Sekalaisen muovijätteen vientikielto esillä Genevessä

NordenBladet — Baselin sopimuksen osapuolikokouksessa Genevessä 29.4.-10.5. päätetään toimista muovijätteiden aiheuttamien haittojen vähentämiseksi. Kokouksessa käsitellään muun muassa Norjan aloitetta sekalaisen muovijätteen viennin kieltämisestä EU- ja OECD-maiden ulkopuolelle. Lisäksi esillä on maasta toiseen tapahtuvan muovijätteen valvonnan tiukentaminen, jolloin sekalaisen muovijätteen siirto edellyttäisi lupaa.

”Neuvotteluista odotetaan pitkiä ja vaikeita. Haasteena on muovijätteen käsittelykapasiteetin puutteet EU- ja OECD-maissa sekä viranomaisten mahdollisuudet valvoa uusien sääntöjen noudattamista”, kokoukseen osallistuva neuvotteleva virkamies Else Peuranen ympäristöministeriöstä kertoo.

Osapuolikokouksessa keskustellaan myös kumppanuusohjelmasta, jonka avulla maat voisivat parantaa yhteistyötään muovijäteongelman ratkomiseksi. Myös nykyisiä muovijätteen käsittelyohjeita ehdotetaan päivitettäväksi nykyvaatimusten mukaisiksi.

Baselin yleissopimus on merkittävin jätteitä koskeva kansainvälinen sopimus. Lisäksi Genevessä järjestetään samaan aikaan pysyviä orgaanisia yhdisteitä koskevan Tukholman yleissopimuksen osapuolikokous sekä kiellettyjen ja voimakkaasti rajoitettujen kemikaalien vientiä ja tuontia koskevan Rotterdamin yleissopimuksen osapuolikokous. Kolmen eri sopimuksen yhteisen ns. superkokouksen aihe on kestävän kemikaalien ja jätteiden hallinnan merkitys puhtaalle ympäristölle ja ihmisen terveydelle.

Suomi tukee kehitysmaiden tasapuolista osallistumista YK:n kemikaali- ja jätesopimusten kokouksiin sekä sopmusten toimeenpanoa kumppanimaissa.

Suomella sivutapahtumat arktisesta ympäristöstä ja kiertotaloudesta
Suomi järjestää osapuolikokousten yhteydessä arktiseen ympäristöön ja kiertotalouteen liittyvät sivutapahtumat. Arktisen tapahtuman aiheena on Arktisen ympäristön seuranta- ja arviointiohjelman (AMAP) raportin uudet tulokset alueen eliöstöstä ja ympäristöstä havaituista kemikaaleista sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksista alueen kemikalisoitumiseen. Suomi järjestää tilaisuuden 2.5. yhdessä AMAP-työryhmän kanssa.

Erityisesti elektroniikka- ja muovijätteisiin keskittyvä kiertotalouden sivutapahtuma järjestetään 6.5. yhteistyössä Ghanan kanssa. Suomi esittelee tapahtumassa kansallisen muovitiekartan toimia ja Ghana sähköelektroniikkaromua koskevaa sääntelyään. Ghana on suuri elektroniikkajätteen käsittelijä. Kansainvälinen yhteistyö on erityisen tärkeää, jotta muovi- ja elektroniikkajätteen asianmukaiselle käsittelylle saataisiin yhteiset säännöt eivätkä ongelmat siirtyisi teollisuusmaista alemman sääntely- ja valvontakapasiteetin maihin.

Baselin sopimuksen osapuolikokouksessa Genevessä 29.4-10.5 päätetään toimista muovijätteiden aiheuttamien haittojen vähentämiseksi. Kokouksessa käsitellään muun muassa Norjan aloitetta sekalaisen muovijätteen viennin kieltämisestä EU- ja OECD-maiden ulkopuolelle. Lisäksi esillä on maasta toiseen tapahtuvan muovijätteen valvonnan tiukentaminen, jolloin sekalaisen muovijätteen siirto edellyttäisi lupaa.

Lähde: ym.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory