Sisäministeriö selvittää tavoitteita Suomen kokonaisvaltaiselle maahanmuuttopolitiikalle

NordenBladet — Suomi tarvitsee maahanmuuttopolitiikan, joka kokoaa yhteen eri toimijoiden vastuualueet. Sisäministeriö on 30.6. asettanut hankkeen, jonka tehtävänä on määritellä pitkän aikavälin tavoitteet Suomen kokonaisvaltaiselle maahanmuuttopolitiikalle.Maahanmuutosta on tullut pysyvä osa Suomen kehitystä, ja sen odotetaan lisääntyvän tulevina vuosina. Maahanmuuttopolitiikka vaikuttaa siten yhteiskuntaan ja sen kehitykseen. Suomessa sisäministeriö vastaa maahanmuuttopolitiikan kokonaisuudesta. Aloite hankkeelle tulikin sisäministeriön maahanmuutto-osastolta.– On selvää, että Suomi tarvitsee muuttoliikettä säilyäkseen elinvoimaisena. Monet tutkimukset osoittavat, että ulkomailta tulevilla työntekijöillä, tutkijoilla, opiskelijoilla ja heidän perheenjäsenillään on yhä suurempi merkitys talouskasvulle ja tulevaisuudelle, kertoo neuvotteleva virkamies Harri Sivula.Suomeen suuntautuvaan muuttoliikkeeseen vaikuttavat myös erilaiset kriisit ja konfliktit. Suojelun tarpeessa olevien ihmisten määrän ennakoidaan jatkavan kasvuaan, ja Euroopasta ja Suomesta haetaan turvapaikkaa tulevaisuudessakin. Tarve kiintiöpakolaisten vastaanottoon ja täydentävien laillisten maahanmuuttoväylien kehittämiseen kasvaa.– Suomen on osattava huomioida parhaalla mahdollisella tavalla sekä omat että tulijoiden tarpeet. Meillä on tässä vaiheessa hyvä tilaisuus hakea lisäoppia muiden maiden kokemuksista. Kokonaisvaltaisella maahanmuuttopolitiikalla voimme maksimoida muuttoliikkeen hyödyt ja minimoida syrjäytymisestä ja eriarvoistumisesta johtuvat ongelmat, toteaa erityisasiantuntija Anna Rundgren.Kokonaisvaltaisuus tarkoittaa yhteistyötä ja eri toimijoiden osallistamistaSuomen maahanmuuttopolitiikka perustuu hallituksen linjauksiin, EU:n yhteiseen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaan sekä kansainvälisiin sopimuksiin. Tällä hetkellä Suomella ei kuitenkaan ole esimerkiksi maahanmuuttopoliittista ohjelmaa, johon olisi kirjattu eri yhteiskuntasektoreiden yhteisiä tavoitteita maahanmuutolle. Valtionhallinnossa maahanmuuttoon liittyviä tehtäviä on suurimmalla osalla ministeriöistä. Myös kunnilla ja järjestöillä on tärkeitä maahanmuuttajiin ja heidän kotouttamiseensa liittyviä vastuita.Kokonaisvaltaisella maahanmuuttopolitiikalla sisäministeriö haluaa koota yhteen eri toimijoiden vastuualueet ja asettaa niille yhtenäiset pitkän aikavälin tavoitteet. Tämä tehdään yhteistyöllä ja uudenlaisia menetelmiä kokeilemalla. Sisäministeriö on hankkeessa koordinoivassa roolissa.– Selvitämme nyt maahanmuuttoon kohdistuvia odotuksia, maahanmuuttopolitiikan kehityskohteita ja sekä Suomen että maahanmuuttajien tarpeita. Haluamme käydä aktiivista vuoropuhelua eri sidosryhmien kanssa ja tarjota niille mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa työhön. Osallistamismenetelmien kehittämisessä meitä tukevat ammattikorkeakoulu Laurean palvelumuotoiluopiskelijat, kertoo sisäministeriön palvelumuotoilija Mariana Salgado.Palvelumuotoilun lähtökohtana on ymmärtää ihmisten tarpeita. Siitä on hyötyä esimerkiksi silloin, kun halutaan osallistaa eri tahoja ministeriön toimintaan.Kyselyllä tunnusteltiin sidosryhmien näkemyksiäSuuntaviivoja työlle on saatu laajasta sidosryhmäkyselystä, jonka sisäministeriön maahanmuutto-osasto toteutti keväällä 2021. Kyselyssä laajaa ja monipuolista joukkoa yhteiskunnallisia toimijoita pyydettiin kertomaan näkemyksiään esimerkiksi siitä, millaista maahanmuuttopolitiikkaa Suomi tarvitsee, mitä siinä tulisi priorisoida ja millaisia konkreettisia toimenpiteitä vaaditaan.Seuraavaksi tarkoituksena on koota kattavasti asiantuntijoiden, viranomaisten ja tutkijoiden näkemyksiä Suomen maahanmuuttopolitiikan kehittämiseksi. Syksylle on suunnitteilla muun muassa erilaisia työpajoja ja webinaareja.Hanke on kaksivuotinen, ja sen toimikausi päättyy 30.6.2023. Hankkeen tarkempi aikataulu ja lopputuotoksen muoto tarkentuvat valmistelun edetessä.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory