EU:n laajuinen rajoitus vähentää mikromuovien päästöjä ympäristöön

NordenBladet — EU:n jäsenmaiden edustajat hyväksyivät 26.4.2023 komission ehdotuksen mikromuovien rajoittamiseksi. Rajoituksen arvioidaan vähentävän mikromuovien päästöjä noin 500 000 tonnia seuraavan 20 vuoden aikana. Esimerkiksi kumirouheen käyttö tekonurmikentillä ja muilla urheilualuestoilla on kielletty kahdeksan vuoden kuluttua. Myös kosmetiikan valmistajien on korvattava tuotteidensa sisältämiä mikromuoveja ympäristölle turvallisemmilla vaihtoehdoilla. Rajoituksen myötä EU:ssa kielletään tarkoituksellisesti lisättyjen polymeerimikropartikkelien eli mikromuovien markkinoille saattaminen. Mikromuoveilla tarkoitetaan kaikkia alle 5 mm:n partikkeleita ja kuitumaisia alle 15 mm:n partikkeleita. Myös nanokokoiset (alle 0,1 μm) mikropartikkelit kuuluvat rajoituksen piiriin. Mikromuoveja on käytetty muun muassa kosmetiikkatuotteissa, lannoitteissa, maaleissa sekä pesu- ja puhdistusaineissa. Mikromuovia lisätään tuotteisiin paksuntamaan niiden koostumusta, parantamaan levitettävyyttä tai tuotteen ulkonäköä, tuomaan elastisuutta tai keventämään tuotetta. EU:n laajuisen rajoituksen myötä näistä mikromuoveista pyritään eroon. Rajoitus määrittää eri toimialoille tai tuotteille erityisiä siirtymäaikoja, jotta teollisuudella olisi riittävästi aikaa siirtyä korvaaviin vaihtoehtoihin.  Esimerkiksi urheilukenttien osalta kahdeksan vuoden siirtymäajalla pyritään siihen, että niitä voi käyttää elinkaaren loppuun saakka. 
Kielto ei koske mikromuoveja, jotka eivät vapaudu tuotteesta niiden ohjeen mukaisessa käytössä, pysyvästi muokkautuvat tarkoitetussa käytössä tai ovat pysyvästi kiinnittyneinä kiinteään matriisiin käytön aikana. Näillä perusteilla soveltamisalan ulkopuolelle rajattujen tuotteiden valmistajien on toimitettava käyttöä- ja hävittämistä koskevat ohjeet, joilla estetään mikromuovien vapautuminen ympäristöön.
Päällekkäisen sääntelyn välttämiseksi REACH-asetuksen nojalla annettavan mikropolymeeripartikkeleita koskevaa rajoitusta ei sovellettaisi lääkedirektiivin 2001/83/EC, eläinlääkeasetuksen (EU) 2019/6, lannoitevalmisteasetuksen (EU) 2019/1009, ruuan lisäaineita koskevan asetuksen 1333/2008/EC sekä In Vitro -diagnostiikkalaitteita koskevan asetuksen (EU) 2017/746 piiriin kuuluviin tuotteisiin. Teollisuuden raaka-ainekäyttö on rajattu soveltamisalan ulkopuolelle, jos käytöstä ei aiheudu päästöjä ympäristöön. Rajoitusehdotus sisältää polymeerimikropartikkeleiden tai niitä sisältävien tuotteiden valmistajille, maahantuojille ja teollisuuskäytölle useita raportointia, tiedon toimittamista sekä merkintää koskevia vaatimuksia.Jäsenmaiden REACH-komiteassa hyväksymä päätös käyttökiellosta menee seuraavaksi Euroopan parlamentin ja neuvoston hyväksyttäväksi.

EU:n jäsenmaiden edustajat hyväksyivät 26.4.2023 komission ehdotuksen mikromuovien rajoittamiseksi. Rajoituksen arvioidaan vähentävän mikromuovien päästöjä noin 500 000 tonnia seuraavan 20 vuoden aikana. Esimerkiksi kumirouheen käyttö tekonurmikentillä ja muilla urheilualuestoilla on kielletty kahdeksan vuoden kuluttua. Myös kosmetiikan valmistajien on korvattava tuotteidensa sisältämiä mikromuoveja ympäristölle turvallisemmilla vaihtoehdoilla. 

Lähde: ym.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory