torstai, 13 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20982 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Kuolemantapaus tamperelaisravintolassa

NordenBladet — Tampereella Hämeenkatu 23:ssa sijaitsevan yökerhon käymälätiloista löydettiin kuollut henkilö tänään aamuyöllä noin kello 03. Paikalle kutsuttiin hälytyspartioiden lisäksi rikospaikkatutkinnan asiantuntijoita ja rikostutkijoita.
Tähän mennessä suoritettujen tutkimusten perusteella kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta. Paikkatutkinnassa poliisin tietoon tuli oheisrikos ja tämän epäilyn vuoksi kaksi yökerhon asiakasta otettiin kiinni.
Kuolemantapaus tai paljastunut rikosepäily eivät liity millään tavalla yökerhon tai sen henkilökunnan toimintaan. Poliisi sai henkilökunnalta kaiken tarvittavan avun ja tiedot tapahtumapaikalla.
Poliisi ei voi tiedottaa kuolemansyystä tarkemmin, koska kuolemansyyntutkinta on lain mukaan yleisöltä salassa pidettävää. Myöskään oheisrikoksesta ei voida tiedottaa samasta syystä. Oheisrikoksesta tiedottaminen saattaisi paljastaa kuolemansyyntutkintaan liittyviä salassa pidettäviä tietoja.
Tieto kuolemasta on toimitettu vainajan omaisille aamupäivällä. Poliisi ei paljasta vainajan henkilöön liittyviä tietoja, koska kunnioittaa vainajan yksityisyyttä ja omaisten surutyötä.
Yökerhossa oli tapahtuma-aikaan runsaasti asiakkaita, jotka ovat saattaneet järkyttyä tilanteesta. Kriisiavun tarpeessa olevia ihmisiä pyydetään ottamaan yhteyttä Tampereen sosiaalipäivystykseen, numeroon 0500 625990.

Lähde: Poliisi.fi

Kolme miestä tunkeutui Kuntolaakson tiloihin Kuopiossa

NordenBladet —

04.01.2020 klo 13.15Itä-Suomi
Poliisille tuli perjantaina 3.1.2020 klo 23:57 Hätäkeskuksen kautta ilmoitus, että Kuopion Kuntolaakson kiinteistöstä oli tullut hälytys ja vartija oli ottanut rakenteilla olevasta uimahallista karkuun juosseen 19- vuotiaan varkautelaismiehen kiinni. Poliisipartio tarkasti rakennustyömaan tilat ja löysi 18- vuotiaan kuopiolaismiehen piilosta uimahallin sisätiloista Suokadun puolelta. Poliisi tavoitti myöhemmin myös toisen 18- vuotiaan kuopiolaismiehen, joka oli päässyt pakenemaan paikalta. Kaikki kolme nuorta miestä otettiin kiinni varkauden yrityksestä ja julkisrauhan rikkomisesta epäiltyinä. Miesten hallusta ei löydetty anastettua omaisuutta.
Lauantaina suoritetuissa kuulusteluissa ilmeni, että miehet olivat menneet hakemaan jännitystä tunkeutumalla kielletylle alueelle katselemaan paikkoja. He kaikki kiistivät olleensa alueella anastustarkoituksessa. Yksi kiinniotetuista kertoi, että he saivat idean ulkomaalaisten tubettajien videoista, joissa kuvataan tunkeutumisia kielletyille alueille. He eivät olleet itse kuvanneet tunkeutumistaan ja seikkailuaan kielletyillä alueilla, mutta saaneet siitä muuten hakemaansa jännitystä. Kiinnijäämistä ja sen aiheuttamia seurauksia miehet eivät olleet kuitenkaan huomioineet. Miehet viettivät yön kiinniotettuina poliisivankilassa, heidät rekisteröitiin ja kuultiin esitutkinnassa rikoksesta epäillyn asemassa. Esitutkinta on toistaiseksi kesken, mutta kyseisistä epäillyistä rikoksista voi seurata sakko tai vankeusrangaistus. Asianomistajalla voi olla myös vahingonkorvausvaatimuksia.

Lähde: Poliisi.fi

Liikenteeseen liittyviä rikoksia Varkaudessa ja Joroisissa perjantaina

NordenBladet —

04.01.2020 klo 12.17Itä-Suomi
Alaikäinen moottoripyöräilijä pakeni poliisia Varkaudessa
Poliisi yritti pysäyttää liikennevalvonnan yhteydessä moottoripyöräilijää perjantaina klo 22 jälkeen Varkaudessa. Moottoripyöräilijä ei kuitenkaan noudattanut poliisin näyttämää pysäytysmerkkiä vaan kiihdytti karkuun aiheuttaen Varkauden kaupungin alueella useita vaaratilanteita paetessaan poliisia ylinopeutta ajaen. Lopulta n. 8,5 minuuttia kestäneen pakenemisen jälkeen moottoripyöräilijä kaatui pyörän lähdettyä sivuluisuun hiljaisella nopeudella ja poliisi sai hänet kiinni. Moottoripyörää kuljetti alle 18-vuotias mies ja sen kyydissä oli pyörän omistava täysi-ikäinen mies. Moottoripyörän kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja muista mm. pyörän kuntoon liittyvistä lievemmistä rikoksista.
Törkeä ylinopeus ja rattijuopumusepäily Joroisissa
Poliisipartio mittasi myöhään perjantai-iltana VT 5:llä Joroisissa vastaan ajaneen henkilöauton nopeudeksi 187 km/h alueella, missä nopeusrajoitus on 80 km/h. Henkilöauton kuljettajana toiminut 2000-luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin 1,03 promillea ja hänet käytettiin verikokeessa tarkemman veren alkoholipitoisuuden selvittämiseksi. Miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä rattijuopumukseen ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lähde: Poliisi.fi

Porin seudulla valepoliiseja

NordenBladet — Vuoden vaihteen aikana valepoliisit ovat taas olleet yhteydessä ihmisiin puhelimitse, ja yrittäneet kalastella henkilökohtaisia tietoja. Poliisi muistuttaa, että valepoliisit yrittävät usein tiedustella pankkitilitietoja ja saattavat vaikuttaa hyvin uskottavilta. Heillä saattaa olla kerrottavanaan jokin peitetarina tai he saattavat kertoa joitakin henkilökohtaisia tietoja uhristaan, ja sen avulla yrittävät uskotella ihmisille, että heidän etunsa mukaista olisi nopeasti antaa salaisia tietoja puhelimitse. Valepoliisin yhteydenotosta täytyy aina tehdä rikosilmoitus. Sen voi tehdä sähköisesti www.poliisi.fi, puhelimitse poliisin päivystysnumeroon tai henkilökohtaisesti rikospoliisin päivystyksessä.

Lähde: Poliisi.fi

Kadonneen henkilön etsintä Siikaisissa

NordenBladet — Satakunnan Siikaisissa käynnissä kadonneen henkilön etsintä.
95- vuotias Juhani Korpunen kadonnut yön aikana, mahdollisesti maastoon.
Etsintöihin hälyetty poliisin lisäksi VAPEPA, virka-apua pyydetty myös Puolustusvoimilta Porin Prikaatista.
Tuntomerkit: 170cm, harmaat hiukset, mustat housut.
Havainnot pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon 112 tai lähimmälle poliisiviranomaiselle.
Etsinnöistä tiedotetaan lisää Lounais-Suomen poliisin Twitter- kanavalla.

Lähde: Poliisi.fi

Henkilöautoilija pakeni poliisia Kyyjärvellä

NordenBladet — Ikaalinen tie 2595 3.1.2020 klo 15.55
Poliisipartio pysäytti Ikaalisissa henkilöauton tarkastusta varten. Ajoneuvoa kuljetti 1980-luvulla syntynyt ulkopaikkauntalainen mies. Miehellä ei ole lainkaan ajo-oikeutta. Hän on jäänyt kiinni kortitta-ajosta vuoden sisään jo 20 kertaa. Miestä epäillään tälläkin kertaa kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Tampere Hakkarinkaari 3.1.2020 18.50
Poliisipartio havaitsi Hakkarinkaaressa henkilön, jolla partio tiesi olevan perässä etsintäkuulutuksen. Turvallisuustarkastuksen yhteydessä miehen hallusta löytyi sähkölamautin ja huumaavia tabletteja, joihin miehellä ei ollut reseptiä. Kolmekymppistä miestä epäillään huumausainerikoksesta ja vaarallisen esineen hallussapidosta.
Tampere Pirttisuonraitti 3.1.2020 klo 20.08
Poliisipartio pysäytti Tampereen Vuoreksessa pakettiauton. Pakettiauton kuljettaja oli silminnähden päihtynyt. Turvallisuustarkastuksen yhteydessä ajoneuvoa kuljettanut mies riuhtaisi itsensä irti partion käsistä ja lähti jousten pakoon. Juostessaan poliisia karkuun mies yritti hävittää hallustaan pienen nyssäkän heittämällä sen maahan. Poliisipartio tavoitti miehen pienen juoksukilpailun jälkeen. Miehen maahan heittämässä nyssäkässä epäillään olevan huumausainetta. Miehen kuljettama pakettiauto oli ilmoitettu aiemmin anastetuksi. Mies kertoi myös partiolle käyttäneensä aiemmin samana päivänä huumausaineita. Noin kolmekymppistä ulkopaikkakuntalaista miestä epäillään huumausainerikoksesta, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja haitanteosta virkamiehelle. Hänet otettiin kiinni edellä luetuista rikoksista epäiltynä.
Kyyjärvi Tuliharjuntie 4.1.2020 klo 00.09
Poliisipartio havaitsi Kyyjärven keskustassa henkilöauton, joka päätettiin pysäyttää liikennetarkastusta varten. Henkilöauton kuljettaja ajoi kauppakeskuksen taakse poliisipartion havaittuaan ja lähti kiihdyttämään. Ajo jatkui poliisin näyttämästä pysäytysmerkistä välittämättä Vaasantielle Kyyjärven keskustan suuntaan ja Vaasantie-Jyväskyläntie-kiertoliittymästä edelleen Honkalehdontietä pitkin kohti Jyväskyläntietä. Henkilöautoilija ajoi useista kaarteista vastaantulevien kaistaa käyttäen ja ajoneuvon perä heittelehti erityisesti mutkissa. Ylinopeus oli ajoittain huomattava. Vaasantie-Jyväskyläntie-kiertoliittymästä pakenija kääntyi vasemmalle Honkalehdontielle ja siitä jälleen vasemmalle Tuliharjuntielle jatkaen vielä jonkin aikaan pakenemistaan. Auto kuitenkin pysähtyi lopulta Tuliharjuntielle. Kuljettajaksi osoittautui ajo-oikeudeton nuori aikuinen mies. Hän oli autossa yksin. Kuljettaja puhalsi alkometriin nollatuloksen ja myös huumepikatestin tulos oli negatiivinen. Auto oli katsastamaton. Kuljettajaa epäillään mm. törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, liikennerikkomuksesta ja ajoneuvorikkomuksesta. Hänet toimitettiin poliisiasemalle kiinniotettuna.
Jyväskylä Kuokkalantie 4.1.2020 klo 00.33
Poliisipartio havaitsi Vaajakosken moottoriteillä entuudestaan tuntemansa kortittoman miehen kuljettavan henkilöautoa. Partio pysäytti ajoneuvon. Huumepikatesti antoi kuljettajalle positiivisen tuloksen. 1980-luvulla syntynyttä jyväskyläläismiestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pysäytti henkilöauton takaa-ajon jälkeen Oulussa

NordenBladet —

03.01.2020 klo 23.20Oulu
Oulun poliisin partio havaitsi Toppilan kaupunginosassa noin klo 22 henkilöauton, josta oli aikaisemmin samana iltana tullut ilmoitus hätäkeskukseen. Ilmoitus autosta oli tehty, koska se oli ajanut muun liikenteen mukana seilaten kaistalta toiselle.
Poliisin ryhtyessä pysäyttämään henkilöautoa, se lähti pakenemaan Toppilasta pohjoisen suuntaan Haukiputaantielle. Pakeneva auto käytti ajoittain reilua 100 km/h nopeutta tieosuudella, jossa on 60 km/h rajoitus. Takaa-ajo jatkui Raitotien kautta moottoritielle ja siitä etelän suuntaan, jota kautta takaisin Haukiputaantielle ja jälleen pohjoista kohti. Auto saatiin pysäytettyä Kellossa. Tässä yhteydessä pakeneva ajoneuvo aiheutti lieviä peltivaurioita toiseen, Haukiputaan suunnasta tulleeseen poliisiautoon.
Pakenevasta autosta otettiin kiinni kolme miestä. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Autossa oli viitteitä huumausaineen käytöstä.

Lähde: Poliisi.fi

Varkauden yritys Liperissä

NordenBladet — Liperin Ylämyllyn Välikankaalla oli yritetty murtautua teollisuushalliin torstain kello 16 ja perjantain kello 7.30 välisenä aikana.
Mahdollisia havaintoja edellä mainittuun liittyen pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi, vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08-16.15.
Outokumpulaisen 62-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen henkilöautolla, Outokummun keskustassa, perjantaina noin kello 14. Miehelle tehty puhalluskoe oli antanut tuloksen 2,70 promillea. Hätäkeskukseen oli ilmoitettu epäily miehen ajokunnosta.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi edennyt Sastamalan pahoinpitelyn tutkinnassa

NordenBladet —

03.01.2020 klo 15.48Sisä-Suomi
Poliisi on jatkanut Sastamalassa Uudenvuodenpäivänä tapahtuneen törkeän pahoinpitelyn tutkintaa. Asiassa on kuultu siihen liittyviä henkilöitä ja tutkinnassa on selvinnyt, että Sastamalan Pehulassa sijaitsevassa yksityisasunnossa nuorehko mies ampui pienikaliberisella käsiaseella toista miestä jalkaan. Miehet tunsivat toisensa entuudestaan. Vamma ei ollut hengenvaarallinen eikä ole vaatinut ainakaan toistaiseksi suurempia hoitotoimenpiteitä. Tekijä on kuulustelussaan myöntänyt teon eikä hän ole enää kiinniotettuna. Tapahtuma on johtunut todennäköisesti väärinkäsityksestä.
Poliisilla ei ole asiasta enempää tiedotettavaa.

Lähde: Poliisi.fi

Iisalmen kadonneet löytyneet

NordenBladet —

03.01.2020 klo 15.47Itä-Suomi

Iisalmessa Uuden Vuoden yönä kadonneet kaksi nuorta on löydetty hukkuneena Iisalmen Paloisvirrasta. Poliisi tutkii asiaan kuolemansyyntutkintana eikä asiasta tiedoteta enempää.
Veli Pallonen
rikoskomisario

Takaisin

Lähde: Poliisi.fi