tiistai, 11 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20980 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Poliisin etsimää, Espoosta kadonnutta miestä etsittiin koirien ja dronen avulla

NordenBladet — Länsi-Uudenmaan poliisi etsii edelleen 37-vuotiasta Jani Kekkosta, joka katosi Espoossa 20.3.2024. Rikoskomisario Jyrki Kallion mukaan katoamispaikan lähellä ei ollut kyseisenä ajankohtana monia avoinna olevia paikkoja, joihin kadonnut olisi voinut mennä.Poliisi on maanantaina 20.5. etsinyt Kekkosta laajasti maastosta siltä alueelta, jossa hänet viimeksi on nähty. Etsinnässä oli poliisin lisäksi mukana Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, ja etsinnässä hyödynnettiin myös dronea ja poliisikoiria. Miestä ei kuitenkaan löytynyt.Kekkosesta on viimeinen havainto Espoon Lommilassa torstaina 21.3. hieman ennen kello kolmea aamuyöllä, jolloin hän poistui linja-auton kyydistä. Hän oli noussut linja-auton kyytiin Pihlajarinteessä ja hän poistui linja-autosta IKEA-myymälän kohdalla.– Tämän torstaiyön jälkeen hänestä ei ole tehty ainoatakaan varmistettua havaintoa. Katoamisen aikaan lähialueella ei ole moniakaan avoimena olevia paikkoja, joihin mennä tuohon aikaan, toteaa tutkintaa johtava rikoskomisario Jyrki Kallio.Kadonnut on hoikka ja pitkä, ja hänellä on ruskeat puolipitkät hiukset sekä parta. Hänellä oli katoamishetkellä päällään beiget housut ja punainen paita, jossa on keltaista kauluksessa. Lisäksi hänellä oli yllään vihreä maastonvärinen takki ja musta pipo.Kaikki havainnot kadonneen liikkeistä ja mahdollisesta olinpaikasta pyydetään ilmoittamaan sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 029 541 3031.

Länsi-Uudenmaan poliisi etsii edelleen 37-vuotiasta Jani Kekkosta, joka katosi Espoossa 20.3.2024. Rikoskomisario Jyrki Kallion mukaan katoamispaikan lähellä ei ollut kyseisenä ajankohtana monia avoinna olevia paikkoja, joihin kadonnut olisi voinut mennä.

Poliisi on maanantaina 20.5. etsinyt Kekkosta laajasti maastosta siltä alueelta, jossa hänet viimeksi on nähty. Etsinnässä oli poliisin lisäksi mukana Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, ja etsinnässä hyödynnettiin myös dronea ja poliisikoiria. Miestä ei kuitenkaan löytynyt.

Kekkosesta on viimeinen havainto Espoon Lommilassa torstaina 21.3. hieman ennen kello kolmea aamuyöllä, jolloin hän poistui linja-auton kyydistä. Hän oli noussut linja-auton kyytiin Pihlajarinteessä ja hän poistui linja-autosta IKEA-myymälän kohdalla.

– Tämän torstaiyön jälkeen hänestä ei ole tehty ainoatakaan varmistettua havaintoa. Katoamisen aikaan lähialueella ei ole moniakaan avoimena olevia paikkoja, joihin mennä tuohon aikaan, toteaa tutkintaa johtava rikoskomisario Jyrki Kallio.

Kadonnut on hoikka ja pitkä, ja hänellä on ruskeat puolipitkät hiukset sekä parta. Hänellä oli katoamishetkellä päällään beiget housut ja punainen paita, jossa on keltaista kauluksessa. Lisäksi hänellä oli yllään vihreä maastonvärinen takki ja musta pipo.

Kaikki havainnot kadonneen liikkeistä ja mahdollisesta olinpaikasta pyydetään ilmoittamaan sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 029 541 3031.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Lauantaiaamuyöstä miestä puukotettiin Polvijärven keskustassa – epäilty vangittu

NordenBladet — Poliisi sai hätäkeskukselta 18.5.2024 noin kello 02.45 aikaan tehtävän, jonka mukaan henkilöä oli puukotettu Polvijärven keskustassa useita kertoja.Tapahtumapaikalle meni ensihoidon yksiköitä ja useita poliisipartioita. Tapahtumapaikalta löydettiin puukotuksen uhri, 35-vuotias mies. Miestä oli puukotettu useita kertoja keskivartalon alueelle. Miehelle annettiin tapahtumapaikalla ensiapua ja hänet kuljetettiin tapahtumapaikalta jatkohoitoon Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Puukotuksen uhriksi joutunut mies on jo päässyt pois sairaalahoidosta.Teosta epäilty 55-vuotias mies tavoitettiin Polvijärven keskustan alueelta noin kaksi tuntia epäillyn teon jälkeen ja hänet on pidätetty. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi miehen 21.5.2024 todennäköisin syin rikoksesta epäiltynä tapon yrityksestä. Rikoksesta epäillyllä on useita aiempia tuomioita erilaisista väkivaltarikoksista.Poliisi jatkaa asian esitutkintaa. Syyte tässä asiassa on nostettava 9.8.2024 mennessä.  

Poliisi sai hätäkeskukselta 18.5.2024 noin kello 02.45 aikaan tehtävän, jonka mukaan henkilöä oli puukotettu Polvijärven keskustassa useita kertoja.

Tapahtumapaikalle meni ensihoidon yksiköitä ja useita poliisipartioita. Tapahtumapaikalta löydettiin puukotuksen uhri, 35-vuotias mies. Miestä oli puukotettu useita kertoja keskivartalon alueelle. Miehelle annettiin tapahtumapaikalla ensiapua ja hänet kuljetettiin tapahtumapaikalta jatkohoitoon Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Puukotuksen uhriksi joutunut mies on jo päässyt pois sairaalahoidosta.

Teosta epäilty 55-vuotias mies tavoitettiin Polvijärven keskustan alueelta noin kaksi tuntia epäillyn teon jälkeen ja hänet on pidätetty. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi miehen 21.5.2024 todennäköisin syin rikoksesta epäiltynä tapon yrityksestä. Rikoksesta epäillyllä on useita aiempia tuomioita erilaisista väkivaltarikoksista.

Poliisi jatkaa asian esitutkintaa. Syyte tässä asiassa on nostettava 9.8.2024 mennessä. 
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Päihtyneitä kuljettajia Oulussa ja Suomussalmella

NordenBladet — Oulun poliisilaitoksen partiot tavoittivat keskiviikkopäivän liikenteestä kuljettajia, joiden epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.Oulun poliisin partio pysäytti keskivikkona 22.5. iltapäivällä Oulun Kajaanintiellä henkilöauton, jonka kuljettajan todettiin olevan päihtyneen oloinen.Partion tapahtumapaikalla tekemien tutkimusten perusteella kuljettajan epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena.Kuljettaja oli tapahtumahetkellä myös ajokiellossa. Häntä epäillään tässä vaiheessa rattijuopumuksesta huumausaineen vaikutuksen alaisena, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.—–Keskiviikkona iltapäivällä tavoitettiin päihtynyt kuljettaja myös Suomussalmen Ämmänkadulla. Poliisipartio oli tuolloin pysäyttänyt henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkistamiseksi.Kuljettaja puhalsi alkometriin melkein kahden promillen lukeman. Hänet määrättiin väliaikaisen ajokieltoon, ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.Kuljettaja tuotiin kiinniotettuna poliisin tiloihin. Häntä epäillään tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta.

Oulun poliisilaitoksen partiot tavoittivat keskiviikkopäivän liikenteestä kuljettajia, joiden epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.

Oulun poliisin partio pysäytti keskivikkona 22.5. iltapäivällä Oulun Kajaanintiellä henkilöauton, jonka kuljettajan todettiin olevan päihtyneen oloinen.

Partion tapahtumapaikalla tekemien tutkimusten perusteella kuljettajan epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena.

Kuljettaja oli tapahtumahetkellä myös ajokiellossa. Häntä epäillään tässä vaiheessa rattijuopumuksesta huumausaineen vaikutuksen alaisena, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

—–

Keskiviikkona iltapäivällä tavoitettiin päihtynyt kuljettaja myös Suomussalmen Ämmänkadulla. Poliisipartio oli tuolloin pysäyttänyt henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkistamiseksi.

Kuljettaja puhalsi alkometriin melkein kahden promillen lukeman. Hänet määrättiin väliaikaisen ajokieltoon, ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.

Kuljettaja tuotiin kiinniotettuna poliisin tiloihin. Häntä epäillään tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Kahta henkilöä puukotettiin Haagassa Helsingissä

NordenBladet — Väkivallanteko tapahtui keskiviikkona 22.5.2024.Kahta naista puukotettiin Helsingissä keskiviikkona 22.5.2024. Väkivallanteko tapahtui yksityisasunnossa Eliel Saarisen tiellä Haagan kaupunginosassa. Poliisi sai tiedon tapahtuneesta kello 19.19.Poliisi on ottanut tapaukseen liittyen kiinni yhden henkilön.Epäilty ja uhrit tunsivat toisensa ennalta, eikä tilanteesta tiettävästi aiheutunut vaaraa sivullisille. Väkivallan kohteena olleet henkilöt on toimitettu sairaalaan saamaan jatkohoitoa.Poliisi tutkii tapausta kahtena tapon yrityksenä. Esitutkinta on alkuvaiheessa eikä asiasta ole tällä hetkellä enempää tiedotettavaa.

Väkivallanteko tapahtui keskiviikkona 22.5.2024.

Kahta naista puukotettiin Helsingissä keskiviikkona 22.5.2024. Väkivallanteko tapahtui yksityisasunnossa Eliel Saarisen tiellä Haagan kaupunginosassa. Poliisi sai tiedon tapahtuneesta kello 19.19.

Poliisi on ottanut tapaukseen liittyen kiinni yhden henkilön.

Epäilty ja uhrit tunsivat toisensa ennalta, eikä tilanteesta tiettävästi aiheutunut vaaraa sivullisille. Väkivallan kohteena olleet henkilöt on toimitettu sairaalaan saamaan jatkohoitoa.

Poliisi tutkii tapausta kahtena tapon yrityksenä. Esitutkinta on alkuvaiheessa eikä asiasta ole tällä hetkellä enempää tiedotettavaa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää havaintoja kadonneesta miehestä Helsingissä

NordenBladet — 42 vuotias mies on kadoksissa Helsingissä. Jos tapaat tuntomerkkeihin sopivan henkilön, soita hätäkeskukseen.Poliisi pyytää havaintoja 42 vuotiaasta miehestä. Henkilö on nähty viimeksi keskiviikkona 22.5.2024 illalla Pakilassa Helsingissä.Kadonnut on noin 180 senttimetriä pitkä. Hänellä on yllään keltainen paita ja vihreät shortsit. Päässään miehellä on mahdollisesti harmaa lippalakki.Ohessa kuva kadonneesta.Jos olet nähnyt tai näet kadonneen, soita hätäkeskuksen numeroon 112.

42 vuotias mies on kadoksissa Helsingissä. Jos tapaat tuntomerkkeihin sopivan henkilön, soita hätäkeskukseen.

Poliisi pyytää havaintoja 42 vuotiaasta miehestä. Henkilö on nähty viimeksi keskiviikkona 22.5.2024 illalla Pakilassa Helsingissä.

Kadonnut on noin 180 senttimetriä pitkä. Hänellä on yllään keltainen paita ja vihreät shortsit. Päässään miehellä on mahdollisesti harmaa lippalakki.

Ohessa kuva kadonneesta.

Jos olet nähnyt tai näet kadonneen, soita hätäkeskuksen numeroon 112.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Helsingin poliisilaitos tutkii Traficomin ajoneuvorekisterin törkeää tietomurtoa

NordenBladet — Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ajoneuvorekisterin Helsingissä sijaitsevan asiakasorganisaation kautta on päästy ajoneuvorekisteriin ja tehty perusteettomia kyselyitä.– Poliisi epäilee, että Traficomin ajoneuvorekisterin Helsingissä sijaitsevan asiakasorganisaation kautta on päästy ajoneuvorekisteriin ja tehty perusteettomia kyselyitä, joilla epäillään saadun noin 65 000 ajoneuvon omistajan ja haltijan tiedot Traficomin aikaisemmin tiedottamalla tavalla. Poliisi tutkii tapausta törkeänä tietomurtona, kertoo rikosylikomisario Lauri Huittinen.Tunkeutuja on saanut haltuunsa ajoneuvon sekä ensimmäisen omistajan tai haltijan, että toisen omistajan tai haltijan koko nimen, osoitetiedot sekä henkilötunnuksen. Saadut tiedot koskevat ajoneuvoja rekisteritunnusvälillä AAA-xxx – ALJ-xxx.Esitutkinta on alkuvaiheessa, ja poliisi tiedottaa asiasta lisää tarvittaessa.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ajoneuvorekisterin Helsingissä sijaitsevan asiakasorganisaation kautta on päästy ajoneuvorekisteriin ja tehty perusteettomia kyselyitä.

– Poliisi epäilee, että Traficomin ajoneuvorekisterin Helsingissä sijaitsevan asiakasorganisaation kautta on päästy ajoneuvorekisteriin ja tehty perusteettomia kyselyitä, joilla epäillään saadun noin 65 000 ajoneuvon omistajan ja haltijan tiedot Traficomin aikaisemmin tiedottamalla tavalla. Poliisi tutkii tapausta törkeänä tietomurtona, kertoo rikosylikomisario Lauri Huittinen.

Tunkeutuja on saanut haltuunsa ajoneuvon sekä ensimmäisen omistajan tai haltijan, että toisen omistajan tai haltijan koko nimen, osoitetiedot sekä henkilötunnuksen. Saadut tiedot koskevat ajoneuvoja rekisteritunnusvälillä AAA-xxx – ALJ-xxx.

Esitutkinta on alkuvaiheessa, ja poliisi tiedottaa asiasta lisää tarvittaessa.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Itä-Suomen poliisilaitoksen lupapalveluiden kesäkauden aukioloajat

NordenBladet — Lupapalveluiden asiakaspalvelua tarjotaan poliisiasemilla joko ajanvarauksella tai ilman ajanvarausta myös kesäaikaan. Lomakaudesta johtuen joidenkin poliisiasemien lupapalveluiden aukioloihin tulee muutoksia ja pienempien poliisiasemien lupapalvelut ovat kesällä jonkin aikaa suljettuna.Lupapalveluiden aukioloajat sekä kesäajan aukiolojen poliisiasemakohtaiset poikkeukset maakunnittain: Pohjois-Savon alue   Kuopion pääpoliisiaseman lupapalvelu   avoinna maanantaina ja tiistaina kello 9.00 – 16.15 sekä keskiviikkona, torstaina ja perjantaina kello 8.00 – 16.15Iisalmen poliisiaseman lupapalveluavoinna maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona sekä perjantaina kello 9.00 – 16.15Juankosken poliisiaseman lupapalvelu avoinna joka toinen keskiviikko kello 9.00 – 12.00 ja 13.00 – 15.003.6. – 30.8.2024 suljettuSuonenjoen poliisiaseman lupapalveluavoinna keskiviikkoisin kello 9.00 – 12.00 ja 13.00 – 15.003.6. – 30.8.2024 suljettu Varkauden poliisiaseman lupapalvelu avoinna maanantaina ja tiistaina sekä torstaina ja perjantaina kello 9.00 – 16.15   Pohjois-Karjalan alue  Joensuun poliisiaseman lupapalvelu avoinna maanantaina kello 8.00 – 16.15 sekä tiistaina, keskiviikkona, torstaina ja perjantaina kello 9.00 – 16.15Ilomantsin poliisiaseman lupapalveluavoinna joka toinen tiistai kello 9.00 – 12.00 ja 13.00 – 15.003.6. – 30.8.2024 suljettuKiteen poliisiaseman lupapalvelu avoinna keskiviikkoisin kello 9.00 – 12.00 ja 13.00 – 15.001.7. – 9.8.2024 suljettuLieksan poliisiaseman lupapalveluavoinna maanantaina ja tiistaina sekä torstaina ja perjantaina kello 9.00 – 12.00 ja 13.00 – 15.4510.6. – 14.6.2024 suljettu8.7. – 26.7.2024 suljettuNurmeksen poliisiaseman lupapalveluavoinna maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona sekä perjantaina kello 9.00 – 12.00 ja 13.00 – 15.453.6. – 7.6.2024 suljettu24.6. – 28.6.2024 suljettu2.8. – 19.8.2024 suljettu 2.9 – 4.9. 2024 suljettuOutokummun poliisiaseman lupapalveluavoinna joka toinen tiistai kello 9.00 – 12.00 ja 13.00 – 15.0010.6. – 23.8.2024 suljettu Etelä-Savon alue      Mikkelin poliisiaseman lupapalvelu avoinna maanantaina, keskiviikkona, torstaina ja perjantaina kello 9.00 – 16.15 sekä tiistaina kello 8.00 – 16.15Juvan poliisiasema ei lupapalveluita Pieksämäen poliisiaseman lupapalvelu avoinna maanantaina ja tiistaina kello 9.00 – 12.00 ja 13.00 – 16.15avoinna keskiviikkona kello 9.00 – 12.00 (ajanvarauksella)avoinna perjantaina kello 9.00 – 12.00 ja klo 13.00 – 15.45 (ajanvarauksella) Savonlinnan poliisiaseman lupapalvelu avoinna maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona sekä perjantaina kello 9.00 – 16.15

Lupapalveluiden asiakaspalvelua tarjotaan poliisiasemilla joko ajanvarauksella tai ilman ajanvarausta myös kesäaikaan. Lomakaudesta johtuen joidenkin poliisiasemien lupapalveluiden aukioloihin tulee muutoksia ja pienempien poliisiasemien lupapalvelut ovat kesällä jonkin aikaa suljettuna.

Lupapalveluiden aukioloajat sekä kesäajan aukiolojen poliisiasemakohtaiset poikkeukset maakunnittain: 

Pohjois-Savon alue   

Kuopion pääpoliisiaseman lupapalvelu   

  • avoinna maanantaina ja tiistaina kello 9.00 – 16.15 sekä keskiviikkona, torstaina ja perjantaina kello 8.00 – 16.15

Iisalmen poliisiaseman lupapalvelu

  • avoinna maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona sekä perjantaina kello 9.00 – 16.15

Juankosken poliisiaseman lupapalvelu 

  • avoinna joka toinen keskiviikko kello 9.00 – 12.00 ja 13.00 – 15.00
  • 3.6. – 30.8.2024 suljettu

Suonenjoen poliisiaseman lupapalvelu

  • avoinna keskiviikkoisin kello 9.00 – 12.00 ja 13.00 – 15.00
  • 3.6. – 30.8.2024 suljettu 

Varkauden poliisiaseman lupapalvelu 

  • avoinna maanantaina ja tiistaina sekä torstaina ja perjantaina kello 9.00 – 16.15   

Pohjois-Karjalan alue  

Joensuun poliisiaseman lupapalvelu 

  • avoinna maanantaina kello 8.00 – 16.15 sekä tiistaina, keskiviikkona, torstaina ja perjantaina kello 9.00 – 16.15

Ilomantsin poliisiaseman lupapalvelu

  • avoinna joka toinen tiistai kello 9.00 – 12.00 ja 13.00 – 15.00
  • 3.6. – 30.8.2024 suljettu

Kiteen poliisiaseman lupapalvelu 

  • avoinna keskiviikkoisin kello 9.00 – 12.00 ja 13.00 – 15.00
  • 1.7. – 9.8.2024 suljettu

Lieksan poliisiaseman lupapalvelu

  • avoinna maanantaina ja tiistaina sekä torstaina ja perjantaina kello 9.00 – 12.00 ja 13.00 – 15.45
  • 10.6. – 14.6.2024 suljettu
  • 8.7. – 26.7.2024 suljettu

Nurmeksen poliisiaseman lupapalvelu

  • avoinna maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona sekä perjantaina kello 9.00 – 12.00 ja 13.00 – 15.45
  • 3.6. – 7.6.2024 suljettu
  • 24.6. – 28.6.2024 suljettu
  • 2.8. – 19.8.2024 suljettu 
  • 2.9 – 4.9. 2024 suljettu

Outokummun poliisiaseman lupapalvelu

  • avoinna joka toinen tiistai kello 9.00 – 12.00 ja 13.00 – 15.00
  • 10.6. – 23.8.2024 suljettu 

Etelä-Savon alue      

Mikkelin poliisiaseman lupapalvelu 

  • avoinna maanantaina, keskiviikkona, torstaina ja perjantaina kello 9.00 – 16.15 sekä tiistaina kello 8.00 – 16.15

Juvan poliisiasema 

  • ei lupapalveluita 

Pieksämäen poliisiaseman lupapalvelu 

  • avoinna maanantaina ja tiistaina kello 9.00 – 12.00 ja 13.00 – 16.15
  • avoinna keskiviikkona kello 9.00 – 12.00 (ajanvarauksella)
  • avoinna perjantaina kello 9.00 – 12.00 ja klo 13.00 – 15.45 (ajanvarauksella) 

Savonlinnan poliisiaseman lupapalvelu 

  • avoinna maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona sekä perjantaina kello 9.00 – 16.15

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisitehtävä Turussa

NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi sai keskiviikkona aamupäivällä ensihoidon kanssa tehtävän Fatabuurinkadulle. Tehtävän yhteydessä löytyi vainaja ulkoalueelta. Tapahtumaan ei epäillä liittyvän rikosta.Lounais-Suomen poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä kuolemansyyn tutkintana, eikä sen vuoksi tiedota asiasta

Lounais-Suomen poliisi sai keskiviikkona aamupäivällä ensihoidon kanssa tehtävän Fatabuurinkadulle. Tehtävän yhteydessä löytyi vainaja ulkoalueelta. Tapahtumaan ei epäillä liittyvän rikosta.

Lounais-Suomen poliisi jatkaa tapauksen selvittämistä kuolemansyyn tutkintana, eikä sen vuoksi tiedota asiasta

enempää.

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi valvoo tehostetusti mopoliikennettä ensi viikonloppuna

NordenBladet — Poliisi valvoo tulevana viikonloppuna tehostetusti mopoilijoiden ja moottoripyöräilijöiden ajokuntoa, ajo-oikeuksia sekä ajotapoja. Erityisvalvonnan kohteena ovat myös ajoneuvojen rakenne ja kunto.Mopoilukausi on päässyt vauhtiin pitkän talven jälkeen ja poliisi valvoo mopoliikennettä tehostetusti tulevana viikonloppuna. Mopojen lisäksi tehovalvonnan kohteena ovat myös moottoripyörät ja kevyet nelipyöräiset ajoneuvot, kuten mopoautot. Poliisi tulee valvomaan kuljettajien kypärän käyttöä, ajokuntoa, liikennesääntöjen noudattamista sekä ajo-oikeuksia. -Tehovalvonnan tavoitteena on puuttua liikenneturvallisuutta vaarantaviin tekoihin ja häiritsevään ajoon, kertoo Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen komisario Henrik Westerberg.-Toinen tärkeä tavoite on kuljettajien neuvominen ja heidän kysymyksiinsä vastaaminen. Poliisi valvoo myös kulkuneuvojen kuntoa ja rakennetta. Poliisi tulee tarkastamaan esimerkiksi renkaiden kunnon. Sileiksi kuluneilla renkailla ei ole liikenteeseen asiaa lainkaan. Mopoihin tehtyihin rakennemuutoksiin, eli virityksiin poliisi tulee puuttumaan. Viritetystä moposta poliisi voi määrätä seuraamukseksi sakon ja rekisteröintikatsastuksen laajuudessa tehtävän valvontakatsastuksen. Yhtenä lisänä viritettyihin mopoihin puuttumiseen Westerberg pohtii määräaikaiskatsastuksen käyttöönottamista mopoille.Huoltaja, pidä huolta nuoresta kuljettajastaMoni nuori mopoilija on odottanut pitkän talven päästäkseen jälleen ajelemaan ja monelle heistä tämä on ensimmäinen mopoilukesä ikinä. Kun kyseessä on nuoret kuljettajat, turvallisuus on myös vanhempien ja huoltajien vastuulla.-Toivon, että jokainen huoltaja pitää huolen siitä, että nuorella kuljettajalla on allaan turvallinen kulkuneuvo ja kypärä päässä, vetoaa Westerberg. Monelle nuorelle mopo ei ole vain kulkuväline, vaan myös tärkeä harrastus. Mopojen ”laittelu”, eli pienten muokkausten tekeminen saattaa olla osa mopoharrastusta, mutta mopon virittäminen ei ole sallittua. Viritetystä moposta voi seurata sakko, mutta pahimmillaan siitä voi seurata vakava loukkaantuminen tai kuolema. Virittämällä mopo kulkee kovempaa, kuin sen kuuluisi ja kun vauhti kasvaa, kasvaa myös onnettomuuden riski.Kuljettajan pitää huomioida muut liikenteessä liikkuvat, mutta myös alueella asuvat ihmiset. Kaakkois-Suomen poliisi saa keväisin ja kesäisin paljon valvontapyyntöjä häiritsevästä mopoilusta. -Nuorten ja nuorten vanhempien on syytä varmistaa mopon turvallisuuden lisäksi myös se, että mopolla liikutaan liikennesääntöjä noudattaen, komisario lopettaa.   

Poliisi valvoo tulevana viikonloppuna tehostetusti mopoilijoiden ja moottoripyöräilijöiden ajokuntoa, ajo-oikeuksia sekä ajotapoja. Erityisvalvonnan kohteena ovat myös ajoneuvojen rakenne ja kunto.

Mopoilukausi on päässyt vauhtiin pitkän talven jälkeen ja poliisi valvoo mopoliikennettä tehostetusti tulevana viikonloppuna. 

Mopojen lisäksi tehovalvonnan kohteena ovat myös moottoripyörät ja kevyet nelipyöräiset ajoneuvot, kuten mopoautot. Poliisi tulee valvomaan kuljettajien kypärän käyttöä, ajokuntoa, liikennesääntöjen noudattamista sekä ajo-oikeuksia. 

-Tehovalvonnan tavoitteena on puuttua liikenneturvallisuutta vaarantaviin tekoihin ja häiritsevään ajoon, kertoo Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen komisario Henrik Westerberg.
-Toinen tärkeä tavoite on kuljettajien neuvominen ja heidän kysymyksiinsä vastaaminen. 

Poliisi valvoo myös kulkuneuvojen kuntoa ja rakennetta. Poliisi tulee tarkastamaan esimerkiksi renkaiden kunnon. Sileiksi kuluneilla renkailla ei ole liikenteeseen asiaa lainkaan. 
Mopoihin tehtyihin rakennemuutoksiin, eli virityksiin poliisi tulee puuttumaan. Viritetystä moposta poliisi voi määrätä seuraamukseksi sakon ja rekisteröintikatsastuksen laajuudessa tehtävän valvontakatsastuksen. Yhtenä lisänä viritettyihin mopoihin puuttumiseen Westerberg pohtii määräaikaiskatsastuksen käyttöönottamista mopoille.

Huoltaja, pidä huolta nuoresta kuljettajasta

Moni nuori mopoilija on odottanut pitkän talven päästäkseen jälleen ajelemaan ja monelle heistä tämä on ensimmäinen mopoilukesä ikinä. Kun kyseessä on nuoret kuljettajat, turvallisuus on myös vanhempien ja huoltajien vastuulla.

-Toivon, että jokainen huoltaja pitää huolen siitä, että nuorella kuljettajalla on allaan turvallinen kulkuneuvo ja kypärä päässä, vetoaa Westerberg. 

Monelle nuorelle mopo ei ole vain kulkuväline, vaan myös tärkeä harrastus. Mopojen ”laittelu”, eli pienten muokkausten tekeminen saattaa olla osa mopoharrastusta, mutta mopon virittäminen ei ole sallittua. Viritetystä moposta voi seurata sakko, mutta pahimmillaan siitä voi seurata vakava loukkaantuminen tai kuolema. Virittämällä mopo kulkee kovempaa, kuin sen kuuluisi ja kun vauhti kasvaa, kasvaa myös onnettomuuden riski.

Kuljettajan pitää huomioida muut liikenteessä liikkuvat, mutta myös alueella asuvat ihmiset. Kaakkois-Suomen poliisi saa keväisin ja kesäisin paljon valvontapyyntöjä häiritsevästä mopoilusta. 

-Nuorten ja nuorten vanhempien on syytä varmistaa mopon turvallisuuden lisäksi myös se, että mopolla liikutaan liikennesääntöjä noudattaen, komisario lopettaa. 
 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi

Mopot ja sähköiset liikkumisvälineet poliisin ja Traficomin kevätsyynissä ensi viikonloppuna

NordenBladet — Poliisi valvoo ensi viikonloppuna 24.-26.5. koko maassa kaksipyöräisten ajoneuvojen rakennetta ja kuntoa, kuljettajien ajokuntoa, suojakypärän käyttämistä sekä liikennesääntöjen noudattamista. Valvontaa kohdistetaan myös sähköisten liikkumisvälineiden kuntoon ja kulkunopeuteen.Valvonnan tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta kiinnittämällä huomiota kaksi- ja kolmipyöräisillä sekä kevyillä nelipyöräisillä ajoneuvoilla liikkuvien päihteettömyyteen ja sääntöjen noudattamiseen. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on mukana joissakin paikoissa mukana ajoneuvojen tarkistuksissa ja Liikenneturva on mukana osassa valvontatilanteista jakamassa tietoa turvallisesta liikkumisesta. Myös viikonlopulle osuvat mopojen kokoontumisajot ovat valvonnan kohteena.

Poliisi valvoo ensi viikonloppuna 24.-26.5. koko maassa kaksipyöräisten ajoneuvojen rakennetta ja kuntoa, kuljettajien ajokuntoa, suojakypärän käyttämistä sekä liikennesääntöjen noudattamista. Valvontaa kohdistetaan myös sähköisten liikkumisvälineiden kuntoon ja kulkunopeuteen.

Valvonnan tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta kiinnittämällä huomiota kaksi- ja kolmipyöräisillä sekä kevyillä nelipyöräisillä ajoneuvoilla liikkuvien päihteettömyyteen ja sääntöjen noudattamiseen. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on mukana joissakin paikoissa mukana ajoneuvojen tarkistuksissa ja Liikenneturva on mukana osassa valvontatilanteista jakamassa tietoa turvallisesta liikkumisesta. Myös viikonlopulle osuvat mopojen kokoontumisajot ovat valvonnan kohteena.

Viime vuoden vastaavassa valvonnassa tavattiin 38 rattijuoppoa ja 126 kortitonta kuljettajaa. Ajoneuvon luokka todettiin muuttuneeksi 75 tapauksessa ja muuten ajoneuvon kuntoon puututtiin 291 tapauksessa. Liikennesääntöjen noudattamatta jättämiseen puututtiin noin 200 tapauksessa.

− Viritetty mopo voi olla hengenvaarallinen ja siksi vanhempienkin kannattaa olla kiinnostuneita lastensa ajopelien kunnosta, muistuttaa poliisitarkastaja Tuomo Katajisto.

Sähköisten liikkumisvälineiden kunto huolestuttaa – myyjillä vastuu myymiensä laitteiden turvallisuudesta ja vaatimustenmukaisuudesta

Ilmiöksi muodostuneita sähköisiä liikkumisvälineitä näkyy liikenteessä yhä enemmän ja Traficomille on tullut useita ilmoituksia näissä laitteissa yllättäen ilmenneistä vaurioista. Sähköisiä liikkumisvälineitä myyvät yritykset vastaavat myymiensä laitteiden turvallisuudesta ja vaatimustenmukaisuudesta – erityistä huomiota tulee kiinnittää asiakkaiden ohjeistukseen sitä, missä ja miten laitetta voi käyttää. Valvonnan aikana halutaan jakaa tietoa sähköisten liikkumisvälineiden turvallisesta käytöstä liikenteessä. Ohjeiden vastainen käyttö voi johtaa laitteen rakenteen nopeaan vaurioitumiseen.

Liikennevakuutuslain uudistus tuo uusia liikkumisvälineitä liikennevakuutuksen piiriin

1.6.2024 voimaan tulevan liikennevakuutuslain uudistuksen myötä yli 25 kg painavat kevyet sähköajoneuvot sekä kaikki vuokrattavat sähköpotkulaudat tulee liikennevakuuttaa. Valvonnassa muistutetaan kuljettajia lakiuudistuksen tuomista velvollisuuksista.

]]>

Lähde: Poliisi.fi