20.02.2020 klo 12.00Oulu
Kajaanin poliisiaseman tiloissa järjestettiin keskiviikkona 19.2.2020 työvuorolistan mukainen, johdettu voimankäyttöharjoitus. Harjoituksessa ammuttiin kohti kohdehenkilönä toiminutta konstaapelia, ja tämä sai ampumavamman käteensä.
Poliisilaitoksen ilmoittaman perusteella valtakunnansyyttäjän toimistossa on tehty päätös, että asiassa aloitetaan esitutkinta. Kun esitutkinta kohdistuu poliisin virkatoimeen, tutkinnanjohtajana toimii esitutkintalain 2 luvun 4 §:n mukaisesti syyttäjä.
Tapahtumaa selvitetään parhaillaan, ja asiasta tiedotetaan lisää selvityksen valmistuttua. Tällä hetkellä siitä ei ole muuta tiedotettavaa.
NordenBladet — Poliisipartio mittasi 19.2.2020 kello 22.40 Kaarinassa Pyhän Katariinantiellä henkilöautolle nopeuden 55 km/h alueella, jossa oli suurin sallittu nopeus 40 km/h. Kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajokorttia, ja hän oli jäänyt viimeisen vuoden aikana 16 aiempaa kertaa kiinni ajokortitta-ajosta. Lisäksi kuljettaja kertoi omistavansa auton, mutta ei ollut muuttanut sitä omille nimilleen. Asiaa tutkitaan kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta, liikennerikkomuksen ja ajoneuvorikkomuksena. Auto otettiin takavarikkoon.
Poliisipartio pysäytti 20.2.2020 kello 04.00 Turussa Kaskenkadulla henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi alkometriin 0,89 mg/l. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, ja hänet määrättiin ajokieltoon.
20.02.2020 klo 11.09Itä-Suomi
Poliisi on suorittanut talven aikana esitutkintaa tapauksessa, joka on tapahtunut 12.12.2019 Joensuun keskustassa Kirkkokadulla ortodoksisen kirkon parkkipaikalla. Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen 12.12.2019 klo 18.17 ja ilmoituksen mukaan parkkipaikalla on menossa pahoinpitelytilanne. Ilmoituksen hätäkeskukseen teki sivullinen, joka oli nähnyt pahoinpitelytilanteen olevan juuri käynnissä.
Tapahtumapaikkatutkinnan ja myöhemmin suoritettujen kuulustelujen avulla on ilmennyt, että noin 50-vuotias kontiolahtelaismies on joutunut parkkipaikalla usean henkilön pahoinpitelemäksi. Esitutkinnan perusteella asianomistajan kasvoille on suihkutettu kaasua ja tämän jälkeen maahan kaatunutta asianomistajaa on pahoinpidelty potkimalla ja lyömällä pään ja keskivartalon alueella. Koska pahoinpitely on kohdistunut maassa makaavan henkilön päähän ja pahoinpitelyyn on osallistunut useampi henkilö, asiaa on tutkittu rikosnimikkeellä törkeä pahoinpitely.
Rikoksesta epäiltynä törkeän pahoinpitelyn osalta ovat noin 40-vuotias Parikkalassa asuva mies sekä kaksi noin 30-vuotiasta Joensuussa ja Kontiolahdella asuvaa miestä. Rikoksesta epäillyt ja asianomistaja ovat illan aikana liikkuneet samassa seurueessa.
Lisäksi noin 30-vuotiasta joensuulaismiestä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja noin 30-vuotiasta kontiolahtelaismiestä epäillään lievästä ampuma-aserikoksesta, koska tapahtumapaikalla hänen hallustaan takavarikoitiin luvaton kaasusumutin. Rikoksesta epäillyt henkilöt ovat olleet esitutkinnan aikana pidätettyinä. Pahoinpitelyn taustalla ovat esitutkinnan mukaan olleet osapuolten henkilökohtaiset ristiriidat, jotka tapahtumailtana kärjistyivät väkivallaksi.
Tapauksen esitutkinta on nyt valmistunut ja tapaus etenee syyteharkintaan Itä-Suomen syyttäjänvirastoon.
20.02.2020 klo 11.08Häme
Lahti. Noin 30 -vuotias nainen anasti kengät Holman Prismasta keskiviikkona iltakahdeksan jälkeen. Nainen oli repinyt kengistä hintalaput pois ja käveli kassojen ohi maksamatta. Naista epäillään näpistyksestä.
Lahti. Vartiointiliike sai hälytyksen torstain vastaisena yönä Fazerin Xylitol-tehtaalle. Vartijat tavoittivat paikalta yli 30 -vuotiaan miehen. Miehellä oli hallussa kaksi reppua, joista löytyi tehtaan työmaalta anastettua omaisuutta. Mies otettiin kiinni epäiltynä varkauteen.Loppi. Ennen puoltayötä hätäkeskus sai ilmoituksen, että Lopen Nesteelle murtaudutaan. Havainnon mukaan paikalta poistui tumma Volvo-merkkinen farmariauto 54-tietä Riihimäen suuntaan.
Paikalle lähtenyt partio havaitsi, että iso kolminkertainen ikkuna oli rikottu. Partio pääsi huoltoaseman sisätiloihin paikalle soitetun kiinteistön omistajan mukana. Selvisi, että myyntitiskin takana oli pengottu tavaroita ja useita tupakka-askeja oli anastettu. Toimistotilaan oli myös tunkeuduttu, mutta mitään ei havaittu anastetuksi.
Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.
Hämeenlinna. Partio sai hätäkeskukselta tehtävän päihtyneestä henkilöstä Kaurialan alueella Hämeenlinnassa. Partion saavuttua paikalle he näkivät kävelykadulla istuvan, seinään nojaavan miehen. Miehen mukana olleesta pussista löytyi teleskooppipatukka, kaasusumutin sekä pieni kääntöveitsi. Partio otti miehen kiinni ja kuljetti Hämeenlinnan poliisiasemalle.
Poliisiasemalla säilöönottotarkastuksessa miehen hallusta löytyi vielä kannabista ja amfetamiinia.
Yli 30-vuotias mies otettiin kiinni epäiltynä mm. huumausainerikokseen, vaarallisen esineen hallussapitoon ja lievään ampuma-aserikokseen.
Hämeenlinna. Partio kiinnitti huomiota voimakkaasti kiihdyttävään henkilöautoon Papinniityn alueella Hämeenlinnassa. Autoa kuljettanut nainen puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nollatuloksen. Partio teki naiselle huumepikatestin, joka osoitti positiivista amfetamiinille. Nainen otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä ja ajoneuvoon määrättiin suoritettavaksi paikanetsintä, jonka yhteydessä löydettiin amfetamiinia.
Noin 20-vuotiasta naisen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
20.02.2020 klo 09.36Länsi-Uusimaa
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tiedottaa, että Lohjan Virkkalassa tapahtuneeseen henkirikokseen liittyy kolme epäiltyä tekijää. Kaikki rikoksesta epäillyt on otettu kiinni.
Poliisi julkaisi aiemmin tiedotteen, jossa yhden rikoksesta epäillyn nimi ja kuva annettiin julkisuuteen. Epäillyn nimi ja kuva julkaistiin, koska kyseessä oli erityisen vakava rikos ja epäillyn tavoittaminen oli tärkeä myös mahdollisten uusien rikosten estämiseksi, sillä epäillyn vaarallisuuttaa muille henkilöille ei voitu sulkea pois.
Poliisi tavoitti kaikki kolme rikoksesta epäiltyä tiistain ja keskiviikon aikana. Epäillyt eivät vastustaneet kiinniottoa eikä kiinnioton yhteydessä aiheutunut vaaraa ulkopuolisille.
Virkkalassa 17.2.-18.2. välisenä yönä tapahtuneen henkirikoksen kiinniotto-operaatioon ja rikoksen selvittämiseen käytettiin runsaasti Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen resursseja. Toimintaan saatiin hyvää tukea myös Helsingin poliisilaitokselta ja Keskusrikospoliisilta.
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tulee esittämään epäiltyjä vangittavaksi. Esitutkintaa jatketaan rikosnimekkeellä murha. Alussa olevaan esitutkintaan saatujen tietojen mukaan teko on ollut suunnitelmallinen, sen toteuttamiseen on osallistunut useita henkilöitä ja teko on ollut kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran esitutkinnan edettyä ja kun se tutkinnallisista syistä on mahdollista.
NordenBladet — Mäntyharjulla 19.2.2020 noin kello 23.40 poliisipartio pysäytti Haapaseläntiellä henkilöauton. Kuljettajana toiminut mies puhalsi seulonta-alkometriin0.28 mg/l. Lisäksi miehen hallusta löytyi epäiltyä huumausainetta. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta ja henkilöautosta olivat verot maksamatta.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, huumausaineen käyttörikoksesta ja ajoneuvoverorikkomuksesta.
Mikkelissä 19.2.2020 noin kello 20.30 Päiviönkadun ja Linnankadun risteyksessä jalankulkija jäi henkilöauton tönäisemäksi ja loukkaantui. Saadun tiedon mukaan, jalankulkija oli ylittämässä Päiviöntietä suojatietä käyttäen , kun Päiviönkatua valtatien suunnasta ajanut henkilöauto törmäsi jalankulkijaan.
Jalankulkija kuljetettiin Mikkelin keskussairaalaan.
Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena.
Savonlinnassa 19.2.2020 noin kello 22.45 poliisipartio pysäytti Pihlajavedenkujalla henkilöauton. Autoa kuljettaneella miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Miehellä on vuoden sisällä aiempia kulkuneuvon kuljettamisia 16 kappaletta. Myös miehen kuljettamassa henkilöautossa, oli siihen kuulumattomat rekisterikilvet.
Miestä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikennerikkomuksesta.
NordenBladet — Poliisi pysäytti keskiviikkona kello 14.25 aikaan Porissa Kivenhakkaajankadulla henkilöauton, mitä kuljetti kortiton v.-94 s nainen. Naiselle suoritettu huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille ja opiaateille. Naista epäillään mm. rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Porissa Maantiekadulla ortodoksikirkon kohdalla sattui keskiviikkona kello 17.00 aikoihin peräänajo, missä mopolla liikkeellä ollut v.-04 s tyttö ajoi liikenne-esteen vuoksi pysähtyneen henkilöauton perään. Mopon kyydissä oli lisäksi yksi matkustaja, joka törmäyksen voimasta putosi mopon päältä loukaten itseään. Molemmat tytöt kuljetettiin paikalta sairaalaan tutkimuksiin. Henkilöautosta hajosi mm. takalasi.
20.02.2020 klo 07.05Itä-Suomi
Poliisipartio mittasi keskiviikkona päivällä kello 12 aikaan Kuopiossa VT 5:llä Kallansilloilla vastaan tulleelle ja etelää kohti menneelle henkilöautolle nopeudeksi 173 km/h. Alueella oli tapahtuma-aikaan vilkasta liikennettä ja nopeusrajoitus oli 100 km/h. Autoa kuljettanut kuopiolainen nuorimies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
20.02.2020 klo 04.39Oulu
Oulun poliisin partio suoritti liikenteen valvontaa Iin keskustan läheisyydessä keskiviikon ja torstain välisenä yönä 19. – 20.2.
Puoli kahden aikoihin yöllä partiota vastaan ajoi Ouluntiellä henkilöauto, jolle mitattiin tutkalla nopeudeksi yli 130 km/h nopeusrajoituksen ollessa 60 km/h.
Partio pysäytti auton, jonka kuljettajaksi todettiin iiläinen 61- vuotias mies. Hän puhalsi poliisin alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. Miehen ajokortti otettiin poliisin haltuun ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Miestä epäillään tässä vaiheessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.
19.02.2020 klo 21.18Länsi-Uusimaa
Länsi-Uudenmaan poliisi on tavoittanut Lohjalla Virkkalassa 18.2. tapahtuneeseen henkirikokseen liittyvän rikoksesta epäillyn Max Vuorikosken. Henkilö on poliisin hallussa.
Asiasta tiedotetaan seuraavan kerran aikaisintaan torstaina aamulla kello 9.00.