Bonnin ilmastokokouksessa jatketaan työtä Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi

NordenBladet — YK:n ilmastosopimuksen ja Pariisin sopimuksen mukaiset neuvottelut käydään Saksan Bonnissa 6.–16.6.2022. Virkamieskokouksessa valmistellaan marraskuussa 2022 Egyptin Sharm el-Sheikhissä pidettävää ilmastokokousta eli COP27-kokousta.Glasgow’n ilmastokokouksessa marraskuussa 2021 saatiin valmiiksi Pariisin ilmastosopimuksen sääntökirja ja myös vahvistettiin sitoutus lämpötilan nousun rajoittamisesta 1,5 asteeseen.”Pariisin ilmastosopimuksen säännöistä viimeisetkin saatiin viime vuonna lopulta sovittua. Lisäksi Glasgow’ssa sovittiin, että kaikki osapuolet tarkastelevat ja tarvittaessa ajantasaistavat vuosittain päästövähennystavoitteitaan Pariisin sopimuksen tavoitteiden valossa. Nyt keskitymme ilmastoneuvotteluissa toimeenpanoon ja etenkin sen varmistamiseen, että 1,5 asteen tavoite pysyy saavutettavissa”, Suomen pääneuvottelija Marjo Nummelin ympäristöministeriöstä sanoo.Bonnin kokouksen agendalla on laajalti asioita liittyen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen, ilmastonmuutokseen sopeutumiseen, vahinkoihin ja menetyksiin sekä kehittyville maille suunnattuun ilmastorahoitukseen ja muihin tukitoimiin. Kokouksessa hiotaan myös Parisiin sopimuksen sääntöjen teknisiä yksityiskohtia, jotka koskevat maiden raportointia ja markkinamekanismin toimintaa. Kansainväliset markkinamekanismit mahdollistavat sen, että Pariisin sopimuksen allekirjoittaneet maat voivat tehdä ilmastotoimia oman maansa rajojen ulkopuolella.Lisäksi Bonnissa käynnistyy ensimmäinen Pariisin sopimuksen viisivuotistarkastelu (Global Stocktake), jossa kootaan tilannekatsaus siitä miten Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamisessa on edistytty. Tarkastelu on kaksivuotinen, ja siitä tehdään poliittiset johtopäätökset ilmastokokouksessa syksyllä 2023. YK:n ilmastosopimuksen 27. osapuolikokous järjestetään Egyptin Sharm el-Sheikhissä 7.-18.11.2022. Pariisin sopimuksen tavoitteena on lämpötilan nousun pitäminen selvästi alle kahdessa asteessa suhteessa esiteolliseen aikaan, ja pyrkimys toimiin joilla lämpeneminen saataisiin rajattua alle 1,5 asteeseen.LisätietojaMarjo Nummelin
Ympäristöneuvos, pääneuvottelija
+358 295 250 227
[email protected]
Outi Honkatukia
Yksikönpäällikkö
+358 50 341 1758
[email protected]

YK:n ilmastosopimuksen ja Pariisin sopimuksen mukaiset neuvottelut käydään Saksan Bonnissa 6.–16.6.2022. Virkamieskokouksessa valmistellaan marraskuussa 2022 Egyptin Sharm el-Sheikhissä pidettävää ilmastokokousta eli COP27-kokousta.

Lähde: ym.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory