perjantai, 20 kesäkuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20903 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Alaikäinen moottoripyöräilijä pakeni poliisia Ypäjällä

NordenBladet — Toinen asiakas löysi näpistäjän jäljiltä anastettuja alkoholijuomia ja palautti ne kauppaan Nastolassa.HämeenlinnaPoliisi suoritti liikennejuopumusvalvontaa puolenpäivän aikaan Turun Valtatien ja Luolajantien risteyksessä. Ratsiaan ajoi nelikymppinen mies, joka puhalsi 0,31 mg/l lukemat. Miestä sai sakon rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Poliisin liikennejuopumusvalvonnassa jäi kiinni myös toinen päihtynyt kuljettaja hieman puolenpäivän jälkeen. Kuusikymppinen mies puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin 0,36mg/l. Mies sai sakon rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.Poliisi havaitsi sekavan miehen puoli neljän aikaan yöllä kaupan pihalla. Mies ei suostunut kertomaan poliisille henkilöllisyyttään. Miehen sekavan käytöksen vuoksi hänet päätettiin ottaa kiinni poliisilain perusteella. Turvallisuustarkastuksessa miehen hallusta löytyi teleskooppipatukka. Miehen hallusta löytyi myös henkilöllisyystodistus, josta ilmeni, että hän on ulkopaikkakuntalainen ja hän on matkustuskiellossa. Mies otettiin kiinni epäiltynä matkustuskiellon rikkomisesta. Häntä epäillään myös vaarallisen esineen hallussapidosta.LahtiHollolankadulla tapahtui polkupyöräilijän ja sähköisen kolmipyöräisen mopon välinen onnettomuus hieman ennen puoltapäivää. Mopoa kuljettanut 40-luvulla syntynyt mies oli kääntynyt Aleksanterinkadulta vasemmalle Hollolankadulle ja törmäsi Hollolankatua ylittäneeseen pyöräilijään. Polkupyöräilijä oli ylittänyt suojatietä Erkonkadun suunnasta. Molemmille tienkäyttäjille paloi vihreä liikennevalo. 30-luvulla syntynyt polkupyöräilijä loukkaantui törmäyksessä. Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena mopoilijan osalta.Parikymppinen mies anasti Nastolassa kaupasta lonkeroa iltakuuden aikaan. Mies oli päässyt poistumaan kaupasta, mutta poliisi löysi hänet reilun kilometrin päästä, missä mies yritti piiloutua poliisin havaittuaan. Mies otettiin kiinni poliisilain perusteella. Hänellä on vuoden sisään kuutisenkymmentä omaisuusrikosta, joten asiasta kirjattiin rikosilmoitus. Anastetut lonkerot oli kaupan toinen asiakas löytänyt ja palauttanut takaisin kauppaan.YpäjäAlle 18-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta. Poliisi suoritti liikennevalvontaa Ypäjän keskustassa ja havaitsi Ypäjän Salen luota kohti Kurjenmäkeä kiihdyttävään moottoripyörään. Moottoripyörälle mitattiin nopeudeksi 57 km/h nopeusrajoituksen ollessa 40km/h. Poliisin havaittuaan moottoripyörä lähti kiihdyttämään vauhtiaan ja pyrki pakenemaan. Moottoripyörässä ei ollut rekisterikilpeä. Moottoripyörä ajoi Koskentiellä pihatielle ja omakotitalon pihapiirin läpi pellolle, minne pyörä jäi jumiin. Kuljettaja jatkoi matkaansa juosten, mutta poliisi sai hänet metsästä kiinni parinsadanmetrin juoksukilpailun jälkeen. Ilmeni, että mies on ajokiellossa ja hän on paennut poliisia myös kaksi viikkoa sitten, jolloin poliisi on poistanut moottoripyörästä rekisterikilvet, sillä se on rekisteröity mopoksi. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus ja asiasta tehtiin myös lastensuojeluilmoitus.LoppiPoliisin tunnuksettoman moottoripyörän ohitti Jokiniementiellä toinen moottoripyörä, jonka kuljettajalla ei ollut kypärää. Alueella on 40km/h nopeusrajoitus ja moottoripyörälle mitattiin 74km/h nopeus. Partio pysäytti moottoripyörän ja kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0.46mg/l. Kuljettajalle tehtiin huumepikatesti, joka näytti positiivista. Kuljettaja oli myös ajokiellossa. Paikalle tuli myös moottoripyörän omistaja ja ilmeni, että kuljettaja oli ostajaehdokas, joka oli ottanut pyörän lyhyelle koeajolle, mutta olikin lähtenyt ajamaan pidemmälle. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.  

Toinen asiakas löysi näpistäjän jäljiltä anastettuja alkoholijuomia ja palautti ne kauppaan Nastolassa.

Hämeenlinna

Poliisi suoritti liikennejuopumusvalvontaa puolenpäivän aikaan Turun Valtatien ja Luolajantien risteyksessä. Ratsiaan ajoi nelikymppinen mies, joka puhalsi 0,31 mg/l lukemat. Miestä sai sakon rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Poliisin liikennejuopumusvalvonnassa jäi kiinni myös toinen päihtynyt kuljettaja hieman puolenpäivän jälkeen. Kuusikymppinen mies puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin 0,36mg/l. Mies sai sakon rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Poliisi havaitsi sekavan miehen puoli neljän aikaan yöllä kaupan pihalla. Mies ei suostunut kertomaan poliisille henkilöllisyyttään. Miehen sekavan käytöksen vuoksi hänet päätettiin ottaa kiinni poliisilain perusteella. Turvallisuustarkastuksessa miehen hallusta löytyi teleskooppipatukka. Miehen hallusta löytyi myös henkilöllisyystodistus, josta ilmeni, että hän on ulkopaikkakuntalainen ja hän on matkustuskiellossa. Mies otettiin kiinni epäiltynä matkustuskiellon rikkomisesta. Häntä epäillään myös vaarallisen esineen hallussapidosta.

Lahti

Hollolankadulla tapahtui polkupyöräilijän ja sähköisen kolmipyöräisen mopon välinen onnettomuus hieman ennen puoltapäivää. Mopoa kuljettanut 40-luvulla syntynyt mies oli kääntynyt Aleksanterinkadulta vasemmalle Hollolankadulle ja törmäsi Hollolankatua ylittäneeseen pyöräilijään. Polkupyöräilijä oli ylittänyt suojatietä Erkonkadun suunnasta. Molemmille tienkäyttäjille paloi vihreä liikennevalo. 30-luvulla syntynyt polkupyöräilijä loukkaantui törmäyksessä. Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena mopoilijan osalta.

Parikymppinen mies anasti Nastolassa kaupasta lonkeroa iltakuuden aikaan. Mies oli päässyt poistumaan kaupasta, mutta poliisi löysi hänet reilun kilometrin päästä, missä mies yritti piiloutua poliisin havaittuaan. Mies otettiin kiinni poliisilain perusteella. Hänellä on vuoden sisään kuutisenkymmentä omaisuusrikosta, joten asiasta kirjattiin rikosilmoitus. Anastetut lonkerot oli kaupan toinen asiakas löytänyt ja palauttanut takaisin kauppaan.

Ypäjä

Alle 18-vuotiasta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta. Poliisi suoritti liikennevalvontaa Ypäjän keskustassa ja havaitsi Ypäjän Salen luota kohti Kurjenmäkeä kiihdyttävään moottoripyörään. Moottoripyörälle mitattiin nopeudeksi 57 km/h nopeusrajoituksen ollessa 40km/h. Poliisin havaittuaan moottoripyörä lähti kiihdyttämään vauhtiaan ja pyrki pakenemaan. Moottoripyörässä ei ollut rekisterikilpeä. Moottoripyörä ajoi Koskentiellä pihatielle ja omakotitalon pihapiirin läpi pellolle, minne pyörä jäi jumiin. Kuljettaja jatkoi matkaansa juosten, mutta poliisi sai hänet metsästä kiinni parinsadanmetrin juoksukilpailun jälkeen. Ilmeni, että mies on ajokiellossa ja hän on paennut poliisia myös kaksi viikkoa sitten, jolloin poliisi on poistanut moottoripyörästä rekisterikilvet, sillä se on rekisteröity mopoksi. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus ja asiasta tehtiin myös lastensuojeluilmoitus.

Loppi

Poliisin tunnuksettoman moottoripyörän ohitti Jokiniementiellä toinen moottoripyörä, jonka kuljettajalla ei ollut kypärää. Alueella on 40km/h nopeusrajoitus ja moottoripyörälle mitattiin 74km/h nopeus. Partio pysäytti moottoripyörän ja kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0.46mg/l. Kuljettajalle tehtiin huumepikatesti, joka näytti positiivista. Kuljettaja oli myös ajokiellossa. Paikalle tuli myös moottoripyörän omistaja ja ilmeni, että kuljettaja oli ostajaehdokas, joka oli ottanut pyörän lyhyelle koeajolle, mutta olikin lähtenyt ajamaan pidemmälle. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisin tehovalvonnassa 112 maksullista seuraamusta

NordenBladet — Poliisin keskiviikkona 10.5. kello 6 alkaneen ja 11.5. kello 6 päättyneen 24 tunnin raskaan liikenteen tehovalvontajakson aikana todettiin ajo- ja lepoaikarikkomuksia 53 sekä ajopiirturirikkomuksia 9 kappaletta.Epäkuntoisuuksista seuraamuksia kirjattiin 28 kappaletta. Lisäksi rangaistuksia jaettiin muun muassa puutteellisesta kuorman varmistamisesta (24 kpl) ja ylikuormista (13 kpl).Valvontaa kohdennettiin tavaraliikenteen osalta erityisesti ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen, ajoneuvojen kuntoon sekä ylikuormiin.Valvontajakson aikana tarkastettiin yhteensä 602 raskasta ajoneuvoa, joista 520 kotimaista sekä 82 ulkomaista. Kuljettajille määrättiin kaikkiaan 112 maksullista seuraamusta ja annettiin lisäksi 104 huomautusta. Tehostettua valvontaa suoritettiin kaikkien poliisilaitosten alueilla.

Poliisin keskiviikkona 10.5. kello 6 alkaneen ja 11.5. kello 6 päättyneen 24 tunnin raskaan liikenteen tehovalvontajakson aikana todettiin ajo- ja lepoaikarikkomuksia 53 sekä ajopiirturirikkomuksia 9 kappaletta.

Epäkuntoisuuksista seuraamuksia kirjattiin 28 kappaletta. Lisäksi rangaistuksia jaettiin muun muassa puutteellisesta kuorman varmistamisesta (24 kpl) ja ylikuormista (13 kpl).

Valvontaa kohdennettiin tavaraliikenteen osalta erityisesti ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen, ajoneuvojen kuntoon sekä ylikuormiin.

Valvontajakson aikana tarkastettiin yhteensä 602 raskasta ajoneuvoa, joista 520 kotimaista sekä 82 ulkomaista. Kuljettajille määrättiin kaikkiaan 112 maksullista seuraamusta ja annettiin lisäksi 104 huomautusta. 

Tehostettua valvontaa suoritettiin kaikkien poliisilaitosten alueilla.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kadonnut löytyi Puumalassa

NordenBladet — Puumalan etsintätehtävä päättyi onnellisestiItä-Suomen poliisi tiedotti aiemmin sunnuntaina etsivänsä Puumalassa Pitkäsuon alueella kadonnutta 76-vuotiasta miestä. Mies ehti olla kateissa maastossa kuutisen tuntia, kunnes poliisi löysi hänet poliisikoiran avulla 21.30 maissa sunnuntai-iltana ja hänet toimitettiin lääkärintarkastukseen. Poliisi kiittää etsintään osallistunutta Vapepaa.

Puumalan etsintätehtävä päättyi onnellisesti

Itä-Suomen poliisi tiedotti aiemmin sunnuntaina etsivänsä Puumalassa Pitkäsuon alueella kadonnutta 76-vuotiasta miestä. Mies ehti olla kateissa maastossa kuutisen tuntia, kunnes poliisi löysi hänet poliisikoiran avulla 21.30 maissa sunnuntai-iltana ja hänet toimitettiin lääkärintarkastukseen.

 

Poliisi kiittää etsintään osallistunutta Vapepaa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kadonnut henkilö Puumalassa

NordenBladet — Poliisi etsii 76-vuotiasta mieshenkilöä Puumalan Pitkäsuon alueella.Henkilön tuntomerkit: 175 cm pitkä, normaalivartaloinen, kulkee kumarassa, vaaleat hiukset, parta ja viikset, viininpunainen collegepaita päällä, jalassa ruskeat reisitaskuhousut ja mustat lenkkarit, sininen lippalakki päässä. Havainnot henkilöstä voi soittaa hätäkeskukseen.

Poliisi etsii 76-vuotiasta mieshenkilöä Puumalan Pitkäsuon alueella.

Henkilön tuntomerkit: 175 cm pitkä, normaalivartaloinen, kulkee kumarassa, vaaleat hiukset, parta ja viikset, viininpunainen collegepaita päällä, jalassa ruskeat reisitaskuhousut ja mustat lenkkarit, sininen lippalakki päässä. Havainnot henkilöstä voi soittaa hätäkeskukseen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rovaniemellä rattijuopumuksia

NordenBladet — Rovaniemellä jäi viikonloppuna poliisin haaviin kaksi huumeiden vaikutuksen alaisena autoa ajanutta henkilöä ja yksi alkoholin vaikutuksen alaisena autoa ajanut henkilö.Poliisi pysäytti perjantaina kello 15 aikaan Ounasrinteellä liikennevalvonnan yhteydessä henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Lisäksi ilmeni, että kuljettajalla ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta, hänen hallustaan löytyi pieni määrä huumaavia aineita ja hänen autostaan löytyi anastetuksi epäiltyä omaisuutta. Mies otettiin kiinni, ja asia tutkitaan rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja kätkemisrikoksena. Poliisi pysäytti perjantaina kello 16.30 aikaan Korkalovaarassa pakettiauton, jonka kuljettaja puhalsi nollat, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Kuljettajan hallusta löytyi huumausainetta, ja hänen autostaan löytyi ampuma-aseiden patruunoita. Mies otettiin kiinni, ja asiaa tutkitaan rattijuopumuksena, huumausainerikoksena, huumausaineen käyttörikoksena ja ampuma-aserikoksena.Poliisi sai lauantaina kello 21 aikaan ilmoituksen Rovaniemen keskustassa liikkuneesta pakettiautosta, jonka kuljettaja on mahdollisesti päihtynyt. Poliisi tavoitti kyseisen auton ja auton kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Kuljettajaa käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa, jonka jälkeen hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena. 

Rovaniemellä jäi viikonloppuna poliisin haaviin kaksi huumeiden vaikutuksen alaisena autoa ajanutta henkilöä ja yksi alkoholin vaikutuksen alaisena autoa ajanut henkilö.

Poliisi pysäytti perjantaina kello 15 aikaan Ounasrinteellä liikennevalvonnan yhteydessä henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Lisäksi ilmeni, että kuljettajalla ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta, hänen hallustaan löytyi pieni määrä huumaavia aineita ja hänen autostaan löytyi anastetuksi epäiltyä omaisuutta. Mies otettiin kiinni, ja asia tutkitaan rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena, kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta ja kätkemisrikoksena. 

Poliisi pysäytti perjantaina kello 16.30 aikaan Korkalovaarassa pakettiauton, jonka kuljettaja puhalsi nollat, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Kuljettajan hallusta löytyi huumausainetta, ja hänen autostaan löytyi ampuma-aseiden patruunoita. Mies otettiin kiinni, ja asiaa tutkitaan rattijuopumuksena, huumausainerikoksena, huumausaineen käyttörikoksena ja ampuma-aserikoksena.

Poliisi sai lauantaina kello 21 aikaan ilmoituksen Rovaniemen keskustassa liikkuneesta pakettiautosta, jonka kuljettaja on mahdollisesti päihtynyt. Poliisi tavoitti kyseisen auton ja auton kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Kuljettajaa käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa, jonka jälkeen hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Murto kauhakuormaajaan Pieksämäellä

NordenBladet — Kauhakuormaajan omistaja oli sulkenut tieliittymän ajoneuvoilla estääkseen epältyjen poistumisen ennen poliisin paikalle tuloa.Hätäkeskus sai lauantai-sunnuntai välisenä yönä, hieman ennen puolta yötä ilmoituksen, jonka mukaan kaksi henkilöä oli parhaillaan murtautumassa kauhakuormaajaan Pieksämäen Kantalan alueella.Kauhakuormaajan omistaja oli mennyt paikalle ennen poliisia ja sulkenut neuvokkaasti tieliittymän ajoneuvoilla niin, etteivät epäillyt henkilöt päässeet pakenemaan paikalta.Poliisi toimitti paikan päältä kaksi henkilöä Mikkelin poliisiasemalle asian jatkoselvittelyä varten.Henkilöitä epäillään varkausrikoksesta, sillä tapahtumapaikalla ollut valvontakamera oli poistettu paikoiltaan. Kamera ja sen jalusta löytyivät tapahtumapaikan läheisyydestä poliisikoiran avulla. 

Kauhakuormaajan omistaja oli sulkenut tieliittymän ajoneuvoilla estääkseen epältyjen poistumisen ennen poliisin paikalle tuloa.

Hätäkeskus sai lauantai-sunnuntai välisenä yönä, hieman ennen puolta yötä ilmoituksen, jonka mukaan kaksi henkilöä oli parhaillaan murtautumassa kauhakuormaajaan Pieksämäen Kantalan alueella.
Kauhakuormaajan omistaja oli mennyt paikalle ennen poliisia ja sulkenut neuvokkaasti tieliittymän ajoneuvoilla niin, etteivät epäillyt henkilöt päässeet pakenemaan paikalta.
Poliisi toimitti paikan päältä kaksi henkilöä Mikkelin poliisiasemalle asian jatkoselvittelyä varten.
Henkilöitä epäillään varkausrikoksesta, sillä tapahtumapaikalla ollut valvontakamera oli poistettu paikoiltaan. Kamera ja sen jalusta löytyivät tapahtumapaikan läheisyydestä poliisikoiran avulla.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi suoritti rattijuopumusvalvontaa Haapavedellä

NordenBladet — Haapaveden alueen poliisipartio valvoi liikennettä Haapavedellä 13. -14.5. välisenä aikana.Molempien päivien aikana liikenteestä tavoitettiin päihtynyt kuljettaja. Lauantaina aamulla Nivalantiellä pysäytettiin auto, jonka kuljettajana ollut mies puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän tuloksen.Sunnuntaina aamulla vastaavasti pysäytettiin Mieluskyläntiellä auto, jota kuljettanut mies puhalsi rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman.Molemmat kuljettajat määrättiin poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.

Haapaveden alueen poliisipartio valvoi liikennettä Haapavedellä 13. -14.5. välisenä aikana.

Molempien päivien aikana liikenteestä tavoitettiin päihtynyt kuljettaja. Lauantaina aamulla Nivalantiellä pysäytettiin auto, jonka kuljettajana ollut mies puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän tuloksen.

Sunnuntaina aamulla vastaavasti pysäytettiin Mieluskyläntiellä auto, jota kuljettanut mies puhalsi rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman.

Molemmat kuljettajat määrättiin poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lappeenrannan poliisiaseman tiedote viikonlopun tapahtumista

NordenBladet — Savitaipaleella tapahtui kuolonkolari 14.5.2023 aamupäivällä. Hyvässä säässä lauantai-iltana ihmisiä on ollut runsaasti liikkeellä. Lappeenrannan poliisin viikonvaihteen työmäärään Euroviisuilla tai jääkiekon MM-kisoilla ei ollut erityisen työllistävää vaikutusta. Yleisen järjestyksen turvaamiseksi tai rikosperusteisesti sunnuntaina aamuna 14.5.2023 Lappeenrannan poliisiasemalla oli yksi kiinniotettu, hyvä sää ja ajankohtaankin nähden tämä on poikkeuksellisen vähän.KUOLONKOLARI:Savitaipaleella 14.5.2023 aamupäivällä VT 13:lla nuorehkon miehen kuljettama henkilöauto suostui vasemmalle kääntyvässä kaarteessa tieltä, minkä seurauksena hän menehtyi. Ajoneuvossa ei ollut matkustajia.Poliisi suorittaa asiassa kuolemansyyn tutkinnan eikä toistaiseksi tiedota asiasta enempää.Toinen henkilöauton tieltä suistuminen tapahtui Lappeenrannan Kaukaan kaupunginosassa 13.5.2023 lauantai-iltana nuorehkon miehen kuljettaman henkilöauton suistuessa tieltä. Ajoneuvossa oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa, kukaan ei loukkaantunut.Alustavien tietojen mukaan syynä on ollut liian suuri tilannenopeus. Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.PAHOINPITELYRIKOKSIA:Poliisi tutkii kahta 14.5.2023 Lappeenrannan keskustassa tapahtunutta pahoinpitelyä. Kummassakin tapauksessa nuorille miehille oli tullut sanallista riitaa, joka oli johtanut pahoinpitelyihin. Uhrien vammat, joista poliisi ei tiedota tarkemmin, eivät ole vakavia.OMAISUUSRIKOKSIA:Imatralla Lappeentiellä murtauduttiin perjantaiyönä 13.5.2023 liikkeen varastokonttiin riippulukon sanka katkaisemalla ja anastettiin vähäinen määrä kodinkoneita. Poliisi yksilöi asianomistajan kanssa anastetun omaisuuden määrää ja arvoa. Lappeenrannan Joutsenossa murtauduttiin perjantaina ja lauantain välisenä yönä varastokontteihin lukot murtamalla ja anastettiin omaisuutta josta osan asianomistaja oli löytänyt läheisestä metsästä. Poliisi ja asianomistaja yksilöivät anastettua omaisuutta ja sen arvoa.  

Savitaipaleella tapahtui kuolonkolari 14.5.2023 aamupäivällä. Hyvässä säässä lauantai-iltana ihmisiä on ollut runsaasti liikkeellä. Lappeenrannan poliisin viikonvaihteen työmäärään Euroviisuilla tai jääkiekon MM-kisoilla ei ollut erityisen työllistävää vaikutusta. Yleisen järjestyksen turvaamiseksi tai rikosperusteisesti sunnuntaina aamuna 14.5.2023 Lappeenrannan poliisiasemalla oli yksi kiinniotettu, hyvä sää ja ajankohtaankin nähden tämä on poikkeuksellisen vähän.

KUOLONKOLARI:
Savitaipaleella 14.5.2023 aamupäivällä VT 13:lla nuorehkon miehen kuljettama henkilöauto suostui vasemmalle kääntyvässä kaarteessa tieltä, minkä seurauksena hän menehtyi. Ajoneuvossa ei ollut matkustajia.
Poliisi suorittaa asiassa kuolemansyyn tutkinnan eikä toistaiseksi tiedota asiasta enempää.

Toinen henkilöauton tieltä suistuminen tapahtui Lappeenrannan Kaukaan kaupunginosassa 13.5.2023 lauantai-iltana nuorehkon miehen kuljettaman henkilöauton suistuessa tieltä. Ajoneuvossa oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa, kukaan ei loukkaantunut.
Alustavien tietojen mukaan syynä on ollut liian suuri tilannenopeus. Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

PAHOINPITELYRIKOKSIA:
Poliisi tutkii kahta 14.5.2023 Lappeenrannan keskustassa tapahtunutta pahoinpitelyä. Kummassakin tapauksessa nuorille miehille oli tullut sanallista riitaa, joka oli johtanut pahoinpitelyihin. Uhrien vammat, joista poliisi ei tiedota tarkemmin, eivät ole vakavia.

OMAISUUSRIKOKSIA:
Imatralla Lappeentiellä murtauduttiin perjantaiyönä 13.5.2023 liikkeen varastokonttiin riippulukon sanka katkaisemalla ja anastettiin vähäinen määrä kodinkoneita. Poliisi yksilöi asianomistajan kanssa anastetun omaisuuden määrää ja arvoa. 

Lappeenrannan Joutsenossa murtauduttiin perjantaina ja lauantain välisenä yönä varastokontteihin lukot murtamalla ja anastettiin omaisuutta josta osan asianomistaja oli löytänyt läheisestä metsästä. Poliisi ja asianomistaja yksilöivät anastettua omaisuutta ja sen arvoa. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Pohjois-Karjalassa useita pahoinpitely-, omaisuus- ja liikennerikoksia

NordenBladet — Yhdestä pahoinpitelystä ja yhdestä vahingonteosta pyydetään kansalaisilta havaintoja.Henkilöautoilija jätti noudattamatta poliisipartion pysäytysmerkin Kiteellä vt.6 :lla 14.05.2023 klo 00.40 aikaan. Autoilija kiihdytti nopeutensa 100km/h rajoitusalueella yli 180km/h nopeuteen ja pakeni poliisipartiota ja jätätti tämän. Auto löytyi myöhemmin ja poliisikoira jäljitti epäillyn kuljettajan, joka puhalsi poliisin alkometriin 1,58 promillea. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, sillä auto oli otettu luvattomasti käyttöön. Naisen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn joensuulaisessa ravintolassa 14.05.2023 klo 00.55 aikaan. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu, että nainen oli lyönyt järjestyksenvalvojaa nyrkillä kasvoihin. Nainen tavoitettiin ravintolan läheisyydestä ja otettiin kiinni asian selvittämiseksi. Vakavia vammoja ei syntynyt. Nainen oli aikaisemmin poistettu ravintolasta, jonka jälkeen hän palasi ja löi järjestyksenvalvojaa. Naista oli lyöty kasvoihin joensuulaisen ravintolan edustalla 13.05.2023 klo 23.00 aikaan, mistä oli ilmoitettu hätäkeskukseen. Paikalla selvisi poliisipartiolle, että tuntematon vanhempi lihavahko mies oli lyönyt naista naamaan ja poistunut keskustan suuntaan. Vakavia vammoja ei syntynyt. Tapausta tutkitaan pahoinpitelyrikoksena. Vihjeet voi ilmoittaa poliisin sähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi Nainen löi miestä Joensuussa kauppatorilla 14.05.2023 klo 01.40 aikaan. Mies ilmoitti asiasta poliisipartiolle. Tekijä oli uhrille tuttu ja hänen henkilöllisyys on tiedossa. Nainen oli lyönyt miestä nyrkillä poskipäähän, mitä tutkitaan lievänä pahoinpitelynä. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu 13.05.2023 klo 23.15 aikaan, että kaksi poikaa potki autoja Linnunlahdentiellä. Silminnäkijä oli havainnut, että pojat potkivat kahden auton peilit rikki ja poistuivat polkupyörillä ilmoittajan havaittuaan. Tapausta tutkitaan vahingontekoina. Vihjeet voi ilmoittaa osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi. Toisella pojista oli valkoinen huppari mustat housut ja tumma lippis punertavalla lipalla. Toisen pojan vaatetus oli musta, ilmeisesti musta huppari ja mustat housut. Toinen ajoi vaalealla naisten pyörällä, missä ilmeisesti musta kori edessä, toinen maastopyörätyyppisellä pyörällä. Kevytmoottoripyörällä liikkuneelle henkilölle mitattiin poliisipartion toimesta Nurmeksessa Kuopiontiellä 70km/h rajoitusalueella 117km/h nopeus, mistä syystä kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kuljettaja pysäytettiin ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.

Yhdestä pahoinpitelystä ja yhdestä vahingonteosta pyydetään kansalaisilta havaintoja.

Henkilöautoilija jätti noudattamatta poliisipartion pysäytysmerkin Kiteellä vt.6 :lla 14.05.2023 klo 00.40 aikaan. Autoilija kiihdytti nopeutensa 100km/h rajoitusalueella yli 180km/h nopeuteen ja pakeni poliisipartiota ja jätätti tämän. Auto löytyi myöhemmin ja poliisikoira jäljitti epäillyn kuljettajan, joka puhalsi poliisin alkometriin 1,58 promillea. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, sillä auto oli otettu luvattomasti käyttöön.

 

Naisen epäillään syyllistyneen pahoinpitelyyn joensuulaisessa ravintolassa 14.05.2023 klo 00.55 aikaan. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu, että nainen oli lyönyt järjestyksenvalvojaa nyrkillä kasvoihin. Nainen tavoitettiin ravintolan läheisyydestä ja otettiin kiinni asian selvittämiseksi. Vakavia vammoja ei syntynyt. Nainen oli aikaisemmin poistettu ravintolasta, jonka jälkeen hän palasi ja löi järjestyksenvalvojaa.

 

Naista oli lyöty kasvoihin joensuulaisen ravintolan edustalla 13.05.2023 klo 23.00 aikaan, mistä oli ilmoitettu hätäkeskukseen. Paikalla selvisi poliisipartiolle, että tuntematon vanhempi lihavahko mies oli lyönyt naista naamaan ja poistunut keskustan suuntaan. Vakavia vammoja ei syntynyt. Tapausta tutkitaan pahoinpitelyrikoksena. Vihjeet voi ilmoittaa poliisin sähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi

 

Nainen löi miestä Joensuussa kauppatorilla 14.05.2023 klo 01.40 aikaan. Mies ilmoitti asiasta poliisipartiolle. Tekijä oli uhrille tuttu ja hänen henkilöllisyys on tiedossa. Nainen oli lyönyt miestä nyrkillä poskipäähän, mitä tutkitaan lievänä pahoinpitelynä.

 

Hätäkeskukseen oli ilmoitettu 13.05.2023 klo 23.15 aikaan, että kaksi poikaa potki autoja Linnunlahdentiellä. Silminnäkijä oli havainnut, että pojat potkivat kahden auton peilit rikki ja poistuivat polkupyörillä ilmoittajan havaittuaan. Tapausta tutkitaan vahingontekoina. Vihjeet voi ilmoittaa osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi. Toisella pojista oli valkoinen huppari mustat housut ja tumma lippis punertavalla lipalla. Toisen pojan vaatetus oli musta, ilmeisesti musta huppari ja mustat housut. Toinen ajoi vaalealla naisten pyörällä, missä ilmeisesti musta kori edessä, toinen maastopyörätyyppisellä pyörällä.

 

Kevytmoottoripyörällä liikkuneelle henkilölle mitattiin poliisipartion toimesta Nurmeksessa Kuopiontiellä 70km/h rajoitusalueella 117km/h nopeus, mistä syystä kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kuljettaja pysäytettiin ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Hämeessä varsin rauhallinen vuorokausi

NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi sujunut poliisin kannalta varsin rauhallisissa merkeissä. Tehtäviä vuorokaudelle kertyi kaikkiaan 244 kappaletta koko laitoksen alueelle. Tehtävätkin olivat luonteeltaan tavanomaisia poliisitehtäviä. Poliisia työllistivät mm. rattijuopot sekä muutamat näpistelijät. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi neljä henkilöä.LAHTILauantaiaamusta kello 07.04 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen moottoripyöräilijän ulosajosta Kumiantiellä. Moottoripyörällä liikkeellä ollut noin kolmekymppistä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Mies sai ulosajossa sairaalahoitoa vaativia vammoja. Lauantaina alkuillasta poliisi sai ilmoituksen henkilöstä, joka oli anastanut alkoholijuomia Launeella sijaitsevasta kauppaliikkeestä. Mies oli piilottanut juomatölkit asusteisiinsa. Kassalla mies oli maksanut ainoastaan suklaapatukan. Vartijan kiinniottama noin kuusikymppinen mies on vuoden sisällä syyllistynyt 13.kertaa näpistyksen kaltaisiin tekoihin.ORIMATTILALauantai-iltana kello 19.00 aikaan poliisipartio pysäytti Kuohutiellä henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autolla liikkeellä ollut nelikymppinen mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen. Mies kieltäytyi huumausaineen pikatestistä. Mies käytettiin verikokeessa asian selvittämiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. HÄMEENLINNALauantai-iltana noin kello 23.00 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen Torpanpojantiellä ojaan suistuneesta mönkijästä. Mönkijällä liikkeellä ollut parikymppinen mies loukkaantui ulosajossa ja toimitettiin sairaalaan jatkotutkimuksiin. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Sunnuntaina aamuyöstä kello 03.30 aikaan poliisipartio kiinnitti huomiota epävarmasti liikkuneeseen henkilöautoon Orsitiellä ja päätti tarkastaa kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1990-luvulla syntynyt nainen oli liikkeellä selvin päin, mutta voimassa olevaa ajo-oikeutta ei naisella ollut. Nainen on syyllistynyt ajo-oikeudetta ajoon 11. kertaa vuoden sisällä. 

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut vuorokausi sujunut poliisin kannalta varsin rauhallisissa merkeissä. Tehtäviä vuorokaudelle kertyi kaikkiaan 244 kappaletta koko laitoksen alueelle. Tehtävätkin olivat luonteeltaan tavanomaisia poliisitehtäviä. Poliisia työllistivät mm. rattijuopot sekä muutamat näpistelijät. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi neljä henkilöä.

LAHTI
Lauantaiaamusta kello 07.04 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen moottoripyöräilijän ulosajosta Kumiantiellä. Moottoripyörällä liikkeellä ollut noin kolmekymppistä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Mies sai ulosajossa sairaalahoitoa vaativia vammoja. 
Lauantaina alkuillasta poliisi sai ilmoituksen henkilöstä, joka oli anastanut alkoholijuomia Launeella sijaitsevasta kauppaliikkeestä. Mies oli piilottanut juomatölkit asusteisiinsa. Kassalla mies oli maksanut ainoastaan suklaapatukan. Vartijan kiinniottama noin kuusikymppinen mies on vuoden sisällä syyllistynyt 13.kertaa näpistyksen kaltaisiin tekoihin.
ORIMATTILA
Lauantai-iltana kello 19.00 aikaan poliisipartio pysäytti Kuohutiellä henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autolla liikkeellä ollut nelikymppinen mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen. Mies kieltäytyi huumausaineen pikatestistä. Mies käytettiin verikokeessa asian selvittämiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 
HÄMEENLINNA
Lauantai-iltana noin kello 23.00 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen Torpanpojantiellä ojaan suistuneesta mönkijästä. Mönkijällä liikkeellä ollut parikymppinen mies loukkaantui ulosajossa ja toimitettiin sairaalaan jatkotutkimuksiin. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 
Sunnuntaina aamuyöstä kello 03.30 aikaan poliisipartio kiinnitti huomiota epävarmasti liikkuneeseen henkilöautoon Orsitiellä ja päätti tarkastaa kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1990-luvulla syntynyt nainen oli liikkeellä selvin päin, mutta voimassa olevaa ajo-oikeutta ei naisella ollut. Nainen on syyllistynyt ajo-oikeudetta ajoon 11. kertaa vuoden sisällä.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi