Ravinteiden kierrätyksen avustushaku laajenee vesien ja meren ravinteiden kierrätykseen – etusijalla Saaristomeren alue

NordenBladet — Ravinteiden kierrätyksen avustushaku on parhaillaan auki. Hakuun on lisätty uudeksi teemaksi vesien ja meren biomassojen ravinteiden kierrätys. Etusijalla ovat Saaristomerellä ja sen valuma-alueella toteutettavat hankkeet.Hankkeiden tulee edistää vesistöjen, rantojen tai ranta-alueiden biomassojen, kuten vesikasvillisuuden, levien ja vieraslajien, poistoa ja jatkohyödyntämistä. Hankkeet voivat edistää myös hoitokalastuksessa käyttämättä jäävien biomassojen hyötykäyttöä. Tavoitteena on vähentää vesien ja meren ravinnekuormaa, luoda uutta kiertotalousliiketoimintaa ja vahvistaa huoltovarmuutta.Hankehakemukset pyydetään toimittamaan ympäristöministeriöön 30.6.2024 mennessä. Hankkeita avustetaan osana ravinteiden kierrätyksen hakua, jossa on rahoitusta myönnettävissä enintään noin 10 miljoonaa euroa. Tuettavien hankkeiden tulee valmistua viimeistään vuoden 2025 loppuun mennessä.Ympäristöministeriön ravinteiden kierrätyksen avustuksia voi edelleen hakea myös yhdyskuntien jäte- ja sivuvirtojen ravinteiden kierrättämiseksi ja jätevesien käsittelyn energiatehokkuuden edistämiseksi. Ympäristöministeriö tarjoaa matalalla kynnyksellä neuvontaa ja opastusta hakua suunnitteleville tahoille.Avustusta voidaan myöntää tutkimus-, kehitys-, ja innovaatiohankkeille sekä investoinneille, jotka luovat edellytyksiä vesien ja meren biomassojen ravinteiden kierrätykselle. Hankkeissa tulee osoittaa, että poistettavien biomassojen ravinteet johdetaan asianmukaisesti hyödynnettäväksi. 
Tuki on hankkeesta ja hakijaorganisaation koosta riippuen investoinneille enintään 30 – 65 prosenttia ja TKI-hankkeille yleensä enintään 50 – 80 prosenttia hyväksyttävistä kustannuksista. Avustettavien hankkeiden tulee olla “ei merkittävää haittaa” -periaatteen (Do No Significant Harm) mukaisia.
Viime vuosina ympäristöministeriö on avustanut ravinteiden kierrätyksen hankkeita, joilla edistetään muun muassa biokaasun tuotantoa ja ravinteiden kierrätystä esimerkiksi lannoitteiksi. Ravinteiden kierrätyksen lisäksi on tuettu yhdyskuntien jätevedenkäsittelyn uusiutuvan energian tuotannon ja energiatehokkuuden hankkeita.Ravinteiden kierrätystä edistetään osana ympäristöministeriön uutta vesien ja meren tilan parantamiseen tähtäävää Ahti-ohjelmaa. Ahti-ohjelman toimilla jatkamme ravinteiden kierrätysohjelman (2012-2023), vesiensuojelun tehostamisohjelman (2019-2023) sekä ja Saaristomeri-ohjelman (2021-) työtä.

Ravinteiden kierrätyksen avustushaku on parhaillaan auki. Hakuun on lisätty uudeksi teemaksi vesien ja meren biomassojen ravinteiden kierrätys. Etusijalla ovat Saaristomerellä ja sen valuma-alueella toteutettavat hankkeet.

Lähde: ym.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory