Sarjasyömäri iski Hämeenlinnassa

NordenBladet — Hämeenpolisilla oli hieman alle 200 tehtävää vuorokauden aikana. Poliisin suojiin päätyi 8 henkilöä. Poliisia työllisti liikenne sekä häiriökäytäytymiset.KANTA-HÄME

Hämeenpolisilla oli hieman alle 200 tehtävää vuorokauden aikana. Poliisin suojiin päätyi 8 henkilöä. Poliisia työllisti liikenne sekä häiriökäytäytymiset.

KANTA-HÄME

Keskiviikkona kello 10.00 aikaan pysäytti partio Riihimäellä HJ. Elomaankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 25-vuotias mies puhalsi nollat poliisin seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta viisi kertaa. Mies kuljetettiin verikokeeseen rattijuopumus epäilyn varmistamiseksi.

Kello 12.30 pysäytti partio Hämeenlinnassa VT3:lla henkilöauton tarkastusta varten. Kyseinen auto oli poistunut hetkeä aikaisemmin Neste Linnatuulesta, jossa sen kuljettajan epäiltiin anastaneen myymälästä olutta noin 19 euron arvosta.  Autoa kuljettanut 24-vuotias nainen myönsi anastaneensa oluet. Naiselle suoritettiin seulonta-alkometrikoe, joka näytti nollaa, mutta huumausainepikatestin mukaan nainen oli käyttänyt huumeita. Naisella ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 33 kertaa ja omaisuusrikoksista kahdeksan kertaa.

Kello 17.30 aikaan sai poliisi tehtäväksi mennä Hämeenlinnassa raatihuoneenkadulla sijaitsevaan ravintolaan, selvittelemään petosta. Ravintolaan oli tullut syömään 70-vuotias mies, joka syötyään 45 euron arvosta, oli ilmoittanut, että hänellä ei ole rahaa eikä aikomustakaan maksaa ruokia. Partion tullessa paikalle, selvisi, että kyseinen herra on harrastanut ilmaiseksi ravintoloissa syömistä jatkuvasti ja pitkin Suomea. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus petoksesta.

Kello 23.30 aikaan pysäytti partio Hämeenlinnassa Rautatienkadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 24-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat ja kieltäytyi huumausainepikatestistä. Mies kumminkin myönsi polttaneensa aikaisemmin kannabista. Autoon tehtiin paikanetsintä, jonka tuloksena autosta löytyi huumaavaksi luokiteltuja lääkkeitä, joihin miehellä ei ollut reseptejä. Samoin autosta löytyi teleskooppipatukan osia. Mies kuljetettiin verikokeisiin rattijuopumus epäilyn vahvistamiseksi.

PÄIJÄT-HÄME

Keskiviikkona kello 11.45 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Herralassa Tehtaantielle, jossa ilmoittajan mukaan kaksi sekavaa henkilöä sahaa puukkosahalla isosta työmaakaapelikelasta kuparikaapelia. Partion matkatessa paikalle, tuli ilmoitus, että varkaat ovat poistuneet paikalta autolla, johon he olivat lastanneet saaliinsa. Paikalta poistunut auto havaittiin polisiin toimesta Vanhalla Helsingintiellä ja pysäytettiin. Autosta tavattiin noin 45-vuotias pariskunta, jotka kertoivat olleensa etsimässä Herralassa romua hylättyjen kiinteistöjen pihoilta. Autosta löytyi Herralasta Tehtaantieltä varastettua alumiini, sekä kuparikaapelia ja puukkosaha. Autoa kuljettanut mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin ja kieltäytyi huumausainepikatestistä, jonka vuoksi hänet kuljetettiin kiinniotettuna sairaalaan verikokeisiin. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 15 kertaa. Sekä mies, että kyydissä ollut nainen kiinniotettiin varkauteen epäiltynä.

Kello 01.15 aikaan ajoi poliisia vastaan Lahdessa Ritaniemenkadulla kohti Mukkulaa keskustan suunnasta henkilöauto 91 km/h nopeudella. Kyseisellä tieosuudella on 50km/h nopeusrajoitus. Partio kääntyi auton perään, joka saatiin pysäytettyä lähistöllä olleelle linja-autopysäkille. Partion jalkauduttua, lähti auto yllättäen liikkeelle ja kiihdytti karkuun. Auto jatkoi pakoaan vain noin 200 metrin matkan ja pysähtyi vastaantulevan liikenteen puolella sijaitsevalle levikkeelle. Autoa kuljettanut 20-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0.53 mg/l ja kertoi käyttäneensä myös huumausaineita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies kiinniotettiin ja kuljetettiin verikokeeseen rattijuopumus epäilyn varmistamiseksi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory