perjantai, 12 syyskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20946 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Sysmässä moottoripyöräilijä menehtyi liikenneonnettomuudessa

NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen alueella on perjantain ja lauantain välinen yö ollut poliisin kannalta varsin tavanomainen viikonlopun yövuoro. Tehtäviä yölle kertyi kaikkiaan 147 kappaletta koko laitoksen alueelle. Poliisia työllistivät mm. rattijuopot, muutamat pahoinpitelyt ja kotihälytystehtävät. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi seitsemän henkilöä.LAHTIPerjantaina kello 11.25 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta, joka oli lähtenyt liikkeelle henkilöautolla Karsimassa sijaitsevasta kauppakeskuksesta. Ilmoituksen mukaan kyseisen auton keula oli rutussa. Poliisipartio tavoitti tuntomerkkeihin sopivan henkilöauton Miekantieltä. Autoa kuljettanut 1950-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sillä voimassa olevaa ajo-oikeutta ei miehellä ollut.Iltapäivällä kello 13.14 aikaan poliisi sai ilmoituksen henkilöstä, joka oli ollut näpistelemässä, Renkomäessä Paasasi 2:ssa sijaitsevassa kaupassa. Vartijoiden kiinniottama 1970-luvulla syntynyt mies oli kerännyt tuotteita yli 1000 euron arvosta ja piilottanut ne liikkeen wc tilaan. Miestä epäillään varkaudesta sekä matkustuskiellon rikkomisesta. Mies toimitettiin Lahden poliisiasemalle asioiden selvittämiseksi.SYSMÄPerjantaina iltapäivällä kello 14.45 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Kalkkistentiellä. Ilmoituksen mukaan moottoripyöräilijä oli törmännyt vastaan tulleen rekan keulaan.  Poliisin alustavan selvityksen mukaan Pihkalan suunnasta tullut moottoripyörä oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä ajautunut ennen Marjoniementien risteystä vastaantulevalle kaistalle törmäten rekan keulaan. Moottoripyörää kuljettanut 1970-luvulla syntynyt mies menehtyi onnettomuuspaikalle elvytysyrityksistä huolimatta. Tieliikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta ja poliisi tutkii tapahtunutta onnettomuutta. HUMPPILAPerjantaina iltapäivällä kello 14.13 aikaan liikennevalvontaa Koivistontiellä suorittanut poliisipartio pysäytti vastaan tulleen pakettiauton tämän ylinopeuden vuoksi. Partio mittasi tutkalla pakettiauton nopeudeksi 80km/h, rajoituksen ollessa 40km/h. Autoa kuljettanutta 1990-luvulla syntynyttä miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.ORIMATTILAPerjantai-iltana kello 21.40 aikaan poliisipartio pysäytti Myllärintiellä epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut noin 50-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.FORSSALauantain puolella aamuyöstä kello 02.30 aikaan poliisipartio kiinnitti huomiota epävarmasti liikkuneeseen henkilöautoon Turuntiellä. Partio pysäytti kyseisen auton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 2000-luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei oll 

Hämeen poliisilaitoksen alueella on perjantain ja lauantain välinen yö ollut poliisin kannalta varsin tavanomainen viikonlopun yövuoro. Tehtäviä yölle kertyi kaikkiaan 147 kappaletta koko laitoksen alueelle. Poliisia työllistivät mm. rattijuopot, muutamat pahoinpitelyt ja kotihälytystehtävät. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi seitsemän henkilöä.

LAHTI
Perjantaina kello 11.25 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta, joka oli lähtenyt liikkeelle henkilöautolla Karsimassa sijaitsevasta kauppakeskuksesta. Ilmoituksen mukaan kyseisen auton keula oli rutussa. Poliisipartio tavoitti tuntomerkkeihin sopivan henkilöauton Miekantieltä. Autoa kuljettanut 1950-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sillä voimassa olevaa ajo-oikeutta ei miehellä ollut.
Iltapäivällä kello 13.14 aikaan poliisi sai ilmoituksen henkilöstä, joka oli ollut näpistelemässä, Renkomäessä Paasasi 2:ssa sijaitsevassa kaupassa. Vartijoiden kiinniottama 1970-luvulla syntynyt mies oli kerännyt tuotteita yli 1000 euron arvosta ja piilottanut ne liikkeen wc tilaan. Miestä epäillään varkaudesta sekä matkustuskiellon rikkomisesta. Mies toimitettiin Lahden poliisiasemalle asioiden selvittämiseksi.
SYSMÄ
Perjantaina iltapäivällä kello 14.45 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Kalkkistentiellä. Ilmoituksen mukaan moottoripyöräilijä oli törmännyt vastaan tulleen rekan keulaan.  Poliisin alustavan selvityksen mukaan Pihkalan suunnasta tullut moottoripyörä oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä ajautunut ennen Marjoniementien risteystä vastaantulevalle kaistalle törmäten rekan keulaan. Moottoripyörää kuljettanut 1970-luvulla syntynyt mies menehtyi onnettomuuspaikalle elvytysyrityksistä huolimatta. Tieliikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta ja poliisi tutkii tapahtunutta onnettomuutta. 
HUMPPILA
Perjantaina iltapäivällä kello 14.13 aikaan liikennevalvontaa Koivistontiellä suorittanut poliisipartio pysäytti vastaan tulleen pakettiauton tämän ylinopeuden vuoksi. Partio mittasi tutkalla pakettiauton nopeudeksi 80km/h, rajoituksen ollessa 40km/h. Autoa kuljettanutta 1990-luvulla syntynyttä miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
ORIMATTILA
Perjantai-iltana kello 21.40 aikaan poliisipartio pysäytti Myllärintiellä epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut noin 50-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin verikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
FORSSA
Lauantain puolella aamuyöstä kello 02.30 aikaan poliisipartio kiinnitti huomiota epävarmasti liikkuneeseen henkilöautoon Turuntiellä. Partio pysäytti kyseisen auton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 2000-luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei oll
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Jääkiekon MM-kilpailuiden ensimmäinen päivä poliisin silmin

NordenBladet — Ensimmäisen kisapäivän pelit Tampereella ovat ohitse. Poliisin näkökulmasta päivä sujui rauhallisesti.Iltapäivällä liikenteessä oli paikallisia ja hetkellisiä ruuhkia. Tampereen keskustassa iltapäivä ja alkuilta olivat jopa normaalia perjantaita rauhallisempia. Illan aikana poliisi puuttui muutamaan yksittäiseen häiriötapaukseen avustamalla tapahtuman järjestyksenvalvojia.Poliisi tiedottaa seuraavan kerran aamupäivällä yön tapahtumista. 

Ensimmäisen kisapäivän pelit Tampereella ovat ohitse. Poliisin näkökulmasta päivä sujui rauhallisesti.

Iltapäivällä liikenteessä oli paikallisia ja hetkellisiä ruuhkia. Tampereen keskustassa iltapäivä ja alkuilta olivat jopa normaalia perjantaita rauhallisempia. Illan aikana poliisi puuttui muutamaan yksittäiseen häiriötapaukseen avustamalla tapahtuman järjestyksenvalvojia.

Poliisi tiedottaa seuraavan kerran aamupäivällä yön tapahtumista.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ryöstö Joensuussa

NordenBladet — Puhelimen ostaja uhkasi myyjää veitsellä JoensuussaHätäkeskukseen ilmoitettiin Joensuun Penttilästä puhelimen anastamisesta torstai-iltana. Ilmoituksen mukaan mieheltä oli ryöstetty puhelin. Paikalla selvisi poliisipartiolle, että miehet olivat sopineet tapaamisen puhelinkauppojen johdosta Penttilässä sijaitsevan kaupan eteen. Paikalla myyjä luovutti puhelimen, mutta ei saanut rahoja. Ostaja pakeni juosten puhelimen kanssa ja myyjän hänet tavoitettua kaivoi esiin taskustaan veitsen ja uhkasi sillä, jolloin hän pääsi pakenemaan. Poliisi tavoitti epäillyn myöhemmin ja tämän asunnosta löytyi anastettu puhelin. Tapausta tutkitaan epäiltynä ryöstönä.

Puhelimen ostaja uhkasi myyjää veitsellä Joensuussa

Hätäkeskukseen ilmoitettiin Joensuun Penttilästä puhelimen anastamisesta torstai-iltana. Ilmoituksen mukaan mieheltä oli ryöstetty puhelin. Paikalla selvisi poliisipartiolle, että miehet olivat sopineet tapaamisen puhelinkauppojen johdosta Penttilässä sijaitsevan kaupan eteen. Paikalla myyjä luovutti puhelimen, mutta ei saanut rahoja. Ostaja pakeni juosten puhelimen kanssa ja myyjän hänet tavoitettua kaivoi esiin taskustaan veitsen ja uhkasi sillä, jolloin hän pääsi pakenemaan. Poliisi tavoitti epäillyn myöhemmin ja tämän asunnosta löytyi anastettu puhelin. Tapausta tutkitaan epäiltynä ryöstönä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi kaipaa havaintoja Savonlinnasta anastetusta lautasta

NordenBladet — Savonlinnasta, Varpasaaresta anastettiin 3×6 metrinen lautta, jossa molemmilla sivuilla tunnisteet.11.5.2022 – 13.5.2022 välisenä aikana anastetussa lautassa on molemmissa kyljissä valkoisella vanerilla lautan nimi Justiina ja sen rekisteröintinumero S17564. Lautassa on ollut anastushetkellä myös teräksiset, kolme metriä pitkät ajorampit.Kyseisen lauttaan ja henkilöihin liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen [email protected], vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 455 ma-pe klo 08-16.15. 

Savonlinnasta, Varpasaaresta anastettiin 3×6 metrinen lautta, jossa molemmilla sivuilla tunnisteet.

11.5.2022 – 13.5.2022 välisenä aikana anastetussa lautassa on molemmissa kyljissä valkoisella vanerilla lautan nimi Justiina ja sen rekisteröintinumero S17564. Lautassa on ollut anastushetkellä myös teräksiset, kolme metriä pitkät ajorampit.

Kyseisen lauttaan ja henkilöihin liittyvistä havainnoista pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 455 ma-pe klo 08-16.15.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ampuma-asekouluttajien koulutus 18.6.2022

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisilaitos järjestää yhdistyslain 4 §:n mukaisten luvanvaraisten yhdistysten (ampumaseura) ampuma-asekouluttajien koulutuksen lauantaina 18.6.2022 kello 09.00-16.00. Koulutuspaikkana on Kirkkonummen kunnantalon Kirkkonummi-sali osoitteessa Ervastintie 2, Kirkkonummi. Sisäänkäynti kunnantalon sivuovesta Asematien puolelta.Saapuminen koulutuspaikkaan kello 09.00, jolloin koulutettavien vastaanotto. Ohjelmassa on tunnin ruokatunti.Kouluttajana toimii ylikomisario Juha Rosendahl.Ampuma-asekouluttajakoulutuksen suorittanut voi hakea kouluttajahyväksynnän ja antaa tämän jälkeen aktiivisuustodistuksia ampuma-aselupaharkintaa varten. Todistus tarvitaan haettaessa lupaa pistoolilla, pienoispistoolilla, revolverilla, pienoisrevolverilla ja erityisen vaarallisilla aseilla tapahtuvaan urheilu- ja harjoitusammuntaan. Koulutus ei valmenna ampuma-aseilla tapahtuvaan toimintaan, vaan aktiivisuustodistusten antamiseen yhdistyksen jäsenille näiden hakiessa ampuma-aselupia poliisilaitokselta.Ampuma-asekouluttajaksi hyväksymisen edellytykset ovat seuraavat; henkilö on täyttänyt 20 vuotta ja suostuu tehtävään, hän on ampuma-aseen hallussapitoon oikeuttavan luvan haltija, hän on yhdistyslain 4 §:ssä tarkoitetun yhdistyksen jäsen tai sen palveluksessa ja hän on hyväksytysti suorittanut ampu-ma-asekouluttajakoulutuksen. Koulutukseen tulee ilmoittautua etukäteen sähköpostilla [email protected] 10.6.2022 mennessä. Ilmoittautuminen otsikoidaan ”Ampuma-asekouluttajakoulutus 18.6.2022”. Ilmoittautumisen voi tehdä vain yhdistys, ei yhdistyksen jäsen henkilökohtaisesti. Ilmoittautumista ei voi perua, eikä osallistujaa vaihtaa.Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa seuraavat tiedot:Koulutukseen osallistuvan nimi, henkilötunnus ja yhteystiedot (osoite, sähköpostiosoite ja puhelinnumero), yhdistys- ja Y-tunnus, joka tulee hakemaan ampuma-asekouluttajahyväksyntää koulutukseen ilmoittautuvalle.Koulutusmaksu 35 € (SM:n asetus poliisin suoritteiden maksullisuudesta) pitää olla suoritettu etukäteen ja kuitti siitä olla ilmoitetun henkilön mukana koulutuksessa.Ampuma-asekouluttajaksi hyväksymistä hakevan on lisäksi esitettävä yhdistyksen päätös ampuma-asekouluttajaksi nimeämisestä viimeistään kouluttajahyväksyntää haettaessa. Osallistujan on koulutustilaisuudessa todistettava henkilöllisyytensä. Ajokortti ei ole henkilöllisyystodistus.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos järjestää yhdistyslain 4 §:n mukaisten luvanvaraisten yhdistysten (ampumaseura) ampuma-asekouluttajien koulutuksen lauantaina 18.6.2022 kello 09.00-16.00. Koulutuspaikkana on Kirkkonummen kunnantalon Kirkkonummi-sali osoitteessa Ervastintie 2, Kirkkonummi. Sisäänkäynti kunnantalon sivuovesta Asematien puolelta.

Saapuminen koulutuspaikkaan kello 09.00, jolloin koulutettavien vastaanotto. Ohjelmassa on tunnin ruokatunti.

Kouluttajana toimii ylikomisario Juha Rosendahl.

Ampuma-asekouluttajakoulutuksen suorittanut voi hakea kouluttajahyväksynnän ja antaa tämän jälkeen aktiivisuustodistuksia ampuma-aselupaharkintaa varten. Todistus tarvitaan haettaessa lupaa pistoolilla, pienoispistoolilla, revolverilla, pienoisrevolverilla ja erityisen vaarallisilla aseilla tapahtuvaan urheilu- ja harjoitusammuntaan. Koulutus ei valmenna ampuma-aseilla tapahtuvaan toimintaan, vaan aktiivisuustodistusten antamiseen yhdistyksen jäsenille näiden hakiessa ampuma-aselupia poliisilaitokselta.

Ampuma-asekouluttajaksi hyväksymisen edellytykset ovat seuraavat; henkilö on täyttänyt 20 vuotta ja suostuu tehtävään, hän on ampuma-aseen hallussapitoon oikeuttavan luvan haltija, hän on yhdistyslain 4 §:ssä tarkoitetun yhdistyksen jäsen tai sen palveluksessa ja hän on hyväksytysti suorittanut ampu-ma-asekouluttajakoulutuksen. 

Koulutukseen tulee ilmoittautua etukäteen sähköpostilla lupavalvonta.lansi-uusimaa@poliisi.fi 10.6.2022 mennessä. Ilmoittautuminen otsikoidaan ”Ampuma-asekouluttajakoulutus 18.6.2022”. Ilmoittautumisen voi tehdä vain yhdistys, ei yhdistyksen jäsen henkilökohtaisesti. Ilmoittautumista ei voi perua, eikä osallistujaa vaihtaa.

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa seuraavat tiedot:

Koulutukseen osallistuvan nimi, henkilötunnus ja yhteystiedot (osoite, sähköpostiosoite ja puhelinnumero), yhdistys- ja Y-tunnus, joka tulee hakemaan ampuma-asekouluttajahyväksyntää koulutukseen ilmoittautuvalle.

Koulutusmaksu 35 € (SM:n asetus poliisin suoritteiden maksullisuudesta) pitää olla suoritettu etukäteen ja kuitti siitä olla ilmoitetun henkilön mukana koulutuksessa.

Ampuma-asekouluttajaksi hyväksymistä hakevan on lisäksi esitettävä yhdistyksen päätös ampuma-asekouluttajaksi nimeämisestä viimeistään kouluttajahyväksyntää haettaessa. Osallistujan on koulutustilaisuudessa todistettava henkilöllisyytensä. Ajokortti ei ole henkilöllisyystodistus.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi kaipaa tietoa varastetusta moottoripyörästä

NordenBladet — Honda CRF250RLA moottoripyörä rekisterinumerolla 83-VHP on varastettu 8. – 11.5. Lastenkodinkadulta VaasassaIlmoita osoitteeseen [email protected] jos moottoripyörä löytyy tai näet sen liikenteessä.

Honda CRF250RLA moottoripyörä rekisterinumerolla 83-VHP on varastettu 8. – 11.5. Lastenkodinkadulta Vaasassa

Ilmoita osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi jos moottoripyörä löytyy tai näet sen liikenteessä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Yritykset innovoimaan ja investoimaan kestävään biotalouteen

NordenBladet — Suomen päivitetty biotalousstrategia, biotalousosaaminen ja sen yritysesimerkit olivat vahvasti esillä ”Innovatiivinen biotalous – tulevaisuuden strategiat ja ratkaisut” -seminaarissa, joka järjestettiin 13.5.2022 Espoon Dipolissa. Tilaisuutta seurasi paikan päällä ja verkon äärellä yli 200 kutsuvierasta. Euroopan komission terveiset tilaisuuteen toi sisämarkkinoista vastaava komissaari Thierry Breton.Biotalouden innovaatiot auttavat Eurooppaa etenemään kohti vähähiilistä ja resurssitehokasta yhteiskuntaa sekä kestävää taloutta. Tilaisuuden avannut elinkeinoministeri Mika Lintilä muistutti, että biotalouden ratkaisuilla on keskeinen rooli EU:n vähähiilisyys- ja päästötavoitteiden saavuttamisessa. ”Biotalouden hyödyntäminen edistää EU:n kasvua ja kilpailukykyä sekä tarjoaa hyvinvointia ja työpaikkoja myös syrjäseuduilla. Yrityksille on luotava toimintaympäristö, joka kannustaa innovoimaan ja investoimaan kestävään biotalouteen. Biotalous onkin sisällytettävä kiinteämmäksi osaksi EU:n teollisuuspolitiikkaa”, ministeri Lintilä ehdotti.”Suomi on juuri aloittanut päivitetyn biotalousstrategiansa toimeenpanon. Panostamme voimakkaasti biopohjaisten raaka-aineiden innovatiiviseen käyttöön luodaksemme fossiilivapaita, kierrätettäviä ja arvonlisää kasvattavia tuotteita”, Lintilä jatkoi.Seminaarissa kuultiin esimerkit neljältä yritykseltä siitä, miten biotaloudella synnytetään korkeampaa arvonlisää. VTT:n Biomateriaalit-tutkimusalueen johtaja Atte Virtanen kertoi, mitä kaikkea puusta voidaan tehdä, Sulapacin varatoimitusjohtaja Ami Rubinstein esitteli, miten edetään kohti muoviroskatonta tulevaisuutta, Spinnovan toimitusjohtaja Janne Poranen kertoi tekstiilikuitujen vallankumouksesta ja Solar Foodsin toimitusjohtaja Pasi Vainikka Ruokaa ilmasta -hankkeesta. Esitysten keskeinen viesti oli se, että biotalouden tuotteisiin ja palveluihin liittyy sekä ilmaston että kilpailukyvyn näkökulmasta suuria mahdollisuuksia.Seminaarin paneelissa pohdittiin biotalouden innovaatioita osana Euroopan Green Deal -ohjelmaa ja kestävää kasvua. Paneeliin osallistuivat sijoitusjohtaja Lauri Reuter (Nordic FoodTech VC), toimitusjohtaja Niklas von Weymarn (Metsä Spring), hallituksen puheenjohtaja Iida Miettinen (Kamupak), vastuullisuusjohtaja Ulla Luhtasela (Nestlé) ja toimitusjohtaja Paula Laine (Ilmastorahasto). Paneelin ja koko seminaarin juonsi kirjailija André Noël Chaker.Alivaltiosihteeri Petri Peltonen esitteli seminaarissa Suomen kansallisen biotalousstrategian, jonka yhtenä kunnianhimoisena tavoitteena on kaksinkertaistaa biotalouden synnyttämän arvonlisän osuus bruttokansantuotteesta nykyisestä 13 prosentista 26 prosenttiin vuoteen 2035 mennessä.Lisätiedot:
erityisasiantuntija Ulla Palander, TEM, p. 029 504 9235
 

Suomen päivitetty biotalousstrategia, biotalousosaaminen ja sen yritysesimerkit olivat vahvasti esillä ”Innovatiivinen biotalous – tulevaisuuden strategiat ja ratkaisut” -seminaarissa, joka järjestettiin 13.5.2022 Espoon Dipolissa. Tilaisuutta seurasi paikan päällä ja verkon äärellä yli 200 kutsuvierasta. Euroopan komission terveiset tilaisuuteen toi sisämarkkinoista vastaava komissaari Thierry Breton.

Lähde: ym.fi

Poliisi on tehnyt kiinniottoja liittyen puukotukseen Joensuun Noljakassa

NordenBladet — Uhri soitti itse hätäkeskukseen, ja hänet löydettiin pahoin loukkaantuneena Erkinpellontien ja Noljakantien risteyksestä noin neljän aikaan amuyöllä 10.5.2022. Poliisi tutkii tekoa tapon yrityksenä.Itä-Suomen poliisi on tehnyt kiinniottoja tiistaiyönä 10.5.2022 Joensuun Noljakassa tehtyyn puukotukseen liittyen. Miestä oli puukotettu selkään ja hän soitti itse hätäkeskukseen. Uhri löydettiin pahoin loukkaantuneena Erkinpellontien ja Noljakantien risteyksestä. Uhrin vammat ovat vaatineet leikkaushoitoa, eikä välitöntä hengenvaaraa enää ole. Tekoa tutkitaan tapon yrityksenä.Poliisi pyytää havaintoja ja vihjeitä tapaukseen liittyen Noljakan alueen asukkailta ja muilta alueella tapahtuma-aikaan liikkuneilta. Ilmoita havaintosi ja muut tietosi tapauksesta Itä-Suomen poliisin vihjepuhelimen numeroon 0295 415 232 tai vihjesähköpostiin [email protected] 

Uhri soitti itse hätäkeskukseen, ja hänet löydettiin pahoin loukkaantuneena Erkinpellontien ja Noljakantien risteyksestä noin neljän aikaan amuyöllä 10.5.2022. Poliisi tutkii tekoa tapon yrityksenä.

Itä-Suomen poliisi on tehnyt kiinniottoja tiistaiyönä 10.5.2022 Joensuun Noljakassa tehtyyn puukotukseen liittyen. Miestä oli puukotettu selkään ja hän soitti itse hätäkeskukseen. Uhri löydettiin pahoin loukkaantuneena Erkinpellontien ja Noljakantien risteyksestä. Uhrin vammat ovat vaatineet leikkaushoitoa, eikä välitöntä hengenvaaraa enää ole. Tekoa tutkitaan tapon yrityksenä.

Poliisi pyytää havaintoja ja vihjeitä tapaukseen liittyen Noljakan alueen asukkailta ja muilta alueella tapahtuma-aikaan liikkuneilta. Ilmoita havaintosi ja muut tietosi tapauksesta Itä-Suomen poliisin vihjepuhelimen numeroon 0295 415 232 tai vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ympäristöministeriö on käynnistänyt arvioinnin kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapitolain toimivuudesta

NordenBladet — Niin sanotun kunnossapitolain toimivuusarviointi valmistuu vuoden 2022 loppuun mennessä. Tämän jälkeen päätetään jatkotoimista, kuten lain mahdollisesta uudistamisesta.Suuret kaupungit ja Kuntaliitto tekivät ympäristöministeriölle esityksen kunnossapitolain tarkistamisesta vuonna 2020. Kunnat ovat esittäneet tarpeen uudistaa erityisesti kaduilla tehtäviä töitä koskevaa sääntelyä. Ympäristöministeriö katsoo tarpeelliseksi, että lain toimivuus arvioidaan kattavasti ennen uudistukseen ryhtymistä.Arvioinnissa kerätään tietoa lain säännösten toimivuudesta ja ajantasaisuudesta muuttuvassa toimintaympäristössä sekä lain säännösten soveltamisesta ja sen mahdollisista ongelmista. Toimivuusarvioinnin tavoite on myös tehdä ehdotuksia lain uudistamista varten.Sidosryhmiä kuullaan työn aikana laajasti haastatteluin, kyselyin ja työpajoissa. Työn aloitukseksi järjestetään 24. toukokuuta ja 2. kesäkuuta 2022 avoimet verkkotilaisuudet, joissa kerrotaan ja keskustellaan käynnistyneestä arviointityöstä.Ympäristöministeriön johtamassa arviointiselvityksen ohjausryhmässä ovat edustettuina keskeiset viranomaiset sekä kaduilla ja yleisillä alueilla operoivien toimijoiden sekä eri liikkujaryhmien edustajat.Kunnossapitolaissa säädetään yleiseen käyttöön luovutettujen katujen ja yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta asemakaava-alueella. Laissa määritellään muun muassa kunnossa- ja puhtaanapidon tehtävät sekä niiden jakaantuminen kunnan ja kiinteistön- tai tontinomistajien kesken.Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) tuli voimaan 1.1.1980. Lakiin on tehty useita osittaisia muutoksia, joista viimeisin laajempi sisällöllinen muutos tuli voimaan vuonna 2005. Tuolloin lakiin lisättiin velvollisuus ilmoittaa kunnalle kaduilla ja yleisillä alueilla tehtävistä töistä.Kunnossapitolain toimivuusarvioinnin käynnistystilaisuus 24.5.2022 klo 10-12Kunnossapitolain toimivuusarvioinnin käynnistystilaisuus 2.6.2022 klo 10-12LisätietojaPetteri Katajisto
ympäristöneuvos
0295 250 120
[email protected]

Niin sanotun kunnossapitolain toimivuusarviointi valmistuu vuoden 2022 loppuun mennessä. Tämän jälkeen päätetään jatkotoimista, kuten lain mahdollisesta uudistamisesta.

Lähde: ym.fi

Myyjä, varo huijareita verkon myyntialustoilla

NordenBladet — Internetin kauppapaikoilla tapahtuu huijauksia, jotka liittyvät tavaran myymiseen, ostamiseen tai vuokraamiseen. Poliisi muistuttaa, että myös myyjät voivat joutua kaupankäynnin yhteydessä rikoksen uhriksi.Kaakkois-Suomen poliisille on alkuvuoden aikana saapunut kymmeniä rikosilmoituksia tapauksista, jossa huijauksen uhriksi joutuneet myyjät ovat kärsineet taloudellista vahinkoa täytettyään maksukorttinsa tiedot huijaussivustolle. Menetetyt summat ovat yleensä kymmeniä tai satoja euroja, joissain tapauksissa jopa yli tuhat euroa. Poliisi tutkii tapauksia muun muassa rikosnimikkeillä petos ja maksuvälinepetos.Huijaustapoja on erilaisia. Tyypillisessä tapahtuman kulussa myyntialustalle ilmoituksen jättänyt myyjä saa yhteydenoton mahdollisena ostajana esiintyvältä henkilöiltä. Kaupankäynnin aikana ostaja ehdottaa myyjälle käytettäväksi palvelua, joka huolehtii maksun välityksestä ja tuotteen kuljetuksesta. Tämän jälkeen myyjä saa linkin ulkoisesti aidolta vaikuttavalle palvelutarjoajan sivulle. Siellä myyjää pyydetään esimerkiksi maksun vahvistuksen tai vakuusmaksun varjolla syöttämään oman maksukorttinsa tiedot. Kaupankäynnin yhteydessä kannattaa olla tarkkana, mitä tietoja itsestään toiselle osapuolelle luovuttaa. Kyseenalaista, miksi myyjän ehdottamaa palvelua pitää kaupankäynnin yhteydessä käyttää. Huijaussivustot on voitu luoda tutun palvelutarjoajan nimissä ja ne saattavat vaikuttaa hyvin aidoilta. Varoituskellojen tulisi soida viimeistään, jos ulkopuolinen taho tiedustelee maksukortin tietoja tai verkkopankkitunnuksia.

Internetin kauppapaikoilla tapahtuu huijauksia, jotka liittyvät tavaran myymiseen, ostamiseen tai vuokraamiseen. Poliisi muistuttaa, että myös myyjät voivat joutua kaupankäynnin yhteydessä rikoksen uhriksi.

Kaakkois-Suomen poliisille on alkuvuoden aikana saapunut kymmeniä rikosilmoituksia tapauksista, jossa huijauksen uhriksi joutuneet myyjät ovat kärsineet taloudellista vahinkoa täytettyään maksukorttinsa tiedot huijaussivustolle. Menetetyt summat ovat yleensä kymmeniä tai satoja euroja, joissain tapauksissa jopa yli tuhat euroa. Poliisi tutkii tapauksia muun muassa rikosnimikkeillä petos ja maksuvälinepetos.

Huijaustapoja on erilaisia. Tyypillisessä tapahtuman kulussa myyntialustalle ilmoituksen jättänyt myyjä saa yhteydenoton mahdollisena ostajana esiintyvältä henkilöiltä. Kaupankäynnin aikana ostaja ehdottaa myyjälle käytettäväksi palvelua, joka huolehtii maksun välityksestä ja tuotteen kuljetuksesta. Tämän jälkeen myyjä saa linkin ulkoisesti aidolta vaikuttavalle palvelutarjoajan sivulle. Siellä myyjää pyydetään esimerkiksi maksun vahvistuksen tai vakuusmaksun varjolla syöttämään oman maksukorttinsa tiedot. 

Kaupankäynnin yhteydessä kannattaa olla tarkkana, mitä tietoja itsestään toiselle osapuolelle luovuttaa. Kyseenalaista, miksi myyjän ehdottamaa palvelua pitää kaupankäynnin yhteydessä käyttää. Huijaussivustot on voitu luoda tutun palvelutarjoajan nimissä ja ne saattavat vaikuttaa hyvin aidoilta. Varoituskellojen tulisi soida viimeistään, jos ulkopuolinen taho tiedustelee maksukortin tietoja tai verkkopankkitunnuksia.

]]>

Lähde: Poliisi.fi