tiistai, 8 heinäkuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20918 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Arviointi: Ilmastopaneelilla on ollut merkittävä vaikutus kansalliseen ilmastopolitiikkaan

NordenBladet — Ulkopuolinen arviointi tarkasteli Suomen ilmastopaneelin kauden 2020-2023 toimintaa sekä toiminnan onnistumista ja vaikuttavuutta. Arvioinnin toteutti Gaia Consulting Oy syksyllä 2023 ympäristöministeriön toimeksiannosta.Ilmastopaneelin työ on arvioinnin mukaan kokonaisuutena onnistunut pääosin hyvin suhteessa sen mandaattiin ja tehtäviin.  Ilmastopaneelin nähtiin toteuttaneen kaudella 2020-2023 sen ydintehtävää, eli kansallisen lainsäädännön ja suunnitelmien kehittämistä. Eniten paneeli toimikin juuri ilmastolain ja sen mukaisten suunnitelmien kehittämisen parissa. Ilmastopaneelilla on nähty olevan merkittävä vaikutus kansalliseen ilmastopolitiikkaan ja se on onnistunut tukemaan päätöksentekoa ja virkavalmistelua.Ilmastopaneelin työ on kasvanut ja ammattimaistunut. Paneeli tuotti toisella toimikaudellaan merkittävästi enemmän julkista ainestoa kuin ensimmäisellä kaudella. Myös paneelin medianäkyvyys kasvoi toisella kaudella merkittävästi. Ilmastopaneelin riippumattomuus on arvioinnin perusteella toteutunut hyvin.Arvioinnin pohjalta ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi seuraavaa toimikautta vartenArvioinnin pohjalta esitetään kehittämiskohteita paneelin seuraavalle toimikaudelle 2024-2027. Ilmastopaneelin työn priorisointia ja suunnitelmallisuutta tulisi edelleen kehittää. Paneelin jäsenillä tulisi olla riittävästi aikaa paneelityöskentelyyn ja tässä panelistien taustaorganisaatiot ovat tärkeässä roolissa. Ilmastopaneelin toimintaa vakauttaisi tiedesihteeristön vakinaistaminen ja viestintäasiantuntijan tehtävän muuttaminen täysipäiväiseksi.Tiedonkulkua ilmastopaneelin ja ministeriöiden virkakunnan välillä tulisi edistää. Ilmastopaneelin tulisi myös edelleen kehittää vuoropuhelua sidosryhmien kanssa ja lisätä yhteistyötä muiden kansallisten tiedepaneelien sekä pohjoismaisten että muiden EU-maiden tiedepaneelien kanssa. Ilmastopaneelin toimikaudella tunnistettiin tiedevastaisuuden lisääntyminen ja ilmastopolitiikan kasvanut polarisoituminen, joiden nähtiin kasvattavan tarvetta paneelin riippumattomuuden osoittamiselle. Arvioinnissa nousi myös esiin tarve vahvistaa jatkossa paneelin poikkitieteellisyyttä kasvattamalla ihmis- ja politiikkatieteiden roolia teknis-luonnontieteellisen tieteen rinnalla. Riippumatonta tieteellistä tietoa ilmastonmuutoksen hillitsemisestäSuomen ilmastopaneeli on ilmastolaissa asetettu riippumaton tieteellinen asiantuntijaelin. Se edistää tieteen ja politiikan välistä vuoropuhelua ilmastokysymyksissä, antaa suosituksia hallituksen ilmastopoliittiseen päätöksentekoon sekä vahvistaa monitieteellistä otetta ilmastotieteissä. Ilmastolain mukaisesti valtioneuvosto asettaa ilmastopaneelin neljän vuoden määräajaksi kerrallaan.Kaudella 2020-2023 Ilmastopaneelissa oli mukana 15 ilmastopolitiikan kannalta keskeisten tieteenalojen huippututkijaa. Paneelin puheenjohtajana toimi Helsingin yliopiston emeritusprofessori Markku Ollikainen.Ilmastopaneelin arviointi | valto.fiLisätietojaKaroliina Anttonen
Hallitussihteeri
p. 0295250065
[email protected]

Ulkopuolinen arviointi tarkasteli Suomen ilmastopaneelin kauden 2020-2023 toimintaa sekä toiminnan onnistumista ja vaikuttavuutta. Arvioinnin toteutti Gaia Consulting Oy syksyllä 2023 ympäristöministeriön toimeksiannosta.

Lähde: ym.fi

Liikenneonnettomuuksia Pohjois-Karjalassa

NordenBladet — Liperissä Sarvikummuntiellä sattui sunnuntaina puolen päivän jälkeen henkilöauton ja pakettiauton välinen kolari. Kaksi henkilöautoa kolaroi Joensuussa Kuopiontien ja Kajaanintien risteyksessä.Henkilöauton ja pakettiauton törmäys sattui, kun pakettiauton kuljettaja jarrutti alamäessä, jolloin hänen autonsa ajautui tien vasemmalle puolelle ja vastaan tulleen henkilöauton keulaan. Henkilöauto suistui törmäyksen voimasta ojaan. Tie oli lumisateen jäljiltä auraamaton ja liukas.

Liperissä Sarvikummuntiellä sattui sunnuntaina puolen päivän jälkeen henkilöauton ja pakettiauton välinen kolari. Kaksi henkilöautoa kolaroi Joensuussa Kuopiontien ja Kajaanintien risteyksessä.

Henkilöauton ja pakettiauton törmäys sattui, kun pakettiauton kuljettaja jarrutti alamäessä, jolloin hänen autonsa ajautui tien vasemmalle puolelle ja vastaan tulleen henkilöauton keulaan. Henkilöauto suistui törmäyksen voimasta ojaan. Tie oli lumisateen jäljiltä auraamaton ja liukas.

Pakettiauton kuljettaja oli autossaan yksin. Henkilöautossa oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Ensihoito tarkasti osallisten vammat. Ajoneuvot vaurioituivat hinauskuntoon. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

 

Toinen kolari sattui liittymässä, jossa noustaan Kuopiontieltä Kajaanintielle Kuopion suunnasta. Kolmekaistaisella ryhmittymisalueella oikealla, keskustan suuntaan viitoitetulla kaistalla ollut kuljettaja oli yllättäen vaihtanut kaistaa keskimmäiselle, kaistalle. Keskimmäisellä kaistalla suoraan menossa olleen ajoneuvon kuljettaja ei ehtinyt väistää ja törmäsi tämän vasempaan takakulmaan.

Törmäyksestä ei aiheutunut henkilövahinkoja. Molemmat ajoneuvot pystyivät jatkamaan matkaansa. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Espoon Leppävaarasta löytyi menehtynyt henkilö

NordenBladet — Espoon Leppävaarassa sijaitsevan ulkoilualueen läheisyydestä löytyi maanantai-iltapäivänä 11.12. henkilö menehtyneenä.Länsi-Uudenmaan poliisi on eristänyt löytöpaikan poliisitutkinnan aloittamisen turvaamiseksi. Poliisi ei tutkinnan alkuvaiheessa epäile, että tapaukseen liittyisi rikosta ja tutkii tapahtunutta kuolemansyyn selvittämisenä.Menehtyneen henkilön löysi kolme alaikäistä lasta. Poliisi ja muut viranomaiset varmistavat, että lapset saavat tilanteen johdosta tarvittavaa kriisiapua.Poliisi ei tiedota asiasta yksityiskohtaisemmin.

Espoon Leppävaarassa sijaitsevan ulkoilualueen läheisyydestä löytyi maanantai-iltapäivänä 11.12. henkilö menehtyneenä.

Länsi-Uudenmaan poliisi on eristänyt löytöpaikan poliisitutkinnan aloittamisen turvaamiseksi. Poliisi ei tutkinnan alkuvaiheessa epäile, että tapaukseen liittyisi rikosta ja tutkii tapahtunutta kuolemansyyn selvittämisenä.

Menehtyneen henkilön löysi kolme alaikäistä lasta. Poliisi ja muut viranomaiset varmistavat, että lapset saavat tilanteen johdosta tarvittavaa kriisiapua.

Poliisi ei tiedota asiasta yksityiskohtaisemmin.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisin valmiusyksikkö Karhu harjoittelee Lopen, Kouvolan ja Helsingin alueella

NordenBladet — Harjoitus näkyy erityisesti Räyskälän ja Myllykosken alueella.Harjoitustoimintaa on Räyskälässä 12.12., Myllykoskella 13.–14.12. ja Helsingissä 15.12. Harjoitus saattaa aiheuttaa melua Räyskälän ja Myllykosken harjoitusalueilla 12.–14.12. päiväsaikaan.

Harjoitus näkyy erityisesti Räyskälän ja Myllykosken alueella.

Harjoitustoimintaa on Räyskälässä 12.12., Myllykoskella 13.–14.12. ja Helsingissä 15.12. Harjoitus saattaa aiheuttaa melua Räyskälän ja Myllykosken harjoitusalueilla 12.–14.12. päiväsaikaan.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Nakkilassa tasoristeysonnettomuus vaati kuolonuhrin

NordenBladet — Nakkilan Tynintien tasoristeyksessä henkilöauto jäi toistaiseksi tuntemattomasta syystä junan alle.Henkilöauton kyydissä oli vain miespuolinen kuljettaja, joka menehtyi välittömästi törmäyksessä saamiinsa vammoihin. Juna oli tulossa Tampereen suunnasta kohti Poria. Junassa oli törmäyshetkellä viitisenkymmentä matkustajaa, joille järjestettiin jatkokuljetus bussilla.Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyn selvittämisenä.Asiasta ei tiedoteta enempää.

Nakkilan Tynintien tasoristeyksessä henkilöauto jäi toistaiseksi tuntemattomasta syystä junan alle.

Henkilöauton kyydissä oli vain miespuolinen kuljettaja, joka menehtyi välittömästi törmäyksessä saamiinsa vammoihin. Juna oli tulossa Tampereen suunnasta kohti Poria. Junassa oli törmäyshetkellä viitisenkymmentä matkustajaa, joille järjestettiin jatkokuljetus bussilla.

Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyn selvittämisenä.

Asiasta ei tiedoteta enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rantasalmella ojaan ajo henkilöautolla

NordenBladet — Alkoholilla osuutta tilanteeseenMaanantaina 11.12.2023 klo 02 maissa Rantasalmella Hiismäentiellä henkilöauton kuljettaja oli ajautunut ojaan ajonsa aikana. Tilanteeseen ei liity toista osallista ja siitä ei aiheutunut henkilö- tai ajoneuvo-vahinkoja. Mieskuljettajan alkometripuhallustulos oli 1.08 mg/litra, miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Alkoholilla osuutta tilanteeseen

Maanantaina 11.12.2023 klo 02 maissa Rantasalmella Hiismäentiellä henkilöauton kuljettaja oli ajautunut ojaan ajonsa aikana. Tilanteeseen ei liity toista osallista ja siitä ei aiheutunut henkilö- tai ajoneuvo-vahinkoja. Mieskuljettajan alkometripuhallustulos oli 1.08 mg/litra, miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää edelleen vihjeitä marraskuussa kadonneesta Matilaisesta

NordenBladet — Hämeen poliisi on aiemmin tiedottanut Heinolassa 4.11.2023 kadonneesta Jani Matilaisesta (43). Matilainen on edelleen kateissa ja poliisi pyytää edelleen havaintoja ja vihjeitä hänen katoamiseensa liittyen.Viimeisin havainto Matilaisesta on Heinolan ABC-huoltamon parkkipaikalta aamuyöllä 4.11.2023 noin klo 04.30, jolloin Matilainen jätti autonsa ABC:n parkkialueelle ja poistui alueelta jalkaisin kohti Vuohkalliontietä. Poliisi on suorittanut alueen katoamispaikan lähimaastossa koirien avulla etsintää. Etsintä ei ole tuottanut tulosta. Mikäli jollain on havaintoja 4.11.2023 aamuyöllä klo 04.30 jälkeen Heinolan Vuohkallion alueen lähistöllä tai esimerkiksi Heinolan kaupungista kirkonkylään johtavalta Kirkonkyläntieltä jalkaisin liikkuvasta Matilaisen tuntomerkkeihin sopivasta miehestä, pyydetään havainnoista ilmoittamaan Hämeen poliisin vihjepuhelimeen 0295 414 222 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.hame@poliisi.fiMatilaisella oli kadotessaan päällään huomiota herättävä takki. Takin selässä ja kyljissä on visuaalisesti hyvin erottuvat neonkeltaiset raidat.  Matilaisen kuvat ohessa. 

Hämeen poliisi on aiemmin tiedottanut Heinolassa 4.11.2023 kadonneesta Jani Matilaisesta (43). Matilainen on edelleen kateissa ja poliisi pyytää edelleen havaintoja ja vihjeitä hänen katoamiseensa liittyen.

Viimeisin havainto Matilaisesta on Heinolan ABC-huoltamon parkkipaikalta aamuyöllä 4.11.2023 noin klo 04.30, jolloin Matilainen jätti autonsa ABC:n parkkialueelle ja poistui alueelta jalkaisin kohti Vuohkalliontietä. Poliisi on suorittanut alueen katoamispaikan lähimaastossa koirien avulla etsintää. Etsintä ei ole tuottanut tulosta. 

Mikäli jollain on havaintoja 4.11.2023 aamuyöllä klo 04.30 jälkeen Heinolan Vuohkallion alueen lähistöllä tai esimerkiksi Heinolan kaupungista kirkonkylään johtavalta Kirkonkyläntieltä jalkaisin liikkuvasta Matilaisen tuntomerkkeihin sopivasta miehestä, pyydetään havainnoista ilmoittamaan Hämeen poliisin vihjepuhelimeen 0295 414 222 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.hame@poliisi.fi

Matilaisella oli kadotessaan päällään huomiota herättävä takki. Takin selässä ja kyljissä on visuaalisesti hyvin erottuvat neonkeltaiset raidat.  Matilaisen kuvat ohessa.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Ryöstön yritys Mustasaaressa – poliisi kaipaa havaintoja

NordenBladet — Tuntemattomaksi jäänyt henkilö yritti ryöstää rahaa K-supermarket Piffissä Mustasaaren Sepänkylässä lauantaina 9.12. klo 12.24, teko jäi yritysasteelle.Tekijä oli poistunut jalkaisin kohti virastotaloa ja Niilontietä. Liitteenä on kuva henkilöstä kaupan kassalta. Tapahtumaan liittyviä havaintoja voi ilmoittaa Pohjanmaan poliisille sähköpostitse vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 0295 415 501

Tuntemattomaksi jäänyt henkilö yritti ryöstää rahaa K-supermarket Piffissä Mustasaaren Sepänkylässä lauantaina 9.12. klo 12.24, teko jäi yritysasteelle.

Tekijä oli poistunut jalkaisin kohti virastotaloa ja Niilontietä. Liitteenä on kuva henkilöstä kaupan kassalta. Tapahtumaan liittyviä havaintoja voi ilmoittaa Pohjanmaan poliisille sähköpostitse vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 0295 415 501

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Selvitys: Vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden sääntely kehittyy – Suomi voi toimia suunnannäyttäjänä

NordenBladet — Yritysten ympäristötoimia, yritysvastuuta sekä ilmastoväittämiä koskeva sääntely elää isoa murrosvaihetta, ja raja vapaaehtoisten ja säädeltyjen hiilimarkkinoiden välillä on murtumassa. Suomella on mahdollisuus ottaa EU-tasolla tärkeää roolia, kun sääntelyä kehitetään, kertoo tuore selvitys.Gaia Consulting, Pellervon taloustutkimus PTT, Perspectives Climate Group GmbH ja Laininen Law esittelevät laajassa VN TEAS -väliraportissaan sääntelyn ja vapaaehtoisten ohjeistusten muutoksia sekä niiden vaikutuksia vapaaehtoisille ilmastotoimille, suomalaisyrityksille ja Suomen kansallisten ilmastotavoitteiden täyttämiselle.”Trendinä on, että yritysvastuu tulee yhä enemmän pakottavan sääntelyn piiriin, ja raja vapaaehtoisten ja säädeltyjen hiilimarkkinoiden välillä murenee. Ilmastoyksiköiden tuotantoa, käyttöä ja ilmastoväittämiä aletaan säädellä – eli mitä yritys voi sanoa esimerkiksi omasta hiilineutraaliudestaan ja miten sen pitää ilmastotoimistaan raportoida”, kertoo Anna Laine, hankkeen projektin johtaja Gaia Consultingilta.Raportissa esitellään, miten ilmastoyksiköitä tuotetaan ja miten niitä voidaan käyttää vapaaehtoisilla ja säädellyillä markkinoilla. Lisäksi tarkastellaan sääntelyn ja ei-sitovien ohjeistusten kehitystä, niiden asettamia reunaehtoja yrityksille sekä niiden vaikutuksia valtioiden ilmastotavoitteisiin. Lopuksi pohditaan EU:n ja Suomen mahdollista roolia ilmastotoimien kehityksessä.Koska sääntely on yhä työn alla, sen tarkkoja vaikutuksia ei vielä tiedetä. Tämän vuoksi vapaaehtoisilla hiilimarkkinoilla on viime ajat eletty epävarmoissa tunnelmissa, kun yritykset odottavat päätöksiä sääntelyn tulevaisuudesta.Väliraportin yhtenä tavoitteena onkin tukea Suomen kantojen muodostamista sääntelyä koskevissa EU-neuvotteluissa.”Suomella on hyvä edelläkävijän asema, koska valtio on tehnyt paljon selvityksiä ja julkaissut kansallisen oppaan hyvistä käytännöistä ilmastoyksiköiden tuottamisessa ja käytössä. Eli voimme tuoda muille maille oppia”, sanoo Anna Pakkala, hankkeen projektipäällikkö Gaia Consultingilta.Tärkeää olisi, että Suomi hyödyntäisi kerrytettyä tietopohjaa laadukkaan EU-sääntelyn kehittämiseksi vapaaehtoismarkkinoille. Olennaista olisi sääntelyn kehittäminen siten, että se tukisi lisäisten ilmastotoimien toteuttamista ja niiden tuottamien ilmastohyötyjen tarkoituksenmukaista jakautumista kansallisten tavoitteiden täyttämiseen.Valtio voi toimia hiilimarkkinoilla monessa eri roolissaValtiolla voi olla sääntelyn kehittäjän ohella muitakin rooleja hiilimarkkinoilla, esimerkiksi ilmastoyksiköiden ostajana, rahoituksen ohjaajana ja mahdollistajana sekä kotimaassa tuotettujen hiilensidontaratkaisujen kehittäjänä ja skaalaajana.”Suomessa tulisi käydä keskustelua esimerkiksi siitä, milloin valtion tulisi tukea markkinakehitystä. Yksi mahdollinen rooli on tukea kehityksen alkuvaiheessa olevia kalliita hiilenpoistoteknologioita, esimerkiksi niiden tutkimus- ja kehitystyötä”, sanoo Anna Laine.Suomessa toteutetaan jo tällä hetkellä useita hiilensidontaratkaisuja, joilla tuotetaan hillintätuloksia vapaaehtoisille hiilimarkkinoille. Ne keskittyvät pääasiassa maankäyttösektorille, ja niillä pyritään lisäämään metsien ja maatalousmaiden hiilinieluja sekä kasvattamaan hiilivarastoja.Rahoituksen ohjaajana ja mahdollistajana valtio voi luoda suotuisan ja ennakoitavan sääntely-ympäristön ilmastorahoitukselle ja investoinneille sekä tarjota ajankohtaista raportointia markkinoiden kehittymisestä.Valtio voi lisäksi tukea vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden kehitystä ostamalla tai myymällä ilmastoyksiköitä. Suomella ei kuitenkaan tällä hetkellä ole kansallista strategiaa kansainväliselle markkinayhteistyölle.Väliraportti ”Vapaaehtoisten ilmastotoimien rooli ja kansainvälisen viitekehyksen muutoksen vaikutukset Suomelle” perustuu kirjallisuuskatsaukseen, haastatteluihin ja kansainvälisen asiantuntijaryhmän työpajoihin. Raportti on osa Gaia Consultingin, Pellervon taloustutkimus PTT:n, Perspectives Climate Group GmbH:n ja Laininen Law:n hanketta, joka toteutetaan osana valtioneuvoston vuoden 2023 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.

Yritysten ympäristötoimia, yritysvastuuta sekä ilmastoväittämiä koskeva sääntely elää isoa murrosvaihetta, ja raja vapaaehtoisten ja säädeltyjen hiilimarkkinoiden välillä on murtumassa. Suomella on mahdollisuus ottaa EU-tasolla tärkeää roolia, kun sääntelyä kehitetään, kertoo tuore selvitys.

Lähde: ym.fi

Epäiltyjä rattijuopumuksia Vehmaalla ja Kustavissa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tavoitti viikonloppuna liikenteestä päihtyneitä kuljettajia Vakka-Suomessa.Poliisi sai lauantaina ilmoituksen ojaan päätyneestä traktorista Vehmaalla. Noin kuusikymppisen miehen epäillään kuljettaneen traktoriaan alkoholin vaikutuksen alaisena ja syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.Sunnuntaina poliisi pysäytti autolla liikkuneen noin 45-vuotiaan miehen Kustavintiellä Kustavissa. Hänen epäillään kuljettaneen autoaan huumaavien lääkkeiden vaikutuksen alaisena ja syyllistyneen näin rattijuopumukseen.

Lounais-Suomen poliisi tavoitti viikonloppuna liikenteestä päihtyneitä kuljettajia Vakka-Suomessa.

Poliisi sai lauantaina ilmoituksen ojaan päätyneestä traktorista Vehmaalla. Noin kuusikymppisen miehen epäillään kuljettaneen traktoriaan alkoholin vaikutuksen alaisena ja syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Sunnuntaina poliisi pysäytti autolla liikkuneen noin 45-vuotiaan miehen Kustavintiellä Kustavissa. Hänen epäillään kuljettaneen autoaan huumaavien lääkkeiden vaikutuksen alaisena ja syyllistyneen näin rattijuopumukseen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi