NordenBladet — Valtioneuvosto pitää tärkeänä ajoneuvojen kiertotalouden edistämistä. Kiertotalouteen siirtyminen vähentää ajoneuvojen elinkaarenaikaisia ympäristöhaittoja ja auttaa turvaamaan kriittisten raaka-aineiden saantia EU:ssa.Valtioneuvosto hyväksyi tänään U-kirjelmän (72/2023 vp), jossa se linjaa kantansa komission ehdotukseen ajoneuvojen kiertotalousasetukseksi. U-kirjelmä etenee seuraavaksi eduskunnan käsiteltäväksi. Valtioneuvosto kannattaa komission ehdotusta ja pitää tärkeänä sen tavoitetta edistää ajoneuvojen kiertotaloutta. Autoteollisuus kuluttaa paljon luonnonvaroja ja energiaa, mikä aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjä. Kiertotalouteen siirtyminen edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä, vähentää niiden louhinnan ja prosessoinnin energiankulutusta ja auttaa turvaamaan kriittisten raaka-aineiden saantia. Ehdotettu asetus myös kasvattaa romuajoneuvojen osien uudelleenkäyttöön ja materiaalien kierrätykseen liittyvää liiketoimintaa.Ehdotus toisi tuottajavastuun piiriin henkilöautojen ja pakettiautojen lisäksi uusia ajoneuvoluokkia, kuten linja-autot, kuorma-autot ja perävaunut. Tämä tehostaisi romuajoneuvojen jätehuoltoa ja lisäisi niihin sisältyvien materiaalien kierrätystä. Tuottajavastuu tarkoittaa sitä, että ajoneuvon markkinoille saattava valmistaja, maahantuoja tai jakelija vastaa ajoneuvon jätehuollon järjestämisestä ja kustannuksista, kun siitä tulee romuajoneuvo. Valtioneuvosto korostaa, että ajoneuvojen tuottajavastuun ja romuajoneuvojen jätehuollon järjestämiseen tulee jättää kansallista liikkumavaraa. Valtioneuvosto kannattaa toimenpiteitä, joilla saadaan etämyynnin ja kuluttajien omatoimisen maahantuonnin tapauksessa toisessa maassa sijaitseva tuottaja vastaamaan tuottajavastuusta Suomessa. Valtioneuvosto painottaa, että romuajoneuvojen uudelleenkäytölle, kierrätykselle ja hyödyntämiselle asetettavien tavoitteiden tulee olla teknisesti ja taloudellisesti toteutettavissa. Tavoitteissa on myös otettava huomioon romuajoneuvoihin sisältyvät haitalliset aineet ja niitä koskeva EU:n lainsäädäntö. Valtioneuvosto pitää tärkeänä ehdotuksen tavoitetta estää romuajoneuvojen katoaminen asianmukaisen jätehuollon ulkopuolelle. Valtioneuvoston mukaan asetuksella on puututtava laittomaan vientiin myös jäsenmaiden välillä, ei vain vientiin EU:n ulkopuolelle. Käytettyjen ajoneuvojen omistajanvaihdostilanteita koskevaa sääntelyä ja ehdotettuja romuajoneuvon määrittelykriteereitä tulee selkeyttää ja pyrkiä hyödyntämään digitaalisia ratkaisuja. Sääntelystä ei saisi aiheutua kansalaisille ja yrityksille kohtuutonta taakkaa.Ajoneuvojen kiertotalous yhteen asetukseen Komission ehdottama asetus tuo yhteen ajoneuvojen suunnittelua, valmistusta ja jätehuoltoa koskevan nykyisen sääntelyn ja uudistaa sitä. Komissio ehdottaa uutta vaatimusta kierrätetyn muovin käytölle ajoneuvoissa. Ajoneuvojen valmistajille tulisi myös uusia merkintä- ja tiedonantovelvollisuuksia. Tuottajavastuun piiriin tulisi uusia ajoneuvojen valmistajia, maahantuojia ja jakelijoita. Asetus myös tarkentaisi tuottajien kustannusvastuuta, muuttaisi tuottajavastuumaksujen mukauttamista sekä lisäisi tuottajavastuun valvontaa. Komissio ehdottaa uutta romuajoneuvojen muovin kierrätystavoitetta. Nykyiseen sääntelyyn verrattuna romuajoneuvojen uudelleenkäyttö-, kierrätys- ja hyödyntämistavoitteet tiukentuisivat, sillä akut ehdotetaan suljettavan tavoitteiden ulkopuolelle. Käytettyjen ajoneuvojen omistajanvaihdoksiin ja vientiin liittyvillä toimilla pyritään estämään romuajoneuvojen katoaminen asianmukaisen jätehuollon ulkopuolelle.EU:n komissio antoi ehdotuksen ajoneuvojen kiertotalousasetukseksi 13.7.2023. Asetusta koskevat neuvottelut EU:n neuvostossa eivät ole vielä käynnistyneet.
Valtioneuvosto pitää tärkeänä ajoneuvojen kiertotalouden edistämistä. Kiertotalouteen siirtyminen vähentää ajoneuvojen elinkaarenaikaisia ympäristöhaittoja ja auttaa turvaamaan kriittisten raaka-aineiden saantia EU:ssa.
NordenBladet — Liperin Ylämyllyllä 16.11 tapahtuneessa ulosajossa ei tullut henkilövahinkojaHätäkeskukseen ilmoitettiin aikaisin torstai aamuna Liperin Ylämyllyllä auton ajaneen ulos tieltä. Paikalle hälytetty poliisipartio tapasi epäillyn kuljettajan, joka vaikutti päihtyneeltä. Kuljettajaksi epäillylle miehelle suoritetun puhalluskokeen mukaan kuljettaja ei ollut nauttinut alkoholia. Tästä syystä kuljettajalle tehtiin myös huumaisaine pikatesti, joka osoitti positiivista tulosta huumausaineille. Miehellä ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta. Asiaa tutkitaan epäiltynä törkeänä rattijuopumuksena, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, huumausaineen käyttörikoksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Liperin Ylämyllyllä 16.11 tapahtuneessa ulosajossa ei tullut henkilövahinkoja
Hätäkeskukseen ilmoitettiin aikaisin torstai aamuna Liperin Ylämyllyllä auton ajaneen ulos tieltä. Paikalle hälytetty poliisipartio tapasi epäillyn kuljettajan, joka vaikutti päihtyneeltä. Kuljettajaksi epäillylle miehelle suoritetun puhalluskokeen mukaan kuljettaja ei ollut nauttinut alkoholia. Tästä syystä kuljettajalle tehtiin myös huumaisaine pikatesti, joka osoitti positiivista tulosta huumausaineille. Miehellä ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta. Asiaa tutkitaan epäiltynä törkeänä rattijuopumuksena, törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, huumausaineen käyttörikoksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
NordenBladet — Vantaan Hiekkaharjussa tapahtui lauantaina 11.11.2023 vakava väkivallanteko, missä uhri sai hengenvaarallisia sairaalahoitoa vaativia vammoja. Uhri, 35 -vuotias nainen, on edelleen sairaalahoidossa.– Epäilty tekijä tavoitettiin sunnuntaina 12.11. iltapäivällä ja hänet otettiin kiinni epäiltynä kyseiseen väkivallantekoon, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Rauno Jämsä.– Epäilty on tänään 16.11. vangittu Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä tapon yritykseen, Jämsä jatkaa.
Vantaan Hiekkaharjussa tapahtui lauantaina 11.11.2023 vakava väkivallanteko, missä uhri sai hengenvaarallisia sairaalahoitoa vaativia vammoja. Uhri, 35 -vuotias nainen, on edelleen sairaalahoidossa.
– Epäilty tekijä tavoitettiin sunnuntaina 12.11. iltapäivällä ja hänet otettiin kiinni epäiltynä kyseiseen väkivallantekoon, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Rauno Jämsä.
NordenBladet — Oulussa sijaitsevasta asunnosta löytyi kuollut nainen keskiviikkona 15. marraskuuta 2023. Poliisi epäilee, että nainen on joutunut henkirikoksen uhriksi. Poliisi on ottanut yhden ihmisen kiinni taposta epäiltynä.Keskiviikkoiltana 15. marraskuuta poliisi sai hälytystehtävän Oulun Talvikankaalle yksityisasuntoon, jossa oli kuollut nainen. Poliisi epäilee, että nainen on joutunut henkirikoksen uhriksi. Poliisi otti asunnosta kiinni miehen, jonka se epäilee syyllistyneen henkirikokseen. Poliisi tutkii tapausta tällä hetkellä tappona. Esitutkinta on alussa ja akuutissa vaiheessa, joten poliisi ei tiedota asiasta enempää.
Oulussa sijaitsevasta asunnosta löytyi kuollut nainen keskiviikkona 15. marraskuuta 2023. Poliisi epäilee, että nainen on joutunut henkirikoksen uhriksi. Poliisi on ottanut yhden ihmisen kiinni taposta epäiltynä.
Keskiviikkoiltana 15. marraskuuta poliisi sai hälytystehtävän Oulun Talvikankaalle yksityisasuntoon, jossa oli kuollut nainen. Poliisi epäilee, että nainen on joutunut henkirikoksen uhriksi. Poliisi otti asunnosta kiinni miehen, jonka se epäilee syyllistyneen henkirikokseen. Poliisi tutkii tapausta tällä hetkellä tappona.
Esitutkinta on alussa ja akuutissa vaiheessa, joten poliisi ei tiedota asiasta enempää.
