Selvitysmieheltä keinoja itäisen Suomen tuulivoimarakentamisen edistämiseksi

NordenBladet — Itäisen Suomen tuulivoimarakentamisen tehostamiseen voidaan löytää toimivia ratkaisuja. Tämä edellyttää tuulivoimarakentamisen nykyistä selkeämpää poliittista ohjausta, lainsäädännön kehittämistä, koordinoitua kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä sekä teknologian kehityksen maksimaalista hyödyntämistä. Näin toteaa selvitysmies Arto Räty 15.3.2023 kolmelle ministeriölle luovuttamassaan raportissa.Työ- ja elinkeinoministeriö, puolustusministeriö ja ympäristöministeriö asettivat 16.9.2022 selvitysmiehen tutkimaan itäisen Suomen tuulivoimarakentamisen edistämistä. Hänen tuli tarkastella keinoja rakentamista rajoittavien esteiden, ja erityisesti maanpuolustuksen tarpeista johtuvien rajoitteiden vähentämiseksi. Tällä hetkellä alle neljä prosenttia Suomen rakennetusta tuulivoimasta on Valtatie 5:n itäpuolella. Itäisen Suomen tuulivoimarakentamista keskeisimpänä esteenä on puolustusvoimien aluevalvontajärjestelmien aiheuttamat rajoitteet. Tuulivoiman rakentamista rajoittavat Suomessa monet muutkin tekijät kuten kantaverkon rajoitukset, paikalliseen vastustukseen sekä esimerkiksi maisema- ja luontoarvoihin liittyvät tekijät, mutta aluevalvontaan liittyvät rajoitteet ovat usein vain itäiseen Suomeen liittyvä erityispiirre.* ”Sotilaallinen uhkakuvamme ja opit Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan edellyttävät vahvaa aluevalvonnan kykyä itäisessä Suomessa. Samaan aikaan alueen tuulivoimarakentamisen mahdollistaminen on tärkeää Suomen energiajärjestelmän ja Itä-Suomen elinvoimain kannalta. Vahvan infrastruktuurin itäinen Suomi on tärkeä tekijä Suomen ja EU:n sekä jatkossa myös Naton turvallisuuden kannalta.” toteaa Arto Räty selvityksen lähtökohdista.Tuulivoiman rakentaminen tehostaminen itäisessä Suomessa on mahdollista. Puolustusvoimat ja tuulivoimatoimijat ovat valmiita etsimään yhteistyössä ratkaisuja, mutta niiden aikaansaaminen edellyttää poliittisen ohjauksen tiivistämistä, yhteistyöjärjestelyjä, selkeää pitkän tähtäimen strategiaa ja lainsäädännön tarkistamista”, Räty pohtii.”Entistä tasapainoisempi sähköjärjestelmä tarkoittaa myös uusiutuvan energian rakentumista alueellisesti tasapuolisemmin. Arto Rädyn selvitys osoittaa, että aluevalvonnan ja tuulivoiman yhteensovittaminen Itä-Suomessa on mahdollista, mutta se vaatii entistä tiiviimpää viranomaisten ja hanketoimijoiden välistä yhteistyötä”, toteaa elinkeinoministeri Mika Lintilä.Selvitysmiehen keskeisimmät toimenpidesuositukset tuulivoimarakentamisen edistämiseksiAluevalvontajärjestelmän suorituskyvyn ylläpitämisen ja tuulivoimarakentamisen mahdollistamiseksi itäisessä Suomessa tulee laatia kompensaatiolaki. Samalla voitaisiin laatia kompensaation edellyttämien suorituskykyjen ja rahoituksen määrittämistä varten menettelytapa- ja laskentamalli.Aluevalvontalakia tulee päivittää niin, että siinä säädetään tuulivoimarakentamiseen liittyvästä Puolustusvoimien lausuntomenettelystä. Lain avulla tulee myös pystyä poistamaan tilastoista siltä positiivisen lausunnon saaneet hankkeet, joiden hankekehitys on jostain syystä lopetettu.Puolustusvoimien toimintaedellytykset aluevalvonnassa on kaikissa oloissa turvattava ja säilytettävä valvontajärjestelmien suorituskyky vähintään nykyisellä tasolla. Puolustusvoimien lausuntoprosessia on tehostettava ja lisättävä sen eri johtamistasojen tuulivoimalausuntoja käsitteleviä resursseja, jotta voidaan mahdollistaa kasvavan lausuntomäärän käsittely ja tarvittavan yhteistyön järjestelyt.Koko Suomen alueelle rakennettavan tuulivoiman mahdollistamiseksi ja eri osapuolten yhteistyön vahvistamiseksi tulee perustaa korkean tason yhteistoimintaryhmä ja sille tarvittavat alatyöryhmät. On myös luotava järjestely, joka mahdollistaa johtamisen edellytyksenä olevan ajantasaisen tilannekuvan ylläpidon.Selvitystyötä tulisi jatkaa perehtymällä tarkemmin verrokkimaiden ratkaisuihin tuulivoiman ja valvontajärjestelmien yhteensovittamisessa sekä tarkemmin selvittää teknologisen kehityksen tuomat mahdollisuudet.Suomen energiajärjestelmän kokonaisuutta käsittelevää poliittista ohjausta tulee tehostaa perustamalla energiaministerin tehtävä. Suomen energiastrategiaa tulee vahvistaa niin, että siinä määritetään pitkän aikavälin energiatarve, tuotantotavoitteet, tuotantomuodot ja sijoittuminen Suomen alueella. Esitys koskee koko Suomea, mutta samalla se on keskeinen edellytys ratkaisuille itäisen Suomen tuulivoimarakentamisen tehostamiseksi.*Täsmennetty listaa tuulivoiman rakentamista rajoittavista tekijöistä (15.3. klo 14.50)
**Lisätty puolustusministeri Antti Kaikkosen sitaatti 15.3. klo 14.50
Lisätiedot:
selvitysmies Arto Räty, p. 050 411 7384 (Itäisen Suomen tuulivoimarakentamisen selvitysmies),
erityisasiantuntija Outi Vilen, TEM, p. 0295 047 016 (uusiutuva energia)
ympäristöneuvos Sanna Jylhä, YM, p. 0295 250 233 (alueidenkäyttö)
yksikön johtaja Sara Kajander, PLM, p. 0295 140 080 (kiinteistö- ja ympäristöasiat)

Itäisen Suomen tuulivoimarakentamisen tehostamiseen voidaan löytää toimivia ratkaisuja. Tämä edellyttää tuulivoimarakentamisen nykyistä selkeämpää poliittista ohjausta, lainsäädännön kehittämistä, koordinoitua kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä sekä teknologian kehityksen maksimaalista hyödyntämistä. Näin toteaa selvitysmies Arto Räty 15.3.2023 kolmelle ministeriölle luovuttamassaan raportissa.

Lähde: ym.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory