NordenBladet — Parikkalassa paloi 27. syyskuuta suurikokoinen navetta. Poliisi on suorittanut tapahtumapaikalla palonsyyn tutkintaa yhdessä pelastusviranomaisten kanssa. Palon syttymissyytä ei ole toistaiseksi saatu selvitettyä.Palonsyyn selvittämistä vaikeuttaa navetan täydellinen tuhoutuminen voimakkaassa palossa. Poliisi ei epäile asiassa rikosta ja jatkaa palonsyyn tutkintaa.Uutinen 28.9.2023: Parikkalassa palaneen navetan palonsyyntutkinta päästään aloittamaan huomenna
Parikkalassa paloi 27. syyskuuta suurikokoinen navetta. Poliisi on suorittanut tapahtumapaikalla palonsyyn tutkintaa yhdessä pelastusviranomaisten kanssa. Palon syttymissyytä ei ole toistaiseksi saatu selvitettyä.
Palonsyyn selvittämistä vaikeuttaa navetan täydellinen tuhoutuminen voimakkaassa palossa. Poliisi ei epäile asiassa rikosta ja jatkaa palonsyyn tutkintaa.
NordenBladet — Keski-ikäinen nainen kuoli metsästyksen yhteydessä ammutun laukauksen aiheuttamaan ampumavammaan 30. syyskuuta Savitaipaleella. Poliisi ei epäile asiassa tahallisuutta.- Tutkinnan aikana poliisille on muodostunut kuva tapahtumien kulusta. Laukauksen ampunutta miestä ei enää epäillä tahallisuudesta, vaan saadun näytön perusteella kyseessä on ollut onnettomuus, kertoo tutkintaa johtava rikoskomisario Timo Valle.Poliisi jatkaa metsästysonnettomuuden tutkintaa mm. rikospaikkanäytteiden analysoinnilla sekä odottaa kuolemansyyn selvityksen tuloksia. Laukauksen ampunutta miestä epäillään törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä metsästysrikoksesta.Uutinen 1.10.2023: Kuolemaan johtanut ampuminen Savitaipaleella tapahtui metsästyksen yhteydessäUutinen 30.9.2023: Henkilö menehtyi Savitaipaleella ampumavammaan
Keski-ikäinen nainen kuoli metsästyksen yhteydessä ammutun laukauksen aiheuttamaan ampumavammaan 30. syyskuuta Savitaipaleella. Poliisi ei epäile asiassa tahallisuutta.
– Tutkinnan aikana poliisille on muodostunut kuva tapahtumien kulusta. Laukauksen ampunutta miestä ei enää epäillä tahallisuudesta, vaan saadun näytön perusteella kyseessä on ollut onnettomuus, kertoo tutkintaa johtava rikoskomisario Timo Valle.
Poliisi jatkaa metsästysonnettomuuden tutkintaa mm. rikospaikkanäytteiden analysoinnilla sekä odottaa kuolemansyyn selvityksen tuloksia. Laukauksen ampunutta miestä epäillään törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä metsästysrikoksesta.
NordenBladet — Ensi vuoden alusta poikkeuksellisen laaja toimijajoukko lähtee yhdessä toteuttamaan ennätyksellisen suurta luontohanketta. Tähän tarjoaa mahdollisuuden kahdeksanvuotinen Priodiversity LIFE -hanke, joka 50 miljoonan euron rahoituksellaan on Suomen kaikkien aikojen suurin luontokatoa torjuva hanke. Sen kautta kootaan parhaita käytäntöjä ja etsitään uusia rahoitusmuotoja luonnon turvaamiseksi.Ympäristöministeriö ja Metsähallituksen Luontopalvelut tiedottavat”Luontokato ei pysähdy ilman aktiivisia tekoja, ja niiden toteuttamiseen tarvitaan saumatonta yhteistyötä. Sen paremmin ilmastonmuutosta kuin luontokatoa ei ratkaista julkisella rahalla, vaan tarvitsemme nykyistä laajempaa rahoituspohjaa sekä yksityisiä investointeja ja luontotoimia”, ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen toteaa.Hankkeen 50 miljoonan euron budjetista EU:n LIFE-ohjelman rahoitusosuus on 30 miljoonaa euroa. Priodiversity LIFE -hankkeen toimintatapoja ovat muun muassa maakunnalliset luonnon monimuotoisuusohjelmat sekä ennallistaminen laajoina ja vaikuttavina kokonaisuuksina. Kaikissa toimenpiteissä on tarkoitus ottaa käyttöön aiemmin parhaiksi todetut käytännöt, kehittää uusia ja vakiinnuttaa parhaimmat valtakunnalliseen käyttöön. Laajoja alueita luonnonhoitoon maanomistajien toiveet huomioidenEnnallistamisessa ja luonnonhoidossa tavoitellaan suuria, monimuotoisuudeltaan arvokkaita keskittymiä, joihin voi sisältyä esimerkiksi luonnonsuojelualueita ja niiden ulkopuolisia alueita. Kunnostus- ja hoitotoimia keskitetään, jotta ne olisivat luonnon monimuotoisuuden ja kustannusten kannalta mahdollisimman vaikuttavia. Monimuotoisuudeltaan arvokkaimmat alueet ovat keskiössä, mutta mukana on niiden suojavyöhykkeitä sekä niitä yhdistäviä ja ympäröiviä alueita. Maanomistajille kaikki hankkeen toimintaan osallistuminen on aina vapaaehtoista.Hankkeessa tehtävät ennallistamis- ja luonnonhoitotoimet ovat osa Helmi-elinympäristöohjelmaa. Helmi-ohjelma on ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhteinen ohjelma, joka tarttuu luontomme suurimpaan uhkaan: elinympäristöjen heikkenemiseen. Helmi-ohjelma parantaa heikentyneiden lajien ja luontotyyppien elinympäristöjen tilaa koko maassa. Kohteina ovat lintuvedet, suot, metsät, perinneympäristöt sekä pienvedet ja rannat. Lisää työtä ja uusia rahoitusmuotoja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseenPriodiversity LIFE luo työtä ennallistamisen ja luonnonhoidon osaajille. Se luo uusia kouluttautumis- ja työllistymismahdollisuuksia esimerkiksi urakoitsijoille ostopalvelujen kautta. Hanke mahdollistaa myös uudet rekrytoinnit.Kahdeksan hankevuoden aikana on tavoitteena löytää uusia rahoitusmuotoja luontokadon torjuntaan. Tavoitteena on, että hankkeen lopussa luontokadon torjuntaan käytetty rahoitus on monipuolistunut, millä voi olla pysyviä vaikutuksia luonnon monimuotoisuuden ylläpidon rahoitukseen. Vaikuttavuutta yhteiskunnallisen keskustelun ja osaamisen levittämisen kauttaSeuraavan kahdeksan vuoden aikana vahvistetaan luonnonvara-alan toimijoiden osaamista luonnonhoitotöissä, minkä ansiosta luonnonhoidon laatu ja vaikuttavuus paranevat. Hanke panostaa koulutukseen ja osaamisen levittämiseen niin, että luontokadon torjunnan parhaat ja kustannustehokkaimmat käytännöt leviävät. Maakunnallisia luonnon monimuotoisuusohjelmia laaditaan yhdessä keskeisten toimijoiden kanssa kahdeksassa maakunnassa. Jokaisessa tunnistetaan luonnon monimuotoisuuden keskittymät ja kokemuksista luodaan parhaat toimintamallit. Niistä parhaista luodaan opastusaineistoja ja autetaan myös naapurimaakunnat alkuun. Valtioneuvoston kanslian johdolla on tarkoitus kehittää ministeriöiden välistä yhteistyötä biodiversiteettiin liittyvissä kysymyksissä ja tarjota koulutusta päättäjille, jotta luonnon monimuotoisuuteen liittyvät kysymykset saataisiin nykyistä paremmin osaksi päätöksentekoa yhteiskunnan eri sektoreilla. Hankkeessa kehitetään eri ministeriöiden yhteistyönä luonnon monimuotoisuuteen kohdistuvan julkisen rahoituksen seurantaa ja vaikutusten arvioimista.Mukana hankkeessa sen käynnistyessä 1.1.2024 ovat: Metsähallitus, valtioneuvoston kanslia, ympäristöministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, valtiovarainministeriö, ELY-keskukset (Kaakkois-Suomi, Lappi, Pirkanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjois-Savo, Varsinais-Suomi), Suomen ympäristökeskus, Luonnonvarakeskus, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Suomen metsäkeskus, Ruokavirasto, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi.LisätietojaViliina Evokari projektipäällikkö Metsähallituksen luontopalvelut p. 0206394047 [email protected]Päivi Gummerus-Rautiainen ympäristöneuvos, Luonnonsuojelu ja luonnonhoitoyksikön johtaja ympäristöministeriö p. 0295250240 [email protected]
Ensi vuoden alusta poikkeuksellisen laaja toimijajoukko lähtee yhdessä toteuttamaan ennätyksellisen suurta luontohanketta. Tähän tarjoaa mahdollisuuden kahdeksanvuotinen Priodiversity LIFE -hanke, joka 50 miljoonan euron rahoituksellaan on Suomen kaikkien aikojen suurin luontokatoa torjuva hanke. Sen kautta kootaan parhaita käytäntöjä ja etsitään uusia rahoitusmuotoja luonnon turvaamiseksi.
NordenBladet — Poliisi tutkii 25.-26.9.2023 Kiuruvedellä tapahtunutta vakavaa rikosta.Poliisi pyytää rikoksen selvittämiseksi havaintoja ja tietoja liitteenä olevissa kuvissa olevasta henkilöstä. Kuvat ovat Kiuruveden kaupunkikameran taltioimia 25.-26.9.2023 väliseltä yöltä. Kaikki tiedot ja havainnot kuvassa näkyvästä henkilöstä voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisin vihjenumeroon 0295 415 232 tai vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.
Poliisi tutkii 25.-26.9.2023 Kiuruvedellä tapahtunutta vakavaa rikosta.
Poliisi pyytää rikoksen selvittämiseksi havaintoja ja tietoja liitteenä olevissa kuvissa olevasta henkilöstä. Kuvat ovat Kiuruveden kaupunkikameran taltioimia 25.-26.9.2023 väliseltä yöltä.
Kaikki tiedot ja havainnot kuvassa näkyvästä henkilöstä voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisin vihjenumeroon 0295 415 232 tai vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.
NordenBladet — Kahden 17- vuotiaan miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoja huomattavalla ylinopeudellaPoliisipartio havaitsi Varkauden kiertotiellä vastaan tulevien kahden henkilöauton ajavan huomattavaa ylinopeutta. Partio mittasi etummaisena ajaneen henkilöauton nopeudeksi 149 km /h rajoituksen ollessa tiealueella 60 km/h. Partion tekevien havaintojen mukaan ajoneuvojen kuljettajat ajoivat kilpaa ohittaen muuta liikennettä. Tilanne tapahtui maanantai-iltana kello yhdeksän aikoihin.
Kahden 17- vuotiaan miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoja huomattavalla ylinopeudella
Poliisipartio havaitsi Varkauden kiertotiellä vastaan tulevien kahden henkilöauton ajavan huomattavaa ylinopeutta. Partio mittasi etummaisena ajaneen henkilöauton nopeudeksi 149 km /h rajoituksen ollessa tiealueella 60 km/h. Partion tekevien havaintojen mukaan ajoneuvojen kuljettajat ajoivat kilpaa ohittaen muuta liikennettä. Tilanne tapahtui maanantai-iltana kello yhdeksän aikoihin.
Miesten epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.
NordenBladet — Poliisi vaatii tänään 11.10. noin kello 12 Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa alkaneessa käsittelyssä vangittaviksi 16- ja 17-vuotiata nuoria, joiden epäillään syyllistyneen lauantaina 7.10. Vantaan päiväkummussa tapahtuneeseen puukotukseen.– Toinen, 16- vuotias nuori on nyt vangittu todennäköisin syin epäiltynä murhan yrityksestä. Toisen, 17-vuotiaan nuoren käsittely alkaa käräjäoikeudessa hetken kuluttua. Tiedotamme siitä heti, kun käsittely hänen osaltaan on saatu päätökseen, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Lauri Rantalainen.– Poliisi tiedotti aiemmin, että väkivallantekoon osallisia oli ollut kolme, joista yksi on 14-vuotias. Hänen osaltaan poliisi ei enää epäile hänen olleen väkivallanteossa missään roolissa. Näiden kahden, 16- ja 17-vuotiaiden nuorten, epäillään olleen puukotuksessa pääroolissa, Rantalainen jatkaa.– Nuoren uhrin hengen pelastamisessa erittäin suuressa roolissa on tapahtumapaikalle saapuneen sivullisen lisäksi ollut Itä-Uudenmaan poliisin oma kenttäpartio, kehuu Rantalainen. Tapauksen esitutkinta jatkuu Itä-Uudenmaan poliisissa. Tiedotamme tarvittaessa lisää tutkinnan edetessä.
Poliisi vaatii tänään 11.10. noin kello 12 Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa alkaneessa käsittelyssä vangittaviksi 16- ja 17-vuotiata nuoria, joiden epäillään syyllistyneen lauantaina 7.10. Vantaan päiväkummussa tapahtuneeseen puukotukseen.
– Toinen, 16- vuotias nuori on nyt vangittu todennäköisin syin epäiltynä murhan yrityksestä. Toisen, 17-vuotiaan nuoren käsittely alkaa käräjäoikeudessa hetken kuluttua. Tiedotamme siitä heti, kun käsittely hänen osaltaan on saatu päätökseen, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Lauri Rantalainen.
– Poliisi tiedotti aiemmin, että väkivallantekoon osallisia oli ollut kolme, joista yksi on 14-vuotias. Hänen osaltaan poliisi ei enää epäile hänen olleen väkivallanteossa missään roolissa. Näiden kahden, 16- ja 17-vuotiaiden nuorten, epäillään olleen puukotuksessa pääroolissa, Rantalainen jatkaa.
– Nuoren uhrin hengen pelastamisessa erittäin suuressa roolissa on tapahtumapaikalle saapuneen sivullisen lisäksi ollut Itä-Uudenmaan poliisin oma kenttäpartio, kehuu Rantalainen.
Tapauksen esitutkinta jatkuu Itä-Uudenmaan poliisissa. Tiedotamme tarvittaessa lisää tutkinnan edetessä.
NordenBladet — Kuljettaja jätti auton avaimet virtalukkoon ja kohta auto lähti varkaan mukaan.Orimattilassa keskustan alueella sivullinen henkilö puuttui selkeästi päihtyneen miehen autolla ajoon ja ilmoitti asiasta hätäkeskukseen. Poliisipartio tavoitti kuljettajan ja puhallutti tämän. Mies puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän tuloksen alkometriin. Poliisi otti miehen kiinni ja toimitti verikokeisiin ja määräsi väliaikaiseen ajokieltoon.
Kuljettaja jätti auton avaimet virtalukkoon ja kohta auto lähti varkaan mukaan.
Orimattilassa keskustan alueella sivullinen henkilö puuttui selkeästi päihtyneen miehen autolla ajoon ja ilmoitti asiasta hätäkeskukseen. Poliisipartio tavoitti kuljettajan ja puhallutti tämän. Mies puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän tuloksen alkometriin. Poliisi otti miehen kiinni ja toimitti verikokeisiin ja määräsi väliaikaiseen ajokieltoon.
Poliisipartio havaitsi Lahdentiellä Orimattilassa vastaan tulleen auton ajaneen reilua ylinopeutta. Tutka näytti auton nopeudeksi 160 km/h, kun nopeusrajoitus tiellä oli 80 km/h. Auton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin ajokieltoon.
Lahden Kiveriössä henkilöauton omistaja oli jättänyt avaimet virtalukkoon pysäköityään auton hetkeksi. Omistaja oli huomannut jonkun menneen autoon sisälle ja lähteneen ajamaan hänen autollaan pois paikalta. Poliisi kirjasi tapauksesta rikosilmoituksen moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja etsintäkuulutti anastetun auton.
NordenBladet — Joensuun Telitiellä ja Nyyrikinkadulla sijaitsevien yritysten tiloihin murtauduttu keskiviikkona aamuyöllä ja ainakin toisesta anastettu omaisuuttaJoensuussa Telitiellä sijaitsevan yrityksen tiloihin murtauduttiin aamuyöllä hieman ennen kello viittä. Lisäksi Nyyrikinkadulla sijaitsevan yrityksen tiloihin oli murtauduttu aamuyöllä noin kello neljän aikoihin. Mahdolliset havainnot tapahtumiin liittyen voi ilmoittaa poliisipäivystykseen numeroon 0295 415 320 tai 0295 415 455 sekä sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi
Joensuun Telitiellä ja Nyyrikinkadulla sijaitsevien yritysten tiloihin murtauduttu keskiviikkona aamuyöllä ja ainakin toisesta anastettu omaisuutta
Joensuussa Telitiellä sijaitsevan yrityksen tiloihin murtauduttiin aamuyöllä hieman ennen kello viittä. Lisäksi Nyyrikinkadulla sijaitsevan yrityksen tiloihin oli murtauduttu aamuyöllä noin kello neljän aikoihin. Mahdolliset havainnot tapahtumiin liittyen voi ilmoittaa poliisipäivystykseen numeroon 0295 415 320 tai 0295 415 455 sekä sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi
NordenBladet — Poliisi on saanut tiedon, että joku oli lennättänyt droonia Kauhajoen IKH-areenan parkkipaikalla yöllä 1.10., kun kadonneesta Jari Peltosesta on tehty viimeinen havainto. Poliisia kiinnostaa kuvamateriaali, joka on mahdollisesti kuvattu droonilla.Poliisi pyytää droonia lennättänyttä henkilöä ottamaan yhteyttä poliisiin ja kertomaan yhteystietonsa joko sähköpostitse vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi tai puhelimitse 0295 415 501.
Poliisi on saanut tiedon, että joku oli lennättänyt droonia Kauhajoen IKH-areenan parkkipaikalla yöllä 1.10., kun kadonneesta Jari Peltosesta on tehty viimeinen havainto. Poliisia kiinnostaa kuvamateriaali, joka on mahdollisesti kuvattu droonilla.
Poliisi pyytää droonia lennättänyttä henkilöä ottamaan yhteyttä poliisiin ja kertomaan yhteystietonsa joko sähköpostitse vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi tai puhelimitse 0295 415 501.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi jatkaa tiistaina Turussa tapahtuneen putoamisonnettomuuden tutkintaa. Asiassa ei epäillä rikosta.Poliisi tiedotti tiistaina-iltana Turun Martin kaupunginosassa tapahtuneesta onnettomuudesta, jossa alle kouluikäinen lapsi putosi kerrostalon asuinhuoneistosta.Asiassa ei epäillä rikosta, joten poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä kuolemansyyn selvittämisenä. Lain mukaisesti kuolinsyyhyn liittyvät tiedot ovat salassa pidettäviä. Tästä syystä poliisi ei voi kommentoida tapausta tai sen yksityiskohtia tämän enempää. Lounais-Suomen poliisi kuitenkin korjaa ensitiedotteessa olleen asiavirheen. Lapsen ei epäillä pudonneen parvekkeelta vaan tuuletusikkunasta.
Lounais-Suomen poliisi jatkaa tiistaina Turussa tapahtuneen putoamisonnettomuuden tutkintaa. Asiassa ei epäillä rikosta.
Poliisi tiedotti tiistaina-iltana Turun Martin kaupunginosassa tapahtuneesta onnettomuudesta, jossa alle kouluikäinen lapsi putosi kerrostalon asuinhuoneistosta.
Asiassa ei epäillä rikosta, joten poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä kuolemansyyn selvittämisenä. Lain mukaisesti kuolinsyyhyn liittyvät tiedot ovat salassa pidettäviä. Tästä syystä poliisi ei voi kommentoida tapausta tai sen yksityiskohtia tämän enempää.
Lounais-Suomen poliisi kuitenkin korjaa ensitiedotteessa olleen asiavirheen. Lapsen ei epäillä pudonneen parvekkeelta vaan tuuletusikkunasta.