NordenBladet — Keskusrikospoliisi on tutkinut rikoskokonaisuutta, jossa eri maiden kansalaisten epäillään tuoneen maahan, vastaanottaneen ja levittäneen useita suuria huumausaine-eriä loppuvuodesta 2022 alkaen. Poliisi epäilee, että Suomeen on tuotu yhteensä noin 350 kiloa marihuanaa ja 28 kiloa kokaiinia.Esitutkinta sai alkunsa kesäkuun lopussa, kun poliisi takavarikoi 50 kiloa marihuanaa Tuusulassa sijaitsevasta teollisuushallista. Takavarikoinnin yhteydessä poliisi otti kiinni neljä henkilöä. Kiinniotto tapahtui ennen kuin huumausaine-erää oli ehditty levittää eteenpäin.– Noin kuukausi myöhemmin poliisi otti kiinni viidennen henkilön, jonka epäillään keskeisesti liittyvän kyseisen huumausaine-erän järjestelyihin. Näistä viidestä henkilöstä kolmen epäillään muodostaneen niin sanotun ydinryhmän. Tämän ryhmän epäillään tehneen yhteistyötä ryhmän ulkopuolisen henkilön kanssa, jonka epäillään levittäneen Suomessa 250 kiloa marihuanaa, sanoo rikoskomisario Hans Fagerström Keskusrikospoliisista.Epäiltyjen puhelimista löytyi lukuisia kuvia ja videoita huumausaineistaEsitutkinnassa selvisi, että epäillyt ovat tuoneet maahan ja levittäneet useita huumausaine-eriä. Rikosten epäillään ajoittuvan loppuvuoden 2022 ja kiinniottohetken välille.− Tämä on siinä mielessä mielenkiintoinen rikoskokonaisuus, että epäillyt ovat tuoneet hyvin lyhyellä aikavälillä suuria huumausaine-eriä Suomeen. Merkittävä tekijä rikoskokonaisuuden jäljille pääsemisessä oli epäiltyjen puhelinlaitteista löytynyt video-, kuva- ja viestimateriaali. Puhelimista löytyi muun muassa kuvia, joissa epäillyt poseeraavat huumausaineiden ja rahanippujen kanssa, Fagerström kertoo.Esitutkinnan edetessä poliisi sai selville, että epäillyt järjestivät Suomeen 20 kilon kokaiinierän ennen vuoden 2023 juhannusta. Epäillyt ehtivät levittää osan erästä ennen kiinnijäämistään. Poliisi onnistui myöhemmin takavarikoimaan tästä erästä noin 6 kiloa. Tämän lisäksi poliisi takavarikoi syksyllä noin 6 kilon marihuanaerän sekä kaksi ampuma-asetta. Näiden lisäksi epäiltyjen epäillään tuoneen maahan ja levittäneen 8 kiloa kokaiinia sekä kahden ja 10 kilon marihuanaerät.Rikoshyöty noin 1,4 miljoonaa euroaPoliisi epäilee, että epäillyt ovat keränneet huumausaine-erien levityksestä saatuja varoja ja toimittaneet varat eteenpäin ulkomaille. Epäiltyjen puhelimista löytyneistä videoista ja valokuvista käy ilmi, että he ovat ennen rahojen toimittamista ulkomaille ottaneet kuvia rahanippujen kanssa.Poliisi epäilee rikoshyödyn olevan yhteensä noin 1,4 miljoonaa euroa.Rikoskokonaisuudessa on kaikkiaan kuusi epäiltyä, joista 4 on vangittuna.Esitutkinta valmistuu marraskuun 2023 puolessavälissä. Kuvat: PoliisiFerretti-harkkoTakavarikoitua marihuanaaTakavarikoitu pistooliTuusulasta takavarikoitua marihuanaa
Keskusrikospoliisi on tutkinut rikoskokonaisuutta, jossa eri maiden kansalaisten epäillään tuoneen maahan, vastaanottaneen ja levittäneen useita suuria huumausaine-eriä loppuvuodesta 2022 alkaen. Poliisi epäilee, että Suomeen on tuotu yhteensä noin 350 kiloa marihuanaa ja 28 kiloa kokaiinia.
Esitutkinta sai alkunsa kesäkuun lopussa, kun poliisi takavarikoi 50 kiloa marihuanaa Tuusulassa sijaitsevasta teollisuushallista. Takavarikoinnin yhteydessä poliisi otti kiinni neljä henkilöä. Kiinniotto tapahtui ennen kuin huumausaine-erää oli ehditty levittää eteenpäin.
– Noin kuukausi myöhemmin poliisi otti kiinni viidennen henkilön, jonka epäillään keskeisesti liittyvän kyseisen huumausaine-erän järjestelyihin. Näistä viidestä henkilöstä kolmen epäillään muodostaneen niin sanotun ydinryhmän. Tämän ryhmän epäillään tehneen yhteistyötä ryhmän ulkopuolisen henkilön kanssa, jonka epäillään levittäneen Suomessa 250 kiloa marihuanaa, sanoo rikoskomisario Hans Fagerström Keskusrikospoliisista.
Epäiltyjen puhelimista löytyi lukuisia kuvia ja videoita huumausaineista
Esitutkinnassa selvisi, että epäillyt ovat tuoneet maahan ja levittäneet useita huumausaine-eriä. Rikosten epäillään ajoittuvan loppuvuoden 2022 ja kiinniottohetken välille.
− Tämä on siinä mielessä mielenkiintoinen rikoskokonaisuus, että epäillyt ovat tuoneet hyvin lyhyellä aikavälillä suuria huumausaine-eriä Suomeen. Merkittävä tekijä rikoskokonaisuuden jäljille pääsemisessä oli epäiltyjen puhelinlaitteista löytynyt video-, kuva- ja viestimateriaali. Puhelimista löytyi muun muassa kuvia, joissa epäillyt poseeraavat huumausaineiden ja rahanippujen kanssa, Fagerström kertoo.
Esitutkinnan edetessä poliisi sai selville, että epäillyt järjestivät Suomeen 20 kilon kokaiinierän ennen vuoden 2023 juhannusta. Epäillyt ehtivät levittää osan erästä ennen kiinnijäämistään. Poliisi onnistui myöhemmin takavarikoimaan tästä erästä noin 6 kiloa. Tämän lisäksi poliisi takavarikoi syksyllä noin 6 kilon marihuanaerän sekä kaksi ampuma-asetta. Näiden lisäksi epäiltyjen epäillään tuoneen maahan ja levittäneen 8 kiloa kokaiinia sekä kahden ja 10 kilon marihuanaerät.
Rikoshyöty noin 1,4 miljoonaa euroa
Poliisi epäilee, että epäillyt ovat keränneet huumausaine-erien levityksestä saatuja varoja ja toimittaneet varat eteenpäin ulkomaille. Epäiltyjen puhelimista löytyneistä videoista ja valokuvista käy ilmi, että he ovat ennen rahojen toimittamista ulkomaille ottaneet kuvia rahanippujen kanssa.
Poliisi epäilee rikoshyödyn olevan yhteensä noin 1,4 miljoonaa euroa.
Rikoskokonaisuudessa on kaikkiaan kuusi epäiltyä, joista 4 on vangittuna.
Esitutkinta valmistuu marraskuun 2023 puolessavälissä.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi selvittää Kaarinassa varhain tiistaiaamuna tapahtunutta, harrastus- ja vapaa-ajanliikkeeseen kohdistunutta murtoa. Teosta epäiltynä on otettu kiinni kaksi henkilöä. Myös ainakin osa anastetusta omaisuudesta on saatu takaisin.Poliisi sai ilmoituksen varhain tiistaiaamuna Kaarinan Nummenniityn alueella sijaitsevaan harrastusalan erikoisliikkeeseen tehdystä murrosta. Naamioituneet henkilöt murtautuivat aamuviiden aikaan liikkeeseen rikkomalla etulasioven ja sisemmän liukuoven moottorisahalla.Tämän jälkeen he yrittivät murtautua moottorisahalla erilliseen tilaan, jossa säilytetään aseita ja patruunoita – siinä kuitenkaan onnistumatta. Varkaiden mukaan lähti liikkeestä kuitenkin muuta omaisuutta, kuten kiikaritähtäimiä.Parin minuutin jälkeen tekijät poistuivat paikalta henkilöautolla, joka oli ilmoitettu anastetuksi muutamaa päivää aiemmin. Epäillyillä aiempaa rikostaustaaPoliisi pääsi varkaiden jäljille peruspoliisityöllä. Heti tiistain aikana poliisi otti teosta epäiltynä kiinni kaksi henkilöä.Myös ainakin osa anastetusta omaisuudesta on saatu takaisin, kuin myös murron yhteydessä käytetty henkilöauto.Asiaa tutkitaan törkeänä varkauden yrityksenä. Kiinniotetut henkilöt ovat noin 30-vuotiaita ja heillä on myös aiempaa rikostaustaa.
Lounais-Suomen poliisi selvittää Kaarinassa varhain tiistaiaamuna tapahtunutta, harrastus- ja vapaa-ajanliikkeeseen kohdistunutta murtoa. Teosta epäiltynä on otettu kiinni kaksi henkilöä. Myös ainakin osa anastetusta omaisuudesta on saatu takaisin.
Poliisi sai ilmoituksen varhain tiistaiaamuna Kaarinan Nummenniityn alueella sijaitsevaan harrastusalan erikoisliikkeeseen tehdystä murrosta.
Naamioituneet henkilöt murtautuivat aamuviiden aikaan liikkeeseen rikkomalla etulasioven ja sisemmän liukuoven moottorisahalla.
Tämän jälkeen he yrittivät murtautua moottorisahalla erilliseen tilaan, jossa säilytetään aseita ja patruunoita – siinä kuitenkaan onnistumatta. Varkaiden mukaan lähti liikkeestä kuitenkin muuta omaisuutta, kuten kiikaritähtäimiä.
Parin minuutin jälkeen tekijät poistuivat paikalta henkilöautolla, joka oli ilmoitettu anastetuksi muutamaa päivää aiemmin.
Epäillyillä aiempaa rikostaustaa
Poliisi pääsi varkaiden jäljille peruspoliisityöllä. Heti tiistain aikana poliisi otti teosta epäiltynä kiinni kaksi henkilöä.
Myös ainakin osa anastetusta omaisuudesta on saatu takaisin, kuin myös murron yhteydessä käytetty henkilöauto.
Asiaa tutkitaan törkeänä varkauden yrityksenä. Kiinniotetut henkilöt ovat noin 30-vuotiaita ja heillä on myös aiempaa rikostaustaa.
NordenBladet — Kaakkois-Suomen poliisilaitos on saanut esitutkinnan valmiiksi laajassa ampuma-aserikoksessa, joka liittyy erittäin vaarallisiksi luokiteltujen sarjatuliaseiden myymiseen internetissä. Useita henkilöitä epäillään törkeästä ampuma-aserikoksesta tai avunannosta törkeään ampuma-aserikokseen. Tapaus on poikkeuksellinen niin aseiden vaarallisuuden kuin poliisin takavarikoimien aseiden määrän vuoksi.Kaakkois-Suomen poliisilaitos on tutkinut keväästä 2023 lähtien rikoskokonaisuutta, jossa useita henkilöitä epäillään törkeästä ampuma-aserikoksesta tai avunannosta törkeään ampuma-aserikokseen. Nyt tapauksen esitutkinta on valmistumassa ja rikos siirtymässä syyteharkintaan.Poliisi takavarikoi toukokuussa kotietsinnän yhteydessä lappeenrantalaisen yrityksen tiloista useita erittäin vaaralliseksi luokiteltuja sarjatuliaseita sekä kivääreitä. Yrityksen, jonka tiloista aseet löydettiin, vastuuhenkilöitä ei epäillä rikoksesta. Takavarikossa löytyi muun muassa yksi erittäin vaaralliseksi sarjatuliaseeksi luokiteltu RPD-konekivääri ja kuusi Kalashnikov-rynnäkkökivääriä, jotka nekin luokitellaan erittäin vaarallisiksi sarjatuliaseiksi. Tämän lisäksi poliisi sai haltuunsa kivääreitä, patruunoita sekä aseiden patruunalippaita ja muita aseen osia.- Tapaus on poikkeuksellinen niin aseiden vaarallisuuden kuin poliisin takavarikoimien aseiden määrän vuoksi, toteaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Teppo Tähtinen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta.Pääepäilty osti ja myi erittäin vaarallisia ampuma-aseita netissäTörkeästä ampuma-aserikoksesta on epäiltynä yksi henkilö, jonka osalta rikosepäilyt liittyvät ampuma-aseiden ostamiseen ja myymiseen sekä deaktivoitujen aseiden muokkaamiseen jälleen toimintakuntoisiksi. – Pääepäilty osti itselleen 12 kappaletta deaktivoituja eli ampumakelvottomiksi tehtyjä sarjatuliaseita sekä yhden deaktivoidun konekiväärin. Saatuaan aseet haltuunsa pääepäilty muokkasi niitä toisen henkilön avustuksella takaisin toimintakuntoisiksi, kertoo rikoskomisario Tähtinen. – Osa aseista oli myyty eteenpäin yksityishenkilöille ennen poliisin suorittamaa takavarikkoa. Törkeästä ampuma-aserikoksesta epäilty on kertonut aseiden hankkimisen motiiviksi kiinnostuksen ampuma-aseita kohtaan. Epäilty osti ja myi aseita internetissä. Esitutkinnan mukaan aseet ovat peräisin Saksasta. Niiden alkuperän jäljille päästiin tekemällä yhteistyötä muun muassa Europolin kanssa. Aseiden myynti tapahtui Suomessa pääasiassa Wickr-viestisovelluksen kautta. Viestisovellus mahdollisti kaupankäynnin ilman osapuolten henkilöllisyyden paljastumista. Poliisi selvittää yhä aseita ostaneiden henkilöllisyyksiä. Poliisin tiedossa ei ole, että kyseisiä ampuma-aseita olisi käytetty rikollisessa toiminnassa. – Aseiden ostajien on tärkeää ymmärtää, että aseen hallussapito ilman asianmukaista aselupaa on rikos. Kehotankin kaikkia itsensä näiden aseiden ostajaksi tunnistavaa luovuttamaan ostetut aseet poliisille. Sarjatuliaseita muokattiin toimintakuntoisiksiYhteensä rikoskokonaisuudessa on epäiltynä viisi henkilöä. Pääepäillyn lisäksi neljän muun epäillään syyllistyneen ampuma-aserikoksen avunantoon saattamalla aseita jälleen ampumakuntoisiksi. Avunantoon epäillyt ovat syyllistyneet myös rahoittamalla aseiden hankintaa. Lisäksi heitä syytetään laittomien sarjatuliaseiden hallussapidosta. Poliisin takavarikoimien aseiden tarkemmissa tutkimuksissa toimintakelvottomiksi luokitellut aseet paljastuivat nykysäännösten mukaan vajaasti deaktivoiduiksi. Lisäksi kaksi rynnäkkökivääriä ja kaksi kivääriä olivat toimintakuntoisia. Euroopan komission täytäntöönpano-asetukset 2015/2403 ja 2018/337 asettavat vaatimukset deaktivoitujen ampuma-aseiden tekemisestä pysyvästi ampumakelvottomaksi. Koska Lappeenrannassa takavarikoidut aseet eivät olleet tehty toimintakelvottomiksi nykysäännösten mukaisesti, ne luokitellaan toimiviksi ampuma-aseiksi. Rikoskomisario Tähtisen mukaan aseiden toimintakuntoon saattaminen vaatii erityisosaamista ja työkaluja, joten sellaisenaan ja ilman näitä toimenpiteitä ne eivät ole vaarallisia. – Mikäli aiot ostaa tai myydä ampuma-aseen, joka on deaktivoitu ennen 8.4.2016, on syytä varmistaa, että ampuma-aseen deaktivointi on tehty nykysäännösten mukaisesti. Näin varmistat, ettet syyllisty ampuma-aserikokseen, painottaa rikoskomisario Teppo Tähtinen.Ampuma-aseisiin liittyvä rikos paljastui toisen rikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä. Tästä toisesta tutkinnasta tiedotamme erikseen myöhemmin, koska asian esitutkinta on vielä kesken. Kaakkois-Suomen poliisilaitos on saanut EU-rahoitusta rajat ylittävän rikollisuuden tutkinnan tehostamiseen. Rahoituksella on palkattu lisähenkilöstöä rikostorjuntaan. Tätä henkilöstöä on kohdennettu muun muassa tämän kokonaisuuden esitutkintaan sekä vastaavanlaisen vakavan rikollisuuden paljastamiseen.
Kaakkois-Suomen poliisilaitos on saanut esitutkinnan valmiiksi laajassa ampuma-aserikoksessa, joka liittyy erittäin vaarallisiksi luokiteltujen sarjatuliaseiden myymiseen internetissä. Useita henkilöitä epäillään törkeästä ampuma-aserikoksesta tai avunannosta törkeään ampuma-aserikokseen. Tapaus on poikkeuksellinen niin aseiden vaarallisuuden kuin poliisin takavarikoimien aseiden määrän vuoksi.
Kaakkois-Suomen poliisilaitos on tutkinut keväästä 2023 lähtien rikoskokonaisuutta, jossa useita henkilöitä epäillään törkeästä ampuma-aserikoksesta tai avunannosta törkeään ampuma-aserikokseen. Nyt tapauksen esitutkinta on valmistumassa ja rikos siirtymässä syyteharkintaan.
Poliisi takavarikoi toukokuussa kotietsinnän yhteydessä lappeenrantalaisen yrityksen tiloista useita erittäin vaaralliseksi luokiteltuja sarjatuliaseita sekä kivääreitä. Yrityksen, jonka tiloista aseet löydettiin, vastuuhenkilöitä ei epäillä rikoksesta.
Takavarikossa löytyi muun muassa yksi erittäin vaaralliseksi sarjatuliaseeksi luokiteltu RPD-konekivääri ja kuusi Kalashnikov-rynnäkkökivääriä, jotka nekin luokitellaan erittäin vaarallisiksi sarjatuliaseiksi. Tämän lisäksi poliisi sai haltuunsa kivääreitä, patruunoita sekä aseiden patruunalippaita ja muita aseen osia.
– Tapaus on poikkeuksellinen niin aseiden vaarallisuuden kuin poliisin takavarikoimien aseiden määrän vuoksi, toteaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Teppo Tähtinen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta.
Pääepäilty osti ja myi erittäin vaarallisia ampuma-aseita netissä
Törkeästä ampuma-aserikoksesta on epäiltynä yksi henkilö, jonka osalta rikosepäilyt liittyvät ampuma-aseiden ostamiseen ja myymiseen sekä deaktivoitujen aseiden muokkaamiseen jälleen toimintakuntoisiksi.
– Pääepäilty osti itselleen 12 kappaletta deaktivoituja eli ampumakelvottomiksi tehtyjä sarjatuliaseita sekä yhden deaktivoidun konekiväärin. Saatuaan aseet haltuunsa pääepäilty muokkasi niitä toisen henkilön avustuksella takaisin toimintakuntoisiksi, kertoo rikoskomisario Tähtinen.
– Osa aseista oli myyty eteenpäin yksityishenkilöille ennen poliisin suorittamaa takavarikkoa.
Törkeästä ampuma-aserikoksesta epäilty on kertonut aseiden hankkimisen motiiviksi kiinnostuksen ampuma-aseita kohtaan. Epäilty osti ja myi aseita internetissä. Esitutkinnan mukaan aseet ovat peräisin Saksasta. Niiden alkuperän jäljille päästiin tekemällä yhteistyötä muun muassa Europolin kanssa.
Aseiden myynti tapahtui Suomessa pääasiassa Wickr-viestisovelluksen kautta. Viestisovellus mahdollisti kaupankäynnin ilman osapuolten henkilöllisyyden paljastumista. Poliisi selvittää yhä aseita ostaneiden henkilöllisyyksiä. Poliisin tiedossa ei ole, että kyseisiä ampuma-aseita olisi käytetty rikollisessa toiminnassa.
– Aseiden ostajien on tärkeää ymmärtää, että aseen hallussapito ilman asianmukaista aselupaa on rikos. Kehotankin kaikkia itsensä näiden aseiden ostajaksi tunnistavaa luovuttamaan ostetut aseet poliisille.
Sarjatuliaseita muokattiin toimintakuntoisiksi
Yhteensä rikoskokonaisuudessa on epäiltynä viisi henkilöä. Pääepäillyn lisäksi neljän muun epäillään syyllistyneen ampuma-aserikoksen avunantoon saattamalla aseita jälleen ampumakuntoisiksi. Avunantoon epäillyt ovat syyllistyneet myös rahoittamalla aseiden hankintaa. Lisäksi heitä syytetään laittomien sarjatuliaseiden hallussapidosta.
Poliisin takavarikoimien aseiden tarkemmissa tutkimuksissa toimintakelvottomiksi luokitellut aseet paljastuivat nykysäännösten mukaan vajaasti deaktivoiduiksi. Lisäksi kaksi rynnäkkökivääriä ja kaksi kivääriä olivat toimintakuntoisia.
Euroopan komission täytäntöönpano-asetukset 2015/2403 ja 2018/337 asettavat vaatimukset deaktivoitujen ampuma-aseiden tekemisestä pysyvästi ampumakelvottomaksi. Koska Lappeenrannassa takavarikoidut aseet eivät olleet tehty toimintakelvottomiksi nykysäännösten mukaisesti, ne luokitellaan toimiviksi ampuma-aseiksi.
Rikoskomisario Tähtisen mukaan aseiden toimintakuntoon saattaminen vaatii erityisosaamista ja työkaluja, joten sellaisenaan ja ilman näitä toimenpiteitä ne eivät ole vaarallisia.
– Mikäli aiot ostaa tai myydä ampuma-aseen, joka on deaktivoitu ennen 8.4.2016, on syytä varmistaa, että ampuma-aseen deaktivointi on tehty nykysäännösten mukaisesti. Näin varmistat, ettet syyllisty ampuma-aserikokseen, painottaa rikoskomisario Teppo Tähtinen.
Ampuma-aseisiin liittyvä rikos paljastui toisen rikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä. Tästä toisesta tutkinnasta tiedotamme erikseen myöhemmin, koska asian esitutkinta on vielä kesken. Kaakkois-Suomen poliisilaitos on saanut EU-rahoitusta rajat ylittävän rikollisuuden tutkinnan tehostamiseen. Rahoituksella on palkattu lisähenkilöstöä rikostorjuntaan. Tätä henkilöstöä on kohdennettu muun muassa tämän kokonaisuuden esitutkintaan sekä vastaavanlaisen vakavan rikollisuuden paljastamiseen.
NordenBladet — Hämeenpolisilla oli hieman alle 200 tehtävää vuorokauden aikana. Poliisin suojiin päätyi 8 henkilöä. Poliisia työllisti liikenne sekä häiriökäytäytymiset.KANTA-HÄME
Hämeenpolisilla oli hieman alle 200 tehtävää vuorokauden aikana. Poliisin suojiin päätyi 8 henkilöä. Poliisia työllisti liikenne sekä häiriökäytäytymiset.
KANTA-HÄME
Keskiviikkona kello 10.00 aikaan pysäytti partio Riihimäellä HJ. Elomaankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 25-vuotias mies puhalsi nollat poliisin seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta viisi kertaa. Mies kuljetettiin verikokeeseen rattijuopumus epäilyn varmistamiseksi.
Kello 12.30 pysäytti partio Hämeenlinnassa VT3:lla henkilöauton tarkastusta varten. Kyseinen auto oli poistunut hetkeä aikaisemmin Neste Linnatuulesta, jossa sen kuljettajan epäiltiin anastaneen myymälästä olutta noin 19 euron arvosta. Autoa kuljettanut 24-vuotias nainen myönsi anastaneensa oluet. Naiselle suoritettiin seulonta-alkometrikoe, joka näytti nollaa, mutta huumausainepikatestin mukaan nainen oli käyttänyt huumeita. Naisella ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 33 kertaa ja omaisuusrikoksista kahdeksan kertaa.
Kello 17.30 aikaan sai poliisi tehtäväksi mennä Hämeenlinnassa raatihuoneenkadulla sijaitsevaan ravintolaan, selvittelemään petosta. Ravintolaan oli tullut syömään 70-vuotias mies, joka syötyään 45 euron arvosta, oli ilmoittanut, että hänellä ei ole rahaa eikä aikomustakaan maksaa ruokia. Partion tullessa paikalle, selvisi, että kyseinen herra on harrastanut ilmaiseksi ravintoloissa syömistä jatkuvasti ja pitkin Suomea. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus petoksesta.
Kello 23.30 aikaan pysäytti partio Hämeenlinnassa Rautatienkadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 24-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat ja kieltäytyi huumausainepikatestistä. Mies kumminkin myönsi polttaneensa aikaisemmin kannabista. Autoon tehtiin paikanetsintä, jonka tuloksena autosta löytyi huumaavaksi luokiteltuja lääkkeitä, joihin miehellä ei ollut reseptejä. Samoin autosta löytyi teleskooppipatukan osia. Mies kuljetettiin verikokeisiin rattijuopumus epäilyn vahvistamiseksi.
PÄIJÄT-HÄME
Keskiviikkona kello 11.45 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Herralassa Tehtaantielle, jossa ilmoittajan mukaan kaksi sekavaa henkilöä sahaa puukkosahalla isosta työmaakaapelikelasta kuparikaapelia. Partion matkatessa paikalle, tuli ilmoitus, että varkaat ovat poistuneet paikalta autolla, johon he olivat lastanneet saaliinsa. Paikalta poistunut auto havaittiin polisiin toimesta Vanhalla Helsingintiellä ja pysäytettiin. Autosta tavattiin noin 45-vuotias pariskunta, jotka kertoivat olleensa etsimässä Herralassa romua hylättyjen kiinteistöjen pihoilta. Autosta löytyi Herralasta Tehtaantieltä varastettua alumiini, sekä kuparikaapelia ja puukkosaha. Autoa kuljettanut mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin ja kieltäytyi huumausainepikatestistä, jonka vuoksi hänet kuljetettiin kiinniotettuna sairaalaan verikokeisiin. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 15 kertaa. Sekä mies, että kyydissä ollut nainen kiinniotettiin varkauteen epäiltynä.
Kello 01.15 aikaan ajoi poliisia vastaan Lahdessa Ritaniemenkadulla kohti Mukkulaa keskustan suunnasta henkilöauto 91 km/h nopeudella. Kyseisellä tieosuudella on 50km/h nopeusrajoitus. Partio kääntyi auton perään, joka saatiin pysäytettyä lähistöllä olleelle linja-autopysäkille. Partion jalkauduttua, lähti auto yllättäen liikkeelle ja kiihdytti karkuun. Auto jatkoi pakoaan vain noin 200 metrin matkan ja pysähtyi vastaantulevan liikenteen puolella sijaitsevalle levikkeelle. Autoa kuljettanut 20-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0.53 mg/l ja kertoi käyttäneensä myös huumausaineita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies kiinniotettiin ja kuljetettiin verikokeeseen rattijuopumus epäilyn varmistamiseksi.
NordenBladet — Neuvostoliittolaissotilaiden hautamuistomerkkiä töhrittiin Salon Kavilannummella marraskuun alussa. Lounais-Suomen poliisi pyytää mahdollisilta silminnäkijöiltä havaintoja asiasta.Kavilannummen moottoriradan läheisyydessä olevan obeliskin muotoisen neuvostosotilaiden muistomerkin kirjoituslaattoja on töhritty maalilla ja muistomerkkiin on maalattu Ukrainaan viittaavaa tekstiä.Muistomerkkiin kohdistettu ilkivalta on oletettavasti tapahtunut maanantain 6. marraskuuta tienoilla, ja asiasta on kirjattu rikosilmoitus 14. marraskuuta.Paikalle on haudattu 17 neuvostosotilaan ruumiit. Itä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt hoitosopimukset eri tahojen kanssa venäläisten hautapaikkojen ja muistomerkkien hoitamisesta.Tutkintanimikkeet ovat tarkentuneetAsian tutkintanimikkeet ovat tarkentuneet, ja asiaa tutkitaan tällä hetkellä vahingontekona sekä hautarauhan rikkomisena.Poliisi pyytää asiaan liittyviä havaintoja maanantailta 6. marraskuuta ja tätä edeltäneiltä lähipäiviltä Kavilannummen hautamuistomerkin ja Kavilannummen moottoriradan lähialueilta.Tietoa epäilyttävistä henkilöistä ja heidän tuntomerkeistään sekä heidän mahdollisesti käyttämästään ajoneuvosta pyydetään toimittamaan sähköpostiosoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.
Neuvostoliittolaissotilaiden hautamuistomerkkiä töhrittiin Salon Kavilannummella marraskuun alussa. Lounais-Suomen poliisi pyytää mahdollisilta silminnäkijöiltä havaintoja asiasta.
Kavilannummen moottoriradan läheisyydessä olevan obeliskin muotoisen neuvostosotilaiden muistomerkin kirjoituslaattoja on töhritty maalilla ja muistomerkkiin on maalattu Ukrainaan viittaavaa tekstiä.
Muistomerkkiin kohdistettu ilkivalta on oletettavasti tapahtunut maanantain 6. marraskuuta tienoilla, ja asiasta on kirjattu rikosilmoitus 14. marraskuuta.
Paikalle on haudattu 17 neuvostosotilaan ruumiit. Itä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt hoitosopimukset eri tahojen kanssa venäläisten hautapaikkojen ja muistomerkkien hoitamisesta.
Tutkintanimikkeet ovat tarkentuneet
Asian tutkintanimikkeet ovat tarkentuneet, ja asiaa tutkitaan tällä hetkellä vahingontekona sekä hautarauhan rikkomisena.
Poliisi pyytää asiaan liittyviä havaintoja maanantailta 6. marraskuuta ja tätä edeltäneiltä lähipäiviltä Kavilannummen hautamuistomerkin ja Kavilannummen moottoriradan lähialueilta.
Tietoa epäilyttävistä henkilöistä ja heidän tuntomerkeistään sekä heidän mahdollisesti käyttämästään ajoneuvosta pyydetään toimittamaan sähköpostiosoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.
NordenBladet — Helsingin poliisi tutkii tiistain vastaisena yönä tapahtunutta kuolemaa epäiltynä henkirikoksena.Poliisi sai ilmoituksen väkivallanteosta yksityisasunnossa Helsingin Pasilassa. Ilmoitus tuli hätäkeskukseen 14. marraskuuta kello 00.50.Kun poliisi saapui paikalle, asunnosta löytyi vainaja ja epäilty tekijä. Vainaja oli noin 35-vuotias nainen, ja epäilty tekijä on noin 45-vuotias mies.Epäilty vietiin paikan päältä sairaalahoitoon, minkä vuoksi poliisi ei ole toistaiseksi päässyt kuulemaan häntä.– Olemme aloittaneet tapauksen esitutkinnan, mutta tapahtumien selvittäminen on vasta alkuvaiheessa. Epäillyn tekotavan ja motiivin kommentoiminen tässä vaiheessa voisi vaarantaa esitutkinnan. Tarkemmat tiedot tilanteesta selviävät tutkinnan myötä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Päivi Hokkinen.Poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä tekemällä taktista ja teknistä tutkintaa. Epäillystä henkirikoksesta tiedotetaan tarpeen mukaan lisää tutkinnan edetessä.
Helsingin poliisi tutkii tiistain vastaisena yönä tapahtunutta kuolemaa epäiltynä henkirikoksena.
Poliisi sai ilmoituksen väkivallanteosta yksityisasunnossa Helsingin Pasilassa. Ilmoitus tuli hätäkeskukseen 14. marraskuuta kello 00.50.
Kun poliisi saapui paikalle, asunnosta löytyi vainaja ja epäilty tekijä. Vainaja oli noin 35-vuotias nainen, ja epäilty tekijä on noin 45-vuotias mies.
Epäilty vietiin paikan päältä sairaalahoitoon, minkä vuoksi poliisi ei ole toistaiseksi päässyt kuulemaan häntä.
– Olemme aloittaneet tapauksen esitutkinnan, mutta tapahtumien selvittäminen on vasta alkuvaiheessa. Epäillyn tekotavan ja motiivin kommentoiminen tässä vaiheessa voisi vaarantaa esitutkinnan. Tarkemmat tiedot tilanteesta selviävät tutkinnan myötä, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Päivi Hokkinen.
Poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä tekemällä taktista ja teknistä tutkintaa. Epäillystä henkirikoksesta tiedotetaan tarpeen mukaan lisää tutkinnan edetessä.