Mainos:



Vappu Itä-Suomessa – poliisi valvoo tehostetusti rajoitusten noudattamista

NordenBladet —

27.04.2020 klo 13.43Itä-Suomi
Ihmisten tapaamiset isommissa porukoissa ovat lisääntyneet viime aikoina ympäri maata. Itä-Suomen alueella kokoontuminen on suosituksen aikana ollut hyvin vähäistä. Poliisi toivoo hyvän ja vastuullisen toiminnan jatkuvan myös vapun aikana.
Poliisi valvoo vappuna kokoontumis- ja ravitsemisliikkeitä koskevien rajoitusten noudattamista, mutta vastuullisen käyttäytymisen odotetaan lähtevän edelleen jokaisesta itsestään. Poliisi toivoo, että aikuiset seuraavat lastensa tekemisiä ja ohjaavat heitä vastuulliseen toimintaan.
Ei yleisötilaisuuksia eikä kulkueita
Julkisten kokoontumisten kielto koskee kaikkia kokoontumislain yleisiä kokouksia ja yleisötilaisuuksia, joissa olisi enemmän kuin 10 henkilöä. Vappunakaan ei saa järjestää vappuparaateja, kulkueita tai huvitilaisuuksia. Valtioneuvosto on lisäksi antanut suosituksen välttää tarpeetonta oleilua yleisellä paikalla.
Itä-Suomen poliisilaitos on varautunut vapun aikaan lisäämällä hieman poliiseja verrattuna muihin viikonloppuihin. Poliisi valvoo yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymistä auto-, jalka-, moottoripyörä – ja pyöräpartioin. Valvonnan pääpaino on maakuntakeskusten suurissa kaupungeissa.
Näin poliisi valvoo maakunnissa
Etelä-Savossa, valvonnan keskeisimmät alueet Mikkelissä ovat Kirkkopuisto ja Naisvuori. Savonlinnassa poliisi valvoo erityisesti Riihisaaressa. Pieksämäellä painotettu alue on Hiekanpään ranta ja Varkaudessa Hertun ranta ja Taulumäen tori.
Pohjois-Karjalassa, poliisi tulee suuntaamaan valvontaa erityisesti Joensuussa Ilosaareen ja Laululavan alueelle, Joensuun torille sekä puistoihin
Pohjois-Savosssa, valvontaa suunnataan Kuopiossa pääasiassa Väinölänniemeen, Valkeisenlammen ympäristöön ja ydinkeskustaan. Iisalmessa valvonnan erityisalueena on koko keskusta.
Poliisi tulee puuttumaan tarpeettomaan oleskeluun yleisellä paikalla, jos siitä aiheutuu vaaraa tai häiriötä yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle tai ihmisten terveydelle.
Jokaisella on oma vastuunsa koronan taltuttamisesta
Poliisi toivoo, että jokainen meistä kantaa oman vastuunsa ja omilla toimenpiteillä mahdollistetaan sen, että korona ei pääse leviämään ja poikkeustilan rajoitteista päästäisiin vähitellen luopumaan, mikäli kehityssuunta on hyvä.
Vietä #virtuaalivappu – seuraa somea
Vappuna poliisi toimii aktiivisesti sosiaalisessa mediassa. Seuraa Itä-Suomen poliisia facebookissa (facebook.com/pkpoliisi) ja ajankohtaisimmat tiedot löydät twitteristä (@PoliisiIS). Instagramissa osoitteemme on poliisi_is
Poliisin pääviesti on, että pysytään kotona ja seurataan tapahtumia sosiaalisen median kautta.
Valtakunnallinen #virtuaalivappu löytyy osoitteesta virtuaalivappu.fi Sivulta löytyvät myös vastaukset vapunviettoon liittyviin keskeisimpiin kysymyksiin.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

error:
Copyright © NordenBladet 2008-2021 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory