NordenBladet — Kadonnut löytyi lentopelastusseuran lentäjän tekemän havainnon perusteella.
Kadonnut löytyi lentopelastusseuran lentäjän tekemän havainnon perusteella.
Poliisi pyysi aiemmin havaintoja eilen Pudasjärvellä kadonneesta iäkkäästä ihmisestä.
Kadonneen etsintään osallistuivat poliisin lisäksi Suomen lentopelastusseura ja vapaaehtoinen pelastuspalvelu. Kadonnut löytyi tänään lentopelastusseuran lentäjän tekemän havainnon perusteella.
Kadonnut oli löydettäessä hyvävoimainen.
Poliisi kiittää kansalaisia vihjeistä ja yhteistyökumppaneita avusta.
NordenBladet — Koulujen loppuminen koittaa tulevana viikonloppuna. Länsi-Uudellamaalla poliisi valvoo nuorten kokoontumisia ja puuttuu päihteiden käyttöön sekä mahdollisten toiselle vaaraa aiheuttavien esineiden hallussapitoon. Vanhemmille poliisilla on tuttu viesti.Lukuisat nuoret sopivat parhaillaan, miten alkavaa kesälomaa voisi viikonloppuna juhlistaa. Lohjan poliisiasemalla ennalta estävässä toiminnossa työskentelevä vanhempi konstaapeli Roni Lindfors toivoo, että huoltajat sopisivat pelisäännöistä jokaisen iltaa viettämään lähtevän nuoren kanssa.− Sopikaa kotiintuloaika ja se, miten nuori pääsee kotiin. Jutelkaa, missä nuori aikoo iltaa viettää, jotta tiedätte, mistä häntä voitte tavoitella. Nuori on ensisijaisesti teidän vastuullanne.Lindfors muistuttaa, että sekä nuoren että huoltajan on hyvä ladata puhelimen akku täyteen ja pitää äänet päällä. Näin perheen sisällä tavoitetaan toinen toisensa ja vakavammassa tilanteessa viranomaiset, kuten poliisi, ensihoito tai sosiaalityöntekijä, saavat yhteyden huoltajaan. − Jos et pääse käymään nuorten ajanviettopaikalla, hyvä tapa tarkastaa nuoren kunto on soittaa videopuheluita illan aikana, Lindfors vinkkaa.Poliisi on aiempina vuosina nähnyt ”päättäreissä” yhä nuorempia koululaisia. Poliisin näkemyksen mukaan alakouluikäisten paikka on kuitenkin kotona. Poliisi keskittyy suuriin kokoontumisiin Vanhempi konstaapeli Lindfors ja ylikonstaapeli Mikko Juvonen Espoon pääpoliisilaitoksen ennalta estävästä toiminnosta muistuttavat, että päihteet ja toisen vahingoittamiseen sopivat esineet eivät kuulu nuorten käyttöön arjessa eikä juhlassa. − Tulemme liikkumaan eri puolella Länsi-Uuttamaata etenkin nuorten suurimmissa kokoontumisissa. Tulemme myös osana valvontaa tekemään tarvittavia tarkastuksia. On selvää, että esimerkiksi nuoren hallussa mahdollisesti oleva alkoholi tai teräase päätyy poliisin haltuun, sillä nuorelle itselleen ne eivät kuulu, Juvonen painottaa.Poliisilla on valvonnassa käytössään erilaista kalustoa, kuten poliisiautoja ja poliisimoottoripyöriä. − Tämä mahdollistaa sen, että partiomme liikkuvat tarvittaessa hyvinkin monenlaisessa ympäristössä. Rajavartiolaitos tukee veneillään poliisia valvonnassa etenkin Espoon edustan rantojen läheisyydessä, Juvonen sanoo.Mahdollisuuksien mukaan osa poliiseista liikkuu myös polkupyörällä. Lisäksi poliisilla on käytössään drone.
Koulujen loppuminen koittaa tulevana viikonloppuna. Länsi-Uudellamaalla poliisi valvoo nuorten kokoontumisia ja puuttuu päihteiden käyttöön sekä mahdollisten toiselle vaaraa aiheuttavien esineiden hallussapitoon. Vanhemmille poliisilla on tuttu viesti.
Lukuisat nuoret sopivat parhaillaan, miten alkavaa kesälomaa voisi viikonloppuna juhlistaa. Lohjan poliisiasemalla ennalta estävässä toiminnossa työskentelevä vanhempi konstaapeli Roni Lindfors toivoo, että huoltajat sopisivat pelisäännöistä jokaisen iltaa viettämään lähtevän nuoren kanssa.
− Sopikaa kotiintuloaika ja se, miten nuori pääsee kotiin. Jutelkaa, missä nuori aikoo iltaa viettää, jotta tiedätte, mistä häntä voitte tavoitella. Nuori on ensisijaisesti teidän vastuullanne.
Lindfors muistuttaa, että sekä nuoren että huoltajan on hyvä ladata puhelimen akku täyteen ja pitää äänet päällä. Näin perheen sisällä tavoitetaan toinen toisensa ja vakavammassa tilanteessa viranomaiset, kuten poliisi, ensihoito tai sosiaalityöntekijä, saavat yhteyden huoltajaan.
− Jos et pääse käymään nuorten ajanviettopaikalla, hyvä tapa tarkastaa nuoren kunto on soittaa videopuheluita illan aikana, Lindfors vinkkaa.
Poliisi on aiempina vuosina nähnyt ”päättäreissä” yhä nuorempia koululaisia. Poliisin näkemyksen mukaan alakouluikäisten paikka on kuitenkin kotona.
Poliisi keskittyy suuriin kokoontumisiin
Vanhempi konstaapeli Lindfors ja ylikonstaapeli Mikko Juvonen Espoon pääpoliisilaitoksen ennalta estävästä toiminnosta muistuttavat, että päihteet ja toisen vahingoittamiseen sopivat esineet eivät kuulu nuorten käyttöön arjessa eikä juhlassa.
− Tulemme liikkumaan eri puolella Länsi-Uuttamaata etenkin nuorten suurimmissa kokoontumisissa. Tulemme myös osana valvontaa tekemään tarvittavia tarkastuksia. On selvää, että esimerkiksi nuoren hallussa mahdollisesti oleva alkoholi tai teräase päätyy poliisin haltuun, sillä nuorelle itselleen ne eivät kuulu, Juvonen painottaa.
Poliisilla on valvonnassa käytössään erilaista kalustoa, kuten poliisiautoja ja poliisimoottoripyöriä.
− Tämä mahdollistaa sen, että partiomme liikkuvat tarvittaessa hyvinkin monenlaisessa ympäristössä. Rajavartiolaitos tukee veneillään poliisia valvonnassa etenkin Espoon edustan rantojen läheisyydessä, Juvonen sanoo.
Mahdollisuuksien mukaan osa poliiseista liikkuu myös polkupyörällä. Lisäksi poliisilla on käytössään drone.
NordenBladet — Maaliskuussa poliisi pyysi saamelaiskäräjävaalien vaaliluettelosta pois jätettyjä henkilöitä tekemään rikosilmoituksen. Poliisille on nyt tehty asiaan liittyen yhteensä 73 rikosilmoitusta.Maaliskuussa poliisi ilmoitti epäilevänsä saamelaiskäräjien vaalilautakunnan jäseniä rikoksesta. Vaalilautakunnan jäsenten epäillään jättäneen henkilöitä pois saamelaiskäräjävaalien vaaliluettelosta vastoin Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiä.Vaalilautakunnan jäsenten lisäksi myös saamelaiskäräjien hallituksen jäsenet ovat rikoksesta epäiltyjä. Vaalilautakunnan päätöksiin on haettu oikaisua saamelaiskäräjien hallituksesta. On syytä epäillä hallituksen jäsenten syyllistyneen rikokseen vaalilautakunnan jäsenten tavoin, kun he ovat hylänneet oikaisuvaatimukset.Uutinen on täydennys 13.3.2024 julkaistuun uutiseen (https://poliisi.fi/-/poliisi-epailee-rikosta-vuoden-2023-saamelaiskarajavaaleihin-liittyen).
Maaliskuussa poliisi pyysi saamelaiskäräjävaalien vaaliluettelosta pois jätettyjä henkilöitä tekemään rikosilmoituksen. Poliisille on nyt tehty asiaan liittyen yhteensä 73 rikosilmoitusta.
Maaliskuussa poliisi ilmoitti epäilevänsä saamelaiskäräjien vaalilautakunnan jäseniä rikoksesta. Vaalilautakunnan jäsenten epäillään jättäneen henkilöitä pois saamelaiskäräjävaalien vaaliluettelosta vastoin Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiä.
Vaalilautakunnan jäsenten lisäksi myös saamelaiskäräjien hallituksen jäsenet ovat rikoksesta epäiltyjä. Vaalilautakunnan päätöksiin on haettu oikaisua saamelaiskäräjien hallituksesta. On syytä epäillä hallituksen jäsenten syyllistyneen rikokseen vaalilautakunnan jäsenten tavoin, kun he ovat hylänneet oikaisuvaatimukset.
Uutinen on täydennys 13.3.2024 julkaistuun uutiseen (https://poliisi.fi/-/poliisi-epailee-rikosta-vuoden-2023-saamelaiskarajavaaleihin-liittyen).
NordenBladet — Ympäristöministeriö myöntää tänä vuonna yhteensä 2,58 miljoonaa euroa harkinnanvaraisia valtionavustuksia ympäristö-, asunto- ja rakennusalan järjestöjen työhön ja ympäristönhoidon hankkeisiin.Avustusta saa 46 yhteisöä. Suurimmat avustukset saavat Pidä Saaristo Siistinä ry, Suomen luonnonsuojeluliitto ry, Natur och Miljö rf, Suomen Metsästäjäliitto ry ja Vuokralaiset VKL ry.Vuonna 2024 järjestöjen ja ympäristönhoidon avustuksiin valtion talousarviossa varattu summa laskee edellisen vuoden tasosta, joka oli 3,32 miljoonaa euroa. Muutos johtuu eduskunnan vuonna 2023 momentille lisäämistä määrärahoista, jotka kohdennettiin nimetyille järjestöille ja käyttökohteisiin. Yhteensä avustuksiin on varattu määrärahaa 2 575 000 euroa, johon sisältyy eduskunnan valiokuntakäsittelyssä lisäämä 385 000 euroa. Eduskunnan lisäämästä summasta valtiovarainvaliokunta on osoittanut 235 000 euroa Pidä Saaristo Siistinä ry:lle ja 150 000 euroa Suomen Metsästäjäliitto ry:lle ympäristötöihin.Kuluvalle vuodelle varatun määrärahan lisäksi avustusten jaon yhteydessä jaetaan uudelleen myös vuosina 2022-2023 käyttämättä jääneet ja ympäristöministeriölle palautuneet avustukset. Ne kohdennetaan uudelleen vuosina 2022 ja 2023 avustusta saaneille järjestöille. Yhteensä vuonna 2024 määrärahaa on siten käytettävissä 2,68 miljoonaa euroa.Ympäristöministeriön hallinnonalan Avustukset järjestöille ja ympäristönhoitoon -momentin määrärahalla tuetaan valtakunnallisia luonnonsuojelu- ja ympäristöjärjestöjä, asunto- ja rakennusalan järjestöjä, ympäristökasvatus- ja -valistushankkeita, ympäristövahinkojen torjuntaa sekä saariston ympäristönhoitoa ja saaristo- ja tunturialueiden jätehuoltoa edistävää toimintaa.LisätietojaTiina Kotonen-Pekkanen Kehittämispäällikkö p. 0295 250 087 [email protected]
Ympäristöministeriö myöntää tänä vuonna yhteensä 2,58 miljoonaa euroa harkinnanvaraisia valtionavustuksia ympäristö-, asunto- ja rakennusalan järjestöjen työhön ja ympäristönhoidon hankkeisiin.
NordenBladet — Poliisi tiedotti eilen Pudasjärvellä kadonneesta iäkkäästä ihmisestä. Kadonnut ajaa mahdollisesti valkoista Hyundai-merkkistä henkilöautoa, josta poliisi pyytää edelleen havaintoja.Poliisin aiempi tiedote: Poliisi etsii kadonnutta Pudasjärvellä – Poliisi.Kuva autosta, jollaista kadonnut mahdollisesti ajaa. Etsittävä auto on muuten samanlainen kuin kuvassa oleva auto, mutta väriltään valkoinen. Etsittävän auton rekisteritunnus on YIU-610.Kaikki havainnot kadonneesta ja valkoisesta Hyundaista pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen numeroon 112.
Poliisi tiedotti eilen Pudasjärvellä kadonneesta iäkkäästä ihmisestä. Kadonnut ajaa mahdollisesti valkoista Hyundai-merkkistä henkilöautoa, josta poliisi pyytää edelleen havaintoja.
NordenBladet — Lounais-Suomen poliisi tavoitti törkeitä ylinopeuksia ajaneita kuljettajia viikonloppuna Porissa ja EurajoellaLounais-Suomen poliisipartio suoritti liikenteenvalvontaa lauantaina puoli kuuden aikaan illalla Porissa Valtatie 2:lla Honkaluodossa ja mittasi vastaantulevan henkilöauton nopeudeksi 157 kilometriä tunnissa. Alueella on nopeusrajoituksena 100 kilometriä tunnissa. Partio sai pysäytettyä auton, jonka kuljettajana ollut mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Lounais-Suomen poliisi tavoitti törkeitä ylinopeuksia ajaneita kuljettajia viikonloppuna Porissa ja Eurajoella
Lounais-Suomen poliisipartio suoritti liikenteenvalvontaa lauantaina puoli kuuden aikaan illalla Porissa Valtatie 2:lla Honkaluodossa ja mittasi vastaantulevan henkilöauton nopeudeksi 157 kilometriä tunnissa. Alueella on nopeusrajoituksena 100 kilometriä tunnissa. Partio sai pysäytettyä auton, jonka kuljettajana ollut mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Lauantaina kuuden aikaan illalla partio mittasi Eurajoella Valtatie 8:lla Hangassuon ohituskaistoilla henkilöauton nopeudeksi ohitustilanteessa 160 kilometriä tunnissa, nopeusrajoituksen ollessa 100 kilometriä tunnissa. Partio pysäytti auton ja määräsi sen kuljettajana olleen miehen väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Auton kyydissä oli kaksi matkustajaa.
Sunnuntaina puoli yhdentoista aikaan illalla partio mittasi liikenteenvalvonnan yhteydessä Porin Hyvelässä Yhdystiellä 2660 henkilöauton nopeudeksi 150 kilometriä tunnissa alueella, jossa nopeusrajoituksena on 60 kilometriä tunnissa. Partio sai pysäytettyä auton. Kuljettajana ollut mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
NordenBladet — Lapin poliisi valvoo tehostetusti koulujen päättäjäisviikonloppuna. Valvonta painottuu erityisesti nuorten päihteiden käyttöön ja järjestyshäiriöihin.Poliisi on näkyvästi läsnäNuorten suosimia kokoontumispaikkoja ovat viime vuosina olleet rannat ja puistot. Poliisin tavoite on olla siellä missä nuoret kokoontuvat ja huolehtia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, että juhlinta olisi kaikille turvallista. Poliisin tavoite on ennalta estää järjestyshäiriöt sekä se, että kukaan ei joutuisi rikoksen uhriksi.Päihdyttävät aineet ja tupakkatuotteet ovat kiellettyjä alle 18-vuotiailtaPoliisi puuttuu alaikäisten päihteiden hallussa pitämiseen, kokeiluun ja käyttöön. Hallussapidosta voi seurata sakkorangaistus ja asiasta ilmoitetaan aina huoltajalle sekä lastensuojeluviranomaiselle. Muistutamme myös, että alkoholin välittäminen alaikäiselle on rangaistava teko.Huoltaja, keskustele nuoren kanssa kotonaPidäthän vanhempana ja huoltajana huolen siitä, että tiedät missä ja keiden kanssa nuori päättäjäisiltaa viettää. Illan mittaan on myös hyvä olla yhteydessä lapseen, tämä korostuu mitä nuoremmasta lapsesta on kyse. — Kotiintuloajat on myös hyvä sopia ennakkoon ja niiden noudattamista tulee vanhempana valvoa, muistuttaa rikosylikonstaapeli Varpu Saapunki Lapin poliisilaitoksesta.
Lapin poliisi valvoo tehostetusti koulujen päättäjäisviikonloppuna. Valvonta painottuu erityisesti nuorten päihteiden käyttöön ja järjestyshäiriöihin.
Poliisi on näkyvästi läsnä
Nuorten suosimia kokoontumispaikkoja ovat viime vuosina olleet rannat ja puistot. Poliisin tavoite on olla siellä missä nuoret kokoontuvat ja huolehtia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, että juhlinta olisi kaikille turvallista. Poliisin tavoite on ennalta estää järjestyshäiriöt sekä se, että kukaan ei joutuisi rikoksen uhriksi.
Päihdyttävät aineet ja tupakkatuotteet ovat kiellettyjä alle 18-vuotiailta
Poliisi puuttuu alaikäisten päihteiden hallussa pitämiseen, kokeiluun ja käyttöön. Hallussapidosta voi seurata sakkorangaistus ja asiasta ilmoitetaan aina huoltajalle sekä lastensuojeluviranomaiselle. Muistutamme myös, että alkoholin välittäminen alaikäiselle on rangaistava teko.
Huoltaja, keskustele nuoren kanssa kotona
Pidäthän vanhempana ja huoltajana huolen siitä, että tiedät missä ja keiden kanssa nuori päättäjäisiltaa viettää. Illan mittaan on myös hyvä olla yhteydessä lapseen, tämä korostuu mitä nuoremmasta lapsesta on kyse.
— Kotiintuloajat on myös hyvä sopia ennakkoon ja niiden noudattamista tulee vanhempana valvoa, muistuttaa rikosylikonstaapeli Varpu Saapunki Lapin poliisilaitoksesta.
Nuori, pidä kaverista huolta
Huolehdithan, että et jätä kaveria yksin ja että haet apua, jos jotain ikävää tapahtuu. Turvallinen aikuinen tulee pyytää hätiin matalalla kynnyksellä. Hätänumero 112 auttaa tietysti myös tarvittaessa.
Jos poliisi joutuu puuttumaan nuoren illanviettoon, soitamme kotiin usein niin, että soittajan numeroa ei näy. Vastaathan huoltajana siis puhelimeesi myös tällöin, koska ensisijaisesti vanhemmat ovat ne, jotka hakevat nuoren kotiin.
— Suurin osa lapsista ja nuorista juhlii koulujen päättymistä fiksusti ja ongelmitta, mutta nämä ohjeet kannattaa pitää mielessä, toteaa Saapunki.
Hyvää ja turvallista päättäjäisviikonloppua
Lapin poliisilaitos onnittelee kaikkia valmistuvia ja koulunsa päättäviä sekä toivottaa oikein mukavaa ja rentouttavaa kesälomaa kaikille lomansa aloittaville!
NordenBladet — Sunnuntai-iltana poliisin suorittaman liikennevalvonnan yhteydessä jäi kiinni liikennejuopumukseen epäilty henkilö Säkylän Rantatiellä. Lounais-Suomen poliisilaitos tutkii tapausta törkeänä rattijuopumuksena.Sunnuntaina Lounais-Suomen poliisin partio suoritti Säkylän alueella liikennevalvontaa ja Rantatiellä pysäytetyn ajoneuvon noin viisikymppiselle kuljettajalle tehty puhalluskoe antoi tuloksen 1,7 promillea. Kuljettaja toimitettiin tarkkuusalkometrikokeeseen Kokemäen poliisiasemalle, joka antoi 1,6 promillen tuloksen.Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Sunnuntai-iltana poliisin suorittaman liikennevalvonnan yhteydessä jäi kiinni liikennejuopumukseen epäilty henkilö Säkylän Rantatiellä. Lounais-Suomen poliisilaitos tutkii tapausta törkeänä rattijuopumuksena.
Sunnuntaina Lounais-Suomen poliisin partio suoritti Säkylän alueella liikennevalvontaa ja Rantatiellä pysäytetyn ajoneuvon noin viisikymppiselle kuljettajalle tehty puhalluskoe antoi tuloksen 1,7 promillea. Kuljettaja toimitettiin tarkkuusalkometrikokeeseen Kokemäen poliisiasemalle, joka antoi 1,6 promillen tuloksen.
Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
NordenBladet — Poliisilla oli suhteellisen rauhallinen vuorokausi Kanta- ja Päijät-Hämeessä.Hämeen poliisilla oli 189 tehtävää maakuntiensa alueella viimeisen vuorokauden aikana.Mies kuljetti henkilöautoaan päihtyneenä valtatie 10:llä Hämeenlinnan Hattelmalassa. Kuljettaja ajoi 114km/h:ssa 80km/h:ssa rajoitusalueella. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,54 mg/l (noin 1,1 promillea). Mieheltä otettiin verikoe ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Mies ajoi kulkusuunnassaan vasemmalle ojaan mopollaan Hämeenlinnassa Lammilla. Mopokuski puhalsi seulonta-alkometriin 2,3 promillea.
Poliisilla oli suhteellisen rauhallinen vuorokausi Kanta- ja Päijät-Hämeessä.
Hämeen poliisilla oli 189 tehtävää maakuntiensa alueella viimeisen vuorokauden aikana.
Mies kuljetti henkilöautoaan päihtyneenä valtatie 10:llä Hämeenlinnan Hattelmalassa. Kuljettaja ajoi 114km/h:ssa 80km/h:ssa rajoitusalueella. Mies puhalsi seulonta-alkometriin 0,54 mg/l (noin 1,1 promillea). Mieheltä otettiin verikoe ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Mies ajoi kulkusuunnassaan vasemmalle ojaan mopollaan Hämeenlinnassa Lammilla. Mopokuski puhalsi seulonta-alkometriin 2,3 promillea.
NordenBladet — Pudasjärvellä on kadoksissa vanhempi ihminen. Hän on ilmeisesti liikkeellä autolla.Poliisi pyytää havaintoja valkoisesta Hyundai-merkkisestä henkilöautosta YIU-610. Autolla on ollut yksi henkilö liikkeellä. Hän oli lähtenyt iltapäivällä Pudasjärven Sarakylästä tarkoituksena mennä Ranualle.Auton liikkeistä ei ole varmuutta, joten se voi liikkua missä suunnassa tahansa.Poliisi pyytää ilmoittamaan autoon liittyvistä havainnoista yleiseen hätänumeroon 112.
Pudasjärvellä on kadoksissa vanhempi ihminen. Hän on ilmeisesti liikkeellä autolla.
Poliisi pyytää havaintoja valkoisesta Hyundai-merkkisestä henkilöautosta YIU-610. Autolla on ollut yksi henkilö liikkeellä. Hän oli lähtenyt iltapäivällä Pudasjärven Sarakylästä tarkoituksena mennä Ranualle.
Auton liikkeistä ei ole varmuutta, joten se voi liikkua missä suunnassa tahansa.
Poliisi pyytää ilmoittamaan autoon liittyvistä havainnoista yleiseen hätänumeroon 112.