lauantai, 21 joulukuun, 2024

Haastattelu

Eksklusiivinen haastattelu: Kansainvälinen laulajatähti Anita De Coteau – maailman kauneimpia lauluääniä

OHMYGOSSIP – Kansainvälinen laulajatähti Anita De Coteau laulaa nk. Parantavaa musiikkia (the healing music) ja  hän tekee konsertteja Suomessa sekä ulkomailla. Anita De Coteau on ensimmäinen suomalaisukrainalainen fadolaulaja, äiti on suomalainen ja isä on Ukrainasta kotoisin. Hänen isän puoleltaan suvussa on hyvin tunnettuja kirjailijoita muun muassa Taras Shevtshenkosin perhe. Shevtshenko oli runoilija ja taidemaalari sekä 1800- luvun Ukrainalaisen kansallisen liikkeen vaikuttaja.

Suomessa kasvanut Anita on opiskellut klassista musiikkia ja hän on esiintynyt televisiossa ja hänen kappaleitaan voidaan kuulla niin Suomen kuin useiden ulkomaidenkin radioissa. Ammattiuransa laulajana hän aloitti vuonna 2008 ja hän teki yhteistyötä Ennio Morriconen orkesterin ja Bulgarian radion sinfoniaorkesterin kanssa.

Anita on asunut myös ulkomailla ja edellisen kerran Espanjassa, josta hän muutti Suomeen. ”Because My Love” -kappale äänitettiin Espanjan Malagassa. NJH -levy-yhtiön tuotannon kansainvälinen artisti Anita De Coteaun ”Because My Love”-kappaleen on sanoittanut musiikkituottaja Nina J. Hedkrok Helsingistä. Sanat ovat Hedkrokin ja sävellyksestä vastaa Janne Hyöty. Sovitus on Jose Luis Campos Casilarin käsialaa.


Because My Love -kappale on soinut kansainvälisesti. 

Because My Love -kappaletta on soitettu mm. Australiassa, Italiassa, Englannissa, Belgiassa, Tanskassa ja Suomeakaan unohtamatta. Kappale on soinut mm. Finnradiossa. FM:ssä se oli TOP 20 -listalla. Anitan omilta kotisivuilta: www.anitadecoteau.com – voit tilata hänen kappaleitaan. Sieltä löytyvät mm. Enkeli, Atlantis, Kyyhkyt ja Meditaatiolaulu. Anita De Coteau on levy-yhtiö NJH -tuotannon yksi menestyneimmistä artisteista kansainvälisesti. Levy-yhtiöllä on toki monia muitakin menestyneitä artisteja.

Laulaja Anita De Coteaun haastattelu ohessa.

  • Kuka ja mikä olet?

Olen laulaja, parantaja ja selvännäkijä (Astral tv).

  • Kerro taustastasi oleellisimmat ja sinulle tärkeimmät asiat? Miten päädyit laulajan urallesi?

Olen laulanut lapsesta lähtien ja nähnyt henkimaailman asioita. Ensimmäiset näyt näin jo 1-vuotiaana. Voitin Keski-Pohjanmaan laulukilpailun 12-vuotiaana. Pääsin noihin aikoihin esiintymään Esko Aholle. Minulla oli kova tarve esiintyä omalle perheelleni ja ystävilleni. 13-vuotiaana minut sitten valittiin edustamaan Suomea laivalle, skandinaaviseen laulukilpailuun. Voitin ilokseni tämänkin laulukilpailun. Teini-iässä en laulanut vaan minulle tuli taukoa musiikin saralle.

Muutin Lontooseen 20-vuotiaana. Opiskelin siellä taidemanageriksi London South Bank yliopistossa. Tulin Suomeen takaisin vuonna 2006 ja olin mennyt naimisiin saksofonistin kanssa. Teimme keikkoja yhdessä Suomessa. Toin aikoinani Suomeen fadomusiikin ja olen sen ensimmäisiä fadolaulajia täällä. Fadokonserttini alkoivat vuonna 2008.

Vuonna 2010 julkaisin fadoalbumini, jonka äänitimme Madeiralla. Albumi tehtiin nk. livetaltiointina, ”Live at Sabor a Fado.”  Paikalliset madeiralaiset soittavat albumillani. Laulan albumilla duona Alexandra Sousan kanssa.  Äänittäjänä toimi Heikki Savilainen, joka on säveltänyt ja tuottanut musiikkia mm. Aki Kaurismäen elokuviin.

Esiinnyin tuohon aikaan pääasiassa Madeiralla ja Portugalissa. Fadolaulaja Alexandra Sousa opetti minulle fadolaulua Madeiralla. Hän oli Madeiran kuuluisimpia fadolaulajia ja hän otti minut siipiensä suojiin. Hän sanoi minun olevan niin lahjakas, että halusi erityisesti juuri minulle opettaa fadolaulamisen taidon. Olin hyvin suosittu vuosina 2010-2011, niin, että olin koko ajan radiossa, televisiossa ja lehdissä. Portugalin kieleni ei ollut kuitenkaan täydellistä, joten lopetin fadolaulun 2015-2016, koska en ollut portugalilainen.

Fadolaulamisen lopettamispäätöksen jälkeen päätin tehdä omia enkelilauluja. Tapani Puranen on säveltänyt minulle useita lauluja mm. Atlantiksen ja Angel. Esko Koivumies on säveltänyt Kyyhkyt -kappaleen, sanat ovat Nina J. Hedkrokin ja sovituksen on tehnyt Tapani Puranen. Ennio Morriconen orkesteri soittaa suuremmassa osassa kappaleiden taustoilla. Sinfoniat äänitettiin Bulgariassa ja laulut äänitettiin Tampereella. Angel- ja Atlantis -kappaleet pääsivät maailman radiosoittoon noin 50 eri maahan. Löysin jakelijan Dubaista, joka oli hollantilainen mies. Hänellä oli hyvä maailmanlaajuinen jakeluverkosto. Viime vuosina olen julkaissut singlet: ”Kyyhkyt” 2017, ”Because My Love” 2020 maailmansoittoon ja  ”Älä paa ovee kii” 2020.

  • Mitä odotat tulevaisuudeltasi? Toiveet, odotukset, haaveet.

Toivon, että pääsisin esiintymään ympäri mailman, saisin esiintyä eri maissa ja tehdä omaa musiikkia. Lisäksi laulan ja esitän parantavaa musiikkia, joten haluan myös parantaa sillä maailman ihmisiä.

  • Jos saisit toivoa yhden asian toteutuvaksi tässä maailmassa, mikä se olisi?

Toivoisin, että kaikilla olisi ruokaa ja katto pään päällä. Hyvyyttä, joka jakautuisi kaikkialle. Valon lisääntyminen on todella tärkeätä. Kaikille rauhaa, itseään toteuttaen. Tässä ajassa tämä kaikki korostuu.

  • Terveisesi lukijoillesi?

Toivon kaikille, iloa, onnea, rakkautta ja terveyttä! Ottakaa minuun yhteyttä, jos haluatte minut esiintymään kotisivujeni kautta, www.anitadecoteau.com. Kiitän sydämellisesti haastattelusta.

 


Lisätietoja Anitasta: https://ninajhedkrok.wordpress.com/

Kirjoittaja: Tuija Järvinen. Teksti on kirjoitettu Anita De Coteaun kertoman pohjalta.
Kuvat: Anita De Coteau (Yksityinen kokoelma)

EXCLUSIVE Haastattelu: Linda Lampenius avautuu viulistin urastaan, ulkonäköpaineista, Hugh Hefneristä ja nykyisestä elämästään

OHMYGOSSIP – Ciao ihmiset! Oli ilo ja kunnia puhua mun frendin Lindan kans, eli puhuttiin musiikista, näyttelemisestä ja tottakai Playboy Mansionista. Linda on tehnyt laajasti töitä viihdealalla, ja tässä on mun haastattelu ihanan frendin, viulisti Linda Brava Lampeniuksen kanssa!

1. Voitko kertoa niille lukijoille, jotka ei tunne sua, mistä olet eniten tunnettu?
Olen soittanut konsertteja ympäri maailmaa 8-vuotiaasta asti, mutta lehdet alkoivat kirjoittaa minusta viikottain, joskus päivittäin, vuonna 1996. Olin silloin mukana Pertti (Spede) Pasasen kolmessa TV-sarjassa ja aloin klassisen musiikin lisäksi soittaa poppia sähköviululla. Poppia soittaessa pukeuduin vaatteisiin, jotka kuuluivat pop-imagoon. Silloin syntyi hirvittävä ”haloo” siitä, että tein niin, vaikka olin klassinen viulisti. Sen jälkeen minusta tuli Björn Borg-uimapukujen malli Suomessa, Ruotsissa ja Englannissa. Muutin USA:an 1997 ja olin mukana mm. maailman suurimmassa TV-sarjassa ”Baywatch”. Meillä oli noin miljardi katsojaa. Olen julkaissut neljä levyä ja muutama vuosi sitten sain olla mukana arvostetussa amerikkalaisessa musiikkiohjelmassa ”PBS-Special”, joka näytettiin 200 TV-kanavalla. Soitan jatkuvasti klassisissa konserteissa ja lähden joka joulu joulukiertueelle.

2. Miten susta tuli julkkis? Onko se ollut pitkä tie vai tapahtuiko kaikki ns. yhdessä yössä?
Julkkiksena oleminen on monesti aikamoinen riesa. Rakastan musiikkia ja olen esiintynyt 3-vuotiaasta. Ensimmäiset vuodet esiinnyin laulajana vanhempieni kanssa. Valitettavasti media kiinnostuu klassisista artisteista vain, jos he tekevät itsensä hyvännäköisiksi tai lisäävät jotakin seksikästä imagoonsa. Tänä päivänä on surullista nähdä, miten monet nuoret haluavat tulla julkkiksisksi. Soitin Sibelius-akatemian Sinfoniaorkesterin konserttimestarina Jussi-gaalassa 1996. Seuraavasta päivästä eteenpäin, minusta kirjoitettiin koko ajan Suomessa ja vuosi sen jälkeen ympäri maailmaa.

https://www.youtube.com/watch?time_continue=4&v=jEIbB-FkMEs

3. Opiskelit Sibelius-akatemiassa, oliko sulle jo nuoresta asti selvää, että haluat musiikkialalle?
Vanhempani lauloivat kotona, koska olivat näyttelijöitä ja laulajia. Olin usein mukana teatterissa ja 3-vuotiaana aloin esiintyä laulaen vanhempieni kanssa. Olin musiikkileikkikoulussa 2-vuotiaasta. 5-vuotiaana aloin soittaa viulua ja 8-vuotiaana lähdin ensimmäiselle kiertueelle USA:an ja Kanadaan. En ole koskaan edes miettinyt muuta uraa kuin muusikko.

4. Oliko klassinen musiikki sun intohimo vai mikä sai sut lähtemään viihdealalle ja Jenkkeihin esim. Baywatch-sarjaan, joka on mun sukupolvelle iso juttu… Miten sä koit itse USA:n ja Skandinavian eron, kumpi on enemmän sun juttu? Jäikö jotain hampaankoloon, olisitko halunnut jatkaa viihdealaa Jenkeissä?
Asuin USA:ssa kaksi vuotta. Muutin Los Angelesista Lontooseen, koska sain levytyssopimuksen EMI:n kanssa ja he halusivat, että levyttäisin Abbey Road studiossa ja asuisin Lontoossa. Minulla oli paljon esiintymisiä Englannissa ja matkustin Lontoosta promo-matkoille Aasiaan ja Eurooppaan levy-yhtiöni kanssa. Muuttaisin mielellään takaisin USA:han. Menin naimisiin ruotsalaisen puolustusasianajaja Martin Cullbergin kanssa 2008 ja sen jälkeen olemme saaneet kaksi lasta. Siksi olen esiintynyt enimmäkseen Ruotsissa viime vuosina.

5. Kun olit USA:ssa niin tapasit varmasti viihdealan isoja nimiä… Kuinka paljon esim- Hugh Hefnerillä on ollut merkitystä ja vaikutusta sun elämään?
Hugh Hefner oli isähahmo minulle. Hän oli hyvin erilainen oikeassa elämässä kuin reality-sarjoissa tai mediassa. Asuin pari yötä per viikko Playboy Mansionissa kahden vuoden ajan. Äitini asui silloin kanssani Playboy Mansionissa. Hefner antoi minulle diilin, jonka nimi on ”Celebrity cover & editorial & pictorial”. Muita julkkiksia, jotka ovat saaneet saman diilin ovat mm Mariah Carey, Cindy Crawford, Naomi Campbell, Drew Barrymore, Kim Basinger, Kim Kardashian, Paris Hilton ja Charlize Theron. Olen ikuisesti Hefnerille kiitollinen siitä kunniasta ja hänen ystävyydestä.

6. Olet tehnyt paljon viihdealalla. Mistä olet itse eniten ylpeä? Mitä haluaisit vielä saavuttaa, mitä et ole vielä tehnyt?
Olen todella iloinen ja ylpeä siitä, että Lord Andrew Lloyd Webber halusi minun soittavan soolo-osuuden hänen sinfoniassaan ”Metal Philaharmonic” Englannissa. Arvostan tietenkin saavutuksiani klassisen musiikin parissa enemmän kuin viihdealalla. Klassista viulunsoittoa on harjoiteltava tuntitolkulla monen vuoden ajan, ennen kuin soitto alkaa kuulostaa siltä kuin sen pitäisi. Pop-biisit on helppo oppia nopeasti, mutta niitä on hauska soittaa. Haluaisin tehdä musiikkishown, jossa yhdistyvät kaikki musiikkilajit. Haluaisin kutsua vierailevia artisteja ja soittaa kaikkien kanssa.

7. Onko jotain mitä kadut urallasi tai tekisit toisin, jos siihen tulis mahis?
Olen miettinyt tuota asiaa, nyt kun kirjoitan kirjaa elämästäni. En kadu mitään elämässäni. Olen saanut kokea niin mahtavia asioita ja ne vastoinkäymiset, joita olen kokenut, ovat opettaneet minua arvostamaan kaikkea hyvää elämässä.

8. Olet kaunis ja seksikäs nainen, ja niinkuin varmaan tiedät, olet seksisymboli monelle ympäri maailmaa. Onko sulla koskaan ollut paineita näyttää aina hyvältä? Ja onko ulkonäöstä ollut enemmän haittaa vai hyötyä sun uralla?
Olen usein pitänyt itseäni rumana ja minulla on ollut huono itsetunto. Vasta viime vuosina olen oppinut hyväksymään ulkonäköni. Kun itsetunto on huono, ei auta, että edes Playboy tai kansainvälinen lehdistö kehuu kauniiksi. Ulkonäöstäni on valitettavasti puhuttu enemmän kuin viulunsoitostani.

9. Miten päädyit Baywatchiin, se kiinnostaa ainakin mua? Saitko ystäviä sarjasta, joiden kanssa pidät vieläkin yhteyttä? Minkälaiset fiilikset sulle jäi sarjasta ja sen teosta?
Esiinnyin Playboy Mansionissa uutena vuotena 1997-1998. Silloin Baywatchin tuottajat olivat paikalla ja sanoivat jo samana iltana minulle ja Hefnerille, että heidän oli saatava minut mukaan TV-sarjaan.

Oli tietenkin suurta saada olla mukana maailman suurimmassa TV-sarjassa kautta aikojen. Baywatch oli jumalattoman suuri produktio. Kuvauksissa työskenteli noin 100 henkilöä. Kuvauspäivät olivat hyvin pitkiä. Meikissä piti olla joko 05:30 tai 06:30 aamulla. Äitini oli mukana kuvauksissa kesällä 1998, kun kuvasimme. Tässä on musiikkivideoni Baywatch-sarjasta.

10. Missä asut nykyisin ja miten kuvailisit sun arkea tällä hetkellä?
Asun lähellä Tukholmaa, huvila-alueella jonka nimi on Ålsten. Esiinnyn paljon täällä Ruotsissa. Ennen joulua olin taas pitkällä kiertueella. Minun on harjoiteltava päivittäin. Ihmiset luulevat usein, että artistit ovat töissä vain esiintyessään. Harjoittelu on rankkaa työtä ja itse esiintymiset ja konsertit ovat hauskoja tapahtumia. Kaipaan amerikkalaisten ihmisten ystävällisyyttä ja avoimuutta. Ruotsissa ja Suomessa ihmiset harvemmin hymyilevät tai tervehtivät toisiaan esim. ruokakaupassa. Kateus on yleisempää täällä kuin USA:ssa. Unelmoin usein muutosta takaisin USA:an.

11. Mitä projekteja sulla on tällä hetkellä? Miltä tulevaisuus näyttää, nähdäänkö kaikkien rakastama Linda vielä Suomen tv:ssä?
Tällä hetkellä minulla on viulunsoiton harjoittelun ja muutaman konsertin lisäksi kaksi suurta projektia. Kirjoitan kirjaani elämästäni ruotsalaiselle kirjakustantajalle, Forumille. Toinen projekti on luonnolliset luontaistuotteet DAY ja NIGHT, jotka olen kehittänyt yhdessä BetterYoun kanssa. Huolehdin itsestäni treenamalla sekä syömällä terveellistä ruokaa ja ravintolisiä. Kokeiltuani useita eri ravintolisiä minulla oli lähes 20 eri purkkia keittiökaapissani. En ollut löytänyt valmistetta, mikä sisältäisi kaikki nämä ravintolisät. DAY ja NIGHT vastaavat niitä tarpeita, jotka olen tunnistanut ravintolisiä koskevan kiinnostukseni ja kokemukseni kautta. Haluan auttaa ihoani ja kehoani pysymään nuorekkaana niin pitkään kuin mahdollista. Tuotteita myydään myös Suomessa valmistajan kotisivuilla.

12. Onko jotain vinkkejä, mitä haluat sanoa lukijoille, jotka asuu Suomessa ja haluaisivat pyrkiä Jenkkeihin tai maailmalle viihde- tai musiikkialalle?
Maailmalla kilpailu on kovaa. Siellä pärjää artistina pelkästään, jos on sekä lahjakas että ahkera. Artistiksi tuleminen ei ole sama asia kuin onnistuminen esim. instagram-profiilina. Tavoitteet täytyy olla taivaissa, jotta päätyisi hyvien joukkoon. Nöyryys on säilytettävä. Ne, joilla nousee päähän onnistuminen esim. Idolsissa tai The Voicessa, pudotetaan aika pian takaisin maan päälle. Koskaan ei pidä allekirjoittaa sopimuksia ilman asiantuntijoiden tai juristien apua.

Tässä minun kotisivuni http://www.lindalampenius.com

Hyvää alkanutta kevättä toivovat Ozzy & Linda

Kuvat: 4x Linda Lampenius and Ozzy Vikman (Yksityinen kokoelma)

HAASTATTELU HUUHKAJA-LEGENDA Joonas Kolkan kanssa: Suomen Fudis-tulevaisuus, onko sitä olemassa?

OHMYGOSSIP – Monet ihmettelee, miksei Suomi ole mukana EM- tai MM-kisoissa fudiksessa? Lätkässä menee kyllä hyvin ja siihen satsataan (mun mielestä rahallisesti aivan liian paljon). Itse olen sitä mieltä, että tarvitaan hemmetin hyvät junnuvalmentajat nuorille ja myös rahaa… Ilman ammattilaisten valmennusta Suomi ei tule koskaan olemaan mukana. Nyt siis kysyn mietteitä ja ajatuksia tähän frendiltä ja maajoukkuegenda Joonas Kolkalta, joka nykyisin asuu Hollannissa.

Tässä lyhyt esittely Joonaksesta:
Aktiivinen ura fudiksessa 1994–2010
Suomen maajoukkueotteluita yhteensä 98 (11)
Suomen cupin voitto 1995
Alankomaiden mestaruus 2000, 2001
Tässä lisää Joonaksesta ja hänen hienosta urastaan.

Rahaa pumpataan kiekkoon ja vaaditaan tuloksia joka vuosi. Entäs fudis? Mitä mieltä sä olet Suomen jalkapallon tilanteesta?
Raha on valitettavan tärkeä asia junnu-urheilussa, aikuisista puhumattakaan. Ilman rahaa / tukia on vaikea palkata uusia valmentajia tai parantaa harjoitusolosuhteita.

Suomen jalkapallon tilasta voi sanoa negatiivisesti, ettei maajoukkueet ole saavuttaneet kansainvälisesti oikein mitään. Seurajoukkueet eivät pärjää Euroopan kentillä eikä suomalaisia pelaajia ole paljon maailmalla.

Positiivista on, että Suomessakin on herätty kouluttamaan enemmän ja paremmin valmentajia. Palloliitto panostaa valmentajien kouluttamiseen. Yhä useammalla seuralla on täysipäiväisiä valmentajia ja kunnon ideoita / tietotaitoa, miten seuran toimintaa ja valmentamista pitää kehittää. Parhaat suomalaiset juniorit ovat selvästi saavuttaneet Eurooppalaista tasoa, mikä myös näkyy kiinnostuksena suomalaisiin pelaajiin.

Nykyään valmennat junnuja PSV:ssä Hollannissa. Mikä on sun ”metodi” ja miten bongaat lahjakkuudet? Onko Suomessa vastaavaa junnutoimintaa sun mielestä? Mitä siihen vaadittais, että päästäis samalle tasolle kuin muut maat?
Valmennan tällä kaudella alle 16-vuotiaita PSV:n akatemiassa. Oma metodini on oikeastaan se, että käytän kokemustani pelaajana ja valmentajana sekä pidän kokoajan silmät ja korvat auki, jotta oppisin uusia asioita.

Hollannin junnutoiminta on selvästi Suomea edellä. Parhaat akatemiat ovat todella ammattimaisia pelaajien kouluttamisessa, mutta ongelmana täälläkin on, että huippuakatemioita ei ole riittävästi.

Suomen jalkapallo on kehittynyt viimevuosina, mutta maailman suosituimman urheilulajin kehitys muualla on kovaa ja paikoitellen nopeampaa kuin Suomessa. Suomen jalkapallon pitää ottaa vielä enemmän oppia muista jalkapallomaista, mutta yrittää luoda paras mahdollinen urheilu/oppimisympäristö Suomeen, mikä sopii Suomen olosuhteisiin ja suomalaisille pelaajille. Suunta on oikea, että valmentajia koulutetaan enemmän, mutta toivottavasti siihen panostetaan tulevaisuudessa vielä enemmän.

Harjoitteluolosuhteita pitäsi myös vielä parantaa ja mahdollistaa täysipäiväisen harjoittelun vuodenajasta riippumatta.

Koulun ja urheilun yhteistyötä pitäisi myös parantaa. Ensimmäisinä kouluvuosina pitäisi lapsille tarjota liikuntaa päivittäin. Vanhemmille koululaisille harjoittelun ja koulun yhdistäminen pitäisi sujua helpommin.

Miten itse pelaajana pääsit käyntiin? Kuka oli sun suurin tuki, koska eihän kukaan yksin pärjää…? Miten arvioisit sun omaa uraa?
Asia mikä minua vei eteenpäin oli kova työ ja uskominen omiin kykyihin. Suomessa ei joukkuharjoittelun taso ole niin hyvä kuin suuremmissa jalkapallomaissa. Sen takia onkin erittäin tärkeää tehdä paljon ylimääräistä harjoittelua.

Vanhemmat olivat minulle tärkein tuki. Välillä tulee menestystä mutta myös usein takaiskuja, silloin vanhempien tuki korostuu.

Omasta urasta sen verran, että tietysti on hetkiä ja valintoja mitä toivoisin, että pystyisin niitä vielä vaihtamaan, mutta toisaalta olen tyytyväinen, että pystyin ottamaan kaiken irti peliurastani. Lukion jälkeen elin jalkapallolla ja 36-vuotiaana lopetin ammattilaisuran. Pelasin kuudessa maassa (premierleague ja bundesliga niihin lukien), champions leaguessa, Uefa-cupissa ja 98 kertaa Suomen maajoukkupaidassa, joten pystyn nyt tyytyväisenä miettimään näitä hetkiä uudestaan.

Milloin näet Suomen pärjäävän EM-tai MM-kisoissa? Milloin ja miten päästäis sinne tasolle?
Toivottavasti mahdollisimman pian, mutta viime vuosina on maajoukkue ollut liian kevyt saavuttamaan kisapaikkaa.

Työ alkaa pikkujunnuista ja jo näille pitää pystyä tarjoamaan parempaa harjoittelua ja valmentajia. Seuraava askel onkin sitten saada enemmän suomalaisia pelaajia Euroopan kentille ja muodostaa sitäkautta vahva A-maajoukkue.

Minkälaisia esikuvia sulla on ollut? Ja entä nykyään, onko joku esikuva?
Olihan niitä: Maradona, Zico, Matthäus… Nykyään ei ole oikeastaan esikuvia, mutta tietysti mielelläni seuraan huippupelaajia.

Haluatko olla valmentaja esim. Huuhkajille? Vai onko junnutoiminta sun ”kutsumus”?
Varmaankin jokainen valmentaja haluaisi olla jonain päivänä A-maajoukkueen valmentaja niinkuin minäkin, mutta tällä hetkellä olen junnuvalmentaja PSV:ssä ja nautin työstäni.

Mitä ura on sulta ns. vaatinut ja onko jotain ohjetta sanoa nuorille pelaajille, jotka haluaa uran futaajana? Oletko luopunut jostain? Kaduttaako joku?
Ammattijalkapallo vaatii paljon. Oikeastaan kaikki asiat keskittyy harjoitteluun, palautumiseen, terveelliseen syömiseen, riittävään nukkumiseen ja peleihin. Vaatii paljon itsekuria elää urheilulle päivästä toiseen. Loukkaantumisista takaisin tuleminen vaatii älyttömästi työtä ja henkisesti todella raskasta aikaa.

Toisaalta jalkapallo antoi myös paljon. Pystyin tekemään harrastuksesta ammatin ja pelaamaan kaikilla suurilla stadioneilla Euroopassa.

Ohje nuorille pelaajille on, että ilman kovaa työtä ei voi saavuttaa mitään, mutta muistakaa myös nauttia pelaamisesta ja muistakin asioista.

Mitä teet nykyään ja miltä tulevaisuus näyttää? Onko jotain mitä haluat vielä saavuttaa jalkapallon parissa?
Haluan jatkaa valmentamista, mutta selvää tulevaisuuden suunnitelmaa ei minulla ole. Tavoitteenani on kehittyä valmentajana ja sen myötä tehdä seuraavia päätöksiä.

Fudisterveisin,
Ozzy & Joonas


Joonas Kolkka


Ozzy Vikman

EXCLUSIVE HAASTATTELU! Eveliina Rajala voitti Fitness Cover Girl Thailand -kilpailun!

OHMYGOSSIP – Haastattelussani on kuopiolainen kauneuskuningatar Eveliina Rajala. Hän voitti eilen 16.12. kansainvälisen Fitness Cover Girl Thailand 2017– kauneuskilpailun Thaimaassa. Hän on lisäksi Miss Aurinkoinen 2014, Miss Kuopio 2016 sekä Jämsän Neito 2018

Kuka ja mikä olet?
Hei olen Eveliina Rajala. Uunituore Fitness Cover Girl Thailand -kauneuskilpailun voittaja, Miss Kuopio 2016 ja Miss Aurinkoinen 2014. Työskentelen kauneudenhoitoalalla kosmetologina sekä Itä-Suomen yliopistolla projektisihteerinä. Harrastan juoksua, pyöräilyä, lavalatinoita sekä olen mukana harrastelijateatteriryhmässä.

Miten päädyit kauneuskilpailuihin? Olet myös menestynyt hyvin, kerrotko lisää.
Ensimmäiset kauneuskilpailuni, johon minut valittiin mukaan, olivat Tuija Järvisen järjestämät Miss Savotar -kauneuskilpailut ja finaalipaikka Kuopiossa vuonna 2014 (voitin Miss Aurinkoinen tittelin). Tämän kilpailun jälkeen hain Facemakerin Johanna Loirin järjestämään Miss Kuopio 2015 -kilpailuun, johon pääsin mukaan finaaliin. Tuolloin en vielä sijoittunut kisassa, mutta seuraavana vuonna osallistuin uudestaan, jolloin voitin ja minut kruunattiin Miss Kuopio 2016 kisan voittajaksi. Osallistuin samana vuonna Fitness Cover Girl -kiertueen osakilpailuihin, mutta semifinaalipaikkaa ei vielä tuolloin tullut. Vuonna 2016 osallistuin Miss Power Truck 2016 -kilpailuun, jossa minut valittiin 1. perintöprinsessaksi. Tänä vuonna 2017 osallistuin Fitness Cover Girl -osakilpailuihin ja Oulun osakilpailuista sain kauan toivomani semifinaalipaikan Fitness Cover Girl 2018 -kilpailuun. Minut valittiin Jämsän Fitness Cover Girl -osakilpailussa Jämsän neidoksi 2018. Upea tilaisuus ja suuri kunnia minulle tarjoutui myös tänä vuonna, kun minua pyydettiin mukaan Johanna Loirin järjestämään Fitness Cover Girl Thailand -kilpailuun mukaan Thaimaan Hua Hiniin. Olen niin kiitollinen, kun minut valittiin eilen 16.12 kilpailun voittajaksi.

Voitit juuri kansainvälisen Fitness Cover Girl Thailand – kauneuskilpailun. Onnea! Kerropa fiiliksistäsi ja matkasta/kilpailusta. Odotitko voittoa? Miltä nyt tuntuu?
Olen niin kiitollinen ja onnellinen Fitness Cover Girl Thailand -kisan voitosta ja tästä upeasta tittelistä. Kisa on ollut aivan mieletön. Olemme asuneet tyttöjen kanssa Thaimaan Hua Hinissa kaksi viikkoa ja ohjelmassa on ollut mm. kuvauksia rannalla, safarilla käyntiä, Thai boxing harjoittelua ja esiintymisiä. Tytöt, joiden kanssa olen kisamatkan tehnyt ja kilpaillut, ovat aivan mahtavia ja niin ihania. I love you all! Voitto tuli minulle täysin yllätyksenä ja olen niin onnellinen ja kiitollinen tästä kaikesta. Aivan mahtavaa menestyä myös kansainvälisessä kilpailussa.

Aiotko vielä osallistua kauneuskilpailuihin tulevaisuudessa?
Seuraavaksi minut nähdään Miss Kuopio 2018 -kilpailun tuomaristossa ja Fitness Cover Girl 2018 -semifinaalissa.

Aiotko viettää joulua ja jos, niin miten?
Kotiuduin Thaimaasta juuri ennen joulua, joten perinteinen joulu perheen parissa on luvassa. Olen jouluihminen ja rakastan joulun tunnelmaa, kynttilöitä, jouluruoan- ja kuusen tuoksua. Lisäksi joulusaunaa, kiireetöntä ja ihanaa yhdessäoloa perheen sekä ystävien kanssa.

Haluatko lähettää terveisiä lukijoillemme?
Terveiset lukijoille: Usko unelmiisi, nauti ja ole kiitollinen kaikesta mitä elämä tarjoaa. Do what you love and love what you do!

Kiitos haastattelusta ja menestystä jatkoonkin!


Fitness Cover Girl Thailand 2017 voittaja Eveliina Rajala (vasemmalla) ja yleisön suosikki Malina Kinttula. Kuva: Facemaker Production.


Voittaja Eveliina Rajala juhlapuvussa. Kuva: Surachai Wuttivong


Kilpailijat. Valokuva: Surachai Wuttivong


Eveliina  kilpailijoiden keskellä. Kuva: Facemaker Production


Eveliina Rajala Fitness kierroksella. Kuva: Surachai Wuttivong


Kuvassa: Facemakerin Johanna Loiri ja Eveliina Rajala (oikealla). Kuva: Surachai Wuttivong


Kilpailijat ja Johanna Loiri (oik. 3.s). Valokuva: Facemaker Production


Eveliina Rajala. Kuva: Facemaker Production.

 

 

 

Sini Ariell Bonds Seiskalle: Minä en tarvitse teitä. Te tarvitsette minua! Jättäkää minut rauhaan!

OHMYGOSSIP – ”Minä en tarvitse teitä. Te tarvitsette minua. Minä en hyödy Suomen Seiskan julkisuudesta yhtään mitään, te keräätte lukijoita ja klikkejä minun nimelläni vääristettyjen ”KOHU uutistenne” kautta. Menkää itseenne ja jättäkää minut rauhaan. Ja minun mollaajilleni julkisuudessa, haistakaa tekin vittu,” on Sinin viesti Seikalle.

Löytää artikkelin täältä (Seiska.fi: Pin up -tähti Sini Ariell ei säästellyt sanojaan – vihaa elämäänsä vauvansa kanssa: V**tu, mitä paskaa!)

– Kiitos Seiska lehti kivan positiivisesta tavastanne kirjoittaa minusta. Olen tarjonnut teille mahdollisuutta asialliseen haastatteluun, johon sain vastauksen ettei teitä kiinnosta asia. Tarjosin yhteistyötä välttääkseni kohupaskaotsikot, vaan olisin saanut oikolukea asiallisesti kirjoitetun haastattelun. Mutta ei kiinnostanut teitä. Silti näytätte repivät paskamaisia otsikoita minun henkilökohtaisista kirjoituksistani ja annatte ymmärtää että olisitte jutelleet kanssani ja retostelette heikkouksillani kirjoittamissanne jutuissa. On se kumma millaisia toimittajia teillä siellä on. Päätoimittajanne esti minut Facebookissa kun pyysin selvyyttä aiempaan juttuunne kun retostelitte meidän häistämme kutsuen minua povipommiksi, hyvin halventavaan sävyyn, Kuin se nyt olisi ainoa asia mikä minun aikaansaannoksistani on mainittava tittelinäni. Olin Petri Voutilaiseen yhteydessä joka jutun kirjoitti ja hän sanoi sen olevan kunnia asia, olla kutsuttu povipommiksi niinkuin esim moni kansainvälinen starakin. Karjuin silloin suoraa huutoa hänelle puhelimessa. Pyysin teidät silloin jopa häihimme vieraiksi ja tarjosin valokuvia valokuvaajan korvausta vastaa, johon kieltäydyitte sanoen, on niitä tärkeämpiäkin julkkiksia. Silti menitte ja revitte kuvamme minun henkilökohtaisesta Instagramista sylkien ne sivuillenne haukkuen minut ja häämme. Tämän tapauksen jälkeen sanoin lopettavani kaikenlaisen yhteistyön sekä kommunikoinnin kanssanne. Pyysin korvausta, sitä saamatta, pyysin selvitystä asiaan, sitäkään saamatta, Sini kertoo.

– Olette kohdelleet minua joskus ihan inhimillisesti ja nyt viimeiset kaksi vuotta, kuin paskaa. Olen pyytänyt yli vuosi sitten, ettette enää kirjoittaisi minusta mitään kun kaikki mitä kirjoitatte on ivallista vittuilua. Otsikot ja sisällöt täysin minun sanomisistani irrotettuja yksittäisiä lauseita. Vääristelette kuvaa minusta ihmisenä ja kuvittelette, että voitte sen tehdä ilman minkäänlaista vastuuta. Petri Voutilainen, Heli Karonen, muut toimittajanne ja päätoimittajanne Joni Soila sietäisitte hävetä toimintaanne.

– Minulle ei ole ok, tapa jolla minut esitätte lehtienne sivuilla tai netissä. Eikä minun tarvitse siitäkään vaieta. Ette varmastikaan tätä postausta revittele sivuillanne.

– En edes viitsi tähän alkaa listaamaan kaikkia ”asia juttujanne” minusta, joihin vaatisin korjausta. Olette näyttäneet minut nyt huonossa valossa tarpeeksi kauan. Ette välitä miltä minusta retostelunne tuntuu ja nyt siihen on tultava loppu. Olen pyytänyt yli vuosi sitten ettette kirjoittaisi minusta tai meistä enää yhtään mitään ja nyt pyydän jälleen kymmenennen kerran, antakaa vittu jo olla!

– Sain vastauksen, ”älä kerro somessa ja blogissa (lue Sinin blogi siniariell.blogspot.com TÄÄLTÄ) asioita ellet halua niistä otsikoita…olet julkinen henkilö ja meillä on kaikki oikeus kirjottaa sinusta..” JOO YMMÄRRÄN!! Kyse ei olekaan kirjoittamisestanne, vaan täysin Tavastanne kirjoittaa minusta. Muut lehdet kirjoittavat sentään jollain muotoa ystävälliseen ja ymmärtävään sävyyn. Siellä on toimittajina ihmisiä ihmisille, teillä verenmaku suussa olevia koiria.

– En sano, ettäkö muiden iltapäivä lehtien kirjoitukset nyt olisivat äärettömän paljon parempia, mutta ne ovat sentään kirjoitettu jollain tapaa rakentavammin, hakematta ”kohua”. Minun huumoria on monien vaikea ymmärtää. Repikää otsikot, kirjoittakaa. Niin kirjoitan sitten minäkin!

Kuvat: Sini Ariell Bonds (Ohmygossip Couture/Minna Rossi)

Exclusive haastattelu! Nuori viulunsoittaja Estella Elisheva antaa Viron teattereille tunnustusta

NordenBladet – Estella Elisheva on 11-vuotias tallinnalaistyttö, joka tietää jo nyt, että tulevaisuudessa hänestä tulee viulutaiteilija. ”Rakastan musiikkia kovasti, varsinkin klassista musiikkia”, Tallinnan juutalaista koulua käyvä nuori musiikinystävä kertoo OHMYGOSSIPteenille.

”Isona haluaisin tulla joko viulutaiteilijaksi tai oopperalaulajaksi, vai molemmiksi. Haluaisin olla sekä sooloartisti että esiintyä yhdessä orkesterin kanssa. Tällä hetkellä olen kuitenkin vasta nuori ja nuo ovat suuria tulevaisuudensuunnitelmia. Pidän harjoittelusta, ja toisinaan ystäväni eivät ymmärrä, miksi en halua tulla ulos, mutta se johtuu siitä, että harjoittelen.”

Estella Elisheva on monipuolinen tyttö, viulunsoiton lisäksi hänellä on muitakin harrastuksia. ”Minulla on oikeastaan paljon harrastuksia. Pidän laulamisestakin ja olen jo vuosia käynyt kilpatanssissa. Ja kun laulan, niin kaikkein mieluiten oopperaa. Minun äänialani on ponnisteluittakin varsin laaja ja pääsen hyvin korkealle. Esimerkiksi Oopperan kummitusta voin laulaa viimeistä nuottia myöten. Kyse on kuitenkin harjoittelusta, ja minä en ole vielä harjoitellut ääntäni kunnolla, vähän vain kotona omaksi huvikseni. Pidän myös taiteesta, piirtämisestä ja teatterista! Teatteri onkin Virossa erittäin hyvällä tasolla. Niin Tartossa kuin Tallinnassakin käy maailmankuuluja artisteja esiintymässä ja se on hyvin nautinnollista. Välistä olen koulusta poissa mennäkseni teatteriin tai harjoitellakseni viulunsoittoa. Odotan kovin, että saisin keväällä nähdä Vanemuine-teatterissa taas oopperan Carmen. En kyllästyisi myöskään Oopperan kummituksen seuraamisesta!”

Estella Elisheva, joka on antanut sekä Virossa että Skandinaviassa jo useita pieniä konsertteja, sanoo, ettei aio antaa todellista konserttia ennen musiikkikoulun päättämistä. ”Postitan viulunsoitostani kappaleita Instagramiin, YouTubeen, Facebookiin ja Twitteriin ja olen iloinen siitä, että hyvin paljot ihmiset pitävät niistä, mutta itse tunnen, että vielä on hyvin paljon varaa kehittyä. Yksitoistavuotiaaksi olen luultavasti ok, mutta haluan soittaa tunnettujen klassikoiden musiikkia niin, ettei heidän pidä kääntyä haudoissaan”, Estella Elisheva nauraa.

Lähde: Ohmygossip.ee

Ozzy Vikman: Mun vinkit miten selviytyä syksyn ja talven pimeydestä, part 2. EXCLUSIVE-HAASTATTELUSSA ”RakkausGuru” & Gladiaattori Aki Manninen

OHMYGOSSIP – Kaikki me etsitään rakkautta, ilman sitä ainakaan minä en tunne itseäni kokonaiseksi. Sinkkuna olo talvella on kuin loma Siperiassa! Sauna, kynttilät ja paljon valoa auttavat ainakin minua. Vaikka en ole niin iso fani suomalaisesta saunasta (tykkään itse enemmän esim. höyrysaunoista), mutta olla puolison kainalossa ja katsoa yhdessä vaikka joku hyvä leffa, voittaa kaikki turhat baari-illat! Ja jos olet sinkku, älä jää kotiin makaamaan, vaan kokeile vaikka joku uusi harrastus. Uinti, treenaminen tai liikkuminen missä muodossa tahansa, mikä pitää sut motivoituneena, on todella tärkeää!

Tässä mun EXCLUSIVE-HAASTATTELU ”RakkausGurun”, Gladiaattorin ja loistavan tyypin Aki Mannisen kanssa, joka antoi hienoja vinkkejä!

1. Kerropa ensin blogin lukijoille, jotka eivät sinua jostain syystä tietäisi, että mistä olet tunnettu!
Olen Aki Manninen ”tuttu TV:stä”. Olimme vaimoni Ritan kanssa Temptation Islandin ensimmäisellä kaudella josta nousimme julkisuuteen oman Tv ohjelman myötä ”Akin ja Ritan Rakkausdieetit” siittä sitten useammissakin Tv tuotannoissa olemme olleet mukana. Nyt uusin isoin ohjelma on alkavat Gladiaattorit missä minä olen Turbo ja Rita Laser .

2.Mä itse en pidä pimeydestä ja Suomen syksystä ja talvesta ollenkaan. Minkälainen syksyihminen sä olet? Tai siis miten syksy ja pimeys vaikuttaa sinuun?
Syksy ja pimeys on minulle kuin ”sielunpimeys” . Todellakin vaikuttaa minuun, Suomalaisen melankolisesti kun luonto kuolee ja hiljenee linnunlaulu. Pimeys ei sovi minulle mitenkään, sillä olen valon ja positiivisuuden ruumiillistuma. Syksyllä ja talvella Treenaan ja Rakennan minulle rakkaassa pajassa käsintehtyjä moottoripyöriä, mistä olenkin tunnettu jo ennen julkisuuttani. Www.amty.fi tämä harrastus tappaa syksyn, talven, kylmyyden ja pimeyden.

3. Tässä blogissa kerään vinkkejä syksyn ja talven varalle. Miten itse jaksat syksyllä? Mistä saat parhaiten lisäenergiaa arkeen?
Niinkuin totesin jo edellisessä, treenin, terveellisen elämän, HYVÄN parisuhteen ja käsityöntaidolla saan voimaa ja energiaa pimeään-kauteen. Hyvänä ideana on keksiä itselle jotain uutta tekemistä pitkän talven varalle, ja nimenomaan sellaista mistä nauttii se pitää mielen virkeänä ja ”aika menee kuin mummulassa” AKISMI.

4. Sä kun olet Suomen ”rakkausguru” ja olette tehneet myös Ritan kanssa parisuhde- ja hyvinvointiohjelmaa niin mitä vinkkejä sulla olis pariskunnille tähän vuodenaikaan? Miten pitää kipinää yllä?
Mä en ole mikään opettaja, mutta omia kokemuksia olen jakanut ihmisten kanssa värikkäästä ja vaiherikkaasta elämästä johtuen, huonossakin repussa voi olla hyvät eväät !!! Parisuhde on elämämme kulmakivi, niin hyvin voit, kuinka hyvin parisuhteesi voi!!

Parisuhteen tekevät kaksi arvokasta ihmistä ja elämää… jos parisuhteesta puuttuu arvostus ja kunnioitus toista kohtaan, niin ollaan pahasti karilla ja sieltä pois-pääseminen voi olla vaikeaa, mutta mahdollista. MUUTOS LÄHTEE ITSESTÄ. Vain itseään muuttamalla voi parisuhteesi muuttua sekä toinen ihminen sen myötä, molempien on ymmärettävä tämä. Arjen pienet huomion osoitukset ja yllätykset toiselle pitää kyllä kipinän yllä, mutta ei se ilmaiseksi tule kuin ”Manulle illallinen” tottakai se aina vaatii, mutta palkitsee kyllä hotelliyönä.

5. Entäs taas, jos onkin sinkkuna? Mitä voi tehdä, ettei vaan jää himaan makaamaan, jos syksyn pimeys meinaa viedä voimat?
Sinkkuna hakisin uusia harrastus ja toiminta iltoja missä tapaa uusia ihmisiä, EI MIELELLÄÄN BAARIA. Keskittyy itseensä ja omaan hyvään oloon niin sitäkautta voit myöskin löytää itsellesi oikean ihmisen, eikä tule niitä kuuluisia HUTI-LYÖNTEJÄ niin paljon. Sinkku yksi iso sääntö! ALA SATUTA ITSEÄSI TÄSSÄ KARUSSA MAAILMASSA, VAAN KUUNTELE ITSEÄSI….. VOIMIA SINKUT!!!

6. Mitä uutta sulla on nyt syksyn aikaan tulossa tai työn alla?
Minulla on uutena projektina tallissa semmoinen OldSchool Harley Davidsson mikä kantaa teemaa ”vanhassa on viisaus” Old Hammer on pyörän nimi siittä tulee hieno, olen innoissani…. sitten tietysti Gladiaattorit kun tärähtää käyntiin niin kiire on taattu. Oma yrityksemme Ritaki Oy työllistää meitä omalta osaltaan, sekä vaimolle rakennan uuden keittiön kotiin ”lupasin sen yhdellä heikolla hetkellä”.

7. Meillä molemmilla on kokemusta reality-tv:n parista, mitä itse ajattelet siitä? Mitä se on antanut tai ottanut, niin sanotusti?
Reality TV- on todellista ja siellä ei voi kovinkaan paljon feikata sitä mikä olet. Vahva ihminen pärjää kyllä sen tuoman negatiivisuuden kanssa, mutta vahvuutta tarvitaan jos sinne on ajautunut, valintojahan nämä ovat elämässä ja kaikki me olemme samalla viivalla, kera ”muurahaisten valtuuksien”. Itselleni reality on tuonut ammatin ja mielenkiintoista työtä mistä nautin. Julkisuus on kyllä ottanut ison palan elämästäni ja tuonut ison opetuksen positiivisuudesta ja negatiivisuudesta. Ystäväpiiri on huomattavasti pienetynyt koska haluan vain ja ainoastaan aitoja ihmisiä rinnalleni.

Kuva: Aki Manninen, Rita Niemi-Manninen & mr.Putin (Private)

 

Terveisin,
Vikman Ozzy

Lue myös:
Ozzy Vikman: Mun vinkit miten selviytyä syksyn ja talven pimeydestä, part 1.
Nyt alkaa olla taas se aika vuodesta, milloin päivät lyhenevät nopeasti ja auringonvalo vähenee. Minusta alkaa todella helposti tulla kiukkuisempi, on vähemmän energiaa, ja enemmän synkkiä ajatuksia, koska en kestä kylmyyttä ja pimeyttä ollenkaan. En ole montaa kokonaista talvea viettänyt Suomessa, mutta nyt kun on oma perhe, niin on vaikeampi lähteä lämpöön pariksi kuukaudeksi. Jos sun kukkaron nyörit on liian tiukalla ja olet koko syksyn ja talven Suomessa, niin tässä muutamia vinkkejä multa sekä asiantuntijalta, miten on helpompi pärjätä kylmyyttä ja pimeyttä vastaan. Mukana laillistettu ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen.

Haastattelu yksinoikeudella! Sini Ariell Bonds: Meikkaan itseni 7minuutissa, hymy on paras asuste!

OHMYGOSSIP – Sini Ariell Bonds on kansainvälisesti tunnettu ja kuuluisa Pin up-malli Suomesta. Hän on myös, tv persoona, sekä iloinen ja kaunis julkisuuden henkilö. Saa nähdä mitkä ovat hänen kauneutensa salat!

Olet kasvona Pinup kulttuurille Suomessa. Miten tämä on vaikuttanut sinuun ja ihmisiin ympärilläsi?
Olen Pinupin esille tuoja vuodesta 2009. Taival on ollut täynnä hauskoja kokemuksia, upeita naisia mutta myös hyväksikäyttäjiä ja kateellisia panettelijoitakin. Olen vasta nyt alkanut ymmärtää miten kuvottavia ihmiset voivat oikeasti olla toisiaan kohtaan. Pinup on hyvää mieltä ja itsensä hyväksymistä, moni on saanut tästä liikkeestä hyvää mieltä ja uutta sisältöä elämäänsä. Onnellisuus ei ole rahalla mitattavissa.

Sini Ariell Bonds ©OHMYGOSSIP / Marika Kiviharju

Olet yksi harvoista julkisuudessa esiintyvistä ihmisistä, jotka hyväksyvät kaiken kokoiset naiset, koskaan tuomitse heitä ulkonäöllisistä syistä. Naiset tykkäävät työskennellä kanssasi, koska et ainoastaan sano ”jokainen hymyilevä nainen on kaunis”, vaan sinä todella teet töitä asian kanssa joka päivä erinäköisten ja kokoisten naisten kanssa. Kauanko olet pyörittänyt Pinup kisoja ja Pinup valokuvauksia studiollasi?
Aloitin Pinupin v.2009 ja loin Suomen ensimmäisen Pinup Mallikilpailun 2011, joka levisi ulkomaillekin asti, hyvän ja kauniin sanomansa vuoksi. Itsetuntoa parantavia valokuvauksia olen ohjannut vuodesta 2009 ja edelleenkin.

Kerrotko meille sinun kauneus rituaaleistasi. Onko joitain salaisuuksia joita haluaisit jakaa muille naisille?
Hmmmhh.. Puhdistan kasvot vauvojen pyllypyyhkeillä. Käytän Aloe Vera tuotteita ihon hoidossa. Revitalashia ripsiin ja Gaya Cosmeticin puhtaita mineraalimeikkejä jotka ei tuki ihoa. Meikkaan itseni 7minuutissa. Pohja, varjostukset, kulmat ja ripset, huulikiilto ja menoksi! Hymy on paras asuste!

 

Kuvat: Sini Ariell Bonds (©OHMYGOSSIP / Marika Kiviharju)

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

EXCLUSIVE HAASTATTELU: Ozzy Vikman – helsinkiläinen tosi-tv-tähti, isä, kirjailija, yrittäjä ja elämäntapamuutoksentekijä

OHMYGOSSIP – Ozzy Vikman on helsinkiläinen tosi-tv-tähti. Hän oli mukana ”Hurjat rakkauskilot” – tv-formaatissa ja pudotti ohjelman aikana hurjat 42,7 kiloa. Tässä haastattelussa kerrotaan muun muassa hänen kuulumisistaan, taustastaan ja tulevaisuuden haaveista.

Mistä sinut tunnetaan?
Minut tunnetaan Hurjat rakkauskilot -ohjelmasta. Sain laihdutettua 42,7 kiloa viiden kuukauden aikana. Kymmenen kiloa on tullut takaisin, koska selkäsärkyni pahenivat entisestään elämäntapamuutoksen aikana enkä ole pystynyt kuntoilemaan täysipainoisesti.

Mitä teet ja/tai olet tehnyt elämässäsi?
Olen toiminut myynnin- sekä markkinoinnin tehtävissä. Kun saavutin tehtävissäni tietyn asettamani tavoitteen, halusin jo siirtyä uuteen haasteeseen. Olen toiminut myös viihde- ja taidemaailman parissa. Olen tehnyt lisäksi mm. pieniä leffarooleja. Nuoruudessani alkanut ammattilaisjalkapalloilijaura katkesi harmillisesti polvi- ja selkävaivoihin.

Olen kirjoittanut runokirjan englanniksi nimeltä: A Thing Called Life. Debyyttikirjani sisältää 100 lyhyttä runoa. Runokirjani on arvosteltu USA:ssa kaksi kertaa eri kirja-arvostelijoiden toimesta. Toinen runokirjani arvostelijoista on maailman kovimpana kirja-arvostelijana tunnettu amerikkalainen Kirkus media. Kirjan kirjoittaminen oli minulle eräänlaista terapiaa ja runojen kirjoittaminen on suuri intohimoni. Kirjaa ei ole lanseerattu Suomessa. Voit lukea runojani facebookista; Ozzy Vikman Official -sivulta.

Tämänhetkinen kuntoilu/ ruokavalio?
Kuntoiluni on rajoittunutta kipujeni takia. Potkin kuitenkin aika ajoin jalkapalloa pikku tyttäreni Olivian kanssa. Meillä myös lauletaan ja soitetaan pianoa. Olivia alkaa tanssia välittömästi, kun soitan pianoa tai hän kuulee You Tubesta mieleisensä kappaleen. Taloyhtiössäni on oma kuntosali, jonne pääsen, kun vain painan hissinappia 1. kerrokseen. Teen lisäksi kevyttä aerobista harjoittelua, varsinkin selälleni, selkäkipujeni takia. Käyn kuntosalilla 3-4 kertaa viikossa sekä harrastan lisäksi lyhyitä kävelylenkkejä. Syön monipuolisesti, myös vihreätä salaattia, noudatan pieniä annoskokoja ja syön usein. En pidä makeisista, joten niitä en kuluta. Käytän lisäksi terveellistä kalaöljyä.

Mistä haaveilet ja mitkä ovat tulevaisuuden tavoitteesi?
Haluaisin laajentaa viihdealan skaalaani juontamiseen ja näyttelemiseen. Viihdyn erittäin hyvin kameran edessä ja haluan aiheuttaa erilaisia reaktioita ihmisissä. Monet ihmiset ovat kuin robotteja, vailla mitään erityisen vahvoja tunteita, joskaan näkyviä tunteita ei ole laisinkaan. Heihin haluaisin erityisesti voida vaikuttaa näyttelemisen kautta, herätellä heitä tuntemaan ja näyttämään tunteensa avoimemmin.

Tavoitteenani on olla hyvä isä ja aviomies. Lapseni Olivia on minulle erittäin tärkeä. En pysty tekemään kaikkia niitä asioita pienen lapseni kanssa, joita haluaisin kivuiltani tehdä, ja se harmittaa minua kovasti. Joskus teen enemmänkin kuin pystyisin ja sen jälkeen olen kipujeni vanki 2-3 päivää. Kipujen takia joudun olemaan välillä myös sikiöasennossa. Särkylääkkeitä olen vältellyt, koska ne turruttavat. Viimeinen kipujeni hoitomuoto on leikkaus.

Pikkulinnut lauloivat, että perheeseenne on tulossa pienokainen?
Haluankin onnitella teitä asian johdosta.

Kyllä tämä pitää paikkansa. Vaimoni laskettu aika on 19.9., johon on aikaa kuukausi. Jännittäähän tämä. Laukkua ollaan jo pakkaamassa ja odotellaan innokkaasti uutta pienokaista koko perhe, mukaan lukien ihana pikkuprinsessani Olivia.

Haluatko kiittää tässä henkilöitä, jotka auttoivat sinua elämäntapamuutoksen toteuttamisessa?
Kyllä ehdottomasti.

Haluan kiittää koko Kampin Lääkärikeskus Aavan tiimiä. En olisi pystynyt ilman heitä tähän elämäntapamuutossaavutukseeni. Olen heille erittäin kiitollinen. Olen heihin edelleenkin yhteydessä ajoittain ja he antavat minulle tukea sekä neuvoja. Kiitän myös Hurjat rakkauskilot tv-ohjelman ohjaaja, Susa Salmista ja personal traineriani Jussia. Suuri kiitos ja halaus menee lopuksi ihanalle vaimolleni Kristalle kaikesta siitä mitä hän on tehnyt ja tekee perheemme eteen.

Mitä haluat sanoa lukijoille?
Älä emmi aloittaa elämäntapamuutosta, koska jos sitä et aloita heti, se jää tekemättä. Myöhemmin on tulossa erikseen kalaöljyesittely Tuija Järvisen julkkisblogin puolella, joten ole kuulolla. Toivotan myös hyvää syksyn jatkoa!

 

Ozzy kuntosalilla.

Ozzyn treenattu olemus. Hurja 42,7 kilon painonpudotus takana.

Ozzy ja rakas tytär Olivia ulkoilemassa.

 

Haastattelu: Tuija Järvinen
Valokuvat: Ozzy Vikmanin kotialbumi

Exclusive haastattelu: Marianne Kallio – äiti, hoitoalan opiskelija, malli ja missiemo

OHMYGOSSIP – Julkisuudesta tuttu kaunotar Marianne Kallio on tunnettu viihdealan ammattilainen ja moniosaaja nuoresta iästään huolimatta. Hän on esiintynyt monissa tv-tuotannoissa mm. Viidakon tähtösissä ja Big Brotherissa. Hänen tiensä glamour-mallista on edennyt aina ”X treme Car Babes 2017” -mallikilpailun uudeksi missiemoksi saakka.

Kilpailu ei ole perusmalli – tai missikilpailu. Kilpailussa etsitään ”seksikästä naista”. Seuraavassa haastattelussa Marianne kertoo tämän hetken kuulumisensa.

Mitä sinulle kuuluu tällä hetkellä – tuore missiemo Marianne Kallio?
Kiitos hyvää. Olen vielä lomalla, mutta en ole kerennyt pitämään varsinaista lomaa. Minulla on kiireeni pienen tyttären äitinä, mallikilpailujen tuottamisen ja uuden asunnon järjestämisen sekä sisustamisen kanssa. Olen kylläkin innoissani uudesta ja mielenkiintoisesta missiemon pestistäni. Aion viedä läpi sen kunnialla.

Perusarki alkaa kohta jälleen ja opiskeluni jatkuvat vielä vuoden. Tähtään sen jälkeen suoraan sairaanhoitajan jatko-opintoihin. Työskenteleminen sairaanhoitajana sairaalan osastolla on kutsumustyötäni, jota erittäin mielelläni teen. Haaveenani on kuitenkin tulevaisuudessa seksologin ammatti, mikäli koulutusta järjestetään.

Miten päädyit missiemoksi?
Minua pyydettiin tähän pestiin ja vastasin myöntävästi. Minulla on erilaista kauneuskilpailukokemusta sekä lisäksi kokemusta viime vuodelta X treme Car Babes 2016 -mallikilpailusta, joten missiemona toimimiselleni on hyvät edellytykset. Olen iloinen ja tyytyväinen missiemon pestistä.

Oma mallikilpailukokemustausta on lisäksi apuna ja huomasin viime vuoden kilpailijana parantamisen varaa tässä mallikilpailussa. Huomasin myös, mikä homma toimi ja mikä ei. Näitä asioita pyrin korjaamaan ja parantamaan tänä vuonna. Haluan korostaa sitä, että tämä mallikilpailu ei ole perinteinen kauneuskilpailu vaan mallikilpailu. Mukana on hyvinkin erilaisia persoonia ja jokainen on seksikäs omalla erityisellä tavallaan.

Mitä ominaisuuksia korostat voittajaehdokkaalla yhtenä kilpailun tuomareista?
Korostan persoonaa ja sen rohkeaa esiintuomista, kykyä olla kameran edessä ja muuntautua tilanteen mukaan. Järjestämme ennen finaalia useita kuvaustilanteita, joissa olen kaikissa mukana taustatukena. Haluan myös nähdä kilpailijoiden kehityksen tämän kilpailumatkan aikana. Tarkoitus on myös tutustua kilpailijoihin. Rohkea luonne ja ennakkoluulottomuus ovat myös voittajan tärkeitä ominaisuuksia. Kommunikointikyky on myös tärkeä ominaisuus. Nämä kaikki ominaisuudet yhdessä muovaavat hyvän kokonaisuuden ja jostakin kilpailijasta saamme upean voittajan. Valitsemme lisäksi kaksi perintöprinsessaa.

Mitä palkintoja on luvassa voittajalle?
Suunnitteilla on vuoden 2018 kalenteri ja lukuisista kuvauksistamme jokainen saa itselleen kattavan valikoiman valokuvia mallikansiota varten. Luvassa on hyviä palkintoja, joita en halua tässä vaiheessa vielä paljastaa enempää. Mainetta ja kunniaa on kuitenkin luvassa kaikille.

Milloin ja missä mallikilpailu järjestetään?
Mallikilpailu järjestetään 30.9.2017 Autot & Viihde – viikonlopputapahtumassa Lahden messukeskuksessa. Toivotan kaikki tervetulleiksi tapahtumaan ja seuraamaan lisäksi luotsaamaani X treme Car Babes 2017 -mallikilpailua!

Haluatko vielä sanoa jotain lukijoillemme?
Viettäkää hyvä kesä ja nauttikaa siitä. Toteuttakaa itseänne ja nauttikaa elämästänne!

 

Teksti: Tuija Järvinen
Valokuvat: Mikael Häggblom