Tag "perhe"

Back to homepage

Coca-Colan entinen johtaja Brian Dyson: Elämä on kuin viidellä pallolla jongleeraaminen – MUTTA YKSI näistä palloista on kuminen

NordenBladet – Syyskuussa 85-vuotispäiviään viettänyt Harvardin yliopiston kasvatti ja Coca-Colan entinen johtaja Brian Dyson on ikuistanut itsensä historiaan lyhyellä mutta tärkeällä puheella. Hän nimittäin piti kerran työntekijöilleen 30 sekunnin puheen otsikolla ”Viisi palloa”. ”Elämä on kuin viidellä pallolla jongleeraaminen. Nämä

Read More

THL:n tutkimus: Taloushuolet heijastuvat perheen hyvinvointiin – vanhempien yksinäisyydestä aina lasten läksyjen lukemiseen

NordenBladet – Toimeentulon hankaluus on THL:n tutkimuksen mukaan riskitekijä lasten ja vanhempien hyvinvoinnille. Toimeentulon kokeminen helpoksi tai hankalaksi on yhteydessä sekä lasten että vanhempien hyvinvointiin monella tapaa. Aiemmasta tutkimuksesta tiedetään vanhempien taloudellisten huolien aiheuttaman kuormituksen heijastuvan kielteisesti paitsi heidän omaan

Read More

Lastenlasten saaminen ei aina olekaan sellaista kuin aluksi oletti – Isovanhemmuuden odotukset vs. todellisuus – kuulostaako tutulta?

OHMYGOSSIP – Monet vanhemmat haaveilevat lastensa aikuistutta siitä, että perheeseen tulisi lapsenlapsia. Mielessä siintävät hauskat lomamatkat yhdessä ja omien tarinoiden kertominen samoin kuin omat isovanhemmat aikanaan kertoivat heille heidän ollessa pieniä. Todellisuus voi joskus olla kuitenkin täysin toisenlainen. Alla on

Read More

Tiedemiehet löysivät mahdollisuuden ennustaa lapsen ensimmäinen sana

OHMYGOSSIP – Hiljattain Indianan yliopistossa suoritetun tutkimuksen yhteydessä selvisi, että lapsen ensimmäiset sanat liittyvät ennen kaikkea visuaalisiin ärsykkeisiin. Ilmenee, että ihmiset ja kohteet, joita lapsi omasta näkökulmastaan näkee, vaikuttavat lapseen ensimmäisen sanan valinnassa enemmän kuin sanat tai äänet, joita hän

Read More
Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory