Kiinteistö- ja rakentamisalan innovaatioilla ratkaistaan ilmastokriisiä – kevään hakukierroksilla jaossa vielä noin 12 miljoonaa euroa kehittämistukea

NordenBladet — Kiinteistö- ja rakentamisalan päästöjä on mahdollista leikata tehokkaasti ja samalla luoda uutta, kansainvälisestikin kiinnostavaa liiketoimintaa. Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelmasta on haettavissa vielä noin 12 miljoonaa euroa tukea rakennetun ympäristön vihreää siirtymää edistäville tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeille.Vientiin tähtääville hankkeille tarkoitettu Business Finlandin viimeinen hankehaku on jo käynnissä, ja se päättyy 14.4.2023. Haettavana on reilut 10 miljoonaa euroa.Myös vain Suomessa toimiville tahoille, kuten yrityksille, kunnille ja järjestöille, tarkoitettu ympäristöministeriön viimeinen hankehaku on auki 6.2.-3.3.2023. Haettavana on enintään 1,5 miljoonaa euroa.Lisää hauista ohjelman verkkosivulla (kirailmasto.fi)Rakentaminen tuottaa noin kolmanneksen Suomen ilmastopäästöistäRakentaminen tuottaa noin kolmanneksen Suomen ilmastopäästöistä ja vaikuttaa välillisesti monen muun alan päästöihin. Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelma vauhdittaa vihreää siirtymää hankerahoituksella ja tarjoamalla alustan toimijoiden yhteistyölle ja parhaiden oppien jakamiselle.“Kiinteistö- ja rakentamisala on ilmastotavoitteiden saavuttamisessa ja luontokadon pysäyttämisessä ratkaisijan paikalla. On erinomaista, että alan toimijat ovat tarttuneet kehittämiseen ja näkevät sen mahdollisuudet myös liiketoiminnan kannalta”, sanoo projektikoordinaattori Maija Stenvall ympäristöministeriöstä.Rahoitetuissa hankkeissa luodaan ratkaisuja muun muassa vähähiilisiin rakennusmateriaaleihin ja materiaalien uusiokäyttöön, elinkaarilaskentaan ja rakennusten energiatehokkuuteen. Uudet digityökalut auttavat tunnistamaan päästölähteet, tehostamaan energian ja materiaalien käyttöä sekä todentamaan ilmastovaikutukset.“Avainasia on hankkeiden tulosten kansainvälinen skaalattavuus. Kun hyviksi todetut mallit saadaan monistettua, liiketoiminta kasvaa ja päästövähennykset kertautuvat. Samalla luodaan ratkaisuja, joille on kasvava tarve myös kansainvälisillä markkinoilla”, sanoo Account Lead Virpi Mikkonen Business Finlandilta.Lisää artikkelissa “Kiinteistö- ja rakentamisala on ilmastokriisissä ratkaisijan paikalla (kirailmasto.fi)Rahoitetut hankkeet esillä seminaarissa 2.2. klo 14-16 ja verkon tilannehuoneessaVähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelman kuudella aikaisemmalla hakukierrokselle on rahoitettu yhteensä jo lähes 70 hanketta. Niistä 11 esittäytyy torstaina 2.2. kello 14-16 järjestettävässä seminaarissa. Tilaisuutta voi seurata suorana verkkolähetyksenä.2.2. seminaarin verkkolähetys (YouTube)2.2. seminaarin ohjelma ja esittäytyvät hankkeet (kirailmasto.fi)Rahoitettuihin hankkeisiin voi tutustua kätevästi myös ohjelman verkkosivujen tilannehuoneessa. Sieltä saa kuvaa myös hankkeiden tavoitteista, aikataulusta ja potentiaalista vähentää rakennetun ympäristön päästöjä. Hankekortteja lisätään palveluun koko ajan.Hankkeiden tilannehuone (kirailmasto.fi)

Kiinteistö- ja rakentamisalan päästöjä on mahdollista leikata tehokkaasti ja samalla luoda uutta, kansainvälisestikin kiinnostavaa liiketoimintaa. Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelmasta on haettavissa vielä noin 12 miljoonaa euroa tukea rakennetun ympäristön vihreää siirtymää edistäville tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeille.

Lähde: ym.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory