NordenBladet — Mopoilevat nuoret järjestävät Porvoossa mopomiitin, johon odotetaan 200-400 osallistujaa. Tapahtuma alkaa lauantaina 18.5. kello 17 ja päättyy sunnuntaina puolella kello 00.30.Mopoilevien nuorten järjestämä mopomiitti starttaa Porvoossa lauantaina kello 17 osoitteesta Ratsumestarinkatu 9 (Gigantin parkkipaikka). Nuoret ajavat illan aikana ennalta sovitun liikennesuunnitelman mukaan neljälle eri kokoontumispaikalle. Kyseessä on yleisötilaisuus, jonka järjestämisestä Itä-Uudenmaan poliisilaitos on tehnyt päätöksen. Poliisilaitoksen lisäksi nuoret ovat hoitaneet tapahtumaan järjestelyitä yhteistyössä Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen ja Porvoon kaupungin eri toimijoiden kanssa. – Itä-Uudenmaan poliisilaitos on resursoinut tapahtumaan liikennepoliisisektorin partioita varmistamaan tapahtumaturvallisuutta. On hienoa, kuinka nuoret itse ovat hoitaneet asioita viranomaisten suuntaan, sanoo Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen lupasektorin ylikonstaapeli Jarkko Turunen. Poliisi valvoo, että muualla kuin ennalta mopomiitin käyttöön suljetuilla alueilla noudatetaan tieliikennelain säädöksiä.
Mopoilevat nuoret järjestävät Porvoossa mopomiitin, johon odotetaan 200-400 osallistujaa. Tapahtuma alkaa lauantaina 18.5. kello 17 ja päättyy sunnuntaina puolella kello 00.30.
Mopoilevien nuorten järjestämä mopomiitti starttaa Porvoossa lauantaina kello 17 osoitteesta Ratsumestarinkatu 9 (Gigantin parkkipaikka). Nuoret ajavat illan aikana ennalta sovitun liikennesuunnitelman mukaan neljälle eri kokoontumispaikalle.
Kyseessä on yleisötilaisuus, jonka järjestämisestä Itä-Uudenmaan poliisilaitos on tehnyt päätöksen. Poliisilaitoksen lisäksi nuoret ovat hoitaneet tapahtumaan järjestelyitä yhteistyössä Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen ja Porvoon kaupungin eri toimijoiden kanssa.
– Itä-Uudenmaan poliisilaitos on resursoinut tapahtumaan liikennepoliisisektorin partioita varmistamaan tapahtumaturvallisuutta. On hienoa, kuinka nuoret itse ovat hoitaneet asioita viranomaisten suuntaan, sanoo Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen lupasektorin ylikonstaapeli Jarkko Turunen.
Poliisi valvoo, että muualla kuin ennalta mopomiitin käyttöön suljetuilla alueilla noudatetaan tieliikennelain säädöksiä.
NordenBladet — Laihialta on varastettu Ford F250 -avolavakuorma-auto 30.4. – 1.5. välisenä yönä. Kuorma-auton sijainnista ei ole tietoa ja poliisi kaipaa vihjeitä asiaan liittyen.Kuorma-auto on vuosimallia 2012 ja se on väriltään musta. Auton rekisterinumero on OUC-961. Kuvasta poiketen:Lavalle on tehty jälkikäteen kansiAutossa on eri vanteetKaikki tapaukseen liittyvät vihjeet ja havainnot voi ilmoittaa poliisille vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 0295 415 501.
Laihialta on varastettu Ford F250 -avolavakuorma-auto 30.4. – 1.5. välisenä yönä. Kuorma-auton sijainnista ei ole tietoa ja poliisi kaipaa vihjeitä asiaan liittyen.
Kuorma-auto on vuosimallia 2012 ja se on väriltään musta. Auton rekisterinumero on OUC-961. Kuvasta poiketen:
Lavalle on tehty jälkikäteen kansi
Autossa on eri vanteet
Kaikki tapaukseen liittyvät vihjeet ja havainnot voi ilmoittaa poliisille vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 0295 415 501.
NordenBladet — Sisä-Suomen poliisilaitoksen lupahallinnon asiakaspalvelupisteet ovat auki kesällä seuraavasti.Sisä-Suomen poliisilaitoksen lupahallinnon asiakaspalvelut on avoinna normaalien aukioloaikojen mukaisesti koko kesän Ikaalisissa, Jyväskylässä, Jämsässä, Kangasalla, Saarijärvellä, Sastamalassa ja Tampereella.
Sisä-Suomen poliisilaitoksen lupahallinnon asiakaspalvelupisteet ovat auki kesällä seuraavasti.
Sisä-Suomen poliisilaitoksen lupahallinnon asiakaspalvelut on avoinna normaalien aukioloaikojen mukaisesti koko kesän Ikaalisissa, Jyväskylässä, Jämsässä, Kangasalla, Saarijärvellä, Sastamalassa ja Tampereella.
Voit laittaa useimmat poliisin hakemusasiat vireille verkossa. Aina käyntiä ei tarvita. Verkkopalvelumme kertoo, jos sinun tulee asioida paikan päällä toimipisteessä.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi selvittää autoilijan ja jalankulkijan välistä liikenneonnettomuutta, joka tapahtui tiistaina aamulla noin kello 9 aikoihin Turun keskustassa.Poliisin tietojen mukaan henkilöauton kuljettaja törmäsi suojatietä ylittäneeseen naiseen Kristiinankadun ja Eerikinkadun risteyksessä. Iäkäs nainen loukkaantui tapahtumien seurauksena. Onnettomuudessa osallisena olleen ajoneuvon kuljettaja oli pysähtynyt törmäyksen jälkeen onnettomuuspaikalle, mutta hänen henkilöllisyytensä ei ole poliisin tiedossa. Ajoneuvon kuljettajaa pyydetään ilmoittautumaan poliisille asian selvittämiseksi. Poliisi pyytää myös yleisöltä myös mahdollisia silminnäkijähavaintoja tapahtuneesta. Kaikki tiedot ja havainnot voi ilmoittaa Lounais-Suomen poliisille sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp- tai tekstiviestillä numeroon 050 411 7655.
Lounais-Suomen poliisi selvittää autoilijan ja jalankulkijan välistä liikenneonnettomuutta, joka tapahtui tiistaina aamulla noin kello 9 aikoihin Turun keskustassa.
Poliisin tietojen mukaan henkilöauton kuljettaja törmäsi suojatietä ylittäneeseen naiseen Kristiinankadun ja Eerikinkadun risteyksessä. Iäkäs nainen loukkaantui tapahtumien seurauksena.
Onnettomuudessa osallisena olleen ajoneuvon kuljettaja oli pysähtynyt törmäyksen jälkeen onnettomuuspaikalle, mutta hänen henkilöllisyytensä ei ole poliisin tiedossa.
Ajoneuvon kuljettajaa pyydetään ilmoittautumaan poliisille asian selvittämiseksi. Poliisi pyytää myös yleisöltä myös mahdollisia silminnäkijähavaintoja tapahtuneesta. Kaikki tiedot ja havainnot voi ilmoittaa Lounais-Suomen poliisille sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp- tai tekstiviestillä numeroon 050 411 7655.
NordenBladet — Viikolla 18 huijattiin itäsuomalaisilta yli 700 000 euroa ja viime viikolla erilaiset huijaukset jatkuivat, mutta onneksi osa huijauksista jäi yritykseksi.Tässä seuraavassa muutamia esimerkkejä viime viikolla poliisin tietoon tulleista erilaisista huijauksista Itä-SuomessaHei Äiti – huijauksella yritettiin saada 2 680 euron summaa asianomistajalta, asiaa tutkitaan petoksen yrityksenä.Internetin treffipalstalta alkunsa saanut romanssihuijaus, jossa huijauksen alkuvaiheessa oli pyritty saamaan 1 450 euron summaa tekaistuihin tullimaksuihin. Asia on tutkinnassa petoksen yrityksenä.Asianomistajaa oli yritetty huijata Facebookissa, jossa hänen kerrottiin voittaneen Keskon arvonnassa. Viestin mukana oli tullut linkki, joka vei huijarin sivulle ja siellä vaadittiin pankkitunnuksilla kirjautumista. Pankki oli saanut pysäytettyä 18 000 euron siirron. Juttua tutkitaan törkeänä petoksen yrityksenä.Asianomistaja oli yrittänyt useasti kirjautua Omakanta-palveluun. Tämän jälkeen asianomistajan tililtä oli siirretty 8 000 euroa ulkomaalaiselle tilille. Tapausta tutkitaan maksuvälinepetoksena.Asianomistajien tililtä oli siirretty 30 000 euroa. Asianomistaja saanut soiton Serranto -pankista, josta kerrottu, että asianomistajan tiedoilla oli tehty 13 lainahakemusta. Tämän jälkeen puhelu oli siirtynyt Osuuspankkiin, josta kerrottiin, että hakemukset voidaan perua, jos asianomistaja antaa pankkitunnuksensa. Tapaus on tutkinnassa rikosnimikkeellä törkeä petos.Pohjoiskarjalalaista firmaa yritettiin erehdyttää maksamaan 24550,50 euroa firman toimitusjohtajan nimissä tulleella sähköpostilla. Viestistä oli kuitenkin jäänyt pois tilinumero, johon maksu olisi pitänyt maksaa. Asia tutkitaan törkeän petoksen yrityksenä.Asianomistaja oli kirjautunut Omakanta-palveluun, jossa pyydettiin kahdesti Nordean pankkitunnuksia. Samaan aikaan asianomistajan tililtä siirretty ilman hänen lupaansa 4 800 euroa ulkomaalaiselle tilille. Asiasta on kirjattu rikosilmoitus maksuvälinepetoksesta.Asianomistaja kirjautunut omakantaan ja myöhemmin hänen tililtä oli siirretty ulkomaalaiselle tilille 3 000 euroa. Juttua tutkitaan maksuvälinepetoksena. Älä luovuta pankkitunnuksia- tai muitakaan pankkitietoja muille – Tärkein asia jokaisen muistettavaksi on se, ettei kenellekään luovuteta omia verkkopankkitunnuksia tai maksukorttien tietoja. Poliisi, pankit, verottaja tai mitkään muutkaan niin sanotut viralliset tahot eivät kysele asiakkaiden verkkopankkitunnuksia puhelimitse, sähköpostilla, tekstiviesteillä tai keskustelualustoilla, muistuttaa rikoskomisario Juha Leinonen Itä-Suomen poliisista.Leinonen kehottaa kaikkia juttelemaan näistä huijausten riskeistä läheisten ja eritoten iäkkäämpien ihmisten kanssa. Tärkeintä on muistuttaa, ettei pankkitunnuksia tai -tietoja pidä luovuttaa kenellekään. Lisäksi on syytä keskustella esimerkiksi operaattoreiden tarjoamista mobiilivarmenteista, joita käyttämällä voi tunnistautua monilla verkkoalustoilla pankkitunnusten sijasta.- Mobiilivarmenteen käyttö on turvallista, koska silloin eri alustoille tunnistautumiseen tai kirjautumiseen ei tarvita pankkitunnuksia eli vaara niiden joutumisesta vääriin käsiin pienenee. Mobiilivarmenteella voi kirjautua tai tunnistautua lähes kaikille muille sivuille paitsi pankkien sivuille. Toisaalta, jos jollakin muulla kuin pankin sivulla ei tarjota kirjautumiseen tai tunnistautumiseen mobiilivarmennevaihtoehtoa, niin silloin voi jo epäillä sivun aitoutta, Leinonen opastaa. Mobiilivarmenteesta voit kysyä lisätietoja omalta teleoperaattorilta. Leinosen mukaan pankkiasioiden hoitamisessa verkossa suositellaan käytettäväksi mobiiliavainta, joka on käsittääkseni useamman pankin palveluvalikoimassa. Tällöin muun muassa eri palveluihin kirjautumisesta tai tunnistautumisesta tulee puhelimeen tai muuhun telepäätelaitteeseen varmennuskoodi, jonka jälkeen asian voi viedä päätökseen omalla salassa pidettävällä tunnuksella. Mobiiliavaimen käytöstä saat lisätietoja omasta pankistasi. Jos vahinko tapahtuu ja epäilet luovuttaneesi verkkopankkitunnuksesi huijarille, niin Ole välittömästi yhteydessä omaan pankkiisi ja Tee asiasta aina rikosilmoitus – Yrityksissä kannattaa myös käydä läpi laskujen maksuprosessit siten, että pystytään mahdollisimman kattavasti varmistumaan maksujen meneminen oikeille tileille. Erityisesti uusien työntekijöiden ja vaikkapa kesätyöntekijöiden kanssa nämä prosessit on syytä käydä perusteellisesti läpi vahinkojen välttämiseksi, Leinonen muistuttaa.
Viikolla 18 huijattiin itäsuomalaisilta yli 700 000 euroa ja viime viikolla erilaiset huijaukset jatkuivat, mutta onneksi osa huijauksista jäi yritykseksi.
Tässä seuraavassa muutamia esimerkkejä viime viikolla poliisin tietoon tulleista erilaisista huijauksista Itä-Suomessa
Hei Äiti – huijauksella yritettiin saada 2 680 euron summaa asianomistajalta, asiaa tutkitaan petoksen yrityksenä.
Internetin treffipalstalta alkunsa saanut romanssihuijaus, jossa huijauksen alkuvaiheessa oli pyritty saamaan 1 450 euron summaa tekaistuihin tullimaksuihin. Asia on tutkinnassa petoksen yrityksenä.
Asianomistajaa oli yritetty huijata Facebookissa, jossa hänen kerrottiin voittaneen Keskon arvonnassa. Viestin mukana oli tullut linkki, joka vei huijarin sivulle ja siellä vaadittiin pankkitunnuksilla kirjautumista. Pankki oli saanut pysäytettyä 18 000 euron siirron. Juttua tutkitaan törkeänä petoksen yrityksenä.
Asianomistaja oli yrittänyt useasti kirjautua Omakanta-palveluun. Tämän jälkeen asianomistajan tililtä oli siirretty 8 000 euroa ulkomaalaiselle tilille. Tapausta tutkitaan maksuvälinepetoksena.
Asianomistajien tililtä oli siirretty 30 000 euroa. Asianomistaja saanut soiton Serranto -pankista, josta kerrottu, että asianomistajan tiedoilla oli tehty 13 lainahakemusta. Tämän jälkeen puhelu oli siirtynyt Osuuspankkiin, josta kerrottiin, että hakemukset voidaan perua, jos asianomistaja antaa pankkitunnuksensa. Tapaus on tutkinnassa rikosnimikkeellä törkeä petos.
Pohjoiskarjalalaista firmaa yritettiin erehdyttää maksamaan 24550,50 euroa firman toimitusjohtajan nimissä tulleella sähköpostilla. Viestistä oli kuitenkin jäänyt pois tilinumero, johon maksu olisi pitänyt maksaa. Asia tutkitaan törkeän petoksen yrityksenä.
Asianomistaja oli kirjautunut Omakanta-palveluun, jossa pyydettiin kahdesti Nordean pankkitunnuksia. Samaan aikaan asianomistajan tililtä siirretty ilman hänen lupaansa 4 800 euroa ulkomaalaiselle tilille. Asiasta on kirjattu rikosilmoitus maksuvälinepetoksesta.
Asianomistaja kirjautunut omakantaan ja myöhemmin hänen tililtä oli siirretty ulkomaalaiselle tilille 3 000 euroa. Juttua tutkitaan maksuvälinepetoksena.
Älä luovuta pankkitunnuksia- tai muitakaan pankkitietoja muille
– Tärkein asia jokaisen muistettavaksi on se, ettei kenellekään luovuteta omia verkkopankkitunnuksia tai maksukorttien tietoja. Poliisi, pankit, verottaja tai mitkään muutkaan niin sanotut viralliset tahot eivät kysele asiakkaiden verkkopankkitunnuksia puhelimitse, sähköpostilla, tekstiviesteillä tai keskustelualustoilla, muistuttaa rikoskomisario Juha Leinonen Itä-Suomen poliisista.
Leinonen kehottaa kaikkia juttelemaan näistä huijausten riskeistä läheisten ja eritoten iäkkäämpien ihmisten kanssa. Tärkeintä on muistuttaa, ettei pankkitunnuksia tai -tietoja pidä luovuttaa kenellekään. Lisäksi on syytä keskustella esimerkiksi operaattoreiden tarjoamista mobiilivarmenteista, joita käyttämällä voi tunnistautua monilla verkkoalustoilla pankkitunnusten sijasta.
– Mobiilivarmenteen käyttö on turvallista, koska silloin eri alustoille tunnistautumiseen tai kirjautumiseen ei tarvita pankkitunnuksia eli vaara niiden joutumisesta vääriin käsiin pienenee. Mobiilivarmenteella voi kirjautua tai tunnistautua lähes kaikille muille sivuille paitsi pankkien sivuille. Toisaalta, jos jollakin muulla kuin pankin sivulla ei tarjota kirjautumiseen tai tunnistautumiseen mobiilivarmennevaihtoehtoa, niin silloin voi jo epäillä sivun aitoutta, Leinonen opastaa. Mobiilivarmenteesta voit kysyä lisätietoja omalta teleoperaattorilta.
Leinosen mukaan pankkiasioiden hoitamisessa verkossa suositellaan käytettäväksi mobiiliavainta, joka on käsittääkseni useamman pankin palveluvalikoimassa. Tällöin muun muassa eri palveluihin kirjautumisesta tai tunnistautumisesta tulee puhelimeen tai muuhun telepäätelaitteeseen varmennuskoodi, jonka jälkeen asian voi viedä päätökseen omalla salassa pidettävällä tunnuksella. Mobiiliavaimen käytöstä saat lisätietoja omasta pankistasi.
Jos vahinko tapahtuu ja epäilet luovuttaneesi verkkopankkitunnuksesi huijarille, niin
Ole välittömästi yhteydessä omaan pankkiisi ja
Tee asiasta aina rikosilmoitus
– Yrityksissä kannattaa myös käydä läpi laskujen maksuprosessit siten, että pystytään mahdollisimman kattavasti varmistumaan maksujen meneminen oikeille tileille. Erityisesti uusien työntekijöiden ja vaikkapa kesätyöntekijöiden kanssa nämä prosessit on syytä käydä perusteellisesti läpi vahinkojen välttämiseksi, Leinonen muistuttaa.
NordenBladet — Tiedotimme eilen keskiviikkona 15. toukokuuta poliisitehtävästä Inkeroisten yhtenäiskoululla, jossa selvitettiin havaintoa mahdollisen ampuma-aseen kanssa koulun lähistöllä liikkuneesta henkilöstä. Jo eilen kerroimme, ettei tilanteesta aiheutunut koulun oppilaille, henkilökunnalle tai muille alueella liikkuneille vaaraa.Poliisin tutkimuksissa on vahvistunut, että kyseessä oli leikkiase, jonka henkilö oli juuri ostanut. Hänen kotimatkansa kulki koulun ohi.Poliisi muistuttaa, että leikkiaseetkin voivat näyttää aidoilta aseilta ja niiden kanssa julkisilla paikoilla liikkumisessa tulisi huomioida esineen aiheuttamat mahdolliset reaktiot muissa ihmisissä.
Tiedotimme eilen keskiviikkona 15. toukokuuta poliisitehtävästä Inkeroisten yhtenäiskoululla, jossa selvitettiin havaintoa mahdollisen ampuma-aseen kanssa koulun lähistöllä liikkuneesta henkilöstä. Jo eilen kerroimme, ettei tilanteesta aiheutunut koulun oppilaille, henkilökunnalle tai muille alueella liikkuneille vaaraa.
Poliisin tutkimuksissa on vahvistunut, että kyseessä oli leikkiase, jonka henkilö oli juuri ostanut. Hänen kotimatkansa kulki koulun ohi.
Poliisi muistuttaa, että leikkiaseetkin voivat näyttää aidoilta aseilta ja niiden kanssa julkisilla paikoilla liikkumisessa tulisi huomioida esineen aiheuttamat mahdolliset reaktiot muissa ihmisissä.
NordenBladet — Autoilija törmäsi jalankulkijaan henkilöautolla kauppakeskuksen pihalla Kemissä.Poliisi sai keskiviikkoiltana 15.5.2024 kahdeksan aikaan tehtävän, jonka mukaan henkilöauton kuljettaja on törmännyt kuljettamallaan henkilöautolla kauppakeskuksen piha-alueella jalankulkijaan.
Autoilija törmäsi jalankulkijaan henkilöautolla kauppakeskuksen pihalla Kemissä.
Poliisi sai keskiviikkoiltana 15.5.2024 kahdeksan aikaan tehtävän, jonka mukaan henkilöauton kuljettaja on törmännyt kuljettamallaan henkilöautolla kauppakeskuksen piha-alueella jalankulkijaan.
Poliisin saapuessa palkalle selvisi, että henkilöauton kuljettaja on mahdollisesti kuljettajana toimiessaan ollut humalassa. Kuljettaja otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä mm. törkeään rattijuopumukseen. Jalankulkija sai hoitoa vaativia vammoja. Poliisi jatkaa asian selvittämistä esitutkinnassa.
Poliisi ei ota esitutkinnan alkuvaiheessa kantaa mahdollisiin muihin nimikkeisiin eikä asianomistajan saamiin vammoihin. Poliisi ei tiedota asiasta enempää.
NordenBladet — Poliisi pyytää havaintoja anastetusta moottoripyörästä
Poliisi pyytää havaintoja anastetusta moottoripyörästä
Tiistai-illan 14.5 ja keskiviikon 15.5 kello 07.30 välisenä aikana varastettiin Kiuruvedeltä osoitteesta Museokatu 11 Yamaha-merkkinen moottoripyörä. Moottoripyörän rekisteritunnus on 61-IGP. Moottoripyörä oli ollut lukittuna. Poliisi pyytää havaintoja moottoripyörävarkauteen liittyen Itä-Suomen poliisin vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.
NordenBladet — Poliisi etsii Sastamalan Suodenniemen alueelta kadonnutta kuvassa esiintyvää 77-vuotiasta naista.Nainen on 177 cm pitkä ja isokokoinen. Hänellä oli kadotessa yllään mustat suorat housut, vaalea fleecetakki, jalassa tummansiniset crocksit ja mukana musta pieni käsilaukku. Nainen on lähtenyt liikkeelle kävellen. On kuitenkin mahdollista, että hän liikkuu laajemmallakin alueella.
Poliisi etsii Sastamalan Suodenniemen alueelta kadonnutta kuvassa esiintyvää 77-vuotiasta naista.
Nainen on 177 cm pitkä ja isokokoinen. Hänellä oli kadotessa yllään mustat suorat housut, vaalea fleecetakki, jalassa tummansiniset crocksit ja mukana musta pieni käsilaukku. Nainen on lähtenyt liikkeelle kävellen. On kuitenkin mahdollista, että hän liikkuu laajemmallakin alueella.
Poliisi pyytää ilmoittamaan kaikki havainnot kadonneesta hätäkeskukseen 112.
NordenBladet — Poliisin vuorokauteen mahtui mm. pahoinpitelyitä, näpistyksiä, varkauksia, ilmoituksia erilaisista petoksista sekä törkeä rattijuopumus. Yhteensä Hämeen poliisilaitoksella oli vuorokauden aikana 230 tehtävää.Poliisi selvitteli muutamia pahoinpitelyitä, joissa riitapukareina oli niin naisia keskenään, riitaisia pariskuntia, kaduilla riehaantuneita miehiä kuin kiukkuisia lapsia. Kaikissa tapauksissa vakavammilta vammoilta vältyttiin.
Poliisin vuorokauteen mahtui mm. pahoinpitelyitä, näpistyksiä, varkauksia, ilmoituksia erilaisista petoksista sekä törkeä rattijuopumus. Yhteensä Hämeen poliisilaitoksella oli vuorokauden aikana 230 tehtävää.
Poliisi selvitteli muutamia pahoinpitelyitä, joissa riitapukareina oli niin naisia keskenään, riitaisia pariskuntia, kaduilla riehaantuneita miehiä kuin kiukkuisia lapsia. Kaikissa tapauksissa vakavammilta vammoilta vältyttiin.
Näpistelijöiden haltuun päätyi elintarvikkeita, virvoitus- ja alkoholijuomia sekä polkupyöriä.
Hartolassa Koitintiellä tapahtui aamuyöllä henkilöauton ulosajo, josta kuljettaja ilmoitti itse poliisille. 80-luvulla syntynyt naiskuljettaja ei loukkaantunut ulosajossa. Hän kertoi poliisille juoneensa runsaasti alkoholia ennen ajoon lähtöä. Lisäksi hän oli ottanut auton luvattomasti käyttöönsä. Autosta puuttui rekisterikilvet ja naiselta voimassa oleva ajo-oikeus. Nainen puhalsi seulonta-alkometriin lukeman 0,60 mg/l ja hänet käytettiin verikokeissa ajon aikaisen veren alkoholipitoisuuden määrittämiseksi. Naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja luvattomasta käytöstä.