Kansainvälinen kasvinterveysvuosi 2020 päättyi

NordenBladet — Suomen maa- ja metsätalousministeriön aloitteesta julistettu YK:n kansainvälinen kasvinterveysvuosi 2020 päättyi torstaina Roomassa etäyhteyksin järjestetyn loppuseremonian myötä. Suomi on ollut aktiivisessa osassa vuoden tapahtumien järjestämisessä ja tavoitteiden edistämisessä.Pandemian aiheuttamista myöhästymisistä huolimatta kasvinterveysvuoden 2020 tapahtumat on saatu päätökseen. YK:n asettaman sekä YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön ja Kansainvälisen kasvinsuojeluyleissopimuksen ohjaaman teemavuoden tarkoituksena on ollut keskittää huomiota siihen, kuinka kasvinterveyttä suojelemalla voidaan edistää nälänhädän ja köyhyyden vähentymistä sekä talouskasvun ja ympäristönsuojelun tavoitteita. Lisäksi kasvinterveyden yhteyttä ruokaturvaan on haluttu korostaa.Suomi on ollut ajamassa kansainvälisen kasvinterveysvuoden konseptia jo vuodesta 2015 lähtien. Virallisesti aloite hyväksyttiin YK:ssa vuonna 2018, ja vuosi käynnistettiin juhlallisesti vuoden 2019 lopulla. Suomessa piti järjestää lokakuussa 2020 Helsingin kansainvälinen kasvinterveyskonferenssi, joka pandemian seurauksena siirrettiin vuoden 2021 kesään. Lopullisessa muodossaan konferenssi järjestettiin etäyhteyksin webinaarina.Suomen maa- ja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Ralf Lopian on toiminut kasvinterveysvuoden järjestelyihin osallistuvan kansainvälisen ohjauskomitean puheenjohtajana. Ohjauskomitean rooli on ollut kasvinterveysvuoden toimintasuunnitelman toteutuksessa, dialogin luomisessa sidosryhmien kanssa sekä taloudellisen ja poliittisen tuen mobilisoinnissa kasvinterveysvuoden hyväksi. Lisäksi Lopian on osallistunut aktiivisesti teemavuoden tapahtumien järjestämiseen.Kasvinterveysvuoden tapahtumat huipentuivat viikolla 26 järjestettyihin webinaareihin ja päätösseremoniaan. Torstaina järjestettyyn korkean tason päätösseremoniaan osallistui myös ministeri Jari Leppä. Hän korosti puheessaan kasvinterveyden kokonaisvaltaisuutta.”Tavoitteenamme oli saada koko maailma ymmärtämään, että kasvinterveys on yhtä tärkeä ympäristölle ja elinkeinoille kuin ihmisten terveys on ihmisten hyvinvoinnille – toisin sanoen, halusimme osoittaa, että suojelemalla kasveja suojelemme elämää”, Leppä sanoi.Omissa päätössanoissaan Lopian ehdotti maailmanlaajuisen kasvinterveyspäivän vuosittaista viettämistä.”Kansainvälinen kasvinterveysvuosi 2020 osoitti hienolla tavalla, kuinka suuresti kasvinterveys vaikuttaa ruokaturvaan ja luonnon monimuotoisuuden suojelemiseen, minkä vuoksi sitä on pidettävä olennaisena ja läpileikkaavana tavoitteena, kun pyrimme saavuttamaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteet”, Lopian sanoi.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory