COP28-ilmastokokous alkoi historiallisella sovulla ilmastotuhoja koskevasta rahastosta

NordenBladet — YK:n ilmastosopimuksen osapuolet pääsivät tänään sopuun ilmastotuhoja koskevasta rahastosta Dubaissa. Rahasto on ollut erityisesti pienille ja köyhille maille neuvotteluissa prioriteetti.YK:n ilmastokokous COP28 alkoi tänään Arabiemiraateissa, Dubaissa. Neuvottelut käynnistyivät sovulla ilmastotuhoja koskevasta rahastosta. Rahastolla tuetaan kaikkein haavoittuvimpia maita ilmastonmuutoksen aiheuttamien tuhojen käsittelyssä. Rahaston perustamisesta tehtiin päätös viime vuonna Egyptissä COP27:ssa, mutta rahaston yksityiskohdista sovittiin Dubain kokouksen ensimmäisenä päivänä.”Päätös on historiallinen, sillä samalla niin sanottu palomuuri kehittyvien ja kehitysmaiden välillä murtui, kun puheenjohtajamaa ja neuvotteluissa kehitysmaihin lukeutuva Arabiemiraatit sitoutui antamaan rahastoon 100 miljoonaa dollaria. Aiemmin ilmastorahoitusta on pidetty kehittyvien maiden vastuulla. Saksa sitoutuu rahastoon myös 100 miljoonalla dollarilla ja myös monet muut EU maat tulevat sitoutumaan rahastoon”, kertoo EU:n pääneuvottelija Outi Honkatukia kokouksesta.Honkatukia on ollut keskeisessä roolissa rahastoa valmistellussa työryhmässä, eli väliaikaisessa komiteassa, joka teki päätösehdotuksen rahoitusjärjestelyistä COP28:lle aiemmin syksyllä. Honkatukia toimi komitean toisena puheenjohtajana.Ilmastotuhoja koskevat rahoitusjärjestelyt ovat olleet YK:n aiemmissa ilmastokokouksissa ratkaisevassa roolissa. Se on ollut kynnyskysymys etenkin pienille ja köyhille maille sekä saarivaltioille, jotka kärsivät ilmastonmuutoksen aiheuttamista vahingoista ja menetyksistä eniten.”Toivon, että nyt syntynyt päätös antaa positiivista nostetta kokoukseen. Tämä antaa mahdollisuuden EU:lle keskittyä meille tärkeään kysymyksiin päästöjen vähentämisestä ja toimista rajata maapallon lämpötilan nousu 1,5 asteeseen”, Honkatukia huomioi.Suomi ja EU ajavat voimakkaasti fossiilisista polttoaineista luopumista sekä uusiutuvan ja puhtaan energiatuotannon lisäämistä. Ilmastokokouksessa huipentuu myös Pariisin sopimuksen maailmanlaajuinen tilannekatsaus (Global Stocktake), jossa tarkastellaan ilmastosopimuksen toimeenpanoa ja toimien riittävyyttä. Toimet päästöjen vähentämiseksi eivät ole riittäviä 1,5 asteen tavoitteen saavuttamiseksi. Tarkastelun tulisi johtaa päästövähennystavoitteiden kiristämiseen.

YK:n ilmastosopimuksen osapuolet pääsivät tänään sopuun ilmastotuhoja koskevasta rahastosta Dubaissa. Rahasto on ollut erityisesti pienille ja köyhille maille neuvotteluissa prioriteetti.

Lähde: ym.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory