NordenBladet — Oulussa Kaarnatiellä lauantaina aamupäivällä kello 10.30 aikaan poliisi pysäytti henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut Oululainen noin 50-vuotias mies puhalsi rattijuopumuksen rajan ylittävän tuloksen.
Tarkkuusalkometri antoi lopulliseksi tulokseksi 0.35 mg/l, joka vastaa promilleina tulosta 0.7 o/oo. Miehelle kirjoitettiin rangaistuksena sakkovaatimus tien päällä.
Lauantaina alkuillasta kello 18.30 aikaan poliisipartio pysäytti henkilöauton Limingassa nelostiellä. Autoa kuljettanut Raahen seudulta kotoisin oleva parikymppinen nuorimies puhalsi nollatuloksen, mutta huumausainepikatesti osoitti hänen käyttäneen kannabistuotteita.
Autoon suoritetussa paikanetsinnässä löytyi vähäinen määrä kannabista sekä lääkeaineita, joille autossa olleet miehet eivät pystyneet esittämään reseptiä. Poliisipartio otti molemmat miehet kiinni poliisiasemalle.
Poliisi kirjasi rikosilmoituksen rattijuopumuksesta, huumausainerikoksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Autoa kuljettanut mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Sunnuntain puolella kello 01.25 Oulun keskustassa Pakkahuoneenkadulla poliisi tapasi myös huumausainetta käyttäneen autoilijan. Pääkaupunkiseudulla asuva hieman alle 40-vuotias mies antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Todettiin, että miehellä ei ole voimassa olevaa ajokorttia, hän oli vuoden sisällä jäänyt yhteensä 6 kertaa kiinni kortitta ajosta.
Autosta löytyi paikanetsinnässä vähäinen määrä huumausaineeksi epäiltyä ainetta sekä laiton teleskooppipatukka. Huumeet ja patukka takavarikoitiin. Kuljettaja ja autossa matkustajana ollut parikymppinen Etelä-Suomalainen nainen otettiin kiinni poliisiasemalle asian selvittämistä varten.
Asiaa tutkitaan nimikkeillä, rattijuopumus, huumausainerikos, huumausaineen käyttörikos, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta sekä vaarallisen esineen hallussapito.
Oulun poliisilaitos
Johtokeskus
28.03.2020 klo 23.08Itä-Suomi
Poliisi, pelastus ja ensihoito saivat lauantaina klo 20.13 ilmoituksen jäärailoon ajaneesta ja järveen uponneesta autosta ilomantsin Koitereella. Ilmoitustietojen mukaan autossa oli ollut viisi henkeä, joista kolme oli päässyt ulos autosta ja pelastautunut rantaan. Kahden henkilön pelätään hukkuneen ja etsinnät alueella ovat edelleen käynnissä. Tapahtumasta ei voida tässä vaiheessa antaa lisätietoja.
Klo 19.30 Leppävirran Ylä-Koirukselta ilmoitettiin jäihin juuttuneesta ja hieman myöhemmin järveen uponneesta henkilöautosta. Ilmoitustietojen mukaan autolta oli poistunut kolme henkilöä. Viranomaisten tullessa paikalle auto oli uponnut jäihin, eikä paikalla ollut enää ketään. Poliisin arvion mukaan autoon tai veden varaan ei ole jäänyt henkilöitä, mutta asian varmistamiseksi autossa olleita pyydetään ilmoittautumaan hätäkeskukseen tai poliisille.
Edellä mainittujen lisäksi lauantain aikana polisi ja pelastus ovat etsineet jäihin pudonneiksi ilmoitettuja henkilöitä Kangasniemellä ja Kuopiossa.
Poliisi muistuttaa, että jäille meno ajoneuvolla on tällä hetkellä vaarallista, eikä voi yllä mainittujen tapahtumien perusteella suositella jäällä liikkumista edes jalkaisin.
28.03.2020 klo 21.36Helsinki
Uudenmaan maakuntarajan tarkastuspisteillä on tarkistettu 13 233 ajoneuvoa kello 00.00–18.00 välisenä aikana. Niistä 671 on jouduttu käännyttämään. Valmiuslain rikkomisesta on annettu edelleen vain yksi sakko.
– Maakuntarajalla on käynyt ajoneuvoilla useita kokeilijoita, jotka ovat yrittäneet päästä toiselle puolelle ilman välttämätöntä tarvetta. Kehotamme välttämään tällaista toimintaa. Se hidastaa liikennettä turhaan, toteaa operaation yleisjohtaja, ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisilaitokselta.
Junamatkustajia on ollut 628, ja heistä 12 on käännytetty. Matkustajamäärät ovat olleet junissa hyvin maltillisia.
Poliisi aloitti Uudenmaan liikkumisrajoituksen valvonnan lauantaina 28.3.2020 kello 00.00. Liikkumisrajoituksia valvotaan tarkistuspisteillä ja liikkuvasti.
Liikkumisrajoitusten valvominen jatkuu ympäri vuorokauden 19. huhtikuuta saakka.
NordenBladet — Rovaniemen poliisi suoritti kadonneen henkilön etsintää tänään illala Rovaniemen Ounasvaaralla. Eksynyt henkilö oli soittanut hätäkeskukseen klo 19.20 aikaan ja kertonut olevansa eksyksissä maastossa. Poliisi suoritti etsintää alueella useiden partioiden voimin. Mukana etsinnässä oli moottorikelkkapartio, drone-kopteri sekä koirapartio. Hieman ennen klo 21 koirapartio löysi eksyneen Ounasvaaran Isorakan maastosta. Nuorehko paikkakunnalla asuva naishenkilö löytyi hyväkuntoisena mutta hieman kylmettyneenä ja hänet toimitettiin kotiinsa.
28.03.2020 klo 19.01Häme
Tänään lauantaina 28.3.2020 kello 13.20 aikaan uusimaalainen 65-vuotias mieshenkilö ajoi henkilöautolla Pakaantiellä Orimattilan ja Myrskylän rajalla läpi valmiuslain perusteella poliisin pitämästä tiesulusta ja pakeni kovaa ylinopeutta käyttäen. Poliisipartio ei tavoittanut pakenijaa takaa-ajosta huolimatta.
Myöhemmin sama auto ajoi noin kello 14.00 aikaan toisesta poliisin tiesulusta läpi kello Porlammintien ja Lapiokoskenmyllyntien risteyksessä ja pakeni toista poliisipartiota. Poliisiauto ajautui ulos tieltä takaa-ajon aikana ja takaa-ajettava auto jäi kadoksiin. Myöhemmin pakenija tavattiin Myrskylästä ja poliisi otti hänet kiinni. Poliisiauto vaurioituu ulosajossa ja poliisipartio toimitettiin sairaalaan vammojen tarkastukseen.
Karkuun ajanutta miestä epäillään tällä hetkellä kahdesta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kahdesta valmiuslakirikkomuksesta, niskottelusta poliisia vastaan, liikennerikkomuksesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.
Asian esitutkinta suoritetaan Hämeen poliisilaitoksella. Tutkinnanjohtaja tiedottaa asiasta seuraavan kerran maanantaina 30.3.2020.
Hämeen poliisin yleisjohtaja rikoskomisario Virpi Nättiaho
NordenBladet — Ilomantsilaisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja kahteen liikennerikkomukseen rekisteröimättömällä maastomönkijällä Ilomantsin keskustassa lauantaina puolen päivän aikaan. Mies oli ajanut mönkijällä Hattuvaaran suuntaan ajanutta poliisipartiota vastaan, Hatuntiellä Putkelan kohdalla. Poliisi oli yrittänyt pysäyttää mönkijää näyttämällä poliisiauton punaista pysäytysvaloa ja hälytysvalojen kanssa. Kuljettaja ei ollut pysähtynyt vaan oli jatkanut matkaansa kiihdyttäen karkuun. Mönkijää oli yritetty pysäyttää useita kertoja. Mies oli jatkanut matkaansa keskusta-alueella huomattavilla ylinopeuksilla ja miehen kuljettama mönkijä oli pysähtynyt sen lähtiessä sivuluisuun ja ajauduttua Kirkkotien yli penkkaan. Tällöin mies oli lopettanut karkuun ajon.
28.03.2020 klo 14.50Itä-Uusimaa
Vantaan alue
Kuuden auton ketjukolari Hämeenlinnanväylällä
Vantaa, Keimola, 27.3.2020 klo 14.52
Hämeenlinnanväylällä tapahtui perjantaina iltapäivällä etelään päin menevillä kaistoilla liikenneonnettomuus, jossa oli osallisena kaikkiaan kuusi ajoneuvoa. Onnettomuus tapahtui, kun yhdistelmäajoneuvon kuljettaja joutui moottoriin tulleen vian vuoksi hiljentämään ja ajamaan tien sivuun.
Rekan ajaessa tiensivuun tielle pölähti samalla tiheä pölypilvi, joka osallisten kertoman mukaan peitti näkyvyyden äkkiä kokonaan. Tämän seurauksena kaikkiaan neljä henkilöautoa ja yksi pakettiauto törmäsivät toisiinsa. Ainakin yski henkilöautoista törmäsi myös tien sivuun pysähtyneeseen rekkaan.
Onnettomuudessa yksi henkilö sai välittömästi sairaanhoitoa vaativia vammoja. Tehtävälle osallistui kaksi poliisipartiota ja useita pelastuslaitoksen yksiköitä.
Vartija otti kiinni kaupasta lonkeroa varastaneen miehen
Vantaa, Maakotkantie, 27.3.2020 klo 20.32
Kaupasta ilmoitettiin poliisille henkilökunnalle entuudestaan tutun kolmekymppisen miehen anastaneen lonkeroita piilottamalla niitä reppuunsa. Vartija nappasi miehen Lumon parkkipaikalta. Mies luovutti varastamansa juomat pyynnöstä vartijalle ja odotteli poliisia kaikessa rauhassa kaupalla. Miestä on epäilty muutamasta vastaavasta teosta vuoden aikana eikä asianomistaja suostunut sakkomenettelyyn. Mies kuulusteltiin epäiltynä näpistykseen paikan päällä.
Mies ajoi päin punaista ja kärähti ratista
Vantaa, Ilmakehä, 27.3.2020
Poliisipartio kiinnitti huomiota henkilöautoon, joka ajoi päin punaisia Ilmailutien ja ilmakehän valo-ohjatussa risteyksessä. Ajoneuvo päätettiin pysäyttää ja tarkistaa kuljettajan ajokunta. Autoa kuljetti nelikymppinen mies, jolle tehdyn seulonta-alkometrin tulos ylitti rattijuopumuksen rajan.
Mies vietiin poliisiasemalle tarkkuusalkometrin kokeeseen. Sen tulos oli 0,47 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Miehelle annettiin saman tien tiedoksi sakkovaatimus rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
28.03.2020 klo 14.43Itä-Uusimaa
Vantaan alue
Kuuden auton ketjukolari Hämeenlinnanväylällä
Vantaa, Keimola, 27.3.2020 klo 14.52
Hämeenlinnanväylällä tapahtui perjantaina iltapäivällä etelään päin menevillä kaistoilla liikenneonnettomuus, jossa oli osallisena kaikkiaan kuusi ajoneuvoa. Onnettomuus tapahtui, kun yhdistelmäajoneuvon kuljettaja joutui moottoriin tulleen vian vuoksi hiljentämään ja ajamaan tien sivuun.
Rekan ajaessa tiensivuun tielle pölähti samalla tiheä pölypilvi, joka osallisten kertoman mukaan peitti näkyvyyden äkkiä kokonaan. Tämän seurauksena kaikkiaan neljä henkilöautoa ja yksi pakettiauto törmäsivät toisiinsa. Ainakin yski henkilöautoista törmäsi myös tien sivuun pysähtyneeseen rekkaan.
Onnettomuudessa yksi henkilö sai välittömästi sairaanhoitoa vaativia vammoja. Tehtävälle osallistui kaksi poliisipartiota ja useita pelastuslaitoksen yksiköitä.
Vartija otti kiinni kaupasta lonkeroa varastaneen miehen
Vantaa, Maakotkantie, 27.3.2020 klo 20.32
Kaupasta ilmoitettiin poliisille henkilökunnalle entuudestaan tutun kolmekymppisen miehen anastaneen lonkeroita piilottamalla niitä reppuunsa. Vartija nappasi miehen Lumon parkkipaikalta. Mies luovutti varastamansa juomat pyynnöstä vartijalle ja odotteli poliisia kaikessa rauhassa kaupalla. Miestä on epäilty muutamasta vastaavasta teosta vuoden aikana eikä asianomistaja suostunut sakkomenettelyyn. Mies kuulusteltiin epäiltynä näpistykseen paikan päällä.
Mies ajoi päin punaista ja kärähti ratista
Vantaa, Ilmakehä, 27.3.2020
Poliisipartio kiinnitti huomiota henkilöautoon, joka ajoi päin punaisia Ilmailutien ja ilmakehän valo-ohjatussa risteyksessä. Ajoneuvo päätettiin pysäyttää ja tarkistaa kuljettajan ajokunta. Autoa kuljetti nelikymppinen mies, jolle tehdyn seulonta-alkometrin tulos ylitti rattijuopumuksen rajan.
Mies vietiin poliisiasemalle tarkkuusalkometrin kokeeseen. Sen tulos oli 0,47 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Miehelle annettiin saman tien tiedoksi sakkovaatimus rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
28.03.2020 klo 10.47Helsinki
Poliisi aloitti Uudenmaan liikkumisrajoituksen valvonnan lauantaina 28.3.2020 kello 00.00. Liikkumisrajoituksen valvontaa on toteutettu yön aikana tarkistuspisteillä sekä liikkuvan valvonnan avulla.
Uudenmaan maakuntarajan tarkastuspisteelle on saapunut lauantaihin kello 9.00 mennessä 3152 ajoneuvoa, joista 121 on jouduttu käännyttämään. Valmiuslain rikkomisesta on annettu vain yksi sakko.
– Ihmisten suhtautuminen sulkupisteillä on ollut ymmärtäväinen eikä erityisiä kiistatilanteita ole ollut, kertoo operaation yleisjohtaja ylikomisario Seppo Kujala, Helsingin poliisilaitokselta.
Junissa on ollut vähän matkustajia ja tarkastukset ovat sujuneet rauhallisesti.
NordenBladet — Hämeen poliisilla oli työntäyteinen vuorokausi poliisilaitoksen alueella. Tehtäviä oli yhteensä 210, joista yövuoron aikana hoidettiin noin 120. Poliisilain perusteella eriasteisia häiriköitä tai päihtyneitä otettiin säilöön 15 henkilöä.
Poliisin saaman tiedon mukaan Päijät-Hämeessä oli ravintoloita auki kymmenkunta ja Kanta-Hämeessä neljä. Kanta-Hämeen ravintoloissa oli asiakkaita suhteellisen paljon. Partioiden havaintojen mukaan kaupunkien keskustoissa oli vähän ihmisiä liikkeellä. Kotihälytyksiä oli nelisenkymmentä Hämeen alueella.
Lahti. Hätäkeskus antoi partiolle tehtävän perjantai-iltapäivällä kauppakeskus Trion, jossa vartijat olivat ottaneet kiinni näpistelijän. Partiolle selvisi, että kolmikymppinen mies oli mennyt kauppakeskuksessa liikkeeseen ja hän oli ottanut siellä hyllystä yhden siideritölkin. Hän oli poistunut sisääntuloporttien kautta maksamatta tuotetta. Vartijat olivat juosseet miehen kiinni Kauppakadulla.
Näpistelijän hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä huumausaineita huumausainerikoksen verran.
Asiasta kirjattiin rikosilmoitus näpistyksestä ja huumausainerikoksesta, johon kolmekymppinen mies otettiin kiinni.
Lahti. 35-vuotias mies pahoinpiteli toista miestä perjantaina puolenpäivän aikoihin Kauppakadulla kauppakeskuksen läheisyydessä. Mies oli lyönyt asianomistajaa kasvoihin, johon oli lyönnin seurauksena tullut vertavuotava haava. Lyöjä otettiin kiinni epäiltynä pahoinpitelyyn.
Lahti. Partio pysäytti lauantaiyönä kahden aikoihin henkilöauton tarkastusta varten Katsastajakadulla. Autoa kuljetti kolmekymppinen mies, joka puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänet kuljettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, jonka tulos oli 0,68 mg/l. Mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta.
Hartola. 45-vuotias mies tankkasi autoonsa polttoainetta noin 75 euron arvosta perjantaina iltapäivällä Yhdystiellä. Lisäksi hän oli ottanut itsepalvelumyymälästä virvoitusjuoman ja juonut siitä osan. Kassalla mies oli yrittänyt maksaa tuotteita, muttei hänellä ollutkaan rahaa maksaa tuotteita.
Poliisi tutkii tapahtunutta näpistyksenä.
Hämeenlinna. Hätäkeskus ilmoitti perjantai kello 22.31 liikenneonnettomuudesta Valtatiellä 3. Partio sai tapahtumapaikkatutkinnassa selville, että 36-vuotias mies oli ajanut Helsinki-Tampere moottoritietä etelän suuntaan, kun hän oli menettänyt autonsa hallinnan Tiiriön rampin eteläpuolella. Hän törmäsi autollaan moottoritien kaiteeseen ja törmäyksen jälkeen auto oli pyörähtänyt renkaillaan ympäri.
Kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Hänet käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Mies otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Hämeenlinna. Partio pysäytti perjantaina hieman ennen puoltayötä henkilöauton Kikkaristokadulla kuljettajan kunnon ajokunnon varmistamiseksi. Autoa kuljettanut 38-vuotias ajo-oikeudeton mies puhalsi seulonta- alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen usealle huumausaineelle. Hänet käytettiin verikokeissa sen selvittämiseksi, että mitä aineita mies oli käyttänyt.
Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Riihimäki. Hätäkeskus välitti poliisipartiolle tehtävän perjantaina kello kahden aikoihin iltapäivällä henkilöautosta, joka seilaa kaistoilla aiheuttaen varatilanteita. Partio pysäytti kyseisen auton Lahdentiellä, mitä kuljetti 24-vuotias ajo-oikeudeton mies. Hän puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen. Mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Lisäksi mies oli etsintäkuulutettu ja se hoidettiin samalla poliisiasemalla.
Asiasta kirjattiin rikosilmoitus rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.