NordenBladet — Puolustusliitto Naton seuraava ja samalla Suomelle Naton jäsenenä ensimmäinen huippukokous järjestetään Liettuan pääkaupungissa Vilnassa 11.-12. heinäkuuta 2023. Nato-jäsenyys koskettaa myös Suomen poliisia.Nato jäsenyys vaikuttaa monella tavoin poliisin toimintaan ja tehtäväkenttään. Poliisi on sisäisen turvallisuuden päävastuuviranomainen Suomessa. Poliisi suurelta osin vastaa yhteiskuntaamme kohdistuvien sisäisten ja osin myös ulkoisten uhkien torjuntatoimista ensivaiheessa. Poliisin näkökulmasta keskeisiä tunnistettuja poliisitoimintaan vaikuttavia Natoon liittyviä kokonaisuuksia ovat terrorismin torjunta, hybridiuhkien torjunta, Nato-joukkojen liikkumiseen ja läsnäoloon liittyvä niin sanottu isäntämaatuki sekä siviilivalmiuden kehittämiseen liittyvä Naton resilienssityö. Poliisi seuraa ja osallistuu roolinsa mukaisesti suunnittelu- ja valmistelutyöhön Naton rakenteissa. Suomalainen varautuminen kriiseihin perustuu kokonaisturvallisuuden yhteistoimintamalliin ja saumattomaan yhteistyöhön viranomaisten välillä. Tässä työssä poliisi on vahvasti mukana.
Puolustusliitto Naton seuraava ja samalla Suomelle Naton jäsenenä ensimmäinen huippukokous järjestetään Liettuan pääkaupungissa Vilnassa 11.-12. heinäkuuta 2023. Nato-jäsenyys koskettaa myös Suomen poliisia.
Nato jäsenyys vaikuttaa monella tavoin poliisin toimintaan ja tehtäväkenttään. Poliisi on sisäisen turvallisuuden päävastuuviranomainen Suomessa. Poliisi suurelta osin vastaa yhteiskuntaamme kohdistuvien sisäisten ja osin myös ulkoisten uhkien torjuntatoimista ensivaiheessa.
Poliisin näkökulmasta keskeisiä tunnistettuja poliisitoimintaan vaikuttavia Natoon liittyviä kokonaisuuksia ovat terrorismin torjunta, hybridiuhkien torjunta, Nato-joukkojen liikkumiseen ja läsnäoloon liittyvä niin sanottu isäntämaatuki sekä siviilivalmiuden kehittämiseen liittyvä Naton resilienssityö. Poliisi seuraa ja osallistuu roolinsa mukaisesti suunnittelu- ja valmistelutyöhön Naton rakenteissa.
Suomalainen varautuminen kriiseihin perustuu kokonaisturvallisuuden yhteistoimintamalliin ja saumattomaan yhteistyöhön viranomaisten välillä. Tässä työssä poliisi on vahvasti mukana.
NordenBladet — Eniten työllistivät pahoinpitelyt, rattijuopumukset sekä virka-aputehtävät. Koko viikonlopun aikana poliisi suoritti tehtäviä runsaat 500 kpl.Sunnuntaina Alajärvellä sattui yhden ihmisen kuolemaan johtanut rakennus palo. Poliisi suorittaa kyseisen asian tutkintaa kuolemansyyn selvittämisenä eikä tiedota asiasta enempää.
Eniten työllistivät pahoinpitelyt, rattijuopumukset sekä virka-aputehtävät. Koko viikonlopun aikana poliisi suoritti tehtäviä runsaat 500 kpl.
Sunnuntaina Alajärvellä sattui yhden ihmisen kuolemaan johtanut rakennus palo. Poliisi suorittaa kyseisen asian tutkintaa kuolemansyyn selvittämisenä eikä tiedota asiasta enempää.
Poliisi kirjasi viikonloppuna 19 rikosilmoitusta eriasteisista pahoinpitelyistä. Pahoinpitelyt tapahtuivat yleisillä ja yksityisillä paikoilla. Seinäjoella poliisia tarvittiin selvittämään perheväkivaltatilannetta ja Vaasassa mies otettiin kiinni pahoinpitelystä epäiltynä, kuristusyrityksen ja tappouhkauksen jälkeen.
Poliisi tavoitti viikonlopun aikana useita rattijuoppoja eri paikkakunnilla. 8 kiinnijääneistä puhalsi yli törkeän rattijuopumuksen rajan, ja kiinnijääneitä oli yhteensä 18. Muutamassa tapauksessa kuljettaja oli ajanut reilua ylinopeutta. Viikonloppuna poliisi kirjasi kolme ilmoitusta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 02-aikoihin auto ajoi huomattavalla nopeudella Seinäjoen keskustassa, ennen kuin törmäsi valopylvääseen. Autolla ajettiin poliisipartiota karkuun suurella nopeudella, aiheuttaen vakavia vaaratilanteita. Pakoauton nopeus oli enimmillään 136 km/h rajoituksen ollessa 30-40 km/h. Tapahtuma-aikana Seinäjoella Tangomarkkinat ja keskustassa liikkuvia ihmisiä ja ajoneuvoja normaalia enemmän. Teko vaaransi useiden ihmisten turvallisuutta. Tangomarkkinat sujuivat muuten poliisin näkökulmasta rauhallisesti.
NordenBladet — Poliisi sai maanantaina 10. heinäkuuta kello 13 aikaan ilmoituksen epäillystä asuntomurrosta, joka tapahtui Kilossa. Kun poliisi saapui murtopaikalle, epäillyt lähtivät ajamaan poliisia karkuun.Poliisi ajoi takaa pakenevia epäiltyjä. Lyhyt takaa-ajo päättyi epäiltyjen kiinniottoon Leppävaarassa.Länsi-Uudenmaan poliisi epäilee asiaan liittyen kahta henkilöä törkeästä varkaudesta ja törkeän varkauden yrityksestä sekä auton kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Poliisi sai maanantaina 10. heinäkuuta kello 13 aikaan ilmoituksen epäillystä asuntomurrosta, joka tapahtui Kilossa. Kun poliisi saapui murtopaikalle, epäillyt lähtivät ajamaan poliisia karkuun.
Poliisi ajoi takaa pakenevia epäiltyjä. Lyhyt takaa-ajo päättyi epäiltyjen kiinniottoon Leppävaarassa.
Länsi-Uudenmaan poliisi epäilee asiaan liittyen kahta henkilöä törkeästä varkaudesta ja törkeän varkauden yrityksestä sekä auton kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tutkii lauantaiaamuna 8.7.2023 Raumalla tapahtunutta kauppaliikkeeseen kohdistunutta ryöstöä, jossa saalis jäi laihaksi ja tekijä saatiin nopeasti kiinni.Raumalla torin laidalla olevaan kauppaliikkeeseen tuli heti liikkeen aukeamisen jälkeen noin kello 8.00 aikaan mies, joka vaati liikkeen myyjää antamaan kassasta rahat uhaten myyjää väkivallalla. Liikkeen kassassa ei kuitenkaan ollut rahaa, koska liike oli juuri auennut, ja mies sai saalikseen vain yhden energiajuomatölkin. Mies pakeni paikalta sairaalan suuntaan. Poliisi otti miehen kiinni vain muutama minuutti tapahtuneen jälkeen läheisestä puistosta. Esitutkinta on jo hyvällä mallilla eikä asiasta tulla tiedottamaan enempää.
Lounais-Suomen poliisi tutkii lauantaiaamuna 8.7.2023 Raumalla tapahtunutta kauppaliikkeeseen kohdistunutta ryöstöä, jossa saalis jäi laihaksi ja tekijä saatiin nopeasti kiinni.
Raumalla torin laidalla olevaan kauppaliikkeeseen tuli heti liikkeen aukeamisen jälkeen noin kello 8.00 aikaan mies, joka vaati liikkeen myyjää antamaan kassasta rahat uhaten myyjää väkivallalla. Liikkeen kassassa ei kuitenkaan ollut rahaa, koska liike oli juuri auennut, ja mies sai saalikseen vain yhden energiajuomatölkin. Mies pakeni paikalta sairaalan suuntaan. Poliisi otti miehen kiinni vain muutama minuutti tapahtuneen jälkeen läheisestä puistosta. Esitutkinta on jo hyvällä mallilla eikä asiasta tulla tiedottamaan enempää.
NordenBladet — Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vierailee Helsingissä torstaina 13. heinäkuuta 2023 tasavallan presidentti Sauli Niinistön kutsusta. Tapaaminen järjestetään Presidentinlinnassa. Vierailu aiheuttaa muutoksia liikenteeseen Helsingin ydinkeskustassa.Kauppatorin ympäristön liikenteessä on seuraavia poikkeusjärjestelyjä 13. heinäkuuta:• Pohjoisesplanadi on suljettu Sofiankadun ja Päävartiontorin välillä.• Pohjoisrannasta pääsee kävellen ja polkupyörällä keskustaan reittiä Aleksanterinkatu–Unioninkatu.• Pohjoisrannasta pääsee autolla keskustaan Aleksanterinkadun kautta ja siitä eteläiseen Helsinkiin ja Olympiaterminaaliin Unioninkadun kautta.• Kulku Mariankadun ja Päävartiontorin kautta Katajanokalle on suljettu. Katajanokalle ja Katajanokan terminaaliin pääsee Pohjoisrannan kautta suoraan Kanavakadulle.• Eteläesplanadilta, Etelärannasta ja Olympiaterminaalista pääsee Pohjoisrantaan reittiä Fabianinkatu–Aleksanterinkatu.• Olympiaterminaaliin kulkevien henkilöautojen suositellaan kulkevan Tehtaankadun kautta.• Olympiaterminaalista saapuva raskas ajoneuvoliikenne ohjataan reittiä Pohjoisesplanadi–Lönnrotinkatu–Hietalahdenkatu–Hietalahdenranta.• Liikenne Eteläesplanadilla sujuu normaalisti.• Jalankulkijoilta, polkupyöräilijöiltä ja autoliikenteeltä suljetut osuudet sekä vaihtoehtoiset reitit on merkitty oheisiin karttoihin.Pääkaupunkiseudulla liikkuu useita saattueita ennen tapaamista, sen aikana ja tapaamisen jälkeen.Saattueet aiheuttavat muutamia noin 40 minuutin katkoksia liikenteeseen varsinkin Helsingin keskustassa. Valitettavasti katkoksien tarkkoja kellonaikoja ei pystytä kertomaan ennakkoon.Poliisilla on ilmailutoimintaa vierailun aikana, mikä saattaa aiheuttaa meluhaittaa.Vesiliikenteessä ja ilmailussa on muutoksia 13. heinäkuutaKauppatori on kokonaan kiinni 13.7. alkaen klo 7.Suomenlinnan lauttaliikenne hoidetaan Katajanokalta lähtevän Suomenlinnan huoltolautan laiturista. Kauppatorin vesibussi- ja risteilylaiturit ovat poissa käytöstä 13.7. Yksityisen vesiliikenteen kulku Eteläsatamaan on estetty. Esto ei koske Olympiaterminaalista ja Katajanokan terminaalista Tallinnaan ja Tukholmaan kulkevaa risteilyliikennettä. Vesiliikenne Päävartion ja Katajanokan välisessä salmessa on kielletty.Katajanokan terminaaliin ja Olympiaterminaaliin saapuvia kehotetaan varaamaan matkaan ylimääräinen tunti.Myös ilmailua rajoitetaan kokouksen ajaksi. Alueella on voimassa tilapäinen rajoitusalue tämänhetkisen tiedon mukaan 12.7. kello 9–14.7. kello 21. Tarkista ilmailurajoitusalue osoitteista droneinfo.fi ja aviamaps.com. Rajoitukset tulevat näkyviin aikaisintaan 12 tuntia ennen rajoitusten alkamista.Julkisten kulkuvälineiden reiteillä voi olla liikennekatkoksiaRaitiovaunuliikenne kulkee normaalisti, mutta vuorojen väleissä saattaa esiintyä poikkeuksia. Tietoa joukkoliikenteen poikkeusjärjestelyistä saa osoitteesta hsl.fi.Julkisia kulkuvälineitä käyttävien toivotaan huomioivan, että reiteillä tai niiden ympäristössä voi esiintyä jopa 40 minuutin liikennekatkoksia.Autoilua ydinkeskustassa kannattaa välttää liikennejärjestelyiden ja mahdollisten liikennekatkosten vuoksi. Jos on välttämätöntä kulkea autolla keskustassa, siirtymisiin on hyvä varata reilusti aikaa. – Pyydämme kaupunkilaisilta ymmärrystä ja yhteishenkeä arvokkaan ja turvallisen vierailun takaamiseksi. Helsingissä on harvoin tällaisia poikkeusjärjestelyjä liikenteessä. Poliisi ei turhaan estä tai viivytä liikennettä vierailun aikana. Teemme kaikkemme, jotta kaupunkilaisten liikkuminen olisi sujuvaa niin arkena kuin erilaisten huippukokousten ja vierailuiden aikana, sanoo ylikomisario Dennis Pasterstein Helsingin poliisilaitokselta.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vierailee Helsingissä torstaina 13. heinäkuuta 2023 tasavallan presidentti Sauli Niinistön kutsusta. Tapaaminen järjestetään Presidentinlinnassa. Vierailu aiheuttaa muutoksia liikenteeseen Helsingin ydinkeskustassa.
Kauppatorin ympäristön liikenteessä on seuraavia poikkeusjärjestelyjä 13. heinäkuuta:
• Pohjoisesplanadi on suljettu Sofiankadun ja Päävartiontorin välillä.
• Pohjoisrannasta pääsee kävellen ja polkupyörällä keskustaan reittiä Aleksanterinkatu–Unioninkatu.
• Pohjoisrannasta pääsee autolla keskustaan Aleksanterinkadun kautta ja siitä eteläiseen Helsinkiin ja Olympiaterminaaliin Unioninkadun kautta.
• Kulku Mariankadun ja Päävartiontorin kautta Katajanokalle on suljettu. Katajanokalle ja Katajanokan terminaaliin pääsee Pohjoisrannan kautta suoraan Kanavakadulle.
• Eteläesplanadilta, Etelärannasta ja Olympiaterminaalista pääsee Pohjoisrantaan reittiä Fabianinkatu–Aleksanterinkatu.
• Olympiaterminaaliin kulkevien henkilöautojen suositellaan kulkevan Tehtaankadun kautta.
• Olympiaterminaalista saapuva raskas ajoneuvoliikenne ohjataan reittiä Pohjoisesplanadi–Lönnrotinkatu–Hietalahdenkatu–Hietalahdenranta.
• Liikenne Eteläesplanadilla sujuu normaalisti.
• Jalankulkijoilta, polkupyöräilijöiltä ja autoliikenteeltä suljetut osuudet sekä vaihtoehtoiset reitit on merkitty oheisiin karttoihin.
Pääkaupunkiseudulla liikkuu useita saattueita ennen tapaamista, sen aikana ja tapaamisen jälkeen.
Saattueet aiheuttavat muutamia noin 40 minuutin katkoksia liikenteeseen varsinkin Helsingin keskustassa. Valitettavasti katkoksien tarkkoja kellonaikoja ei pystytä kertomaan ennakkoon.
Poliisilla on ilmailutoimintaa vierailun aikana, mikä saattaa aiheuttaa meluhaittaa.
Vesiliikenteessä ja ilmailussa on muutoksia 13. heinäkuuta
Kauppatori on kokonaan kiinni 13.7. alkaen klo 7.
Suomenlinnan lauttaliikenne hoidetaan Katajanokalta lähtevän Suomenlinnan huoltolautan laiturista. Kauppatorin vesibussi- ja risteilylaiturit ovat poissa käytöstä 13.7.
Yksityisen vesiliikenteen kulku Eteläsatamaan on estetty. Esto ei koske Olympiaterminaalista ja Katajanokan terminaalista Tallinnaan ja Tukholmaan kulkevaa risteilyliikennettä. Vesiliikenne Päävartion ja Katajanokan välisessä salmessa on kielletty.
Katajanokan terminaaliin ja Olympiaterminaaliin saapuvia kehotetaan varaamaan matkaan ylimääräinen tunti.
Myös ilmailua rajoitetaan kokouksen ajaksi. Alueella on voimassa tilapäinen rajoitusalue tämänhetkisen tiedon mukaan 12.7. kello 9–14.7. kello 21.
Tarkista ilmailurajoitusalue osoitteista droneinfo.fi ja aviamaps.com. Rajoitukset tulevat näkyviin aikaisintaan 12 tuntia ennen rajoitusten alkamista.
Julkisten kulkuvälineiden reiteillä voi olla liikennekatkoksia
Raitiovaunuliikenne kulkee normaalisti, mutta vuorojen väleissä saattaa esiintyä poikkeuksia. Tietoa joukkoliikenteen poikkeusjärjestelyistä saa osoitteesta hsl.fi.
Julkisia kulkuvälineitä käyttävien toivotaan huomioivan, että reiteillä tai niiden ympäristössä voi esiintyä jopa 40 minuutin liikennekatkoksia.
Autoilua ydinkeskustassa kannattaa välttää liikennejärjestelyiden ja mahdollisten liikennekatkosten vuoksi. Jos on välttämätöntä kulkea autolla keskustassa, siirtymisiin on hyvä varata reilusti aikaa.
– Pyydämme kaupunkilaisilta ymmärrystä ja yhteishenkeä arvokkaan ja turvallisen vierailun takaamiseksi. Helsingissä on harvoin tällaisia poikkeusjärjestelyjä liikenteessä. Poliisi ei turhaan estä tai viivytä liikennettä vierailun aikana. Teemme kaikkemme, jotta kaupunkilaisten liikkuminen olisi sujuvaa niin arkena kuin erilaisten huippukokousten ja vierailuiden aikana, sanoo ylikomisario Dennis Pasterstein Helsingin poliisilaitokselta.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tavoitti törkeitä rattijuoppoja Ulvilassa ja törkeää ylinopeutta ajaneen PorissaPoliisipartio sai lauantaina kello 20 aikaan hätäkeskukselta ilmoituksen epäillystä rattijuoposta Ulvilassa Nummelantiellä. Partio tavoitti kyseisen auton lähistöllä olevan omakotitalon pihasta. Kuljettajan paikalla istunut mies puhalsi seulonta-alkometriin 1,3 promillen lukeman. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena. Partio suoritti liikenteenvalvontaa Porissa VT2:lla sunnuntai yönä kello 02.00 aikaan, kun sitä vastaan ajoi henkilöauto silminnähden kovalla nopeudella. Auton nopeudeksi mitattiin 177 kilometriä tunnissa. Tiellä on nopeusrajoituksena 100 kilometriä tunnissa. Partio lähti tavoittamaan autoa ja sai pysäytettyä sen. Autossa oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Kuljettajana ollut nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hätäkeskus ilmoitti sunnuntaina kello 22.30 henkilöauton ulosajosta Ulvilassa Leineperintiellä. Tapahtumapaikalla selvisi, että henkilöauton kuljettaja oli ohitustilanteen jälkeen menettänyt autonsa hallinnan ja suistunut tieltä kulkusuunnassaan oikealle puolelle, pyörinyt katon kautta ympäri ja pysähtynyt pyörilleen. Autoa kuljettanut nainen puhalsi seulonta-alkometriin 2,48 promillen lukeman. Hän loukkaantui ja hänet kuljetettiin hoitoon. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Partion selvittäessä kolariasiaa, tapahtumapaikalle ajoi henkilöauto, jonka kuljettajana ollut mies vaikutti päihtyneeltä. Hänelle suoritettiin puhalluskoe, jonka tulos oli 1,4 promillea. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Lounais-Suomen poliisi tavoitti törkeitä rattijuoppoja Ulvilassa ja törkeää ylinopeutta ajaneen Porissa
Poliisipartio sai lauantaina kello 20 aikaan hätäkeskukselta ilmoituksen epäillystä rattijuoposta Ulvilassa Nummelantiellä. Partio tavoitti kyseisen auton lähistöllä olevan omakotitalon pihasta. Kuljettajan paikalla istunut mies puhalsi seulonta-alkometriin 1,3 promillen lukeman. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.
Partio suoritti liikenteenvalvontaa Porissa VT2:lla sunnuntai yönä kello 02.00 aikaan, kun sitä vastaan ajoi henkilöauto silminnähden kovalla nopeudella. Auton nopeudeksi mitattiin 177 kilometriä tunnissa. Tiellä on nopeusrajoituksena 100 kilometriä tunnissa. Partio lähti tavoittamaan autoa ja sai pysäytettyä sen. Autossa oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Kuljettajana ollut nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Hätäkeskus ilmoitti sunnuntaina kello 22.30 henkilöauton ulosajosta Ulvilassa Leineperintiellä. Tapahtumapaikalla selvisi, että henkilöauton kuljettaja oli ohitustilanteen jälkeen menettänyt autonsa hallinnan ja suistunut tieltä kulkusuunnassaan oikealle puolelle, pyörinyt katon kautta ympäri ja pysähtynyt pyörilleen. Autoa kuljettanut nainen puhalsi seulonta-alkometriin 2,48 promillen lukeman. Hän loukkaantui ja hänet kuljetettiin hoitoon. Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Partion selvittäessä kolariasiaa, tapahtumapaikalle ajoi henkilöauto, jonka kuljettajana ollut mies vaikutti päihtyneeltä. Hänelle suoritettiin puhalluskoe, jonka tulos oli 1,4 promillea. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
NordenBladet — Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen PTR-yhteistoiminnan tarkoituksena on torjua erityisesti rajat ylittävää ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Hyvästä yhteistoiminnasta on kehittynyt vuosien kuluessa kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettu yhteistyömuoto. Yhteistyötä hyödynnetään myös muuttuneen toimintaympäristön haasteisiin ja uusiin ilmiöihin vastaamisessa.Poliisi, Tullin ja Rajavartiolaitoksen PTR-yhteistyön tavoitteena on lisätä turvallisuutta ja edistää rikosvastuun toteutumista. Kaikilla kolmella viranomaisella on toimivaltuudet rajat ylittävän rikollisuuden torjuntaan. Tullin ja Rajavartiolaitoksen tehtävät liittyvät Tullin osalta ns. tullirikoksiin ja Rajavartiolaitoksen osalta ihmisten rajanylittämiseen, poliisilla on taas mahdollisuus torjua yleisesti kaikkia rikoksia. Yhteistoiminta edistää turvallisuutta joustavasti, nopeasti ja tehokkaasti.Yhteistyön avulla pystytään reagoimaan nopeasti myös uusiin ilmiöihin. Muuttunut toimintaympäristö ja esimerkiksi teknologinen kehitys on tuonut uusia muotoja myös rajat ylittävään rikollisuuteen.Viranomaisten kyvykkyys vastata näihin haasteisiin on avainasemassa muutostilanteissa.Seuraa PTR-viranomaisten viestintää somessa:Poliisi somessa: Twitter @SuomenPoliisiTulli somessa: Twitter @SuomenTulliRajavartiolaitos somessa: Twitter @rajavartijatLue lisää yhteistoiminnasta PTR-viranomaisten verkkosivuilta:Poliisi: Poliisi – kaikkien turvaaja kaikkina aikoina – Poliisi Tulli: PTR-yhteistoiminta Rajavartiolaitos: Rikostorjunta | Rajavartiolaitos
Poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen PTR-yhteistoiminnan tarkoituksena on torjua erityisesti rajat ylittävää ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Hyvästä yhteistoiminnasta on kehittynyt vuosien kuluessa kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettu yhteistyömuoto. Yhteistyötä hyödynnetään myös muuttuneen toimintaympäristön haasteisiin ja uusiin ilmiöihin vastaamisessa.
Poliisi, Tullin ja Rajavartiolaitoksen PTR-yhteistyön tavoitteena on lisätä turvallisuutta ja edistää rikosvastuun toteutumista. Kaikilla kolmella viranomaisella on toimivaltuudet rajat ylittävän rikollisuuden torjuntaan. Tullin ja Rajavartiolaitoksen tehtävät liittyvät Tullin osalta ns. tullirikoksiin ja Rajavartiolaitoksen osalta ihmisten rajanylittämiseen, poliisilla on taas mahdollisuus torjua yleisesti kaikkia rikoksia. Yhteistoiminta edistää turvallisuutta joustavasti, nopeasti ja tehokkaasti.
Yhteistyön avulla pystytään reagoimaan nopeasti myös uusiin ilmiöihin. Muuttunut toimintaympäristö ja esimerkiksi teknologinen kehitys on tuonut uusia muotoja myös rajat ylittävään rikollisuuteen.
Viranomaisten kyvykkyys vastata näihin haasteisiin on avainasemassa muutostilanteissa.
NordenBladet — Poliisi mittasi Joensuun Hukanhaudalla, henkilöautolle 50 km/h taajamanopeusrajoituksella rajun ylinopeuden 123 km/h. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Joensuun Kiihtelysvaarassa anastettiin kuorma-autosta polttoainetta, varsin merkittävä määrä, 300 litraa.Sunnuntai-iltana yhdentoista jälkeen Joensuun Hukanhaudalla, Ilomantsintiellä poliisipartio mittasi vastaan ajaneelle henkilöautolle 123 km/h 50 km/h rajoitusalueella. Kuljettaja reagoi heti poliisiauton huomattuaan voimakkaasti jarruttamalla, mutta se ei enää auttanut. Alkoholilla ei ollut osallisuutta tapaukseen. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Perjantai-iltapäivän ja maanantain aamuyön välillä anastettiin polttoainetta Kiihtelysvaarassa. Kuorma-auton polttoainetankista oli saatu anastettua polttoainetta noin 300 litraa. Poliisi epäilee, ettei kyseinen auto ole ainoa, joka on samana ajankohtana varkauden kohteeksi joutunut. Poliisi tarkistaa kaikki vihjeet ja jatkaa asian tutkimista esitutkinnassa.
Poliisi mittasi Joensuun Hukanhaudalla, henkilöautolle 50 km/h taajamanopeusrajoituksella rajun ylinopeuden 123 km/h. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Joensuun Kiihtelysvaarassa anastettiin kuorma-autosta polttoainetta, varsin merkittävä määrä, 300 litraa.
Sunnuntai-iltana yhdentoista jälkeen Joensuun Hukanhaudalla, Ilomantsintiellä poliisipartio mittasi vastaan ajaneelle henkilöautolle 123 km/h 50 km/h rajoitusalueella. Kuljettaja reagoi heti poliisiauton huomattuaan voimakkaasti jarruttamalla, mutta se ei enää auttanut. Alkoholilla ei ollut osallisuutta tapaukseen. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Perjantai-iltapäivän ja maanantain aamuyön välillä anastettiin polttoainetta Kiihtelysvaarassa. Kuorma-auton polttoainetankista oli saatu anastettua polttoainetta noin 300 litraa. Poliisi epäilee, ettei kyseinen auto ole ainoa, joka on samana ajankohtana varkauden kohteeksi joutunut. Poliisi tarkistaa kaikki vihjeet ja jatkaa asian tutkimista esitutkinnassa.
NordenBladet — Maanantaina aamuyöllä murtauduttiin Varkaudessa sijaitsevaa optikkoliikkeeseen.Maanantaina aamuyöllä oli murtauduttu Kauppakatu 19:sta sijaitsevaan Nissen-optikkoliikkeeseen etuoven lasi rikkomalla. Mahdollisesti liikkeestä anastettiin ainakin aurinkolaseja.Havainnot murrosta voi ilmoittaa poliisin vihjepuhelimeen 02955415232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi
Maanantaina aamuyöllä oli murtauduttu Kauppakatu 19:sta sijaitsevaan Nissen-optikkoliikkeeseen etuoven lasi rikkomalla. Mahdollisesti liikkeestä anastettiin ainakin aurinkolaseja.
Havainnot murrosta voi ilmoittaa poliisin vihjepuhelimeen 02955415232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi
NordenBladet — Hämeen poliisilla tehtäviä vuorokauden aikana 179 kappaletta.LAHTIMaanantaina 10.7.2023 aamuyöllä partio havaitsi henkilöauton, jossa ei ollut etu rekisterikilpeä. Partio tunnisti kuljettajan ajo-oikeudettomaksi mieheksi ja pysäytti auton Nikkarinkadulle. Puhalluskoe oli negatiivinen, mutta 41-vuotiaan kuljettajan huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sekä huumausaineen käyttörikoksesta.JANAKKALASunnuntai iltana Valtatie 3:lla partion ohi ajoi henkilöauto, joka seilasi kaistallaan, käyden välillä muutamia kertoja oikean reunaviivan ja vasemman kaistaviivan yli. Auto pysäytettiin levähdysalueelle. Autoa kuljetti 24-vuotias mies ja kyydissä oli 33-vuotias mies. Kuljettaja puhalsi alkometriin lukeman 0.69 mg/l ja huumepikatesti näytti positiivista bentsodiatsepiinille ja kokaiinille. Autosta löytyi patruunoita, sekä metallinen teleskooppipatukka. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta ja molempia miehiä ampuma-aserikoksesta, johon heidät kiinniotettiin.
Hämeen poliisilla tehtäviä vuorokauden aikana 179 kappaletta.
LAHTI Maanantaina 10.7.2023 aamuyöllä partio havaitsi henkilöauton, jossa ei ollut etu rekisterikilpeä. Partio tunnisti kuljettajan ajo-oikeudettomaksi mieheksi ja pysäytti auton Nikkarinkadulle. Puhalluskoe oli negatiivinen, mutta 41-vuotiaan kuljettajan huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sekä huumausaineen käyttörikoksesta.
JANAKKALA Sunnuntai iltana Valtatie 3:lla partion ohi ajoi henkilöauto, joka seilasi kaistallaan, käyden välillä muutamia kertoja oikean reunaviivan ja vasemman kaistaviivan yli. Auto pysäytettiin levähdysalueelle. Autoa kuljetti 24-vuotias mies ja kyydissä oli 33-vuotias mies. Kuljettaja puhalsi alkometriin lukeman 0.69 mg/l ja huumepikatesti näytti positiivista bentsodiatsepiinille ja kokaiinille. Autosta löytyi patruunoita, sekä metallinen teleskooppipatukka. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta ja molempia miehiä ampuma-aserikoksesta, johon heidät kiinniotettiin.