Bongasitko pyöriäisen? Kerro havainnostasi ja auta pyöriäisen suojelussa

NordenBladet — Pyöriäinen on ainoa Itämerellä säännöllisesti esiintyvä valaslaji. Itämeren pääaltaan pyöriäispopulaation kooksi arvioidaan akustisen seurannan perusteella vain noin 500 yksilöä. Suomen vesillä pyöriäisiä havaitaan vuosittain muutamia yksilöitä. Suojelemisen tueksi ympäristöministeriö ja Ahvenanmaan maakuntahallitus keräävät rauhoitetuista pyöriäisistä myös näköhavaintoja kansalaisilta.Miten pyöriäisen tunnistaa?Pyöriäisen tunnistaa parhaiten matalasta, kolmiomaisesta selkäevästä, joka tulee näkyviin merestä pyöriäisen pintakäynnin aikana. Useimmiten pyöriäinen tekee veden pinnassa nopean pyörähdyksen, josta se on myös saanut suomenkielisen nimensä. Pyöriäisen hengitys ei näy pinnan yläpuolella suihkuna.Kerro havainnostasi kätevästi verkkolomakkeellaPyöriäishavainnosta kertominen onnistuu helpoiten ymparisto.fi-sivuston havainnointilomakkeen kautta. Eläimestä kannattaa liittää mukaan kuva tai video, jos sellaisen pystyy kuvaamaan. Niiden avulla asiantuntijoiden on helpompi arvioida myös epävarmoja havaintoja.
Verkkoihin takertunut, vahingoittumaton pyöriäinen tulee aina vapauttaa varovasti ja sivusaaliiksi jääneestä, kuolleesta pyöriäisestä tulee ilmoittaa Luonnonvarakeskukselle.
Ilmoita pyöriäishavainto ymparisto.fi-sivuston verkkolomakkeellaIlmoita kuolleena löydetystä pyöriäisestä Luonnonvarakeskuksen verkkolomakkeellaKansalaisten raportointi pyöriäishavainnoista on tärkeääVuodesta 2011 lähtien tehdyn akustisen seurannan perusteella pyöriäisiä esiintyy säännöllisesti Ahvenanmaan ja Saaristomeren eteläpuolisella avomerialueella. Lähempänä rannikkoa pyöriäisiä esiintyy näköhavaintojen perusteella satunnaisesti.Kansalaisten tekemät näköhavainnot pyöriäisistä ovat akustisen seurannan lisäksi tärkeitä lisätiedon lähteitä pyöriäisen esiintymisen arvioinnissa. Ympäristöministeriö yhteistyökumppaneineen on vuodesta 2001 alkaen pyytänyt vuosittaisessa pyöriäishavaintokampanjassaan kansalaisilta havaintoja pyöriäisistä Suomen merialueella. Kampanjan avulla saadaan lisää arvokasta tietoa rauhoitetusta lajista ja samalla lisätä tietoutta aiheesta. ”Merialueiden käytölle on kasvava paine. Pyöriäisen akustinen seuranta ja sitä täydentävä näköhavaintojen keruu antaa arvokasta tietoa Ahvenanmaan meriluonnon suojelutarpeiden arviointiin ja suojelutoimien suunnitteluun”, kertoo naturvårdsintendent Maija Häggblom Ahvenanmaan maakuntahallituksesta.Pyöriäinen tarvitsee suojeluaVielä sata vuotta sitten Itämeressä eli tuhansia pyöriäisiä, mikä on huomattavasti suurempi määrä kuin nyt. Pyöriäiskannan vähenemiseen on useita syitä, joista merkittävimpiä ovat ympäristömyrkyt ja kalastuksen tahattomaksi sivusaaliiksi jääminen. Kalanpyydyksiin takertuminen on edelleen vakavin uhka pyöriäiskannan elpymiselle, minkä vuoksi verkkokalastusta tulee välttää alueilla, joilla pyöriäisiä tavataan. Muita pyöriäisiä uhkaavia asioita ovat elinympäristöjen heikentyminen ja ihmistoiminnan aiheuttama häiriö, kuten meriliikenteen ja vedenalaisen melun kasvanut määrä.
Pyöriäisten kannan säilymiseen vaikuttavat niin erilaiset kansainväliset, strategiset linjaukset kuin kansallisella tasolla tehtävät toimetkin. Esimerkiksi EU:n biodiversiteettistrategiassa todetaan, että sukupuuttovaarassa olevien lajien sivusaaliista kalastuksessa on päästävä kokonaan eroon tai vähennettävä sitä niin, että täysimääräinen elpyminen on mahdollista. Tämä turvaa Itämerellä erityisesti pyöriäistä.
LisätietojaAkustinen seuranta ja havainnot, Turun ammattikorkeakoulu
Olli Loisa
erityisasiantuntija
[email protected]
p. 050 598 5743

Pyöriäinen on ainoa Itämerellä säännöllisesti esiintyvä valaslaji. Itämeren pääaltaan pyöriäispopulaation kooksi arvioidaan akustisen seurannan perusteella vain noin 500 yksilöä. Suomen vesillä pyöriäisiä havaitaan vuosittain muutamia yksilöitä. Suojelemisen tueksi ympäristöministeriö ja Ahvenanmaan maakuntahallitus keräävät rauhoitetuista pyöriäisistä myös näköhavaintoja kansalaisilta.

Lähde: ym.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory