torstai, 13 marraskuun, 2025

Tagi: Valtioneuvosto

EU ja unionin itäiset kumppanimaat vahvistavat yhteistyötään

NordenBladet — Brysselissä keskiviikkona 15. joulukuuta järjestetty EU:n ja sen itäisten kumppanimaiden huippukokous hyväksyi julistuksen ja sen liitteenä uudistetun työohjelman tulevalle kaudelle. Avainsanojat ovat...

Energiaviraston ylijohtajaksi 3 hakijaa

NordenBladet — Energiaviraston ylijohtajaksi haki kolme henkilöä. Ylijohtajan nimittää valtioneuvosto määräajaksi, jonka pituus on vähintään viisi ja enintään seitsemän vuotta. Sama henkilö voidaan nimittää...

Järjestöille myönnettiin avustuksia ikääntyneiden asumisen ennakoinnin ja varautumisen tukemiseen

NordenBladet — Ympäristöministeriön Ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelman (2020–2022) yhtenä tärkeänä tavoitteena on kannustaa ikääntyviä ihmisiä ennakoimaan asumistarpeitaan ja toteuttamaan asumista koskevia ratkaisujaan hyvissä ajoin.Valtio ja...

Uskonnollisille kesätapahtumille korona-avustuksina reilu miljoona euroa

NordenBladet — Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on myöntänyt yhdeksälle uskonnolliselle kesätapahtumalle yhteensä 1 064 347 euroa. Avustuksen tavoitteena on turvata uskonnonvapauden toteutumista tukemalla...

Kaustislainen viulunsoitto ja pohjoismainen limisaumaveneperinne Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon

NordenBladet — Unescon hallitustenvälinen komitea nimesi kaustislaisen viulunsoittoperinteen Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon Pariisissa käynnissä olevassa kokouksessaan 15.12.2021. Lisäksi nimettiin pohjoismainen limisaumaveneperinne, jota Suomi...

Tasavallan presidentin esittelyn asialista 16.12.2021

NordenBladet — Asialistaan saattaa tulla muutoksia ennen istuntoa.UlkoministeriöAnu Vuori-Kiikeri, lähetystöneuvos p. 0295 350 141- Kuuban tasavallan velan uudelleenjärjestämisestä Suomen tasavallan hallituksen ja Kuuban tasavallan...

Millainen on kaupan alan tulevaisuus? – Tulevaisuusselonteon valmistelussa tarkastellaan kaupan alaa kokonaisvaltaisesti ja eteenpäin...

NordenBladet — Kaupan alaan vaikuttavat globaalisti monet käynnissä olevat muutokset. Työ- ja elinkeinoministeriö laatii osana hallitusohjelmaa valtioneuvoston kaupan alan tulevaisuusselonteon, jotta toimialaa voidaan kehittää...

Valtioneuvoston yleisistunnon asialista 16.12.2021

NordenBladet — Asialistaan saattaa tulla muutoksia ennen istuntoa.Valtioneuvoston kansliaKari Peltonen, hallitusneuvos p. 0295 160 288- Valtioneuvoston kanslian erityisasiantuntijan määrääminen valtioneuvoston esittelijäksiUlkoministeriöTitta Maja, ulkoasiainneuvos p....

Kolmansista maista saapuvilta täyden rokotussarjan saaneilta matkustajilta aletaan vaatia negatiivinen koronatestitulos 21.12. alkaen

NordenBladet — Valtioneuvoston on tarkoitus päättää torstaina 16.12. uusista maahantulon rajoituksista. Terveysturvallisuustoimia tiukennetaan ja voimassa olevia ulkorajoja koskevia rajoituksia jatketaan 16.1.2022 asti.Tällä hetkellä voimassa...

Suomi toimii afganistanilaisten hädän lievittämiseksi

NordenBladet — Suomen kahdenvälinen kehitysyhteistyö Afganistaniin pysyy keskeytettynä, mutta varoja ohjataan humanitaariseen toimintaan ja ihmisten perustarpeiden hoitamiseen. Suomen tuen vievät perille YK ja kansalaisjärjestöt,...