Koronavirus vaikutti valtiovarainministeriön talousennusteeseen vuodelle 2020 – ennusteessa tavallista suurempia poikkeamia

NordenBladet — Valtiovarainministeriö julkaisi tänään 16. kesäkuuta ennustepoikkeamaraportin. Raportissa tarkastellaan, miten valtiovarainministeriön talousennuste vuodelle 2020 vastasi toteutunutta talouskehitystä. Bruttokansantuotteen kasvuksi ennustettiin 1,0 prosenttia, mutta kasvu oli maaliskuun 2021 tietojen perusteella -2,8 prosenttia.Ennustepoikkeamaraportissa tarkastellaan valtiovarainministeriön edellisen vuoden syksynä julkistamaa talousennustetta, joka toimii pohjana seuraavan vuoden valtion budjetille. Talousennuste vuodelle 2020 julkistettiin syksyllä vuonna 2019, ja ennuste toimi vuoden 2020 budjetin pohjana. Nyt julkaistussa ennustepoikkeamaraportissa tarkastellaan ennusteen keskeisimpiä muuttujia, kuten taloudelliseen aktiviteettiin vaikuttavia kysyntäeriä, julkista taloutta, työllisyyttä, työttömyyttä ja inflaatiota.Tilastokeskus julkaisi maaliskuussa 2021 alustavan arvionsa kansantalouden tilinpidon tiedoista vuodelta 2020. Nämä luvut tulevat kuitenkin vielä tarkentumaan, mikä vaikuttaa merkittävästi myös valtiovarainministeriön arvioiden osuvuuteen.Taantumavuosina syntyy suuria ennustepoikkeamiaTarkasteltaessa vuoden 2020 ennustepoikkeamaa on otettava huomioon, että yllättävien ja ennakoimattomien tapahtumien, kuten koronaepidemian, seurauksena syntyy suuria ennustepoikkeamia.Valtiovarainministeriön yksityistä kulutusta koskeva ennuste poikkesi toteutuneesta eniten. Koronaepidemia onkin ennen kaikkea kotitalouksien ja palveluiden kulutuksen kriisi. Palveluiden ja puolikestävien tavaroiden, kuten vaatteiden, kulutus väheni ennennäkemättömällä tavalla vuoden 2020 toisella neljänneksellä, ja kotitalouksien säästämisaste nousi suuremmaksi kuin kertaakaan vuoden 1990 jälkeen.Ulkomaankaupan ennustepoikkeama on kaksi kertaa tavallista suurempi. Koronaepidemia vaikutti merkittävimmin matkailun ja kuljetuspalveluiden tarjontaan. Tavaroiden vienti taas kehittyi suotuisasti kevään 2020 jälkeen, koska maailmankauppa toipui ripeästi. Tavaroiden tuontia on ylläpitänyt kestokulutustavaroiden, kuten elektroniikan, kulutus joka kehittyi olosuhteisiin nähden suotuisasti.Yksityisten investointien ennustepoikkeama jäi keskimääräisen kokoiseksi. Syksyn 2019 ennusteessa asuinrakennusinvestointien arveltiin vähenevän 4,4 prosenttia, mutta ne vähenivätkin 2 prosenttia. Muut investoinnit taas vähenivät epidemian seurauksena voimakkaasti toisin kuin ennustettiin.Hallituksen tekemät merkittävät taloutta tukevat toimet kasvattivat julkisen sektorin kulutus- ja investointimenoja enemmän kuin ennustettiin. Julkisyhteisöjen rahoitusasema oli myös selvästi ennustettua heikompi: poikkeama oli noin 4,1 prosenttiyksikköä suhteessa bruttokansantuotteeseen. Epidemian aiheuttama talouden taantuma sekä epidemian takia tehdyt toimet heikensivät julkista taloutta rajusti, mikä näkyy suurina ennustepoikkeamina.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory