keskiviikko, 12 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20982 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Rahapeliyhtiön markkinointikielto tuomioistuimen ratkaisun jälkeen voimaan

NordenBladet — Helsingin hallinto-oikeus on 19.2.2024 hylännyt BML Group Ltd:n valituksen Poliisihallituksen kiellosta markkinoida rahapelejä ja kiellon tehosteeksi asetetusta 2,4 miljoonan euron uhkasakosta. Poliisihallitus antoi yhtiölle valituksen kohteena olleen kieltopäätöksen 20.4.2023. Poliisihallitus on 29.2.2024 asettanut yhtiön maksuliikenne-estolistalle. BML Group Ltd on Betsson AB:n tytäryhtiö.Rahapelaamiseen liittyy taloudellisia, sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja, joiden ehkäiseminen ja vähentäminen on Suomen rahapelijärjestelmän keskeinen tavoite. Manner-Suomeen kohdistettu lainvastainen markkinointi on yksi tekijä haittojen syntymisessä ja kiellettyyn toimintaan puuttuminen olennainen osa tavoitteen toteuttamista käytännössä. – Hallinto-oikeuden antama päätös on monessa mielessä merkittävä. Se muun muassa alleviivaa sitä tosiasiaa, että rahapelien Manner-Suomeen kohdistuva markkinointi on yhä yksiselitteisesti kiellettyä kaikilta muilta toimijoilta kuin yksinoikeusyhtiö Veikkaus Oy:ltä. Lainvastaiseen toimintaan puututaan ja toiminnalla voi olla ankaria seurauksia siihen syyllistyneille, toteaa ylitarkastaja Johanna Syväterä Poliisihallituksen arpajaishallinnosta. Poliisihallitus katsoi kieltopäätöksessään, että yhtiön Manner-Suomeen kohdistunut markkinointi oli ollut pitkäkestoista ja monikanavaista, kuten podcast-, blogi- ja videosisältöä suomen kielellä. Lisäksi markkinoinnissa oli ollut esillä suomalaisia jääkiekkoilijoita ja muita suomalaisia henkilöitä.Yhtiö valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen vaatien päätöksen kumoamista. Yhtiö vetosi valituksen perusteluissaan muun muassa siihen, että kielto ei ollut riittävän yksilöity eikä uhkasakon määräämisessä ollut noudatettu uhkasakkolain ja hallintolain mukaisia edellytyksiä. Yhtiö katsoi lisäksi, että päätös perustui arpajaislain virheelliseen tulkintaan. Yhtiön näkemykset eivät menestyneet hallinto-oikeuden käsittelyssä. Poliisihallitus on 29.2.2024 asettanut yhtiön maksuliikenne-estolistalle. Maksuliikenne-estoilla estetään pelaajalta lähtevä rahaliikenne niille rahapeliyhtiöille, jotka ovat saaneet Poliisihallitukselta kieltopäätöksen arpajaislain vastaisesta markkinoinnista. Hallinto-oikeus hylkäsi päätöksellään yhtiön valituksenHallinto-oikeus katsoi, että yhtiön tekemä bannerimainonta sekä yhtiön omilla sivuilla julkaistu toimituksellinen aineisto ja siihen liitetyt pitkävetovihjeet voidaan katsoa arpajaislain tarkoittamaksi kielletyksi markkinoinniksi, jos markkinointi kohdistuu erityisesti Suomeen ja suomalaisiin. Näin ollen Poliisihallitus on voinut pitää yhtiön toimenpiteitä arpajaislaissa tarkoitettuna markkinointina.- Poliisihallitus pitää ratkaisua myönteisenä. Hallinto-oikeuden ratkaisu vahvistaa näkemystämme siitä, että lainvastaiseen toimintaan pystytään nykyjärjestelmässä puuttumaan tehokkaasti. Valvovalla viranomaisella tulee olla välineet ja käytännön mahdollisuus estää lainvastainen toiminta ja kuten tässä tapauksessa, tarvittaessa tehostaa kieltoaan tuntuvalla uhkasakolla, kun lievemmät toimenpiteet eivät ole olleet riittäviä, Syväterä sanoo.Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan oli ilmeistä, että päätöksessä mainituissa toimenpiteissä on ollut kysymys rahapelien markkinoinnista ja markkinointi on kohdistunut Suomeen ja suomalaisiin. Yhtiön on siten voitu katsoa markkinoinnillaan rikkoneen arpajaislaissa säädettyä rahapelin toimeenpanon kieltoa. Hallinto-oikeus katsoi, että Poliisihallituksen antama päätös on perusteltu ja yksilöity hallintolain mukaisesti.Uhkasakon osalta hallinto-oikeus katsoi, että Poliisihallitus on valituksenalaisessa päätöksessä selvittänyt, mihin uhkasakon määrä on perustunut ja siten täyttänyt perusteluvelvollisuutensa. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt seikkoja, joiden perusteella olisi syytä olettaa, että yhtiötä olisi kohdeltu muihin toimijoihin nähden epäyhdenvertaisesti uhkasakon suuruutta määritettäessä.Poliisihallituksen kielto on hallinto-oikeuden ratkaisun myötä voimassa ja BML Group Ltd on asetettu Poliisihallituksen maksuliikenne-estolistalle. Mikäli yhtiö kiellosta huolimatta jatkaa rahapelien markkinointia Manner-Suomeen, ryhtyy Poliisihallitus toimenpiteisiin uhkasakon tuomitsemiseksi maksettavaksi.  Yhtiö voi hakea valituslupaa ja muutosta hallinto-oikeuden päätökseen korkeimmalta hallinto-oikeudelta 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista edellyttäen, että korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.Manner-Suomen rahapelijärjestelmää uudistetaan lainsäädäntöhankkeellaPetteri Orpon hallituksen hallitusohjelmassa on asetettu tavoite avata Manner-Suomen rahapelijärjestelmä osittain kilpailulle viimeistään vuoden 2026 alussa. Hallitusohjelman mukaan uudistuksen tavoitteena on ehkäistä ja vähentää pelaamisesta aiheutuvia terveydellisiä, taloudellisia ja sosiaalisia haittoja sekä parantaa rahapelijärjestelmän kanavointiastetta. Sisäministeriön lainsäädäntöhanke (SM053:00/2023) selvittää parhaillaan rahapelijärjestelmän uudistamista ja valmistelee hallituksen esitystä tavoitteen toteuttamiseksi. – Meneillään olevasta järjestelmäuudistukseen tähtäävästä säädösvalmistelusta huolimatta nykyinen yksinoikeuteen perustuva järjestelmä ja sen säännökset ovat kaikin tavoin voimassa siihen asti, kunnes uusi laki astuu voimaan. Myös valvovan viranomaisen lakiin kirjatut tehtävät mukaan lukien laittomaan toimintaan puuttuminen ovat ennallaan, eikä tavoite toimilupajärjestelmään siirtymisestä anna mitään edellytyksiä nykylainsäädännön vastaiselle toiminnalle, Syväterä huomauttaa.- On jossain määrin huolestuttavaa, että mahdollisesti järjestelmämuutosta ennakoiden jotkin jo Poliisihallituksen lainvastaiseksi katsoman markkinoinnin kertaalleen lopettaneet toimijat vaikuttaisivat viime aikoina aktivoituneen uudelleen. Liikkeellä voi olla vääriä ja haitallisia olettamuksia siitä, että valvontaa olisi vasta valmisteilla olevan lainsäädäntömuutoksen johdosta heikennetty, eikä lainvastaisesta toiminnasta seuraisi toimenpiteitä. Markkinointitoimien lainmukaisuus on aina niistä vastaavien tahojen vastuulla ja on ilmeistä, että lainvastaisesta toiminnasta voi koitua tuntuviakin seuraamuksia, kuten hallinto-oikeuden tuore päätös ja maksuliikenne-eston käyttäminen kieltopäätöksen saaneelle yhtiölle osoittavat, Syväterä lisää. Lisätietoa ja aiemmin aiheesta uutisoituaMaksuliikenne-estoista lisätietoja poliisi.fi -sivuilla https://poliisi.fi/maksuliikenne-estotPoliisihallitus kielsi rahapeliyhtiön lainvastaisen markkinoinnin 2,4 miljoonan euron sakon uhalla (16.5.2023): https://poliisi.fi/-/poliisihallitus-kielsi-rahapeliyhtion-lainvastaisen-markkinoinnin-2-4-miljoonan-euron-sakon-uhalla

Helsingin hallinto-oikeus on 19.2.2024 hylännyt BML Group Ltd:n valituksen Poliisihallituksen kiellosta markkinoida rahapelejä ja kiellon tehosteeksi asetetusta 2,4 miljoonan euron uhkasakosta. Poliisihallitus antoi yhtiölle valituksen kohteena olleen kieltopäätöksen 20.4.2023. Poliisihallitus on 29.2.2024 asettanut yhtiön maksuliikenne-estolistalle. BML Group Ltd on Betsson AB:n tytäryhtiö.

Rahapelaamiseen liittyy taloudellisia, sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja, joiden ehkäiseminen ja vähentäminen on Suomen rahapelijärjestelmän keskeinen tavoite. Manner-Suomeen kohdistettu lainvastainen markkinointi on yksi tekijä haittojen syntymisessä ja kiellettyyn toimintaan puuttuminen olennainen osa tavoitteen toteuttamista käytännössä. 

– Hallinto-oikeuden antama päätös on monessa mielessä merkittävä. Se muun muassa alleviivaa sitä tosiasiaa, että rahapelien Manner-Suomeen kohdistuva markkinointi on yhä yksiselitteisesti kiellettyä kaikilta muilta toimijoilta kuin yksinoikeusyhtiö Veikkaus Oy:ltä. Lainvastaiseen toimintaan puututaan ja toiminnalla voi olla ankaria seurauksia siihen syyllistyneille, toteaa ylitarkastaja Johanna Syväterä Poliisihallituksen arpajaishallinnosta. 

Poliisihallitus katsoi kieltopäätöksessään, että yhtiön Manner-Suomeen kohdistunut markkinointi oli ollut pitkäkestoista ja monikanavaista, kuten podcast-, blogi- ja videosisältöä suomen kielellä. Lisäksi markkinoinnissa oli ollut esillä suomalaisia jääkiekkoilijoita ja muita suomalaisia henkilöitä.

Yhtiö valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen vaatien päätöksen kumoamista. Yhtiö vetosi valituksen perusteluissaan muun muassa siihen, että kielto ei ollut riittävän yksilöity eikä uhkasakon määräämisessä ollut noudatettu uhkasakkolain ja hallintolain mukaisia edellytyksiä. Yhtiö katsoi lisäksi, että päätös perustui arpajaislain virheelliseen tulkintaan. Yhtiön näkemykset eivät menestyneet hallinto-oikeuden käsittelyssä. 

Poliisihallitus on 29.2.2024 asettanut yhtiön maksuliikenne-estolistalle. Maksuliikenne-estoilla estetään pelaajalta lähtevä rahaliikenne niille rahapeliyhtiöille, jotka ovat saaneet Poliisihallitukselta kieltopäätöksen arpajaislain vastaisesta markkinoinnista. 

Hallinto-oikeus hylkäsi päätöksellään yhtiön valituksen

Hallinto-oikeus katsoi, että yhtiön tekemä bannerimainonta sekä yhtiön omilla sivuilla julkaistu toimituksellinen aineisto ja siihen liitetyt pitkävetovihjeet voidaan katsoa arpajaislain tarkoittamaksi kielletyksi markkinoinniksi, jos markkinointi kohdistuu erityisesti Suomeen ja suomalaisiin. Näin ollen Poliisihallitus on voinut pitää yhtiön toimenpiteitä arpajaislaissa tarkoitettuna markkinointina.

– Poliisihallitus pitää ratkaisua myönteisenä. Hallinto-oikeuden ratkaisu vahvistaa näkemystämme siitä, että lainvastaiseen toimintaan pystytään nykyjärjestelmässä puuttumaan tehokkaasti. Valvovalla viranomaisella tulee olla välineet ja käytännön mahdollisuus estää lainvastainen toiminta ja kuten tässä tapauksessa, tarvittaessa tehostaa kieltoaan tuntuvalla uhkasakolla, kun lievemmät toimenpiteet eivät ole olleet riittäviä, Syväterä sanoo.

Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan oli ilmeistä, että päätöksessä mainituissa toimenpiteissä on ollut kysymys rahapelien markkinoinnista ja markkinointi on kohdistunut Suomeen ja suomalaisiin. Yhtiön on siten voitu katsoa markkinoinnillaan rikkoneen arpajaislaissa säädettyä rahapelin toimeenpanon kieltoa. Hallinto-oikeus katsoi, että Poliisihallituksen antama päätös on perusteltu ja yksilöity hallintolain mukaisesti.

Uhkasakon osalta hallinto-oikeus katsoi, että Poliisihallitus on valituksenalaisessa päätöksessä selvittänyt, mihin uhkasakon määrä on perustunut ja siten täyttänyt perusteluvelvollisuutensa. Asiassa ei ole myöskään ilmennyt seikkoja, joiden perusteella olisi syytä olettaa, että yhtiötä olisi kohdeltu muihin toimijoihin nähden epäyhdenvertaisesti uhkasakon suuruutta määritettäessä.

Poliisihallituksen kielto on hallinto-oikeuden ratkaisun myötä voimassa ja BML Group Ltd on asetettu Poliisihallituksen maksuliikenne-estolistalle. Mikäli yhtiö kiellosta huolimatta jatkaa rahapelien markkinointia Manner-Suomeen, ryhtyy Poliisihallitus toimenpiteisiin uhkasakon tuomitsemiseksi maksettavaksi.  

Yhtiö voi hakea valituslupaa ja muutosta hallinto-oikeuden päätökseen korkeimmalta hallinto-oikeudelta 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista edellyttäen, että korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Manner-Suomen rahapelijärjestelmää uudistetaan lainsäädäntöhankkeella

Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmassa on asetettu tavoite avata Manner-Suomen rahapelijärjestelmä osittain kilpailulle viimeistään vuoden 2026 alussa. Hallitusohjelman mukaan uudistuksen tavoitteena on ehkäistä ja vähentää pelaamisesta aiheutuvia terveydellisiä, taloudellisia ja sosiaalisia haittoja sekä parantaa rahapelijärjestelmän kanavointiastetta. Sisäministeriön lainsäädäntöhanke (SM053:00/2023) selvittää parhaillaan rahapelijärjestelmän uudistamista ja valmistelee hallituksen esitystä tavoitteen toteuttamiseksi. 

– Meneillään olevasta järjestelmäuudistukseen tähtäävästä säädösvalmistelusta huolimatta nykyinen yksinoikeuteen perustuva järjestelmä ja sen säännökset ovat kaikin tavoin voimassa siihen asti, kunnes uusi laki astuu voimaan. Myös valvovan viranomaisen lakiin kirjatut tehtävät mukaan lukien laittomaan toimintaan puuttuminen ovat ennallaan, eikä tavoite toimilupajärjestelmään siirtymisestä anna mitään edellytyksiä nykylainsäädännön vastaiselle toiminnalle, Syväterä huomauttaa.

– On jossain määrin huolestuttavaa, että mahdollisesti järjestelmämuutosta ennakoiden jotkin jo Poliisihallituksen lainvastaiseksi katsoman markkinoinnin kertaalleen lopettaneet toimijat vaikuttaisivat viime aikoina aktivoituneen uudelleen. Liikkeellä voi olla vääriä ja haitallisia olettamuksia siitä, että valvontaa olisi vasta valmisteilla olevan lainsäädäntömuutoksen johdosta heikennetty, eikä lainvastaisesta toiminnasta seuraisi toimenpiteitä. Markkinointitoimien lainmukaisuus on aina niistä vastaavien tahojen vastuulla ja on ilmeistä, että lainvastaisesta toiminnasta voi koitua tuntuviakin seuraamuksia, kuten hallinto-oikeuden tuore päätös ja maksuliikenne-eston käyttäminen kieltopäätöksen saaneelle yhtiölle osoittavat, Syväterä lisää. 

Lisätietoa ja aiemmin aiheesta uutisoitua

Maksuliikenne-estoista lisätietoja poliisi.fi -sivuilla https://poliisi.fi/maksuliikenne-estot

Poliisihallitus kielsi rahapeliyhtiön lainvastaisen markkinoinnin 2,4 miljoonan euron sakon uhalla (16.5.2023): https://poliisi.fi/-/poliisihallitus-kielsi-rahapeliyhtion-lainvastaisen-markkinoinnin-2-4-miljoonan-euron-sakon-uhalla

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Vantaalla kadonnut 62 v mies on löytynyt

NordenBladet — Vantaalla kadonnut 62 v mies on löytynytVantaalla kadonnut 62 v mies on löytynyt

Vantaalla kadonnut 62 v mies on löytynyt

Vantaalla kadonnut 62 v mies on löytynyt

]]>

Lähde: Poliisi.fi

62 vuotias mies kadonnut Vantaalta Perintökujalta.

NordenBladet — 62 vuotias mies kadonnut 5.3.2024 iltapäivällä Vantaalta Perintökujalta. Ei puhu suomea. Miehen tuntomerkit: 173 cm pitkä ja hoikka vartalo. Harmaantummat hiukset ja viikset. Mustat housut, musta verryttelytakki, musta lippalakki ja valkoiset urheilulliset kengät. Havainnoista yhteys 112.62 vuotias mies kadonnut 5.3.2024 iltapäivällä Vantaalta Perintökujalta. Ei puhu suomea. Miehen tuntomerkit: 173 cm pitkä ja hoikka vartalo. Harmaantummat hiukset ja viikset. Mustat housut, musta verryttelytakki, musta lippalakki ja valkoiset urheilulliset kengät. Havainnoista yhteys 112.

62 vuotias mies kadonnut 5.3.2024 iltapäivällä Vantaalta Perintökujalta. Ei puhu suomea. Miehen tuntomerkit: 173 cm pitkä ja hoikka vartalo. Harmaantummat hiukset ja viikset. Mustat housut, musta verryttelytakki, musta lippalakki ja valkoiset urheilulliset kengät. Havainnoista yhteys 112.

62 vuotias mies kadonnut 5.3.2024 iltapäivällä Vantaalta Perintökujalta. Ei puhu suomea. Miehen tuntomerkit: 173 cm pitkä ja hoikka vartalo. Harmaantummat hiukset ja viikset. Mustat housut, musta verryttelytakki, musta lippalakki ja valkoiset urheilulliset kengät. Havainnoista yhteys 112.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Mies kuoli poliisitehtävän yhteydessä Hyrylässä

NordenBladet — Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen tiistaina noin kello 16 häiriötä aiheuttaneesta henkilöstä.Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen tiistaina noin kello 16 häiriötä aiheuttaneesta henkilöstä.

Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen tiistaina noin kello 16 häiriötä aiheuttaneesta henkilöstä.

Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen tiistaina noin kello 16 häiriötä aiheuttaneesta henkilöstä.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen partio sai hätäkeskukselta tehtävän tiistaina 5. maaliskuuta noin kello 16 Tuusulan Hyrylässä sijaitsevaan kauppaan. Hätäkeskukseen tulleen ilmoituksen mukaan mieshenkilö oli häiriköinyt kaupassa ja hän oli estelystä huolimatta mennyt henkilökunnan tiloihin. Hän oli myös vastustanut paikan päällä olleita vartijoita.

Poliisi otti miehen tapahtumapaikalla kiinni. Mies kuitenkin menetti yllättäen tajuntansa, kun häntä oltiin kuljettamassa poliisiautolle.

Miestä elvytettiin paikan päällä, mutta hän menehtyi elvytyksestä huolimatta.

Kuolemaan johtaneen tilanteen tutkinta on siirretty toiselle poliisilaitokselle, tässä tapauksessa Helsingin poliisilaitokselle tutkittavaksi poliisin ohjeiden mukaisesti.

Asiaa tutkitaan ja tapahtumien kulkua selvitetään kaikkien osallisten osalta. Tapauksen tutkintaa johtaa ja tapauksen tiedottamisesta vastaa syyttäjä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Liikemurtoja Mikkelin Haukivuorella

NordenBladet — Maanantain ja tiistain välisenä yönä liikkui pahantekijöitä Mikkelin pohjoisessa Haukivuoren taajamassa.Ravitsemusliikkeestä oltiin saatu saaliiksi toistaiseksi tuntematon määrä alkoholia. Juomia oltiin myös nautittu paikan päällä, vaikka paikka oli suljettuna. Sekatavarakaupasta oltiin anastettu ainakin televisio. Valvontaelektroniikasta on saatu tietoa tummasta farmariautosta sen enemmän tunnistamatta.Mahdolliset havainnot aamuvarhaisesta televison ja alkoholin tarvitsijasta poliisille vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai 0295415232. 

Maanantain ja tiistain välisenä yönä liikkui pahantekijöitä Mikkelin pohjoisessa Haukivuoren taajamassa.

Ravitsemusliikkeestä oltiin saatu saaliiksi toistaiseksi tuntematon määrä alkoholia. Juomia oltiin myös nautittu paikan päällä, vaikka paikka oli suljettuna. 

Sekatavarakaupasta oltiin anastettu ainakin televisio. Valvontaelektroniikasta on saatu tietoa tummasta farmariautosta sen enemmän tunnistamatta.

Mahdolliset havainnot aamuvarhaisesta televison ja alkoholin tarvitsijasta poliisille vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai 0295415232. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Pakkauksia ja pakkausjätettä koskevasta asetusehdotuksesta alustava sopu

NordenBladet — Euroopan unionin jäsenmaat, Euroopan parlamentti ja EU:n komissio pääsivät eilen 4.3. alustavaan sopuun pakkauksia ja pakkausjätettä koskevasta asetusehdotuksesta. Suomi on vaikuttanut aktiivisesti pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen valmisteluun. Sovun tuloksena syntynyttä ehdotusta pystytään arvioimaan tarkemmin vasta, kun sen lopullinen sisältö on saatavilla. Ehdotus menee vielä jäsenmaiden ja parlamentin hyväksyttäväksi. Asetus tulisi sovellettavaksi 18 kuukauden kuluttua sen voimaan tulosta.Asetuksella halutaan vähentää pakkausjätteen määrää, lisätä korkealaatuista kierrätystä, vähentää luonnonvarojen kulutusta ja luoda toimivat kierrätysraaka-aineiden markkinat. Ehdotuksessa otetaan huomioon pakkausten koko elinkaari.Uudelleenkäytölle ja -täytölle vaatimuksiaUudelleenkäytölle ehdotetaan sitovia tavoitteita vuodeksi 2030 ja ohjeellisia tavoitteita vuodeksi 2040. Tavoitteet koskevat seuraavia pakkaustyyppejä, joskin eri pakkauksille on eri tavoitteet: alkoholijuomat ja alkoholittomat juomat (lukuun ottamatta viiniä ja maustettuja viinejä, maitoa ja muita helposti pilaantuvia juomia), kuljetus- ja myyntipakkaukset (lukuun ottamatta vaarallisiin tavaroihin tai suuriin laitteisiin käytettäviä pakkauksia ja elintarvikkeiden kanssa suoraan kosketuksiin joutuvia joustavia pakkauksia) ja ryhmäpakkaukset. Myös pahvipakkaukset on vapautettu kuljetuspakkauksia koskevista vaatimuksista. Uudelleenkäyttövelvoitteista voi kuitenkin poiketa tietyin edellytyksin, esimerkiksi jos poikkeuksen myöntävä jäsenvaltio on saavuttamassa jätteen syntymisen ehkäisemistä ja pakkausjätteiden kierrätystä koskevat tavoitteensa.Suomen kannalta on tärkeätä, että uudelleenkäyttötavoite ei koske maitoa ja muita helposti pilaantuvia juomia, joille uudelleenkäyttöön soveltuvat pakkaukset eivät olisi tarkoituksenmukaisia elintarvikehygienian kannalta. Suomen kannalta on hyvä, että myös viini on tavoitteiden ulkopuolella, koska se on pääasiassa tuontituote, jolle uudelleenkäyttöjärjestelmien luominen olisi hankalaa. Suomelle on myös tärkeää, että kuljetuspakkausten uudelleenkäyttötavoitteet eivät koske kartonkipakkauksia eivätkä suurten laitteiden pakkauksia. Suomi on vaikuttanut aktiivisesti näiden poikkeusten puolesta. Lisäksi tullaan vielä tarkasti selvittämään muut asetuksen joustomahdollisuudet.Suomi on kannattanut pakkausten uudelleenkäytön edistämistä sellaisissa käyttökohteissa, joihin uudelleenkäyttö luontevasti sopii ja se on ympäristön kannalta perusteltua. Asetusehdotuksesta on saatu karsittua Suomen oloihin huonosti sopivia velvoitteita, mutta sen toimeenpano tulee olemaan tässäkin muodossa haastavaa osalle toimijoista. Take away -tuotteita myyvät yritykset, kuten ravintolat ja kahvilat, velvoitetaan tarjoamaan asiakkaille veloituksetta mahdollisuutta ostaa juomia tai valmiita ruoka-annoksia omiin pakkauksiinsa. Lisäksi 2030 alkaen 10 prosenttia take away -tuotteista pitäisi tarjota uudelleenkäytettävissä astioissa. Uudelleenkäyttötavoitteet eivät koske mikroyrityksiä. Lisäksi toimijat voivat muodostaa enintään viiden loppujakelijan yhteenliittymiä täyttääkseen juomien uudelleenkäyttötavoitteet.Vaatimuksia pakkausten turvallisuudesta ja kestävyydestäEhdotuksen mukaan kaikkien pakkausten tulee olla kierrätettäviä. Ehdotuksessa asetettaisiin yleistavoitteet muovipakkauksissa käytettävälle kierrätetyn muovin pitoisuudelle. Tavoite ei koske kompostoituvia muovipakkauksia eikä pakkauksia, joissa on muovia alle 5 prosenttia pakkauksen kokonaispainosta. Poikkeus on tärkeä osalle suomalaisista toiminnanharjoittajista. Komission on tarkasteltava vuoden 2030 tavoitteiden toteutumista ja arvioitava vuoden 2040 tavoitteiden toteutettavuutta. Ehdotuksessa kehotetaan komissiota myös arvioimaan biopohjaisten muovipakkausten teknisen kehityksen tilannetta kolmen vuoden kuluttua asetuksen voimaantulosta ja asettamaan arvioinnin perusteella kestävyysvaatimukset muovipakkausten biopohjaiselle sisällölle. Suomi on ajanut biopohjaisten muovien vahvempaa asemaa ja ehdotus on tältä osin parantunut.Ehdotuksessa tiukennetaan vaatimuksia pakkauksissa käytetyistä huolta aiheuttavista aineista. Myös pakkausmerkintöjen yhdenmukaistamisesta on vaatimuksia, millä halutaan parantaa kuluttajille annettavaa tietoa ja helpottaa lajittelua. Jäsenvaltiot vapautetaan vaatimuksesta perustaa panttiin perustuvia muovipullojen ja metallitölkkien palautusjärjestelmiä, jos ne saavuttavat yli 80 prosentin erilliskeräysasteen vuonna 2026 ja jos ne toimittavat täytäntöönpanosuunnitelman, johon sisältyy strategia 90 prosentin erilliskeräystavoitteen saavuttamiseksi. Suomen nykyinen panttijärjestelmä täyttää nämä vaatimukset. Ehdotus kieltäisi tietyt kertakäyttöiset pakkaukset, kuten hedelmien ja vihannesten kertakäyttöiset muovipakkaukset, elintarvikkeiden ja juomien, mausteiden ja kastikkeiden kertakäyttöiset pakkaukset hotelli-, ravintola- ja catering –alan tarjoiluissa, majoitusalalla käytettävien pienten kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden pakkaukset (esimerkiksi shampoo- tai vartalovoidepullot) sekä erittäin kevyet muovipussit (esimerkiksi irtotavarakaupoissa tarjottavat muovipussit).

Euroopan unionin jäsenmaat, Euroopan parlamentti ja EU:n komissio pääsivät eilen 4.3. alustavaan sopuun pakkauksia ja pakkausjätettä koskevasta asetusehdotuksesta. Suomi on vaikuttanut aktiivisesti pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen valmisteluun. Sovun tuloksena syntynyttä ehdotusta pystytään arvioimaan tarkemmin vasta, kun sen lopullinen sisältö on saatavilla. Ehdotus menee vielä jäsenmaiden ja parlamentin hyväksyttäväksi. Asetus tulisi sovellettavaksi 18 kuukauden kuluttua sen voimaan tulosta.

Lähde: ym.fi

Rattijuopumus Pielavedellä

NordenBladet — Päihtynyt kuljettaja suistui ulos ajoradalta kuljettamallaan henkilöautolla Maaningantien ja Urho Kekkosen tien risteyksessä.Maanantai alkuillasta henkilöauto suistui lumipenkkaan Maaningantien ja Urho Kekkosen tien risteyksessä. Auton kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 1,07 mg/l. Poliisi määräsi kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkintaan törkeänä rattijuopumuksena sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Päihtynyt kuljettaja suistui ulos ajoradalta kuljettamallaan henkilöautolla Maaningantien ja Urho Kekkosen tien risteyksessä.

Maanantai alkuillasta henkilöauto suistui lumipenkkaan Maaningantien ja Urho Kekkosen tien risteyksessä. Auton kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 1,07 mg/l. Poliisi määräsi kuljettajan väliaikaiseen ajokieltoon. Asiaa tutkintaan törkeänä rattijuopumuksena sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Suomen laajimman metsästysrikoskokonaisuuden esitutkinta on valmistunut

NordenBladet — Pohjois-Savossa Lapinlahden alueella on vuosina 2019-2023 metsästetty laittomasti susia, ilveksiä, ahmoja ja muita rauhoitettuja eläimiä. Case Savukukkona tunnetussa metsästysrikoskokonaisuudessa salametsästystapahtumia on ollut kymmeniä ja epäiltyjä tekijöitä on 34. Lähes tuhatsivuinen esitutkintamateriaali siirtyy syyteharkintaan maaliskuussa 2024.Esitutkinnassa on selvitetty, että salametsästys on ollut selkeästi johdettua. Toimintaan osallistuneilla on ollut omat roolinsa ja tehtävänsä, millä on pyritty varmistamaan saaliin saaminen. Myös saaliin käsittelystä ovat vastanneet tietyt toimijat. Epäillyt ovat noin 30−75-vuotiaita, pääosin pohjoissavolaisia, miehiä. Poliisi otti kiinni ensimmäiset Case Savukukon törkeistä metsästysrikoksista epäillyt henkilöt 27.3.2023 Pohjois-Savon ja Oulun alueilla. Tutkinnan edetessä poliisille selvisi metsästysrikoskokonaisuuden laajuus ja poliisi teki lisää kiinniottoja, etsintöjä sekä lukuisia kuulusteluja. Esitutkinnan yhteydessä poliisi on ottanut väliaikaisesti haltuun rikoksesta epäillyiltä henkilöiltä noin 250 ampuma-asetta hallussapitoedellytysten arvioimiseksi. Itä-Suomen poliisilaitos sai tiedon rikoskokonaisuudesta Kainuun rajavartioston ja Oulun poliisilaitoksen esitutkinnasta, joka käsitteli hirvien salakaatoa Puolangalla syksyllä 2022. Salakaatorikoksen paljastamiseen osallistui myös Metsähallituksen erätarkastajia.Salametsästäjät saivat saaliikseen suurpetoja ja lintujaPohjois-Savossa salametsästäjien epäillään kaataneen laittomasti ainakin kolme sutta, kuusi ilvestä ja yhden ahman. Yksi tapetuista suurpedoista on Luonnonvarakeskuksen seuraama Unna-susi. Suurpetoja on myös haavoitettu ampumalla siten, että eläimen epäillään kuolleen vammoihinsa myöhemmin. Huhtikuussa 2021 salametsästäjien epäillään metsästäneen karhua useina perättäisinä päivinä siinä kuitenkaan onnistumatta. Kaadettuja suurpetoja on metsästetty lupailvesten ja ketun metsästyksen varjolla, eli ulkopuolisille on kerrottu kyseessä olevan luvallinen jahti. Suurpetojen lisäksi saaliiden joukossa on ollut luonnonsuojelulailla rauhoitettuja lintuja, kuten joutsenia, haukkoja, korppi, kaulushaikara ja valkoposkihanhi. Laittomasti metsästettyjä suurpetoja on kätketty metsästystapahtumien jälkeen. Poliisi on takavarikoinut useita suurpetojen ruhoja, nahkoja ja kalloja, joiden kaikkien alkuperää ei ole pystytty selvittämään. Tapauksia on tutkittu rikosnimikkeellä törkeä laittoman saaliin kätkeminen.Rikoksilla ei tavoiteltu taloudellista hyötyäEsitutkinnassa ei ole tullut esille taloudellisen rikoshyödyn tavoittelua. Tärkeimmiksi motiiveiksi epäillyt ovat kertoneet kannanhoidollisen metsästyksen puutteen tai lupien vähäisyyden, mistä on seurannut heidän mielestään paikoitellen liian suuria petokantoja. Myös lupaprosessit koettiin hitaiksi ja kankeiksi. Rikoksista epäillyt pitivät nykyistä petopolitiikkaa ja viranomaistoimintaa epäonnistuneina. Useat rikoksista epäillyt totesivat, että viranomaiset eivät osaa tunnistaa suurpetojen aiheuttamia riskejä ja vaaroja. Epäiltyjen mukaan esimerkiksi petojen pihavierailut ovat yleistyneet ja pedot menevät tuotantorakennusten sisälle etsiessään ravintoa. Myös metsästyskoirien turvallisuudesta oltiin huolissaan. Epäillyt kokivat myös menettäneensä luottamuksensa suurpetojen havaintojärjestelmään (TASSU -järjestelmä).Osa epäillyistä kertoi syiksi teoilleen myös jännitysmetsästyksen, alhaisen kiinnijäämisrikin ja hetken mielijohteen. Esitutkinnan perusteella ainakin luonnonsuojelulailla rauhoitettuja lintuja tapettiin hetken mielijohteesta ilman mitään järjellistä syytä. Rikoksesta epäiltyjen mukaan ainakin osa toimintaympäristön asukkaista hyväksyy suurpetojen laittoman tappamisen. Salametsästys on Suomessa suhteellisen yleistä ja vaikeasti valvottavaaMetsästysrikosten paljastumista ja esitutkintaa vaikeuttaa metsästäjien ja paikallisten asukkaiden keskuudessa esiintyvä vaikenemisen kulttuuri. Suurpetojen metsästystä ei pidetä kaikissa yhteisöissä paheksuttuna toimintana vuosisatoja vanhojen perinteiden takia, vaikka suurpetojen metsästys on nykyään rangaistavaa. Suurpetojen laiton tappaminen on ongelma erityisesti Itä-Suomessa, Kainuussa ja Lapissa.Tutkimukset kuitenkin osoittavat paikalliskulttuurien olevan muutoksessa. Esimerkiksi susialueiden väestö on monipuolistunut sosiaaliselta taustaltaan, jolloin yhä harvempi asukas hyväksyy salametsästyksen.Salametsästyksen kitkentää vaikeuttaa myös se, että salametsästykseen käytetyt alueet ovat harvaan asuttuja, eikä valvontaa ole tai se on vähäistä.  Esimerkiksi Itä-Suomen poliisilaitoksen toiminta-alue on kuusi miljoonaa hehtaaria, ja tiestöä on alueella noin 145 000 kilometriä, joten alueen valvonta on haastavaa. Törkeästä metsästysrikoksesta säädetty ankarin rangaistus on enintään neljä vuotta vankeutta. Tähän mennessä ehdottomaan vankeuteen ei metsästysrikoksesta ole tuomittu koskaan Suomessa. Aselupien menetys, metsästyskielto, rikoksentekovälineiden menettäminen ja muut menettämisseuraamukset muodostuvatkin usein varsinaista tuomiota ankarammiksi seuraamuksiksi. Kiinnijäämisriskin kasvattaminen, eli valvonnan lisääminen, toimii tehokkaana keinona rikollisuuden ehkäisyssä. Salametsästyksen vähentämiseen vaikuttavat valvonnan lisäksi myös rikosten tehokas paljastaminen ja laadukas esitutkinta, jotka edellyttävät viranomaisilta erityisosaamista. 

Pohjois-Savossa Lapinlahden alueella on vuosina 2019-2023 metsästetty laittomasti susia, ilveksiä, ahmoja ja muita rauhoitettuja eläimiä. Case Savukukkona tunnetussa metsästysrikoskokonaisuudessa salametsästystapahtumia on ollut kymmeniä ja epäiltyjä tekijöitä on 34. Lähes tuhatsivuinen esitutkintamateriaali siirtyy syyteharkintaan maaliskuussa 2024.

Esitutkinnassa on selvitetty, että salametsästys on ollut selkeästi johdettua. Toimintaan osallistuneilla on ollut omat roolinsa ja tehtävänsä, millä on pyritty varmistamaan saaliin saaminen. Myös saaliin käsittelystä ovat vastanneet tietyt toimijat. Epäillyt ovat noin 30−75-vuotiaita, pääosin pohjoissavolaisia, miehiä. 

Poliisi otti kiinni ensimmäiset Case Savukukon törkeistä metsästysrikoksista epäillyt henkilöt 27.3.2023 Pohjois-Savon ja Oulun alueilla. Tutkinnan edetessä poliisille selvisi metsästysrikoskokonaisuuden laajuus ja poliisi teki lisää kiinniottoja, etsintöjä sekä lukuisia kuulusteluja. Esitutkinnan yhteydessä poliisi on ottanut väliaikaisesti haltuun rikoksesta epäillyiltä henkilöiltä noin 250 ampuma-asetta hallussapitoedellytysten arvioimiseksi. 

Itä-Suomen poliisilaitos sai tiedon rikoskokonaisuudesta Kainuun rajavartioston ja Oulun poliisilaitoksen esitutkinnasta, joka käsitteli hirvien salakaatoa Puolangalla syksyllä 2022. Salakaatorikoksen paljastamiseen osallistui myös Metsähallituksen erätarkastajia.

Salametsästäjät saivat saaliikseen suurpetoja ja lintuja

Pohjois-Savossa salametsästäjien epäillään kaataneen laittomasti ainakin kolme sutta, kuusi ilvestä ja yhden ahman. Yksi tapetuista suurpedoista on Luonnonvarakeskuksen seuraama Unna-susi. Suurpetoja on myös haavoitettu ampumalla siten, että eläimen epäillään kuolleen vammoihinsa myöhemmin. Huhtikuussa 2021 salametsästäjien epäillään metsästäneen karhua useina perättäisinä päivinä siinä kuitenkaan onnistumatta. 

Kaadettuja suurpetoja on metsästetty lupailvesten ja ketun metsästyksen varjolla, eli ulkopuolisille on kerrottu kyseessä olevan luvallinen jahti. Suurpetojen lisäksi saaliiden joukossa on ollut luonnonsuojelulailla rauhoitettuja lintuja, kuten joutsenia, haukkoja, korppi, kaulushaikara ja valkoposkihanhi. 

Laittomasti metsästettyjä suurpetoja on kätketty metsästystapahtumien jälkeen. Poliisi on takavarikoinut useita suurpetojen ruhoja, nahkoja ja kalloja, joiden kaikkien alkuperää ei ole pystytty selvittämään. Tapauksia on tutkittu rikosnimikkeellä törkeä laittoman saaliin kätkeminen.

Rikoksilla ei tavoiteltu taloudellista hyötyä

Esitutkinnassa ei ole tullut esille taloudellisen rikoshyödyn tavoittelua. Tärkeimmiksi motiiveiksi epäillyt ovat kertoneet kannanhoidollisen metsästyksen puutteen tai lupien vähäisyyden, mistä on seurannut heidän mielestään paikoitellen liian suuria petokantoja. Myös lupaprosessit koettiin hitaiksi ja kankeiksi. 

Rikoksista epäillyt pitivät nykyistä petopolitiikkaa ja viranomaistoimintaa epäonnistuneina. Useat rikoksista epäillyt totesivat, että viranomaiset eivät osaa tunnistaa suurpetojen aiheuttamia riskejä ja vaaroja. Epäiltyjen mukaan esimerkiksi petojen pihavierailut ovat yleistyneet ja pedot menevät tuotantorakennusten sisälle etsiessään ravintoa. Myös metsästyskoirien turvallisuudesta oltiin huolissaan. Epäillyt kokivat myös menettäneensä luottamuksensa suurpetojen havaintojärjestelmään (TASSU -järjestelmä).

Osa epäillyistä kertoi syiksi teoilleen myös jännitysmetsästyksen, alhaisen kiinnijäämisrikin ja hetken mielijohteen. Esitutkinnan perusteella ainakin luonnonsuojelulailla rauhoitettuja lintuja tapettiin hetken mielijohteesta ilman mitään järjellistä syytä. 

Rikoksesta epäiltyjen mukaan ainakin osa toimintaympäristön asukkaista hyväksyy suurpetojen laittoman tappamisen. 

Salametsästys on Suomessa suhteellisen yleistä ja vaikeasti valvottavaa

Metsästysrikosten paljastumista ja esitutkintaa vaikeuttaa metsästäjien ja paikallisten asukkaiden keskuudessa esiintyvä vaikenemisen kulttuuri. Suurpetojen metsästystä ei pidetä kaikissa yhteisöissä paheksuttuna toimintana vuosisatoja vanhojen perinteiden takia, vaikka suurpetojen metsästys on nykyään rangaistavaa. Suurpetojen laiton tappaminen on ongelma erityisesti Itä-Suomessa, Kainuussa ja Lapissa.

Tutkimukset kuitenkin osoittavat paikalliskulttuurien olevan muutoksessa. Esimerkiksi susialueiden väestö on monipuolistunut sosiaaliselta taustaltaan, jolloin yhä harvempi asukas hyväksyy salametsästyksen.

Salametsästyksen kitkentää vaikeuttaa myös se, että salametsästykseen käytetyt alueet ovat harvaan asuttuja, eikä valvontaa ole tai se on vähäistä.  Esimerkiksi Itä-Suomen poliisilaitoksen toiminta-alue on kuusi miljoonaa hehtaaria, ja tiestöä on alueella noin 145 000 kilometriä, joten alueen valvonta on haastavaa. 

Törkeästä metsästysrikoksesta säädetty ankarin rangaistus on enintään neljä vuotta vankeutta. Tähän mennessä ehdottomaan vankeuteen ei metsästysrikoksesta ole tuomittu koskaan Suomessa. Aselupien menetys, metsästyskielto, rikoksentekovälineiden menettäminen ja muut menettämisseuraamukset muodostuvatkin usein varsinaista tuomiota ankarammiksi seuraamuksiksi. 

Kiinnijäämisriskin kasvattaminen, eli valvonnan lisääminen, toimii tehokkaana keinona rikollisuuden ehkäisyssä. Salametsästyksen vähentämiseen vaikuttavat valvonnan lisäksi myös rikosten tehokas paljastaminen ja laadukas esitutkinta, jotka edellyttävät viranomaisilta erityisosaamista. 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Näpistys muuttui ryöstöksi Forssassa

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 220 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 11 henkilöä. Forssassa onneton näpistys muuttui ryöstöksi, kun näpistelijä alkoi uhkailemaan vartijaa väkivallalla. Liikenteestä tavattiin jälleen päihtyneitä sekä kaahailijoita ja yhdeltä kuljettajalta takavarikoitiin tutkanpaljastin pehmolelun sisältä.KANTA-HÄME

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 220 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 11 henkilöä. Forssassa onneton näpistys muuttui ryöstöksi, kun näpistelijä alkoi uhkailemaan vartijaa väkivallalla. Liikenteestä tavattiin jälleen päihtyneitä sekä kaahailijoita ja yhdeltä kuljettajalta takavarikoitiin tutkanpaljastin pehmolelun sisältä.

KANTA-HÄME

Maanantaina kello 09.00 aikaan Forssassa Tapulikujallla sijaitsevassa tavaratalossa havaitsi myymälävartija kameroiden kautta, kuinka vanhempi mies availee liikkeessä tuotepaketteja ja laittaa tuotteita taskuunsa. Mies poistui liikkeestä maksamatta tuotteita, jolloin vartija otti miehen kiinni ja tarttui häntä kädestä. Mies riuhtoi itsensä irti vartijan otteesta ja uhkasi tätä väkivallan käytöllä. Mies poistui liikkeestä, vartijan seuratessa häntä Samalla mies jatkoi suusanallisesta vartijan uhkailua. Poliisi tavoitti epäillyn 55-vuotiaan miehen ja vartijan lähistöltä. Mies kiinniotettiin ja kuljetettiin poliisilaitokselle. Asiasta kirjattiin väkivallalla uhkaamisen takia rikosilmoitus nimikkeellä ryöstö.

Kello 14.00 aikaan Hämeenlinnassa VT12 tiellä ohitti poliisin siviilipartion henkilöauto selkeästi ylinopeutta käyttäen. Partio mittasi autolle nopeudeksi 132 km/h, kun kyseisessä kohdassa on nopeusrajoitus 80 km/h. Auto saatiin pysäytettyä ja autoa kuljettanut 36-vuotias mies määrättiin ajokieltoon. Tapahtumasta kirjattiin rikosilmoitus nimikkeellä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen.

Kello 14.50 aikaan pysäytti partio Riihimäellä Hämeenlinnantiellä kuorma-auton, jossa partio epäili olevan tutkanpaljastimen. Autoa kuljettanut 55-vuotia mies myönsi poliisille, että auton kojelaudalle, pehmolelun sisään oli piilotettuna tutkanpaljastin ja luovutti sen poliisille. Auton kuljettajalle kirjoitettiin asiasta 20 päiväsakkoa.

PÄIJÄT-HÄME

Maanantaina kello 10.30 aikaan jäi Lahdessa Vapaudenkadulla sijaitsevassa elintarvikekaupassa kiinni näpistyksestä 40-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä kahdeksan Long Drink tölkkiä ja laittoi ne reppuunsa. Tämän jälkeen mies poistui kassalinjan läpi maksamatta tuotteita. Vartijat tavoittivat miehen hetkisen kuluttua Vapaudenkadulta kävelemässä. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni omaisuusrikoksista kahdeksan kertaa.

Kello 16.50 aikaan partio pysäytti Lahdessa Hennalankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 28-vuotias mies puhalsi polisiin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Oulun poliisilla rauhallinen yö

NordenBladet — Oulun poliisi kirjasi tiistain vastaisen yön aikana rikosilmoituksia mm. pahoinpitelystä, vahingonteosta ja rattijuopumuksesta.Alkuillasta kaksi miestä tappeli kauppakeskus Valkean kesäkadulla. Kauppakeskuksen vartija ehti tappeluun väliin ennen poliisin tuloa paikalle. Toinen miehistä otettiin kiinni pahoinpitelystä epäiltynä.

Oulun poliisi kirjasi tiistain vastaisen yön aikana rikosilmoituksia mm. pahoinpitelystä, vahingonteosta ja rattijuopumuksesta.

Alkuillasta kaksi miestä tappeli kauppakeskus Valkean kesäkadulla. Kauppakeskuksen vartija ehti tappeluun väliin ennen poliisin tuloa paikalle. Toinen miehistä otettiin kiinni pahoinpitelystä epäiltynä.

Puolen yön jälkeen partio pysäytti ajoneuvon Oulunsuuntiellä. Kuljettajalle suoritettu huumausainepikatesti näytti positiivista tulosta kannabikselle sekä huumausaineeksi luokiteltaville lääkeaineille. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen.

Yön aikana partioita hälytettiin myös kotihälytystehtäville mutta tehtävämäärältään yö oli kuitenkin rauhallinen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi