Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
21013 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Poliisi valvoo näkyvästi koulujen päättäjäisviikonloppuna

NordenBladet — Lapin poliisilaitos valvoo tehostetusti koulujen päättäjäisviikonvaihteessa. Valvonnassa poliisi puuttuu erityisesti nuorten päihteiden käyttöön ja järjestyshäiriöihin. Valvonnan painopistealueina ovat nuorten suosimat kokoontumispaikat, kuten esimerkiksi uimarannat, laavut ja puistot. Valvonnassa tehdään yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Näkyvän valvonnan tavoitteena on turvallinen päättäjäisviikonvaihde ilman järjestyshäiriöitä tai rikoksen uhriksi joutumista.Alkoholi- ja tupakkatuotteet ovat kiellettyjä alle 18-vuotiailta- Aina tätä ei noudateta ja tällaisessa poliisi puuttuu alaikäisten päihteiden hallussa pitämiseen, kokeiluun ja käyttöön. Alaikäisten alkoholin hallussapidosta voi seurata sakkorangaistus ja asiasta ilmoitetaan aina alkoholia hallussa pitäneen nuoren huoltajille ja lisäksi lastensuojeluviranomaisille. Muistutamme myös, että alkoholin välittäminen alaikäiselle on rangaistava teko, painottaa vanhempi rikoskonstaapeli Varpu Saapunki Lapin poliisilaitokselta. Pelisäännöt kannattaa sopia ennakkoonVanhempien on hyvä sopia yhteisistä pelisäännöistä lastensa ja nuortensa kanssa ja on hyvä olla illan mittaan yhteydessä lapsiinsa. Kotiintuloajoista on syytä sopia hyvissä ajoin ja niiden noudattamista tulee valvoa sekä olla tietoinen siitä, missä lapset ja nuoret liikkuvat.- Kaveria ei jätetä, joten nuorten tulee pitää toisistaan huolta ja hakea viipymättä apua, jos illan aikana kaikesta huolimatta sattuu jotain ikävää. Oma apu ei aina ole paras apu ja turvallinen aikuinen tulee pyytää hätiin matalalla kynnyksellä. Hätänumero 112 auttaa tietysti myös tarvittaessa, kertaa Saapunki. Vanhemmat, vastatkaa tuntemattomaankin numeroon ja olkaa saatavillaPoliisi soittaa usein niin, että soittajan numeroa ei näy. Vanhempia kehotetaan olemaan saatavilla ja vastaamaan myös tuntemattomaan numeroon, koska ensisijaisesti vanhemmat ovat ne, jotka hakevat nuoren kotiin, jos kaikki ei suju odotetulla tavalla.- Suurin osa lapsista ja nuorista juhlii koulujen päättymistä tänäkin kesänä siististi ja ongelmitta, mutta nämä kaikille mukavan päättäriviikonvaihteen ohjeet kannattaa pitää mielessä, päättää Saapunki. Lapin poliisilaitos onnittelee kaikkia valmistuneita ja koulunsa päättäneitä sekä toivottaa rentoa kesälomaa kaikille lomansa nyt aloittaville.

Lapin poliisilaitos valvoo tehostetusti koulujen päättäjäisviikonvaihteessa. Valvonnassa poliisi puuttuu erityisesti nuorten päihteiden käyttöön ja järjestyshäiriöihin. Valvonnan painopistealueina ovat nuorten suosimat kokoontumispaikat, kuten esimerkiksi uimarannat, laavut ja puistot. Valvonnassa tehdään yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Näkyvän valvonnan tavoitteena on turvallinen päättäjäisviikonvaihde ilman järjestyshäiriöitä tai rikoksen uhriksi joutumista.

Alkoholi- ja tupakkatuotteet ovat kiellettyjä alle 18-vuotiailta

– Aina tätä ei noudateta ja tällaisessa poliisi puuttuu alaikäisten päihteiden hallussa pitämiseen, kokeiluun ja käyttöön. Alaikäisten alkoholin hallussapidosta voi seurata sakkorangaistus ja asiasta ilmoitetaan aina alkoholia hallussa pitäneen nuoren huoltajille ja lisäksi lastensuojeluviranomaisille. Muistutamme myös, että alkoholin välittäminen alaikäiselle on rangaistava teko, painottaa vanhempi rikoskonstaapeli Varpu Saapunki Lapin poliisilaitokselta. 

Pelisäännöt kannattaa sopia ennakkoon

Vanhempien on hyvä sopia yhteisistä pelisäännöistä lastensa ja nuortensa kanssa ja on hyvä olla illan mittaan yhteydessä lapsiinsa. Kotiintuloajoista on syytä sopia hyvissä ajoin ja niiden noudattamista tulee valvoa sekä olla tietoinen siitä, missä lapset ja nuoret liikkuvat.

– Kaveria ei jätetä, joten nuorten tulee pitää toisistaan huolta ja hakea viipymättä apua, jos illan aikana kaikesta huolimatta sattuu jotain ikävää. Oma apu ei aina ole paras apu ja turvallinen aikuinen tulee pyytää hätiin matalalla kynnyksellä. Hätänumero 112 auttaa tietysti myös tarvittaessa, kertaa Saapunki. 

Vanhemmat, vastatkaa tuntemattomaankin numeroon ja olkaa saatavilla

Poliisi soittaa usein niin, että soittajan numeroa ei näy. Vanhempia kehotetaan olemaan saatavilla ja vastaamaan myös tuntemattomaan numeroon, koska ensisijaisesti vanhemmat ovat ne, jotka hakevat nuoren kotiin, jos kaikki ei suju odotetulla tavalla.

– Suurin osa lapsista ja nuorista juhlii koulujen päättymistä tänäkin kesänä siististi ja ongelmitta, mutta nämä kaikille mukavan päättäriviikonvaihteen ohjeet kannattaa pitää mielessä, päättää Saapunki. 

Lapin poliisilaitos onnittelee kaikkia valmistuneita ja koulunsa päättäneitä sekä toivottaa rentoa kesälomaa kaikille lomansa nyt aloittaville.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Vakava liikenneonnettomuus Jyväskyläntiellä Orivedellä

NordenBladet — Oriveden pohjoispuolella Jyväskyläntiellä Länkipohjan kohdalla on tapahtunut vakava liikenneonnettomuus.Oriveden pohjoispuolella Jyväskyläntiellä Länkipohjan kohdalla on tapahtunut vakava liikenneonnettomuus. Onnettomuudessa rekka ja henkilöauto ovat törmänneet. Henkilöauton kuljettaja menehtyi.Poliisi ohjaa liikennettä onnettomuuspaikan kohdalla noin kello 03 asti.

Oriveden pohjoispuolella Jyväskyläntiellä Länkipohjan kohdalla on tapahtunut vakava liikenneonnettomuus.

Oriveden pohjoispuolella Jyväskyläntiellä Länkipohjan kohdalla on tapahtunut vakava liikenneonnettomuus. Onnettomuudessa rekka ja henkilöauto ovat törmänneet. Henkilöauton kuljettaja menehtyi.

Poliisi ohjaa liikennettä onnettomuuspaikan kohdalla noin kello 03 asti.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Auton ja polkupyörän törmäys Varkaudessa

NordenBladet — Poliisi kaipaa havaintoja 31.5.2022 noin klo 17.50 pyöräilijän eteen kääntyneestä autoilijasta.Polkupyöräilijä ajoi Pirtinvirran sillan suunnasta Taipaleentien ja Wredenkadun risteykseen. Pyöräilijän oli tarkoitus jatkaa suojatien yli Taipaleentien suuntaisesti, kun samaan aikaan Taipaleentietä ajanut auto oli kääntynyt kulkusuunnassaan oikealle suoraan polkupyörän eteen siten, että polkupyöräilijä oli törmännyt auton oikeaan takaoveen. Autoilija ei ollut pysähtynyt paikalle, vaan oli jatkanut matkaansa Päiviönsaareen. Autoilijaa pyydetään ilmoittautumaan poliisille. Autoon ja kuljettajaan liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen [email protected], vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 455 ma-pe klo 08-16.15. 

Poliisi kaipaa havaintoja 31.5.2022 noin klo 17.50 pyöräilijän eteen kääntyneestä autoilijasta.

Polkupyöräilijä ajoi Pirtinvirran sillan suunnasta Taipaleentien ja Wredenkadun risteykseen. Pyöräilijän oli tarkoitus jatkaa suojatien yli Taipaleentien suuntaisesti, kun samaan aikaan Taipaleentietä ajanut auto oli kääntynyt kulkusuunnassaan oikealle suoraan polkupyörän eteen siten, että polkupyöräilijä oli törmännyt auton oikeaan takaoveen. Autoilija ei ollut pysähtynyt paikalle, vaan oli jatkanut matkaansa Päiviönsaareen. Autoilijaa pyydetään ilmoittautumaan poliisille. 

Autoon ja kuljettajaan liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 455 ma-pe klo 08-16.15.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Siilinjärvellä poliisia karkuun ajaneen henkilöllisyys on selvinnyt

NordenBladet — Poliisi kiittää vihjeistä jotka auttoivat moottoripyöräilijän henkilöllisyyden selvittämisessä.Eilen 31.5. Siilinjärvellä poliisia karkuun ajaneen moottoripyörän kuljettajan henkilöllisyys on selvinnyt. Poliisi kiittää lukuisista vihjeistä, jotka auttoivat asian selvittämisessä. Poliisi jatkaa asian tutkintaa. Tutkintanimikkeinä ovat ainakin törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, ajoneuvorikkomus ja niskoittelu poliisia vastaan.

Poliisi kiittää vihjeistä jotka auttoivat moottoripyöräilijän henkilöllisyyden selvittämisessä.

Eilen 31.5. Siilinjärvellä poliisia karkuun ajaneen moottoripyörän kuljettajan henkilöllisyys on selvinnyt. Poliisi kiittää lukuisista vihjeistä, jotka auttoivat asian selvittämisessä. Poliisi jatkaa asian tutkintaa. Tutkintanimikkeinä ovat ainakin törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, ajoneuvorikkomus ja niskoittelu poliisia vastaan.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Helsingin poliisi on kirjannut kolme rikosilmoitusta MM-juhlinnasta – kaksi henkilöä otettiin kiinni

NordenBladet — Helsingin poliisi tutkii vahingontekoja, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamista ja niskoittelua, jotka tapahtuivat jääkiekon maailmanmestaruuden kansanjuhlassa kaupungilla. Rikosilmoitukset ja kiinniotot koskevat tapahtumia yöllä 29.–30. toukokuuta.Poliisi epäilee, että 19-vuotias mies hyppi poliisiauton katolla Pohjoisesplanadilla. Tapausta tutkitaan rikosnimikkeellä vahingonteko. Lisäksi miestä epäillään niskoittelusta poliisia vastaan. Poliisi otti miehen kiinni poliisilain perusteella.Toistaiseksi tuntemattoman henkilön puolestaan epäillään piirtäneen poliisiauton takaosaan tagin. Ajoneuvo oli pysäköitynä Pohjoisesplanadilla Havis Amandan -patsaan läheisyyteen tapahtuma-aikaan. Juttu on kirjattu rikosnimikkeellä vahingonteko.Toista 19-vuotiasta miestä epäillään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. Hän kiipesi Havis Amanda -patsaan suoja-aidan yli ja vastusti vartijoita, jotka yrittivät estää aidan ylittämisen.Lisäksi poliisi otti kiinni 21-vuotiaan miehen poliisilakiperusteisesti, koska hän kiipesi vahvasti päihtyneenä Havis Amandan päälle.

Helsingin poliisi tutkii vahingontekoja, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamista ja niskoittelua, jotka tapahtuivat jääkiekon maailmanmestaruuden kansanjuhlassa kaupungilla. Rikosilmoitukset ja kiinniotot koskevat tapahtumia yöllä 29.–30. toukokuuta.

Poliisi epäilee, että 19-vuotias mies hyppi poliisiauton katolla Pohjoisesplanadilla. Tapausta tutkitaan rikosnimikkeellä vahingonteko. Lisäksi miestä epäillään niskoittelusta poliisia vastaan. Poliisi otti miehen kiinni poliisilain perusteella.

Toistaiseksi tuntemattoman henkilön puolestaan epäillään piirtäneen poliisiauton takaosaan tagin. Ajoneuvo oli pysäköitynä Pohjoisesplanadilla Havis Amandan -patsaan läheisyyteen tapahtuma-aikaan. Juttu on kirjattu rikosnimikkeellä vahingonteko.

Toista 19-vuotiasta miestä epäillään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. Hän kiipesi Havis Amanda -patsaan suoja-aidan yli ja vastusti vartijoita, jotka yrittivät estää aidan ylittämisen.

Lisäksi poliisi otti kiinni 21-vuotiaan miehen poliisilakiperusteisesti, koska hän kiipesi vahvasti päihtyneenä Havis Amandan päälle.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi kohdistaa valvontansa nuoriin viikonloppuna

NordenBladet — Koulujen päätösviikonloppu lähestyy ja Pohjanmaalla poliisi kohdistaa voimavarat päihdevalvontaan ja häiriökäyttäytymisen sekä rikosten ehkäisyyn.Loppuviikosta valvonta kohdistuu alkoholin välittämiseen ja viikonloppuna puututaan valvonnassa nuorten laittomaan alkoholin nauttimiseen ja hallussapitoon alueilla, joissa entuudestaan tiedetään nuorten kokoontuvan.Juhlia saa tietenkin mutta tietyistä pelisäännöistä poliisista halutaan muistuttaa:Alkoholijuomissa on 18 vuoden ikäraja, jos on jäänyt jollekin epäselväksiSovi kotiintuloajoistaPidä puhelin päällä ja vastaa jos joku soittaa, myös tuntemattomasta numerosta soittavat, tämä sääntö koskee sekä nuoria että vanhempiaKaveria ei jätetä, pidä siis huolta kaverista ja pyydä kaveria pitämään huolta sinustaJuhlissa juhlitaan eikä riidellä ja tapellaParhaimmissa juhlissa ei tarvita poliisiaViikonloppuna on poliisin lisäksi myös moni muu viranomainen ja taho auttamassa ja turvaamassa nuoria heidän juhlinnassaan. Apua saa aina pyytää näiltä ja juttelemaan saa tulla milloin vaan. Jos hätä on suuri ja apua tarvitaan kiireellisesti, palvelee hätäkeskus tutussa numerossa 112. 

Koulujen päätösviikonloppu lähestyy ja Pohjanmaalla poliisi kohdistaa voimavarat päihdevalvontaan ja häiriökäyttäytymisen sekä rikosten ehkäisyyn.

Loppuviikosta valvonta kohdistuu alkoholin välittämiseen ja viikonloppuna puututaan valvonnassa nuorten laittomaan alkoholin nauttimiseen ja hallussapitoon alueilla, joissa entuudestaan tiedetään nuorten kokoontuvan.

Juhlia saa tietenkin mutta tietyistä pelisäännöistä poliisista halutaan muistuttaa:

  • Alkoholijuomissa on 18 vuoden ikäraja, jos on jäänyt jollekin epäselväksi
  • Sovi kotiintuloajoista
  • Pidä puhelin päällä ja vastaa jos joku soittaa, myös tuntemattomasta numerosta soittavat, tämä sääntö koskee sekä nuoria että vanhempia
  • Kaveria ei jätetä, pidä siis huolta kaverista ja pyydä kaveria pitämään huolta sinusta
  • Juhlissa juhlitaan eikä riidellä ja tapella
  • Parhaimmissa juhlissa ei tarvita poliisia

Viikonloppuna on poliisin lisäksi myös moni muu viranomainen ja taho auttamassa ja turvaamassa nuoria heidän juhlinnassaan. Apua saa aina pyytää näiltä ja juttelemaan saa tulla milloin vaan. Jos hätä on suuri ja apua tarvitaan kiireellisesti, palvelee hätäkeskus tutussa numerossa 112.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ekologisesti kestävä talouspolitiikka tulevien vuosien haasteena: yhteiskunnan rakenteisiin vaaditaan merkittäviä muutoksia

NordenBladet — Professori Sir Partha Dasguptan mukaan tarvitsemme perustavanlaatuisen muutoksen siihen, miten ajattelemme, toimimme ja mittaamme menestystä. Dasgupta puhui keskiviikkona talousneuvoston järjestämässä talouspolitiikkakonferenssissa, jonka teemana oli ekologisesti kestävä talouspolitiikka 2020-luvulla. Keskustelujen pohjana oli laajaa kansainvälistä huomiota saanut ”Dasguptan raportti”, joka korostaa luonnon monimuotoisuuden taloudellista merkitystä. Konferenssissa pohdittiin, mitä raportin toimeenpano vaatii Suomelta.Dasguptan johdolla vuonna 2021 laadittu raportti korostaa tarvetta ympäristön ja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen; ihmiskunta ja talous ovat riippuvaisia luonnon tarjoamista palveluista ja luontoa tulisi ajatella yhtenä pääoman muotona taloudellisen ja sosiaalisen pääoman rinnalla.”Luontopääoma on supistunut voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Väestön kasvun hillinnällä on merkittävä vaikutus luontopääoman riittävyyteen, mutta meidän on myös ryhdyttävä hinnoittelemaan luontopalveluja ylikysynnän hillitsemiseksi. Samalla tarvitsemme perustavanlaatuisen muutoksen siihen, miten ajattelemme, toimimme ja mittaamme menestystä. Jotta taakanjako voi toteutua järkevällä tavalla, vaaditaan myös ylikansallisia rahoitusjärjestelmiä”, avasi Dasgupta raportin havaintoja.Talousneuvoston puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin muistutti avauspuheenvuorossaan, että ilmastopolitiikassa globaaliin kriisiin on jo havahduttu, ja nyt vastaavaa poliittista tahtotilaa vaaditaan luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi.”On ensisijaisen tärkeää löytää keino yhdistää talouspoliittiset tavoitteet luonnon kestävyyteen. Vain siten voimme turvata maapallon ekologisen kantokyvyn ja tulevien sukupolvien hyvinvoinnin”, Marin puhui. Selvitys luonnon monimuotoisuuden talousulottuvuuksista käynnissäYmpäristöministeriö käynnisti maaliskuussa selvityksen, jossa selvitetään Suomen talouden ja luonnon monimuotoisuuden välisiä kytköksiä. Selvityksen on määrä valmistua tammikuussa 2023. Ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari alleviivasi talouden ja luonnon vahvaa kytköstä.”Meidän tulee nähdä luontopääoma kansallisvarallisuutena kuten mikä tahansa muu omaisuus ja hoitaa sitä tulevia sukupolvia ajatellen. Mitä nopeammin toimimme luontokadon pysäyttämiseksi sitä vähemmän joudumme toimista maksamaan. Luontokadon torjunta – kuten ilmastonmuutos – on kytkettävä kaikkeen päätöksentekoon. Sen on ohjattava taloutta kohti vihreää siirtymää ja viime kädessä kaikkea ihmisen toimintaa.”Käynnissä olevan työn tavoitteena on selvittää muun muassa mitkä luontokadon ratkaisemiseen liittyvät kysymykset ovat Suomen talouden kannalta keskeisimpiä, ja millaisia vaikutuksia luonnon monimuotoisuuden tilalla on taloudelle. ”Suomelta vauraana ja kehittyneenä maana vaaditaan jämerää otetta luontokadon torjunnassa jo senkin vuoksi, että kulutuksemme jättää omaa osaamme suuremman jalanjäljen. Luontokatoa on torjuttava monikansallisella yhteistyöllä. Toisaalta paikallisilla toimilla voidaan saavuttaa paljon, ja siksi jokainen teko luontokadon torjumiseksi on tärkeä.”Työ monimuotoisuuteen liittyvien riskien määrittelemisessä vasta alkamassaValtiovarainministeri Annika Saarikko painotti puheenvuorossaan, että luonnon monimuotoisuuden turvaaminen taloudellisella ohjauksella on haastavaa, ja työ luonnon monimuotoisuuteen liittyvien riskien tunnistamisessa ja määrittelemisessä on vasta alkamassa.”Ilmastonmuutoksen hillinnässä keinoina on käytetty muun muassa päästöperusteisia veroja ja päästökauppaa. Luonnon monimuotoisuutta on kuitenkin vaikeaa ratkaista yhtä suoraviivaisella taloudellisella ohjauksella. Niinpä verojen ja maksujen ohella keinovalikoimaan tulee sisällyttää myös lainsäädäntö ja sitä kevyemmät toimet, kuten neuvonta ja vapaaehtoiset sitoumukset”, puhui Saarikko.Saarikko kertoi, että Suomen ja Indonesian johtamassa valtiovarainministereiden ilmastokoalitiossa pohditaan parhaillaan, kuinka biodiversiteetti- ja luontokatonäkökohdat kytketään mukaan ilmastokoalition työhön. ”Raportti luontoon liittyvistä riskeistä ja politiikkalinjausten suosituksista julkaistaan kesäkuussa. Se tähtää siihen, että me valtiovarainmisterit voisimme paremmin tunnistaa luontokadon taloudelliset vaikutukset ja riskit, ja ottaa ne huomioon talouspolitiikan suunnittelussa kokonaisvaltaisesti.”

Professori Sir Partha Dasguptan mukaan tarvitsemme perustavanlaatuisen muutoksen siihen, miten ajattelemme, toimimme ja mittaamme menestystä. Dasgupta puhui keskiviikkona talousneuvoston järjestämässä talouspolitiikkakonferenssissa, jonka teemana oli ekologisesti kestävä talouspolitiikka 2020-luvulla. Keskustelujen pohjana oli laajaa kansainvälistä huomiota saanut ”Dasguptan raportti”, joka korostaa luonnon monimuotoisuuden taloudellista merkitystä. Konferenssissa pohdittiin, mitä raportin toimeenpano vaatii Suomelta.

Lähde: ym.fi

Tekstiviestihuijausten takana ollut Flubot -vakoiluhaittaohjelma ajettiin alas viranomaisyhteistyöllä

NordenBladet — Suomen poliisi on osallistunut kansainväliseen, Europolin koordinoimaan operaatioon, jossa ajettiin alas poikkeuksellisen vakavia tuhoja aiheuttanut Flubot-vakoiluhaittaohjelma. Kyseinen Android-puhelimiin vaikuttanut haittaohjelma levisi aggressiivisesti ympäri maailmaa vuoden 2020 joulukuusta lähtien.Flubot-nimellä kulkenut haittaohjelma levisi tekstiviesteillä lähetettyjen linkkien mukana, minkä kautta rikolliset saivat haltuunsa salasanoja, pankkitunnuksia ja muita arkaluontoisia tietoja.– Flubot on globaalisti tarkastellen kaikkein nopeimmin levinnyt haittaohjelma tähän mennessä, suoranainen vitsaus. Sen alasajo on näin ollen suuri saavutus, kuvaa rikoskomisario Marko Leponen Keskusrikospoliisista.– Suomessa haittaohjelma levisi muun muassa Postin nimissä kalastelutekstiviesteinä. Uhrit ovat kärsineet paitsi taloudellisista vahingoista myös identiteettivarkauksien seurauksista, Leponen jatkaa.Suomi on Espanjan lisäksi maa, jossa Flubot ehti aiheuttaa eniten tuhoja ja tämä oli yksi syy, jonka takia Suomi oli aktiivinen toimija 11 maan toteuttamassa kansainvälisessä operaatiossa. Operaatiota koordinoi Euroopan poliisivirasto Europol ja siihen osallistuivat Suomen lisäksi Australia, Belgia, Unkari, Irlanti, Romania, Ruotsi, Sveitsi, Espanja, Alankomaat ja Yhdysvallat. Varsinaisen alasajon teki Alankomaiden poliisi toukokuussa. – Suomen poliisi on tehostanut kyberrikosten havainnointia ja autoimme tässä kansainvälisessä operaatiossa. Tuotimme tietoa, jonka avulla vakoiluhaittaohjelma saatiin kaadettua. Kotimaassa yhteistyö Kyberturvallisuuskeskuksen kanssa oli tiedon tuottamisessa olennaista, Leponen sanoo. Esitutkinta haittaohjelman takana olevien rikollisten saattamiseksi rikosvastuuseen on kesken ja tutkinnasta vastaa Europol. Suomi tukee tarvittaessa tutkintaa. Näin Flubot toimiFlubot levisi Android-puhelimiin lähetettyjen tekstiviestien kautta. Viestissä saattoi olla esimerkiksi tekaistu ilmoitus saapuneesta vastaajaviestistä tai postipaketista ja kehotus klikata viestissä olevaa linkkiä. Viestissä tulleesta linkistä painamalla käyttäjän puhelimeen asentui Flubot -haittaohjelma, jonka avulla rikolliset pystyivät kiertämään puhelimen turvamekanismit, pääsemään käsiksi puhelimessa oleviin tietoihin ja varastamaan esimerkiksi pankkitunnuksia ja muita arkaluontoisia tietoja.Flubot pääsi käsiksi myös puhelimen yhteystietoihin ja pystyi lähettämään haittaohjelman sisältävää linkkiä edelleen saastuneen puhelimen omistajan yhteystiedoille, mikä aiheutti haittaohjelman nopean leviämisen.Linkki Europolin tiedotteeseen aiheesta

Suomen poliisi on osallistunut kansainväliseen, Europolin koordinoimaan operaatioon, jossa ajettiin alas poikkeuksellisen vakavia tuhoja aiheuttanut Flubot-vakoiluhaittaohjelma. Kyseinen Android-puhelimiin vaikuttanut haittaohjelma levisi aggressiivisesti ympäri maailmaa vuoden 2020 joulukuusta lähtien.

Flubot-nimellä kulkenut haittaohjelma levisi tekstiviesteillä lähetettyjen linkkien mukana, minkä kautta rikolliset saivat haltuunsa salasanoja, pankkitunnuksia ja muita arkaluontoisia tietoja.

– Flubot on globaalisti tarkastellen kaikkein nopeimmin levinnyt haittaohjelma tähän mennessä, suoranainen vitsaus. Sen alasajo on näin ollen suuri saavutus, kuvaa rikoskomisario Marko Leponen Keskusrikospoliisista.

– Suomessa haittaohjelma levisi muun muassa Postin nimissä kalastelutekstiviesteinä. Uhrit ovat kärsineet paitsi taloudellisista vahingoista myös identiteettivarkauksien seurauksista, Leponen jatkaa.

Suomi on Espanjan lisäksi maa, jossa Flubot ehti aiheuttaa eniten tuhoja ja tämä oli yksi syy, jonka takia Suomi oli aktiivinen toimija 11 maan toteuttamassa kansainvälisessä operaatiossa. Operaatiota koordinoi Euroopan poliisivirasto Europol ja siihen osallistuivat Suomen lisäksi Australia, Belgia, Unkari, Irlanti, Romania, Ruotsi, Sveitsi, Espanja, Alankomaat ja Yhdysvallat. Varsinaisen alasajon teki Alankomaiden poliisi toukokuussa. 

– Suomen poliisi on tehostanut kyberrikosten havainnointia ja autoimme tässä kansainvälisessä operaatiossa. Tuotimme tietoa, jonka avulla vakoiluhaittaohjelma saatiin kaadettua. Kotimaassa yhteistyö Kyberturvallisuuskeskuksen kanssa oli tiedon tuottamisessa olennaista, Leponen sanoo. 

Esitutkinta haittaohjelman takana olevien rikollisten saattamiseksi rikosvastuuseen on kesken ja tutkinnasta vastaa Europol. Suomi tukee tarvittaessa tutkintaa. 

Näin Flubot toimi

  • Flubot levisi Android-puhelimiin lähetettyjen tekstiviestien kautta. Viestissä saattoi olla esimerkiksi tekaistu ilmoitus saapuneesta vastaajaviestistä tai postipaketista ja kehotus klikata viestissä olevaa linkkiä. 
  • Viestissä tulleesta linkistä painamalla käyttäjän puhelimeen asentui Flubot -haittaohjelma, jonka avulla rikolliset pystyivät kiertämään puhelimen turvamekanismit, pääsemään käsiksi puhelimessa oleviin tietoihin ja varastamaan esimerkiksi pankkitunnuksia ja muita arkaluontoisia tietoja.
  • Flubot pääsi käsiksi myös puhelimen yhteystietoihin ja pystyi lähettämään haittaohjelman sisältävää linkkiä edelleen saastuneen puhelimen omistajan yhteystiedoille, mikä aiheutti haittaohjelman nopean leviämisen.

Linkki Europolin tiedotteeseen aiheesta

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kurikassa kadonnut vanhus on löytynyt

NordenBladet — Kurikan Jalasjärvellä 31.5.2022 kadonnut vanhus on omatoimisesti ja hyväkuntoisena palannut takaisin kotiin.Poliisi kiittää kaikkia etsintään osallistuneita. Asiasta ei tiedoteta enempää.Asiassa aiemmin julkaistuja uutisia1.6.2022 Kurikassa kadonnut vanhus

Kurikan Jalasjärvellä 31.5.2022 kadonnut vanhus on omatoimisesti ja hyväkuntoisena palannut takaisin kotiin.

Poliisi kiittää kaikkia etsintään osallistuneita. Asiasta ei tiedoteta enempää.

Asiassa aiemmin julkaistuja uutisia

1.6.2022 Kurikassa kadonnut vanhus

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Utsjoen Tenonlaaksoon Suomen kuudes maisemanhoitoalue – ensimmäinen saamelaisten kotiseutualueelle

NordenBladet — Ympäristöministeriö on perustanut maisemanhoitoalueen Utsjoen Tenonlaaksoon. Tenonlaakson maisemanhoitoalueen tarkoituksena on alueen luonnon- ja kulttuurimaiseman kauneuden, historiallisten ominaispiirteiden ja niihin liittyvien arvojen säilyttäminen ja hoitaminen. Laajuudeltaan alue on 6208 hehtaaria ja se käsittää Tenon jokivarren kyliä ja maisemia.Ympäristöministeriö ja Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusYmpäristöministeriö on perustanut maisemanhoitoalueen Utsjoen Tenonlaaksoon. Tenonlaakson maisemanhoitoalueen tarkoituksena on alueen luonnon- ja kulttuurimaiseman kauneuden, historiallisten ominaispiirteiden ja niihin liittyvien arvojen säilyttäminen ja hoitaminen. Maisemanhoitoalue perustettiin luonnonsuojelulain nojalla.”Erityisen merkittävää on, että Tenonlaakso on maamme ensimmäinen saamelaisten kotiseutualueille perustettu maisemanhoitoalue. Ympäristöministeriö kiittää lämpimästi alueen valmisteluun osallistuneita tahoja ja asukkaita määrätietoisesta toiminnasta koko Euroopan mittakaavassa ainutlaatuisten maisemien vaalimisessa. Tenonlaakson maisemanhoitoalue vahvistaa maamme maisemanhoitoalueiden verkostoa”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari.​​​​​​​Aloitteen maisemanhoitoalueen perustamisesta teki Karigasniemen kyläyhdistys ry. Perustamista on valmisteltu Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen johtamassa hankkeessa kiinteässä yhteistyössä paikallisten asukkaiden ja eri sidosryhmien kesken. Utsjoen kunta on tukenut hanketta.Tavoitteena edistää luonto- ja maisema-arvojaTenonlaakson maisemanhoitoalueen tavoitteena on innostaa maanomistajia ja alueen yrittäjiä pitkäjänteiseen kulttuurimaiseman hoitoon. Alueen perustamispäätökseen sisältyy suosituksia maisemanhoidon käytännön toteuttamista varten. Päätöksen tukena on alueen maisemanhoito- ja käyttösuunnitelma, jossa tehdään selkoa alueen arvoista sekä maisemanhoidon toteuttamisen keinoista. Maisemanhoitoalue käsittää Tenon jokivarren kyliä ja maisemia noin 40 kilometrin matkalla Piesjoelta Nuvvukseen. Lännessä se rajautuu jokiuomaa pitkin kulkevaan Norjan vastaiseen valtakunnanrajaan ja idässä Paistunturin erämaan tunturiylänköön. Laajuudeltaan alue on 6208 hehtaaria. Siitä reilusti yli puolet on yksityisomistuksessa, kuuluen 638:lle maanomistajalle. Valtion maata on 2340 ha.Tenonlaakso on Suomen pisin laaksomuodostuma​​​​​​​Tenonlaakso on paikoitellen jopa 200–300 metriä syvä. Komean virran ja sitä ympäröivien tunturiselänteiden maisema on poikkeuksellisen näyttävä. Jokilaakson elinvoimainen kulttuurimaisema perustuu vanhaan ja uuteen asutukseen ja siihen liittyvään rakennuskantaan, peltoihin, kenttiin, kalastusalueisiin ja matkailuyrityksiin. Asutusvyöhykettä reunustavat jyrkät, tunturikoivujen peittämät rinteet sekä puuttomat ja kiviset, luonnontilaiset lakialueet. Vapaana virtaava Tenojoki on tarjonnut seudun asukkaille ympärivuotisen ravinnon ja hyvät kulkuyhteydet. Perinteiset elinkeinot ovat perustuneet kalastukseen, poronhoitoon, pienkarjan hoitoon ja metsästykseen. Kylämaisemiin vaikuttanut karjanhoito perustui alkujaan luonnonniittyjen hyödyntämiseen. Varsinainen maatalous tuli alueelle uudisasutuksen myötä 1700-luvulta lähtien. Nykyään poronhoito ja peltojen viljely rehuksi ovat kulttuurimaiseman säilyttäjinä merkittävässä asemassa. Lohen pyytäminen on tärkeä osa paikalliskulttuuria. Alueelle on kehittynyt omaleimainen jokisaamelainen kulttuuri. Rakennuskanta on vanhimmilta osiltaan peräisin 1800-luvulta. Luonnonsuojelulain nojalla voidaan perustaa erityisiä maisemanhoitoalueita. Niiden avulla vaalitaan muun muassa luonnon- tai kulttuurimaisemaa sekä alueiden historiallisia ominaispiirteitä. Maisemanhoitoalueet perustetaan yhteistyössä paikallisten toimijoiden, kuten kyläyhdistysten ja kuntien kanssa. Aikaisemmin on ympäristöministeriön päätöksellä perustettu viisi valtakunnallista maisemanhoitoaluetta: Raaseporin Skärlandetiin, Kauhajoen Hyypänjokilaaksoon, Pelkosenniemen Kairalan ja Luiron kyliin, Simoon sekä Sotkamon Naapurinvaaraan. Lisäksi ELY-keskusten päätöksellä on perustettu kaksi maakunnallista maisemanhoitoaluetta: Sallan Saijaan ja Suomussalmen vienalaiskyliin.LisätietojaTapio Heikkilä
ympäristöneuvos
ympäristöministeriö
p. 0295 250 166
[email protected]
Marjut Kokko
ylitarkastaja
Lapin ELY-keskus
p. 0295 037 380
[email protected]
Taina Pieski
kunnanjohtaja
Utsjoki
p. 050 5351574
[email protected]

Ympäristöministeriö on perustanut maisemanhoitoalueen Utsjoen Tenonlaaksoon. Tenonlaakson maisemanhoitoalueen tarkoituksena on alueen luonnon- ja kulttuurimaiseman kauneuden, historiallisten ominaispiirteiden ja niihin liittyvien arvojen säilyttäminen ja hoitaminen. Laajuudeltaan alue on 6208 hehtaaria ja se käsittää Tenon jokivarren kyliä ja maisemia.

Lähde: ym.fi