Helena-Reet: TAMMIKUU 2024 (Vuodenvaihteesta, manifestointitaiteesta, räsymattojen kutomisesta, Lightyearissa treidaamisesta ja paljosta muustakin! + PALJON KUVIA!

Helena-Reet: TAMMIKUU 2024 (Vuodenvaihteesta, manifestointitaiteesta, räsymattojen kutomisesta, Lightyearissa treidaamisesta ja paljosta muustakin! + PALJON KUVIA!

NordenBladet – 31. joulukuuta saavuimme monen viikon pituiselta perhematkalta Espanjasta takaisin kotiin ja 1. tammikuut heräsin pitkästä aikaa kotona – Virossa. Kotona herääminen oli erittäin miellyttävää, mutta onnen tunnetta vähensi ulkona avautuva kehno hiihtosää, pakkasasteet ja Pohjoismaille ominainen pimeys.

Matka Espanjasta Viroon vaikutti muuten paikoin siltä, kuin olisi kauhuleffassa – joka viiden minuutin kuluttua aina vain hämärtyi ja mitä lähemmäs Viroa, sitä pimeämmäksi. Vuodenvaihteen kunniaksi ”ratkaisimme” lentokoneessa monta samppanjaa ja siksi äkkinäinen ilmastonvaihto ei ollut enää ongelma. Ongelmana oli sen sijaan seuraavana päivänä saapuva särky rintakehässä. En nimittäin enää kestä samppanjaa (tosi huono juttu!), olen nyt saanut monta kertaa vahvistusta siitä, että samppanjan juominen päättyy minun osaltani huonosti. Onneksi viinin suhteen esteitä ei ole. Ainakaan vielä… Hahhaa!


Málagan lentoasemalla matkalla takaisin Tallinnaan

Kotona meitä odotti mahtava paketti Allanin veljen perheeltä, ja se herätti meissä jälkikäteenkin uudelleen joulun tunnelmaa ja Allan vaati hapankaalia ja verimakkaraa. Niitä hän myös sai! Tarjosin ne Meie Mari -firman lakkahillon (nammmmm!!) kanssa kauniisti Ivankan valmistamilta jouluaiheisilta saviastioilta! Olen Ivankan kanssa käynyt savipiirissä vuodesta 2019 alkaen ja minun mielestäni hän tekee jo todella kaunista ja ainutlaatuista keramiikkaa! Hän tosin tarvitsee ohjausta, mutta hänellä on erittäin kiva ja omailmeinen taiteellinen tyylinsä!





Mutta nyt tammikuun yhteenvetoon. Kuten saatte tammikuun postituksen helmikuun yhteenvedon (ks. TÄSTÄ) jälkeen, teen joulukuun matkasta yhteenvedon tammikuun postituksen jälkeen… kun tämä blogin pitäminen muodostui jo tällaisessa järjestyksessä, niin olkoon sellainenkin logiikka… hahhaa!

Tammikuun alussa tein itselleni Lightyear* (mainoslinkki) tilin. En tiedä vielä, miten hankalaa tai helppoa tulee olemaan Lightyearissa raporttien esittäminen, mutta verrattuna LHV:n rikollisen korkeisiin palvelumaksuihin ja välityspalkkioihin päätin, että teen treidaamista jatkossa myös Lightyear-tilin kautta tai Interactive Brokersin kautta (sinne on suunnitelmissa rekisteröidä yrityksen tili ja kun meillä oma robo-neuvonantaja on valmiina, niin treidata sen API:n kautta). On hyvin suuri ero siinä, maksatko osakkeiden ostosta palvelupalkkiona n. 30 euroa (LHV) vai 1 euron (Lightyear), sama koskee myyntiä. Samalla Lightyeariin liittyy tällä hetkellä myös pelkoa – jos treidataan suuremmilla summilla, tarjoaako Lightyear silloin talletukselle takausta? Millainen tulee olemaan myöhempi selvitys (toivottavasti ei tarvitse alkaa merkitä yksittäin jokaista kauppaa selvitykseen, vaan että se tapahtuu sittenkin automaattisesti). LHV:n puolesta puhuu luotettavuus, hyvä palvelu (pidän siitä, että soitettaessa vastataan heti) ja pidän siitäkin, että tarjotaan tukea. LHV:n suuri miinus (joka todennäköisesti tarkoittaa pitemmällä tähtäimellä sijoittajien ja treidaajien muuttamista jollekin muulle alustalle) ovat epänormaalin suuret palvelupalkkiot. 🙁

Tuntuu siltä, että minua ovat kohdanneet myös ns. ikään liittyvät erityispiirteet. 🤣 🤣  Sen lisäksi, että aina ompelen, menin tammikuussa kankaankudontakurssille!!! Tammikuussa valmistui neljä pientä kutomaani räsymattoa. Kolmesta ensimmäisestä matosta olen ottanut myös kuvia ja näistä matoista voi lukea minun ElishevaShoshana.com-käsityöblogistani TÄSSÄ (räsymatto #1), TÄSSÄ (matto #2) ja TÄSSÄ (matto #3). Ostin itselleni myös Liidia Mälksoon kirjan ”Kankaankudonta” ja haaveilen jo varovaisesti omista kangaspuista. Koska räsymatto-ajatus on uusiokäyttöä, pidän siitä, että teen räsymatot suurelta osin omista käsitellyistä materiaaleista. Siksi käytän tästä lähtien paljon aikaa myös vanhojen kankaiden leikkaamiseen kutomista varten.

(blogi jatkuu kuvagallerioiden välissä)












14. tammikuuta Allanin veljen vaimon Tiinan syntymäpäivä, jota vietimme 13. tammikuuta. Vieraat olivat ensin kutsutut yksityiselle ekskursiolle Tallinnan kaupunginhalliin ja sen jälkeen illalliselle Tallink City -hotellin City Grill House -ravintolaan.





Tammikuussa minua kohtasi myös pienten laukkujen ompelumania. Tässä vain joitakin esimerkkejä – yhteensä tein ainakin yli 20 erilaista laukkua ja jopa yhden silmälasikotelonkin. On kiva yhdistellä kankaita, pitsejä ja nauhoja. Itse ommeltujen laukkujen lisäksi kuvissa näkyy myös minun tammikuinen kaunis sininen manikyyrini. Se oli niin kiva kynsilakkaväri, että jo ikävöin sitä 🙂









Tammikuusta olisi postitettavaa vielä paljon, paljon, mutta nopeana yhteenvetona tein lisäksi seuraavaa:
* kävin paljon SPA:ssa ja hieronnassa;
* luin ja puuhastelin itseni kehittämisen parissa, tarkemmin sanottuna manifestoimisen taidon parissa (The art of Manifesting);
* ideoiden tuottajana yritin hautoa uusia ideoita, joita toteuttaa.
* harjoitin isosti ajattelua ja ajattelin, miten voisi olla hyödyksi maailmalle ja ihmisille. Haluaisin toteuttaa jotain, joka kiinnostaa ihmiskuntaa. Jotain, joka auttaa suurta määrää ihmisiä.

Lopetukseksi vielä tämän päivän lounaasta ja illallisesta kaksi kuvaa. Tein yksinkertaisen ja nopeasti valmistuvan kotiruoan (makaroneja juuston kera ja kalapuikkoja marinoitujen kurkkujen ja hapankerma-majoneesikastikkeen kera).

PS! Nämäkin kauniit ruskeat lautaset ovat Ivankan käsityötä!
Tämä tältä kertaa! Halauksia!!


Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory