Kansainvälisen muovisopimuksen neuvottelut jatkuvat Nairobissa

NordenBladet — Kansainvälistä muovisopimusta koskevat neuvottelut jatkuvat 13.-19. marraskuuta Nairobissa. Neuvotteluissa käsitellään ensi kertaa luonnosta sopimuksen tekstiksi, ja tavoitteena on edetä sopimuksen sisältöä koskeviin keskusteluihin ja sovittaa yhteen eri maiden kantoja.Neuvottelukomitean puheenjohtajan Gustavo Meza-Cuadran laatima sopimustekstiluonnos eli nollaluonnos toimii neuvotteluiden pohjana. Nollaluonnos on laadittu aikaisempien keskusteluiden ja jäsenmaiden näkemysten perusteella. Sopimuksen nollaluonnoksessa on otettu huomioon EU:n toivomalla tavalla kattavasti muovin ja muovituotteiden kaikki elinkaaren vaiheet, kuten tuotanto, kulutus, kierrätys, päästöt ja jätehuolto. Luonnos sisältää myös ensimmäisiä konkreettisia vaihtoehtoja sopimuksen artikloiksi. Lisäksi nollaluonnokseen sisältyy ehdotuksia muun muassa sopimuksen rahoituksesta, toimeenpanon tuen keinoista sekä muovisaastumisen ehkäisytoimissa edistymisen seuraamisesta. Nairobissa on tarkoitus perustaa neuvotteluryhmät käsittelemään tarkemmin tiettyjä sopimuksen yksityiskohtia. Euroopan unioni tavoitteena on, että neuvotteluryhmät voivat jatkaa työtään myös Nairobin ja seuraavan Kanadan Ottawassa huhtikuussa 2024 pidettävän neuvottelukokouksen välillä. EU tavoittelee myös valtuutusta puheenjohtajalle laatia seuraava, laajennettu sopimustekstiluonnos Ottawan kokouksessa käsiteltäväksi. Neuvottelukomitean tehtävänä on laatia oikeudellisesti sitova muovisopimus. EU kannattaa sopimukseen sitovia velvoitteita muun muassa ongelmallisten ja tarpeettomien muovituotteiden rajoittamiselle. EU tukee myös puheenjohtajan nollaluonnokseen sisältyviä ehdotuksia muovituotteiden jätehuollon, lajittelun ja kierrätyksen kehittämiseksi sekä yhteisten kestävän tuotesuunnittelun kriteereiden laatimista.  Suomen pääneuvottelija Tuulia Toikka ympäristöministeriöstä odottaa Nairobin neuvotteluista haastavia. ”Aiemmissa kokouksissa on edetty ajoittain hitaasti sisältökysymyksissä. Kokousta varten laadittu nollaluonnos tarjoaa kuitenkin uudenlaisia mahdollisuuksia edetä konkreettisesti ”, Toikka kertoo.”Maiden näkemykset ovat olleet eriäviä tietyissä avainkysymyksissä, kuten muovisopimuksen soveltamisalan ja keskeisten velvoitteiden suhteen. Kaikki maat eivät esimerkiksi halua sitovia muovintuotantoa ja muovituotteiden valmistamista koskevia toimia vaan ne painottavat mieluummin kiertotalouden kehittämistä ja jätehuoltotoimia.  EU puolestaan tukee muovin elinkaaren alkupäätä koskevia velvoitteita ja  muovintuotannon vähentämistä koskevan tavoitteen asettamista”, Toikka sanoo.YK:n ympäristökokous (UNEA) perusti maaliskuussa 2022 hallitustenvälisen neuvottelukomitean kansainvälisen muovisopimuksen neuvottelemiseksi. Neuvottelukomitean tulisi laatia sopimus, joka kattaa muovin koko elinkaaren ja muovin aiheuttaman pilaantumisen kaikkialla ympäristössä, mukaan lukien meriympäristössä. Neuvottelukomitean tulisi saada työnsä päätökseen vuoden 2024 loppuun mennessä, ja sopimus on tarkoitus hyväksyä diplomaattisessa konferenssissa keväällä 2025. Nairobin kokous on neuvottelukomitean kolmas kokous.

Kansainvälistä muovisopimusta koskevat neuvottelut jatkuvat 13.-19. marraskuuta Nairobissa. Neuvotteluissa käsitellään ensi kertaa luonnosta sopimuksen tekstiksi, ja tavoitteena on edetä sopimuksen sisältöä koskeviin keskusteluihin ja sovittaa yhteen eri maiden kantoja.

Lähde: ym.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory