lauantai, 15 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20983 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Hämeessä oli rauhallinen vuorokausi

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli tehtävämäärällisesti rauhallinen vuorokausi. Partioilla oli tehtäviä 144, joista yövuoron aikana hoidettiin 51. Putkaan vietiin poliisilain perusteella kymmenkunta päihtynyttä tai muuten häiriöksi ollutta henkilöä.
RIIHIMÄKI. Partio tapasi 43-vuotiaan naisen kuljettamassa pakettiautoa alkoholin vaikutuksen alaisena maanantaina Mattilantiellä. Hän puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
RIIHIMÄKI. Parikymppisen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen maanantai-iltana Valtatiellä 3. Hän ajoi Riihimäen pohjoispuolella poliisipartion ohi kovalla nopeudella etelän suuntaan. Partio lähti seuraamaan kyseistä autoa ja mittasi sille keskinopeusmittarilla 2999 metrin matkalla nopeudeksi 180 km/h. Kuljettaja kuulusteltiin ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Lahti. Hätäkeskus ilmoitti maanantaina iltakuuden aikaan, että mies yrittää varastaa moottoripyörän Launeen Citymarketin pysäköintialueella. Partion mennessä tapahtumapaikalle 32-vuotias mies istui kyseisen moottoripyörän päällä ja väänsi sen lukkopesää ruuvimeisselillä. Hänen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä huumausaineen käyttörikoksen verran.
Mies otettiin kiinni epäiltynä moottorikulkuneuvon käyttövarkauden yritykseen ja huumausaineen käyttörikokseen.
Lahti. 33-vuotias tavakseen näpistelevä mies oli myymälävarkaissa maanantai-iltana Paasasi 2 sijaitsevassa tavaratalossa. Hän oli ottanut liikkeen sisällä hyllystä varavirtalähteen ja poistanut sen myyntipakkauksesta. Mies ohitti kassalinjan maksamatta tuotetta. Hänellä on 13 aikaisempaa anastusrikosta vuoden sisällä.

Lähde: Poliisi.fi

Liikenneonnettomuus Enossa.

NordenBladet — Maanantaina 27.04.2020 klo 19.15 aikaan oli auto törmännyt jalankulkijaan Enossa Voimalaitoksentiellä. Kaksi ihmistä oli ollut kävelemässä Voimalaitoksentietä pitkin Tavisärkäntien suuntaan, kun takaa oli tullut kovalla nopeudella henkilöauto, joka oli törmännyt nuoreen tyttöön, joka oli lentänyt pientareelle. Paikalla ambulanssit antoivat ensiapua nuorelle tytölle . Tyttöön törmännyt henkilöauto oli poistunut paikalta pysähtymättä. Poliisipartio löysi siviilien vinkkien perusteella myöhemmin epäillyn ajoneuvon omakotitalon pihasta ja sen tuulilasi oli painunut kasaan . Auton omistaja , keski-ikäinen mies löytyi myöhemmin talon sisältä ja hänelle tehty puhalluskoe oli osoittanut 2,30 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta , vammantuottamuksesta ja liikennepaosta tieliikenteessä.
27.04.2020 klo 18.35 poliisipartio pysäytti Nurmeksessa Kuhmontiellä henkiloöautoilijan ja kuljettajalle tehty huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Nuorta miestä epäillään huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta.

Lähde: Poliisi.fi

Törkeä rattijuopumus Tervossa

NordenBladet — Tervolaisen miehen kuljettama henkilöauto törmäsi liikennemerkkiin ja lauta-aitaan Tervon keskustassa 27.4.2020 kello 21.00 aikaan. Kuljettaja oli törmäyksen jälkeen poistunut paikalta. Poliisi tavoitti epäillyn kuljettajan Tervon keskustasta. Kuljettajalle suoritetun puhalluskokeen tulos 1.21 mg/l. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Autoilija törmäsi polkupyöräilijään Kiuruvedellä
Henkilöautoa kuljettanut nainen törmäsi polkupyörällä liikkeellä olleeseen naiseen Valtakadulla Kiuruvedellä. Polkupyöräilijä oli ollut ylittämässä Valtakatua pyörätien jatkeella. Kiertoliittymästä poistunut henkilöautoilija oli osunut polkupyöräilijään, kaataen tämän maahan. Polkupyöräilijä loukkaantui lievästi. Poliisi tutkii tapausta liikennetuvallisuuden vaarantamisena.
Töhrijöitä Kuopiossa
Kuopiossa Martti Ahtisaaren koulun pihalla olevaan luistinkatokseen oli maalattu graffiteja sekä Kipparinkadulla rakennusliikkeen työmaakoppia oli spray-maalattu 17.4.-20.4. välisenä aikana. Poliisi pyytää tapaukseen liittyen vihjeitä vihjepuhelimen numeroon 029 5415 232 tai sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Lähde: Poliisi.fi

Poliisi pyytää havaintoja kadonneesta miehestä ja polkupyörästä

NordenBladet —

27.04.2020 klo 16.26Oulu
Oulussa katosi viikonloppuna nuori mies, josta viimeisin havainto on lauantaiaamulta 25.4. klo 04. Poliisi on suorittanut lähietsintää, mutta mies on edelleen kateissa. Poliisi pyytää havaintoja sekä miehestä että polkupyörästä.
Kadoksissa oleva 18-vuotias Juho-Pekka Uusitalo oli ollut normaalisti viettämässä iltaa ystävien kanssa yksityisasunnossa Välivainiolla. Illanvieton jälkeen hän oli poistunut paikalta todennäköisesti polkupyörällä. Poistumissuunnasta ei ole varmuutta. Aamuyön jälkeen ei hänestä ole saatu havaintoja.Poliisi on suorittanut alueella lähietsintää ja tarkistanut erilaisia poistumisreittejä ja alueita. Etsinnässä on käytetty apuna mm. drone-kalustoa ja partiokoiria.
Poliisi julkaisi kadonneen kuvan ja tuntomerkit Oulun poliisin Facebook -sivulla ja mediatiedotteessa sunnuntaina 26.4. Poliisi pyytää ilmoittamaan kaikki havainnot ja tiedot kadonneesta tai hänen käyttämästä polkupyörästä joko hätäkeskukseen 112 tai poliisin vihjenumeroon p. 0295 465 194.Kadonneen tuntomerkit

pituus 175cm, hoikka
vaaleat lyhyehköt hiukset
musta Häglöfsin takki, farkut, mustat kengät

Polkupyörän tuntomerkit

vihreä Jopo
edessä nastarengas

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuoppo törmäsi valotolppaan Vantaalla

NordenBladet — Vantaan alue
Varkauden yritys jäätelökioskilla
Vantaa, Iskoskuja, 26.4.2020 klo 7.25
Kolmikymppinen mies jäi kiinni verekseltään yritettyään löytää jotakin varastamisen arvoista suljetusta jäätelökioskista. Mies oli hypännyt jäätelökioskin myyntitiskin ylitse, siirtänyt kioskista löytäneensä tippiastian ja penkonut kaappeja. Kauppakeskuksen vartijat olivat menneet paikalle ja käskyttäneet miehen pois kioskista. Hänet otettiin kiinni epäiltynä varkaudesta.
Päihtyneenä autoillut iäkäs nainen törmäsi valotolppaan
Vantaa, Koivukylänväylä, 26.4.2020
Vantaalla 70-vuotias henkilöautoa kuljettanut nainen menetti ajoneuvonsa hallinnan ja törmäsi valotolppaan. Poliisi teki hänelle seulonta-alkometrillä puhalluskokeen, jonka tulos ylitti rattijuopumuksen rajan. Nainen tuotiin poliisiasemalle tarkkuusalkometrin kokeeseen. Kokeen tulos oli 0,37 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa. Autossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Kumpikaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. Naista epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin ajokieltoon.

Lähde: Poliisi.fi

Kokemäen poliisiaseman tiedote 27.4.2020

NordenBladet — Huittinen:
27.4.2020 noin klo 02.00 murtauduttiin Huittisissa autoliikkeeseen, josta anastettiin uusi henkilöauto ajamalla läpi liikkeen ulko-ovista.
Vartija oli saanut tapauksesta murtohälytyksen ja matkalla tarkistamaan autoliikettä oli havainnut kyseisen anastetuksi epäillyn auton, jonka kuljettaja oli kiihdyttänyt voimakkaasti ja lähtenyt ajamaan suurella nopeudella valtatie 2:ta pitkin kohti Helsinkiä. Poliisipartio löysi anastetun auton ja sillä liikkuneen kuljettajan valtatie 2:n varrelta Humppilasta. Kuljettaja 18-vuotias ulkopaikkakuntalainen mies otettiin kiinni ja on pidätetty epäiltynä törkeään varkauteen.
Vartijan havaintojen perusteella kyseiseen autovarkauteen liittynee myös toinen autoseurue, joka lähti autollaan ajamaan tekopaikalta valtatie 2:ta pitkin Helsingin suuntaan. Poliisipartio tavoitti kyseisen auton valtatie 2:lla Humppilassa ja kolme ulkopaikkakuntalaista miestä otettiin kiinni ja on pidätetty epäiltynä törkeään varkauteen.

Lähde: Poliisi.fi

Vappu Itä-Suomessa – poliisi valvoo tehostetusti rajoitusten noudattamista

NordenBladet —

27.04.2020 klo 13.43Itä-Suomi
Ihmisten tapaamiset isommissa porukoissa ovat lisääntyneet viime aikoina ympäri maata. Itä-Suomen alueella kokoontuminen on suosituksen aikana ollut hyvin vähäistä. Poliisi toivoo hyvän ja vastuullisen toiminnan jatkuvan myös vapun aikana.
Poliisi valvoo vappuna kokoontumis- ja ravitsemisliikkeitä koskevien rajoitusten noudattamista, mutta vastuullisen käyttäytymisen odotetaan lähtevän edelleen jokaisesta itsestään. Poliisi toivoo, että aikuiset seuraavat lastensa tekemisiä ja ohjaavat heitä vastuulliseen toimintaan.
Ei yleisötilaisuuksia eikä kulkueita
Julkisten kokoontumisten kielto koskee kaikkia kokoontumislain yleisiä kokouksia ja yleisötilaisuuksia, joissa olisi enemmän kuin 10 henkilöä. Vappunakaan ei saa järjestää vappuparaateja, kulkueita tai huvitilaisuuksia. Valtioneuvosto on lisäksi antanut suosituksen välttää tarpeetonta oleilua yleisellä paikalla.
Itä-Suomen poliisilaitos on varautunut vapun aikaan lisäämällä hieman poliiseja verrattuna muihin viikonloppuihin. Poliisi valvoo yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymistä auto-, jalka-, moottoripyörä – ja pyöräpartioin. Valvonnan pääpaino on maakuntakeskusten suurissa kaupungeissa.
Näin poliisi valvoo maakunnissa
Etelä-Savossa, valvonnan keskeisimmät alueet Mikkelissä ovat Kirkkopuisto ja Naisvuori. Savonlinnassa poliisi valvoo erityisesti Riihisaaressa. Pieksämäellä painotettu alue on Hiekanpään ranta ja Varkaudessa Hertun ranta ja Taulumäen tori.
Pohjois-Karjalassa, poliisi tulee suuntaamaan valvontaa erityisesti Joensuussa Ilosaareen ja Laululavan alueelle, Joensuun torille sekä puistoihin
Pohjois-Savosssa, valvontaa suunnataan Kuopiossa pääasiassa Väinölänniemeen, Valkeisenlammen ympäristöön ja ydinkeskustaan. Iisalmessa valvonnan erityisalueena on koko keskusta.
Poliisi tulee puuttumaan tarpeettomaan oleskeluun yleisellä paikalla, jos siitä aiheutuu vaaraa tai häiriötä yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle tai ihmisten terveydelle.
Jokaisella on oma vastuunsa koronan taltuttamisesta
Poliisi toivoo, että jokainen meistä kantaa oman vastuunsa ja omilla toimenpiteillä mahdollistetaan sen, että korona ei pääse leviämään ja poikkeustilan rajoitteista päästäisiin vähitellen luopumaan, mikäli kehityssuunta on hyvä.
Vietä #virtuaalivappu – seuraa somea
Vappuna poliisi toimii aktiivisesti sosiaalisessa mediassa. Seuraa Itä-Suomen poliisia facebookissa (facebook.com/pkpoliisi) ja ajankohtaisimmat tiedot löydät twitteristä (@PoliisiIS). Instagramissa osoitteemme on poliisi_is
Poliisin pääviesti on, että pysytään kotona ja seurataan tapahtumia sosiaalisen median kautta.
Valtakunnallinen #virtuaalivappu löytyy osoitteesta virtuaalivappu.fi Sivulta löytyvät myös vastaukset vapunviettoon liittyviin keskeisimpiin kysymyksiin.

Lähde: Poliisi.fi

Pääkaupunkiseudun poliisilaitokset kehottavat: Vietä vappua väkijoukkoja ja viranomaisia välttäen

NordenBladet —

27.04.2020 klo 13.34Itä-Uusimaa
Poikkeusolojen aikana myös vappua juhlitaan tänä vuonna poikkeuksellisesti. Toukokuun ensimmäinen on monelle tärkeä ja perinteikäs keväinen juhla ja tuo varmasti mielihaluja poistua kotoa kylille tai kyläilemään. Tänä vuonna vappua tulee kuitenkin viettää poikkeusolojen asettamia rajoituksia noudattaen.
Juhlimalla oikein, et altista itseäsi tai muita koronavirukselle
Poliisi valvoo myös vappuna rajoitusten noudattamista, mutta vastuullisen käyttäytymisen tulee ensisijaisesti lähteä jokaisesta itsestään.– Meidän kaikkien toimilla on vaikutusta siihen, kuinka nopeasti pääsemme takaisin normaaliin arkeen. Kaikkien fyysisten kontaktien tulee edelleen olla minimissä, vaikka laki ei niitä suoraan kieltäisikään. Lisäksi viranomaisten antamien ohjeiden ja määräysten noudattaminen on nyt erittäin tärkeää koko yhteiskunnan kannalta. Nyt jos koskaan jokainen on avainasemassa kaikkien arjen turvallisuuden varmistamisessa, apulaispoliisipäällikkö Ari Karvonen muistuttaa.
Miten sitten juhlia?Vaikka vapuksi on luvattu näillä näkymin hyvää säätä, vappuna on kuitenkin vielä aika pysytellä koronaviruksen leviämisen estämiseksi kotona. Kotona taas on syytä kiinnittää huomiota erityisesti hyvään hygieniaan ja taata iloinen ja turvallinen vappu koko perheelle.– Olisi hienoa, että tunnelma säilyisi sillä asteella, että viranomaisia ei tarvitsisi kutsua paikalle. Poliisi hoitaa poikkeusoloissa meille kuuluvat tehtävät, mutta priorisoimme kiireellisten hälytystehtävien hoitamista. Mikäli kuitenkin tarvitset poliisin läsnäoloa vappuna, soita hätänumeroon 112, painottaa komisario Hannu Väänänen Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.– Jokainen poliisi tarvitaan nyt töihin ja sairastumistapausten välttämiseksi poliisinkin on vältettävä fyysisiä kontakteja. Pyydämmekin asiakkaitamme ilmoittamaan poliisille, jos on tai epäilee olevansa sairas. Viruksen tahallinen levittäminen on vakava rikos, apulaispoliisipäällikkö Kimmo Markkula Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Voiko ulkosalla juhlia?Pääkaupunkiseutu ja isompien kaupunkien keskustat tarjoavat normaalioloissa vappurientoihin paikkoja ja ohjelmaa. Poikkeusoloissa kokoontumisia tulisi välttää. Poliisi valvoo myös vappuna niin aikuisten kuin nuorisonkin käyttäytymistä julkisilla paikoilla ja puuttuu matalalla kynnyksellä kaikenlaiseen häiriökäyttäytymiseen.
– Ylimääräistä liikkumista tulee edelleen välttää koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Tämä koskee myös nuoria. Vanhempien kannattaakin muistuttaa nuoria siitä, että he toimisivat myös vastuullisesti, eivätkä kokoontuisi isoissa porukoissa ja välttäisivät muutenkin julkisia paikkoja sekä kokoontuisivat verkossa. Nyt jos koskaan on hyvä hetki viettää vappua kotosalla perhe- ja pihapiirissä, painottaa apulaispoliisipäällikkö Ari Karvonen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Muistathan myös, että kiireettömissä asioissa tulee ensisijaisesti suosia nyt poliisin sähköisiä ja puhelinpalveluja. Poliisiasemilla tulee asioida vain välttämättömissä tapauksissa. Mikäli poliisiasemalle on välttämätöntä mennä, poliisi suosittelee varaamaan ajan etukäteen verkosta.

Lähde: Poliisi.fi

Pääkaupunkiseudun poliisilaitokset kehottavat: Vietä vappua väkijoukkoja ja viranomaisia välttäen

NordenBladet —

27.04.2020 klo 13.30Länsi-Uusimaa

Täysperävaunurekka ajautui ulos Oulussa Kiimingintiellä

NordenBladet —

27.04.2020 klo 13.10Oulu
Täysperävaunurekka oli ajamassa Kiimingintietä etelän suuntaan 27.4 klo 09:10, kun ajautui tieltä ulos Kotajärven kohdalla ja kaatui tielle. Täysperävaunurekka tukki molemmat kaistat sulkien liikenteen kyseisellä tiellä. Paikalla suoritetaan ajoneuvon nostoa ja tie avataan liikenteelle noin kello 15-16.
Onnettomuudessa ei tullut henkilövahinkoja. Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisen.

Lähde: Poliisi.fi