ASP-järjestelmän ehdot paranevat – muutokset voimaan vuoden 2023 alussa

NordenBladet — Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on vahvistanut tänään 8.7.2022 lait, joilla parannetaan asuntosäästöpalkkiojärjestelmän ehtoja. ASP-järjestelmän uusilla ehdoilla pyritään edistämään erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten mahdollisuuksia omistusasumiseen.Uudessa asuntosäästöpalkkiolaissa säästösopimuksen teon yläikäraja nostetaan nykyisestä 39 vuodesta 44 vuoteen. Lisäksi myös avopuoliso voidaan jatkossa rinnastaa tietyin edellytyksin aviopuolisoon silloin, kun toinen puoliso on jo täyttänyt 45 vuotta.Oman asunnon hankintaan myönnettävien lainojen korkotuesta annettua lakia muutettiin siten, että kahden ASP-lainan käyttäminen yhteisen asunnon hankintaan nostaa myös lainan enimmäismäärää. Jatkossa korkotukilainaa voidaan myöntää 50 prosenttia enemmän silloin, kun molemmat asunnonhankkijat käyttävät kauppaan omat ASP-lainansa.Omistusasuntolainojen valtiontakauksesta annetun lain mukaista valtion takausvastuun enimmäismäärää nostettiin 50 000 eurosta 60 000 euroon.Lait astuvat voimaan 1.1.2023.Lisää aiheestaASP-järjestelmän ehtoja parannetaan – yläikärajaa nostetaan, lainojen enimmäismäärää korotetaan ja yhteisen asunnon hankintaa helpotetaanLisätietojaAnu Karjalainen
lainsäädäntöneuvos
029 525 0067
[email protected]

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on vahvistanut tänään 8.7.2022 lait, joilla parannetaan asuntosäästöpalkkiojärjestelmän ehtoja. ASP-järjestelmän uusilla ehdoilla pyritään edistämään erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten mahdollisuuksia omistusasumiseen.

Lähde: ym.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory