Jatkotiedote Joutsenossa 19.5.2023 tapahtuneesta taposta

NordenBladet — Poliisi epäilee neljää henkilöä taposta ja törkeästä ryöstöstä. Kaksi epäiltyä on edelleen tavoittamatta.Poliisi on edistynyt Lappeenrannan Joutsenossa tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnassa. Esitutkinnassa on selvinnyt teon tapahtuneen viime torstain ja perjantain välisenä yönä kello 01.00-01.30 Joutsenon leipomon alueella, missä uhriin oli kohdistettu voimakasta väkivaltaa sekä anastettu hänen omaisuuttaan. Tästä syystä tekoa tutkintaan tapon lisäksi törkeänä ryöstönä. Uhri on tunnistettu vuonna 1996 syntyneeksi lappeenrantalaiseksi mieheksi.Teosta epäillään neljää imatralaista 80-90-luvulla syntynyttä miestä. Kaksi epäillyistä on otettu kiinni viikonlopun aikana ja heitä tullaan esittämään vangittavaksi. Kaksi epäiltyä on toistaiseksi tavoittamatta.Poliisi pyytää edelleen havaintoja viime torstain ja perjantain välisenä yönä Joutsenon keskustassa liikkuneesta neljän miehen seurueesta. Havainnoista pyydetään ilmoittamaan poliisin vihjenumeroon 050 447 9574 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi. 

Poliisi epäilee neljää henkilöä taposta ja törkeästä ryöstöstä. Kaksi epäiltyä on edelleen tavoittamatta.

Poliisi on edistynyt Lappeenrannan Joutsenossa tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnassa. Esitutkinnassa on selvinnyt teon tapahtuneen viime torstain ja perjantain välisenä yönä kello 01.00-01.30 Joutsenon leipomon alueella, missä uhriin oli kohdistettu voimakasta väkivaltaa sekä anastettu hänen omaisuuttaan. Tästä syystä tekoa tutkintaan tapon lisäksi törkeänä ryöstönä. Uhri on tunnistettu vuonna 1996 syntyneeksi lappeenrantalaiseksi mieheksi.

Teosta epäillään neljää imatralaista 80-90-luvulla syntynyttä miestä. Kaksi epäillyistä on otettu kiinni viikonlopun aikana ja heitä tullaan esittämään vangittavaksi. Kaksi epäiltyä on toistaiseksi tavoittamatta.

Poliisi pyytää edelleen havaintoja viime torstain ja perjantain välisenä yönä Joutsenon keskustassa liikkuneesta neljän miehen seurueesta. Havainnoista pyydetään ilmoittamaan poliisin vihjenumeroon 050 447 9574 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory