Kansallisille taidelaitoksille 4,5 miljoonaa euroa korona-avustuksina ja valtionosuutta saaville museoille, teattereille ja orkestereille 15,5 miljoonaa euroa

NordenBladet — Vuoden 2021 toisessa lisätalousarviossa kansallisille taidelaitoksille on myönnetty koronavaikutusten kattamiseen 4,5 miljoonaa euroa lisäavustusta. Valtionosuutta saaville museoille, teattereille ja orkestereille myönnettiin avustuksina noin 15,5 miljoonaa euroa. Tarkoituksena on toiminnan jatkumisen turvaaminen mahdollisimman joustavasti poikkeustilanteen päätyttyä.– Koronakriisi on aiheuttanut isoja menetyksiä kulttuurialan toimijoille, kun lipputulot ovat jääneet saamatta ja esityksiä on jouduttu siirtämään ja perumaan. Samaan aikaan tiedämme, että kulttuurilla on iso merkitys ihmisten hyvinvoinnille ja suomalaisten kuntien ja kaupunkien elinvoimalle ja työpaikoille. Kulttuurin toimijoille myönnetyillä tukipaketeilla on pyritty siihen, että meidän suomalainen taiteen ja kulttuurin kenttä selviää tämän kriisin yli, sanoo ministeri Antti Kurvinen.Kansalliset taidelaitokset hakivat määräaikaan mennessä avustusta yhteensä noin 5,5 miljoonaa euroa. Lisätalousarviossa tarkoitukseen on varattu yhteensä 4,5 miljoonaa euroa.Suomen kansallisoopperalle ja -baletille myönnettiin 2 310 000 euroa, Kansallisgallerialle 1 470 000 euroa ja Suomen Kansallisteatterille 720 000 euroa.Päätöksessä on otettu huomioon ajalla 1.1.-31.5.2021 syntyneitä tulonmenetyksiä ja säästöjä.Tulonmenetyksissä on huomioitu esitystoiminnan välittömät tulonmenetykset suurimpana eränä lipputulot. Nettosäästöissä on huomioitu koronapandemiasta ja esityskiellosta aiheutuvat säästöt ja toisaalta isäkustannukset. Säästöihin sisältyy myös lomautukset.Teattereiden ja orkestereiden edellytyksiä jatkaa taiteellista ja luovaa työtä sekä museoiden edellytyksiä hoitaa tehtäviään tuetaanValtionosuutta saavat museot, orkesterit ja teatterit eri puolilla Suomea hakivat määräaikaan mennessä avustusta yhteensä noin 23 miljoonaa euroa, josta museot noin 5,3 miljoonaa euroa, orkesterit noin 3 miljoonaa euroa ja teatterit 14,6 miljoonaa euroa. Lisätalousarviossa tarkoitukseen on varattu yhteensä 15,5 miljoonaa euroa.Museoille myönnetään noin 3,6 euroa, orkestereille noin 1,9 euroa ja teattereille noin 9,9 euroa.Päätöksessä on otettu huomioon ajalla 1.1.-31.5.2021 syntyneitä tulonmenetyksiä ja säästöjä mukaan lukien kyseiseen ajankohtaan sijoittuneet lomautukset sekä arvio tulonmenetyksistä ajalla 1.6. – 31.12.2021. Lisäksi on otettu huomioon kevään 2021 aikana toteutettu toiminta sekä tietoja avustettavan toiminnan volyymista, rahoitusrakenteesta ja omien tulojen osuudesta toimintamenojen kattamisessa. Alkuvuoden 2021 osalta on huomioitu toiminnan jatkuvuutta turvaavia toimia (mukaan lukien lomautusten välttäminen) ja suunnitelmia koko vuoden 2021 toimintaedellytysten turvaamiseksi.Valtionosuutta saaville teattereille, orkestereille ja museoille tarkoitetun haun lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriössä on avoinna 23.6.2021 klo 16.15 saakka valtionavustushaku taiteen ja kulttuurin alan ammatillisille yhteisöille, josta voivat hakea avustusta muun muassa alan vapaat ryhmät.Lisätietoa vos-avustuksistaKulttuuriasiainneuvos Tiina Eerikäinen, p. 02953 30081 (Suomen kansallisooppera ja -baletti sekä Kansallisgalleria)Kulttuuriasiainneuvos Katri Santtila, p. 02953 30285 (Suomen Kansallisteatteri ja vos-avustukset)Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen, p. 0295 330 281 (museot, paikalla 28.6. >)

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory