Tag "rikokset"

Back to homepage

Karhun jäänteitä löydetty Rääkkylästä

NordenBladet — Paikalliset ihmiset löysivät Rääkkylästä maastosta sunnuntaina 9.8.2020 ainakin yhden karhun jäänteet. Jäänteiden perusteella on mahdollista, että maastosta löytyi sekä emo- että pentukarhun jäänteet. Jäänteet olivat jo pahoin mädäntyneet ja maatuneet. Metsästäjät soittivat itse asiasta poliisille. Poliisi kävi paikalla

Read More

Rattijuoppo kiinni Joensuun keskustassa.

NordenBladet — Poliisi sai ilmoituksen Joensuun Rantakadulla kaistallaan seilaavasta henkilöautosta tiistaina noin klo 03.Tarkempi tutkinta osoittautui aiheelliseksi, sillä kuljettajana toiminut 17-vuotias henkilö puhalsi alkometriin 1.28 promillea. Asian käsittely jatkui verikokeissa, josta aikanaan saadaan tarkka veren alkoholipitoisuus.Kuljettaja oli liikkeellä yhden matkustajan

Read More

Mopo matkailuauton kylkeen Ahmovaarassa Valtatie kuudella.

NordenBladet — 11.08.2020 klo 10.30Itä-Suomi Juuassa, VT6:lla, Ahmovaaran risteyksessä sattui mopon ja matkailuauton välinen kolari maanantaina puolenpäivän aikaan. Joensuun suuntaan oli matkalla kaksi mopoa sekä matkailuauto. Mopot ajoivat tien reunassa peräkkäin ja matkailuauto tuli heidän takaa. Alkutietojen mukaan matkailuauton kuljettaja

Read More

Mopo matkailuauton kylkeen Ahmovaarassa Valtatie kuudella.

NordenBladet — 11.08.2020 klo 10.30Itä-Suomi Juuassa, VT6:lla, Ahmovaaran risteyksessä sattui mopon ja matkailuauton välinen kolari maanantaina puolenpäivän aikaan. Joensuun suuntaan oli matkalla kaksi mopoa sekä matkailuauto. Mopot ajoivat tien reunassa peräkkäin ja matkailuauto tuli heidän takaa. Alkutietojen mukaan matkailuauton kuljettaja

Read More

Vuokrattua venetraileria ei palautettu – poliisi epäilee rikosta.

NordenBladet — 11.08.2020 klo 09.27Itä-Suomi Joensuun Puuilosta vuokrattu venetraileri jätettiin palauttamatta 10.8.2020. Vuokraus aloitettiin 5.8.2020. Trailerin rekisteritunnus on DMC-899. Se on tyypillinen pienen veneen kuljetukseen soveltuva, kokonaispainoltaan 750 kg oleva venetraileri. Havaintoja venetrailerin liikkeistä voi ilmoittaa akuutissa tilanteessa hätäkeskukseen 112

Read More

Rekka aiheutti useita vaaratilanteita Nelostiellä

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli tehtävämäärällisesti normaali arkivuorokausi. Kymmenkunta henkilöä pääsi selvittämään päätänsä putkaan ja muutamia henkilöitä otettiin kiinni rikosperusteisesti vuorokauden aikana. HEINOLA. Hätäkeskus ilmoitti maanantaina kello 17 aikoihin epäillystä rattijuoposta Hartolassa. Ilmoituksessa mainitusta puoliperävaunurekasta oli tullut hätäkeskukseen useita ilmoituksia

Read More

Esitutkinta tietomurtojen tehtailusta valmistui – epäillyt nuoret miehet tekoaikaan alaikäisiä

NordenBladet — 11.08.2020 klo 09.00Keskusrikospoliisi Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, jossa selvitettiin nuorten miesten tehtailemia tietomurtoja lukuisten eri yritysten verkkokauppoihin ja -palveluihin. Viittä tekohetkellä alaikäistä poikaa epäillään muun muassa törkeistä tietomurroista ja petoksista. Yksittäisiä tietomurtoja paljastui tutkinnassa useita miljoonia. Tietomurtojen

Read More

Kaksi henkilö vangittu omaisuusrikoksista Joensuussa

NordenBladet — 11.08.2020 klo 08.09Itä-Suomi Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi eilen poliisin vaatimuksesta joensuulaisen naisen ja miehen, joiden epäillään tunkeutuneen Pohjois-Karjalan keskussairaalassa henkilökunnan tiloihin ja anastaneen sieltä erilaista omaisuutta. Nainen oli tapahtuma-aikaan saamassa hoitoa keskussairaalassa ja mies oli hänen seurassaan. Heitä epäillään

Read More

Jatkotiedote Joensuun Kanervalassa 8.8. tapahtuneeseen väkivaltarikokseen

NordenBladet — 11.08.2020 klo 08.06Itä-Suomi Saimme lauantaina 8.8.2020 klo 18.25 ilmoituksen Joensuun Kanervalassa kevyenliikenteenväylällä tapahtuneesta pahoinpitelystä. Nainen oli ulkoiluttanut koiraansa Kuopiontien ja Vanamokadun välissä kulkevalla kevyenliikenteenväylällä, jolloin vastaan kävellyt nuori mies oli hyökännyt naisen kimppuun kohdistaen naiseen rajua väkivaltaa. Mies

Read More

Huumeratti Pihlavassa Pihlatiellä

NordenBladet — Porin poliisipartio pysäytti Pihlavassa 11.8.2020 klo 03.01 henkilöauton, jonka kuljettajalle suoritetun huumepikatestin tulos oli positiivinen. Kuljettajalla, vuonna 2002 syntyneellä mieshenkilöllä, ei ollut henkilöauton kuljettamiseen oikeuttavaa ajo-oikeutta. Lähde: Poliisi.fi

Read More
Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory