keskiviikko, 12 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20982 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Kysy ja keskustele nuorisorikollisuudesta Suomi24-sivustolla

NordenBladet — Poliisin asiantuntijat keskustelevat ja vastaavat kysymyksiin nuorisorikollisuudesta torstaina 7.3.2024 kello 16 – 20. Keskustelu on osa Ylen ja Erätauko-säätiön vetämää Hyvin sanottu -hanketta. Hyvin sanotun tavoitteena on kehittää suomalaista keskustelukulttuuria.Alaikäisten tekemäksi epäiltyjen rikosten määrä Suomessa on kasvanut erityisesti alle 15-vuotiaiden keskuudessa. Tilanteen ratkaisuun ja rikoskierteen katkaisuun tarvitaan uusia keinoja.Alaikäisten tekemät väkivaltarikokset kohdistuvat valtaosin toisiin alaikäisiin. Alaikäisten väkivaltarikosten määrä on kasvanut sekä kaupunkimaisissa, taajaan asutuissa että maaseutumaisissa kunnissa. Aikuisten rikoskierteitä voidaan katkaista pakkokeinojen, kuten vangitsemisen avulla. 15 – 17-vuotiaisiin on mahdollista kohdistaa poliisin pakkokeinoja viimesijaisina keinoina, mutta alle 15-vuotiaiden osalta poliisilla ei ole keinoja rikoskierteiden katkaisemiseen. Kerran kiinni jäänyt jatkaa myös usein rikosten tekemistä.Monet kovimmissa rikoskierteissä olevista alaikäisistä on sijoitettu lastensuojelulaitoksiin, josta karkaaminen on helppoa. Kerta toisensa jälkeen karkaava lapsi saattaa sekä uusia vakaviakin väkivaltarikoksia sekä joutua itse uhriksi esimerkiksi seksuaalirikokseen.Mitä voimme tehdä asialle?Poliisi tarvitsee riittävät työkalut myös alle 15-vuotiaiden tekemien rikosten tutkintaan. Poliisi haluaa parantaa nuorisorikollisuuteen liittyvää tilannekuvaa keskittämällä hankalimpien nuorten asiat samoille poliiseille ja toimimalla yhteistyössä lastensuojelun kanssa.Olisiko ratkaisu suljetumpi laitos kovemmassa rikoskierteessä oleville lapsille? Mitä tukipalveluita voisi tarjota kierteessä olevalle nuorelle?Aiheesta keskustellaan Suomi24-sivustolla torstaina 7.3. kello 16 – 20. Mukana keskustelussa on poliisin asiantuntijoita. Keskustelu on osa Ylen ja Erätauko-säätiön vetämää Hyvin sanottu -hanketta, jonka tavoitteena on kehittää suomalaista keskustelukulttuuria. 

Poliisin asiantuntijat keskustelevat ja vastaavat kysymyksiin nuorisorikollisuudesta torstaina 7.3.2024 kello 16 – 20. Keskustelu on osa Ylen ja Erätauko-säätiön vetämää Hyvin sanottu -hanketta. Hyvin sanotun tavoitteena on kehittää suomalaista keskustelukulttuuria.

Alaikäisten tekemäksi epäiltyjen rikosten määrä Suomessa on kasvanut erityisesti alle 15-vuotiaiden keskuudessa. Tilanteen ratkaisuun ja rikoskierteen katkaisuun tarvitaan uusia keinoja.

Alaikäisten tekemät väkivaltarikokset kohdistuvat valtaosin toisiin alaikäisiin. Alaikäisten väkivaltarikosten määrä on kasvanut sekä kaupunkimaisissa, taajaan asutuissa että maaseutumaisissa kunnissa. 

Aikuisten rikoskierteitä voidaan katkaista pakkokeinojen, kuten vangitsemisen avulla. 15 – 17-vuotiaisiin on mahdollista kohdistaa poliisin pakkokeinoja viimesijaisina keinoina, mutta alle 15-vuotiaiden osalta poliisilla ei ole keinoja rikoskierteiden katkaisemiseen. Kerran kiinni jäänyt jatkaa myös usein rikosten tekemistä.

Monet kovimmissa rikoskierteissä olevista alaikäisistä on sijoitettu lastensuojelulaitoksiin, josta karkaaminen on helppoa. Kerta toisensa jälkeen karkaava lapsi saattaa sekä uusia vakaviakin väkivaltarikoksia sekä joutua itse uhriksi esimerkiksi seksuaalirikokseen.

Mitä voimme tehdä asialle?

Poliisi tarvitsee riittävät työkalut myös alle 15-vuotiaiden tekemien rikosten tutkintaan. Poliisi haluaa parantaa nuorisorikollisuuteen liittyvää tilannekuvaa keskittämällä hankalimpien nuorten asiat samoille poliiseille ja toimimalla yhteistyössä lastensuojelun kanssa.

Olisiko ratkaisu suljetumpi laitos kovemmassa rikoskierteessä oleville lapsille? Mitä tukipalveluita voisi tarjota kierteessä olevalle nuorelle?

Aiheesta keskustellaan Suomi24-sivustolla torstaina 7.3. kello 16 – 20. Mukana keskustelussa on poliisin asiantuntijoita. 

Keskustelu on osa Ylen ja Erätauko-säätiön vetämää Hyvin sanottu -hanketta, jonka tavoitteena on kehittää suomalaista keskustelukulttuuria.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Rakennustyömaalle murtauduttu Varkaudessa

NordenBladet — Kauppakeskus Forumin yläkerrassa olevalta rakennustyömaalta epäillään anastetun työkoneita 5.3 tiistai-illan ja 6.3 keskiviikkoaamun välisenä aikana.Poliisi pyytää kansalaisilta havaintoja asiaan liittyen.vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai 0295 415 232

Kauppakeskus Forumin yläkerrassa olevalta rakennustyömaalta epäillään anastetun työkoneita 5.3 tiistai-illan ja 6.3 keskiviikkoaamun välisenä aikana.

Poliisi pyytää kansalaisilta havaintoja asiaan liittyen.
vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai 0295 415 232

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kunnille ja maakunnille tarjolla 1,5 miljoonaa euroa avustusta rakennetun ympäristön tiedonhallinnan uudistamiseen

NordenBladet — Kunnat ja maakuntien liitot voivat hakea ympäristöministeriön avustusta rakennetun ympäristön tiedonhallinnan digimuutokseen. Haettavana on 1,5 miljoonaa euroa. Hakukierros on auki 4.3.–15.4.Avustuksen tavoitteena on tukea kuntia ja maakuntien liittoja rakennetun ympäristön tiedonhallinnan digitaalisessa muutoksessa. Digimuutos on luonut tarpeen uudelle toimintamallille, jota ohjaa uudistuneet rakennetun ympäristön tiedonhallinnan digitalisaatiota edistävät lakimuutokset.Kunnat ja maakuntien liitot voivat hakea avustusta rakennetun ympäristön tietojärjestelmän ja uusien valtakunnallisten tietomallien käyttöönottoon. Lisäksi toimenpiteisiin voi sisältyä ratkaisuja, jotka sujuvoittavat rakennetun ympäristön tiedonhallintaa sekä parantavat alueidenkäytön voimassaolevien tietoaineistojen laatua ja saatavuutta. Avustukset myönnetään valtionavustuslain mukaisina erityisavustuksina kuntien ja maakuntien liittojen toimenpiteisiin.Hakuaika alkaa 4.3.2024 ja hakemukset ympäristöministeriölle tulee toimittaa viimeistään 15.4.2024 klo 16.15. Avustusta haetaan uuden haeavustuksia.fi-verkkopalvelun kautta. Tervetuloa kuulemaan avustushausta lisää!Avustuksen hakemisesta järjestetään kaikille avoin infotilaisuus 12.3.2024 klo 9:30 – 10:30. Viimeistään edellisenä päivänä ilmoittautuneille lähetetään Teams-kalenterikutsu.LisätietojaJemina Suikki
erityisasiantuntija
puh. 0295 250 345
[email protected]

Kunnat ja maakuntien liitot voivat hakea ympäristöministeriön avustusta rakennetun ympäristön tiedonhallinnan digimuutokseen. Haettavana on 1,5 miljoonaa euroa. Hakukierros on auki 4.3.–15.4.

Lähde: ym.fi

Vuokra-auto kateissa

NordenBladet — Vaasassa 19.1. vuokrattu hopeanvärinen Volkswagen Golf henkilöauto rekisternumerolla KUU-824 on teillä tietämättömillä.Auton vuokrannut henkilö on antanut auton toisen henkilön käyttöön. Tämän henkilön nimeä tai tietoja vuokraaja ei ole suostunut kertomaan. Kaikki keinot auton löytämiseksi on käytetty ja nyt poliisi pyytää vinkkejä autosta. Auton olinpaikasta ei ole tietoa, joten se voi liikkua missä tahansa Suomessa. Vinkkejä autosta voi ilmoittaa osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 0295 415 501.

Vaasassa 19.1. vuokrattu hopeanvärinen Volkswagen Golf henkilöauto rekisternumerolla KUU-824 on teillä tietämättömillä.

Auton vuokrannut henkilö on antanut auton toisen henkilön käyttöön. Tämän henkilön nimeä tai tietoja vuokraaja ei ole suostunut kertomaan. Kaikki keinot auton löytämiseksi on käytetty ja nyt poliisi pyytää vinkkejä autosta. Auton olinpaikasta ei ole tietoa, joten se voi liikkua missä tahansa Suomessa. Vinkkejä autosta voi ilmoittaa osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 0295 415 501.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kangasalla tapahtunut parvekkeelta putoaminen oli tapaturma

NordenBladet — Sisä-Suomen poliisilaitoksen Kangasalan poliisiasemalla on ollut esitutkinnassa tilanne, jossa henkilö on pudonnut yksityisasunnon parvekkeelta osoitteessa Kirkkojärventie 6 sunnuntaina 3.3.2024 noin kello kahden jälkeen aamuyöllä. Tutkinnan aikana on varmistunut, että asiassa ei ole syytä epäillä rikosta.Parvekkeelta pudonnut henkilö loukkaantui vakavasti putoamisen seurauksena ja hänet toimitettiin tapahtumapaikalta jatkohoitoon sairaalaan. 

Sisä-Suomen poliisilaitoksen Kangasalan poliisiasemalla on ollut esitutkinnassa tilanne, jossa henkilö on pudonnut yksityisasunnon parvekkeelta osoitteessa Kirkkojärventie 6 sunnuntaina 3.3.2024 noin kello kahden jälkeen aamuyöllä. Tutkinnan aikana on varmistunut, että asiassa ei ole syytä epäillä rikosta.

Parvekkeelta pudonnut henkilö loukkaantui vakavasti putoamisen seurauksena ja hänet toimitettiin tapahtumapaikalta jatkohoitoon sairaalaan. 

Esitutkinnan aikana on suoritettu useita kuulusteluja ja kattava tekninen tutkinta. Tutkinnan aikana saatujen tietojen perusteella asiassa ei enää epäillä rikosta, vaan olemassa olevien tietojen perusteella kyseessä on ollut tapaturma ja asian esitutkinta päätetään poliisissa.

Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni yhden henkilön, joka vapautettiin myöhemmin esitutkintatoimenpiteiden jälkeen. Kyseessä olevaa henkilöä ei epäillä enää rikoksesta.

Esitutkinnan aikana ei ilmennyt myöskään seikkoja, joiden perusteella kyseessä oleva parveke olisi ollut epäkunnossa tai, että tapahtuneeseen liittyisi asianosaisten lisäksi muita henkilöitä.
Poliisi ei tiedota tarkemmin tapahtumien kulusta tai putoamiseen johtaneista syistä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Väkivalta- ja kotihälytystehtävät työllistivät poliisia Itä-Uudellamaalla

NordenBladet — Viime viikolla Itä-Uudenmaan poliisin tehtäväkentässä näkyivät erityisesti väkivalta- ja kotihälytystehtävät. Lisäksi poliisi muistuttaa kansalaisia olemaan ajoissa passi- ja henkilökorttihakemusten kanssa, ennen lähestyvän lomakauden alkua.Viikonlopun työvuorojen tehtävät enteilivät kevättäViime viikon kokonaistehtävämäärä antoi viitteitä jo kevään lähenemisestä. Erilaisia poliisitehtäviä hoidettiin Itä-Uudellamaalla 1 638, eli reilut sata tehtävää enemmän kuin viime viikolla. – Myös kotihälytystehtävien määrässä oli havaittavissa nousua. Niitä hoidettiin viikon aikana 130. Myös erilaiset väkivaltarikokset olivat poliisitehtävien keskiössä. Erilaisia väkivaltarikoskisa kirjatiin viime viikolta 96, kertoo komisario Miika Laine.Viikonlopun yövuorot olivat perinteiseen tapaan kiireisiä ja varsinkin perjantaiyönä partiot olivat jatkuvasti kiinni tehtävillä aina aamuyön tunneille saakka. – Viikonlopun yövuorojen tehtävät olivat sen oloisia, että kansalaisilla oli kevättä rinnassa. Osa tehtävistä oli kuin kesällä konsanaan, Laine luonnehtii.Lomakausi lähestyy – hae passit ja henkilökortit ajoissaViime viikolla poliisi tiedotti eri puolilla Suomea lupapalveluissa esiintyneestä ruuhkasta. Etenkin henkilökorttien kysyntä on ollut suurta.Ruuhka johtuu osittain siitä, että vuosina 2018–2019 poliisissa myönnettiin ennätysmäärä henkilökortteja, ja nyt tuolloin myönnettyjä henkilökortteja uusitaan.  Vuoden 2021 elokuusta lähtien henkilökortin uusiminen on vaatinut asiointia poliisiasemalla, koska henkilökortteihin tallennetaan myös sormenjäljet.-Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella asuu noin 550 000 asukasta ja yksin viime viikolla meillä käsiteltiin 4 044 erilaista lupa-asiaa ja vauhti yleensä kiihtyy kevättä ja kesää kohden, kertoo lupapäällikkö Anne Rautala.- Mahdollisuuksien mukaan poliisi kehottaa suosimaan lupa-asioinnissa pienempien paikkakuntien poliisiasemia. Passeja, henkilökortteja ja muita lupia voi hakea missä tahansa poliisin lupapalvelupisteessä. Pienemmillä paikkakunnilla ruuhkat ovat usein pienempiä, Rautala muistuttaa.Pihoissa liikkunut varas jäi poliisin haaviin – kansalaisten havainnot isossa roolissaViime viikon maanantaina 26.2. Vantaan Korsossa sijaitsevalla asuinalueella pyörinyt, epäilyttävillä asioilla häärännyt mies, jäi poliisin haaviin. – Poliisi sai tehtävän kohteeseen iltapäivällä noin kello 14.40. Kansalaisen hätäkeskukseen tekemän ilmoituksen mukaan ihmisten pihoilla pyörii epäilyttävä mies, joka kurkistelee asuntoihin ikkunoista. Toisen kansalaisen tekemän havainnon mukaan mies oli kantanut mukanaan jonkin sortin polttoainesäiliötä, kertoo rikostarkastaja Krista Vallila.Mies yritti muina miehinä kävellä paikalle saapuneen partion ohi, mutta poliisi pysäytti hänet ja otti kiinni varkausrikoksesta epäiltynä. – Miehelle tehdyn turvallisuustarkastuksen yhteydessä hänen hallustaan löytyi erilaisia teräaseita sekä epäiltyä huumausainetta. Miehen epäillään syyllistyneen lisäksi siis myös toisen vahingoittamiseen soveltuvien esineiden hallussapitoon sekä huumausaineen käyttörikokseen, Vallila jatkaa.- Kansalaisten tekemät tarkat havainnot ja niistä hätäkeskukseen ilmoittaminen olivat suuressa roolissa, että epäilty tekijä tavoitettiin lähes itse teossa, kiittelee Vallila.Rappukäytävässä riehunut mies päätyi poliisin huostaanHyvinkäällä Kirjavantolpan kaupunginosassa sijaitsevan kerrostalon rappukäytävässä sunnuntaina 3.3. riehunut ja vahinkoa aiheuttanut mies päätyi poliisin huostaan.- Poliisin partio sai tehtävän kohteeseen iltapäivällä. Ilmoituksen mukaan mies riehui rappukäytävässä ja sen ulkopuolella. Mies muun muassa rikkoi yhden asunnon postiluukun ja suihkutti jauhesammuttimesta sammutusvaahtoa rappukäytävään ja paikalle saapuneen poliisiauton päälle. Mies saatiin poliisin haltuun vasta, kun poliisi kertoi käyttävänsä voimakeinoja, jos meno ei rauhoitu, kertoo rikosylikomisario Anssi Murto. Mies otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä ja toimitettiin Hyvinkään poliisivankilaan.- Poliisivankilalla tehdyssä henkilötarkistuksessa miehen hallusta löytyi huumausaineeksi epäiltyä ainetta, joten virkamiehen vastustamisen, kotirauhan rikkomisen ja vahingonteon lisäksi miehen epäillään syyllistyneen myös huumausainerikokseen, sanoo Murto.Poliisivankilassa vietetty yö ei rauhoittanut miestä, vaan päästyään sieltä pois mies syyllistyi heti seuraavan aamuna vahingontekoon rikkomalla oman asuntonsa olohuoneen ikkunalasin. Paikalle saapuneelle poliisin partiolle mies kerto syyksi, ettei keksinyt muuta keinoa päästä sisälle kotiinsa. Avaimet ja kännykkä olivat mieheltä tuossa vaiheessa kadoksissa.Pahoinpitely Järvenpäässä – poliisi pyytää havaintoja Itä-Uudenmaan poliisissa on tutkittavana 1.3. perjantai-iltana Järvenpään Jampassa Haltijanpolulla sattunut tapaus, missä miehen epäillään joutuneen pahoinpitelyn sekä vapaudenriiston uhriksi. Ilmoitus poliisille tuli noin kello 22.08.- Tekijöiksi poliisi epäilee yhteensä seitsemää henkilöä, joiden epäillään tunkeutuneen uhrin asuntoon, pahoinpidelleen ja kuljettaneen hänet vastoin tahtoa toiseen asuntoon, kertoo rikostarkastaja Krista Vallila. Poliisi otti epäillyt tekijät kiinni saman illan aikana, mutta kuulusteluissa kukaan ei ole myöntänyt syyllistyneensä uhrin pahoinpitelyyn, vaikka uhrin vammat kertovat toisenlaista tarinaa.- Poliisi pyytää havaintoja perjantai-illan tapahtumista. Kaikki havainnot, tiedot ja vihjeet ovat meille arvokkaita. Havainnot pyydetään lähettämään poliisin sähköpostiin osoitteeseen rikostorjunta.jarvenpaa.ita-uusimaa@poliisi.fi, Vallila kehottaa.Rattijuoppoja, kaahareita ja kortittomia kuljettajiaLiikenteestä jäi poliisin haaviin viime viikolla taas reilu määrä kuljettajia, joiden epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Koko poliisilaitoksen alueelta päihtyneitä kuljettajia jäi kiinni yhteensä 24.- Ilman kovia ylinopeuksiakaan ei viime viikostakaan selvitty, vaan törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäillään kymmentä kuljettajaa. Pelkästään viikonloppuna törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia todettiin viisi ja vakavia piittaamattomuuksia liikenneturvallisuutta kohtaan kuusi.  Ilman vaadittavaa ajo-oikeutta liikenteestä jäi kiinni 17, kertoo komisario Katri Lehti. 

Viime viikolla Itä-Uudenmaan poliisin tehtäväkentässä näkyivät erityisesti väkivalta- ja kotihälytystehtävät. Lisäksi poliisi muistuttaa kansalaisia olemaan ajoissa passi- ja henkilökorttihakemusten kanssa, ennen lähestyvän lomakauden alkua.

Viikonlopun työvuorojen tehtävät enteilivät kevättä

Viime viikon kokonaistehtävämäärä antoi viitteitä jo kevään lähenemisestä. Erilaisia poliisitehtäviä hoidettiin Itä-Uudellamaalla 1 638, eli reilut sata tehtävää enemmän kuin viime viikolla. 

– Myös kotihälytystehtävien määrässä oli havaittavissa nousua. Niitä hoidettiin viikon aikana 130. Myös erilaiset väkivaltarikokset olivat poliisitehtävien keskiössä. Erilaisia väkivaltarikoskisa kirjatiin viime viikolta 96, kertoo komisario Miika Laine.

Viikonlopun yövuorot olivat perinteiseen tapaan kiireisiä ja varsinkin perjantaiyönä partiot olivat jatkuvasti kiinni tehtävillä aina aamuyön tunneille saakka. 

– Viikonlopun yövuorojen tehtävät olivat sen oloisia, että kansalaisilla oli kevättä rinnassa. Osa tehtävistä oli kuin kesällä konsanaan, Laine luonnehtii.

Lomakausi lähestyy – hae passit ja henkilökortit ajoissa

Viime viikolla poliisi tiedotti eri puolilla Suomea lupapalveluissa esiintyneestä ruuhkasta. Etenkin henkilökorttien kysyntä on ollut suurta.

Ruuhka johtuu osittain siitä, että vuosina 2018–2019 poliisissa myönnettiin ennätysmäärä henkilökortteja, ja nyt tuolloin myönnettyjä henkilökortteja uusitaan.  Vuoden 2021 elokuusta lähtien henkilökortin uusiminen on vaatinut asiointia poliisiasemalla, koska henkilökortteihin tallennetaan myös sormenjäljet.

-Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella asuu noin 550 000 asukasta ja yksin viime viikolla meillä käsiteltiin 4 044 erilaista lupa-asiaa ja vauhti yleensä kiihtyy kevättä ja kesää kohden, kertoo lupapäällikkö Anne Rautala.

– Mahdollisuuksien mukaan poliisi kehottaa suosimaan lupa-asioinnissa pienempien paikkakuntien poliisiasemia. Passeja, henkilökortteja ja muita lupia voi hakea missä tahansa poliisin lupapalvelupisteessä. Pienemmillä paikkakunnilla ruuhkat ovat usein pienempiä, Rautala muistuttaa.

Pihoissa liikkunut varas jäi poliisin haaviin – kansalaisten havainnot isossa roolissa

Viime viikon maanantaina 26.2. Vantaan Korsossa sijaitsevalla asuinalueella pyörinyt, epäilyttävillä asioilla häärännyt mies, jäi poliisin haaviin. 

– Poliisi sai tehtävän kohteeseen iltapäivällä noin kello 14.40. Kansalaisen hätäkeskukseen tekemän ilmoituksen mukaan ihmisten pihoilla pyörii epäilyttävä mies, joka kurkistelee asuntoihin ikkunoista. Toisen kansalaisen tekemän havainnon mukaan mies oli kantanut mukanaan jonkin sortin polttoainesäiliötä, kertoo rikostarkastaja Krista Vallila.

Mies yritti muina miehinä kävellä paikalle saapuneen partion ohi, mutta poliisi pysäytti hänet ja otti kiinni varkausrikoksesta epäiltynä. 

– Miehelle tehdyn turvallisuustarkastuksen yhteydessä hänen hallustaan löytyi erilaisia teräaseita sekä epäiltyä huumausainetta. Miehen epäillään syyllistyneen lisäksi siis myös toisen vahingoittamiseen soveltuvien esineiden hallussapitoon sekä huumausaineen käyttörikokseen, Vallila jatkaa.
– Kansalaisten tekemät tarkat havainnot ja niistä hätäkeskukseen ilmoittaminen olivat suuressa roolissa, että epäilty tekijä tavoitettiin lähes itse teossa, kiittelee Vallila.

Rappukäytävässä riehunut mies päätyi poliisin huostaan

Hyvinkäällä Kirjavantolpan kaupunginosassa sijaitsevan kerrostalon rappukäytävässä sunnuntaina 3.3. riehunut ja vahinkoa aiheuttanut mies päätyi poliisin huostaan.

– Poliisin partio sai tehtävän kohteeseen iltapäivällä. Ilmoituksen mukaan mies riehui rappukäytävässä ja sen ulkopuolella. Mies muun muassa rikkoi yhden asunnon postiluukun ja suihkutti jauhesammuttimesta sammutusvaahtoa rappukäytävään ja paikalle saapuneen poliisiauton päälle. Mies saatiin poliisin haltuun vasta, kun poliisi kertoi käyttävänsä voimakeinoja, jos meno ei rauhoitu, kertoo rikosylikomisario Anssi Murto. 

Mies otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä ja toimitettiin Hyvinkään poliisivankilaan.

– Poliisivankilalla tehdyssä henkilötarkistuksessa miehen hallusta löytyi huumausaineeksi epäiltyä ainetta, joten virkamiehen vastustamisen, kotirauhan rikkomisen ja vahingonteon lisäksi miehen epäillään syyllistyneen myös huumausainerikokseen, sanoo Murto.

Poliisivankilassa vietetty yö ei rauhoittanut miestä, vaan päästyään sieltä pois mies syyllistyi heti seuraavan aamuna vahingontekoon rikkomalla oman asuntonsa olohuoneen ikkunalasin. Paikalle saapuneelle poliisin partiolle mies kerto syyksi, ettei keksinyt muuta keinoa päästä sisälle kotiinsa. Avaimet ja kännykkä olivat mieheltä tuossa vaiheessa kadoksissa.

Pahoinpitely Järvenpäässä – poliisi pyytää havaintoja 

Itä-Uudenmaan poliisissa on tutkittavana 1.3. perjantai-iltana Järvenpään Jampassa Haltijanpolulla sattunut tapaus, missä miehen epäillään joutuneen pahoinpitelyn sekä vapaudenriiston uhriksi. Ilmoitus poliisille tuli noin kello 22.08.

– Tekijöiksi poliisi epäilee yhteensä seitsemää henkilöä, joiden epäillään tunkeutuneen uhrin asuntoon, pahoinpidelleen ja kuljettaneen hänet vastoin tahtoa toiseen asuntoon, kertoo rikostarkastaja Krista Vallila. 

Poliisi otti epäillyt tekijät kiinni saman illan aikana, mutta kuulusteluissa kukaan ei ole myöntänyt syyllistyneensä uhrin pahoinpitelyyn, vaikka uhrin vammat kertovat toisenlaista tarinaa.
– Poliisi pyytää havaintoja perjantai-illan tapahtumista. Kaikki havainnot, tiedot ja vihjeet ovat meille arvokkaita. Havainnot pyydetään lähettämään poliisin sähköpostiin osoitteeseen rikostorjunta.jarvenpaa.ita-uusimaa@poliisi.fi, Vallila kehottaa.

Rattijuoppoja, kaahareita ja kortittomia kuljettajia

Liikenteestä jäi poliisin haaviin viime viikolla taas reilu määrä kuljettajia, joiden epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen. Koko poliisilaitoksen alueelta päihtyneitä kuljettajia jäi kiinni yhteensä 24.

– Ilman kovia ylinopeuksiakaan ei viime viikostakaan selvitty, vaan törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäillään kymmentä kuljettajaa. Pelkästään viikonloppuna törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia todettiin viisi ja vakavia piittaamattomuuksia liikenneturvallisuutta kohtaan kuusi.  Ilman vaadittavaa ajo-oikeutta liikenteestä jäi kiinni 17, kertoo komisario Katri Lehti.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi löysi kadonneen maastosta Jämsässä

NordenBladet — Poliisi sai tiistaina 5.3.2024 illalla klo 18 aikaan ilmoituksen Jämsän Pärnäjärven alueella kadonneesta henkilöstä. Kadonneen etsintöihin osallistui alkuvaiheesta lähtien useita partioita Sisä-Suomen poliisilaitokselta. Lisäksi apuun pyydettiin Rajavartiolaitoksen helikopteri.Olosuhteet olivat etsinnän kannalta haastavat lumen ja maaston vaikeakulkuisuuden takia.

Poliisi sai tiistaina 5.3.2024 illalla klo 18 aikaan ilmoituksen Jämsän Pärnäjärven alueella kadonneesta henkilöstä. Kadonneen etsintöihin osallistui alkuvaiheesta lähtien useita partioita Sisä-Suomen poliisilaitokselta. Lisäksi apuun pyydettiin Rajavartiolaitoksen helikopteri.

Olosuhteet olivat etsinnän kannalta haastavat lumen ja maaston vaikeakulkuisuuden takia.

Poliisi löysi kadonneen hieman ennen iltayhdeksää erittäin vaikeakulkuisesta maastosta poliisien ja poliisikoiran seuraaman jäljen perusteella.  Henkilö oli löydettäessä niin hankalassa paikassa, että hänen maastossa pois saamisekseen tarvittiin Rajavartiolaitoksen helikopterin nostoapua.

Kadonnut oli löydettäessä heikossa kunnossa ja kylmettynyt. Hänet saatiin helikopterin avulla kiireesti toimitettua paikalle saapuneen ensihoidon yksikön hoidettavaksi.  Poliisin ja muut viranomaiset tekivät etsintätehtävällä tiivistä yhteistyötä, jonka ansiosta kadonnut löydettiin ja saatiin pelastettua maastosta onneksi ajoissa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi selvittää uhkauslappusten tapausta Turussa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisille on tehty lukuisia rikosilmoituksia Turussa kotiosoitteisiin jaetuista lappusista, joissa on esitetty erilaisia uhkauksia. Poliisi selvittää lappujen alkuperää.Poliisille tehty kymmeniä rikosilmoituksia turkulaiskotien postiluukkuihin ja -laatikoihin viime päivinä jaetuista paperilapuista, joissa esitetään erilaisia uhkauksia.Lappusia on jaettu ainakin Turun Pernon, Suikkilan, Kuninkojan, Karjalaiskylän ja Vasaramäen alueilla. Lapuissa on uhkailtu esimerkiksi kiinteistön vahingoittamisella. Samassa yhteydessä on esitetty henkilön nimi ja puhelinnumero.– Poliisi on tavoittanut lapuissa ilmoitetun henkilön, joka ei kuitenkaan ole lappujen takana, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Järvenpää Lounais-Suomen poliisilaitokselta.Järvenpään mukaan poliisilla on käsitys siitä, kuka on uhkauslappujen takana. – Poliisi ei kuitenkaan esitutkinnan keskeneräisyyden vuoksi voi avata asiaa yksityiskohtaisemmin esimerkiksi epäillyn tekijän tai teon motiivin osalta, Järvenpää sanoo.Poliisi pyytää tietoja lappujen jakajastaPoliisi jatkaa asian selvittämistä eikä vielä tässä vaiheessa ota kantaa tutkittaviin rikosnimikkeisiin.Esitettyjen uhkauksien lisäksi poliisi tutkii muun muassa identiteettivarkautta, jossa asianomistajana on lapuissa esitetty henkilö.Poliisi rauhoittelee uhkalappusten saajia. Esitutkinnan perusteella niiden osalta ei ole aihetta pelkoon. – Poliisi ei usko, että uhkaukset johtaisivat konkreettisiin tekoihin. Lappusten tarkoituksena on ollut aiheuttaa kiusaa lapuissa mainitulle henkilölle, Järvenpää sanoo.Poliisi pyytää yleisöltä havaintoja ja tietoja, esimerkiksi valokuvia, lappujen jakajasta. Tiedot pyydetään toimittamaan Lounais-Suomen poliisille joko sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai teksti- tai WhatsApp-viestillä numeroon 050 411 7655. 

Lounais-Suomen poliisille on tehty lukuisia rikosilmoituksia Turussa kotiosoitteisiin jaetuista lappusista, joissa on esitetty erilaisia uhkauksia. Poliisi selvittää lappujen alkuperää.

Poliisille tehty kymmeniä rikosilmoituksia turkulaiskotien postiluukkuihin ja -laatikoihin viime päivinä jaetuista paperilapuista, joissa esitetään erilaisia uhkauksia.

Lappusia on jaettu ainakin Turun Pernon, Suikkilan, Kuninkojan, Karjalaiskylän ja Vasaramäen alueilla. Lapuissa on uhkailtu esimerkiksi kiinteistön vahingoittamisella. Samassa yhteydessä on esitetty henkilön nimi ja puhelinnumero.

– Poliisi on tavoittanut lapuissa ilmoitetun henkilön, joka ei kuitenkaan ole lappujen takana, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Järvenpää Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Järvenpään mukaan poliisilla on käsitys siitä, kuka on uhkauslappujen takana. 

– Poliisi ei kuitenkaan esitutkinnan keskeneräisyyden vuoksi voi avata asiaa yksityiskohtaisemmin esimerkiksi epäillyn tekijän tai teon motiivin osalta, Järvenpää sanoo.

Poliisi pyytää tietoja lappujen jakajasta

Poliisi jatkaa asian selvittämistä eikä vielä tässä vaiheessa ota kantaa tutkittaviin rikosnimikkeisiin.

Esitettyjen uhkauksien lisäksi poliisi tutkii muun muassa identiteettivarkautta, jossa asianomistajana on lapuissa esitetty henkilö.

Poliisi rauhoittelee uhkalappusten saajia. Esitutkinnan perusteella niiden osalta ei ole aihetta pelkoon. 

– Poliisi ei usko, että uhkaukset johtaisivat konkreettisiin tekoihin. Lappusten tarkoituksena on ollut aiheuttaa kiusaa lapuissa mainitulle henkilölle, Järvenpää sanoo.

Poliisi pyytää yleisöltä havaintoja ja tietoja, esimerkiksi valokuvia, lappujen jakajasta. Tiedot pyydetään toimittamaan Lounais-Suomen poliisille joko sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai teksti- tai WhatsApp-viestillä numeroon 050 411 7655.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Uudet hankkeet kehittävät ympäristöön liittyvien lupamenettelyjen digitalisaatiota

NordenBladet — Ympäristöministeriö on asettanut kaksi digitalisaatiohanketta, joilla pyritään edistämään hallitusohjelman mukaisesti ympäristöön liittyvien lupamenettelyjen sujuvoittamista. Tavoitteena on edesauttaa sitä, että asiointi ja lupien haku ympäristöasioissa toimisi ensisijaisesti digitaalisesti 1.1.2026 alkaen, kun uusi valtakunnallinen lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa valtion aluehallinnon uudistuksen myötä.”Yhden luukun palvelujen digitalisaation koordinointi -hanke” (YLP Digi) ja ”Ympäristönsuojelun tietorakenteiden ja yhteentoimivuuden kehittäminen” (YTY) saavat Euroopan unionin REPower -rahoitusta. YLP Digi on osa ympäristöministeriön yhden luukun palvelujen hanketta. Yhden luukun mallissa uusi valtion ympäristöviranomainen vastaa lupa- ja muiden menettelyjen etenemisestä ja koordinoinnista. Yhdistämällä keskeisten ympäristöön liittyvien lupalakien käsittelyjä useita lupia edellyttävässä toiminnassa lupahakemus johtaa yhä useammin yhteen päätökseen ja valitusmahdollisuuteen.Ympäristöasioiden ”digiluukku” syntyy useiden digihankkeiden yhteistyönä. YLP Digi koordinoi yhden luukun palvelujen digitalisaation kokonaisuuden etenemistä. Työ- ja elinkeinoministeriön Luvat ja valvonta -palvelusta pyritään kehittämään kattava lupien digitaalinen hakukanava, jonka kautta hakemukset ohjautuvat kustakin luvasta vastaavalle viranomaiselle ja sen tietojärjestelmiin. Sen kautta toiminnanharjoittaja voi hakea keskeiset ympäristöön liittyvät luvat ja asioida uudessa valtion virastossa. Tavoitteena on, että viranomaiset pystyvät hyödyntämään muiden viranomaisten lupamenettelyissä kertynyttä tietoa. Nykyisiä käytössä olevia palveluita voidaan hyödyntää kehitystyössä.YTY-hankkeessa kehitetään ympäristönsuojelutiedon käytettävyyttä vahvistamalla eri ympäristöviranomaisten tietojen yhteentoimivuutta. Työssä keskitytään erityisesti tietoihin, jotka toistuvat ympäristönsuojelulain ja osin myös muun ympäristöön liittyvän lainsäädännön mukaisissa lupa-, ilmoitus- ja rekisteröintimenettelyissä sekä niitä koskevissa päätöksissä ja valvonnassa. Tavoitteena on, että toiminnanharjoittajat ja viranomaiset syöttävät hanketta koskevat tiedot tietojärjestelmään vain kerran, minkä jälkeen tieto on soveltuvin osin eri osapuolten käytettävissä.Tavoitteena on sujuvoittaa asiointia, tehostaa viranomaisten työtä ja luoda parempi tilannekuva lupa-, ilmoitus- ja rekisteröintimenettelyjen piirissä olevista hankkeista. Jatkossa päätöstietoja pyritään ohjaamaan automaattisesti eri viranomaisilta, myös kuntien ympäristönsuojeluviranomaisilta, tietovarantoon, josta saadaan ajantasaista ja valtakunnallisesti kattavaa tilannetietoa ympäristöön vaikuttavista hankkeista. LisätietojaYhden luukun palvelujen digitalisaation koordinaatio
Neuvotteleva virkamies Juha Lahtela
p. 0295 250 371
[email protected]
Ympäristönsuojelun tietorakenteet ja yhteentoimivuus
Projektipäällikkö Anju Asunta
p. 0295 250 191
[email protected]

Ympäristöministeriö on asettanut kaksi digitalisaatiohanketta, joilla pyritään edistämään hallitusohjelman mukaisesti ympäristöön liittyvien lupamenettelyjen sujuvoittamista. Tavoitteena on edesauttaa sitä, että asiointi ja lupien haku ympäristöasioissa toimisi ensisijaisesti digitaalisesti 1.1.2026 alkaen, kun uusi valtakunnallinen lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa valtion aluehallinnon uudistuksen myötä.

Lähde: ym.fi

Kolme epäiltynä ryöstöstä ja törkeä maksuvälinepetos esiin

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii tapausta, jossa nuoret veivät ohikulkijalta omaisuutta Espoossa. Lisäksi kerromme viikkotiedotteessa mittavasta pankkihuijauksesta ja viikonlopun laajasta liikennevalvonnasta.Kolme nuorta kiinni ryöstöstäPoliisi sai myöhään lauantai-iltana 2.3. tehtävän Espooseen. Ilmoituksen mukaan nuorelta oli viety omaisuutta.Tämän hetken tietojen mukaan nuorta oli tullut ulkona vastaan kaksi tuntematonta henkilöä, jotka olivat alkaneet käyttäytyä uhkaavasti. Hetken kuluttua tilanteeseen tuli mukaan kolmaskin henkilö. Kolmikko vaati nuorelta omaisuutta, ja veivät lopulta häneltä kuulokkeet.Partio tavoitti tuntomerkkien mukaisen kolmikon läheiseltä bussipysäkiltä. Yhden henkilön taskusta löytyi anastetut kuulokkeet. Kaksi epäillyistä on yli 15-vuotiaita alaikäisiä ja yksi täysi-ikäinen nuori. Poliisi otti kaikki epäillyt kiinni ja tutkii tapausta ryöstönä.Yli 90 000 euroa menetetty pankkihuijauksessaPoliisi sai 4.3. tiedon tapauksesta, jossa mies oli menettänyt rahaa pankkihuijauksen yhteydessä. Maanantaiaamuna mies oli saanut sähköpostin, jonka lähettäjänä esiintyi valheellisesti Nordea-pankki. Viestissä kerrottiin, että miehen tulee kiireellisesti antaa pankkitietoja. Mies oli antanut tietoja sähköpostitse, koska luuli asioivansa pankin kanssa.Heti viestienvaihdon jälkeen mies oli tarkastellut tilejään. Kahdelta tililtä oli kadonnut rahaa noin 93 000 euroa. Poliisi tutkii tapausta törkeänä maksuvälinepetoksena.Huijarit pyrkivät usein aiheuttamaan kiireellisyyden tunteen. Lisäksi viestien lähettäjäkentässä saattaa näkyä aidon oloinen osoite tai organisaatio, mikä voi hämätä vastaanottajaa. Poliisi muistuttaa, että pankkitunnuksia ei silti missään tilanteessa tule antaa kenellekään viestitse, vaikka pyytäjänä esiintyisi pankki tai viranomainen. Neljäsataa puhallutusta maaliskuun ensimmäisenä viikonloppunaPoliisi valvoi maaliskuun alun keväisenä viikonloppuna laajasti tien päällä. Valvontaa suoritettiin niin raskaan liikenteen kuin nopeuksien ja ajokunnonkin saralla. Ajokeli oli pääosin hyvä, vaikkakin sulavedet vetivät teitä jäähän öisin.Länsi-Uudenmaan poliisi teetti viikonlopun aikana noin neljä sataa puhalluskoetta. Rattijuopumuksia tuli esiin reilu kymmenkunta kappaletta, mikä on lukumääräisesti tyypillinen tulos. Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia tuli vastaan varsin vähäinen määrä ja sakkoja ja liikennevirhemaksuja kirjoitettiin viitisenkymmentä kappaletta.

Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii tapausta, jossa nuoret veivät ohikulkijalta omaisuutta Espoossa. Lisäksi kerromme viikkotiedotteessa mittavasta pankkihuijauksesta ja viikonlopun laajasta liikennevalvonnasta.

Kolme nuorta kiinni ryöstöstä

Poliisi sai myöhään lauantai-iltana 2.3. tehtävän Espooseen. Ilmoituksen mukaan nuorelta oli viety omaisuutta.

Tämän hetken tietojen mukaan nuorta oli tullut ulkona vastaan kaksi tuntematonta henkilöä, jotka olivat alkaneet käyttäytyä uhkaavasti. Hetken kuluttua tilanteeseen tuli mukaan kolmaskin henkilö. Kolmikko vaati nuorelta omaisuutta, ja veivät lopulta häneltä kuulokkeet.

Partio tavoitti tuntomerkkien mukaisen kolmikon läheiseltä bussipysäkiltä. Yhden henkilön taskusta löytyi anastetut kuulokkeet. Kaksi epäillyistä on yli 15-vuotiaita alaikäisiä ja yksi täysi-ikäinen nuori. Poliisi otti kaikki epäillyt kiinni ja tutkii tapausta ryöstönä.

Yli 90 000 euroa menetetty pankkihuijauksessa

Poliisi sai 4.3. tiedon tapauksesta, jossa mies oli menettänyt rahaa pankkihuijauksen yhteydessä. Maanantaiaamuna mies oli saanut sähköpostin, jonka lähettäjänä esiintyi valheellisesti Nordea-pankki. Viestissä kerrottiin, että miehen tulee kiireellisesti antaa pankkitietoja. Mies oli antanut tietoja sähköpostitse, koska luuli asioivansa pankin kanssa.

Heti viestienvaihdon jälkeen mies oli tarkastellut tilejään. Kahdelta tililtä oli kadonnut rahaa noin 93 000 euroa. Poliisi tutkii tapausta törkeänä maksuvälinepetoksena.

Huijarit pyrkivät usein aiheuttamaan kiireellisyyden tunteen. Lisäksi viestien lähettäjäkentässä saattaa näkyä aidon oloinen osoite tai organisaatio, mikä voi hämätä vastaanottajaa. Poliisi muistuttaa, että pankkitunnuksia ei silti missään tilanteessa tule antaa kenellekään viestitse, vaikka pyytäjänä esiintyisi pankki tai viranomainen. 

Neljäsataa puhallutusta maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna

Poliisi valvoi maaliskuun alun keväisenä viikonloppuna laajasti tien päällä. Valvontaa suoritettiin niin raskaan liikenteen kuin nopeuksien ja ajokunnonkin saralla. Ajokeli oli pääosin hyvä, vaikkakin sulavedet vetivät teitä jäähän öisin.

Länsi-Uudenmaan poliisi teetti viikonlopun aikana noin neljä sataa puhalluskoetta. Rattijuopumuksia tuli esiin reilu kymmenkunta kappaletta, mikä on lukumääräisesti tyypillinen tulos. Törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia tuli vastaan varsin vähäinen määrä ja sakkoja ja liikennevirhemaksuja kirjoitettiin viitisenkymmentä kappaletta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi