OHMYGOSSIP – Lasten koululoma kului nopeasti. Estella Elisheva (11) matkusti itsenäisesti viikoksi Saarenmaalle ”Saaren isoäidin” luo, ja Ivanka Shoshana (9) oli kotona. Heti kun joku on poissa kotoa, ikävä alkaa vaivata – jo ennen kuin päivä on kulunut loppuun, tunnen että jotain puuttuu. Lasten pitää kuitenkin itsenäistyä ja vaihtelu on kaikille hyväksi. Pidin siitä kuinka Estella pakkasi huolellisesti tavaroitaan itse mukaan ja matkusti yksin linja-autolla Saarenmaalle. Palattuaan hän sanoi, että oikeastaan hän pitää siitä, että päivät ovat aamusta iltaan saakka tiiviisti ohjelmoituja ja suunniteltuja (kuten kouluaikana tai toisen isoäidin luona ollessa) ja että muuten vain pitkään lomailu ei edes miellytä.
Meillä oli täällä vaihdellen sateisia ja aurinkoisia säitä. Ehdotin Ivankalle, että hän voisi mennä toisen isoäidin luo saadakseen samoin vaihtelua, mutta hän halusi mieluummin jäädä kotiin. Kävimme kävelyllä, haravoimme puutarhassa lehtiä, minä leikkasin pensaista oksia ja suunnittelin puutarhaa. Istutin piparmintut, mansikkapenkki vaatii puuhailua. Sellaisia jokapäiväisiä juttuja. Illalla taas katselimme piirrettyjä filmejä ja Ivanka muutti makuusijansa huoneeseeni ja tuli kainalooni.
Ivanka on alkanut puhua enemmän, olen siitä iloinen. Jokin aikaa sitten pelkäsin, ettei hän ala lainkaan puhua, mutta nyt ”rupattelemme” jo paljon. Hän osaa lukea ja yleensä myös ymmärtää lukemaansa, mutta keskustelun suhteen on ongelmia. Nyt hän tuli luokseni ja sanoi: ”Äiti synnytti Ivankan vuonna 2008”, ”vuonna 2009 Ivanka oli 1-vuotias”, ja sitten sanoi: ”vuonna 2030 Ivanka synnyttää Louvisen ja Alexin”. Minulla tulivat kyynelet silmiin, sillä seuratessani hänen kehitystään olen käynyt ajatuksissani läpi kaikenlaisia skenaarioita – kaikenlaisia paitsi sitä, että hän joskus synnyttäisi. Hänellä on diagnosoitu autismi (paperien mukaan vakava vamma), mutta spektrihäiriöidensä skaalalla hän kuvausten mukaan eroaa hyvin monissa asioissa muista autisteista. Hänellä ei esimerkiksi ole pakkotoimintoja, hänellä ei ole ollut unihäiriöitä, hän ei pelkää erilaisia materiaaleja eikä suosi tai valitse värejä tai vaatteita, hänessä ei ole myöskään väkivaltaisuutta. Lisäksi hän ei tarvitse välttämättä yksinäisyyttä, hän haluaa mielellään olla toisten lasten kanssa yhdessä, mutta hän ei osaa leikkiä niitä leikkejä, joita toiset usein leikkivät.
https://www.instagram.com/p/BQTX4_sjrUk/?taken-by=ivanka.shoshana
Kun hän oli nuorempi, minusta tuntui, että hänellä ei ole empatiakykyä, mutta ajan kuluessa on jatkuvasti enemmän nähtävissä, että asia ei ole niin. Lastentarhalapsen ikä oli kaikkein vaikeinta – silloin hän ilmaisi kaikkea huutamalla, vielä nuorempana hän teki niin heittäytymällä lattialle. Kaikki se on nyt menneisyyttä – voin käydä hänen kanssaan rauhallisesti kaupassa, kaupungilla, hoitaa asioita – hän tottelee ja käyttäytyy kunnolla. Isoäiti (minun äitini) oli niin rohkea, että otti hänet mukaan jo lapsentarhalapsesta alkaen erilaisiin tilaisuuksiin (teatteriin, konsertteihin) – yleensä se tosin päättyi tilaisuudesta poistumiseen kesken kaiken, mutta lapsen maailmankuva varmasti laajeni. Minä en pystynyt ottamaan niin suuria askelia. Minun rajani oli se, että tulin kaupasta karjuva lapsi sylissä ja kärryt/ostoslaukun kauppaan jättäneenä. Sitä tapahtui joka viikko! Mutten tahtonut sitäkään, että lapsi istuisi vain kotona. Kävin hänen kanssaan kaupassa niin, että ostin yhden tavaran kerrallaan, sillä hän ei halunnut odottaa jonossa. Minulle sanottiin usein, että minulla on huonosti kasvatettu lapsi. Nykyisin voin viettää hänen kanssaan jo tunteja, hän on kasvanut aiemmasta ulos. Samoin hän on säännöllisen logopedillä käymisen ansiosta oppinut tuntemaan aakkoset, kirjoittamaan, lukemaan ja se on avannut hänelle internetin kautta uuden maailman. Hän viettää paljon aikaa tietokoneen ääressä ja minä en kiellä sitä, koska hän oppii siitä paljon. Hän on oppinut itsenäisesti kaikki maailman maat, liput ja pääkaupungit, hän googeltaa paljon ja käyttää google translatea. Hän ymmärtää sekä viron- että englanninkielistä tekstiä, koska jostain syystä häntä kiinnostavat englanninkieliset videot. Hän hallitsee tietokoneen käytön erittäin hyvällä tasolla. Ja nyt on tullut lopulta myös puhe!! Hän on alkanut nukeilla leikkiessään puhua ja vastaa loistavasti kysymyksiin ja kysyy itsekin erilaisia kysymyksiä.
Hän ei missään tapauksessa ole tyhmä, mutta toisinaan hän voi käyttäytyä muita ihmisiä yllättävästi – yleensä se ilmenee siinä, että hän voi tehdä asioita, joita ”yhteiskunnan normit” eivät tunne eivätkä pidä oikeina. Yhteiskunnan normit on säädetty keskimääräisen ihmisen mukaan, mutta hän ei ole keskimääräinen. Kuka meistä muutenkaan on? Jokaisella meistä on jotain, joka on ”normaaliuden ulkopuolella”. Ivanka on opettanut minua enemmän kuin yksikään koulu – hän on avannut silmiäni ja muuttanut arvomaailmaani niin paljon, että ole hänelle kiitollinen. Hän on täällä antaakseen oppitunnin ja auttaakseen ympärillään olevia ihmisiä kasvamaan henkisesti – hän on uudesta maailmasta, sieltä, minne koko yhteiskunta on matkalla, mutta joka on meille vielä tänään käsittämätön. Luulen, että hän on viisaampi kuin me kaikkia luulemmekaan. Joka tapauksessa elän tänään päivän kerrallaan – tähän mennessä on tullut vain yllätyksiä – myönteisiä yllätyksiä. Erittäin monia asioita, joista olen luullut, ettei niitä tapahdu koskaan, on jo tapahtunut. Hän on vain 9-vuotias. Kaikki on mahdollista. Autistisen lapsen kanssa tulee elää päivä kerrallaan ja koskaan ei saa menettää toivoa – lapsi kasvaa, lääketiede kehittyy ja koskaan ei voi tietää, mikä suunnitelma KAIKKEIN KORKEIMMALLA on meille varattuna!
Tämän päivän blogipostitusta elävöittäkööt nämä valokuvat – eikö olekin ihmeen kauniita pilviä? Kuin sadusta!
