Posts From Helena-Reet Ennet
Back to homepageTakaa-ajo Vaasantiellä
NordenBladet — Kello 18.45 asiakas riehaantui Nokialla Rälssikadulla sijaitsevalla kioskilla. Pariskunta kävi kioskilla tilaamassa ruokaa. Ruoan saatuaan pariskunta alkoi puhua negatiiviseen sävyyn saamastaan ateriasta. Kioskille jo aiemmin tulleet miehet osallistuivat keskusteluun. Tilanne äityi käsirysyksi pariskunnan miehen ja toisen jo aiemmin
Read MoreHämeessä poliisilla varsin rauhallinen yövuoro
NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen alueella on lauantain ja sunnuntain välinen yö ollut poliisitoiminnallisesti ollut hyvinkin rauhallinen. Tehtäviä oli Päijät-Hämeen puolella 46 ja Kanta-Hämeessä 44 kappaletta. Tehtävämäärä oli selkeästi vähemmän kuin normaalina viikonloppuyönä. ORIMATTILA Lauantaina iltapäivällä kello 16.00 aikaan poliisipartio pysäytti
Read MoreKyyditettävä uhkaili taksikuskia Kuopiossa
NordenBladet — Taksinkuljettaja ilmoitti Hätäkeskukseen 5.1.2020 klo 01:40, että tuntematon mies oli uhannut häntä väkivallalla ja jättänyt kyydin maksamatta. Kuljettaja kertoi poliisille ottaneensa miehen kyytiin Kuopiosta Tulliportinkadulla sijaitsevan ravintolan edustalta. Kyyditettävä oli nukahtanut taksiin ja kuljettaja oli herättänyt hänet määränpäässä
Read MoreHumalassa ajanut pysäytettiin piikkimaton avulla Pyhäjoella
NordenBladet — 05.01.2020 klo 05.42Oulu Poliisille ilmoitettiin 4.1.2020 illalla humalaisesta autoilijasta, joka oli lähtenyt henkilöautolla Raahesta kasitietä etelän suuntaan. Poliisipartio havaitsi kyseisen henkilöauton Kalajoella. Kalajoelta auton kuljettaja jatkoi ajoaan kohti Oulaisia eikä noudattanut missään vaiheessa poliisin antamaa pysähtymismerkkiä. Poliisi joutui
Read MoreRenkaiden puhkominen Tampereella Lentävänniemessä 29-30.12
NordenBladet — 04.01.2020 klo 16.38Sisä-Suomi Poliisi tutkii Lentävänniemen alueella tapahtunutta vahingontekojen sarjaa. Tähän mennessä on ilmoittautunut 40 asianomistajaa, joiden autoista oli puhkottu renkaita saman yön aikana. Poliisi on saadun tiedon, jonka mukaan tekoja olisi kuvattu videolle, ja tämä video olisi
Read MorePäihtynyt kuljettaja hinasi Henkilöautoa Vantaalla
NordenBladet — 04.01.2020 klo 15.57Itä-Uusimaa Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen päivittäistiedote 4.1.2020 Vantaan alue Päihtynyt kuljettaja hinasi henkilöautoa Vantaa, Pitotie, 3.1.2019 klo 19.35 Poliisi sai tehtäväksi mennä kolaripaikalle Vantaan Pakkalaan. Hätäkeskukseen tuleen ilmoituksen mukaan henkilöauto oli törmännyt liikenteenjakajaan. Ennen kuin poliisi ehti paikalle,
Read MoreKuolemantapaus tamperelaisravintolassa
NordenBladet — Tampereella Hämeenkatu 23:ssa sijaitsevan yökerhon käymälätiloista löydettiin kuollut henkilö tänään aamuyöllä noin kello 03. Paikalle kutsuttiin hälytyspartioiden lisäksi rikospaikkatutkinnan asiantuntijoita ja rikostutkijoita. Tähän mennessä suoritettujen tutkimusten perusteella kuolemaan ei epäillä liittyvän rikosta. Paikkatutkinnassa poliisin tietoon tuli oheisrikos ja
Read MoreKolme miestä tunkeutui Kuntolaakson tiloihin Kuopiossa
NordenBladet — 04.01.2020 klo 13.15Itä-Suomi Poliisille tuli perjantaina 3.1.2020 klo 23:57 Hätäkeskuksen kautta ilmoitus, että Kuopion Kuntolaakson kiinteistöstä oli tullut hälytys ja vartija oli ottanut rakenteilla olevasta uimahallista karkuun juosseen 19- vuotiaan varkautelaismiehen kiinni. Poliisipartio tarkasti rakennustyömaan tilat ja löysi
Read MoreLiikenteeseen liittyviä rikoksia Varkaudessa ja Joroisissa perjantaina
NordenBladet — 04.01.2020 klo 12.17Itä-Suomi Alaikäinen moottoripyöräilijä pakeni poliisia Varkaudessa Poliisi yritti pysäyttää liikennevalvonnan yhteydessä moottoripyöräilijää perjantaina klo 22 jälkeen Varkaudessa. Moottoripyöräilijä ei kuitenkaan noudattanut poliisin näyttämää pysäytysmerkkiä vaan kiihdytti karkuun aiheuttaen Varkauden kaupungin alueella useita vaaratilanteita paetessaan poliisia ylinopeutta
Read MorePorin seudulla valepoliiseja
NordenBladet — Vuoden vaihteen aikana valepoliisit ovat taas olleet yhteydessä ihmisiin puhelimitse, ja yrittäneet kalastella henkilökohtaisia tietoja. Poliisi muistuttaa, että valepoliisit yrittävät usein tiedustella pankkitilitietoja ja saattavat vaikuttaa hyvin uskottavilta. Heillä saattaa olla kerrottavanaan jokin peitetarina tai he saattavat kertoa
Read More