NordenBladet — Jyväskylässä Rantaväylällä, Mattilanniemen kohdilla, tapahtui tänään klo 14.42 liikenneonnettomuus.Onnettomuus aiheutti merkittävää estettä liikenteelle. Osallisina onnettomuudessa oli kaksi henkilöautoa.Paikalla oli useita poliisin sekä pelastuksen yksiköitä.Tilanne on nyt ohi ja poliisi jatkaa tutkimalla tapahtumien kulkua.Tällä hetkellä tilanteesta ei ole juurikaan tiedotettavaa, lisätietoja saa aikaisintaan 10.6.23.
Jyväskylässä Rantaväylällä, Mattilanniemen kohdilla, tapahtui tänään klo 14.42 liikenneonnettomuus.
Onnettomuus aiheutti merkittävää estettä liikenteelle. Osallisina onnettomuudessa oli kaksi henkilöautoa. Paikalla oli useita poliisin sekä pelastuksen yksiköitä.
Tilanne on nyt ohi ja poliisi jatkaa tutkimalla tapahtumien kulkua.
Tällä hetkellä tilanteesta ei ole juurikaan tiedotettavaa, lisätietoja saa aikaisintaan 10.6.23.
NordenBladet — Poliisi tiedotti 29.3. tapauksesta, jossa lapsi oli jäänyt yksin päiväkodin pihalle 23.3. Tapahtumien kulusta on saatu selkeä käsitys ja tapaus on lähtenyt syyteharkintaan.Esitutkinnassa on kuultu lapsen huoltajaa, kaikkia paikalla olleita hoitajia ja tapahtuma-aikaan viransijaisena toiminutta päiväkodin johtajaa. Lisäksi poliisi kuuli kaupungin asiantuntijaa sähköisten järjestelmien ja kulunvalvonnan toimintaan liittyen.- Poliisi on myös tarkastanut päiväkodin valvontakameroiden tallenteet, kulunvalvontajärjestelmän sekä työaikakirjaukset. Näillä toimilla on saatu hyvä käsitys tapahtumien kulusta, kertoo rikoskomisario Tero Tonteri.Tutkinnassa on selvinnyt, että hoitajan huomiokyvyn herpaantuminen yhdistettynä sähköisen järjestelmän mahdolliseen häiriötilanteeseen on johtanut siihen, että lapsi on jäänyt päiväkodin pihalle ilman valvontaa.Asia on lähtenyt syyteharkintaan. Rikosnimikkeet vastaavat aiemmin tiedotettua eli nimikkeinä ovat heitteillepano ja virkavelvollisuuden rikkominen.
Poliisi tiedotti 29.3. tapauksesta, jossa lapsi oli jäänyt yksin päiväkodin pihalle 23.3. Tapahtumien kulusta on saatu selkeä käsitys ja tapaus on lähtenyt syyteharkintaan.
Esitutkinnassa on kuultu lapsen huoltajaa, kaikkia paikalla olleita hoitajia ja tapahtuma-aikaan viransijaisena toiminutta päiväkodin johtajaa. Lisäksi poliisi kuuli kaupungin asiantuntijaa sähköisten järjestelmien ja kulunvalvonnan toimintaan liittyen.
– Poliisi on myös tarkastanut päiväkodin valvontakameroiden tallenteet, kulunvalvontajärjestelmän sekä työaikakirjaukset. Näillä toimilla on saatu hyvä käsitys tapahtumien kulusta, kertoo rikoskomisario Tero Tonteri.
Tutkinnassa on selvinnyt, että hoitajan huomiokyvyn herpaantuminen yhdistettynä sähköisen järjestelmän mahdolliseen häiriötilanteeseen on johtanut siihen, että lapsi on jäänyt päiväkodin pihalle ilman valvontaa.
Asia on lähtenyt syyteharkintaan. Rikosnimikkeet vastaavat aiemmin tiedotettua eli nimikkeinä ovat heitteillepano ja virkavelvollisuuden rikkominen.
NordenBladet — Suomalaisten hyvinvoinnin taso saattaa laskea, jos emme panosta koulutukseen, sosiaaliseen pääomaan ja terveyserojen kaventamiseen, osoittaa OECD:n tuore raportti. Raportti kuvaa väestön hyvinvoinnin, talouden ja ympäristön kestävyyden yhteisvaikutuksia. Tiedon avulla on mahdollista luoda ratkaisuja talouden kestävyyden haasteisiin.”Suomi on yksi maailman johtavista maista kestävän hyvinvoinnin alalla. Suomen tasapainoinen talousmalli tukee ihmisten ja ympäristön hyvinvointia. OECD:n tuore arvio auttaa tekemään päätöksiä, joiden vaikutus talouteen ja hyvinvointiin on myönteinen”, toteaa Romina Boarini, OECD:n hyvinvointitalouteen keskittyvän WISE-keskuksen johtaja.Suomen hyvinvoinnin tilaa koskevassa OECD:n raportissa on tunnistettu osaamisen ja hyvinvoinnin osa-alueita, joiden kehityssuunta on huolestuttava. Niillä on pitkällä aikavälillä väistämättä myös taloutta heikentävä vaikutus, jos tilanteeseen ei haeta aktiivisia ratkaisuja. Heikentyvä osaaminen ja terveydentila sekä eriarvoisuus vaikuttavat ihmisten työkykyyn ja kykyyn osallistua yhteiskuntaan. Mielenterveyden häiriöiden lisäksi ylipaino ja siihen liittyvät sairaudet ovat yleistyneet ja ovat yleisimmät syyt työkyvyttömyyseläkkeisiin. ”Hyvinvoinnin ja terveyden merkittäviä sosioekonomisia ja alueellisia eroja voidaan kaventaa kansallisella päätöksenteolla. Tarvitsemme lainsäädännöllisiä ja rahoitukseen liittyviä toimia”, toteaa sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Veli-Mikko Niemi. Toimia oppimistulosten suunnan kääntämiseksiOECD:n tuore raportti nostaa esiin myös Suomessa viime aikoina keskustelussa olleita koulutussektorin haasteita. Oppimistulokset ovat laskussa, sosiaaliseen taustaan liittyvät erot oppimistuloksissa ovat kasvussa ja sukupuoleen liittyvät oppimistuloserot ovat Suomessa myös kansainvälisesti verraten suuria. Koulutustaso on tiiviissä yhteydessä mm. työllisyyteen, yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja odotettavissa olevaan elinikään. Toisen asteen koulutuksen suorittaneiden työllisyysaste jää selvästi alemmaksi, kokemus yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta heikommaksi ja elämänkaari lyhyemmäksi kuin korkeasti koulutetuilla. Korkeasti koulutettujen osuus nuorista aikuisista on Suomessa kehittynyt heikosti ja jäänyt selvästi alle muiden Pohjoismaiden tason ja OECD-maiden keskitason. Tulosten perusteella tulevan hyvinvoinnin turvaaminen edellyttää koulutus ja T&K-panostusten turvaamista sekä osaamis- ja koulutustason kääntämistä nousuun.
”Tulokset vastaavat ja vahvistavat kansallista tilannekuvaa. Ongelmat on meillä jo tiedostettu ja toimiin on ryhdytty. Viime aikojen aktiivinen keskustelu näistä kysymyksistä vahvistaa uskoamme siihen, että kansallinen konsensus lisätoimien tarpeellisuudesta – oikeastaan välttämättömyydestä – on vahvistunut,” toteaa opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen.Ilmastotoimet edenneet, mutta tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan lisää vauhtiaYmpäristön osalta OECD:n uusi raportti nostaa esiin Suomen kasvihuonekaasupäästöjen merkittävän vähenemisen ja toisaalta suuren raaka-aineiden käytön. Vaikka ilmastoa, uusiutuvaa energiaa ja vähäpäästöistä liikennettä koskevat investoinnit ovat kasvaneet, kansallisten ilmastoneutraalius- ja kiertotaloustavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan merkittäviä lisätoimia. Raportti toteaa myös maankäyttö- ja metsäsektorien toimien olevan riittämättömiä. Vahva bioenergiapainotus saattaa vaikeuttaa ilmastoa ja luonnon monimuotoisuutta koskevien tavoitteiden saavuttamista. Uusia vihreitä työpaikkoja odotetaan syntyvän metsäsektorille samaan aikaan kun päästövähennystavoitteet karkaavat kauemmaksi. OECD:n mukaan tämä osoittaa yhteensovittamisen haasteen lyhyen aikavälin taloudellisten intressien ja ympäristötavoitteiden välillä.OECD-raportti toteaa lähiympäristön viheralueiden olevan lähempänä ja vaivattomammin saavutettavissa Suomessa kuin muissa OECD-maissa. Myös ilmanlaatu on Suomessa hyvä ja ilmansaasteiden aiheuttamia ennenaikaisia kuolemia verrattain vähän. Asumisesta raportti toteaa, että Suomessa on entistä vaikeampaa löytää kohtuuhintaista asuntoa. Tilanne on heikentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana entisestään.”OECD nostaa raportissaan hyvin esiin ilmastoon, ympäristöön ja asumiseen liittyviä kipupisteitämme. Havainnot vastaavat kansallista tilannekuvaamme. On selvää, että jatkossa kiinnitämme yhä enemmän huomiota ilmastopolitiikan tulonjako- ja sosiaalisiin vaikutuksiin ja asuntomarkkinoiden toimivuutta parantaviin toimiin. Hyvä kuitenkin muistaa, että monet asiat ovat meillä todella hyvin ja pitkäjänteinen ympäristöpolitiikka tuottaa tulosta”, toteaa ympäristöministeriön kansliapäällikkö Juhani Damski. Väestön hyvinvoinnin, talouden ja ympäristön kestävyyttä on mahdollista arvioida yhtä aikaa ja tunnistaa näiden tekijöiden yhteisvaikutuksia OECD:n raportti Suomen hyvinvoinnin tilasta perustuu hyvinvointikehikkoon, jota OECD on kehittänyt vuodesta 2011 lähtien. Kehikko ja monet muut OECD-maiden käyttöön ottamat hyvinvoinnin analyysimallit osoittavat, että väestön hyvinvoinnin, talouden ja ympäristön kestävyyden näkökulmia on mahdollista arvioida yhtä aikaa ja tunnistaa näiden tekijöiden yhteisvaikutuksia ja keskinäisriippuvuuksia. Tiedon avulla voidaan luoda ratkaisuja talouden kestävyyden haasteisiin. Mikäli vaikutuksia väestön hyvinvointiin ei oteta huomioon, eivät myöskään taloutta koskevat päätökset ole kestäviä pitkällä aikavälillä. Hyvinvointitaloudellinen tarkastelu tulisikin tulevalla hallituskaudella tehdä kaikissa merkittävissä talouden tasapainottamista toteuttavissa toimissa.OECD:n raportin keskeiset havainnot on julkaistu suomeksi käännettynä 9.6.2023.Keskeiset havainnot hyvinvoinnista SuomessaRaportti on luettavissa kokonaisuudessaan OECD:n verkkosivuilla.Well-being in Finland: Bringing Together People, Economy and Planet
Suomalaisten hyvinvoinnin taso saattaa laskea, jos emme panosta koulutukseen, sosiaaliseen pääomaan ja terveyserojen kaventamiseen, osoittaa OECD:n tuore raportti. Raportti kuvaa väestön hyvinvoinnin, talouden ja ympäristön kestävyyden yhteisvaikutuksia. Tiedon avulla on mahdollista luoda ratkaisuja talouden kestävyyden haasteisiin.
NordenBladet — Helsingin poliisi suoritti esitutkinnan tapauksesta, jossa valtion virkamiestä epäillään virkarikoksesta. Tutkintapyynnön teki valtiovarainministeriö.Poliisi selvitti, oliko epäilty esteellinen osallistumaan erään työntekijän työsuhteeseen liittyvien seikkojen käsittelyyn. Epäilty virkavelvollisuuden rikkominen tapahtui vuonna 2021.Tapauksen esitutkinta siirtyi syyttäjälle 7. kesäkuuta.Tapauksesta ei tiedoteta enempää.
Helsingin poliisi suoritti esitutkinnan tapauksesta, jossa valtion virkamiestä epäillään virkarikoksesta. Tutkintapyynnön teki valtiovarainministeriö.
Poliisi selvitti, oliko epäilty esteellinen osallistumaan erään työntekijän työsuhteeseen liittyvien seikkojen käsittelyyn. Epäilty virkavelvollisuuden rikkominen tapahtui vuonna 2021.
Tapauksen esitutkinta siirtyi syyttäjälle 7. kesäkuuta.
NordenBladet — Joensuun Rantakylässä sijaitsevasta yksityisasunnosta löydetyssä lapsessa oli havaittavissa huomattavan paljon ulkoisia vammoja.Poliisi ja ensihoitoyksiköt saivat torstaiaamuna 8.6.2023 tehtävän yksityisasuntoon Joensuun Rantakylässä. Viranomaiset löysivät asunnosta elottoman 4-vuotiaan lapsen. Vammojen perusteella kuoleman epäillään aiheutuneen ulkoisista tekijöistä.Poliisi otti kiinni asunnosta lapsen äidin ja isäpuolen, joita esitetään vangittavaksi.Poliisi tiedottaa asiasta lisää aikaisintaan ensi viikon loppupuolella.
Joensuun Rantakylässä sijaitsevasta yksityisasunnosta löydetyssä lapsessa oli havaittavissa huomattavan paljon ulkoisia vammoja.
Poliisi ja ensihoitoyksiköt saivat torstaiaamuna 8.6.2023 tehtävän yksityisasuntoon Joensuun Rantakylässä. Viranomaiset löysivät asunnosta elottoman 4-vuotiaan lapsen. Vammojen perusteella kuoleman epäillään aiheutuneen ulkoisista tekijöistä.
Poliisi otti kiinni asunnosta lapsen äidin ja isäpuolen, joita esitetään vangittavaksi.
Poliisi tiedottaa asiasta lisää aikaisintaan ensi viikon loppupuolella.
NordenBladet — Keskusrikospoliisin ja Helsingin poliisilaitoksen esitutkinnassa epäillään törkeää huumausainerikosta.Keskeneräiseen esitutkintaan liittyen on otettu keskiviikkona 7.6. Ruotsissa kiinni henkilöitä, joita epäillään törkeästä huumausainerikoksesta. Kiinniotetut on vangittu poissaolevana, ja poliisi on käynnistänyt toimenpiteet epäiltyjen luovuttamiseksi Suomeen.Esitutkinnasta ei ole tässä vaiheessa enempää tiedotettavaa.
Keskusrikospoliisin ja Helsingin poliisilaitoksen esitutkinnassa epäillään törkeää huumausainerikosta.
Keskeneräiseen esitutkintaan liittyen on otettu keskiviikkona 7.6. Ruotsissa kiinni henkilöitä, joita epäillään törkeästä huumausainerikoksesta.
Kiinniotetut on vangittu poissaolevana, ja poliisi on käynnistänyt toimenpiteet epäiltyjen luovuttamiseksi Suomeen.
Esitutkinnasta ei ole tässä vaiheessa enempää tiedotettavaa.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisilaitoksen huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkintayksikkö Porissa on paljastanut vuosia kestäneen laajan Subutex-lääkkeiden myynnin.Esitutkinta sai alkunsa tammikuun lopulla, kun poliisi otti Porin keskustassa epäillyn huumausainekaupan yhteydessä kiinni ulvilalaisen noin 30-vuotiaan pariskunnan.Naisen ja miehen hallusta takavarikoitiin tuolloin vähäinen määrä amfetamiinia, 70 kappaletta Subutex-lääkettä sekä runsaasti myös muita huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä.Huumekauppaa noin neljän vuoden ajanEsitutkinnan perusteella pariskunta on myynyt suuria määriä Subutex-lääkkeitä noin neljän vuoden ajan naisen ylläpitämien Telegram- ja Wickr-pikaviestisovellusten myyntiryhmien kautta. Huumekauppaa käytiin pääasiassa Porin seudulla.– Kokonaisuudessaan kyse on yli kymmenen tuhannen Subutex-lääkkeen myynnistä. Kaupankäynnistä saatu rikoshyöty on noin 200 000 – 300 000 euroa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Lindholm.Tapaus on yksi merkittävimmistä Satakunnan alueella paljastuneista Subutex-lääkkeisiin liittyvistä huumerikostutkinnoista.Sekä naista että miestä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta, ja he ovat olleet esitutkinnan ajan tutkintavankeina. Esitutkinta siirtyy syyttäjälle lähikoina.
Lounais-Suomen poliisilaitoksen huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkintayksikkö Porissa on paljastanut vuosia kestäneen laajan Subutex-lääkkeiden myynnin.
Esitutkinta sai alkunsa tammikuun lopulla, kun poliisi otti Porin keskustassa epäillyn huumausainekaupan yhteydessä kiinni ulvilalaisen noin 30-vuotiaan pariskunnan.
Naisen ja miehen hallusta takavarikoitiin tuolloin vähäinen määrä amfetamiinia, 70 kappaletta Subutex-lääkettä sekä runsaasti myös muita huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä.
Huumekauppaa noin neljän vuoden ajan
Esitutkinnan perusteella pariskunta on myynyt suuria määriä Subutex-lääkkeitä noin neljän vuoden ajan naisen ylläpitämien Telegram- ja Wickr-pikaviestisovellusten myyntiryhmien kautta. Huumekauppaa käytiin pääasiassa Porin seudulla.
– Kokonaisuudessaan kyse on yli kymmenen tuhannen Subutex-lääkkeen myynnistä. Kaupankäynnistä saatu rikoshyöty on noin 200 000 – 300 000 euroa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Lindholm.
Tapaus on yksi merkittävimmistä Satakunnan alueella paljastuneista Subutex-lääkkeisiin liittyvistä huumerikostutkinnoista.
Sekä naista että miestä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta, ja he ovat olleet esitutkinnan ajan tutkintavankeina. Esitutkinta siirtyy syyttäjälle lähikoina.
NordenBladet — Ympäristöministeriö rahoittaa 5,4 miljoonalla eurolla neljäätoista uutta hanketta, jotka edistävät yhdyskuntien jätevesien ravinteiden hyödyntämistä, kierrätysravinnemarkkinoiden kehittymistä ja jätevesien käsittelyn energiataloutta. Ravinteiden kierrätyksen ohjelmasta avustettavat hankkeet ovat askel kohti kestävää ravinteiden kiertotaloutta Suomessa. Hankkeissa käynnistetään investointeja, joilla jätevesien ravinteita jalostetaan turvallisiksi lopputuotteiksi. Gasum toteuttaa hankkeessaan Riihimäen biokaasulaitokselle talteenottoprosessin, jolla satoja tonneja jäteveden typpeä jalostetaan vuosittain ammoniakkiliokseksi. Investoinnin kapasiteetti vastaa arviolta 3 prosenttia teollisen ammoniakkiliuoksen Suomen markkinoista. Lakeuden Etappi puolestaan toteuttaa biokaasulaitokselleen rejektiveden lisäkäsittelyvaiheen, joka lisää fosforin ja orgaanisen aineen kierrätystä maanparannusrakeena. Humuspehtoorin hankkeessa demonstroidaan nestemäisen kemiallisen kierrätystyppilannoitteen tuotantoa kompostoinnin jätevesistä uudella talteenottotekniikalla.Yhteistyöhankkeilla luodaan ravinteiden kierrätyksen markkinoita. Jätekukon ja Savonia-ammattikorkeakoulun yhteishankkeessa kehitetään jätteenkäsittelykeskuksen vesien ravinteiden talteenottoa ja luodaan ravinteiden ja vesien kierrätyksen symbioosi paikallisten toimijoiden kesken. Suomen Biokierto ja Biokaasu puolestaan uudistaa Laatulannoite-järjestelmää uuden lainsäädännön vaatimusten mukaisesti ja pyrkii laajentamaan laatujärjestelmän kattavuutta. Nordic Biogas selvittää hankkeessaan Lounais-Lapin alueella biokaasulaitoksen ravinteiden uusia kierrätysvaihtoehtoja.Tutkimus- ja kehityshankkeissa kehitetään laadukkaampien tuotteiden tuotantoa jätevesilietteistä. LAB-ammattikorkeakoulun hankkeessa selvitetään mahdollisuuksia korkeamman jalostusasteen tuotteiden valmistukseen kustannustehokkaasti jätevesilietteen ravinteita, orgaanista ainetta ja mineraaleja hyödyntäen. Suomen Ekolannoite tutkii kehittämänsä lietteenkäsittelymenetelmän tehokkuutta haitta-aineiden poistossa. Fiskarsin Kiertotalous kehittää moduulikompostoriin typen talteenottoa. Envor Pori puolestaan selvittää mädätysjäännöksen tuotteistamista ja turvallisuutta. Jätevesien käsittelyn energiatehokkuutta ja omavaraisuutta vahvistetaan kolmessa investointihankkeessa. Hämeenkyrön kunta toteuttaa lämmöntalteenottojärjestelmän, jolla jäteveden lämpöä hyödyntäen korvataan puhdistamon sähkölämmitys. Kouvolassa ja Kankaanpäässä jätevedenpuhdistamoiden energiatehokkuutta parannetaan ilmastuksen tehostamisella.Käynnistyvissä hankkeissa tukirahoituksen osuus on 40 – 80 prosenttia tuettavista kustannuksista. Neljää hanketta rahoitetaan EU:n elpymisvälineestä (Next Generation EU) ja muita hankkeita kansallisella rahoituksella maatalouden huoltovarmuuspaketista.Avustushaku auki toistaiseksiRavinteiden kierrätyksen ohjelma tukee ravinteiden kierrätyksen investointeja ja kehityshankkeita poikkeuksellisen merkittävällä tukirahoituksella – ohjelmassa on tarjolla avustuksia yhteensä 50 miljoonaa euroa vuosille 2022 – 2025. Haku on auki jatkuvasti.
Ympäristöministeriö rahoittaa 5,4 miljoonalla eurolla neljäätoista uutta hanketta, jotka edistävät yhdyskuntien jätevesien ravinteiden hyödyntämistä, kierrätysravinnemarkkinoiden kehittymistä ja jätevesien käsittelyn energiataloutta. Ravinteiden kierrätyksen ohjelmasta avustettavat hankkeet ovat askel kohti kestävää ravinteiden kiertotaloutta Suomessa. 
NordenBladet — Hämeen poliisin vuorokausi on ollut kohtuullisen rauhallinen. Tehtäviä poliisilla oli yhteensä 191. Poliisilakiperusteisesti päihtyneitä/häiriökäyttäytyjä otettiin kiinni neljä kappaletta.LahtiPoliisi sai ilmoituksen puolen päivän aikaan päihtyneestä kuljettajasta, joka oli lähtenyt ajamaan Okeroisista kohti Orimattilaa. Kyseinen auto ajoi poliisia vastaan Uusi Orimattilantiellä. Poliisi pysäytti auton ja sen kuusikymppinen mieskuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies puhalsi tarkkuusalkometriin 0,90 mg/l. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä. LahtiPoliisi sai kahden aikaan iltapäivällä tehtävän henkilöautosta, joka on törmännyt toisen auton perään 12-tielle 4-tieltä nousevassa rampissa Pekanmäessä. Peräänajaja oli poistunut paikalta. Häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta peräänajon osalta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta klo 17 aikaan Renkomäessä, kun poliisi tapasi kuljettajan Renkomäen ABC:ltä ja ilmeni, että hän on ajanut sille autolla.HeinolaPuoli kymmenen aikaan aamulla poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän Sahaniemessä sijaitsevalle kiinteistölle, jossa valvontakameroissa oli näkynyt ylimääräisiä henkilöitä irrottamassa putkia. Paikalle mennyt poliisipartio kuuli kiinteistön sisältä ääniä ja hallista juoksi ulos yksi mies, jonka poliisi otti kiinni. Kiinteistön sisällä toinen mies juoksi karkuun, mutta lopetti pakenemisen lopulta poliisin käskystä. Miehet olivat keränneet laatikkoon katkottua kuparikaapelia. Molemmat miehet otettiin kiinni epäiltynä varkaudesta.RiihimäkiPoliisipartio pysäytti nelikymppisen miehen kuljettaman auton klo 19 aikaan illalla Pohjoisella Rautatienkadulla. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,98 promillea. Miehestä otettiin verikoe veren alkoholipitoisuuden selvittämiseksi. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Hämeen poliisin vuorokausi on ollut kohtuullisen rauhallinen. Tehtäviä poliisilla oli yhteensä 191. Poliisilakiperusteisesti päihtyneitä/häiriökäyttäytyjä otettiin kiinni neljä kappaletta.
Lahti
Poliisi sai ilmoituksen puolen päivän aikaan päihtyneestä kuljettajasta, joka oli lähtenyt ajamaan Okeroisista kohti Orimattilaa. Kyseinen auto ajoi poliisia vastaan Uusi Orimattilantiellä. Poliisi pysäytti auton ja sen kuusikymppinen mieskuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies puhalsi tarkkuusalkometriin 0,90 mg/l. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä.
Lahti
Poliisi sai kahden aikaan iltapäivällä tehtävän henkilöautosta, joka on törmännyt toisen auton perään 12-tielle 4-tieltä nousevassa rampissa Pekanmäessä. Peräänajaja oli poistunut paikalta. Häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta peräänajon osalta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta klo 17 aikaan Renkomäessä, kun poliisi tapasi kuljettajan Renkomäen ABC:ltä ja ilmeni, että hän on ajanut sille autolla.
Heinola
Puoli kymmenen aikaan aamulla poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän Sahaniemessä sijaitsevalle kiinteistölle, jossa valvontakameroissa oli näkynyt ylimääräisiä henkilöitä irrottamassa putkia. Paikalle mennyt poliisipartio kuuli kiinteistön sisältä ääniä ja hallista juoksi ulos yksi mies, jonka poliisi otti kiinni. Kiinteistön sisällä toinen mies juoksi karkuun, mutta lopetti pakenemisen lopulta poliisin käskystä. Miehet olivat keränneet laatikkoon katkottua kuparikaapelia. Molemmat miehet otettiin kiinni epäiltynä varkaudesta.
Riihimäki
Poliisipartio pysäytti nelikymppisen miehen kuljettaman auton klo 19 aikaan illalla Pohjoisella Rautatienkadulla. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 1,98 promillea. Miehestä otettiin verikoe veren alkoholipitoisuuden selvittämiseksi. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
NordenBladet — Poliisi valvoo kovia ylinopeuksia 9.-11. kesäkuuta välisenä aikana valtakunnallisesti erityisesti pääteillä. Valvonnan painopiste on kovissa nopeuksissa pääteillä, mutta nopeus- ja muuta liikennevalvontaa ei ole unohdettu myöskään taajamissa.Valvontaa toteutetaan vuorokauden ympäri myös öisin kaikilla käytettävissä olevilla valvontakeinoilla ja -resursseilla. Poliisin nopeusvalvonnan painopiste on tällä kertaa kovissa ylinopeuksissa. – Noin kolmasosaan kuolemaan johtavista tieliikenneonnettomuuksista liittyy liian suuri tai väärä tilannenopeus. Suuremmissa nopeuksissa tapahtuvat onnettomuudet aiheuttavat paljon enemmän vahinkoa kuin alhaisemmassa nopeudessa tapahtuvat onnettomuudet. Suuret ajonopeudet ovat yksi erityisesti nuorten mieskuljettajien riskialttiin ajotavan piirteistä, toteaa poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta.Tehostetun liikennevalvonnan myötä poliisi toivottaa tienkäyttäjille turvallista kesää ja edellyttää liikennesääntöjen noudattamista.
Poliisi valvoo kovia ylinopeuksia 9.-11. kesäkuuta välisenä aikana valtakunnallisesti erityisesti pääteillä. Valvonnan painopiste on kovissa nopeuksissa pääteillä, mutta nopeus- ja muuta liikennevalvontaa ei ole unohdettu myöskään taajamissa.
Valvontaa toteutetaan vuorokauden ympäri myös öisin kaikilla käytettävissä olevilla valvontakeinoilla ja -resursseilla. Poliisin nopeusvalvonnan painopiste on tällä kertaa kovissa ylinopeuksissa.
– Noin kolmasosaan kuolemaan johtavista tieliikenneonnettomuuksista liittyy liian suuri tai väärä tilannenopeus. Suuremmissa nopeuksissa tapahtuvat onnettomuudet aiheuttavat paljon enemmän vahinkoa kuin alhaisemmassa nopeudessa tapahtuvat onnettomuudet. Suuret ajonopeudet ovat yksi erityisesti nuorten mieskuljettajien riskialttiin ajotavan piirteistä, toteaa poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta.
Tehostetun liikennevalvonnan myötä poliisi toivottaa tienkäyttäjille turvallista kesää ja edellyttää liikennesääntöjen noudattamista.