NordenBladet — Kahdeksan aikoihin illalla valtatie 9:llä sattui kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus. Loimaan keskustan risteyksestä noin kaksi kilometriä Tampereen suuntaan törmäsi henkilöauto betoniautoon. Henkilöauton miespuolinen kuljettaja menehtyi. Henkilöautossa oli myös naismatkustaja, joka loukkaantui vakavasti. Liikenne 9-tiellä on poikki. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.
NordenBladet — Rovaniemen poliisi sai 08.02.2020 lauantai aamupäivällä klo 11 aikaan hätäkeskukselta ilmoituksen moottorikelkkaonnettomuudesta Norvajärven maastossa. Onnettomuus oli tapahtunut moottorikelkkareitillä. Poliisille selvisi paikan päällä että moottorikelkan kuljettaja oli ajanut letkassa ja kelkka oli ajautunut reitiltä osittain sivuun ja osunut puuhun. Kuljettaja oli kaatunut törmäyksessä sivulle hankeen mutta kelkan kyydissä ollut matkustaja oli lentänyt törmäyksen voimasta eteenpäin ja osunut kelkan tuulilasiin loukaten päätään. Matkustaja vietiin ensihoidon kyydissä sairaalaan. Kelkan ajonopeus ollut alhainen.
NordenBladet — Poliisi on saanut tänään aamulla hälytyksen Mänttään yksityisasuntoon. Poliisin ollessa matkalla tuli pyyntö myös ambulanssin lähettämisestä paikalle. Perillä todettiin, että 80-luvun puolivälissä syntynyt mies oli kuollut ulkoisen väkivalllan seurauksena. Asiaa tutkitaan tällä hetkellä rikosnimikkeillä tappo ja pahoinpitely. Poliisi on ottanut kiinni viisi henkilöä – kaksi miestä ja kolme naista – kyseisestä asunnosta. Heidän kaikkien osallisuutta tapahtumiin tutkitaan ja he ovat epäillyn asemassa. Rikosnimikkeet saattavat lisääntyä ja/tai muuttua tutkinnan edetessä.
Asiasta tiedotetaan seuraavan kerran keskiviikkona 11.2.2020 klo 15.30.
08.02.2020 klo 15.24Kaakkois-Suomi
Lauritsalassa Karjalantiellä sijaitsevaan baariin murtauduttiin perjantaina 7.2.2020 aamulla kuuden aikoihin. Sisälle liikkeeseen päästiin ikkuna rikkomalla. Voro sai saaliikseen muutamia pulloja alkoholituotteita. Poliisi tutkii tekoa varkautena.
Joutsenossa Saimaantie 23:ssa sijaitsevaan työpajaan murtauduttiin torstain ja perjantain 6.-7.2.2020 aikana. Myös tässä teossa tekijä oli päässyt rakennukseen sisälle rikotusta ikkunasta. Paikalla oli pengottu kaappeja ja tekijä sai rikoksella itselleen vähäisen määrän rahaa. Poliisi tutkii tekoa varkautena.
Tapauksiin liittyvät silminnäkijähavainnot voi ilmoittaa poliisille sähköpostilla rikostorjunta.etela-karjala(at)poliisi.fi tai soittamalla arkisin numeroon 0295 414 600.
NordenBladet — V. 52 syntynyt ulkopaikkakuntalainen jäi poliisin haaviin rattijuopumusvalvonnan yhteydessä Kauvatsantiellä Kokemäellä lauantaiaamulla kymmenen maissa.Kauppareissulla oleva rouvashenkilö puhalsi poliisin seulonta-alkometriin lukeman 0.27mg/l ja tarkkuusalkometrillä tulos tarkentui 0.29mg/l uloshengitysilmaa, joka promilleissa on vastaa n. 0.7o/oo.Kuljettaja määrättiin ajokieltoon ja hänen B-luokan korttinsa jäi viranomaisten haltuun.
NordenBladet — Vahingonteko Torniossa
Torniossa on Torikadulla vahingoitettu Ford Mondeo -henkilöautoa jonkinlaisella terävällä esineellä naarmuttaen päivällä 8-16 välillä.
Vahingonteko Simossa
Huoneiston asukkaan epäillään katkaisseen tahallaan asunnosta sähköt, jolloin vesijohdot ovat jäätyneet ja aiheuttaneet vesivahingon. Asiaa tutkitaan vahingontekona.
Varkaus Kemissä
Lummekujalta Kemissä on anastettu Husqvarna-lumilinko torstai-perjantaiyönä. Lumilinko oli ollut lukittuna autokatoksessa.
Rattijuopumus Torniossa
Poliisipartio havaitsi Torniossa Länsipohjankadulla perjantaina päivällä ajoneuvon, jonka he pysäyttivät ja päättivät tarkastaa kuljettajan kunnon. Kuljettajana toimi 26-vuotias nainen, jolle tehty huumepikatestin tulos osoitti positiivista amfetamiinille. Naista epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Kolari Kemissä
Kiveliönkadulla on perjantaina noin klo 19.15 tumma farmarimallinen Renault tullut Eteläväylän ja Kiveliönkadun liikenneympyrässä kolmion takaa törmäten toisen henkilöauton oikeaan kylkeen. Renault oli poistunut paikalta. Poliisi löysi myöhemmin ajoneuvon Eteläväylän ja Iso-Törmänkadun risteyksestä hankeen suistuneena. Renaultissa on ollut ruotsin kilvet. Renaultista oli todistajan mukaan poistunut tummiin pukeutunut henkilö. Mahdollisia vihjeitä voi ilmoittaa sähköpostiosoitteeseen meri-lappi.tutkinta.lappi@poliisi.fi.
08.02.2020 klo 10.39Häme
Hämeen poliisilaitoksen alueella tavattiin kuluneen vuorokauden aikana yhdeksän rattijuoppoa, joista neljä autoili huumepäissään. Alla on muutama poiminta Hämeen poliisin alueella tapahtuneista rikoksista.
Lahti. Partiot olivat suorittamassa liikennevalvontaa perjantain aamupäivällä Jokimaan alueella, kun ne havaitsivat Vanhalla Helsingintiellä anastetuksi ilmoitetun henkilöauton. Partio lähtivät auton perään ja se saatiin pysäytettyä Nikulankadulle. Autoa kuljetti noin kuusikymppinen ajo-oikeudeton mies. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Kuljettaja käytettiin verikokeissa asian varmistamiseksi, jonka jälkeen hänet vietiin kiinniotettuna poliisivankilaan.
Poliisi tutkii asiaa moottorikulkuneuvon käyttövarkautena, rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Lahti. Partio kiinnitti perjantai-iltana huomioita henkilöautoon Hennalankadulla, mikä kääntyi Kärpäsenkadulle liikenteenjakajan väärältä puolelta. Partio lähti pysäyttämään autoa ja sen kuljettaja ajoi uudelleen risteyksessä liikenteenjakajan väärältä puolelta pysähtyen vastaantulevien kaistalle osittain lumipenkkaan. Autoa kuljetti nelikymppinen mies, joka puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Kuljettajasta otettiin verikoe asian varmistamiskesi, jonka jälkeen hänet vapautettiin.
Tapahtuneesta kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Orimattila. 25-vuotias mies ajoi henkilöautolla poliisin pitämään puhallusratsiaan perjantai-iltana Pakaantiellä. Hän puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Kuljettaja vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0,65 mg/l. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Orimattila. Viisikymppisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen pakettiautolla lauantaiyönä yhden aikaan Niinikoskentiellä. Hän puhalsi seulonta-alkometriin 1,27 mg/l lukeman. Mies käytettiin verikokeissa veren alkoholipitoisuuden määrittämiseksi. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Hämeenlinna. Partio sai tehtävän perjantai-iltana Tuuloksentien ja Viipurintien risteykseen, jossa henkilöauto oli törmännyt kaiteeseen. Tapahtumapaikkatutkinnassa partio sai selville, että 74-vuotias mies oli ajanut Viipurintieltä kovalla nopeudella Tuuloksentien yli törmäten kaiteeseen. Kuljettaja ja kyydissä ollut matkustaja vietiin sairaalaan tarkastettavaksi. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Hämeenlinna. Hätäkeskus ilmoitti lauantaina kello 3.40 riehaantuneesta asiakkaasta baarissa Hallituskadulla. Ilmoituksen mukaan miesasiakas oli käynyt toisen asiakkaan kimppuun ja tämän jälkeen hän oli vastustanut järjestyksenvalvojia, jotka olivat joutuneet käyttämään kaasusumutinta ja raudoittamaan miehen.
Poliisipartiolle selvisi, että nelikymppinen mies oli läpsäissyt naisasiakasta ja kaatanut hänet lattialle. Kaatamisen yhteydessä nainen oli loukannut itseään. Tilanteeseen tulleet järjestyksenvalvojat olivat poistamassa riehujaa ravintolasta, jolloin hän alkoi painia järjestyksenvalvojien kanssa yrittäen estää ravintolasta poistamisen.
Mies kuljettiin poliisiasemalle ja häntä siirrettäessä putkatiloihin alkoi hän harata vastaan yrittäen estää putkaan laittamisen.
Tapausta tutkitaan lievänä pahoinpitelynä, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisena ja haitantekona virkamiehelle.
Forssa. Hätäkeskus ilmoitti perjantaina kello 11.05 kolarista VII-linjan ja Mäkikadun risteyksessä. Partio sai tapahtumapaikalla selville, että 46-vuotias mies oli ajanut henkilöautolla Mäkikatua Forssan kirkon suuntaan. Hän oli havainnut VII-linjan risteyksessä kulkusuunnassaan oikealta tulevan auton, mutta jarrutuksesta hän törmäsi VII-linjaa tulleen auton vasempaan kylkeen. Kyseinen risteys on tasa-arvoinen.
Mäkikatua ajanut 46-vuotias mies on ajokiellossa ja hänellä on neljä aikaisempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta vuoden sisällä. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen. Mies käytettiin verikokeissa, jonka jälkeen hänet vapautettiin.
Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena, rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Riihimäki. Partio pysäytti lauantaiyönä kahden aikoihin henkilöauton tarkastusta varten Lasitehtaantiellä. Autoa kuljetti 23-vuotias mies, joka puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen alittavan tuloksen. Hänet suoritettu huumepikatesti oli positiivinen, jonka perusteella hänen kuljettamaan autoon tehtiin niin sanottu paikanetsintä, jonka yhteydessä löytyi vähäinen määrä huumausaineita.
Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
08.02.2020 klo 10.05Itä-Suomi
Hätäkeskukseen tuli ilmoitus perjantaina 7.2 klo 13:00, jonka mukaan Kuopion Päivärannassa liikkuu mahdollisesti päihtyneenä oleva henkilö henkilöautolla. Poliisipartio tapasi tuntomerkkeihin sopivan henkilöauton Rastaantiellä. Autoa kuljettaneelle n. 60 -vuotiaalle kuopiolaismiehelle suoritetun puhalluskokeen tulos oli 2.15 promillea. Henkilö käytettiin verikokeissa ja hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.
Hätäkeskuksesta tuli 7.2 klo 23.37 ilmoitus poliisille, jonka mukaan henkilöautosta oli näytetty käsiasetta useita kertoja ohikulkijoille Haapaniementiellä Kuopiossa. Partio tavoitti auton Tehdaskadulla ja suoritti autoon paikanetsinnän. Auton penkillä oli näkyvissä käsiase, joka osoittautui kuulapistooliksi. Autosta löydettiin myös toinen kuulapistooli ja vähäinen määrä epäiltyä huumausainetta. Kuulapistoolit olivat aidon aseen näköiset. Poliisi kuljetti autolla liikkuneet neljä alle 20 -vuotiasta kuopiolaisnuorta poliisiasemalle asian selvittämiseksi. Tapausta tutkitaan huumausaineen käyttörikoksena ja järjestysrikkomuksena.
Poliisille tuli Hätäkeskuksen kautta tehtävä lauantaina 8.2 klo 04:12 aikaan, jonka mukaan ulkopuolinen ilmoittaja oli havainnut Kiuruvedellä Kirkkokatu 2 kohdalla miehen kadulla verta valuen. Ensihoito kuljetti kyseisen n. 30 -vuotiaan miehen sairaalaan, jossa poliisipartio kävi tapaamassa häntä. Mies oli vammoista päätellen pahoinpidelty, mutta tekijästä tai tekopaikasta ei ole toistaiseksi tietoa. Havainnot ja vihjeet voi ilmoittaa soittamalla poliisin vihjepuhelimeen 0295 415 232 tai lähettämällä tiedot sähköpostin kautta vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.
08.02.2020 klo 05.02Oulu
Oulun poliisin partio pysäytti lauantaina 8.2. hieman klo yhden jälkeen yöllä henkilöauton tarkastusta varten Merikosken silloilla Oulussa.
Auton kuljettajaksi todettiin rovaniemeläinen 24- vuotias mies. Hän puhalsi alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. Poliisipartiolle selvisi myös, ettei miehellä ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta.
Kuljettaja määrättiin poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
07.02.2020 klo 19.32Lounais-Suomi
Poliisi sai ilmoituksen perjantaina 7.2.2020 iltapäivällä neljän aikoihin vainajasta Rauman uimahallissa. Henkilö oli vajonnut ohjatun vesijuoksun aikana vedenpinnan alapuolelle. Lähiomaiset ovat tietoisia kuolemasta. Poliisi selvittää kuolinsyytä. Asiaan ei epäillä liittyvän rikosta.
Uimahallissa oli tapahtuma-aikaan paljon ihmisiä, myös lapsiperheitä. Satakunnan sosiaalipäivystys on varautunut kriisiapuun puhelimitse numerossa 02 6234380.