä. Metaani on hiilidioksidin jälkeen merkittävin ilmastonmuutosta aiheuttava kasvihuonekaasu.
Suomi on ollut jo pitkään aktiivinen usealla metaania käsittelevällä kansainvälisellä foorumilla, kuten Ilmaston ja puhtaan ilman kumppanuusohjelmassa (CCAC), Maailmanlaajuisessa metaanialoitteessa (GMI) sekä Arktisessa neuvostossa. Sitoumus tuo määrällisen tavoitteen tukemaan konkreettista työtä myös näissä prosesseissa.Suomen kansalliset metaanipäästöt ovat vähentyneet 1990-2019 yli 40 prosenttia, ja arvion mukaan päästöjen väheneminen jatkuu vuoteen 2030. Eniten metaanipäästöjä Suomessa aiheuttavat jätteet, maatalous ja energiantuotanto. 

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Suomi mukana Glasgow’n metsäjulistuksessa

NordenBladet — Suomi on mukana Glasgow’n ilmastokokouksen metsäjulistuksessa, jossa yli sata maata sitoutuu lopettamaan metsien hävittämisen 2030 mennessä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö puhuu metsäjulistuksen julkistustilaisuudessa tiistaina Glasgow’ssa.Julistuksen allekirjoittavat esimerkiksi Brasilia, Venäjä, Kiina ja USA. Suomi pitää tärkeänä monenkeskistä yhteistyötä metsiin liittyvien kansainvälisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Julistuksen myötä maat sitoutuvat myös edistämään edelleen globaalitasolla kestävää kehitystä metsien kestävä hoito ja käyttö mukaan lukien sekä vahvistamaan paikallistalouksia: Pienviljelijät, alkuperäiskansat ja paikallisyhteisöt, joiden elinkeinot ovat metsistä riippuvaisia, tarvitsevat muilta vahvempaa tukea metsiensä kestävään hoitoon ja käyttöön.Läpimurtosuunnitelman tavoitteina puhdas sähkö, päästötön liikenne, nollapäästöinen teräs ja vähähiilinen vety vuoteen 2030 mennessäSuomi ilmoittaa tiistaina tukensa myös läpimurtosuunnitelmalle (Breakthrough Agenda), joka koostuu yhteensä neljästä Glasgow’n läpimurrosta. Läpimurtosuunnitelmassa linjataan globaaleja tavoitteita vuodelle 2030. Suunnitelman mukaan puhtaan energian tulisi olla tuolloin kustannustehokasta ja saavutettavissa kaikkialla maailmassa, ja päästöttömien ajoneuvojen uusi normaali. Lisäksi tavoitteena on, että lähes nollapäästöinen teräs on globaalien markkinoiden suosituin vaihtoehto ja että edullista uusiutuvaa ja vähähiilistä vetyä on maailmanlaajuisesti saatavilla vuoteen 2030 mennessä.Läpimurtojen toteutuminen vähentäisi päästöjä, edistäisi uusien liiketoimintamallien kehittymistä, uusien työpaikkojen syntyä ja eri ympäristötavoitteiden saavuttamista. Suomi on jo jäsen tai mukana prosesseissa, jotka tulevat olemaan keskeisessä osassa läpimurtosuunnitelman toteuttamisessa ja seurannassa. Näitä ovat esimerkiksi kansainvälinen energiajärjestö (IEA), kansainvälinen uusiutuvan energian järjestö (IRENA), Mission Innovation (MI) ja Clean Energy Ministerial (CEM).Metaanisitoumuksen tavoitteena 30 prosentin vähennys ihmisperäisiin metaanipäästöihin 2030 mennessäLisäksi Suomi liittyy tiistaina Glasgow’ssa EU ja Yhdysvaltojen perustamaan maailmanlaajuiseen metaanisitoumukseen, joka tavoittelee 30 prosentin globaalia vähennystä ihmisperäisissä päästöissä 2030 mennessä. Metaani on hiilidioksidin jälkeen merkittävin ilmastonmuutosta aiheuttava kasvihuonekaasu.Suomi on ollut jo pitkään aktiivinen usealla metaania käsittelevällä kansainvälisellä foorumilla, kuten Ilmaston ja puhtaan ilman kumppanuusohjelmassa (CCAC), Maailmanlaajuisessa metaanialoitteessa (GMI) sekä Arktisessa neuvostossa. Sitoumus tuo määrällisen tavoitteen tukemaan konkreettista työtä myös näissä prosesseissa.Suomen kansalliset metaanipäästöt ovat vähentyneet 1990-2019 yli 40 prosenttia, ja arvion mukaan päästöjen väheneminen jatkuu vuoteen 2030. Eniten metaanipäästöjä Suomessa aiheuttavat jätteet, maatalous ja energiantuotanto.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Oikeus oppia –ohjelma etenee: maahanmuuttaneiden oppilaiden perustaitoja vahvistetaan laajalla toimenpideohjelmalla vuosina 2022-2026

NordenBladet — Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus käynnistävät maahanmuuttaneiden perusopetuksen oppilaiden oppimis- ja koulunkäyntivalmiuksia tukevan toimenpideohjelman. Vuosille 2022 – 2026 ajoittuva ohjelma suunnataan erityisesti vuosiluokkien 7-9 oppilaille.Toimenpideohjelmalla vahvistetaan erityisesti vieraskielisten sekä vasta maahan tulleiden oppilaiden kielitaitoa, opiskelu- ja koulunkäyntivalmiuksia sekä perustaitoja sekä varmistetaan sujuvia siirtymiä toiselle asteelle, sekä valmistavasta opetuksesta yleisopetukseen.– Uuden kohdennetun toimenpideohjelman tavoitteena on löytää konkreettisia ratkaisuja vastikään Suomeen muuttaneiden oppilaiden oppimisen tukemiseksi sekä vieraskielisten oppilaiden perustaitojen ja kielitaidon vahvistamiseksi, jotta yksikään nuori ei jäisi ilman jatko-opintovalmiuksia. Koulujärjestelmällä pitää olla riittävä valmius ottaa koppia erityisesti niistä nuorista, jotka saapuvat Suomeen vasta yläkouluiässä ja joilla aiempi koulutausta on jäänyt hyvin vähäiseksi, sanoo opetusministeri Li Andersson.opetusneuvos Minna Polvinen, puh. 02953 30262opetusneuvos Anna Mikander (maahanmuuttaneiden perustaidot), puh. 02953 30213opetusneuvos Mika Puukko (tutkimushanke), puh. 02953 30032Oikeus oppia –ohjelma
 

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Eurooppalaista lapsitakuuta toteutetaan osana kansallista lapsistrategiatyötä

NordenBladet — Euroopan neuvosto antoi kesällä 2021 suosituksen eurooppalaisen lapsitakuun perustamisesta. Lapsitakuun tarkoitus on tukea erityisesti haavoittuvassa asemassa olevia lapsia ja heidän perheitään ja auttaa kohdentamaan investointeja lasten hyvinvointiin. Suomessa lapsitakuuta toteutetaan osana lapsistrategiatyötä, ja lapsitakuukoordinaattoriksi on nimetty pääsihteeri Johanna Laisaari.EU:ssa lähes 18 miljoonaa lasta on köyhyys- tai syrjäytymisvaarassa. Eurooppalainen lapsitakuu tarjoaa EU-maille välineitä ja ohjeita, jotta peruspalvelut olisivat Euroopassa kaikkien köyhyysvaarassa olevien lasten ulottuvilla. Kukin jäsenvaltio voi lapsitakuun avulla edistää omien tarpeidensa mukaista palvelureformia. Suomessa kansallisella lapsistrategialla on samanlaisia tavoitteita kuin eurooppalaisella lapsitakuulla. ”Olemme juuri julkaisseet ensimmäisen lapsistrategian toimeenpanosuunnitelman, joka vahvistaa hallituksen työtä lapsi- ja perhemyönteisen Suomen rakentamiseksi. Suunnitelma sisältää myös toimia, joilla luodaan koordinaatiorakenteet lapsitakuun toimeenpanolle”, kertoo Johanna Laisaari.”Tarvitsemme useita toimenpiteitä köyhyyden ja lasten syrjäytymisen torjumiseksi. Investoimalla lasten hyvinvointiin lisäämme yhdenvertaisuutta, ja se on yksi tehokkaimmista keinoista lisätä hyvinvointia”, Laisaari jatkaa.Lapsitakuu ei toteudu ilman investointeja ”Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan parlamentti sopivat tammikuussa 2021 Euroopan sosiaalirahasto plussan käytöstä lapsitakuuseen. Jäsenvaltioiden, joissa lasten köyhyysaste on EU:n keskiarvoa korkeampi, on varattava vähintään 5 prosenttia ESR+ -budjetista lasten köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjuntaan. Myös muiden jäsenvaltioiden on osoitettava riittävä määrä varoja lapsitakuuseen”, Johanna Laisaari kertoo. Euroopan komissio on korostanut, että lapsitakuu on tehokas vain, jos se saa aikaan myös kansallisia investointeja.Myös Euroopan lapsen oikeuksien strategia tukee lapsitakuutaMyös maaliskuussa 2021 julkaistu Euroopan lapsen oikeuksien strategia (EU Strategy on the Rights of the Child, eurochild.org) tukee lapsitakuun toteutusta. Lapsen oikeuksien strategiassa kuvataan keskeisiä uhkia ja haasteita lapsen oikeuksien toteutumiselle EU:ssa. Näitä ovat mm. koronapandemian vaikutukset, digitaalinen turvallisuus, väkivalta, köyhyys ja syrjäytyminen sekä mielenterveyden ongelmat. Strategiassa esitetään myös toimenpiteitä näiden kysymysten ratkaisemiseksi sekä EU:n että kansallisten välineiden avulla. Strategian toteutuksessa on kuultu kattavasti lapsia ja nuoria.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Ulkoministeri Haavisto Tanskaan Pohjoismaiden neuvoston istuntoviikolle

NordenBladet — Ulkoministeri Pekka Haavisto vierailee Kööpenhaminassa 2. marraskuuta. Haavisto osallistuu Pohjoismaiden neuvoston istuntoviikkoon ja pitää puheenvuoron Pohjoismaiden ulko-ja turvallisuuspoliittisesta yhteistyöstä Pohjoismaiden neuvoston täysistunnossa. Suomi toimii tällä hetkellä Pohjoismaiden ulkoministereiden yhteistyöformaatin (N5) puheenjohtajana.Ministeri Haavisto toimii puheenjohtajana myös Pohjoismaiden ulkoministereiden kokouksessa. Ministerit keskustelevat ajankohtaisista kansainvälisistä aiheista, kuten ETYJ- ja YK-asioista.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Ministeri Saarikko johtaa puhetta valtiovarainministerien kokouksessa Glasgow’ssa

NordenBladet — Valtiovarainministeri Annika Saarikko osallistuu keskiviikkona 3. marraskuuta YK:n ilmastokokouksen (COP26) yhteydessä järjestettävään rahoituspäivään ja valtiovarainministerien ilmastokoalition ministerikokoukseen Glasgow’ssa. Saarikko toimii ilmastokoalition yhtenä puheenjohtajana.”Työ ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on yhä enemmän talouspolitiikkaa. Meidän on edistettävä ilmastotoimien rahoitusta ja tunnistettava ilmastonmuutoksen aiheuttamat kustannukset ja riskit. Taloudella on suuri ohjausvaikutus ilmastokysymyksissä ja siksi valtiovarainministerien osallistuminen on tärkeätä”, ministeri Saarikko sanoo.”Pidän esillä myös tarvetta kansainväliselle hiilen hinnoittelulle. Euroopan unioni on jo osaltaan hinnoitellut päästöt päästökaupan avulla, ja se on luonut kysyntää puhtaille ratkaisuille. Samaan täytyy kannustaa myös muuta maailmaa.”Ilmastoasiat osaksi talouspolitiikkaaValtiovarainministerit keskustelevat siitä, miten ilmastoasiat voidaan tuoda osaksi talouspolitiikan ja rahoitusratkaisujen päätöksentekoa ja valmistelua. Aiheita ovat muun muassahiilen hinnoitteluilmastonmuutoksen vaikutukset  julkisen talouteen ja talouspolitiikan välineisiinrahoitusjärjestelmän kehittäminen.Kokoukseen osallistuu ilmastokoalition puheenjohtajamaiden ja noin 20 maan ministerit. Koalition kansainvälisiä kumppanijärjestöistä mukana ovat keskuspankkien verkoston (NGFS) puheenjohtaja Frank Elderson, Maailmanpankin pääjohtaja David Malpass, Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtaja Kristalina Georgieva ja talousjärjestö OECD:n pääsihteeri Mathias Cormann.Valtiovarainministerit osallistuvat päivän aikana laajalti myös muihin keskusteluihin. Ministeri Saarikko on mukana YK:n järjestämässä paneelikeskustelussa ilmastonmuutoksen rahoituksesta. Keskusteluun osallistuvat myös Afrikan kehityspankin pääjohtaja Akinwumi Adesina ja Vihreän ilmastorahaston pääjohtaja Yannick GlemarecMinisteri Saarikko käy lisäksi kahdenvälisiä keskusteluita sidosryhmien edustajien ja tutkijoiden kanssa. Hän tapaa muun muassa London School of Economicsin professorin Nicholas Sternin. Päivä päättyy koalition puheenjohtajien emännöimään illalliseen.Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun valtiovarainministereiden ilmastokoalitio osallistuu COP-kokouksen keskusteluihin. Koalitio ei osallistu varsinaisiin neuvotteluihin, vaan tilaisuuden on tarkoitus antaa taustatukea puheenjohtajille COP-neuvotteluissa.Koalitioon osallistuu jo 65 maataValtiovarainministerien ilmastokoalitio perustettiin huhtikuussa 2019 Washingtonissa Suomen aloitteesta. Koalitio on kuuden viime kuukauden aikana laajentunut yli 10 uudella jäsenmaalla. Mukana on nyt 65 jäsenmaata, jotka ovat sitoutuneet niin sanottuihin Helsingin periaatteisiin. Kantava ajatus ja tavoite koalition toiminnassa on ilmastoasioiden tuominen talouspoliittisen ja rahoitukseen liittyvän päätöksenteon ytimeen sekä ilmastoriskien ymmärtämiseen osana rahoitusratkaisujen suunnittelua.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Epäilty ilmatilaloukkaus Suomenlahdella

NordenBladet — Virolaisen harjoitushävittäjän epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa Suomenlahdella, Utön eteläpuolella.
Epäilty alueloukkaus tapahtui maanantaina iltapäivällä 1.11. 2021 ja kesti noin kaksi minuuttia.
Rajavartiolaitos on aloittanut tapauksesta esitutkinnan.

Lähde: Valtioneuvosto.fi

Asetus suden kannanhoidollisesta metsästyksestä lausunnoille

NordenBladet — Maa- ja metsätalousministeriö on laittanut lausunnoille asetuksen, joka sallisi suden kannanhoidollisen metsästyksen talvella 2022. Metsästys on yksi osa susikannan hoitosuunnitelmaa, jonka tavoitteena on turvata elinvoimainen susikanta ja samalla vastata susialueilla asuvien ihmisten tarpeisiin.– Metsästys on tärkeä osa suurpetojen kannanhoitoa ja nyt esitämme sen sallimista myös sudelle. Metsästyksen avulla säädellään susikannan kasvua, ehkäistään vahinkoja ja edistetään suden hyväksyttävyyttä. Metsästyksen toteutusta on valmisteltu huolellisesti ja laajapohjaisesti, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo.Kannanhoidollisen metsästyksen avulla pyritään vähentämään susikantaan liittyviä sosiaalisia konflikteja ja edistämään suden hyväksyttävyyttä niin, että suden suotuisa suojelutaso voidaan turvata. EU:n luontodirektiivin mukaan susi on Suomessa poronhoitoalueen ulkopuolella tiukasti suojeltu laji. Suojelusta voidaan kuitenkin poiketa, jos metsästykselle asetetaan selkeä tavoite ja osoitetaan, ettei muuta tyydyttävää ratkaisua ole. Lisäksi on varmistettava, ettei metsästys vaaranna suden suotuisan suojelutason saavuttamista. Kiintiö olisi 20 sutta poronhoitoalueen ulkopuolella. Metsästys voidaan kohdentaa enintään neljään laumaan tai reviirin merkanneeseen pariin, jotta susikannan suotuisa suojelutaso ei vaarannu. Kiintiö ei koske poliisin määräyksellä lopetettuja susia eikä Riistakeskuksen myöntämiä vahinko- ja turvallisuusperusteisia poikkeuslupia.Luonnonvarakeskus määrittelee sudelle suotuisan suojelutasonMaa- ja metsätalousministeriö on antanut Luonnonvarakeskukselle (Luke) tehtäväksi tuottaa Suomen susikannalle suotuisan suojelutason viitearvon, jota käytetään päätöksenteon tukena. Viitearvo kuvaa populaatiokokoa, jonka avulla Suomessa saavutetaan ja ylläpidetään pitkällä aikavälillä susikannan suotuisa suojelutaso. Määrittelytyö valmistuu vuonna 2022, mutta Luke julkaisi 2.9.2021 väliraportin, jota maa- ja metsätalousministeriö hyödynsi asetuksen valmistelussa. Väliraportissa tunnistettiin viitearvon määrittämiseen kolme erilaista tapaa, joista ministeriö hyödynsi suden demografiaan perustuvaa mallia. Demografinen viitearvo ottaa huomioon esimerkiksi susikannan koon, rakenteen, sukupuolijakauman ja reviirien maantieteellisen jakauman. Luken lähestymistavassa päätöksentekijä arvioi, kuinka suuri riski hyväksytään sille, että populaatio käy alle pienimmän elinvoimaisen susikannan. Pienimmän elinvoimaisen susikannan määrittelyyn valittiin kymmenen prosentin riski sille, että susi häviää Suomesta seuraavan sadan vuoden aikana. Kansainvälinen luonnonsuojeluliito (IUCN) käyttää samaa riskitasoa uhanalaisuustarkasteluissaan. Tämän jälkeen ministeriö valitsi yhden prosentin riskin sille, että susikanta tippuu alle pienimmän elinvoimaisen populaation seuraavan sadan vuoden aikana. Näillä arvoilla Luke laski Suomen susikannan suotuisan suojelutason demografiseksi viitearvoksi 24 perhelaumaa.Ministeriö halusi käyttää hyvin alhaista riskiä, koska Luken viitearvotyö on vielä kesken, eikä demografinen viitearvo ota huomioon susikannan geneettistä vaihtelua. Vaikka Suomen susipopulaation geneettinen monimuotoisuus on tällä hetkellä hyvällä tasolla, monimuotoisuuden laskeva suuntaus on huolestuttava. Maa- ja metsätalousministeriö asettaa pitkän tähtäimen tavoitteeksi saada susikanta tasolle, jolla susikannan geneettinen monimuotoisuus turvataan.  Tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että susia siedetään nykyistä paremmin, jonka vuoksi rajoitettu metsästys päätettiin sallia demografisen suotuisan suojelutason perusteella.Suomen susikanta on tällä hetkellä suurin sataan vuoteenLuken kanta-arvion mukaan Suomessa oli tämän vuoden maaliskuussa 28 susilaumaa eli susikanta oli suotuisalla suojelutasolla. Susilaumojen lisäksi maaliskuussa oli 20 reviirin merkannutta susiparia. Kyseessä on Suomen suurin susikanta sataan vuoteen. Suden pennut syntyvät huhti–toukokuussa, joten kanta on loppuvuodesta huomattavasti suurempi kuin maaliskuussa.  
Luken kanta-arvio sisältää ennustemallin, joka kuvaa susikannan muutoksia maaliskuun kanta-arvion jälkeen. Marraskuussa 2021 Suomessa on 90 prosentin todennäköisyydellä 36–51 susilaumaa ja 70–84 susireviiriä. Ennustemalli perustuu tutkimustietoon suden pentutuotosta ja kuolleisuudesta.
Kannanhoidollisen metsästyksen poikkeusluvat myöntää Suomen riistakeskus. Alueelliset riistaneuvostot ovat käsitelleet alueensa susitilannetta syksyn aikana mm. reviiriyhteistyöryhmiltä saadun tiedon pohjalta. Valtakunnallinen riistaneuvosto käsittelee Suomen susitilannetta tiistaina 2.11.2021. Asetuksen lausuntoaika päättyy 30.11.2021. Ministeriön tavoitteena on vahvistaa asetus joulukuun alussa, jolloin metsästys voisi alkaa vuoden vaihteen jälkeen.
Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:
Neuvotteleva virkamies Sami Niemi, p. 0294 162 391, sami.niemi(at)gov.fi
Erätalousneuvos Vesa Ruusila, p. 0295 162 051, vesa.ruusila(at)gov.fi
Ministerin erityisavustaja Teppo Säkkinen, p. 050 516 2868, teppo.sakkinen(at)gov.fi
 

Lähde: Valtioneuvosto.fi