Ministeri Skinnari vierailulle Etelä-Koreaan

NordenBladet — Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari matkustaa 15.-19. kesäkuuta vierailulle Etelä-Koreaan.Vierailun tavoitteena on vahvistaa Suomen ja Etelä-Korean välisiä kaupallistaloudellisia suhteita. Vierailua isännöi Etelä-Korean kauppaministeri Yoo Myung-hee. Kyseessä on ministerien ensimmäinen tapaaminen. Vierailun aikana ministeri Skinnari keskustelee muun muassa tiede- ja tutkimusyhteistyöstä Etelä-Korean tiede- ja ICT-ministeri Lim Hye-sookin ja alueellisista ilmastokysymyksistä YK:n entisen pääsihteerin, ilmastovaikuttaja Ban Ki-moonin kanssa.Vierailuohjelmaan sisältyy myös muita korkean tason tapaamisia ministerien ja elinkeinoelämän edustajien kanssa. Tapaamisissa on tarkoitus keskustella kaupallistaloudellisen yhteistyön lisäksi start-up- ja ICT-alan yhteistyöstä sekä muista ajankohtaisista asioista. Business Finland on koonnut suomalaisten yritysten kanssa keskeisiä liiketoiminnan kasvuun liittyviä kysymyksiä tapaamisia varten. Etelä-Korea on Aasian neljänneksi ja maailman kymmenenneksi suurin talous. Maa tunnetaan erityisesti vahvasta elektroniikkasektorista. Etelä-Korea investoi tällä hetkellä Green New Deal -elvytysohjelman puitteissa voimakkaasti vihreään talouteen ja digitalisaatioon. Suunnitelmalla tavoitellaan vihreää kasvua erityisesti uudistamalla energiasektoria ja infrastruktuuria. Ohjelman avulla Etelä-Korea haluaa myös edistää laaja-alaista digitalisaatiota useilla eri sektoreilla. Digitaalisen murrokset keskiössä ovat tietoverkot, datan käyttö, tekoäly sekä digitaaliset palvelut. Etelä-Korea tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2050 mennessä.”Etelä-Korean talous on selviytynyt koronapandemiasta parhaiten OECD-maiden vertailussa. Suomella ja Etelä-Korealla on paljon yhteisiä intressejä muun muassa teknologiasektorilla, digitaalisissa palveluissa sekä ilmastokestävissä ratkaisuissa eri sektoreille. Etelä-Korean Green New Deal -elvytysohjelman painopisteet, digitaalisuus ja vihreä kasvu, tarjoavat paljon mahdollisuuksia suomalaisyrityksille”, Skinnari toteaa.

Lähde: Valtioneuvosto.fi


Tags assigned to this article:
SuomitiedotteetuutisetValtioneuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory